Rokotepakoilu

Yllättävänkin pitkään lepotilassa ollut sikalentsubakteeri on alkanut jyllätä Suomessa ja leviää tukevasti pohjoisesta kohti etelää. Epidemia on kohta totta koko maassa, se ei ole uhkakuva, vaan tosiasia. Ensimmäinen kuolonuhrikin on saatu.

Samaan aikaan meillä käydään käsittämätöntä keskustelua siitä, että osa hoitohenkilökunnasta aikoo kieltäytyä rokotteesta. Jos joku niin todella tekee, niin sitä voi pitää rikollisena toimintana. Hoitavalla henkilöllä ei ole mitään oikeutta vaarantaa potilaitaan kieltäytymällä rokotteesta.

Vaikka rokote ei ilmeisesti ole ongelmaton, niin siihen ei käsittääkseni kukaan ole kuollut. Itse tautiin on. Kyllä hoitohenkilökunnan pitää tuntea ja kantaa vastuunsa, eikä pakoilla sitä.

Sama pätee muihinkin rokotusasiasta vastuullisiin. Saattaisin olla valmis syyttämään alle kolmivuotiaan rokottamisesta kieltäytyvää vanhempaa lapsensa heitteillejätöstä, pahoinpitelystä tai jostain muusta sopivasta kohdasta. Tosin olen sitä mieltä, että ne vanhemmat, jotka jättävät lapsensa rokotusohjelman ulkopuolelle, ovat epäinhimillisiä ja ajattelemattomia, jos eivät rikollisia.

Toivon todella, että rokotepakoiluun puututaan raskaalla kädellä. Vaikka sikaflunssa on ollut lievempi kuin on odotettu ja pelätty, ei tautia ole mitään syytä levittää käytännössä tahallaan. Siitä on kyse kun tarjotusta rokotteesta kieltäydytään.

Asuntoköyhän halpaa hupia

Allekirjoittanut on tällainen nykyaikainen asuntoköyhä. Siis tällainen, jonka tuloista sanotaanko nyt vaikka varsin merkittävän osan lohkaisee isohkon asuntolainan hoitaminen. Vastineeksi lainasta on toki elämänlaatuun varsin miellyttävällä tavalla vaikuttava asunto.

Mutta asuntoköyhä yhtä kaikki. Ja tässä pitää huomioida se, että en valita. Hölmöähän se olisi, sillä tila on kuitenkin vapaavalintainen. Kukaan ei ole pakottanut asuntokauppaa tekemään eikä pankin velkavankeuteen astumaan. Termi nyt vain on ihan käyttökelpoinen, sillä se kuvaa tilannetta sekä henkilökohtaisesti, että laajemminkin.

Ja kun käteen jäävästä tulosta niin suuri osa menee tähän asunnon hoitamiseen, niin ne mainitut halvat huvitkin liittyvät talouteen. Vaikka muuten ei olisikaan mitenkään erityisen kiinnostunut talousluvuista, niin laina tavallaan vähän niin kuin pakottaa siihen. Kun siinä lainassa on ne pirun korot, jotka vaikuttavat kohtuullisen paljon siihen kuinka pitkään lainaa maksetaan ja paljonko kuukausittaiset kulut ovat.

Eli vähemmänkin nokkela on jo saattanut arvata, että halpa hupi on korkokäyrien seuraaminen. Kohdaltani se tapahtuu näennäisen laiskasti, lehdestä ja uutisista korot silmälle pistäen. Näennäisen siksi, että kun liikkeet koroissa huomaa, niin sitä alkaa väkisinkin ajatella, että mitkä muutokset taloudessa – tai yhteiskunnassa – korkoihin ovat vaikuttaneet.

On se hienoa tämä asuntolaina. Saa harrastamaan talouspolitiikkaa ja talouden seuraamista. Yksi keskeinen päätelmä on se, että talouden ennustaminen on vähän samanlaista kuin opintojen mittaaminen opintoviikoissa tahi- pisteissä. Mikä puolestaan on läheistä sukua linnunlaulun mittaamiselle metreissä.

Älyllisempänä loppuhuomautuksena todettakoon, että korkotason laskeminen näin alas pitää suomalaista keskiluokkaa ostovoimaisena ja mukana talouden pyörien voitelussa. Korkojen nousu paljon työttömyyden alenemista nopeammin olisi katastrofi.

Hellanlettas, meillä on ehdokkaita

Se on tämä Eurooppa, siis se Eurooppa, joka ei oikeasti ole Eurooppa, vaan se yhden unionin kokoinen Eurooppa. Se on just se, mistä saadaan aikaan pikkumaisia ja täysin yhdentekeviä kiistoja. Niitä on sitten kiva kiistellä, jotta ei a) tarvitse kiistellä oikeista, jokapäiväiseen arkeen liittyvistä asioista, b) joilla ohjataan keskustelu triviaaleihin asioihin tai c) joita käydään koska, ne nyt vaan rokkaan enemmän kuin tylsät jutut, niinkus sosiaalipolitiikka.

