Vaikka unohtaisi sen, mitä on sanottu riittävän ison joukon apinoita, joilla on tarpeeksi aikaa ja kirjoituskoneet saavan aikaan suhteessa Shakespearen tuotantoon, niin hakeehan tämä vertaistaan poliittisessa historiassa. Vielä kun lisää sen - kun poliitikoista puhutaan - käsittämättömän seikan, että tiedotushiljaisuus on ollut lähes rikkumaton, niin ollaan mielenkiintoisen äärellä.
Tiedänhän minä, että siellä ei kirjoiteta läheskään koko aikaa. Tai siis ei kirjoiteta tekstiä, joka tulisi ohjelmaan. Erilaisia versioita kyllä lentelee jatkuvalla syötöllä. Laitetaan koepalloa liikkeelle, kokeillaan uusia muotoiluita, yritetään hämätä lisäämällä tai poistamalla tekstiä ja tiivistetään sekä lavennetaan. Pääasiassa "neuvotellaan".
Ja sehän tästä käsittämätöntä tekeekin. Ei siellä neuvotella, keskustella tai väitellä. Säätytalolla kytätään, kuka osoittaa ensimmäisenä väsymisen merkkejä, jotta ohjelmaan voidaan iskeä kiinni ja ottaa poliittiset pisteet kotiin. Toimintatapa, joka ei kyllä lupaa hallitukselle hyvää jatkossakaan.
Otetaan tämä esimerkki tästä kuuluisasta vajeesta, kestävyysvajeesta. Kun kerran ei ole mahdollista tietää minkä laitoksen tai instanssin ennuste on oikea, niin sieltä jostain keskeltä riitä halki ja laskelmat sen mukaan. Hyvä hallitus sitten säätää lukuja, kun todellisuus ajan kanssa hahmottuu. Näin se menisi jos olisi tahtoa. Nyt jokainen haluaa todistaa olevansa oikeassa.
Voin olla väärässäkin ja Säätytalolla on oikeasti päät kipinöiden argumentoitu ja neuvoteltu nämä pari viikkoa. Mutta jotenkin en usko.
