tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Ei ole todellista

Katainen paheksuu SAK:n ja SDP:n mainoskampanjoita. Ei kai siinä periaatteesa mitään, paitsi että allekirjoittaneesta on tyhmää käyttää energiansa muiden kampanjoiden morkkaamiseen sen sijaan, että toisi esiin omia ajatuksia.

Mutta eihän tämä voi olla todellista, vaikka toki on: Katainen paheksuu etenkin sitä, että sekä SAK:n äänestysaktiivisuuskamppiksessa, että demareiden vaalimainoksessa syyllistytään turhaan vastakkainasetteluun. Just joo, periaatteessa tuota mieltä voisikin olla - jos oma pesä olisi puhdas.

Mitä on, ellei sitten tuota turhaa vastakkainasettelua, kokkareiden Suomen toivo sivuilla esiteltävät puhekuplat? Siellä siis pyörii punaisia kuplia, jossa on iskusanoja kuten "porvari", "lahtari" ja niin edelleen ja sitten tulee, ah niin vastuullinen sininen kupla vaatimaan miesten ja naisten välisten palkkaerojen poistamista...

Työreformi

Ennen varsinaiseen päivän merkintään menemistä, eilisen Korhonen. Maalaisliiton puoluesihteeri heitti Nelosen uutisissa, että 2000 ay-toimitsijaa tekee palkallisesti vaalitöitä SDP:lle. Ottia tuota. SAK:laisessa ay-liikkeessä on henkilökuntaa suurinpiirtein 2500 ja toimitsijoita alle 1000. Siksi toisekseen saa tulla, vaikka tänne meidän käytäville katsomaan, eipä näytä äkkiä vilkaistuna kovin montaa työhuonetta tyhjänä olevan...

Mutta siis: Työreformi! Kaiken maalaisliittolaisuuden demoninen ruumiillistuma, jolla edelleen mätkitään puolin ja toisin, vaikka tiukat ja aina yhtä luotettavat apilaiset huhupuheet ovat kertoneet Atlanttiin hautaamisessa. Aihe on ajankohtainen vain siksi, että Suomen Kuvalehti kaivoin paperin esiin uusimmassa numerossaan ja kertoi, että demarit ovat ihan issekseen toteuttaneet paljon paperista.

Väitehän on osittain totta, osa reformin esittämistä toimista on Lipposen I ja II ja Vanhasen hallitusten aikana toteutettu.

Mutta, mutta. Tiukimpia vaalipuheita ja propagandaa lukuunottamatta, ei juuri kukaan koskaan väittänytkään, että paperissa olisi kaikki toteuttamiskelvotonta - varsinkin soveltaen, kuten on tapahtunut. Muistan itse väitelleeni maalaisliittolaisten kanssa silloin 90-luvun lopulla ja tulleeni juuri tuohon lopputulokseen.

Ja samaan hengenvetoon piti aina lisätä (koska he kauppasivat sitä pakettina): "Niin kauan kuin paperi sisältää meille ideologisesti täysin mahdottomia asioita, ei muutakaan kokonaisuutta huomioida". Ja ne ideologiset asiat ovat niitä, joita ei ole toteutettu. Ja niitä ovat etunenässä perheverotus ja yleissitovuuden purkaminen.

Henkilökohtaisena mielipiteenä sanottakoon vielä, vaikka olenkin sitä mieltä, että maalaisliiton äänestäminen on kuin tyhjää äänestäisi, että sen työreformin saisi haudata jo retorisena lyömäaseeenakin.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Vaalit alkavat olla asemissa

Viimeinen kyttäysvaihe alkaa olla eduskuntavaalien kohdalla käynnissä. Aivan pieni hengenveto ennenkuin vedetään loppu lujaa. Tv-mainokset alkavat pyöriä tällä viikolla, ainakin useimmissa tapauksissa.

Asetelmat ovat vähintään mielenkiintoiset. Demareiden etu on, että ollaan suhteellisen tasoissa ja tiukassa taistelutilanteessa. Muussa tapauksessa, siis selvässä gallupjohdossa, omallakin kampanjaväellä on taipumusta vähän uuvahtaa eikä painaa niin täysillä töitä.

Kepua tiukka tilanne alkaa rasittaa, koska heikäläiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että kannatus pitäisi olla suurempi, koska on menestyksellisesti johdettu hallitusta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat Korhosen höperehtimiset siitä, että sateenkaaren paluuta valmistellaan.
Sivumennen sanoen, yksi suurimpia kuplia kepun hallitustyöskentelyyn on Vanhasen maine hyvänä johtajana. Sitä hän nimenomaan ei ole ollut, vaan on antanut ministereiden ratkoa keskenään vaikeita kiistakysymyksiä ja samalla antanut näiden vetäytyä omille sektoreilleen. Sen sijaan, että hallitus olisi yhtenäisesti pyrkinyt toteuttamaan politiikkaa.

Kokoomus joutuu lisäämään lujasti kierroksia, jos se haluaa vielä todella kamppailuun suurimman puolueen paikasta mukaan. Tai sitten siellä on tietoisesti tehty ratkaisu jättäytyä loppukirin varaan. Siksi heikkoa ja näkymätöntä heidän vaalityönsä on toistaiseksi ollut. Etenkin avausten ja hallituspuolueiden linjausten rikkirepimisen osalta.

Vihreillä on ongelma, jonka nimi on puheenjohtajan nimi. Soininvaara pystyi esiintymään ja tekemään erittäin luovia avauksia julkisuuteen. TC ei pysty, ainakaan siltä se ei ole näyttänyt. Tosin vihreillä näyttää olevan vakiintuneen peruskannatuksen taso olemassa, mistä ei alas oikein pystytä menemään.

