Ongelma

Suomalaisella politiikalla on ongelma. Tai siis ratkottavana on montakin ongelmaa, mutta itse politiikkaa tekemisen taiteena riivaa yksi paha ongelma juuri nyt.

Ongelmalla on nimi. Ja tuo nimi on Timo Soini. Kysymys ei ole hänen poliittisesta linjastaan, vaikka sekään ei toki mitenkään kannatettava tai kehuttava ole.

Kyse on siitä, että muut puolueet määrittelevät kovaa vauhtia itseään Soinin kautta. Pitää vissiin yrittää päästä osille siitä mediahohteesta, joka miehen ympärillä juuri nyt on. On kuultu näkemykset "anti-Soinista" ja "Soinin kummeli politiikasta". On kuultu, että jos Soini lähtee niin sitten sitä ja tätä.

Jos politiikkaa pitää harjoittaa hänen kauttaan, on Soini jo voittanut - teeseineen.

Pääsiäisäksyilyä

Ei minulta vaan, Paavolta (siis se The Paavo). Painokasta tekstiä, kivin paavomaiseen tyyliin. Kaikkea ei voi allekirjoittaa, mutta kyllä tuota tyyliä vaan politiikassa kaipaa. Matin tekstarit ja sähköpostit on yks paskan hailee, kun vertaa tämän ex-pääministerin (poliittisen) kirveen heilutustaitoihin.

Mikä kumma instituutio muuten on tämä Turun Sanomat? Siinä ilmestyy vähän väliä kaikkien johtavien politiikkojen kolumneja, joita siteerataan valtakunnan medioissa. Miksi juuri tuolla? Miksei jossain kotimaisessa lehdessä?

Hyviä uutisia

Kaksi poimintaa oman näkökulmani mukaan hyvistä uutisista:

Vantaa suostui selvittämään liitosta Helsingin kanssa. Tämä on voitopuolisesti myönteistä. Varsinkin jos jostain löydetään joku, joka osaa tehdä rationaalisen ja mahdollisimman objektiivisen paperin.

Olisi iditiomismia olla selvittämättä tätä asiaa. Homma on minusta katsoen aika selvä: jos Vantaan ja Helsingin yhdistäminen näyttää sekä taloudellisesti kannattavalta, että demokratian kannalta oleelliset toiminnot (t. lautakunnat ja alujaosta jne.) pystytään järjestämään, niin liittyä pitää. Ei muttia, pitää. Se on silloin ihmisten etu.

Meistä, jotka intuitiivisesti kannatamme liitosta se on sitten myös mukavaa. Niistä toisista se ei ole mukavaa.

Tv-maksut saattavat vaihtua veroksi! Pitkäaikainen kantani ja joskus poliittisesti aktiivisena aikana tavoitteeni. Tapahtuessaan muutos purkaa turhaa byrokratiaa, vahvistaa YLE:n rahoituspohjaa ja tekee maksun vielä halvemmaksi kuluttajille. Tämä on ihan puhdas win-win.

Maksun puolustajat rupeavat nyt käsikirjoituksen mukaan meluamaan Ylen riippumattomuuden vaarantamisesta ja rahoituspohjan muuttumisesta poliittispäätösperusteikseksi. Hö, turhaa höpötystä. Vero on ihan yhtä poliittinen kuin tvlupamaksukin -  molempia voi muuttaa eduskunnassa, jos tahtoo, molemmat voi lakkauttaa eduskunnassa, jos haluaa. Yle on nytkin riippuvainen poliittisesta järjestelmästä, mutta niin sen julkisena palveluna pitääkin olla.

Pahin on vasta tulossa !/?

Ystäväni kertoi muutama ilta sitten katsoneensa vanhoja uutispätkiä. Niistä syntyi suoria vertauskohtia tähän päivään.

Harrastin itse samaa ja lopputulos on kieltämättä aika epäilyttävä. En ole nyt ollenkaan miettinyt kansantalouden tilaa tai miksi tämä tilanne on sama tai miksi eri kuin 19 vuotta sitten. Ihan vain kauhistunut siitä, että jos kaikki kertautuu aina ja jos historiasta opimme ainoastaan sen, että historiasta emme opi mitään.

Nimittäin 1990 on uutisoitu sitä, että työttömyyskassojen hakemusjonot ovat alkaneet räjähtää käsiin. Sama tilanne on päällä nyt. 1990 työttömyysaste oli vielä kohtuullisen alhaalla ja siitä työttömyys paheni aina vuoteen 1994 asti. Jos sama sykli toistuisi edes puolittain, niin tästä taantumasta emme olisi nähneet vielä mitään.

1990 ei myöskään vielä hirveästi kukaan osannut kuinka syvälle tullaan sukeltamaan. Sama saattaisi olla toistumassa nyt, jos vertaa kuinka nyt(kin) todetaan, eiköhän tästä selvitä suhteellisen kuivin jaloin ja ei Suomella ole niin suurta hätää kuin joillakin muilla.

Tiedän kyllä, että tilanne on kovinkin eri. Mutta jos haluaa samankaltaisuuksista huolestua tosissaan niin otsikkoon voi lisätä tuon huutomerkin. Jos haluaa olla varovaisen epäileväinen ja ottaa ehkä historiasta opiksi, niin sitten kysymysmerkki puolustaa paikkaansa.

K ei ole aina K

K kirjain kyllä useimmiten on K. Mutta keynesiläisyys ei aina taida olla ihan sama asia. Suomessa tuntuu vallitsevan – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta (kts. edellinen merkintä – yksimielisyys, siitä, että nyt pitää olla niin kovin keynesiläinen ja elvyttää.

Tässä nyt on vain yksi mutta, tällainen jälkikeynesiläisyys ei nyt oikein toimi. Tämän K-opin mukaan, kun silloin hyvinä aikoina olisi pitänyt kerryttää puskureita ja niin edelleen. Voidaan tietysti väittää, että niin tehtiin, koska kansantalous on suhteellisen hyvässä kunnossa ja siten velan osuus BKT:stä siedettävä.

Mutta jos oltaisiin parit veronvähennykset jätetty tekemättä ja suunnattu rahat muuanne – rahastoitu, investoitu tai maksettu velkaa, niin olisiko tilanne parempi? Ehkä. Sitä on paha mennä sanomaan, vaikka itse niin uskonkin. Mutta siitä menen takuuseen, että nykyisistä elvyttäjistä harva olisi vannonut minkäänlaisen K:n nimeen vielä vuosi, useammasta puhumattakaan, sitten.

Elvytys ei ole itsestään selvää

Itse itsensä eduskunnan kaapin päälle ja samalla ikään kuin puolueensa ulkopuolelle asemoinut Niinistö sen paljasti. Kokoomuksessa on aitoa vastusta harjoitetulle elvytyspolitiikalle ja kaihoillaan leikkauslistojen perään. Johan pikkukokkaritkin halusivat sosiaalimenoja kirveellä viuhtoa, mutta onhan se uskottavampaa, kun Sale sanoo samaa.

Kyllähän se kamreerin sydäntä varmasti kylmää, kun lainaa otetaan – ja vielä hyvinvointimenoihin. Enempää todisteita tuskin heikäläiset yhteiskunnan moraalisesta rappiosta tarvitsevat. Kannattaisi lukea myös viisaat sanat siitä, että valtion nyt ei ihan pakko ole lainojansa koskaan maksaa.

Vertaukset edelliseen lamaan ovat tavallaan melko turhia. Silloin hallitus ei voinut elvyttää, kun kukaan ei halunnut lainata Suomella rahaa. Ne lainat mitä saatiin, saatiin melkein väkisin. Hyvin lähellä oli se tilanne, että tämä pohjoinen valtiolaiva olisi puhkaissut pohjansa karille ja ajautunut tilanteeseen, jossa edes välttämättömiin menoihin ei olisi lainattu rahaa.

Tosin lainaa olisi saattanut herua eri tavalla, jos harjoitettu politiikka olisi silloin ollut toisenlaista. Mutta ei muistella vanhoja. Elvytys ei ole itsestään selvää – varsinkaan porvarillisille poliitikoille