Tupo on kuollut, eläköön tupo

Odotettu ulostulo asiassa tuli eilen. Keskitetty sopimustoiminta on historiaa. Kyllä, kuningas on kuollut, eläköön kuningas! Vaikka en ymmärrä perusteluja, niin tavallaan järjestäytynyttä työnantajaa tässä ymmärrän. Kun on pää saatu auki, niin yritetään siirtää valtaa entistä kauemmaksi vahvoista työntekijäpuolen järjestöistä. Vaikka sen järkevyydestä ja oikeudenmukaisuudesta olen jyrkästi eri mieltä, niin kyllähän se rationaalisuus on pakko nähdä, mikä työnantajalla liittyy toisen osapuolen neuvotteluvoiman murentamiseen.

Keskeinen johtopäätös on se, että isommat palkankorotukset kannattaa maksaa siitä, että palkkapöydistä putsataan pois muita asioita ja pystytään lisäämään paikallista sopimista ja prosenttikorotuksia. Keskiketty sopimustoiminta on tosin ollut - ja se voisi olla myös jatkossa - suomalaisen yhteiskunnan suuri ystävä. Välillä lienee pakko ratkoa myös alakohtaisia asioita, mutta en ymmärrä, miksi sen pitäisi johtaa tupojen kertakaikkiseen hylkäämiseen. Eihän se loogisesti johdakaan, siinä on tuo valtapoliitinen kysymys.

Paradoksaalisinta tässä ulotulossa on se, että samaan hengenvetoon edellytetään työntekijäpuolelta malttia ja vastuuta kohtuullisista palkankorotuksista. Se nyt vaan on niin, että pienemmät korotukset toteuituisivat keskitetyssä sopimusmallissa. Liittokohtaisuudesta pitää maksaa hinta, kun jätetään väliin muut toimet, joilla palkansaajien ostovoimaan voitaisiin samalla vaikuttaa.

Vaalirahoitus

Vaalirahoituksesta on viime päivinä vedelty komeita otsikoita. Ai, yrittäjät ovat antaneet edustajille rahaa, oho! Ai, saattaa olla mahdollista, että vaalirahoituksella halutaan ainakin edistää joitakin näkemyksiä, ennekuulumatonta! Mitä, vaalirahoituslaki on susi, ei voi olla totta!

Tässä on tyyppiesimerkkitapauksesta , jonka kaikki ovat tienneet olevan olemassa, mutta johon kukaan ei ole halunnut puuttua, kun käsissä ei ole ollut tarpeeksi herkullista casea. Politiikot eivät tietenkään tähän ole halunneet puuttua, koska se supistaa rahahanoja.

Lahjoittaja kun ei välttämättä halua lahjoitusta julkisuuteen vaikkapa vain sellaisen asian takia, että antaa tälle ehdokkaalle vähemmän kuin toiselle saman puolueen ehdokkaalle, eikä halua asiaa käsitellä julkisuudessa. "Hyväksyttäviä" syitä voi olla paljon muitakin. Ei tässä ole nyt kysymys ollenkaan niin hämäräperäisestä asiasta kuin siitä on haluttu tehdä.

En usko hetkeäkään, että eduskunnasta löytyisi yhtään edustajaa, joka olisi saanut rahoitusta sellaista lupausta vastaan, että edistän sitten teitin firman/tuotteen/palvelun/sen ja sen kaavan/tms toteutumista. Rahaa on annettu ehdokkaille, joiden on oletettu tietyissä tilanteissa toimivan tietyllä tavalla. Läpinäkyvyys tietysti poistaisi epäilyksiä, eli on parempi vaihtoehto.

Oikeampi ongelma on kuitenki se, miten vaalirahoitusta pitäisi kontrolloida. Vaalien käymiseen uppoaa yhä enemmän rahaa niin puolueilta kuin ehdokkailtakin - ja tarvittava rahoituksen määrä asettaa ehdokkaat - ja puolueet - hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.

Vaihtoehtojakin on toisaalta hankala keksiä, jos vaalirahoitukselle asetettaisiin kattoja, niin niitä sitten kierrettäisin erilaisilla tavoilla, parempi olisi sitten oikeastaan kieltää henkilökohtainen mainonta kokonaan niin mediassa kuin jakelutuotteissa. Paras ratkaisu olisi lopettaa yksilökeskeisten vaalien käyminen kokonaan.

Intellektuellismin juhlaa

Ensin pitää tietty ihmetellä sitä, että Lipposen mielestä maassamme ei ole alle viiskymppisiä intellektuelleja. Paavo on kuitenkin tavannut allekirjoittaneen. Pöh.

Tästä kirjailusta, tahi kirjallisesta provokaatiosta on siis kyse. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, mutta en ymmärrä miksi kansakunnan kaapin päälle päässyt ihminen haluaa itsensä sieltä alentaa vittuilemalla ns. älyköille. Voi hyvinkin olla, että Lipposen kirjassa on todellinenkin ajatus - tai pitäisi olla, jos Paavo edelleen on kunnossa.

Älykköjen ja älyllisyyden etsiminen on kuitenkin vähän turhaa hommaa. Ajattelijoita on jos heitä on - ja koulutusjärjestelmä sekä yhteiskunnallinen tilanne heitä tuottaa. Muitakin kuin jo seniilit Donner, Jakobson ja Klinge.

Tuskainen toukokuu

Tuskainen ja tuskainen, se nyt vaan rimmaa paremmin kuin helvetin kiireinen toukokuu. Tuntuu että kaikenmoiset säädöt osuvat nyt toukokuuhun ja vielä enemmän näihin pariin toukokuun viimeiseen viikkoon. Ajatella olen ehtinyt, mutta en juuri blogata.



Katsotaan josko tilanne muuttuisi lähitulevaisuudessa, mutta bloginpitäjä on siis edelleen kyllä hyvässä hapessa ja teroittaa sekä ajatuksiaan että toivottavasti edes joskus tekstejään :)

Aluepolitiikka 2.0.

Ensialkuun pakollisia huomautuksia: SDP:n puheenjohtajapelin on menossa tämän hetkisen gallupin mukaan täysin aikaisemman ennusteeni mukaisesti. Jääkiekko on aiheuttanut pakkovalvomista, vaikka Saksa peli oli tylsä kuin Fan, Norja pelissä pelattiin käsittämättömän surkeasti ja Slovakian kaato oli ilotonta puurtamista. Silti minä valvon, vaikka en erityisemmin pelistä pidä. Joskus inhoan nationalistia itsessäni.

Aluepolitiikka pulahti mieleen Golf-Lindenin laajakaistakommenteista. Taas pitäisi upottaa jostain syystä paljon rahaa syrjäseutujen teleyhteyksien turvaamiseksi. Varsinkin kun ne ovat ja tulevat olemaan langattomasti turvattu. Hassua, vielä hassumpaa sikäli, että kokoomus oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että laajakaistojen rakentaminen on täysin yritysten asia eikä valtiovallan siihen kuulu puuttua.

Mutta aluepolitiikka, tuo ryöstöviljelty ja väärinymmärretty politiikan sektori. Meillähän sillä tyypillesti tarkoitetaan, että pitää kaataa rahaa sellaisten seutujen elättämiseen, jotka eivät muuten enää pysyisi asuttuina ja niin edelleen. Suomi ei tule millään rahalla pysymään sillä tavalla asuttuna, kuin se on tällä hetkellä, pidän sitä väistämättömänä kehityksenä.

Pitäisikin käydä se kipeä keskustelu, mitä tarkoitetaan sillä, että kaikille kansalaisille pitää olla samat palvelut tarjolla. Mihin hintaan ja millä ehdoin? Ei se niinkään voi toimia, että päätän muuttaa johonkin korpeen, keskelle oravien temmellysmaita ja valtiovallan pitää sitten huolehtia, että siellä on päiväkotia penskoille ja terveyskeskusta kaikille.

Miten saadaan aikaan aluepolitiikka 2.0, joka ei enää keskity kuolevien ja taantuvien alueiden tekohengitykseen vaan vahvistamaan kasvutekijöitä. Hyvä kysymys, johon on vaikea antaa selkeää vastausta - mutta eihän sen pitäisi olla syy olla yrittämättä. Koskee myös allekirjoittanutta, mutta ei tapahdu nyt.