Yrittääkin tukkia mun tie

Ovat uutisissa kertoneet näistä kuljetusyrittäjistä, jolla olisi kova tarve tässä tulevina päivinä tukkia juhannusliikennettä. Haluaisivat alentaa verojaan polttonesteiden osalta. Jep. Yrittääkin tukkia, mun tie niin tulee sahalaitaista terää moottorilla suoraan renkaaseen.

Saahan sitä verojaan vaatia alemmas kuka tahansa ja kaikki muutkin yrittäjät toki mielellään ottavat vastaan tukiaisia, jos niitä jostain saavat. Mutta jos se pitää kääntää muiden ihmisten haittaamiseksi niin ei käy. Sinällään on ihan sama, että olen sitä mieltä, että ei sille verotukselle pidä mitään tehdä - paitsi julkisen liikenteen polttonesteiden osalta. Mutta jos pitäydyttäisiin laillisissa keinoissa vaatia itselleen jotain, jooko.

Ja sitten lisää valitusta: Miksi, voi miksi Italian piti päästä jatkoon? Mieli olisi paljon parempi, jos ne olisivat tippuneet jo nyt pois. Kerpele. Toivottavasti edes Ruotsi lähtee tänään kotiin.

Poliittisen keskustan eli pragmatismin rajat

Peten blogissa alkoi arvaamatonkin keskustelu poliittisesta keskustasta. Pakko tunnustaa alkuun, että olen niitä jääriä, joita tämä retoriikka ärsyttää. Humalaspäiten olen mennyt uhoamaankin, että sitten kun meillä päätetään, että Saksan tie on myös meidän tiemme (vrt. Neue Mitte) niin otan ja jätän puoluekirjani. Pelko tai toivo pois, en jätä.

On kuitenkin pakko olla samaa mieltä siitä, että kun sanotaan SDP:n olevan poliittisessa keskustassa, on kyse tosiasioiden tunnustamisesta. SDP on tehnyt, on ollut mukana tekemässä pragmatismin politiikkaa. Sillä käytännöllisyys, pragmatismi, on se ohjenuora, joka niin sanotusta poliittisesta keskustasta löytyy. Korostetaan asioiden ja ratkaisujen käytännöllisiä vaikutuksia suhteessa niiden ideologisiin perusteluihin tai vaikutuksiin.

Tällä on perusteltu esimerkiksi harjoitettua veropolitiikkaa. Tuloverojen alentaminen on kannatettavaa, koska se parantaa ihmisten ostovoimaa ja tukee sitä kautta taloutta ja työllisyyttä. Tämä siis suhteessa siihen, että tulonjakovaikutusta ja verotuksen oikeudenmukaisuutta (progression vaikutuksen liudentuminen) karsitaan. Käytännölliset vaikutukset voittavat.

Allekirjoittanut, kenestäkään muusta en mene sanomaan mitään, on kuitenkin aikanaan liittynyt nimenomaan aatteelliseen puolueeseen. Sellaiseen joka perustaa toimintansa arvoihin ja ideologiaan, tavoittelee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, tekee ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole kaikkien mieleen tai edes eduksi, mutta ovat linjassa sen kanssa, millaisen maailman me haluamme. Tällaiseen puolueeseen haluan kuulua edelleen, siksi kavahdan poliittisen pragmatismin täydellistä syleilyä eli matkaa sinne poliittiseen keskustaan.

Sillä politiikan tekemisellä käytännölliset vaikutukset on rajansa. Näistä tärkein on se, että esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän remontti keskustasta käsin on mahdotonta. Ei kai keskeisen järjestelmän uudistamista voida perustella vain sen käytännöllisillä vaikutuksilla. Ensin tarvitaan näkemys siitä, minkälaisia noiden vaikutusten halutaan olevan ja miksi. Halutaanko tukea nimenomaan ja/tai ainoastaan ihmisten omatoimisuutta tai minkälaisia toimia mahdollisten tukien saaminen kansalaisilta edellyttää. Järjestelmän toiminnot ja tulokset ovat kovin erilaiset riippuen siitä maailman –ja ihmiskuvasta, jota vasten sitä rakennetaan. Pelkkä hallinnointi ei riitä ohjaavaksi periaatteeksi.

Toinen tärkeä rajoitus on se, että ihmisiä on hyvin vaikea saada innostumaan käytännöllisyydestä politiikan ohjenuorana. Se voi tuottaa (lyhyellä aikavälillä) tuloksia, mutta ei ole kovin elähdyttävä aate. Sillä ei ihmisiä saada osallistumaan politiikan tekoon sankoin joukoin. Mutta toisaalta poliittinen keskusta ohjenuorana ei myöskään mitenkään edellytä aktiivista kansalaisuutta, käytännöllisesti katsoen on yhdentekevää, mikä äänestysprosentti on.

Retoriikka on retoriikkaa ja se on poliittisen kannatuksen hankkimisessa vähintään yhtä tärkeää kuin sisältö. Pidetään retorisesti sitten kiinni edes liitteestä keskustavasemmisto, vaikka se aika hassulta kuulostaakin. Mutta huolehditaan ennen kaikkea siitä, että puheet ja teot ovat synkronissa keskenään – ja mielellään siitä, että meillä edelleen on myös ihanteita. Uskon että niitä on – ja toivon että niitä halutaan myös tuoda esiin.

