tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Ja niin puhui Halonen

Olen yllättynyt, erittäin yllättynyt. Halosen puhe Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa eilen oli sisällöltään osin kyllä hämmästyttävä.

Tämän suoremmin ei tp voi viestiä hallitukselle, että hänestä unionin perussopimuksen ratifioinnilla ei ole ainakaan kiire, älkää hätäilkö. Yllättävää, että Halonen otti asian esille. Ja hienoa, että joku korkeakin taho huomaa kuinka yksisilmäistä uskontunnustusta ratifiointikeskustelu on ollut. Siis sitä, että on pakko ratifioida, kun on pakko ja meistä tule niiiin paljon uskottavampia ja niin edelleen...

En suoraan sanoen olisi edes uskonut, että tp on tuota mieltä. Mutta hyvä näin. Voisikohan asiasta nyt keskustellakin, julistamisen sijaan?

---
Blogin viimeaikainen hiljaisuus ei ole johtunut viime viikon syntymäpäivistäni tai siitä, että täytin kolmekymmentä ja kriisi olisi estänyt kirjoittamisen. Tai pitkiksi venähtäneestä juhlimisesta. En ainakaan tunnusta.

2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Onneksi olkoon ja tervetuloa joukkoon. Me miehet parhaassa iässä.

Anonyymi kirjoitti...

Halonen ei tullut asiasta ulos ensimmäistä kertaa.

Hän puhui pitkälti samoin ajatuksin jo 20. huhtikuuta diplomaattikunnan päivällisillä. STT teki asiasta silloin pienen uutisen, johon muut tiedotusvälineet eivät tarttuneet - hämmästyttävää kyllä.

Alla vielä ko. puheen keskeinen kohta:

"Perustuslaillisen sopimuksen kohtalo on edelleen keskeinen kysymys. Kuten hyvin tiedätte, Suomen mielestä uusi sopimus olisi selkeä parannus nykyiseen sopimukseen ja olemme kannattaneet sopimuksen hyväksymistä. Haluamme omilla toimillamme edistää sopimuksen aikaansaamista – ehkä jo ensi vuonna – ja otamme tämän tarkasti huomioon harkitessamme kansallisia toimenpiteitämme.

Olisi epärealistista ajatella, että perustuslaillisen sopimuksen hylänneet maat koetettaisiin ”pakottaa” hyväksymään sopimus ratifioimalla se mahdollisimman useassa jäsenmaassa. Yhtä lailla on mahdotonta ”pakottaa” sopimuksen jo ratifioineet maat hyväksymään uusi tai muokattu sopimus.

Eurooppalainen integraatio ei perustu pakkoon tai painostukseen. Integraatio voi edetä vain kansalaisten tukemana yhteisten tavoitteiden ja etujen projektina. Unionille saadaan uusi perussopimus vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvotteluprosessilla."

MikkoMy