Pelastetaan edes pankit?

(Taas) nyt on pelastatettu pankkeja. Isolla rahalla. Sinun rahoillasi, minun rahoillani - tällä meidän yhteisellä rahallamme, jota veroilla kerätään. Kiva. Kai.

Jossain vaiheessa on ilmeisesti aika isolla yhteisellä joukolla päätetty, että pankkijärjestelmä on liian arvokas yhteiskunnillemme, jotta se voisi joutua kärsimään. Näytää vielä siltä, että on päätetty, että kunhan yksittäinen pankki on tarpeeksi iso, nekin ovat liian arvokkaita kärsimykseen. Olisi mukava nähdä pöytäkirja.

En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi yksikään pankki ei saisi mennä nurin. Jos markkinat eivät ole lopullisessa kaaoksessa, niin sen omistamille lainoille löytyy taatuusti ostaja. Todennäköisesti velalliset eivät ehtisi kuin säikähtää ennen kuin veloilla olisi uusi isäntä. Kai pankkikin on yritys, joka voi tehdä myös konkurssin lainsääteisessä järjestyksessä.

Vielä vähemmän ymmärrystä omaan sitä kohtaan, että pankkeja pelastetaan vastikkeetta. Jos kerran päätetään pelastaa jokin pankki veronmaksajien rahoilla, niin miksi siltä ei voi vaatia mitään vastikkeeksi. Pankki voisi luovuttaa osakkeitaan siitä hyvästä, että sitä tuetaan. Siis "pääomitetaan" niin kuin hieno termi nyt kuuluu, vaikka pelastuspaketista siinäkin on kyse.

Ai, haiskahtaan sosialisoinnilta? Sitäkö markkinoilla siis tehdään joka päivä? Annetaan rahaa vastikkeeksi osakkeista. Jotenkin olen käsittänyt, että niin tämä homma toimii. Jos joku pelkää valtio-omistajaa, niin pelätköön sitten. Ehkä siinä olisi tarpeeksi pelotetta sitten pankeille laittaa asiansa nopeammin kuntoon. Pelastuskortti olisi olemassa, mutta sillä olisi hintansa.

Jos pankkeja pelastetaan, niin pitää osata vaatia vastinetta. Muuten niitä saadaan pelastaa jatkossakin. Lapsikin oppii, että saa käyttäytyä miten vaan, jos siitä ei rangaista.

Voitaisiinko jo lopettaa vakuuspuheet?

Kreikan valtiovarainministeri kertoi tänään maansa parlamentille, että vakuusasiaan löytyy Suomen kanssa ratkaisu. Kaveri kertoi, että Kreikka ymmärtää asiaan liittyvät lainopilliset ja muut hankaluudet. Saivartelija kuitenkin haluaa nyt huomauttaa jostakin.

Se huomautus liittyy siihen, että Kreikalla on useita kymmeniä miljoonia dollareita lainaa, joka on laskettu liikkeelle Englannin lain alaisena. Kyseinen saari tunnetaan kohtuullisen hyvin näissä finanssipiireissä ja on siksikin yleinen paikka valtioiden ja yhtiöiden lainoille.

Pikku probleemi syntyy vain siitä, että näissä lainoissa on klausuuli, joka sanoo, että

"So long as any note remains outstanding, the Republic shall not create or permit to subsist any mortgage, pledge, lien, or charge upon any of its present or future revenues, properties or assets to secure any external indebtedness,’"

Mitä ilmeisemmin Suomelle annettavat vakuudet tulisivat ensijaisiksi suhteessa mainittuihin tuloihin - muodostuisi senioriteetti. Tämä rikkoisi tätä lainattua klausuulia vastaan. Se taas tarkoittaisi sitä, että nämä lainat menisivät maksettaviksi heti.

Ja pam. Ketjureaktio on valmis. Kreikan muut lainat romahtavat täysin ja muodostunut riskilisä pistää dominot kaatumaan ketjussa siellä Välimeren rannalla. Raha kallistuu ja sekä yritykset, että lainaiset kotitaloudet ovat vaikeuksissa. Ja riski tähän on mitä ilmeisemmin todellinen.

Joten haluaisin, että tätäkin ja mahdollisia muita vastaavia tähän vakuusjärjestelyyn liittyviä asioita käsiteltäisiin sekä poliitikkojen puheissa, että julkisuudessa. Lisäksi haluaisin, että lopetettaisiin nyt tämä turhanaikainen vakuuksilla vääntäminen ja alettaisiin ratkaisemaan tätä kriisiä - myös me täällä, omalta osaltamme.

Kyllä, SDP varmaan ottaa poliittisen tappion, jos sanotaan, että "hitto, tämä ajatus näistä vakuuksista ei nyt oikein toimi. Hylätään se". Mutta ei kai sillä pitäisi olla mitään merkitystä, jos asioiden hoitamisessa päästään eteenpäin?

Vakuus, oi pyhä vakuus

Ja tänään saamme kuulla ilosanomaa siitä, että rahoillemme saadaan konkreettisia vakuuksia etelän kuumilta mailta. Anteeksi, jos en nyt oikein jaksa innostua näistä uutisista. Ensinnäkään, en oikein jaksa pitää näitä vakuuspuheita muuna kuin poliittisena retoriikkana. Toisekseen, koko vakuuskeskustelu vie terän siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä - ja puhua.

Kuvitellaan hetki, että nuo konkreettiset vakuudet Kreikalta olisivat ihan oikeasti olemassa. Kuvitellaan sitten toinen hetki sitä tilannetta, jossa noihin vakuuksiin joudutaan turvautumaan. No niin, näyttää pahasti siltä, että talous on siinä kohtaa niin solmussa, että mitään maksatuksia mihinkään suuntaan ei kuitenkaan pystytä tekemään. No, ainakin olemme moraalisia voittajia, kun meillä on vakuudet. Mitään niistä ei vain käteen jäänyt.

Kaikki taitavat tietää, että Kreikka ei koskaan eikä ikinä pysty hoitamaan velkojaan? Sivumennen sanoen ei oikeastaan kukaan muukaan tule koskaan maksaneeksi kaikkia velkojaan, mutta eihän tässä siitä ole kysymys. Vaan kysymys on siitä kuinka paljon sitä velkaa on ja ennen kaikkea siitä luotetaanko velanhoitokykyyn. Kreikalle pitää tehdä vielä saneeraukset, puleeraukset ja muutkin matokuurit ennen kuin homma on selvä. Itse järjestelmälle ja sitä hoitaville tahoillekin pitäisi tehdä jotain, mutta siihen ei taideta päästä.

Onhan se toisaalta mukavaa, että me voimme Suomessa keskittyä näihin vakuusuutisiin. Sillä tavoin on oikein leppoisa välttyä vaikeiden asioiden ajattelemiselta. Siis siltä, millä tämä velkakriisi saadaan menemään ohi. Vakuuksilla voidaan välttää vaikeista säästöistä ja niiden suhteesta talouskasvuun puhuminen. Eikä silloin tarvitse ainakaan niin isoilla kirjaimilla puhua kansainvälisten rahoitusjärjestelmien uusimista, eikä pankkijärjestelmän remontista. Puhutaan siis vakuuksista, se on kivaa.

Pitäisikö tästä innostua?

Ensi talvena on presidentinvaalit. Nyt käynnissä olevaa julkisuutta tarkkaillen niistä pitäisi innostua. Povataan hyviä keskusteluja ja värikästä kampanjaa. Radiossa joku puhui jopa kansanvallan voitosta. Just. Ilmeisesti pitäisi innostua?

En ole henkilökohtaisesti koskaan innostunut presidentinvaaleista. Jos saisin päättää, koko instituutio lakkautettaisiin. Hyväksyn, että se on olemassa, kun en kerran saa sitä lakkauttaa. Mutta en kyllä ymmärrä, miksi siitä pitäisi intoilla. Presidentillä on nykyisin vielä vähemmän valtaa kuin perustuslaki edellyttää. Ihmisistä tosin vain on kiva valita se.

Ei kansanvaltaisessa järjestelmässä yksi ihminen voi todella johtaa ulkopolitiikkaa. Kyllä se on kokonaisuus, eikä presidentillä siinä paljon ole merkitystä. Ja ulkopolitiikan pitää palvella muuta kokonaisuutta, ei se ole eikä varsinkaan saa olla mikään salatiede enään näinä päivinä.

Odotan toki innolla sitä, että Niinistö, Lipponen, Väyrynen ja Soini ottavat väittelyissä yhteen. Parempaa tv-viihdettä ei varmaan tässä maassa ole koskaan tehty. Sisällöllisesti en juuri keskusteluilta odota. Kaksi ehdokkaista edustaa sulkeutunutta ja melko iljettävää poliittista näkemystä ja kahden kanssa olen eri mieltä. Ja sitten ne varmaan vielä kinaavat talouskriisistä, josta tuskin saa mitään uutta irti.

Ei en jaksa innostua näistä vaaleista. En yleisesti, enkä varsinkaan näkyvissä olevilla ehdokkailla. Onneksi valittavalla presidentillä ei juurikaan ole väliä. Se on vähän niinkuin Suomen politiikan turhin julkkis. Aion toki äänestää ja todennäköisesti osallistua myös vaalitöihin omalta pieneltä osaltani - kaikki kansanvalta ansaitsee sentään sen. Mutta innostua - ei pysty.

Ääriliikkeet ja pahuus

Miten voi kirjoittaa kriittisesti pahuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistästä? Jos joku saa sen käsityksen, että et tuomitse varmasti ja horjumatta pahantekijöitä, niin sinut pian julistetaan sellaiseksi. Pahuutta pitää toki vastustaa - mutta ei sitäkään hinnalla millä hyvänsä.

Vaikka en edelleenkään voi käsittää sitä, mitä Norjassa tapahtui, en myöskään voi täysin ymmärtää siitä auennutta keskustelua ja liikehdintää. On tiettyjä arvoja ja asioita, joita minusta ei voi heittää ikkunasta, vaikka se pahuus, mitä vastaan noustaan, onkin käsittämättömän suuri.

Yksi esimerkki. Helsingissä oli tässä päivänä muutamana tämä "hiljaisuuden rikkomisen päivä". Todettaakoon nyt varmuuden vuoksi, että asia on sinällään hyvä. Kuuntelin vain ihmeissäni sitä, kun eduskuntatalon portailla huudettiin "ei ääriliikkeille, ei ääriliikkeille!".

Henkilökohtaisesti en pidä mistään äärimmäisistä mielipiteistä, minusta ne ovat aina pielessä. Mutta yhtä paljon olen sitä mieltä, että kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä ja näkemyksiinsä, kunhan eivät vahingoita muita tai pyri mielipiteensä ilmaisumalla saamaan muita vahingoittamaan niitä kolmansia muita. Eivät kaikki ääriliikkeet ja äärimmäiset mielipiteet väistämättä synnytä väkivaltaa, en ainakaan usko.

Jos vaikkapa kannattaa äärimmäistä sananvapautta, syntyykö sen varjolla murhia? Minusta ei. Toisaalta jokainen suljettu liike näyttäisi aina herättävän ahdistusta ja synkkyyttä. Muuta on vaikea päätellä, kun tarkastelee vaikkapa uskonnollisia lahkoja. Mutta avoin ääriliike ei tunnu mahdottomalta sekään.

Ehdoton ei väkivallalle. Ei kuitenkaan tuomita sellaisia asioita, jotka eivät väistämättä itsessään ole pahoja. Se on vaarallinen tie.