Tehy on hetki sitten hylännyt sopimustarjouksen. Tästä seuraa lähes väistämättä työtaistelu. Tehy harjoittaa nyt politiikkaa, joka on yhdistelmä erittäin härskiä laskemoiltia ja silmät kiinni järveen hyppäämistä.
Hyvä kysymys on se, voiko Tehy onnistua. Ensin toki pitäisi tietää, mitä he pitävät onnistumisena, sitähän ei ole koskaan sanottu julkisuuteen. Oma valistunut arvioni on, että Tehy ei tule onnistumaan - siis saamaan sairaanhoitajille muita tahoja merkittävämpiä palkankorotuksia.
Tehy:n lakko ei tule onnistumaan koska:
- Lakon alkaessa ollaan jo tilanteessa, että yli puolet suomalaisista ei tue lakkoa. Ilta-Sanomien gallupin mukaan niukka enemmistö pitää nyt tarjottuja korotuksia sopivana. Koska julkisella tuella on tapana vähentyä lakon kestäessä, tämä ei tarjoa hyvää lähtökohtaa. Onnistuakseen lakko tarvitsee julkisen mielipiteen tukea ja sitä kautta syntyvää painostusta lakon tavoitteille
- Super on lakosta ulkona. Hoitajilla ei ole yhteistä rintamaa, joka syö sekä lakon tehokkuutta, kun lähihoitajat ovat töissä, ja lisäävät erimielisyyttä lähihoitajien ja sairaanhoitajien välillä. Lähihoitajat alkavat pelätä sairaanhoitajien kuittaavan itselleen korotukset ja jäävänsä itse ilman – julkinen tuki vähenee taas. Sairaanhoitajia kohtaan on kentässä epäluuloisuutta muutenkin näiden vedettyä viime vuosina paikalliset korotukset lähinnä itselleen.
- Kunta-alan unioni on hyväksynyt sopimuksen. JHL:n ja Jytyn jäseninä olevat hoitajat jatkavat työskentelyään normaalisti eli myös sairaanhoitajatyövoimaa on lakon ulkopuolella sen lisäksi, että lähes kaikki lähihoitajat ovat työpaikoilla käytettävissä.
- Tehy on liitto, jossa taistellaan voimakkaasti poliittisten ryhmien välillä vallasta. Mitä pidemmälle lakko etenee ja sen onnistumisen mahdollisuudet vähenevät, paineet järjestön sisällä kasvavat.
- Hallitus tuskin tekee triplapetosta eli jo tehtyjen lupausten pettämisten jälkeen petettäisiin vielä takaisin jo paalutettu kanta, että lisää valtionosuutta ei tule. Ilman lisävaltionosuutta kuntatyönantajalla ei ole pelimerkkejä, millä lopettaa lakko.
- Tehy lakkokassa on kohtuullisen pieni – n. 10 miljoonaa euroa. Lakko joudutaan hyvin nopeasti toteuttamaan lainarahalla, mikä on hirvittävä riski.
- Sairaanhoitajien oma talous ei kestä kovin pitkää lakkoavustuksella elämistä. Kun ihmiset alkavat laskea menetettyjä työansioita suhteessa siihen, mitä lisäkorotuksia voidaan saavuttaa, he alkavat ennen pitkää kääntää selkäänsä lakolle.
- Tehyllä ei näytä olevan selvää näkemystä siitä, mitä halutaan saavuttaa, tai sitä ei uskalleta sanoa suoraan ääneen. Missään vaiheessa neuvotteluita ei sieltä suunnasta ole kerrottu, mitä halutaan – mihin oltaisiin tyytyväisiä. Onnistuneen lakon välttämätön perusedellytys on, että tiedetään koska ja millaisilla ehdoilla lakko lopetetaan – ja miten.
Siksi Tehyn lakko tulee päättymään epäonnistumiseen. Voihan se onnistuakin, on se mahdollista, mutta hyvin epätodennöistä - minun järjelläni.
lauantaina, syyskuuta 29, 2007
torstaina, syyskuuta 27, 2007
Järki alkaa voittamaan
Super hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen. Järki alkaa hoitajaliitoissakin siis voittaa. Ei lähdetä käymään kamppailua, jota on ellei mahdoton niin äärimmäisen vaikea voittaa.
Tehy voi teoreettisesti lähteä vielä yksinkin lakkoon, mutta se tuntuu äärimmäisen epätodennäköiseltä. En voi kuvitella sellaisia skenaarioita, mitä liiton johtajat voisivat laskea voittavansa, jos joukkonsa lakkoon veisivät.
