Nuorisolautakunta meni

Helsingin kaupunginvaltuussa edustettuna olevien poliittisten ryhmien neuvottelijat ovat saaneet luottamustoimipaikat jaettu ryhmien kesken. Demarit menettivät nuorisolautakunnan puheenjohtajuuden vihreille eli samalla selvisi ettei allekirjoittanut jatka enää siinä tehtävässä.

Hetken mietittyäni tosin totesin olevani edelleen halukas jatkamaan lautakunnassa, mielelläni varapuheenjohtajan paikalla. Sain näin vielä käytettyä kertynyttä tietotaitoa, että vietyäni ideoitani eteenpäin. Nähtäväksi jää toteutuuko tämä.

Tavallaan nyt käynnissä oleva paikkojen jako on ainakin yhtä merkittävää kuin valtuuston valinta, sillä todellinen vaikuttaminen tehdään lautakunissa. Siellä on käsittelyssä ne pienet konkreettiset asiat, joiden vuoksi kunnallispolitiikka on niin mielenkiintoista ja antoisaa. Kannattaa huomata, että myös Perussuomalaiset ja kommunisitit saivat molemmat kaksi lautakuntapaikkaa, vaikka heidän valtuustorymiensä koko ei tähän oikeuta suoran matematiikan perusteella. Otetaan myös pienempää kannatusta nauttivat (osin ongelmalliset) ryhmät myös mukaan käyttämään valtaa - ja kantamaan vastuuta.

Tupottaako?

Tupo - tulopoliittinen (kokonais)ratkaisu. Suomessa on harjoitettu perinteisesti laajaa tulopolitiikkaa keskitetyillä sopimuksilla. Niillä on ollut ratkaiseva merkityst siihen, että olemme kansainvälisesti erittäin kilpailukykyisiä. Pelin henkeen on kuulunut sovittamattomilta näyttävät ristiriidat ennen sopimuksen solmimista.

Nyt puhaltavat kuitenkin vähän eri tuulet. Työnantaja puoli antaa jatkuvasti julkisuuteen tietoa heidän vastenmielisyydestään koko järjestelmää kohtaan. Tämä on tavallaan outoa, koska isoille teollisuusaloilla tupo on aina halvempi ratkaisu kuin liittokohtaiset. Keskitetyssä mennään kokonaisedulla eteenpäin, mutta liittokierroksella paperi, metalli yms alojen työntekijät ulosmittaavat varmasti huomattavan suuret korotukset.

Mistä siis on kyse? Niin oudolta kuin se tuntuukin, on nyt kyse ideologisesta kamppailusta. Kamppaillaan siitä, kuka ja millä tavalla sanelee ehdot työelämässä. Työnantajat ovat avanneet pelin siihen, että he saisivat suuremman määräysvallan asioiden ratkaisuun ja neuvottelut jäisivät vähemmälle. Tämä on huolestuttavaa.

Vaikka asioista ollaan eri mieltä niin silti lähtökohdan pitäisi olla neuvottelu ja ristiriitojen sovittelu. Nyt haetaan määräysvaltaa, joka ei ole hyvä asia yhteiskunnassa; oli valta minkä tahansa aatteellisen tai muun järjestäytyneen tahon käsissä.

Globalisaatioraportti

Hallituksen tilaama globalisaatioraportti valmistui. En ainakaan vielä puutu siihen, että raportti menee päin honkia palkkojenalennusvaatimuksissaan, työministeriön lakkautamisessaan jne.

Oleellista on allekirjoittajat. Uutisissa kerrottiin, että vain työryhmän vetäjä Anne Brunila allekirjoitti sen muut eivät. Missä perkeleessä on politiikkojäsenten vastuu? Ovat eri mieltä ja siksi eivät allekirjoita eli hiljaa hyväksyvät.

Oikea menettely olisi, että allekirjoitetaan ja jätetään sitten eriävät mielipiteet perusteluineen siitä, mikä oli pielessä. Nyt he antavat sen kuvan, että ihan jees, mutta ei meidän raportti. Eivätkö he mielestään päässeet tarpeeksi vaikuttamaan lopputulokseen?