Hallitus käynnisti Suomessa tulonjakotaistelun, tämänkin sodan ensimmäinen uhri on ollut totuus. Ensimmäisessä pätkässä vilkaisin kustannuskilpailukyä.
Toinen kuollut totuus liittyy suomalaisten lomiin. Meille on saatu syötettyä tieto siitä, että Suomessa on vähintään nyt maailman pisimmät lomat. Vaikka suomalaiset ovat innokkaita lomiaan puolustamaan, niin siinä on aina vähän syyllisyyttä mukana. Mikä oikeus meillä on lomailla, kun muuallakaan ei niin pitkästi tehdä?
Ohessa on CEPR-tutkimuslaitoksen tekemä kuva palkallisista lomista. Taulukossa lomapäivät on on määritelty 5 päivän työviikon mukaan eli muunnettu esimerkiksi Suomen osalta osin käytetty 6-päiväinen laskentaviikko vertailukelpoiseen lukuun.
Hupsis. näyttäisi siltä, että lomamme ovat varsin vertailukelpoisella tasolla.
Pohjoismaiden osalta kuvio ei oikein tunnista tessien mukaisia palkallisia vapaita, mutta vuosiloman kohdalla tilanne ei heilahda. Ja niitä vapaita nyt on ainakin kaikissa Pohjoismaissa, joten sekään ei juuri vaikuta.
Jos lomamme ovat jonkun mielestä liian pitkät, niin ongelma on monelle muulle maalle yhteinen.
3 kommenttia:
Jostain syystä Suomen osalta nuo Paid holidays eli arkipyhät puuttuvat tuosta kuvasta Suomen ja ainakin Tanskan osalta. http://www.oecd-ilibrary.org/social-issues-migration-health/society-at-a-glance-2009/paid-annual-leave-and-paid-public-holidays-in-the-oecd_soc_glance-2009-graph2_17-en
Tuo excel-linkki toimi, mutta web-linkistä oli vaikeuksia saada kuva näkyviin.
Julkisen sektorin kulut ovat keskeinen ongelma Suomessa. Ei näytä hirveän montaa 38 päivän pylvästä olevan.
Niinhän minä tekstissä huomautin, että puuttuvat. Ei muuta vertailutilannetta.
Jälkimmäisellä anonyymille toteaisin, että a) tuossa puhutaan keskiarvoista ja b) hallitus ei missään vaiheessa ole puhunut tässä julkisesta taloudesta, vaan kilpailukyvystä
Lähetä kommentti