sunnuntai, helmikuuta 13, 2011

Politiikka Soinin vankina

Heittelen kiviä lasikaapissa. Vaikka minulla ei enää olekaan kuin taakse jäänyt poliittinen tulevaisuus, niin jonkinlaiseksi poliittiseksi toimijaksi, kai täytyy itsenikin laskea. Kiviä kuitenkin lentää, nuori anarkisti herää uniltaan. Siis se sisäinen nuori, fyysistä nuoruutta ei taida enää takaisin saada

Suomalainen politiikka on antanut Soinin ottaa itsensä panttivangiksi. Rakettimaisesta noususta nauttivaa liikettä ei yksinkertaisesti uskalleta haastaa, sitä myötäillään tai se jätetään huomiotta. Kuka nyt voittajan kanssa haluaisi kinata? Siinähän voi saada kansan tuomion. Edes vihreät, jotka taisivat joskus julistautua persujen vastavoimaksi,eivät ole juuri meteliä pitäneet.

Helppo selitys on tietysti se, että media ei päästä kuin voittajan esiin. Mutta kyllä minusta tuntuu, että kyse on enemmän uskalluksen ja ymmärryksen puutteesta. Ymmärryksen siksi, että ei persujen agendaa edes yritetä ymmärtää. Kyllä, sanon että agendaa, sillä ei perussuomalaisia yksinkertaisesti voi ohittaa sillä, että he ovat protestiliike ilman sisältöä.

Onhan siellä linjauksia, jos vaikka heikäläisten sivuja katsoo.Jos ohittaa Soinin värikkään ja tarkoituksellisen retoriikan, niin onhan siellä selvä linja. Ahdas ja kansallismielinen linja ehkä, mutta linja kyllä. Ja kannattaa muistaa, että voi olla ahdas ja kansallismielinen olematta rasistinen, sitä valtaosa persuista ei edes näytä olevan, eikä ainakaan puolueen diktaattori Soini.

Vaikka kyllästyminen politiikkaan, puolueisiin ja ennen kaikkea vallitsevaan tapaan tehdä politiikkaa, on persujen keskeinen käyttövoima, ei protesti ole varsinainen sisältö. Se on nimenomaan käyttövoima, jolla kannatusta haetaan, juuri niistä ryhmistä, jotka muut ovat unohtaneet. On unohdettu, koska se on ollut mahdollista - ja koska se on ollut harjoitetun politiikan kannalta kätevää.

Mutta ei silti kannattaisi näin halvalla antautua Soinin edessä. Ehkä kannattaisi ottaa haaste vakavasti. Kannattaisi harkita pyytävänsä vaikka anteeksi tehtyjä virheitä. Ja katua - toimia sitten uudella tavalla. Tai sitten voidaan ottaa turpiin kunnolla ja tehdä samat asiat jo kriisiytyneessä tilanteessa.

1 kommentti:

Median vahtikoira kirjoitti...

Olipa yllättävän fiksu kirjoitus. Odotin tavanomaista "persut on natseja"-höpinää mutta yllätyinkin positiivisesti.

Jos persu- äänestäjät pysyvät uskollisina, muilla puolueilla alkaa olla kaksi vaihtoehtoa, muuttaa politiikkaansa oikeudenmukaisemmaksi ja rehellisemmäksi tai kutistua ja näin kasvattaa persuja entisestään. Se kyrsii montaa koijaria (ja heidän hännystelijöitään) joka on aiemmin elättänyt itsensä kansaa kusettamalla, ennen se oli mahdollista kun vaihtoehtoja ei oikein ollut.

Kun otetaan huomioon että EU on ongelma-automaatti ja kone kiihdyttää vauhtiaan päivä päivältä, arvelen että persuilla on vielä(kin)valoisa(mpi) tulevaisuus edessään.