Pääsiäinen tulee. Minulle, kuten varmasti suomalaisten ehdottomalle enemmistölle, se merkitsee muutavaa mukavaa ylimääräistä vapaapäivää - ei mitään muuta. Ohjelmassa on ainakin biljardia hyvässä seurassa, keilausta kaveriseurassa ja muutama olut. Hyvin perinteistä siis.
Mutta nyt jotakin ihan muuta. Olen pitkällisen, mutta ei välttämättä niin syvällisen, pohdinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että arkkitehdit ovat ainakin hidaste - elleivät este - hyvälle kaupunkisuunnittelulle. Varmasti arkkitehtejäkin on joka junaan, mutta yleensä näyttää aina siltä, että arkkitehtien suunnitelmat liittyvät rakennuksiin, uusiin ideoihin ja kivoihin piirrustuksiin. Ei siinä mitään muuta vikaa ole kuin se, että kaupunkisuunnittelun lähtökohta pitäisi olla se, että hyvää ympäristöä ja kaupunkia on se, mitä ihmiset pitävät hyvänä.
Hieno esimerkki ovat esimerkiksi nämä arkkitehtien parjaamat valmistalopaketit. Niitä sanotaan liian perinteisiksi ja lässyn lässyn edelleen. Ja mitä sitten? Jos ihmiset haluavat sellaisissa asua ja elää, niin niitä sitten pitää rakentaa.
Arkkitehtuurissakin pitää muistaa se, että esteettisesti hyvää on vain ja ainoastaan se, mitä hyvänä pidetään. Jos talo on jonkun mielestä kaunis, se sitten on hänelle kaunis. Se on sitten aivan yksi ja sama, mitä mieltä nyt vallalla oleva arkkitehtooninen suuntaus siitä sanoo.
7 kommenttia:
Arkkitehdit ovat asiasta muuten täysin vastakkaista mieltä: heillä on ideoita toimivien ja mukavien kaupunkirakenteiden tekemiseksi, mutta kaavoituksesta päättävät poliitikot haluavat monistaa vanhaa mallia, koska se on halpaa.
Olen tässä kyllä samaa mieltä arkkitehtien kanssa. Poliitikot katsovat karttaa, näkevät siellä tyhjää tilaa ja päättävät kaavoittaa siinne samanlaisia talopaketteja ja markettejha kuin muuallekin. Näin kysyntään on on vastattu.
Arkkitehdit sentään ajattelevat kaupunkirakennetta kokonaisuutena. Toki heiltä tulee mukaan myös esteettisiä arvostelmia, toisin kuin demareilla?
Itseasiassa ongelma on paljolti myös siinä, että poliitikot ja arkkitehdit eivät puhuu samaa kieltä eivätkä ymmärrä toisiaan. Lopputulos on sitten juuri tämä, missä kumpikin osapuoli on toisen mielestä väärässä.
Oma kokemukseni on kyllä se, että jokainen arkkitehti haluaa toteuttaa sen oman innoituksensa, eikä juuri uhraa ajatuksia sille, mikä on kokonaisuus. Ei sitä turhan usein turhan usea poliitikkokaan ajattele.
Ihan jokaisella muuten on esteettisiä arvostelmia - jopa demareilla. Ja ne muuten ovat kaikki yhtä arvokkaita.
Käsityksesi esteettisten arvostelmien luonteesta - makuasioita, yhtä arvokkaita - taitaa olla filosofian laitokselta hankittu. Siitä seuraa, että jos on olemassa yksi sellainen kärpänen, joka ei pidä paskasta, se on yhtä oikeassa kuin ne miljoona jotka pitävät ja vice versa.
Demokratia on enemmistön tyranniaa: miljoona jyrää yhden. Mutta ne jotka jyräävät, eivät ole missään mielessä enemmän oikeassa paskan suhteen.
Mietin vain oletko samaa mieltä moraalisista kuin esteettisistä kysymyksistä? Ovatko ne makuasioita?
Arkkitehti on insinööri, joka luulee olevansa taiteilija.
Matti, kyllä TaY:n Matematiikan, Tilastotieteen ja Filosofian laitoksella on paljonkin tekemistä tuon estetiikkakäsitykseni kanssa. Omaksuin tämän anarkistisen "anything goes" mallin.
Käsitys kauneudesta on minusta aina subjektiivinen kokemus. Niinpä sitä ei ole syytä arvostella, ainakaan niin kauan tuo kokemus koskee nimenomaan vain kokijaansa.
Tässä mielessä tämä pätee moraaliinkin, tai oikeammin tässä eettisiin arvostelmiin. Niin kauan kuin ne koskevat kokijaansa, ne ovat sinällään yhtäläisiä.
Tosin kun niillä on vaikutuksia muualle, asia muuttuu. Moraalia on enemmän ja vähemmän arvokasta, perfektionisti olen siinä filosofisessa mielessä.
Jukka: Excellent my friend!
Kiintoisa keskustelunpätkä.
Olen arkkitehti, minkä lisäksi olen käynyt matematiikan, tilastotieteen ja filosofian opinnot yliopistossa.
Jälkimmäisistä en löytänyt mitään, joka pistäisi minut epäilemään, etteivätkö arkkitehtien kaupunkinäkemykset ole keskimäärin perustellumpia kuin maallikoiden.
Vähimmilläänkin kaupunkisuunnitteluun pätee sama kuin mihin tahansa inhimilliseen toimintaan. Mitä enemmän sitä harjoittaa, sitä paremmin sen vuorovaikutuksen toisiin yhteiskunnan ilmiöihin näkee.
Usein tätä vastaan väitetään, että arkkitehti on vieraantunut, eikä ymmärrä suunnittelun kohdetta, ihmisen "arkea". Tämä argumentti vasta löyhä onkin. Jos arkkitehti työskentelee kaupungin kanssa 8 tuntia, hakee lapset hoidosta, käy kaupassa ja lukee kotona Kansan Lehden, miten hän tietää arjesta vähemmän kuin lääkäri, joka höylää eturauhasia saman 8 tuntia ja tekee muutoin samat asiat.
Kansantarinoissa, joita Petterikin toistaa, kaupunki on esteettinen arvostelma. Se on 90 prosenttisesti muuta kuin estettiikkaa.
Kilometri turhaa katua ihmisten omakotitonttitarpeen tyydyttämiseksi maksaa kaupungille 500 000 euroa rakentaa - se on 12,5 sairaanhoitajan henkilötyövuotta. (Lisäksi sen kadun kunnossapito maksaa toiset 500 000 euroa 50 vuoden aikana...)
Siksi kompaktia kaupunkirakennetta halutaan, mutta on mukavampi puhua vain estetiikasta.
Maallikot ovat itse innokkaita puhumaan "kauniista", toisin kuin arkkitehdit. Samalla he ovat valmiit itse ottamaan sen oikeassa olevan esteetikon roolin, josta he arkkitehtia syyttävät. Aivan kuin väite, että heidän mielipiteensä kaiuttaa massan mielipiteitä vahvistaisi niiden oikeellisuutta.
Massan yksimielisyyskin on hutera oletus. Se selviää seuraamalla kodinsisustuksen muutoksia; tänään suurelle massalle on kaunista eri asia kuin oli eilen. Miten se on mahdollista, jos "katsojan silmä" ja "arki" pysyvät samana?
Ettei synny väärinymmärrystä, minä olen maallikko niissä asioissa, mitä Petteri tekee. Ja vice versa.
Terveisin,
Setä Amerikka
Tottakai arkkitehtejä tarvitaan. Heillä on tarvittava ammattitaito toteuttaa ja suunnitella rakenteita. Mutta ohjaus voisi usein olla vahvempaa. Näkemysten ja ideoiden omaaminen jostakin asiasta, kun ei ole alan koulutuksesta kiinni.
Varmaan se kuuluisa hyvä yhteistyö on se paras vaihtoehto. Kaupunkisuunnittelu ei voi olla kokonaan arkkitehtien läänitys, mutta ei se voi olla heiltä kokonaan poiskaan.
Estetiikka oli tapausesimerkki. Yksi toinen esimerkki käytännöstä on nämä rännittömät talot, joita arkkitehdit ovat Suomeen vääntäneet. Ei toimi ei. Tai sitten se, että pidetään talon pintamateriaalista kiinni (F-Talo...) vaikka se ei käytännössä toimi. Jälkimmäisessä tosin on Museovirastolla paljonkin tekemistä.
Myönnän avoimesti, että en ole arkkitehtuurissa asiantuntija, en edes alan harrastaja. Mutta saa minulla silti olla siitäkin ja sitä läheltä liippaavista asioista mielipiteitä.
Lähetä kommentti