Täytyy muistaa, että lakko on kuitenkin lakkoilijoille aina kallis henkilökohtainen ratkaisu. Siihen ei kovin kevyesti voida mennä. Lisäksi julkisen sektorin järjestöillä on aina se pelko, että jos taistelu ei onnistu, jäsenistö äänestää jaloillaan ja vaihtaa liittoa.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007
Wall street vs. bling-bling
Viime vaaleissa ottivat yhteen Wall Steet vasemmisto ja bling-bling oikeisto. Jos nyt tuli mieleen, että "Was zum Teufel! Anteeksi mitä?", niin ei se mitään. Yritän selittää.
Termin Wall Street vasemmisto kuulin eilen eräässä seminaarissa eräältä skp:laiselta - siis ihan oikeelta kommarilta. Ei liene yhtään ihmeellistä, etten ihan päässyt perille siitä, mitä hän termillä tarkoitti. Mutta itse termi oli minusta aika hieno ja kehitin sille sisältöä.
Wall Street vasemmisto on tämä, jolta on oma taloudellinen maailmanselitys mennyt alta. Osa enemmän riemuissaan, osa hampaat irvessä, on joutunut hyväksymään sen, että markkinatalous on ainoa mitä jäi jäljelle. Taloudellinen liberalismi tuli, näki ja voitti. Vasemmistokin joutui halaamaan Wall Streetiä.
Ja juuri se, että vasemmisto ei ole onnistunut luomaan uutta kilpailevaa taloudellista teoriaa, iskee vasemmistoa nilkoille lähes rampauttamiseen asti - jatkuvasti. Annamme tyhjiä lausuntoja siitä, kuinka "markkintaloutta pitää hallita" tai "vapaan kilpailun kielteisiä vaikutuksia ehkäistä". Mutta olemme täysin neuvottomia, kun pitäisi kertoa konkreettisesti miten tämä tehdään. Se kilpaileva maailmanselitys voisi olla hallittu tai ohjattu markkinatalous, jos joku tietäisi miten se tehdään.
Ja bling-bling oikeisto? Just, paradoksaalistahan tämä on. Voittonsa suurimmalla hetkellä, kun oikeisto voisi rypeä kunniassaan, siinä miten heidän perimmäinen taloudellinen ajattelunsa voitti - "hei, me oltiin oikeassa! koko ajan!", he kääntyvät retorisesti vasemmistoon päin ja hakevat kaikki politiikkansa eväät retoriikasta ja imagosta. Bling-bling, kaikki on kiinni siitä että näytetään hyvältä, mitä sitten vaikka se olisi ontto kuori, onhan se sentään kaunis!
Wall Street vasemmisto ja bling-bling oikeisto, tämän päivän luokkajako...

tiistaina, syyskuuta 25, 2007
Tuomitaan Karjala "takaisin"
Suomalaisten aikanaan omistamia maita yritetään oikeudessa saada takaisin alkuperäisten omistajien (heidän jälkeläistensä) haltuun.
Näihin yksityismaiden palauttamiseen ja niiden juridiseen oikeutukseen en nyt puutu mitenkään. En osaa. Ehkä juridisesti on niin tai näin, en tiedä.
Mutta muuten: iso HUOH! Eihän tuossa prosessissa ole ns. Karjalan palauttamisesta mitenkään kysymys. Yksityiset voivat noin yrittää maitaan takaisin, jos siltä tuntuu. Karjala nimisen alueen kuuluminen johonkin valtioon taitaa olla vähän eri juttu.
Eikä pidä tulkita niin, että kannattaisin Karjalan liittämistä Suomeen. Ja nimenomaan "liittämistä" ei "palauttamista". Kielekäyttö tässä asiassa kertoo jo siitä, kuinka vinoutunut käsitys Suomessa tästä on.
On ne käytännölliset kysymykset siitä, että II maailmansodan rajoja ei minkään tapauksen osalta kannata lähteä siirtelemään, ennakotapaukset voivat aiheuttaa hyvin ikäviä seuraamuksia (pitäisikö Puola siirtää takaisin vanhalle paikalleen...?). Ja sitten on tosiasialliset kysymykset, että ei ole oikeudenmukaisia rajoja. Ei ennen sotaa vallinneet rajat olleet mitenkään sen oikeudenmukaisemmat kuin vaikkapa Pähkinäsaaren rauhan rajat.
