Kerrankin samaa mieltä

Suomalaisen luterilaisen kirkon pää väläytti, että kirkon ehkä pitää luopua vihkimisoikeudestaan kokonaan, jos avioliittolaista tehdään tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen. Tässähän menee elämänkatsomus kohta uusiksi, kun on samaa mieltä kirkon korkea-arvoisen edustajan kanssa.

Tosin tässä tapauksessa olen jyrkempääkin mieltä. Ei ole tarvetta odotella, että kirkko itse nyrpistää nokkaansa ja luopuu tuosta oikeudesta. Sen voisi ottaa siltä kokonaan pois. Avioliitto on kuitenkin lakiin perustuva sopimus, eikä kirkon kaltaisella kansalaisjärjestöllä pitäisi olla sen kanssa mitään tekemistä. Käykööt ne siunaamassa kirkossa parisuhteensa sitten myöhemmin, jotka niin tahtovat.

Ihminen ja poliitikko

Ajatelkaa nyt Matti Vanhasta. Unohtakaa hetkeksi todennäköisesti tuntemanne luontainen inho. Ajatelkaa. Ajatelkaa sitä ihmistä, jonka nimi on Matti Vanhanen. Ei sitä entistä harmaata pääministeriä, vaan ihmistä, joka sattuu olemaan poliitikko ja josta sattuman kautta tuli maalaisliiton puheenjohtaja ja pääministeri.

Saattaa lyödä tyhjää. En halua yllyttää ketään likaisiin ajatuksiin, joten jatketaan eteenpäin. Minäkään en juuri harrasta Vanhasen ajattelua, mutta tämä ajatus juontui päähän tästä miehen viimeisimmistä erouutisesta. Tässäkin tapauksessa tunnemme poliitikon, jonka takana jossain (kaukana) on ihminen.

Tiedämme, että tämä ihminen on varomaton ja intohimoinen (nettideittailu pääministerinä), asiakeskeinen (kaikki ne tekstit) ja varautunut (katsokaa nyt sitä elekieltä). Mutta tunnemme hänen kuitenkin – epäonnistuneena – poliitikkona. Ihmistä saattaisi käydä sääliksi, ellei tämä olisi poliitikko – ja vielä maalaisliittolainen sellainen.

Mutta tämä on vain aasinsilta. Aasinsilta siihen, että poliitikot ovat meillä ensisijaisesti poliitikkoja ja vasta sitten ihmisiä. Vaikka itsensä suojelu on luontainen tarve niin silti minusta asia saisi olla päinvastoin. Niin, että asioita hoitavat  olisivat ihmisiä, jotka ovat poliitikkoja – eikä päinvastoin.

Mutta koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta johtavatkin poliitikkomme katsovat tarvitsevansa roolin, brändin, menestyäkseen, niin tätä reseptiä kopioidaan jatkuvasti. Kierre pahenee. Minun on ainakaan vaikea ajatella, että rooli voisi koskaan hoitaa asioita yhtä hyvin kuin ihminen.

Menestyksellinen politiikan tekeminen vaatii kuitenkin tunnetta ja intohimoa.

Onko oppositiolla tilaa majatalossa?

Vallan Kahvan Majatalon asumisaika alkaa kääntymään kohti loppuaan. Viimeistään syksyn sateista alkaen sisällä talossa olevat hallituspuolueet alkavat tosissaan kamppailla paikastaan seinien sisäpuolelle. Samaan aikaan, ainakin teoriassa, ulkona nuotiopaikalla istuvan opposition pitäisi lisätä kierroksia kamppailussa maan suunnan muuttamisessa.

Kesä sinällään on hiljaista aikaa esittää arvioita. Suomalaisen yhteiskunnan hienoja puolia on se, että täällä lähes kaikki todella pysähtyy kesällä. Rattaat pyörivät minimitehoilla ja ajatukset lähinnä hautuvat ilman, että niitä maanisesti yritettäisiin laittaa mietintöihin saati toteen. Minusta se on siis ihan aikuisten oikeasti hienoa.

Mutta tarkastelujakson pidentyessä koko vaalikauteen, on silti vaikea huomata sitä suurta punaista lankaa, jolla oppositio täyttäisi perustehtäväänsä eli hallituksen kaatoyritystä ja vaihtoehtojen esittelyä. Voi olla, että olen niin poliittisesti syrjäytynyt etten ole ajan hermolla, mutta kai näistä nykyisistä talousoloista ja hallituksen kehnoista - luetaan: lähes olemattomista - yrityksistä pärjätä niissä, saisi revittyä jännitettä politiikkaa ja virtaan kamppailuun majatalon paikoista.

Jos suurin jännite syntyy jostain "maassa maan tavalla" -itsestäänselvyyksistä, niin hukassa ollaan seuraavien vaalien kanssa. Pelko siitä, että nykyinen hallituspohja jatkaa, muuttuu käsinkosketeltavaksi. Vaikka voi olla, että nykyään ei saisi jännitteitä ja ristiriitoja olla missään, mutta silti pelkään, että jos värinää asioiden ympärillä ei ole, niin hallituspohja ei juuri muutu.

Nyt oppositio, ennenkaikea rakas SDP, ottakaa asioista kiinni ja alkakaa myllyttää hallitusta ja sen politiikkaa.  Kaikkea mikä poliitiikan maastossa liikkuu saa ja pitää ampua.

Blogi palaa

Olen tässä kesän mittaan herännyt taas blogikirjoittamiseen tuon "Jälleen yksi elämäntapamuutos" -sisarblogini kanssa. Niinpä tämä 'varsinainen' bloginikin palaa tauoltaan ja tekstiä alkaa jälleen ilmestyä verkkoon.

En sano, kun en voi, tässä sitä, että "tarkoitus on kyllä ollut kirjoittaa, mutta vähän pitkäksi tämä tauko venähti...". Tauko on ollut enemmän tarkoituksellinen kuin vain pitkittynyt tauko. Kirjoitan nyt ja olen aina kirjoittanut omaksi harrastuksekseni, jakaakseni saamaani ajatusta, purkaakseni ajatuksia. Näin ollen siinä vaiheessa, kun blogin päivittäminen alkoi tuntuu raskaalta, velvollisuudenomaiselta, päätin että ei ole pakko, jos ei tahdo.

Nyt tämä tuntuu taas miellyttävältä ja asiaakin alkaa taas kaiketin kertymään hampaankoloon. Sisältö ei varmaankaan vanhasta linjasta muutu: politiikkaa, mikä tarkoittaa ajassa liikkuvien asioiden kommentointia ja joskus harvoin omia ajatuksia. Harvoin siksi, että niitä ei kovin usein ole. Filosofiaa, mikä usein tarkoittaa lähes samaa kuin politiikka, mutta ainakin ajatuksissani kouraisee vähän syvemmältä, sielä ajattelun perusteista. Satunnaista jalkapalloa, se nyt kuitenkin on yksi hyvän elämän keskeisistä rakennusaineista. Ja sitten elämää, mikä tarkoittaa kaikkea loppua, arkea ja juhlaa.

Sattuneesta syystä politiikan kommentointini sisältää usein työmarkkinanäkökulman tai liittyy työmarkkinoihin. Kai siitä kirjoittaa, mitä kuvittelee eniten ymmärtävänsä. Valitettavan usein huomaan kommentoijan ääneni olevan sarkastinen ja kyyninen, mutta epäilen vahvasti, että se johtuu kommentointien kohteesta enemmän kuin kommentoijasta. Tai ainakin asia on mukavampi selittää niin päin.

Blogi palaa, taas kerran.