perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Toimiva oppositio

Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa tällä viikolla, että pitääkö seuraavan hallituspohjan olla nykyistä laajempi. Hämmenyin. Miksi tätä pitää edes kysyä?

Erittäin laaja hallituspohja on perusteltu vain poikkeusoloissa - Suomessa viimeksi laman selvittämisen yhteydessä. Parlamentaarinen demokratia tarvitsee toimiakseen vahvan opposition. Sillä pitää olla sekä poliittista voimaa että ideaalitapauksessa myös rohkeutta ja kykyä haastaa hallitus. Opposition päätavoitteenahan pitää olla hallituksen kaataminen, sen linjan päätösten osoittaminen virheellisiksi ja oman linjan esiin tuominen.

Poliittisesti meillä on nyt riittävän vahva oppositio. Kykyä ja rohkeutta siltä tosin puuttuu. En voi olla kuin hämmästelemättä sitä, että Kokoomus ei ole missään vaiheessa tuonut esimerkiksi kunnollista varjobudjettia julkisuuteen. Se olisi kuitenkin erittäin vahva ase oman vaihtoehdon esittelyyn.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Ja niin puhui Halonen

Olen yllättynyt, erittäin yllättynyt. Halosen puhe Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa eilen oli sisällöltään osin kyllä hämmästyttävä.

Tämän suoremmin ei tp voi viestiä hallitukselle, että hänestä unionin perussopimuksen ratifioinnilla ei ole ainakaan kiire, älkää hätäilkö. Yllättävää, että Halonen otti asian esille. Ja hienoa, että joku korkeakin taho huomaa kuinka yksisilmäistä uskontunnustusta ratifiointikeskustelu on ollut. Siis sitä, että on pakko ratifioida, kun on pakko ja meistä tule niiiin paljon uskottavampia ja niin edelleen...

En suoraan sanoen olisi edes uskonut, että tp on tuota mieltä. Mutta hyvä näin. Voisikohan asiasta nyt keskustellakin, julistamisen sijaan?

---
Blogin viimeaikainen hiljaisuus ei ole johtunut viime viikon syntymäpäivistäni tai siitä, että täytin kolmekymmentä ja kriisi olisi estänyt kirjoittamisen. Tai pitkiksi venähtäneestä juhlimisesta. En ainakaan tunnusta.