Luulisi, että niin pitkään politiikassa toimineelta ihmiseltä kuin Jyrki Kataiselta ei loppuisi neuvottelukyky kesken. Ulkopuolelta tarkkaillen kuitenkin näyttää juuri siltä, että näin kävi. Ei demareiden ay-liemissä keitetyt neuvottelijat(kaan) nyt niin paljon parempia ole.
Tosin lähtökohdissa on eroa. Ajattellaanpa näitä nykykokoomuslaisia. Missä he ovat oppineet neuvottelemisen ja sopimusten teon perusasiat? Nuoriso -ja opiskelijapolitiikassa. Siellä kokoomuksella on ollut hegemoninen asema jonkin aikaa ja neuvottelut on opittu käymääm "meille ensin, teille vasta sitten" hengessä. Ylivoimaisista asetelmista.
Entä sitten vastapuoli - lähinnä demarit. Neuvottelutaidot on opittu samoissa olosuhteissa plus aypuolella. Neuvotteluasemissa on lähtökohtainen ero. Ollaan altavastaajina. En nyt mene sanomaan, että tässä olisi mitään ratkaisevaa, mutta kyllä tästä tietyt johtopäätökset voi tehdä. Kokoomuslaisille on tuskaa tehdä päätöksiä niin, että heidän on pakko kuunnella muita.
Ja sitten se tahto. Jos olisi ollut tahtoa sopia talousraameista se olisi tehty 1. neuvottelupäivänä lyöden luvut halki ja riidat poikki. Tahdon sijasta haluttiin riidellä - ehkä molemmin puolin - mutta kyllä vetäjällä oli ja on se pääasiallinen vastuu.
Toivottavasti tahto vielä löytyy, jotta maahan saadaan hallitus. Uudet vaalit tai muut sen tyyppiset ratkaisut eivät koskaan ole haluttavia. Kykyä ei valitettavasti taida tässä ajassa ehtiä kehittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti