Nyt kun se Totuuskomissio on työnsä tehnyt ja ainakin jonkinlainen keskustelu on yleisestikin liikkeen tilasta sallittua niin täytyy vaan toivoa, että pidetään ohjakset käsissä. Koskien myös - ja usein ennen kaikkea - itseäni.
Kaikki sisäinen tuuletus, kritiikki ja keskustelu ovat hyvästä. Joka ei niitä kestä, voi lähteä etsimään seinältä sitä kuuluisaa kohtaa, josta ne hirret ovat poikki. Mutta jokainen kritiikki tarvitsee myös rakentavan puolensa - pitää tarjota jokin ajatus jolla jossakin kohtaa voitaisiin mennä eteenpäin. Tämän unohdan aivan liian usein itsekin, kun rakastuun mukahienoon näppäryyteni kritisoidessani jotain.
Niinpä nyt vältän tämän sudenkuopan ylösmerkitsemällä aiheesta keveimmällä, eli keskustelemalla keskustelusta. Että sitä voi olla laiskuudessaan nerokas.
Mutta siis esimerkiksi, ei viitsittäisi ihan kauheasti valittaa siitä, että puolueen tai sen puheenjohtajan julkisuuskuva on huono. Kerrotaan miten niitä voisi korjata. Puolueen puheenjohtajan vaihtaminen on yksi keino, mutta sitten voisi myös kertoa miten se tapahtuu ja kuka olisi vaihtoehto. Näin esimerkiksi.
Parannan tapani ja kerron joskus jotain rakentavaa itsekin. Ehkä. Tuli vain mieleeni. Mutta parempi tarkoitukseton ja suunnaton kritiikkikin kuin kryptan hiljaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti