Ei, herra Sarasvuo, te olette väärässä

Satuin kuuntelemaan tuossa eilen, sunnuntaina 28.11., uusintaa Tuomas Enbusken radiohjelmasta "Miten suomalaisia pitäisi johtaa". Ohjelma on kuunneltavissa myös  Ylen sivuilta. Toisena kanssakeskustelijana ohjelmassa oli Jari Sarasvuo.

Tästä yli-ihmisen itsetunnolla varustetusta yritysvalmentajasta on varmaan kaikilla suomalaisilla jokin mielipide. Huolimatta siitä, että minusta yrityskonsultit ovat enimmäkseen rinnastettavissa niihin kauppiaisiin, jotka aikanaan möivät vankkureistaan kaikki vaivat parantavia ihmevesiä, olen tavallaan arvostanut tätä ihmistä.

Hän on monessa asiassa periaatteessa oikeassa. Itseensä ja muihin luottaminen on monessa tilanteessa, varsinkin toisten ihmisten kanssa toimiessa, ratkaisu eteenpäin pääsemiseen. Samoin kuin pureutuminen suoraan käytännön ongelmiin, niihin toden totta pitää mennä kiinni.

Mutta. The Big But. Ohjelmassa, sinänsä hyvää keskustelua, puhuttiin julkisen sektorin ongelmien - joiksi luettiin huonoa johtamista ja huonoa tuottavuutta - korjaamiseen. Juontajan tiedustellassa sisäinen sankari Sarasvuolta, että miten sitten julkinen sektori laitetaan kuntoon niin vastaus hyvin vapaasti lainattuna kuului niin, että "ei mitenkään. Siellä on tämä kolmas tekijä, joka estää kaiken työelämän  kehittämisen, nimittäin ammattijärjestöt. Se ei anna kehittää mitään".

Nyt meni älykäs - huomautettakoon, että nimenomaan älykäs, erotuksena viisaasta - ihminen vipuun. Ammattijärjestö(t) eivät estä kehittämästä työelämää, pikemminkin päinvastoin. Omalla työnantajallani JHL:ssä on omilla palkkalistoillaankin työelämän kehittäjiä, jotka ovat olleet monessa mukana hakemassa kehityksen kautta ratkaisuja ongelmiin.

Ammattijärjestö on kyllä kiinnostunut estämään sen, että kuka tahansa ei kehitä työelämää. Samoin se on kiinnostunut estämään sen, että työelämää ei kehitetän miten tahansa. Työelämän kehittämisen pitää olla ennen kaikkea työntekijöiden vaikutusvallassa, heidän pitää olla mukana siinä työssä. Ja sitä kautta mukana pitää olla heidän muodostamansa järjestöt. Juuri tätä(kin) varten nämä järjestöt ovat olemassa, yksittäisen työntekijän resurssit kehittämiseen saattavat olla rajalliset, järjestöt tarjoavat tähän tukea.

Sorry, Mr. Sarasvuo. Pieleen meni - ja pahasti.

Tehdään se verovaroin

Jokainen saa määrittelä otsikon "se" sanan ihan itse. Kimmoke tähän on nyt oikeastaan se, että veroista keskustellaan taas vaihteeksi paljonkin. Ja hyvä niin ja oikeinhan se onkin, verot ovat meidän yhteisiä rahojamme ja yhteisiin asioihin niitä käytetään.

Se vain tässä häiritsee, että keskustelu käy vain verotuksen muodoista. Ne ovat kiinnostavia, toki. Ja verotus pitää järjestää tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Jälkimmäinenhän on pirun mielenkiintoinen sana, oikeudenmukaisuudelle on aika paljon määrittelijöitä. Mutta en nyt lähde sille tielle.

Lähden muistelemaan hetken, kai se tällaiselle nopeasti keski-ikäistyvälle sopiikin. Ensimmäisiä isoja - siis minulle isoja - poliittisia kysymyksiä oli silloisen kotikuntani veroprosentin nosto. Tai esitys sen sen nostosta, jota saman kylän kokoomuslainen pamppu (tietysti) kiivaasti vastusti. Taitoimme asiasta myös paikallisen lehden palstoilla.

Lopulta keskustelussa oltiin siinä pisteessä, että oltiin ytimessä. Kokoomuslainen vastapartti totesi, että pitäisi pysähtyä miettimään, mitä kertyvillä verorahoilla saa ja miettiä verotusta sen mukaan. Aika pysäyttävää. Niinhän sen tietysti pitää olla, kuulostaa loogiselta.

Ei muuten ole. Kun (jos?) halutaan rakentaa hyvää yhteiskuntaa, niin ensin pitää miettiä sitä, mitä halutaan rahoittaa. Ja sen jälkeen sitten etsiä sillä rahoitus. Puhutaan sitten siitä tekniikasta enemmän.

Eli, verotuksessa ei varsinaisesti pitäisi ensisijaisesti keskutella sen muodoista, vaan siitä mihin rahaa halutaan käyttää. Laajaksi muuttunen hyvinvointivaltion kohdalla olisi syytäkin pysähtyä. Onko todella niin, että haluamme maksaa kaikki kulut, joita meille on kertynyt? Voi olla. Olisko jotain ihan uusia lisärahoitustarpeita?

Mitä me haluamme maksaa ja mistä meidän pitää maksaa? Mietitään sitten sen jälkeen, kuinka me tarvittavat rahat keräämme.

Ruvetaan piraateiksi eli tieto vapaaksi!

Maahanmuuttajakysymyksen - turhanaikainen - pöllyyttely ja Timo Soinin -väitetty- karisma ovat vieneet huomion toiselta asialta, josta vielä jossakin vaiheessa saattoi uumoilla vaaliteemaa myös Suomeen. Jos ei keskeistä vaaliteemaa, niin ainakin "kuumaa perunaa". Esimerkit tälle ovat jo länsinaapurissa asetettu.

Vaikka asian kiivaimmat puolustajat ovatkin valinneet itselleen vähän lapsekkaastikin tämän piraattien nimen, niin asian merkittävyys ei siitä katoa. Kyse on tekijänoikeuksista, sananvapaudesta, digitaalisesta kopioimisesta ja ennen kaikkea tiedon vapaasta levityksestä.

Selvää on - tai ainakin minä kuvittelen sen olevan kaikille selvää - että tekijänoikeuslait ovat nykyisellään vanhentuneita ja ympäröivään todellisuuteen sopeutumattomia. Myös tekijöiden etu on avata näitä lakeja, päästää tieto ja kulttuuri leviämään vapaammin. Uudet liiketoimintamallit - ja myös uudet tekijänoikeuskorvausmallit - tuovat laskennellaset menetykset äkkiä takaisin.

Itse näen asian siten, että jatkossa ei voi olla muuta tietä kuin laillistaa omaan käyttöön tapahtuva digitaalinen kopiointi (esimerkiksi vertaisverkot) kokonaan. Tämän hetkinen tie ei toimi, ei sananvapauden, ei tiedon liikkumisen eikä edes tekijöiden tulojen näkökulmasta. Tilanne on vähän sama kuin puolustettaessa käsinkudontaa höyrykoneita vastaan. Muutos on niin suuri, että se pelottaa.

Kopionnin ja tiedon leviämisen pitää olla mahdollisimman vapaata. Sen ei tarvitse merkitä tekijönoikeuksien rajoittamista millään tavalla. Ehkä se tärkein oikeus - se että jokin teos on tekijänsä ja pitää sellaisena mainita - ei tästä muutu mihinkään. Mitä sitten tulonmuodostukseen tulee, niin esimerkit taitavat osoittaa, että tulot jakaantuvat laajemmalle kuin nykymallissa ja ennestään tuntemattomilla tekijöillä on suurempi mahdollisuus saada teoksensa myyntiin.

Tieto vapaaksi!