Ääriliikkeet ja pahuus

Miten voi kirjoittaa kriittisesti pahuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistästä? Jos joku saa sen käsityksen, että et tuomitse varmasti ja horjumatta pahantekijöitä, niin sinut pian julistetaan sellaiseksi. Pahuutta pitää toki vastustaa - mutta ei sitäkään hinnalla millä hyvänsä.

Vaikka en edelleenkään voi käsittää sitä, mitä Norjassa tapahtui, en myöskään voi täysin ymmärtää siitä auennutta keskustelua ja liikehdintää. On tiettyjä arvoja ja asioita, joita minusta ei voi heittää ikkunasta, vaikka se pahuus, mitä vastaan noustaan, onkin käsittämättömän suuri.

Yksi esimerkki. Helsingissä oli tässä päivänä muutamana tämä "hiljaisuuden rikkomisen päivä". Todettaakoon nyt varmuuden vuoksi, että asia on sinällään hyvä. Kuuntelin vain ihmeissäni sitä, kun eduskuntatalon portailla huudettiin "ei ääriliikkeille, ei ääriliikkeille!".

Henkilökohtaisesti en pidä mistään äärimmäisistä mielipiteistä, minusta ne ovat aina pielessä. Mutta yhtä paljon olen sitä mieltä, että kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä ja näkemyksiinsä, kunhan eivät vahingoita muita tai pyri mielipiteensä ilmaisumalla saamaan muita vahingoittamaan niitä kolmansia muita. Eivät kaikki ääriliikkeet ja äärimmäiset mielipiteet väistämättä synnytä väkivaltaa, en ainakaan usko.

Jos vaikkapa kannattaa äärimmäistä sananvapautta, syntyykö sen varjolla murhia? Minusta ei. Toisaalta jokainen suljettu liike näyttäisi aina herättävän ahdistusta ja synkkyyttä. Muuta on vaikea päätellä, kun tarkastelee vaikkapa uskonnollisia lahkoja. Mutta avoin ääriliike ei tunnu mahdottomalta sekään.

Ehdoton ei väkivallalle. Ei kuitenkaan tuomita sellaisia asioita, jotka eivät väistämättä itsessään ole pahoja. Se on vaarallinen tie.