Kaikkien sotien ensimmäisiä uhreja on totuus. Näin näyttää
olevan tässä tulonjakokamppailussakin, jonka Suomen hallitus on käynnistänyt.
Kovin monet ihmiset ovat koukkuineen päivineen nielaisseet viljellyn
propagandan esimerkiksi Suomen huonosta kustannuskilpailukyvystä.
On tuulesta temmattua väittää, että hallituksen esitykset on
pakko tehdä, koska Suomen kustannuskilpailukyky on heikko. Kuten oheisesta
kuviosta näkyy selvästi, Suomalaisen työn kustannukset ovat eurooppalaista
keskitasoa. Suomen kustannuskilpailukyky ei ole huono.
Yhtä totta on kuitenkin se, että viime vuosina Suomen
kustannuskilpailukyvyn ero keskeisiin kilpailijamaihin on pienentynyt. Ero on
pienentynyt nimenomaan vuoden 2008 ajoista, jolloin kilpailukyky oli
huipussaan. Mutta ero on pienentynyt.
Eli kun puhutaan huonosta kustannuskilpailukyvystä,
panikoidaan viime aikojen kehityksestä, joka on jo lähtenyt kääntymään
maltillisten palkkaratkaisujen johdosta toiseen suuntaan. Eli kyse on tuotteiden laadusta ja tuotteiden
kysynnästä – ei pohjamudissa olevasta kustannuskilpailukyvystä.
2 kommenttia:
Tilannetta ei kannata tarkastella vanhan datan perusteelaa saatika nykytilanteeseen. Täytyy pystyä katsomaan pitemmälle tulevaisuuteen. Uusin data kyllä osoittaa jotain muuta mitä olet esittänyt ja ei Suomen tilanne nyt kovin ruusuiselta näytä eli jotain on tehtävä! http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/images/b/b5/Nominal_hourly_labour_costs%2C_by_country%2C_%25_change_compared_with_the_same_quarter_of_the_previous_year_and_working_day_adjusted_-_Q1_2015.png
Nyt en ymmärrä mitä yrität tuolla todistaa? Tai jos yrität todistaa, että Suomen tilanne heikkenee, niin olet väärässä.
Ensinnäkin, tuo linkkaamasi kaavio näyttää työvoimakustannusten nousua reaalitilanteen sijaan.
Toisekseen, tuossahan Suomen kustannukset nimenomaan nousevat vähemmän kuin keskeisissä kilpailijamaissa= Suomen kustannuskilpailukyky paranee
Lähetä kommentti