Vartiainen on väärässä

Vähemän yllättävästi media, uusi ja vanha, on ollut täynnä kommentointia Suomen luottoluokituksen laskusta. Onhan se uutinen. Ja toisaalta, Suomessa on aina ollut mukava kerääntyä haaskalle, potkaista vähän ja kokeilla "elääkö se vielä".

VATT:n ylijohtaja, joka paikan kommentaattori, Juhana Vartiainen kommentoi asiaa hesarille.(12.10) Näinä klikkimedian aikoina myönnän, että  otsikkoni ei ole täysin rehellinen. Monta asiaa on kohdillaankin haastattelussa.

Mutta. Aina on se mutta. Tässä Vartiainen on väärässä:

"Elinkeinoelämän rakennetta voi Vartiaisen mielestä muuttaa siten, että valtion

 tukirahaa suunnataan innovaatioille ja uusille yrityksille. "

Ja välttää vanhojen elinkeinojen tukemista, esimerkiksi maatalouden ja telakkateollisuuden"

Innovaatioita kaipailin itsekin eilen. Se ei ole se väärässä olemisen kohta. 

Maatalous ja telakat. Mennyttä maailmaa ja kuolevaa teollisuutta? Ei, vaan täysin päinvastoin. Tässä kohtaa esitän eriävän mielipiteeni ylijohtaja Vartiaiselle.

Maapallon kasvava väestö tulee tarvitsemaan entistä enemmän ruokaa. Vesiteiden merkitys kuljetuksessa korostuu tulevaisuudessa. Suomi ei ehkä ole tulevaisuudessakaan maailman ruoka-aitta, mutta se ei estä meitä kehittelemästä parempia lajikkeita ja uutta teknologiaa. Telakoissa meillä on jo osaamista, jonka pohjalle rakentaa tulevaisuuden ideoita.

Maatalous ja telakat ovat myös tulevaisuuden aloja. Innovaatioita ja uusia yrityksia tarvitaan niin ruuan tuotannon kuin laivanrakennuksen alalla. Tehokkaampaa tuotantoa, puhtaampia aluksia. 

Into tukea uusia aloja ei saa merkitä sitä, että syrjitään vanhoja aloja. Innovaatioille ja uudelle tuotannolle on niilläkin paljon tilaa.

Tervetuloa AA-kerhoon

Siinä se on, luottoluokittaja S&P_n luokituksen laskupäätös:

Odotettu päätös. Niin. Tarkoitan odotettu. Vaikka pääministeri joutui keskeyttämään Vain elämää -iltansa ja valtiovarainministeri kertoi, että tämä on "ikävä päätös", niin en usko, että yllättyivät. S&P:n päätöksestä laskea luokitusta.

Yhtiö on pitänyt näkymiä jo jonkun aikaa negatiivisina ja kun näihin näkymiin lisätään maailmantalouden tapahtumat, niin päätöstä pystyi odottamaan.

Nyt kun olemme AA-kerhossa, niin ehkä pitää lähteä siitä, että ongelmien tunnustaminen on parantumisen alku. Tämän päätöksen perusteluissa ei ole mitään yllättävää: työvoiman ikääntyminen ja työikäisten määrän pienentyminen on ongelma, Suomi kärsii euroalueen, maailmantalouden ja Venäjän ongelmista ja vientiteollisuutemme sakkaa.

Perusteluissa todetaan myös, että keskeisiä uudistusksia (eläkkeet, sote) on jo tekeillä. Muutenkin Suomen toiminta nähdään melko vahvana. Taloutta kuvataan innovatiiviseksi ja institutionaalista suoriutumiskykyyä vahvaksi ja tehokkaaksi.

Minusta keskeinen viesti on tässä:

"In our opinion, it remains uncertain whether other sectors can 

consistently compensate for the output loss in Finland's wood and paper 

industry and its electronics industry."

Vaikka S&P ei juuri kiinnitä huomiota siihen, että mitä Suomi voisi tehdä parantaakseen näitä alisuoriutuvia toimialoja, niin sama päätee niihin kuin muihinkin. Tarvitaan lisää tutkimus ja tuotekehtiyspanostuksia, innovaatiokonetta on ruuvattava entistä kovemmille kierroksille. Ei voida jatkaa enää tiellä, jossa tämän sektorin resurssit pienenevät vuosi vuodelta.

Katse on kertakaikkiaan käännettävä teollisuuteen. Tarvitaan tahtoa ja riittävän laaja ohjelma, jolla Suomen laadullista kilpailukykyä nostetaan. Nimenomaan laadullista, sillä hintakilpailu ei ole meitä varten.

Suomi AA-kerhon jäsenenä tunnistakoon ogelmansa. Katse teollisuteen.

TTIP ja nurkkaan maalaamisen taito

(julkaistu Insinööri-lehden verkossa 8.10.2014)


Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppa- ja investointiyhteistyöstä. Sopimus tunnetaan lyhenteellään TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership). Puhekielessä se lausutaan usein sanomalla ensimmäinen kirjain pitkänä ja loppu tavuna: tee-tip.

Sopimuksesta käytävän keskustelun seuraamisesta nousee mieleen Eino Leino: ”näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä”.  Usein kuulee, että tässä suunnitellaan sellaisia kataluuksia, että neuvottelutkin pitäisi lopettaa. Siinä sitten jo unohtuukin, että mistä on kysymys: maailman suurimman vapaakauppa-alueen luomisesta.

Neuvottelujen ydin on kaupan esteiden poistamisessa ja investointien helpottamisessa Atlantin yli. Tarkoitus on neuvotella muun muassa tullien ja tariffien poistamisesta, sääntelyn keskinäisestä hyväksymisestä, tietojen vaihdosta ja viranomaisyhteistyöstä. Voisi sanoa, että sopimuksella myös sidottaisiin Yhdysvaltoja Eurooppaan. Ei vähämerkityksinen asia sekään, kun talousjättiläisen katse on entistä enemmän Aasiassa.

Vapaakaupalla on uljas historia. Se on lisännyt köyhimpien maiden talouskasvua. Ongelmistaan huolimatta EU:ta voi pitää menestyksekkäänä vapaakauppahankkeena. Lupaus on nytkin iso. Sopimuksen arvioidaan lisäävään koko EU alueen bruttokansantuotetta puolella prosentilla, Suomeen ennakoidaan miljardin vientituloja lisää. Kauppa tuo työtä. Työ tuo hyvinvointia.

Ne möröt ja muut sopimuksen kauhut? Niitä on, siitä ei tarvitse kinastella. Kun teollisia standardeja ja sääntelyä yritetään yhdenmukaistaa, on vaarana, että EU:n vahvempaa sääntelyä heikennetään. Otetaan pohjaksi heikompi sääntely. Sopimukseen ehdotettu investoijan ja valtion välinen riitojen ratkaisumenettely ISDS nostaa vaaraksi sen, että yritykset haastavat valtioita oikeuteen esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa niille epäedulliseksi.

Uhkia siis on. Vakaviakin. Oleellista on se, että mikään uhka ei ole totta ennen kuin siitä on sovittu. Haluavatko poliittiset päättäjät heikentää sääntelyämme ja heikentää valtioiden oikeusasemaa? En usko. Mutta näistä neuvotellaan ja niistä pitää päättää.

Osa tuntuu kuitenkin osoittavan Aku Ankan lattianmaalaustaitoja: sutivat vankkoja ”ei” mielipiteitä niin paljon, että nurkassa ollaan – ja pysytään.  On kovin kummallista, suorastaan surkeaa, neuvottelutaktiikkaa olla neuvottelematta. Kukaan ei halua neuvotella tahon kanssa, joka jo kesken neuvottelujen sanoo jyrkästi vastustavansa.

Keskustelu on hyvästä ja nostaa kriittisiä asioita esiin. Sitä tarvitaan. Etukäteistä tuomitsemista taas ei tarvita. Josko ensin neuvotellaan lopputulos ja päätetään vasta sen jälkeen tarvitseeko sitä vastustaa.

Ei pidä maalata itseään nurkkaan.

Kirjoittajan paluun poika ratsastaa jälleen

Taas huomaan blogini joutuneen hylätyksi. Tai hitot passiivista. Huomaan hyljänneeni bloginin.

Ei ole teksti virrannut, eivät ajatukset leiskunnuut, eivät jutut laukalle karanneet tai edes kuvat kehyksiin eksyneet. Syy on kai perimmäinen laiskuus. Tai sitten muut asiat.

Kuitenkin pidän tästä. Kirjoittamisesta. Asioista. Niiden esilletuomisesta. Nyt taas tuntuisi siltä, että minulla on suunnitelma. Ajatus, jonka kautta tuottaa tekstiä.

Jatkoa seuraa. Kai.

Aseman leimaama (52 kuvaa Korsosta)

Rautatie on vahva osa Korsoa. Nekin - onnettomat - jotka eivät ole Korsossa käyneet, saavat mahdollisuuden lähiliikenteessä pysähtyä Korson asemalla ja pidempää matkaa kulkevat katsella ohikiitävää vilahdusta. Ennen juna-aseman tuloa 1889 Korson seutu oli lähes asumatonta erämaata.

Tikkurilan ja Keravan väliin tarvittiin kuitenkin asema ja se päätettiin 1800-luvulla rakentaa tänne. Yksi tarina Korson nimestäkin liittyy tähän. Sen mukaan aseman rakentajat perustivat aseman kohdalle välinevaraston eli korsun, josta nimi olisi juontunut. Virallisesti hyväksytty tarina on kuitenkin eri, liittyen kylien rajoihin ja niiden merkiksi piirrettyyn ristiin.