Jos katsotaan tuota viimeksimainittua, niin sitten voidaan tulkita, että mehän miehitämme vaika kuinka laajoja alueita itse. Tai jos otetaan ne rajat, joissa Ruotsi(Suomi siinä mukana) oli laajimmillaan, niin sittenhän tässä olisi meille palautettavaa aikas paljon enemmänkin.
Höperehteminen ei tässä asiassa lopu, vaikka sitä toivoisinkin, joten en toivo.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007
Uljas uusi ulkopolitiikka
Ulkopolitiikasta riittää mielipiteitä. Tämän pitäisi olla kokoomuksen mieleen, joka pitkään on heitellyt slogania "ulkopolitiikasta pitää saada keskustella vapaasti". Mutta tulipahan todistettua, että kyse oli siitä, että heidän pitää saada keskustella vapaasti. Tai muutkin saa, jos ovat samaa mieltä.
Viittaus siis siihen, että kokoomuksen isot pojat ovat saaneet luomuherneen nekkuliin, kun Cronberg(kin) on laukonut käsityksiänsä ulkopolitiikasta - kuten NRF joukoista. Jopa siinä määrin, että ulkoministeri "The Man" Kanerva on pitänyt ministerille puhuttelua.
Uusi uljas ulkopolitiikka. Missähän se mahtaa olla ja mitä se on? Ei ole näkynyt eikä kuulunut.
Lähinnä vissiin siksi, että ulkopolitiikasta on jo aika pitkään oikeasti saanut keskutella vapaasti. Siis sillä tavalla ettei tarvitse olla samaa mieltä asioista. Ja se onkin se juttu, ollaan kiukkuisia kun muut eivät ymmärrä olla samaa mieltä.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007
Neuvottelutulos
Kunta-alalle on juuri saavutettu neuvottelutulos. Kolme pääsopijajärjestöä ovat mukana ja ne yhdet - eli hoitajaliitot - miettii vielä.
Oleellisimmat: Palkankorotukset 11%, kustannusvaikutus 11,5%. Lisäksi maksetaan joululahjarahaa 270 eur nopeutetusta sopimisesta kaikille sopimusaloille. Vähän tarkemmin tästä.
Kyllä tämän kanssa voidaan elää. En olisi uskonut keväällä, että kunta-alalle on mahdollista saavuttaa tämän tasoinen tulos.

Saako painaa paniikkinappulaa?
Ajankohtainen kakkonen, tunnetan myös ajankohtainen kepulin nimellä, näytti eilen loistavan pätkän hoitajapalkoista ja siitä mitä luvattiin. Linkistä voi käydä tsekkaamassa tuon, jos ymmärrettävästi meni ohi.
Suurin pointti on siinä, että Jyrki-boy kielsi koskaan luvanneensa mitään tarkkaa siitä, että valtiovalta korvaa kaiken yli yleisen palkkalinjan menevän palkankorotusosuuden. Toimittaja oli kuitenkin tuon kirjallisen lupauksen ruiskukkien kotisivulta kaivanut esiin.
Homma alkaa kohta olemaan sellainen rasite ko. puolueelle, että jotkut tahot alkavat kysellä lupaa panikkinappulan painamiseen. Niin kauan ovat tietysti turvassa, kun kysyvät lupaa eivätkä lämäse namiskaa pohjaa heti ja lujaa.
Toki kokoomus ei tästä muodostuvasta ongelmasta ole kiinnostunut niin kauan kuin se ei radikaalisti näy kannatusluvuissa. Silti saa ihmetellä sitä, miten he eivät toista päähallituspuoluetta ole laittamassa vastuuseen yhteisestä kirjauksesta ohjelmaan. Maalaisliitto saa luistella tällä hetkellä ihan rauhassa ongelmaa karkuun.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007
Kun me johdamme, sinä vikiset
Pertti Salolainen julistaa uusimmassa Suomen Kuvalehdessä jo tutuksi tullutta mantraansa Suomesta ja Natosta ja tähän jotenkin liittyvästä liittymisestä. En nyt mene tuohon (loppuun)kaluttuun substanssin, mutta yksi kommentti sai kyllä väristyksiä aikaan.
Salolaisen kommentti menee suurin piirtein näin:" Sillä ei ole mitään väliä, että Natojäsenyyden kannatus pyörii siellä 20-25% tuntumassa. Heti kun poliittinen johto alkaa viestittämäään, että Suomen turvallisuuden kannalta on parasta liittyä, enemmistö suomalaisista tulee tuon kannan taakse. Kysymys on vain poliittisesta johtajuudesta". Pilkunviilaajat älkööt vaivautuko, kommenti on eilen luetun mukaisesti ulkomuistista toistettu: pilkut ja sanat eivät ihan noin, mutta asiasisältö tasan noin.
Itsetunto tapissaan ja luottamus johtamiskykyihin kohdallaan. Arvio kansalaisten kyvystä ja halusta päättää asioistaan itse aikalailla alakantissa. Salolaisen mukaan siis ihmisten mielipiteillä ei ole mitään väliä, sillä jos jossain vaiheessa kaikki poliittiset johtajat kertovat yksimielistä tarinaa, niin kaikki - tai siis riittävä joukko enemmistöksi - syöksyy saman mielipiteen taakse. Kun maata johdetaan, niin kansalaiset kulkevat narussa.
Ihan kokonaan en kyllä tätä argumenttia osta. Mutta mielipiteenihän siis muuttuu, jos poliittinen johto alkaa minua tässä johtaa, spracht Savolainen.
******
Ja ennustus tälle viikolle: Ennenkuin viikko loppuu, on kunta-alalla sopimus. Sitä ovatko kaikki järjestöt siinä mukana, en kuitenkaan uskalla veikata.

torstaina, syyskuuta 13, 2007
Mitä hoitajaliitot haluavat...
Ennen turhien höpöttämistä oikeasti tärkeät asiat. Kun Suomi pelasi eilen Puolan kanssa tasan, niin vähän hiekkaa lensi tielle EM-kisoihin - joka olisi suomalaisen urheilun kaikkien aikojen saavutus. Mutta mahdollista se on omalla pelillä vieläkin: Pitää voittaa Belgia ja Armenia ja hoitaa tasuri Portugalin kanssa. Vaikeaa, mutta ei mahdotonta...
Ja sitten muuhun. Kunta-alan neuvotteluita on takunnut pitkin matkaa se, että on näyttänyt siltä, että hoitajaliitot eivät tiedä mitä haluavat (Super+tehy, neuvotteluissa tnj). Mitenkään muuten ei ole voinut tulkita sitä, että korotustavoitteita yms. ei ole jätetty. Neuvottelupöydistä tihkuneet tiedot ovat kertoneet hyvin päämäärättömästä käytöksestä.
Tätä olen pelännyt ja nyt se myös selvisi. Liitot ovat todenneet, että järjestöpolitiikka ajaa ohi palkkapolitiikan tällä kierroksella. Oman statuksen ja järjestöllisen aseman turvaamiseksi pyritään hoitamaan irtautuminen yhteisestä sopimuksesta - ja yhteisestä voimasta.
Kun jo lääkärit ja opettajat ovat omalla sopimuksella, niin yhtää ryhmää ei saa päästää irtautumaan kunta-alan yhteisestä sopimuksesta. Irtautujia ilmaantuu helposti lisääkin ja jokainen irtautuja heikentää yhteistä neuvotteluvoimaa ja mahdollistaa työnantajan peluuttaa eri ryhmiä toisiaan vastaan.
Perimmiltään syy on siinä, että hoitajaliitot myyvät ennenkaikkea ammatilliseen identiteettiin perustuvaa järjestäytymistä, joka ei laajana käsityksenä yksinkertaisesti toimi. Toimivampaa ja tehokkaampaa on kerätä kaikki saman työnantajan palveluksessa olevat samaan porukkaan, jotta yhteinen neuvottelu - ja tarvittaessa lakkorintama - ovat olemassa.
Jos hoitajaliitot oman sopimukse saisivat, pystyisivät he jäsenistölleen perustelemaan vaikka hieman odotettua heikommat korotuksetkin. "Ei, ei nyt ei tullut ihan sitä mitä haluttiin. Mutta nyt meillä on oma soppari ja ens kierroksella nuo muut ei enää voi kiusata meitä....".

lauantaina, syyskuuta 08, 2007
GM
Ei General Motors, ei Gamekeepeer (pelinjohtaja, ei riistanvartija - siis minulle) vaan geenimuunneltu. Tätä sanaa ja jopa - hui! - uhkaa on väläytelty taas viimeaikoina julkisuudessa oikein urakalla.
