Vaalit ovat tulossa

Helsingissä tietää, että vaalit - kunnallis tai eduskunta - ovat tulossa, kun etsitään tai "löytyy" joku vanha rakennus, jota voi esittää säilytettäväksi tai suojeltavaksi uudisrakentamisen sijaan. Nyt tämän merkkipaikan on ottanut Hanasaaren A-voimala.

Jokapäivähän tuota katselen täältä Sörnaisten rantatien toisella puolen sijaitsevasta konttorista. Mikäs siinä, symppis vanha rakennushan tuo on. Pidän teollisuusromantiikasta, ei siinä mitään. Samaa mieltä, eri romantiikan sävyllä, olin myös Makasiineista.

Mutta on se nyt vaan kummallista, että aina vaalien alla herätään suojelemaan jotain rakennusta. Tarjotaan ihmisille "mikään muuttua ei saa" -asennetta, olisihan se nyt niiin kamalaa jos tämä tai tuo vanha pytinki purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kaupungin kipeästi kaipaamia asuntoja. Minulle nyt on periaatteessa rakennuksena ihan se ja sama säilyykö Hanasaari vai ei, samaa mieltä on periaatteessa varmaan kaupunkilaisten enemmistö.

Tämä periaatte vain nyppii. Vallalla on ajattelu, että säilyttäminen on hyvästä. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon taas: Kaupunkiin kuuluu keskeisenä osana muutos. Kuka suojelisi muutoksen ylitsevuotavan säilytyksen ja suojeluvimman tiellä?

Kouluverkkokäpistely

Jo jonkin aikaa sitten uutisoitiin, että Helsinki suunnittelee kouluverkkonsa supistamista. Nyt uutisissa on sama aihe sen johdosta, että on aloitettu keskustelutilaisuudet lakkauttamisista.

Menemättä pidemmälle siihen, miksi koko hanke on enempi vähempi sitä ihteään on pakko kommentoida mielestäni koko esityksen syntymisen kummallisinta asiaa.

Selvitys on teetetty konsulttifirmalla nimeltä Net Effect. En tunne firmaa, varmaan ihan päteviä. Ongelma nyt vain on siinä, että mokomaa selvitystä lähdetään teettämään ulkopuolisen konsultin kautta. Asialle on olemassa nimi: vastuunpakoilu.

Viraston valmistelevilla virkamiehillä, kaupungin tutkijoilla ja poliittisilla päätöksentekijöillä on käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto, millä näitä päätöksiä voidaan lähteä valmistelemaan ja sitten tekemään. Se että päädytään tällaiseen tilaukseen johtuu vain siitä, että yritetään 1) pitkittään sitä hetkeä, kun on pakko tehdä päätöksiä ja alkaa kantamaan vastuuta, ja 2) halutaan ulkopuolinen taho, jota on kiva alkaa osoitella sormella, kun luntaa alkaa tulla niskaan.

Helvetin surullista. Vastuunkantamisen alennustila.

Varsinainen sankari

Lähes kaikki ovat varmaan jo bonganneet uutisen nettivideon perusteella nostetusta poliisitutkinnasta koskien vartijoiden liiallista voimankäyttöä. On hyvä, että tällaiset asiat selviävät. On hyvä, että poliisi tutkii tämän. Yksityisten vartijaliikkeiden toiminnasta pitää olla huolissaan.

MUTTA: Toivottavasti kukaan ei ryhdy leipomaan tästä videonkuvaajasta mitään sankaria, joka paljastaa vartijoiden hirmuteot. Kysymyksessä on aikamoinen vähälatva kuitenkin, postaa videon youtubeen joitakin aikoja itse tapahtuman jälkeen. Todistaa pahoinpitelyn, onnistuu vieläpä kuvaamaan sen ja ainoa toiminnallinen ajatus, mikä syntyy: Hei, tästä saa kivat propsit, kun laittaa pahaa kamaa nettiin, hei.

Siis ihan tosissaan, kaverin olis pitäny tehdä heti rikosilmoitus asiasta, toimittaa video poliisille ja niin edelleen. Nyt asia selviää vähän niinkuin vahingossa. Mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu?

Mutta missä on Eero?