Kuva 8/52. Asema on elämää, rautatie sivistystä (2.5.2014)

Joka tapauksessa on selvää, että rautatie leimaa Korsoa. Tämä on tyypillisesti rautatiepaikkakunta. Rautatie on edelleen yksi parhaista joukkoliikennevälineistä, jonka toimintaa soisi Suomessakin kehitettävän suuremmalla innolla.

Korso - osa suomalaista rataverkostoa jo vuodesta 1889.

Kunnialle riittää ottajia

Suomen metsäteollisuudella menee lujaa. Vielä muutama päivä sitten tätä väitettä olisi pidetty naurettavana tai vähintäänkin ylioptimistisena haihatteluna. Tänään, kun Metsä Group ilmoitti vaatimattomasta Suomen metsäteollisuuden suurimmasta investoinnista, tilanne on toinen. Lisäksi moni on kiitellyt, että Jouko Karvinen jättää Stora Enson.

On selvää, että isosta investoinnista pitää iloita. Työllisyys ja kasvu ovat avainsanat tässä kohtaa. Vähemmän selvää on, että kenelle kuuluu kunnia tästä. Voisi tietysti luulla, että kunnia on investoivan yhtiön. 

Apajille on kiirehtinyt kuitenkin jo poliitikkoja oikealta ja vasemmalta. Hallituspuolueiden edustajilla on tarve kertoa, että investointi johtuu hallituksen ponnisteluista. Ja ehkä etenkin suoritetuista yhteisöveron alennuksista. 

Varmasti on niin, että esimerkiksi yhteisöveron alennuksesta ei ole ollut ainakaan haittaa. Samoin kuin muistakaan veroeduista tai tukiaisista. Mutta. Voisiko ajatella, että kysymyksessä on iso kokonaisuus? 

Suomi on vakaa yhteiskunta, meillä on toimivat työmarkkinat, suhteellisen sujuva logistiikka ja kaikesta huolimatta melko luotettava päätöksenteko. Olisiko mahdollista, että koko tämä pitkä historia olisi syynä siihen, että tähän maahan kannattaa edelleen investoida. Ja kannattaa jatkossakin.

Jätetään turha kunnian kerääminen vähemmälle ja keskitytään luomaan lisää kasvun mahdollisuuksia. Se on paras tapa kiittää ja kunnioittaa tätä investointia.

Ei joka kylällä ole (52 kuvaa Korsosta)

Aloitin reippaasti viime syksynsä blogissani sarjan, jossa oli tarkoitus julkaista 52 kuvaa Korsosta. Kuva viikossa tahdilla. Kävi niin, että blogin pito jäi vähemmälle, joten joka viikko ei ole tullut kuvaa. Sarja jatkuu ja 52 kuvaa tulee, mutta enää en lupaa viikkotahdista mitään.

Olen asunut Korson suuralueella nyt seitsemisen vuotta. Siitä huolimatta tänään oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Korson keskuspuistossa. Kysymyksessä on alueen henkireikä, viheralue. Täytyy sanoa, että ei jokaisella lähiöllä ole tällaista puistoa, ei edes jokaisella saman kokoisella kaupungilla.

Kuva 7/52. Korson keskuspuisto keväällä (20.4.2014)

En tiedä onko joku alueen siivoustalkoista - mahtavaa että niitä järjestetään - jo ehtinyt alueelle, mutta puistoalue oli yllättävänkin siisti. Penkeissä toki on töhryjä, mutta tältä idiotismilta on valitettavasti vaikea välttyä. Muutama grillikatoskin alueelle sopisi, mutta ehkä ne eivät kauaa käyttökuntoisina säilyisi.

Nyt puistoaluetta ollaan kunnostamassa kaupungin toimesta mm. ruoppaamalla, rantaviivoja siistimällä ja uusimalla rakenteita. Hyvästä kannattaa pitää huolta.

Blogisti palaa rikospaikalle. Jälleen.

Muutoksia on ollut sen verran haipakasti, että blogi painui tauolle. Fiksumpi olisi tietysti kertonut siitä mahdolliselle lukijoilleen, muta minä en ollut se fiksu.

Mutta blogisti palaa nyt rikospaikalle. Muuuttunut työ antaa inspiraatiota ja vie blogin ehkä enemmän taas yhteikunnalliseen suuntaan. Mutta Korson kuvasarjakin jatkuu kyllä. Täytyy tosin entrata siinä aikaväli.

Ja ulkoasukin täytyy laittaa kuntoon. Mutta viimeistän pääsiäisen jälkeen alkaa tapahtua. Promise.