Olen toki sitä mieltä, että uhka on todellinen, jos ihmiset tuntevat, että uhka on olemassa. Siis siinä mielessä, että asia on syytä ottaa vakavasti ja tehdä jotain. Ei siis siten, että se nyt vaan muuttuu metafyysisestä todeksi, koska ihmisillä on tarpeeksi tahtoa.
Keskustelu geenimuunteluun liittyen nyt vaan on vähän kummallista. Jos tulevaa pihviä ruokkii geenimuunnellulla rehulla niin mitä sitten? Geenit ovat - hyvin rajallisen - käsitykseni mukaan eri juttu kuin vaikkapa ympäristömyrkyt. Ne eivät yksinkertaisesti voi siirtyä ravinnosta sitä nauttivaan organismiin. Eivätkä siis aikanaan siitä pihvistä toiseen organismiin elikäs ihmiseen tässä tapauksessa.
Tai vaikka sitä tulevaa pihviäkin geenimuunneltaisiin, niin mitä sitten? Ei siitä silti siirry mitään eteenpäin - siis geenejä. Toki myös alkuperäiset geeniperimät on syytä säilyttää, mutta jos se ei luontaisesti enää kohta helposti onnistu (eli siis muunneltu kanta on niin ylivoimainen) niin nehän säilyy purkissa ja kovalevyilläkin hyvin, kloonataan sitten tarpeen mukaan.
Mutta merkitään ne tuotteet pois, jos se ihmisiä rauhoittaa.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Onhan se...
...mukavaa, kun aamukahvi ei lopu kesken. Paras ostokseni pitkään aikaan on ehdottamasti kesän lopulla töihin hankittu puolilitrainen kahvi"kuppi" (tunnetaan myös ämpärinä). Voi hakea kahvin, vaihtaa pari sanaa käytävällä - ja silti kahvia on vielä jäljellä, kun tulee takaisin huoneeseen. Ja kahvinkulutuskin leikkautuu kätevästi, ei mene enää kuin pari kuppia päivässä. Miten niin kofeiiniaddikti?
...kummallista kuinka hiljaisilla kierroksilla politiikka starttaa syksyynsä. Ehkä se johtuu siitä, että maassa on hallitus, joka ei ole ihan varma (vielä) miten valtaansa käyttää. Ja toisaalta oppositio, joka ei näytä tietävän miten vallasta ollaan syrjässä. Siksi kevyesti on monta aihetta odotettu. Tai ehkä kaikki on suurta taktiikka ja paukkuja säästellään? En usko.
...hieno kirjoitus Kuntsilta. Juuri näin, tarttee tehdä jotain, eikä odottaa, että joku muu tekisi. Tämä pätee aina nuorten ja nk. aikuisten välisissä valtasuhteissa. Nuoret eivät voi saada valtaa lahjaksi - sitä ei voi saada. Valta on aina jotain, mikä pitää ottaa.

maanantaina, syyskuuta 03, 2007
Mistä vaihtoehdosta pitää maksaa
Jonkin aikaa odottelin, että koska Maalaisliiton syvät rivit tarttuvat suunniteltuhin bensaveron korotuksiin. Tutu argumentit olivat kaikella todennäköisyydellä odotettavissa. Sittemmin niitä on esitetty useampi - nuorisojärjestö esimerkiksi hyvin tyylipuhtaasti.
Polttoaineen verotuksen kiristäminen on aika looginen seuraus politiikasta, jossa ilmastonmuutosta yritetään torjua. En silti kiellä etteikö se auton omistajaa ja käyttäjää vihnuttaisi joka kerran kun on pakko tankata, mikä ei onneksi omalla auton käytölläni ole usein.
Mutta asiaan, asiaan. Ne argumentit, korotus sorsii niiden haja-asutuseutujen asukkaita, joiden on pakko käyttää omaa autoa, kun julkista liikenettä ei ole, kaikki eivät voi valita julkisia jne... Ok, tämähän on sinällään selvä. Mutta osittain tai enimmiltään pitkälti sumutusta tietysti.
Kyse on siitä, mistä vaihtoehdoista ihmisten pitää maksaa. Asuminen haja-asutusalueella on jokaisen ihmisen oma valinta, ei siellä(kään) ole pakko asua. Se on usein yhteiskunnan vinkkelistä kallis ja tehoton valinta. Eikö siitä valinnasta pidä olla valmis myös maksamaan? Kaupungistumisen jatkumista kun ei keinotekoisesti ole syytä estää eikä edistää - eikä sitä käytännössä voi estää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)