perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Joulu juhlista jaloin

Omat jouluvalmistelut ovat menneet suorastaan hyvin. Mikä on erinomaista.

Erinomaista joulua kaikille, jos niin sattuu etten pariin päivään kirjoita - niinkin voi ehkä käydä.

Muistetaan jouluna myös ja nimenomaan maailman kärsiviä ja niitä sotaisia alueita, jotka todella sitä rauhaa kaipaisivat. Sekä niitä, jotka perhejoulun paineet viinanhuuruihin purettuna, ajetaan pakkaseen.

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Muuttopuuhia ja joulupolitiikkaa

Hyvät kirjoitusaikeet ovat viime aikoina kilpistyneet säätämiseen. Ihan käytännölliseen sellaiseen. Työpaikkani toimisto muuttaa ja pari viimeistä viikkoa käytävät ovat olleet täynnä muuttolaatikoita, tyhjiä sellaisia kyseleviä ihmisiä, ihmettelyjä muutto-ohjeistuksesta ja niin edelleen.

Oman huoneen pakkaaminen kävi kovin kivuttomasti. Puolessa vuodessa ei paljoa paperia tai muuta sälää ole ehtinyt huoneeseen kertyä. Varsinkin kun työsuhteen alusta saakka on tiennyt, että tämä muutto on vastassa.

Poliittinen rintama on vetäissyt jo jouluvaihteen päälle. Presidentinvaalit toki junnaavat omalla tahdillaan. Eilinen vaali"väittely" oli hyvin väsyttävä, ei sitä ihan ilman kanavasurffausta jaksanut katsoa. En tiedä oliko vika katsojassa, mutta Niinistöltä näytti olevan puhti lopussa, kaikki avaukset oli jo kuultu, eikä niihin tullut uutta virtaa. Vaalin kannalta on sääli, jos Niinistö ei saa uutta vaihdetta päälle, Vanhasesta ei ole käytännössä mihinkään - virkamiesministeri kun tuntuu olevan. Halonen puolustaa jo tehtyä (mikä sekin on tavallaan sääli, vaikka presidentin asemasta jotenkin ymmärrettävää).

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Kielisammakko

Vuoden 2005 kielisammakoksi on - aiheesta - valittu valtiovarainministeriön lanseerama "tuottavuuden toimenpideohjelma". Suomen kielen laitos kuvailee ilmaisua uusorwellilaiseksi, koska käytännössä se tarkoittaa 17 500 työpaikan vähentämistä valtionhallinnosta.

Palkinto menee ihan oikeaan osoitteeseen. Ohjelman nimitys on osuva esimerkki siitä minkälaiseksi kansalaisille vieraaksi kieleksi virkamiesten ja politiikkojen kieli helposti vääntyy. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että politiikka muuttuu entistäkin vaikeaselkoisemmaksi, kun sen kielestä ei voi päätellä tai tietää mistä todellisuudessa on kysymys.

Politiikot puolustelevat vaikeaa kieltä ja ontuvia nimityksiä usein sillä, että asiat ovat niin vaikeita, että niiden selittäminen vaatii eksaktia kielenkäyttöä, mikä sitten asiaa tuntemattomista saattaa tuntua vieraalta. Tämähän ei tietenkään ole totta. Vaikeat nimet ja harhaanjohtavat nimitykset asioista, ovat kätevä tapa pakoilla vastuuta. Voi puhua vaikeastakin asiasta ottamatta siihen kunnolla kantaa, kun pitäytyy mukavasti kapulakielisyydessä. Asioiden selkokielellä selittämättömyys on useimmiten - tiedostettua tai tiedostamatonta - vastuunpakoilua.

Politiikasta ja politiikan asioista on voitava puhua kielellä, joka on ymmärrettävää.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

"Hei, me ammutaan tykillä"

Perustuslakivaliokunnan soppa sai sitten ihan uusia piirteitä. Hallitus veti kiistaa aiheuttaneen lakiesityksen pois käsittelystä ja ilmoitti sitten, että perustuslakia muutetaan hallituksen tahdon toteutumiseksi.

"Hei me ammutaan tätä ongelmaa tykillä", on hallituksen viesti. Muodollisesti isoon, mutta käytännössä hyvin pieneen asiaan haetaan ratkaisu rankimman kautta. Tämä oli yllätys. Oletin, että lakiesitystä olisi korjattu näennäisesti, neuvoteltu hallituspuolueiden perustuslakivaliokunnan jäsenet ruotuun ja viety asia sitten läpi.

Asia on mitä ilmeisemmin mennyt arvovalta (ja valta ihan yleensä) kysymykseksi. Ei riitä, että saadaan ratkaisu. Samalla pitää saada näytettyä, että kun jotain on päätetty se myös pidetään. Tuli mikä tuli ja tapahtui mitä tapahtui.

Itse asiaa enemmän selvittämistä jatkossa tarvitaan toimivaltasuhteisiin. Perustuslakivaliokunnan asema pitäisi käydä läpi. Vaikka se on ylin perustuslakia tulkitsevat elin, onko sillä silti legitimiteetti muuttaa poliittisesti tehtyjä sopimuksia? Tässä ei siis ole kyse siitä, miten asiat näennäisesti ovat, vaan miten ne ovat poliittisessa todellisuudessa. Sen lisäksi perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ole perustuslakituomioistuin. Valiokunta toimii osana poliittista koneistoa, eikä ole tuomioistuimen tavoin riippumaton.

Saattaa olla hyvinkin mahdollista, kuten moni tuntuu ennustavan, että perustuslakia ei muuteta, vaan asia hoidetaan kevyemmin keinoin presidentinvaalien jälkeen pois alta. Vaalien jälkeen tästä pestään vielä kyllä ihan kohtuullinen pyykki sekä puolueiden välillä että niiden sisällä.

torstaina, joulukuuta 01, 2005

Feminismi

Vapaudenkaiho (toveri Hanna Isbom) kirjoittaa feminismistä ja sen suhteesta tasa-arvopolitiikka ja erityisesti sosialidemokratiaan.

Länsinaapurissahan kaikki puolueet sosialidemokraattien perässä ovat julistautuneet feministisiksi puolueiksi. Suomessakin näitä yrityksiä ainakin demarien sisällä on ollut, mutta ne eivät oikein - lue yhtään - saa vastakaikua yksittäisiä ihmisiä lukuunottamatta. Ruotsalaiset toverit ihmettelevätkin välillä osan suomalaisista nuivaa suhtautumista asiaan.

Omasta näkökulmastani feminismi on kovin latautunut käsite Suomessa. Se yksinkertaisesti ei maistu suussa yleisen tasa-arvon edistämiseltä. Näin ollen on erittäin vaikeaa ottaa sitä tasa-arvopuolueen (esim. SDP) julistukselliseksi teesiksi. Feminismi on kapea-alaisempi käsite kuin tasa-arvo ja siksikin tarpeeton lisä julistaa aate/puolue sen kannattajaksi.

Lisäksi itse asennoidun siten, että tasa-arvo edistetään parhaiten edistämällä kokonaisuutta. Sen kanssa ristiriidassa on minkään, alistetussakaan asemassa olevan, erityisryhmän nostaminen muiden edelle. On kyseenalaista näin arvottaa tasa-arvoon liittyviä ongelmia - sanoen, että tämä on erityisen tärkeä. Ja siis samalla sanoen, että jokin muu ei ole.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole kunnossa, sitä en yritä väittää. Mutta se korjataan osana yleistä tasa-arvotyötä, ei feministisiksi julistautumalla.