Sain eilen huomautuksen, tai en oikeastaan huomautusta, vaan toteamuksen siitä, että päivityksiä ei blogiin ole tippunut viikkoon. Normaalista tahdista katsoen se on pitkä tauko. Ei selityksiä. Blogiin merkitsemisen aktiivisuus korreloi hyvin pitkälle muun aktiivisuuden kanssa, nyt on ollut vähän semmoinen passiivisempi vaihe menossa.
--------- click----------asiaan----------click
Eero Heinäluoma totuttiin puoluesihteerinä näkemään jatkuvasti julkisuudessa kommentoimassa, esittämässä ja hyökkäämässä. Tähän ärhäkkyyteen ja tehokkuuteen moni hänet puheenjohtajaksi äänestänyt varmasti myös päätöksensä perusti. Puolue tarvitsee vetäjän, joka on jatkuvasti esillä - niin se vain nyt näinä päivinä on.

Siksi onkin pakko sylkäistä ilmaan kysymys: "Mutta missä on Eero?" Esiintyyhän ministeri tietysti julkisuudessa ja puolueen puheenjohtajakin. Mutta jos vertaa sitä Eeroa, joka mediassa heilui vielä pari vuotta sitten, tähän nykyiseen tilanteeseen, niin ero on - suuri. Toivottavasti tämä ei perustu mihinkään sellaiseen ajatteluun, että puoluesihteeri esiintyisi edelleen siten, kuten Eero teki. Se taktiikka tarvitsisi puoluesihteerin, joka pystyy siihen - ja sellaista sdp:llä ei tällä hetkellä ole.

Ehkä tässä on vain kyse syvemmästä taktiikasta. Don Eero, Silvio Heinäluoma, yrittää taustajoukkoineen korjata suhteellisen huona imagotilannetta pysymällä pois jatkuvasta mediakulutuksesta. Tuon imago-ongelman kyllä vaatimattoman mielipiteeni mukaan korjaisi paremmin syleilemällä sen kuoliaaksi.

Saattaa olla, että säästellään paukkuja vaalikampanjan kovimpia kierroksia varten. Sekin on vähän kummallista taktiikkaa. Saattaa olla, että kyse on ymmärryksestäni, mutta silti minusta on oikeutettua kysyä, että missä se Eero on oikein luuraa?

Maalaisliittolainen omistajapolitiikka

Keski-Suomen titaani, kauppa- ja teollisuusministeriön herra hidalgo, Mauri Pekkarinen on kertonut meille ilosanoman: valtion omistajapolitiikka on toiminut hyvin.

Pekkarisen mukaan omistajapolitiikka on toiminut hyvin, koska valtion osakesalkun arvo on vaalikauden aikana yli kaksinkertaistunut. Tämähän on osin totta. Hallitusohjelma sanoo:
"Omistajapolitiikan tavoitteena on yhtiöiden kehittäminen, hyvä henkilöstöpolitiikka ja valtion omistuksen arvon nostaminen."

Omistuksen arvon nostaminen ei ole perinteisesti ollut se keskeinen omistajapolitiikan mittari. Maalaisliittolaisesti selitettynä se johtuu siitä, että kun maajussi tekee strategisen sijoituksen uuteen lehmään, hän ei ensisijaisesti ole kiinnostunut siitä paljonko lehmän arvo omistuksen kestäessä nousee. Paljon kiinnostavampaa on lehmän antama panos tuotantoon ja sen asema maatilan kokonaisuudessa. Ja nyt siis Pekkarinen iloitsee siitä, että lehmän arvo on kasvanut eikä puhu muusta mitään.

Valtio voisi olla paljon tehokkaampi sijoittaja, jos omistajapolitiikan perimmäisenä tarkoituksena olisi osakesalkun arvon kasvattaminen. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksemukaista. Mitenköhän Pekkarinen tuon omistajapolitiikan kokonaisuuden näkee? Yksi vanha totuushan on se, että nostetaan vain se onnistunut asia esiin ja voimakkaasti, jos kokonaisuudessa on heikoimpia lenkkejä.

Käsiä saa nostaa ylös, jos pitää toteutettua omistajapolitiikkaa onnistuneena. Itse kysyisin enneminkin, että mikä omistajapolitiikka?