Sama näyttää koskevan vasureita. Ihan sama mitä vesilasissa kiehuu, aina tullaan suurinpiirtein samalla tuloksella ulos.

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Tallinnaa ja roudausta

Pitäisikö nyt ajatella jotain hienoa ja syvällistä? Ehkä, mutta en jaksa enkä kykene.

Eilinen meni hyvän ystäväni kanssa Tallinnassa, jossa olimme punaisen autoni kanssa hankkimassa ystävän kolmekymppisille päihdyttäviä juotavia. Meillä oli myös kuljettaja mukana, joten voi olla kohtuullisen helppo arvata, missä merkeissä matka meni. Oikein mukava keskiviikko jokatapauksessa, leppoisaa ja mukavaa.

Ensin jo huolestuin, että onko suorituskykyni noussut turhan kovaksi, kun pitkän ja päihdyttävän päivän jälkeen olin töissä jo kuitenkin ennen kahdeksaa. Olo suhteellisen freesi ja pirteä. Päivän mittaan jouduin kuitenkin toteamaan, että pieni piilokrapula on päällä. Ei ulospäin näkyviä oireita eikä hajua, mutta erittäin levoton, kärsimätön ja keskittymiseen kykenemätän olo kylläkin.

Ilta menee vaalitöiden merkeissä. Ehdokkaan mainos saapui painosta ja nyt sitä pitää levittää niille ystävällisille ihmisille, jotka ovat luvanneet mainostaa luukuttaa alueillaan. Minulle on langennut kampanjaroudarin osa, eli kuljetan mainoksia eri pisteisiin. Jos joku haluaa välttämättä ottaa yhteyttä pyytäkseen mainoksia jaettavaksi, niin siten saa enemmän kuin mielellään toimia.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Minulla on ehdokas - numerolla 74, olkaa hyvä!

Lisäsin Mirkan bannerin blogiin. Siitä yksinkertaisesta syystä, että Mirka on ehdokkaani tulevissa eduskuntavaaleissa.

Siitä huolimatta, että kyseessä on ex-vaimoni, suosittelen Mirkaa hyvänä valintana Arkadianmäelle ja tuen hänen valintaansa. Vaikka tunnen ihmisen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen aika tarkkaan, voin ilman ongelmia ilmoittaa kannattavani häntä. Tässä tapauksessa siis ei ainakaan ole kyse siitä, että ehdokas voisi millään tavalla antaa tukijalleen ja äänestäjälleen väärää kuvaa itsestään - minä tunnen ehdokkaani aivan liian hyvin, jotta se voisi onnistua.

Vaikka parisuhteestamme ei loppujen lopuksi tullut elämänmittaista yhteistä taivalta, voin vilpittömästi sanoa Mirkan olevan ihminen, joka aidosti välittää toisista ihmisistä ja näiden mielipiteistä, on luonteeltaan aidon empaattinen ja osaa keskittyä niihin asioihin, jotka ihmisten arkitodellisuudelle ovat tärkeitä. Siinä missä minulla palaa näreet ihmisten kanssa, jotka ovat joko liian vaikeita tai eivät ymmärrä kantaani, jaksaa Mirka perustella ja kuunnella mitä toisella on sanottavana.

Allekirjoittaneen äänestyssuositus näissä vaaleissa, Helsingin vaalipiirissä, tottelee äänestyslippuun piirrettyä numeroa 74 - saa äänestää.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Mikä ratkaisee?

Ennuste: Vaalit, tai oikeammin kamppailu suurimman puolueen asemasta vaaleissa, tulee ratkeamaan johonkin vielä tunnistamattomaan tai tiedossa olemattomaan asiaan. Tässä kohtaa voi suorittaa vertailun neljä vuotta taaksepäin Irakgateen. En usko, että mitään yhtä valtavaa löytyy tällä kertaa, mutta jokin asia tulee ja ratkaisee.

Uskon edelleen, että kamppailu käydään maalaisliiton ja demareiden välillä, vaikka vaalijännite onkin nyt rakentumassa sd-kok akselin välille. Ratkaiseva asia voi olla jotain, mikä on jo keskustelussa mukana, mutta ei ole ottanut näkyvää paikkaa tai asemaa. Se on se juttu, joka puhuttaa viimeisen viikon, parin aikana ja saa ihmiset vaalipäivänä liikkeelle jonkin/jonkun puolesta ja vastaan.

Maalaisliiton kannalta on pidetty huonona, että se on ajautumassa vaalien suurimmasta jännitteesta ulos. Näinhän se yleinsä onkin. Mutta jos (ja vain jos) Vanhanen onnistuu esiintymisissään kunnolla, mikä tarkoittaa sitä että hän onnistuu näyttämään varmalta ja vakaalta pääministeriltä, on maalaisliitolla oma mahdollisuutensa. Se mahdollisuus on näyttää kinastelun yläpuolella olevalta pm-puolueelta, joka tietää mitä se tekee. Muiden onneksi kepulla on paljon ehdokkaita, jotka tekevät tämän erittäin vaikeaksi omalla työllään. Eikä Vanhanen muutamaa väläytystä lukuunottamatta ole pystynyt toistaiseksi pysyttelemään hänelle vieraalla valtiomiestasolla.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Joskus on

Kiire. Onneksi on positiivinen kiire. Asiat kaatuvat päälle niin työ kuin vähän muidenkin asioiden osalta. Kirjoitettavia asioita risteilee päässä, mutta koneelle ei tunnu ehtivän oikein koskaan ainakaan siten, että ehtisi bloggaamista ajattelemaan.

Ja sitten, kun taas meno vähän rauhoittuu, niin sitä tuskin muistaa, mitä ne kuolemattomat asiat olivat, joita olisi ihmisten kanssa halunnut jakaa.