Pitkästä aikaa oli osin vapaa-vapaa viikonloppu (ei töissä, ainakaan koko aikaa, eivätkä pojat mun luona). Kivaa oli enimmän osan aikaa, välillä tosi kivaa, vaikka koko viikonlopun odotinkin jotain tapahtuvaksi, mitä ei tapahtunut.
Välillä sitä sattuu kummallisia asioita. Lauantaina, hieman väsyneenä, heräilin joskus ennen puoltapäivää. Espresson keiton ja varovaisen uuteen päivään heräilyn aikana ovikello soi. Se on jo sinällään kummallista, sillä ei se yleensä, ei oikein kukaan tule oikeastaan ilmoittamatta, yhtäkkiä käymään. Ensimmäinen ajatus: "Jehovia tai tai jotain muita lahkolaisia..." Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen avasin kuitenkin oven.
Oven takana oli keski-ikäinen, minulle tuntematon nainen. Ilman sen kummempia selittelyitä hän ilmoitti: "Tuli hakemaan Jormaa kahville". Hämmennyin ja hetken hölmistyneenä tuijotettuani sain sanottua, että ei täällä ketään Jormaa ole, ei todellakaan asu, enkä tunne. Tilanne ei kuitenkaan päättynyt.
Nainen tuijotti minua tiukasti ja tiedusteli etteikö Jorma todellakaan ole täällä. Kerroin että, ei ei todellakaan, täällä asun minä, olen asunut muutaman kuukauden. Nain toteaa:"Jaaha, olen saanut sitten väärää tietoa", ja jatkaa kysyen: "Asutko todellakin yksin täällä?". Kerroin että kyllä todellakin asun yksin täällä ja tiedustelin varovasti, että josko nainen on saanut väärän osoitteen ja voisin sitten olla ehkä avuksi, jos on väärä rappu tai jotain. Ei muuta vastausta, kuin uusi tiukkaus siitä asunko siis todellakin yksin.
Pitäydyin edelleen totuudessa ja kerroin asuvani yksin. Nainen rupesi siinä vaiheessa lähtemään oveltani, poistuessaan vielä ilmoittaen "No, toivottavasti nyt sitten asut todella yksin!".
Siis, hei hetkinen ja haloo. Oli tavallisen epätavallinen tapaus. Kyllä minä sen ymmärrän, että joku erehtyy asunnosta tai muuta vastaavaa, mutta tuollainen tiukkaus ja kysely ilman selityksiä menee yli ymmärryksen. Meitä on moneen junaan - ja se elämä on todella kummallista välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti