Shh. Ei saa kertoa kenellekään. Paljasta nyt, mistä tässä konfliktissa persujen ja ns. vanhojen puolueiden - kyllä, sinä vihriä siellä takarivissä, teistäkin on tullut vanhoja - välillä on kysymys. Siinä ei ole kysymys maahamuutosta, paitsi ehkä välillisesti. Siinä ei todellakaan ole kysymys politiikan korruptiosta, sisällöistä tai muiden puolueidein aatteettomuudesta.
Sehän jo tiedetään, että osin on kysymys retoriikasta ja protestia. Mutta ei niistä sen enempää - onhan kokoomuskin vallassa puhtaasti retoriikan voimin, ei siinä mitään uutta poliittisen aurinkomme alla ole. Mutta itse pihvistä ei puhuta mitään. Tai pitäisikö sanoa perunasta tai lantusta, että oltaisiin riittävän perussuomalaisia.
Kysymys on kansainvälisestä ja toisaalta kansallisesta asennoitumisesta. Perussuomalaiset haluavat palautta kansallisen politiikan arvoonsa. He haluavat, että me leikimme keskenämme täällä ja puhumme muiden kanssa, kun siihen on tarvetta. He haluavat, että suomalaiset päättävät yksin suomalaisten asioista. Maahanmuutto saattaa liittyä kansalliseen puoluejatteluun välillisesti, mutta rasismi ja kansallismielisyys eivät ole ollenkaan samoja asioita.
Sillä katsotaanpas nyt. Mikä yhdistää muita puolueita (miinus marginaalit) lähes täydellisesti? Se on kansainvälinen yhteistyö. Kaikki vannovat yhden yhteisen maailman, kansain välisyyden ja globalisaation nimiin. Käytännön politiikassa on eroja, mutta muut näkevät politiikan peruuttamattomasti kansainvälisenä toimintana, jota tehdään yhteistyössä muiden kanssa. Muut ajattelevat, että päätöksenteko on peruuttomattomasti jaettu muiden valtioiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Ja tätä kansallimielisyyden ja kansainvälisyyden vastakkainasettelua emme osaa käsitellä, vaan sorrumme käymään keskustelua yksittäisten kysymysten - kuten maahanmuutto - kautta ja kanssa. Kansainvälinen politiikanteon normi on haastettu, mutta haastaja pitää pelikentää yksin hallussaan.
tiistaina, helmikuuta 22, 2011
sunnuntai, helmikuuta 13, 2011
Politiikka Soinin vankina
Heittelen kiviä lasikaapissa. Vaikka minulla ei enää olekaan kuin taakse jäänyt poliittinen tulevaisuus, niin jonkinlaiseksi poliittiseksi toimijaksi, kai täytyy itsenikin laskea. Kiviä kuitenkin lentää, nuori anarkisti herää uniltaan. Siis se sisäinen nuori, fyysistä nuoruutta ei taida enää takaisin saada
Suomalainen politiikka on antanut Soinin ottaa itsensä panttivangiksi. Rakettimaisesta noususta nauttivaa liikettä ei yksinkertaisesti uskalleta haastaa, sitä myötäillään tai se jätetään huomiotta. Kuka nyt voittajan kanssa haluaisi kinata? Siinähän voi saada kansan tuomion. Edes vihreät, jotka taisivat joskus julistautua persujen vastavoimaksi,eivät ole juuri meteliä pitäneet.
Helppo selitys on tietysti se, että media ei päästä kuin voittajan esiin. Mutta kyllä minusta tuntuu, että kyse on enemmän uskalluksen ja ymmärryksen puutteesta. Ymmärryksen siksi, että ei persujen agendaa edes yritetä ymmärtää. Kyllä, sanon että agendaa, sillä ei perussuomalaisia yksinkertaisesti voi ohittaa sillä, että he ovat protestiliike ilman sisältöä.
Onhan siellä linjauksia, jos vaikka heikäläisten sivuja katsoo.Jos ohittaa Soinin värikkään ja tarkoituksellisen retoriikan, niin onhan siellä selvä linja. Ahdas ja kansallismielinen linja ehkä, mutta linja kyllä. Ja kannattaa muistaa, että voi olla ahdas ja kansallismielinen olematta rasistinen, sitä valtaosa persuista ei edes näytä olevan, eikä ainakaan puolueen diktaattori Soini.
Vaikka kyllästyminen politiikkaan, puolueisiin ja ennen kaikkea vallitsevaan tapaan tehdä politiikkaa, on persujen keskeinen käyttövoima, ei protesti ole varsinainen sisältö. Se on nimenomaan käyttövoima, jolla kannatusta haetaan, juuri niistä ryhmistä, jotka muut ovat unohtaneet. On unohdettu, koska se on ollut mahdollista - ja koska se on ollut harjoitetun politiikan kannalta kätevää.
Mutta ei silti kannattaisi näin halvalla antautua Soinin edessä. Ehkä kannattaisi ottaa haaste vakavasti. Kannattaisi harkita pyytävänsä vaikka anteeksi tehtyjä virheitä. Ja katua - toimia sitten uudella tavalla. Tai sitten voidaan ottaa turpiin kunnolla ja tehdä samat asiat jo kriisiytyneessä tilanteessa.
Suomalainen politiikka on antanut Soinin ottaa itsensä panttivangiksi. Rakettimaisesta noususta nauttivaa liikettä ei yksinkertaisesti uskalleta haastaa, sitä myötäillään tai se jätetään huomiotta. Kuka nyt voittajan kanssa haluaisi kinata? Siinähän voi saada kansan tuomion. Edes vihreät, jotka taisivat joskus julistautua persujen vastavoimaksi,eivät ole juuri meteliä pitäneet.
Helppo selitys on tietysti se, että media ei päästä kuin voittajan esiin. Mutta kyllä minusta tuntuu, että kyse on enemmän uskalluksen ja ymmärryksen puutteesta. Ymmärryksen siksi, että ei persujen agendaa edes yritetä ymmärtää. Kyllä, sanon että agendaa, sillä ei perussuomalaisia yksinkertaisesti voi ohittaa sillä, että he ovat protestiliike ilman sisältöä.
Onhan siellä linjauksia, jos vaikka heikäläisten sivuja katsoo.Jos ohittaa Soinin värikkään ja tarkoituksellisen retoriikan, niin onhan siellä selvä linja. Ahdas ja kansallismielinen linja ehkä, mutta linja kyllä. Ja kannattaa muistaa, että voi olla ahdas ja kansallismielinen olematta rasistinen, sitä valtaosa persuista ei edes näytä olevan, eikä ainakaan puolueen diktaattori Soini.
Vaikka kyllästyminen politiikkaan, puolueisiin ja ennen kaikkea vallitsevaan tapaan tehdä politiikkaa, on persujen keskeinen käyttövoima, ei protesti ole varsinainen sisältö. Se on nimenomaan käyttövoima, jolla kannatusta haetaan, juuri niistä ryhmistä, jotka muut ovat unohtaneet. On unohdettu, koska se on ollut mahdollista - ja koska se on ollut harjoitetun politiikan kannalta kätevää.
Mutta ei silti kannattaisi näin halvalla antautua Soinin edessä. Ehkä kannattaisi ottaa haaste vakavasti. Kannattaisi harkita pyytävänsä vaikka anteeksi tehtyjä virheitä. Ja katua - toimia sitten uudella tavalla. Tai sitten voidaan ottaa turpiin kunnolla ja tehdä samat asiat jo kriisiytyneessä tilanteessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)