Tärkeimpiä asioita

Kun puolue on valintansa tehnyt ja karavaani kulkee eteenpäin, on aika taas keskittyä tärkeisiin asioihin. Tosin pakko on pieni ihmettely heittää tovereille Kiljunen ("manipuloitu vaalitulos!" ja Holappa ("ei substanssia, huutaa hän Ku:ssa"!). Paha mieli juu, mutta pitääkö heti alkaa heitellä kiviä?

Niin niitä tärkeitä asioista. Jalkapallo. Jalkapallon Em-kisat. Kaksi oleellista asiaa kisoista: tulee hyvät kisat kunhan Ruotsi ei pärjää eikä Italia voita. Ruotsia nyt ei vaan yksinkertaisesti voi kannattaa ja aloin inhota eilen Kreikkaa syvästi heidän annettua Ruotsille helpot kolme pistettä. Pthyi. Ja Italia, jatkakaa ihmeessä samaan malliin, suunta on oikea!

Tähän saakka vakuuttavia esityksiä ovat tarjonneet Saksa, Espanja ja Hollanti. Saksa vaikutti parhaimmillaan siltä tehokkaalta koneelta, joka on jyrännyt kentillä eteenpäin. Espanja onnistui pitämään itsensä ja yksilönsä kohtuullisesti kurissa ja peli siksi toimi. Ja Hollanti, loistavaa! Jos Hollanti jatkaa näitä esityksiä, niin mestaruuteen mennään.

Normalisointiin

Ensin pieni etäinen toive, joka kiitää kauas Atlantin taakse. "Älä tee sitä, Barack!" Vaikka vaikuttaakin epätodennäköiseltä, että Obama valitsisi Clintonia varapresidenttiehdokkaakseen, niin silti lähetän asiasta toiveeni kiitämään. Allekirjoittanelle moinen valinta olisi riittävä syy alkaa kannattaa republikaanista ehdokasta. Ei uutta (ja samalla sitä vanhaa) Clintonia valkoiseen taloon, kiitos.

Tänää toivottovasti päästään osaltaan normalisoimaan suomalaistan politiikkaa, kun SDP on saanut johtajavalintansa tehtyä. Oppositiopolitiikka on pitkään ollut rampaa, koska pääoppositiopuolueen energia on mennyt uuden johdon valinnan valmistelemiseen. Niin julkisuudessa kuin pitkälle kulissien takana. Eero on yrittänyt, itse asiassa parin viime kuukauden aikan on väläyksittäin näkynyt sitä Eeroa, jota ylistettiin puoluesihteerinä. Paineettoman tilan siunauksia?

Politiikka on (valitettavasti) henkilöitynyt niin voimakkaasti, että puoluekokouksen oleellinen anti on annettu tänään. Jos poliittinen tilanne - eli käytännössä lyhytaikaisen kannatuksen hankkiminen - sitä vaatii, niin huomenna hyväksyttävillä asiapapereilla pyyhitään se paikka, mihin aurinko ei paista. Toki politiikkaan kuuluvat kompromissit, mutta pitää osata myös kertoa mistä luovuttiin ja miksi, eikä jeesustellla, että onhan nämä tehty koska ja koska... Mutta nyt kyynikko minussa nostaa taas päätään.

Maanantaina kohti arkea, uuden johdon voimin (joka toivottavasti on hyvä, muunkinlaisia vaihtoehtoja on). Toteuttamaan opposition päätarkoitusta, pyrkimystä syrjäyttää hallitus, mieluiten poliittisilla, ohjelmallisilla, asioilla.

Sivustaseuraaja

Huomenna alkaa puoluekokous. Allekirjoittanut toimii kiinnostuneena sivustaseuraajana (saa raportoida paikanpäältä vaikka kännykkään, jos siltä tuntuu). Oudolta tuntuu, edelliset puoluekokoukset olen kokenut niin puhe- ja läsnäolooikeutettuna seuraajana, valiokuntasihteerinä kuin puoluekokousedustajankin roolissa.

Toisaalta olen tyytyväinen nykyiseen suhteeseeni politiikkaan, siis siihen ettei sitä virallisesti ottaen ole. Seuraan asioita tavallaan kiihkottomammin ja ilman sanomisen ja tekemisen pakkoa, kun ei ole minkään statuksen seurauksena roolia, jota pitäisi (millään tavalla) toteuttaa. Myönnettäköön, että joissain järjestöllisissä kuvioissa minulla voi olla sormeni pelissä, mutta kovin vähäisessä määrässä sittenkin.

Valitettavasti etäisyys politiikkaan ei ole parantanut kyynisyyttäni tiettyjen asioiden suhteen. Tavallaan se on pahentanut sitä, koska viran puolesta ei tarvitse esimerkiksi yrittää puolustella sitä, että jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa poliittisen puolueen suuntaan. Mutta ehkä sitä toisaalta pikkuhiljaa voi ruveta suhtautumaan toivorikkaammin asioihin, kun raa-at realiteetit eivät kuulu arkikokemuksen piiriin.

Veikkaan, että puoluekokous valitsee puheenjohtajaksi Jutta Urpilaisen, joka lyö äänestyksessä Erkki Tuomiojan toisella kierroksella. Puoluesihteeriksi valitaan ns. musta hevonen eli nimi, joka ei ainakaan virallisesti ole vielä mukana kisassa, se saattaisi olla Maurialan Vesa. Lisäksi tehdään joukko hyviä tai ainakin hyvää tarkoittavia päätöksiä. Ja kokoukseen jälkeen toivottavasti ärhäkkää, aloitteellista ja aktiivista oppositiopolitiikkaa.