Ruotsissa tapahtui se, minkä ei historiallisen tietämyksen mukaan pitäisi olla mahdollista. Ja se sama, mikä näyttää voivan olla mahdollista tapahtua keväällä myös Suomessa. Totuttujen lainalaisuuksien mukaan, oikeistohallituksen ei pitäisi pystyä pysymään vallassa, ei varsinkaan taloudellisesti vaikeina aikoina.
Vaikka Ruotsi on hyvin erilainen, on sen tilanteessa paljon samaa. Sielläkin on itselleen ihmisen kasvot löytänyt oikeisto, joka on ajanut ainakin retorisesti hyvinvointiyhteiskunnan kylkeen. Sielläkin juuri oikeisto on löytänyt oikein 2000-luvun hengen, jossa yksilöllinen kilvoittelu yhdistetään kohtuulliseen yhteisvastuuseen. Molemmissa on vasemmisto, tarkoittaa siis sosialidemokraatteja, heikoissa kielissä, kompastelee eikä oikein löydä tietään tulevaisuuteen.
Länsinaapurissa toki harrastetaan tätä käsittämätöntä blokkeilua, joka vaikuttanee vaaleihin omalla tavallaan. Sanon käsittämätöntä siksi, että minusta neuvottelu ja yhteistyö ovat avainsanat politiikassa. Ei sen pitäisi monipuoluejärjestelmässä olla niin, että jo etukäteen kerrotaan kenen kanssa maata hallitaan, jos valta saadaan. Omaa ohjelmaa toteutetaan suhteessa niihin, joilla kannatusta on.
Yksi keskeinen ero on tietysti vihreät, jotka Ruotsissa ovat vasemmistopuolue, kun taas Suomessa puolue sijoittuu johonkin sinne kokoomuksen mustemmalle puolelle poliittista karttaa ääriyksilöllisine piirteineen. Vaikka nyt eletäänkin vihreiden puolueiden kukintakautta, niin se ei kuitenkaan ole ratkaisevaa.
Jos mitään oleellista ei muuttu Suomessa, niin Ruotsi tie on meidänkin tiemme. Keskeinen erottava tekijä on aika, lännessä se jo loppui, täällä sitä on. Sosialidemokratia kun kaivaa esiin jostain kansankielisyyden, selkeyden ja kirkkaan oman vaihtoehdon, niin tilanne saattaa hyvinkin muuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti