maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Oppivelvollisuusikä

Opetusministeri esittää, asia tulee olemaan muutenkin esillä, oppivelvollisuusiän nosto 18 vuoteen. Asia on sinällään hyvä, yritetään ehkäistä peruskoulun jälkeistä syrjäytymistä.

Pelkkä nosto on kuitenkin sekä riittämätön, että väärä toimenpide. II asteen opiskelupaikat eivät kohtaa tällä hetkellä opiskelijoita. Helsingissä jää vuosittain n. 5000 peruskoulun päättävää vaille opiskelupaikkaa, osa voisi ottaa paikan sellaisilta linjoilta, joihin eivät ole halunneet, mutta valtaosalle ei pääkapunkiseudulla ole opiskelupaikkaa. Ammatillisella puolella varsinkin paikkoja on kyllä tarjolla, mutta muualla Suomessa, kaukanakin.

Ei ole mitään järkeä pakottaa 16-vuotiaita opiskelemaan satojen kilometrienkin päähän kotoa. Paikat ja opiskelijat pitää saada kohtaamaan toisensa. Se on syytä saada aikaa ennen kuin lähdetään tuosta vain nostamaan oppivelvollisuusikää.

Oma suosikkiratkaisuni olisi kylläkin koko II asteen opetuksen yhdistäminen kokonaisuudeksi, jossa jokaisessa oppilaitoksessa voisi valita sekä ammatillisia että lukiokursseja. Nuorisoasteen koulu poistaisi turhat raja-aidat ja arvostuserot lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten väliltä.

lauantaina, tammikuuta 29, 2005

Kaupunkia suunnittelemassa

Olen nyt kahden kokouksen verran päässyt toimimaan uudessa luottamustoimessani kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Klisee, mutta pakko todeta, että tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. On ollut ilo huomata kuinka pitkälle viedysti kaupunkia suunnitellaan.
Suunnittelu ei ole vain sitä, että kaavoitetaan jokin alue toimistoille, asunnoille, teollisuudelle tai virkistykselle, vaan myös suunnittelua ja miettimistä siitä, minkälainen kaupunkirakenne palvelee parhaiten Helsinkiä tulevaisuudessa ja miten uutta teollisuutta ja yritystoimintaa saadaan tänne sijoittumaan.
Nyt nopeasti, ensi torstain kokoukseen, tulevia kaavoja ovat mm. Myllypyron uusi puinen kaupunkikylä ja liikuntapuiston uusi kaava. Kaupunkikylä on mielenkiintoinen hanke, jossa tehdään uutta puurakentamista Myllypyron metsäalueelle. Suunnitelma näyttää hyvältä, mieleen tuli, että tuonne voisi itsekin muuttaa. Ei se ongelmaton ole, miten alueella säilyy virkistyskäyttö ja ovatko lähelle vesitornia kaavoitetut asunnot järkeviä.

Nettisivuni ovat myös uudistumassa. Oksa.info:n alta löytyy nyt sekä omani, että Mirkan sivut eli omat sivuni osoiteessa www.oksa.info/petteri ja mirka www.oksa.info/mirka

Uusi alku

Vähän kunnallisvaalien jälkeen, jolloin siirsin kotisivuiltani merkinnät tänne blogiin, katkesi myös ajatusten läpikäyminen näin nettimuotoisena. Arjen järjestäminen, yhteisen ajan etsintä, ajan riittäminen Neolle ja niin edelleen tuntui vievän kaiken ajan ja energian, jota työn jälkeen jäi jäljelle. Nyt arki toimii jälleen, joten blogi saa myös uuden alun.

Pidän kommentit päällä tästä eteenpäin ja lupaan myös vastailla mahdollisiin ihmettelyihin, vastaväitteisiin ja vastaaviin, mitä tänne saattaa ilmestyä. Niiden ilmestyminen on jopa toivottavaa.

Blogiin ilmestyy merkintöjä omasta arjesta, politiikasta sen eri kuvioissa ja muuta ajatusta herättävää. And so it begins...