Tämä tulee väkisin mieleen tästä eri osapuolin harrastamasta inttämisestä, jota nyt käydään suhteessa erinäisiin henkilöihin, joita esitetään erinäisiin paikkoihin siellä unionin johdossa. Hellanlettas, meillä on ehdokkaita. Sitä oikein näkee, kuinka jo nuoruuden järjestötouhuissa viritetyt vaistot heräävät poliitikoissamme: ”Hah, nyt pääsee tekemään henkilövalintoja….”. Samaten kuin useimmin silloin nuoruudessakin, niin henkilövalinnat eivät nytkään olisi niitä tärkeimpiä asioita, joita ajaa tai joista keskustella.

Toki, olen itse syyllistynyt useampaankin henkilövalintaan osallistumiseen omalla vaatimattomalla panoksellani. On se vaan kiehtovaa touhua ja siinä kyllä valinnat konkretisoituvat. Mutta jotenkin sitä toivoisi, että isot ihmiset, jotka päättävät isoista asioista toimisivat toisin.

Mutta kun keskustellaan siitä, että pitääkö Lipposta esittää johonkin ja vastataan, että pitää mutta ei vielä. Tai ajetaanko nyt Rehniä kuinka kovasti ja mihin suuntaan ja kannattaako se, ollaan ehkä vähän hakoteillä. Ja sitten kehdataan vielä puhua Suomen edusta. Suomen kannalta tuskin on mitään merkitystä onko meillä jotain tiettyä ihmistä unionin johtopaikoilla tai ei. Tai jos sillä on niin paljon merkitystä kuin halutaan antaa ymmärtää, niin saatan pian ruveta haluamaan eroon koko unionista.

Ja todettakoon vielä, että vaikka useimpien Paavon SDP:ssä toimineiden tavoin kärsin omista Lippos traumoistani, niin olen sitä, mieltä että se mies olisi hyvä siellä unionissa. Ja olen sitäkin mieltä, että oma komissaari on hyvä olla, niin kauan kuin muillakin sellainen on. Mutta näistä kovasti keskusteleminen tai poliittisen prosessoriajan kova uhraaminen on leikkimistä.

Vaalirahoituskriisi on kupla

Sallittakoon ensin todeta, että politiikan ei olisi millään tavalla pitänyt kriisiytyä tästä niin sanotusta vaalirahakriisistä. Tässä on taas isketty se kuuluisa iso punainen nappula pohjaan. Se missä lukee mustin tikkukirjaimin ”paniikki”.

Ajatellaan nyt hetki, että mitä tässä on oikeastaan selvinnyt:

- Yritykset ovat rahoittaneet kansanedustajien ja puolueiden vaalikampanjoita.

- Järjestöt ovat rahoittaneet samoja tahoja samoilla asioilla.

- Vaaleihin kuluu rahaa.

- Ne joilla on eniten rahaa, näkyvät eniten.

Summa summarum: Mitään pahaa ei tässä kohtaan ole tapahtunut.

Vai haluaako joku toden teolla väittää, että siinä, että joku – yksityishenkilö tai järjestö – haluaa rahoittaa ehdokas x tai puolueen y kampanjointia on jotain väärää – tai pahaa? Onhan se nyt selvää, että jos jollain taholla on pätäkkää, niin sitä laitetaan sellaisen tahon tukemiseen, jonka katsotaan edustavan eniten omia näkemyksiä ja sellaisia ajavan. Tämä pätee niin ihmisistä kuin järjestöistäkin.

Selitykset siitä, että ”maan tapa meni liian pitkälle” ja ”yleinen moraalikäsitys on muuttunut” ovat juuri sitä, kun on jääty käsi siellä piparipurkilla kiinni, eikö oikein tiedetä mitä pitäisi sanoa. Hävettää myöntää, että rahaa on vastaanotettu, mutta moraalikäsitykset mihinkään ole muuttuneet.

Ajatellaanpa taas hetki. Kuinka moni toimittaja, joka tästä vaaliraha-asiasta on kirjoittanut, kieltäytyy heille eri tahojen tarjoamista lounaista, retkistä tai saunailloista? Eikö silloin yritetä vaikuttaa toimittajiin? Kuinka moni asiaa taivastellut ja siitä sohvallaan ja työpaikan kaffepöydässä pultteja ottanut kansalainen kieltäytyy siitä naapurifirman tarjoamasta joululahjasta tai liiketapaamisessa saadusta lahjasta? Siinäkään ei kai yritetä vaikuttaa kehenkään?

Ja muistellaan vielä hetki, mitä ei ole tapahtunut:

- Yksikään taho ei ole jäänyt kiinni lahjonnasta tai sen yrityksestä

- Kukaan kansanedustaja ei ole jäänyt kiinni lahjuksen otosta

- Ketään ei ole edes syytetty lahjonnasta tai lahjuksen otosta

- Mitään väärää ei ole todistettu tapahtuneen

Niin. Yksi vääryys tässä on ollut. Se on se, että julkisia varoja on käytetty kampanjointiin. En tarkoita kuntien ostamia seminaarilippuja, mutta ne jotka ovat RAY:n avustusrahoja tahi sairaanhoitopiirien rahoitusta käyttäneet saisivat hävetä ja erota tai vaikka toisinkinpäin.

Mutta. Minusta katsoen koko kriisi on kupla, kun mitään kriisin aineksia ei oikeasti ole olemassakaan. Kukaan poliitikko ei vain uskalla myöntää sitä, kun pelkää etteivät äänestäjät ymmärrä.