tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Mikä hallitus?

Vanhanen jatkaa haastattelujaan ja pähkäilee(?) ketä hän neuvotteluihin kutsuu osallistumaan. Voi tietysti miettiä, onko kyseessä vain suuri näytelmä ja homma on ollut koko ajan selvää.

On jättiyllätys, jos kokoomus ei ole toinen suuri hallitusosapuoli. Svenskit valitettavasti kuuluvat hallitukseen ikäänkuin huonekaluina. Toisaaltahan se on sellainen juttu, että vanha tuttu sohva kannetaan aina uuteen asuntoon, koska se on mukava eikä petä, jos sen jousitusta (ruotsinkielen asema) ei sorkita. Politiikan kannaltahan asialla ei ole mitään väliä. Kukaan ei huomaisi politiikasta, jos svenskit laitettaisiin oppositioon. Muutama varma ääni mille tahansa politiikalle tosin on kovin helppo noukkia.

Vihreät ja kd ovat molemmat ongelmallisia hallitukselle. Kysymys on loppupeleissä siitä, kumman uskotaan olevan vähemmän haitaksi kahden ison porvaripuolueen yhteistyölle. Vihreät ovat tunnetusti tuulivoiman kannattajia myös linjansa suhteen kaikessa muussa paitsi ydinvoimassa ja energiansäästössä (nämäkin on toki nyt isoäidin kanssa pistetty myyntiin hallituskorttia vastaan). Puolue joka perustaa toimintansa yksilölliselle sooloilulle ja on ylpeä siitä, ei nyt vaan ole kaikkein luotettavin hallituskumppani.
Kd taas saattaa koska tahansa vetää moraalikortin esiin ja tehdä lähes mistä tahansa asiasta vaikeamman kuin se on. Erityisen kiusallista tämä on maalaisliitolle, joka kisaa monin paikoin samoista äänestäjistä kuin kd - kepulle lienee mukavampaa pitää kd oppositiossa ja näin suurelta osin pois julkisuudesta esittämästä - ainakaan uskottavasti - mielipiteitään.

Ei kommentteja: