Pika-analyysit

Pika-analyysit

SDP sai vaaleissa sellaisen torjuntavoiton, ettei se kestä sellaisia montaa. En oikein jaksa uskoa, että se kestää edes toista. Merkittävin muutos on se, että demareista tuli pääkaupunkiseudun kolmospuolue. Helsingissä takkiin tuli niin pahasti, että puhevalta meni.

Jaa, mitä sitten tapahtui? Ei sitä kukaan tiedä, eikä tulee koskaan tietämäänkään. Valistuneita arvioita voi esittää – ja sitten näitä vähemmän valistuneita. Paikallisvaalit toki hävittiin joka kunnassa erikseen, mutta jos hävittiin joka puolella niin jotain tapahtui pakostakin.

Unelmat vastaan teot
SDP unelmoi, kokoomus toimi. Siinä on iso ero. Unelmia tavoitellaan, eikä niitä välttämättä koskaan saavuteta. Teot puhuvat arjessa joka päivä. Vaaleihin tultiin väärällä retoriikalla. Olisi pitänyt olla enemmän todellisuudessa kiinni.

Sinällään erinomaiset maksuttomat unelmat joukkoliikenteestä ja päivähoidosta osuivat väärään aikaan. Se ei toki ole millään tavalla puolueen vika, enemmänkin onneton sattuma. Mutta talouspeikkojen jo asuessa siltojen alla, on paha mennä esittämään lisää rahan kulutusta.

Uskottavan oppositiopolitiikan puute
Jos hallituspuolueilla ei ole uskottavaa politiikkaa, ei sitä ole demareillakaan. Mikä vaihtoehto on se, että finanssikriisissä tarjotaan yhteistyön kättä? Parempi olisi ollut esitellä oma toimenpideohjelma, mitä nyt tehdään. Siinä on se riski, että mennään pieleen, mutta se on aina otettava.

Totuuskomissio ja puhdistava tuli
SDP ei ole oikein osannut tehdä tiliä lähimenneisyytensä kanssa. Tämä tarkoittaa niitä kultaisia aikoja, kun oltiin hallituksessa tekemässä päätöksiä. Joko meidän pitää pystypäin kantaa vastuumme tehdyistä ratkaisuista tai meidän pitää kieltää menneisyytemme. Nyt lähinnä on keskitytty lusmuilemaan ja lipsuilemaan päätöksistä irti.

Nyt voidaan aivan hyvin ajaa vaikka noille asioille vastakkaista politiikkaa, mutta perustella miksi. Pitää perustella muutenkin kuin ”kokoomus/kepu ei antanut” miksi emme jotain epäkohtia silloin saaneet korjattua.

On uskallettava sanoa
Tekijä Soinin lisäksi Persmenestys perustuu siihen, että ei olla poliittisesti korrekteja. Ei hyssytellä sitä, että Euroopan Unioni on päätöksenteossaan loppujen lopuksi aika syvältä. Ei vaieta siitä, että maahanmuuttajilta pitää voida vaatia maan tapoja. Molemmista asioista pitäisi olla ihan samaa mieltä.

Silti ei tarvitse lipsua antiunionismiin tai rasismiin. Sitähän nuo mielipiteet, jonka suuri osa demariäänestäjistä jakaa, ovat jos eivät objektiivisesti niin ainakin subjektiivisesti totta.

Unohdetaan jo se maaseutu
Häviö otettiin nimenomaan kaupungeissa. Taitaa olla aika reivata kurssia ja unohtaa maaseutu meilläkin. Vaalit ratkaistaan kaupungeissa, maaseutu hoitakoon asiansa ihan keskenään. SDP tarvitsee uuden kaupunkipolitiikan, syystä tai ei, mutta kaupungeissa olemme vielä liian herkästi se betonilähiöpuolue.

Ei sitten näin
Vaaleja ei hävitty, koska Pers söi meidän kannatusta, kun olivat sitä tai tätä. Pers pystyi kasvamaan osittain meidän heikkoutemme takia. Syy on meissä, ei niissä.

Kokoomus pärjää muullakin kuin pelkällä retoriikalla tai ajan hengellä. Niiden myönteinen kierre on itse rakennettu, ei mistään tyhjästä ja vahingossa syntynyt. Ei parane ajatella, että se loppuu ihan itestään.

Eikä sitten valitella sitä, että viesti ei mennyt perille. Saattaapi olla, että viesti meni perille, mutta paperi olikin blankko.

Vaaliveikkaus

Kaksi päivää vaaleihin. Aika teroittaa spekulatiivinen ajattelunsa ja tehdä vaaliveikkaus. Lisää vaaliveikkauksia, perusteltuja ja vähemmän perusteltuja löytyy Perässähiihtäjästä.

Rätkäistään luvut kehiin saman tien:
KOK 23,3
KESK 22,4
SDP 21,2
VAS 8,6
VIHR 8,2
RKP 4,5
KRISTD 4,3
PERUSS 3,8
MUUT 3,7

Kamalaltahan tuo näyttää.

Pohjaluvun otin viimeisen kolmen gallupin keskiarvosta. Sitä muutin sitten kunkin puolueen kohdalta eri tekijöillä. Vasemmistolle ja oikeistopuolueista vihreille on laskettu sään aiheuttama kannatusvähenemä, joka on vihreillä isompi kuin vasemmistolla. Lukuja on tasattu ehdokasmäärien mukaan, miksi esimerkiksi perussuomalaiset päätyy selvästi galluplukujen alle eivätkä vihreät voita vasureita.

Tämmönen tästä tuli. Toivottavasti ei mene ihan näin.

Talousuutisia

Talous menee enempi vähempi päin helvettiä. Tämän tiedon jokainen on varmaan painanut selkäytimeensä viime aikoina. Se, että talous ihan sillä tavalla tekisi, ei edelleenkään ole mitenkään kovinkaan varmaa. Se, että niin uskotaan, saattaa hyvinkin tehdä asiasta itseään toteuttavan ennustuksen.

Taloudessa tapahtuvat muutokset ovat kyllä usein uutisoimisen arvoisia. Mutta kun kriisiin kiinnittäydytään sillä tavoin, että ensin jo pääuutisissa kerrotaan korkojen muutoksista ja osakekurssien suunnasta, niin sitten vielä talousuutisilla sama tavara täydennetään. Voisiko mitenkään, silloin kun talousuutisetkin tulevat, olla niin että nämä talousuutiset pidettäisiin siellä? Pörssikursseista voisi kertoa vain ja ainoastaan, jos niiden muutoksiin liittyy muita päätöksiä tai uutisoimisen arvoisia asioita.

Tulee hassu kuva maailmasta, kun uutisia seuraa. Ihan kuin talouden muutokset olisivat hallitseva osa todellisuutta, mitä ne eivät kuitenkaan - kaikesta huolimatta - ole. Todellisuus vaan muokkautuu entistä talousorientoituneemmaksi, mitä enemmän asiasta toitotetaan.

Kaksoismetropoli

Vaikka inhoan metropoli sanan käyttöä, missään suomalaisessa viitekehyksessä, niin nyt se löysi paikkansa. Lähinnä siksi, että kaksoiskaupunki ei kuulosta niin hyvältä. Pisteet retoriikalle.

Olen vahvasti kannattanut kaikkien pääkaupunkiseutujen nivomista yhdeksi kunnaksi. Mieluiten heti ja valtion päätöksellä, turhaa häslinkiä välttäen. Kerrankin muutan mielipidettäni porvarillisen leirin toiminnan tuloksena. Syynä katsantokannan tarkistamiseen on Evan "Paras kaupunki" raportti.

Raportissa kiinnitetään huomiota eri vaihtoehtojen kustannuksiin ja hallinnoimiseen. Vaikka tiettyä näkökulmaan liittyvää asenteellisuutta on luonnollisesti mukana, on raportissa myös tolkkua.

Muodostetaan siis kaksoismetropoli, jossa Helsinki liittyy Vantaaseen (tai toisinpäin ;) ) ja Espoo imuroi itseensä piskuisen Kauniaisen ja menköön nyt Nurmijärvi rakennusmaaksi siihen samaan kyytiä. Näin pääkaupunkiseutu muodostuisi kahdesta keskenään kilpailevasta kaupungista. Kaksoismetropoli sparraisi toisiaan ja muodostaisi toimivan vastinparin.

Kosta en luota pätkääkään kuntien kykyyn saada liitosta aikaan, niin valtioneuvosto ja eduskunta apuun, kiitos. Kaksoismetropoli 2010 - kaunis projektinimi, kaunis tavoite.

Kuntavaalien merkitys

Kaikki vaalit ovat kansanvallan juhlaa ja siksi tärkeitä. Edellinen lause ei sitten sisällä sarkasmia, vaan olen kerrankin aivan täysin tosissani. Mutta jos jätetään tuo pois eikä sorruta luettelemaan itsestäänselvyyksiä, niin mitä sitten?

Puolueet, varsinkin oppositiopuolueet, korostavat aina kunnallisvaalien yleispoliittista merkitystä. Sillähän halutaan tarkoittaa sitä, että jos eduskunnan oppositio voittaa kunnallisvaalit valtakunnallisesti, niin on annettu selkeä viesti siitä, että hallituksen politiikka ei nauti kannatusta. Tai käänteisesti hallitus on hyvässä vedossa eikä oppositio ole esittänyt uskottavaa vaihtoehtoa. Jep jep. Kummassakaan tapauksessa valtakunnalliseen politiikkaan on turha kaipailla muutosta, korkeintaan sekä hallitus että oppositio voivat alkaa spindoktoroimaan tavoitteitaan paremmin kansaan uppoaviksi. Kunnallisvaaleilla ei ole minkäänlaista yleispoliittista merkitystä.

Valtakunnallisella tasolla merkitys voi olla siinä, että jokin ryhmittymä saa niin paljon liikevoimaa hyvästä tuloksesta, että se saa kannatuksensa jatkuvaan myönteiseen kierteeseen. Sellaista ei nyt ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä.

Kuntien sisällä kannatusheilahdukset ovat yleensä kovin pieniä. Jos nyt jätetään tunteilu pois, niin esimerkiksi Helsingissä ei ole juuri mitään merkitystä sillä, ovatko vihreät tai demarit toiseksi isoin ryhmittymä yhden tai kahden valtuutetun erolla. Mikään ei näytä uhkaavan kokoomuksen hegemoniaa ja vihreiden voima riittää kuitenkin viemään sen rintaman tavoitteet lävitse. Vai onko nyt loppuvalla tai edellisellä valtuustokaudella ollut jotain merkittävää poliitista eroa?

Ja sillä mitä taasen tapahtuu suurimmassa osassa kuntia, maalaisliiton valtamailla, ei ole mitään merkitystä. Mitä nyt maalaisliittovalta pitää asiat henkisesti synkkinä, mutta poliittisesti hallinnalla ei juuri ole väliä, kun ei kuitenkaan hirvittävästi ole liikkumatilaa mihinkään suuntaan. Sillä rakennetaanko johonkin kuntaan jäähalli, hiihtoputki tai munahautomo ei nyt kuitenkaan ole oikeasti ottaen yhtään mitään väliä, vaikka näistä asioista kunnissa poliittista debattia ammennetaankin.

Onko millään sitten mitään väliä? No juu, kai maar. Isojen kannatusheilahduksien sattuessa, on olemassa mahdollisuus, että harjoitetun politiikan suunta muuttuu. Eniten on ehkä väliä, sillä keitä valtuustoihin valitaan. Energiset ja aikaansaavat valtuutetut ryhmänsä kanssa (yksin ei kukaan saa aikaan kuin meteliä ja paperisaastetta) voivat viedä asioita yllättäviinkiin suuntiin ja yllättävästi eteenpäin. Kumpa äänestäjillä olisi viisautta siivota valtuustoja, heivata kansanedustajat niistä pihalle ja nuorentaa ikärakennetta sanotaanko sellaisella parillakymmenellä vuodella.

Pitäiskö kiinnostua tai jopa innostua?

Olen hyvin tyytyväinen etten ole kunnallisvaaleissa ehdolla. En jaksaisi yhtään stressata juuri nyt kampanjoinnista ja mainosten luukuttamisesta. Ehdollaolo olisi sitäpaitti turhaa, meikä ei Vantaalla montaa ääntä keräisi, omansa ja avovaimon ehkä - ei siitäkään varma voi olla. Nyt riittää kun tiedän äänestäväni jonain ennakkoäänestyspäivänä numeroa 56.

Päätin myös että jätän kunnallispolitiikan substanssikysymykset vähemmälle tässä blogissa tai käsittelen edelleeenkin Helsinkiä, jonka tunnen paljon paremmin. Pikkuisen on alkanut kuitenkin kiinnostaa ja kihelmöidä, että pitäisikö ottaa kantaa. Kovin pettynyt esimerkiksi olen ollut sekä yliolkaiseen keskusteluun että kiinnostuksen puutteeseen Vantaan velkataakan suhteen. Vantaan verotus on jo nyt (liian) kireää ja velkaantuminen toisaalta liian suurta. Asian pitäisi olla enemmän esillä.

Sellainenkin kerettiläinen ajatus on mielessä käynyt, että pitäsiköhän sitä takariviin vetäytyneen innostua kunnallispolitiikasta sittenkin vielä kerran. Levätköön ajatus nyt kuitenkin, ehkä minulle riittää viisastelu takarivistä.

Luottamus on niin kovin vaikeaa

Onhan se kummallista. Jos kaikki toimisivat rationaalisesti pankkimaailmassa tällä hetkellä, kaikki lainaisivat toisilleen rahaa kuten ennenkin. Kukaan ei voi tietää kuka huijaa taseitaan ja kuka menee nurin. Kaikki toimisi, jos toimittaisiin niinkuin normaalisti toimitaan. Mutta kun ei toimita normaalisti, niin kaikki menee päin helvettiä. Mutta koska markkinoilla olisi rationaalisia oltukaan?

Sama ilmiö voi toistua missä vaan. Politiikassakin se on tuttua, mitään ei saada monipuoluejärjestelmässä päätettyä, jos neuvottelukumppaneihin ei luoteta. Lopputulos on se, että kukaan ei saa edes pientä osaa tavoitteestaan läpi ja mikään ei etene.

Raha pyörimään niinkus ennenkin ja Maralle onnea, koitahan keksiä sosiaalista käyttöä palkintorahoille (miksi ihmeessä muuten sitä rahaa pitää Nobeleissa edes jakaa?)

Lääkäripula

Jutta ja Matti, eli siis puheenjohtaja Urpilainen ja pääministeri Vanhanen kinasivat eilen terveydenhuollon määrärahoista ja riittävistä resursseista. Hyvä - ja tärkeä - aihe. Samassa yhteydessä pulpahti taas kerran esiin täyttämättömät lääkärinvirat terveyskeskuksissa ja lääkäripula.

Siinäkin on toki kyseessä raha, mutta paljon muutkin asiat. Tarinan sankari - tai konna, riippuu näkökulmasta - on lääkäriliitto, joka takasi jäsentensä edunvalvonnan ajamalla lääkäreiden koulutuksen aloituspaikat minimiin ja takaamalla sen, että palkkapottia on jakamassa vähemmän lääkäreita ja liksoja päästään kiristämään liian pienellä lääkärimäärällä.

Kuntavaalien yhteydessä voidaan toki keskustella myös lääkäripulan ratkaisusta, mutta keinot taitavat löytyä ylikunnalliselta tasolta: lääkärikoulutuksen raju lisääminen, sanotaan nyt vaikka kaksinkertaistaminen, valmistumisen jälkeinen velvoite työskennellä x määrä vuosia terveyskeskuksissa, yksityispraktiikkatyön rajoittaminen terveyskeskus ja sairaalatyön yhteydessä, hallinnosten virkojen siirtäminen hallinnon ammattilaisten haltuun sekä sairaaloissa että terveyskeskuksissa....

Lääkäripula on ratkaistavissa oleva asia, kunhan joku vain tarttuu siihen tosissaan. Keinotkin ovat olemassa, mikä ei aina tämänkaltaisissa ongelmissa ole itsestäänselvää.

Kunnallinen Kiina-ilmiö

Allekirjoittaneelle keskeinen kysymys kunnallisvaaleissa on kunnallisen Kiina-ilmiön torjunta. Ilmiö on vähintään yhtä levinnyt, vaikka vähemmän keskusteltu kuin tämä varsinainen, josta nimi on varastettu.

Samasta asiasta on kuitenkin kysymys. Kunnat pyrkivät säästämään kustannuksia siirtämällä tuotannon halpatyövoiman piiriin. Yksi keskeinen ero suhteessa globaaliin kaimaan on se, että tässä ilmiössä sama työvoima voi halventua jopa viidenneksen.

Kunnissa on ollu taipumusta ulkoistaa, liikelaitostaa ja ostopalveluloittaa erilaisia toimintoja siitä yksinkertaisesta syystä, että silmissä kiiluu palkkakustannusten pienentäminen. Valitettavasti tätä ei tähdätä tehtäväksi tuottavuuden kasvun ja toimintojen rationalisoinnin kautta, mikä on vallitseva julkinen selitys. Oleellista on se, että taustalla on pyrkimys siirtää kuntien työntekijöitä pois kunnallisen työehtosopimuksen piiristä.

Vaikka kaikki tietävät, ja jos eivät muka tiedä, voivat helposti tarkistaa, eivät kuntien työntekijöiden palkat pääsääntöisesti päätä huimaa, niin siirtymällä palvelualojen sopimuksiin voi säästö olla jopa viidennes. Ja sehän siis leikataan suoraan työntekijöiden selkänahasta pienempänä palkkana ja muina etuisuuksina.

Ei kiitos kunnallista Kiina-ilmiötä. Ulkoistamisten tms. operaatioiden tavoite ei voi, eikä saa olla työntekijöiden palkkojen pienentäminen.

Kohta mennään taas

Kaikki ovat varmaan ihan tarpeekseen lukeneet synkistä pilvistä taloudellisen toimeliaisuuden taivaanrannassa. Ei niistä sen enempää. Mutta mahdollisesta seurauksista ihan pikkiriikkisen.

Tässä muutama vuosi sitten käytiin kovaakin keskustelua yhteisöverosta ja sen tuoton jakautumisesta. Kohta päästään varmaan keskustelemaan taas, kun hiipuva talouskasvu vetäisee kuntien katteet pääkaupukiseudulla(kin) pakkaselle. Ja pääsyyllinen on tuo yhteisövero ja sen tuotto.

On sekä käsittämätöntä, että järjetöntä, että kunnat pistetään kantamaan suhdennevaihtelusta johtuvaa riskiä. Näinhän tapahtuu nyt, kun yhteisöverotuotosta jaetaan suoraa osuuksia kunnille. Peruspalveluiden tuottajan eli viimekädessä kuntien talouden pitäisi olla mahdollisimman vakaata ja ennustettavaa, mikä tarkoittaa, että niiden ei pitäisi saada suoraan yhteisöverotuotosta mitään. Rahaa alueella sijaitsevistä yrityksistä voitaisiin jakaa muinkin keinoin.

Sosialismia kapitalisteille

Maailma tarjoaa sosialismia kapitalisteille. Kun finanssipelissä yritys/pankki polttaa näppinsä, juoksee nyt (toistaiseksi amerikkalainen) veronmaksaja ja antaa yrityksen tipahtaa yhteiskunnan turvaverkon päälle. Onpa nähty, että yhteiskunta on ottanut haltuunsa yrityksiä, mennyt siis sosialisoimaan niitä.

Vai kapitalismissa on mahdollista olla sosialistinen vain kapitalisteille. Yhteiskunta ei rientänyt apuun siivoamaan roskapankkeihin tai muuten veronmaksajien haltuun niitä lukuisia asuntolainoja, jotka ihmisillä laukesivat tämän kriisin yhteydessä käsiin. Ei se inhimillinen kärsimys mitään ole, mutta sitten kun yrityksiä alkaa putoilla, niin sitten sitä veronmaksajien rahaa tarvitaan.

Kuinkahan paljon kriisistä olisi voitu välttää, jos nyt käytetyt summat olisi tavalla tai toisella käytetty suoraan noiden asuntolainojen tukemiseen, jotka kriisin laukaisivat? Huonoa siinä olisi ollut se, että nyt käynnissä oleva puhdistus olisi siirtynyt, mutta hyvää se, että melkoiselta määrää inhimillistä kärsimystä olisi vältytty ja ihmiset olisivat pysyneet talouden pyörittämisessä kiinni.

Mutta nyt se tuli todistettua. Kapitalismissa sosialismikin on varattu pärjäävien ja yritysten yksinoikeudeksi.

Viinavero on ihan hyvä nyt

Olivat taas tutkineet ihmisten mielipiteitä alkoholiveron suurudesta: tykkäätkö jotta nostetaan, lasketaan, poistetaan tai pidetään ennallaan. Siinähän sitä oli uutista valmiina, että moni olisi valmis nostamaan, kun se on kovin haitallista tuo tissuttelu, ainakin noin runsaammissa mitoissa.

Tämä on kovin kummallista sanoisin. Ja sanonkin. Kerrankin saavutetaan juuri se, mitä on haluttu. Ja nimenomaan koska se on saavutettu, isketään paniikkinappulaa ja perutaan mitä on tehty.

Alkoholiveron laskulla oli tarkoitus saada omakohtainen tuonti kuriin ja ihmiset ostamaan myrkkynsä valtion kaupasta. Näin tapahtui. Mutta nythän alkoholinkulutus ponkaisi kovaan nousuun, kun myynti siirtyi tilastoihin. Alkoi hirveä hätä, että verotus pitää saattaa ennalleen.

Alkoholiveron soisi nyt ihan rauhassa pysyvän ennallaan, asiassa ei ole yhtään mitään hötkyilemistä. Edelleen on mukavampaa, jos dokaamisesta kilahtaa jotakin yhteiskunnallekin päin. Näin ei tapahdu, kun tuonti taas kasvaa, mikä on veronkorotuksen väistämätön seuraus.

Viina tappaa ja on pahasta, tiedetään. Mutta annetaan mieluummin valtion myymän viinan tappaa ja olla pahasta.

Tee siinä nyt kuntavaaleja sitten...

Ei ole puolueilla kivaa. Pitäisi tehdä kuntavaaleja, puhua tärkeistä paikallisista asioista ja kiinnittää huomiota lähidemokratian piirissä oleviin asioihin. Maailma on kuitenkin erimieltä. Pankkikriisin myrskytuulet puhaltelevat yli Atlantin saaden (valheellisesti) taloustilanteen näyttämään siltä, että loppu on lähellä - tai ehkä tullut jo. Kauhajoelta saadaan uutisia, jotka tavallaan kuuluvat kunnissa päätettäviin asioihin, mutta ovat inhimillisessä mittaluokassa sellaisia, että niitä ei edes pidä yrittää laittaa mihinkään - ei politiiikankaan - muottiin.

Mutta varmaa on se, että päätöksiä kunnallisvaaleissa äänestämisestä ei tulla tekemään puolueiden kuntiin liittyvien näkemysten johdosta. Äänestyspäätöksiin vaikuttavat mielikuva puolueesta nykyisen maailmantilanteen hoitajana ja sitten se, että onko kaveria/tuttua/työtoveria/tms ehdolla, jotta olisi joku tuttu jota äänestää.

Ehkä tilannetta pitäisikin käyttää hyväkseen, sen sijaan että yritettäisiin väkisin puhua näistä aikuisten oikeasti näihin vaaleihin liittyvistä asioista? Puhuttaisiinkiin niistä makroluokan asioista, jotka ovat esillä ja käytäisiin vaalit ihan reilusti yleispoliittisina.

Se mikään ruusu...

Juuh. Terveisiä vaan Peijaksen sairaalasta. Menin sitten viime perjantaina lääkäriin. Tulehdusarvot olivat sitten verenmyrkytyksen tasolla, mistä yllättäen seurasi sairaalakomennus.

Maanantaihin saakka mentiin tuolla ruusudiagnoosilla, mutta sitten alkovat epäilykset. Tiistaina otettiinkin sitten keuhkokuvia ja löydettiin laajentuneita imusolmukkeita.

Diagnoosi on nyt sitten keuhkosarkoidoosi. Keuhkoissa vika, mutta oireet jaloissa. Outo tauti.

Huomenna vielä tähystellään keuhkoja ja otetaan koepaloja. Sitten aloitetaan kortisonihoito ja päästään kotiin sairastamaan.

Pari väsynyttä kommenttia: kokoomus kampanjoi taas työllä. On se kumma miten menestystä voi tulla teemalla, josta ei mitään ymmärrä.

Kapitalistinen finanssijärjestelmä sellaisena kuin me sen tunnemme on romahtamassa. Se ei vaan kiinnosta ketään, oleellisempaa ovat päivän pörssikurssit. Ironista.

Ruusun nimi

On tällä kertaa ihan ruusu. Molemmissa jaloissa. Raskaat antibiootit päällä, mutta silti kuume huitelee korkeuksissa.

Jalkoja särkee, käsiä paleltaa, ei oo kiva. Tänään lääkärin, jos sais antibiootit kohilleen ja kuumeen näin kuuden päivän jälkeen pois.

Uskokaa, tätä tautia ei kandee hankkia.

Haja-asumisvero

Tiivistä ja tehokasta vai hajautettua ja kallista. Ekologista vai luonnonvaroja tuhoavaa. Tästähän se on kysymys, silloinkin kun vaikkapa Matti puhuu "keskitetystä hajasijoittamisesta", vaimikäsenyt oli.

Tosiasia on se, että mitä tiivimpää ja tehokkaampaa asuntojen sijoittuminen on, sen halvempaa ja ekologisempaa niihin on järjestää palvelut vesijohdosta ja sähköstä aina kouluihin ja päiväkoteihin. Sen parempaa ja nopeampaa julkista liikennettä saadaan aikaan, mitä tiiviimmin ja järkevämmin esim. radanvarsia hyödynnetään.

Hyvä. Sitten meillä riittää aina ihmisiä, esimerkiksi maalaisliittolaisia pääministereitä, jotka haluavat asua, missä lystäävät sellaisissa asumismuodoissa joista järkevästi ei saa tiivistä millään. No vielä parempi. Ei Suomessa voida mitään asumisunelmaa kai kieltääkään? Kaavoilla voidaan ohjata, mutta jostain pirusta aina löytyy joku kaava-alueen ulkopuolinen läntti, johon joku alkaa nikkaroimaan.

Valinnoista pitää joutua maksaamaan. Lätkäistään käyttöön haja-asumisvero. Mitä kauempana korvessa ilman naapureita asut, sen kovempi vero. Jos pykäät sinne korpeen uudisrakennuksen, johon muutat, vielä isompi vero. Toteutaan vero vielä kunnallisena, niin suuria hyötyjiä ovat ne kunnat, joissa näitä levällään asujia on paljon. Siinä joukossa taitaa muuten olla monta ellei kaikki köyhimmät. Verolle valtakunnallinen alaraja ja yläraja ja siinä välillä kunnallinen säätelymahdollisuus.

Tämä ei muuten ollut vitsi.

Syntymäpäivänäkin

Syntymäpäivänäkin pitää valehdella. Ei siis minun, ei ole synttärit enkä ole tänään valehdellut. Mutta kokoomuslainen ay-johtaja osaa tämänkin.

Synttärihaastattelu Erkkobladetissa kertoo JLP:n kertoneen, että Tehyllä mm.  on oma sopimus ja itsenäiset neuvotteluoikeudet. Ja sehän on selvä vale.

Vitsin puolelle meni jo hänen toteamuksensa siitä, että Tehy osoitti viime kahinoissa olevansa työmarkkinarauhaa hyvin säilyttävä järjestö. Jep.

Progression jälkeen

Olisi kamalan kivaa aloittaa klassisella huudahduksella: "Progressio on kuollut! Eläköön progressio!", mutta ei se pitäisi paikkaansa. Verotuksen progressio ei ole Suomessa kuollut, mutta kuolemassa se on. Progressio on lieventynyt etenkin 1990-luvulta eteenpäin, ensin vuoden 1993 pääomaverotusuudistuksessa tehtiin pääomista maksettavista veroista tasavero. Vuodesta 1996 eteenpäin on progressio verotuksessta tehtyjen veropäätösten kautta lieventynyt, etenkin ylimmissä tuloluokissa.

Osaltaan kehitystä on tasapainottanut kunnallisverosta tehtävä ansiotulovähennyksen nostaminen, joka on efektiivisesti tehnyt tasaveronluonteisesta järjestelmästä progressiivisen. Toisaalta tuloverotusta on koko ajan rukattu alaspäin ja näin pienennetty osuutta, jonka kansalainen maksaa progressiivisina veroina.

Progressiivista verotusta voi ja pitää perustella sen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistävillä tulonjakovaikutuksilla. Näitä tasavero ei koskaan voi tarjota, vaikka se saattaa oikeuttaa itseään sosiaalisesti esimerkiksi työvoiman saannin kautta.

On sinällään järjestelmän epäpuhtaus, että vain yksi veromuoto on progressiivinen - ja tätä työtulojen verotusta pienennetään koko ajan. Olisi ehkä aika uhrata ajatuksia sille, mitä progression jälkeen seuraa. Nyt mennään kiltisti, kuin näkymättömän käden ohjaamina, kohti efektiivisesti regressiivistä järjestelmää. Pienituloiset maksavat suuremman osuuden tuloistaan veroina, kuin parempituloiset - siihenkö me todella haluamme mennä?

En käy kiistämään ainakin sitä osittaista järkevyyttä, joka työn verotuksen keventämiseen liittyy. Mutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä kehottaisin etsimään keinoja progressiivisen verotuksen laajentamiseen muihin veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.

Ylös, ei sivuille

Helsinki ilmoittaa olevansa jonkin sortin metropolialueen veturi. Jos jätetään omaan arvoonsa se, että tuskin kukaan voi olla hymyilemättä, vähintään sisäänpäin, kun puhutaan pk-seudusta metropolina, niin silti voidaan vähän ihmetellä.

Metropolista tulee mieleen vilkas suurkaupunki. Ainakin minulle enkä nyt jaksa tällä kertaa olevani jotenkin poikkeusyksilö. Ja kaupunki näyttää kaupungilta - tai sen ainakin pitäisi näyttää. Tämä sopii huonosti sen kanssa yhteeen, että vallalla on tämä "pientalomaisen kaupunkiasutuksen" ylivalta. Miksi ihmeessä kaupungissa pitäisi saada asua pientalomaisesti? Se onnistuu niissä kylissä, jotka kutsuvat itseään kaupungeiksi. Siis onnistuu ihan pientalossa eikä vain sen kaltaisesti.

Helsingin pitäisikin tähdätä kasvunsa ylöspäin, sen sijaan että lonkeroita levitellään tasaisena mattona pitkin naapurikuntia. Kerroksia lisää nykyisin suunnitelmiin ja torneja peliin! Tietysti tässähän aasi heittelee kiviä lasikaapissa, rivitalossa alueen reunamilla elävän on helppo huudella. Mutta minä asunkin Vantaalla, ja se taas on korkeintaan kaupunkimainen.

Kaupunki kasvakoon ylöspäin ja tiivistyköön.

Ei se sisältö, mutta muoto

Kunhan se puhutaan oikealla kielellä, niin sisällöstä ja tavoitteista ei niin väliä. Tämä tulee mieleen, kun lukee ministeri Wallinin tuohtumusta siitä, että Pohjoismaiden Nuorten Neuvosto päätti otta (tarvittaessa) työkieleksi englannin.

Itse olin aikanaan aktiivisesti vaikuttamssa siihen, että demarinuorten pohjoismaisessa yhteistyöelimessä (FNSU) ryhdyttiin käyttämään englantia kokouskielenä. Tässähän nyt ei ole mistään minkään kielen vastustamisesta kyse, vaan rationaalisesta käytännöstä. "Yhteispohjoismaisten kielten" puhuminenhan kokouksissa tarkoittaa sitä, että muut puhuvat omaa kieltään ja ymmärtävät toisiaan mitenkuten. Suuri osa suomalaisista puhuu vierasta kieltä (tai käyttää tulkkia).

On se nyt vaan reilumpaa, että käytetään kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Eikä se nyt vaan ole reilua, että toiset puhuvat äidinkieltään ja toiset vierasta kieltä. Englanti nyt vain sattuu olemaan kansainvälisen diplomatian kieli - ja huono englanti maailman puhutuin kieli.

Ja vielä helmi Wallinilta:"Me tiedämme kokemuksesta, että kieltä täytyy käyttää, silloinkin kun se on vähän epämukavaa, jotta se säilyy elävänä yhteiskunnassa" Niin... Miksi ihmeessä jotain kieltä jossain pitää väkisin säilyttää?

Ikärajojen kimppuun

Äänestysikärajoista puhutaan taas, Valtamedia tyrmäsi asian pääkirjoituksessa viimeksi tänään. Ikärajakysymys pomppasi julkisuuteen muutama vuosi sitten, muistan rajan laskua vastustaneeni jo nuorisopoliitikkomenneisyydessäni.

Sinälläänhän asialla ei ole mitään väliä. Onhan se käytännössä ihan sama, minkä ikäiset nuoret jättävät äänestämättä. Mutta ollakseni periaatteellisen ilkeä niin muutaman kysymykseen pitäisi vastata ennen kuin asiasta kannattaa kohkata.

Miksi juuri kunnallisvaalien ikärajaa pitäisi laskea? Päähäni ei mahdu, että lähidemokraktia olisi jotenkin helpompaa tai ymmärrettävämpää kuin valtakunnan politiikka. Jos ikärajaa lasketaan vain yhden vaalin osalta, niin silloinhan viestitetään, että kunnallispolitiikka on sen verran helpompaa kuin muut lajit, että siihen voidaan teinitkin sotkea, mutta eihän niiden nyt sentään parane presidenttiä tai kansanedustajia antaa äänestää.

Entä muut ikärajat? Meillä nyt on päätetty, että täysikäisen ikäraja on 18 vee. Ihan toimiva raja tuokin, ja sehän voisi ihan yhtä hyvin olla 17 tai 20. Ei ole mitään järkevää, tai ainakaan sellaista minkä olisin itse keksinyt, että vain yhtä ikärajaa pitäisi laskea. Samalla pitäisi sitten keskustella siitä, voisiko 16 -vuotias olla täysi-ikäinen kaikin oikeuksin ja velvollisuuksin. Minusta katsoen nimittäin autolla ajaminen ja äänestäminen ovat kyllä vähintään yhtä vastuullista hommaa.

Mitä ikärajan laskulla voitettaisin? On laiskojen politiikkojen märkää päiväunta, että pelkällä ikärajan laskulla saataisiin nuoria kiinnostumaan politiikasta. Jos se ei kiinnosta jo nyt, ei se kiinnosta äänestysmahdollisuuden jälkeenkään. Kokoomuksen ja keskustan (nuorisojärjestöjen) motivaatio on siinä, että he haluaisivat realisoida kouluvaaleissa saamansa kannatuksen joihinkin ihan oikeisiinkin vaaleihin.

Kun ei tiedä, ei ymmärrä

Sailas kertoi, että maksuton päivähoito on taloudellisesti mahdollista (joskaan ei asettunut kannattamaan sitä). Ministeri Risikko kertoo, että Sailas laskee asian väärin.

Argumentti onkin mielenkiintoinen. Sailaksen hintalappu ei ministerin mukaan ole kohdallaan, koska palvelun käyttäminen lisääntyisi, jos siitä tekisi maksutonta. Aha, pitäisiköhän nyt miettiä hetki, mistä oikeasti kyse? Ketkä ovat niitä, jotka päivähoitoa käyttävät ja ketkä sitä jättävät käyttämättä?

Lapset, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa, ovat joko toisen vanhemman kanssa kotona tai yksityisessä (vaikka sellaista ei meillä tosiasiassa ole olemassakaan) päivähoidossa. Lapsen kanssa jäävät kotiin ne joilla on siihen varaa. Niillä joilla on siihen varaan juuri ja juuri, tekevät merkittävän periaattellisen päätöksen, heistä lasta on hyvä hoitaa kotona. Vaikea uskoa, että ainakaan kaikki nämä ihmiset myisivät periaatteensa rahasta.

Ne joilla se nyt ei niin kauheasti kirpaise hoitaa lasta kotona, tuskin välittävät siitä, että hoito tulee tarjoukseen eli maksuttomaksi - sellaiset asiat kun eivät ole rahasta kiinni. Jos taas muiden syiden (työttömyys tms.) johdosta myös lapsi on kotona, ei välttämättä makseta niitä päivähoitomaksuja nytkään. Tai jos maksetaan, niin tuki varmaan menisi ihan oikeaan paikkaan maksuttomuuden tullessa.

Risikko ei ilmeisestikään tiedä mitään siitä arjesta, jossa palkaansaajat päivähoitoasioita -ja maksuja miettivät, siksi hän ei ymmärrä mistä on kyse. Keskituloisella palkaansaajaperheellä on ihan varmasti miettimisen paikka, kun lasten päivähoitomaksuja maksellaan. Saadaanhan ne maksettua, mutta rahat ovat pois muusta elämisestä. Saatan olla väärässäkin, mutta taitaisivat ne eurot pyörittää talouden rattaita tehokkaammin kulutuksessa kuin kunnan kukkaron kautta kierrätettyinä.

Georgia

Kannattaako tästä sodasta enää merkitä mitään? Kannattaa tietysti siinä mielessä, että kaikki sodanvastaisuus on aina hyvästä, ja kaikkien sotien pitää päättyä. Mutta tästä kriisistä, vaikka se onkin yhä ratkaisematon, on kaikki älyllinen todennäköisesti sanottu.

Tosin hämmästyttävän vähän tilaa saa Georgian itsensä syyllisyys sotaan. Se kuitenkin ampui ensimmäiset laukaukset. Se kuitenkin aiheuttanut tilanteen jännittymistä vastustamalla näiden muutaman alueen itsenäistymistä. Allekirjoitttanut kun on sitä mieltä, että itsenäistykööt vaan kaikki maailman korpikylät, jos siltä tuntuu. Järkevää se harvemmin on - itse asiassa ei oikeastaan koskaan.

Mitä haittaa Georgialle olisi ollut, jos joku Ossetia olisi itsenäistynyt? Ei niin mitään - paitsi, ah, menetetty kunnia.

Toki on paljastavaa miten nyky-Venäjä tässä tilanteessa käyttäytyy. Ja yhtä paljastavaa on se kuinka heikosti siihen reagoidaan. Talous on mahtava asia, se saa vaikenemaan vääryksien edessä. Täytyy vain toivoa, että uskovaiset ovat oikeassa ja markkinoiden rautaiset lait pakottavat Venäjänkin pikkuhiljaa kääntämään kurssia.

Havainto syksyn aluksi

Tein tietoisen päätöksen jättää blogin hunningolle kesän ajaksi. Tulipa kerrankin tehtyä päätös, jonka myös hyvin onnistuneesti pidin. Syksyn (luetaan: töiden alkamisen) myötä palaan myös tekstintuotannolliseen arkeen.

Hallitus puuhaa budjetissa ohjelmansa mukaisia verokevennyksiä. Hyvä, juna etenee ajallaan? Ei. Siellä on ansa.

Näyttäisi nimittäin, että kevennykset tehdään ilman perusvähennyksen nostoa. Voi olla että tämä vielä muuttuu. Ansa on siinä, että sosialidemokraatit ovat vahvasti sitoutuneet perusvähennyksen nostoon.

Eli hallitus varmistaa isot veronkevennykset myös vuodelle 2010, vaikka maassa vaihtuisikin. Tehdään kevennykset nyt ilman vähennyksen nostoa, demarit tekevät sen palattuaan hallitukseen. Budjetti jossa on demarivakuutus siis.

Yrittääkin tukkia mun tie

Ovat uutisissa kertoneet näistä kuljetusyrittäjistä, jolla olisi kova tarve tässä tulevina päivinä tukkia juhannusliikennettä. Haluaisivat alentaa verojaan polttonesteiden osalta. Jep. Yrittääkin tukkia, mun tie niin tulee sahalaitaista terää moottorilla suoraan renkaaseen.

Saahan sitä verojaan vaatia alemmas kuka tahansa ja kaikki muutkin yrittäjät toki mielellään ottavat vastaan tukiaisia, jos niitä jostain saavat. Mutta jos se pitää kääntää muiden ihmisten haittaamiseksi niin ei käy. Sinällään on ihan sama, että olen sitä mieltä, että ei sille verotukselle pidä mitään tehdä - paitsi julkisen liikenteen polttonesteiden osalta. Mutta jos pitäydyttäisiin laillisissa keinoissa vaatia itselleen jotain, jooko.

Ja sitten lisää valitusta: Miksi, voi miksi Italian piti päästä jatkoon? Mieli olisi paljon parempi, jos ne olisivat tippuneet jo nyt pois. Kerpele. Toivottavasti edes Ruotsi lähtee tänään kotiin.

Poliittisen keskustan eli pragmatismin rajat

Peten blogissa alkoi arvaamatonkin keskustelu poliittisesta keskustasta. Pakko tunnustaa alkuun, että olen niitä jääriä, joita tämä retoriikka ärsyttää. Humalaspäiten olen mennyt uhoamaankin, että sitten kun meillä päätetään, että Saksan tie on myös meidän tiemme (vrt. Neue Mitte) niin otan ja jätän puoluekirjani. Pelko tai toivo pois, en jätä.

On kuitenkin pakko olla samaa mieltä siitä, että kun sanotaan SDP:n olevan poliittisessa keskustassa, on kyse tosiasioiden tunnustamisesta. SDP on tehnyt, on ollut mukana tekemässä pragmatismin politiikkaa. Sillä käytännöllisyys, pragmatismi, on se ohjenuora, joka niin sanotusta poliittisesta keskustasta löytyy. Korostetaan asioiden ja ratkaisujen käytännöllisiä vaikutuksia suhteessa niiden ideologisiin perusteluihin tai vaikutuksiin.

Tällä on perusteltu esimerkiksi harjoitettua veropolitiikkaa. Tuloverojen alentaminen on kannatettavaa, koska se parantaa ihmisten ostovoimaa ja tukee sitä kautta taloutta ja työllisyyttä. Tämä siis suhteessa siihen, että tulonjakovaikutusta ja verotuksen oikeudenmukaisuutta (progression vaikutuksen liudentuminen) karsitaan. Käytännölliset vaikutukset voittavat.

Allekirjoittanut, kenestäkään muusta en mene sanomaan mitään, on kuitenkin aikanaan liittynyt nimenomaan aatteelliseen puolueeseen. Sellaiseen joka perustaa toimintansa arvoihin ja ideologiaan, tavoittelee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, tekee ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole kaikkien mieleen tai edes eduksi, mutta ovat linjassa sen kanssa, millaisen maailman me haluamme. Tällaiseen puolueeseen haluan kuulua edelleen, siksi kavahdan poliittisen pragmatismin täydellistä syleilyä eli matkaa sinne poliittiseen keskustaan.

Sillä politiikan tekemisellä käytännölliset vaikutukset on rajansa. Näistä tärkein on se, että esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän remontti keskustasta käsin on mahdotonta. Ei kai keskeisen järjestelmän uudistamista voida perustella vain sen käytännöllisillä vaikutuksilla. Ensin tarvitaan näkemys siitä, minkälaisia noiden vaikutusten halutaan olevan ja miksi. Halutaanko tukea nimenomaan ja/tai ainoastaan ihmisten omatoimisuutta tai minkälaisia toimia mahdollisten tukien saaminen kansalaisilta edellyttää. Järjestelmän toiminnot ja tulokset ovat kovin erilaiset riippuen siitä maailman –ja ihmiskuvasta, jota vasten sitä rakennetaan. Pelkkä hallinnointi ei riitä ohjaavaksi periaatteeksi.

Toinen tärkeä rajoitus on se, että ihmisiä on hyvin vaikea saada innostumaan käytännöllisyydestä politiikan ohjenuorana. Se voi tuottaa (lyhyellä aikavälillä) tuloksia, mutta ei ole kovin elähdyttävä aate. Sillä ei ihmisiä saada osallistumaan politiikan tekoon sankoin joukoin. Mutta toisaalta poliittinen keskusta ohjenuorana ei myöskään mitenkään edellytä aktiivista kansalaisuutta, käytännöllisesti katsoen on yhdentekevää, mikä äänestysprosentti on.

Retoriikka on retoriikkaa ja se on poliittisen kannatuksen hankkimisessa vähintään yhtä tärkeää kuin sisältö. Pidetään retorisesti sitten kiinni edes liitteestä keskustavasemmisto, vaikka se aika hassulta kuulostaakin. Mutta huolehditaan ennen kaikkea siitä, että puheet ja teot ovat synkronissa keskenään – ja mielellään siitä, että meillä edelleen on myös ihanteita. Uskon että niitä on – ja toivon että niitä halutaan myös tuoda esiin.

Tärkeimpiä asioita

Kun puolue on valintansa tehnyt ja karavaani kulkee eteenpäin, on aika taas keskittyä tärkeisiin asioihin. Tosin pakko on pieni ihmettely heittää tovereille Kiljunen ("manipuloitu vaalitulos!" ja Holappa ("ei substanssia, huutaa hän Ku:ssa"!). Paha mieli juu, mutta pitääkö heti alkaa heitellä kiviä?

Niin niitä tärkeitä asioista. Jalkapallo. Jalkapallon Em-kisat. Kaksi oleellista asiaa kisoista: tulee hyvät kisat kunhan Ruotsi ei pärjää eikä Italia voita. Ruotsia nyt ei vaan yksinkertaisesti voi kannattaa ja aloin inhota eilen Kreikkaa syvästi heidän annettua Ruotsille helpot kolme pistettä. Pthyi. Ja Italia, jatkakaa ihmeessä samaan malliin, suunta on oikea!

Tähän saakka vakuuttavia esityksiä ovat tarjonneet Saksa, Espanja ja Hollanti. Saksa vaikutti parhaimmillaan siltä tehokkaalta koneelta, joka on jyrännyt kentillä eteenpäin. Espanja onnistui pitämään itsensä ja yksilönsä kohtuullisesti kurissa ja peli siksi toimi. Ja Hollanti, loistavaa! Jos Hollanti jatkaa näitä esityksiä, niin mestaruuteen mennään.

Normalisointiin

Ensin pieni etäinen toive, joka kiitää kauas Atlantin taakse. "Älä tee sitä, Barack!" Vaikka vaikuttaakin epätodennäköiseltä, että Obama valitsisi Clintonia varapresidenttiehdokkaakseen, niin silti lähetän asiasta toiveeni kiitämään. Allekirjoittanelle moinen valinta olisi riittävä syy alkaa kannattaa republikaanista ehdokasta. Ei uutta (ja samalla sitä vanhaa) Clintonia valkoiseen taloon, kiitos.

Tänää toivottovasti päästään osaltaan normalisoimaan suomalaistan politiikkaa, kun SDP on saanut johtajavalintansa tehtyä. Oppositiopolitiikka on pitkään ollut rampaa, koska pääoppositiopuolueen energia on mennyt uuden johdon valinnan valmistelemiseen. Niin julkisuudessa kuin pitkälle kulissien takana. Eero on yrittänyt, itse asiassa parin viime kuukauden aikan on väläyksittäin näkynyt sitä Eeroa, jota ylistettiin puoluesihteerinä. Paineettoman tilan siunauksia?

Politiikka on (valitettavasti) henkilöitynyt niin voimakkaasti, että puoluekokouksen oleellinen anti on annettu tänään. Jos poliittinen tilanne - eli käytännössä lyhytaikaisen kannatuksen hankkiminen - sitä vaatii, niin huomenna hyväksyttävillä asiapapereilla pyyhitään se paikka, mihin aurinko ei paista. Toki politiikkaan kuuluvat kompromissit, mutta pitää osata myös kertoa mistä luovuttiin ja miksi, eikä jeesustellla, että onhan nämä tehty koska ja koska... Mutta nyt kyynikko minussa nostaa taas päätään.

Maanantaina kohti arkea, uuden johdon voimin (joka toivottavasti on hyvä, muunkinlaisia vaihtoehtoja on). Toteuttamaan opposition päätarkoitusta, pyrkimystä syrjäyttää hallitus, mieluiten poliittisilla, ohjelmallisilla, asioilla.

Sivustaseuraaja

Huomenna alkaa puoluekokous. Allekirjoittanut toimii kiinnostuneena sivustaseuraajana (saa raportoida paikanpäältä vaikka kännykkään, jos siltä tuntuu). Oudolta tuntuu, edelliset puoluekokoukset olen kokenut niin puhe- ja läsnäolooikeutettuna seuraajana, valiokuntasihteerinä kuin puoluekokousedustajankin roolissa.

Toisaalta olen tyytyväinen nykyiseen suhteeseeni politiikkaan, siis siihen ettei sitä virallisesti ottaen ole. Seuraan asioita tavallaan kiihkottomammin ja ilman sanomisen ja tekemisen pakkoa, kun ei ole minkään statuksen seurauksena roolia, jota pitäisi (millään tavalla) toteuttaa. Myönnettäköön, että joissain järjestöllisissä kuvioissa minulla voi olla sormeni pelissä, mutta kovin vähäisessä määrässä sittenkin.

Valitettavasti etäisyys politiikkaan ei ole parantanut kyynisyyttäni tiettyjen asioiden suhteen. Tavallaan se on pahentanut sitä, koska viran puolesta ei tarvitse esimerkiksi yrittää puolustella sitä, että jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa poliittisen puolueen suuntaan. Mutta ehkä sitä toisaalta pikkuhiljaa voi ruveta suhtautumaan toivorikkaammin asioihin, kun raa-at realiteetit eivät kuulu arkikokemuksen piiriin.

Veikkaan, että puoluekokous valitsee puheenjohtajaksi Jutta Urpilaisen, joka lyö äänestyksessä Erkki Tuomiojan toisella kierroksella. Puoluesihteeriksi valitaan ns. musta hevonen eli nimi, joka ei ainakaan virallisesti ole vielä mukana kisassa, se saattaisi olla Maurialan Vesa. Lisäksi tehdään joukko hyviä tai ainakin hyvää tarkoittavia päätöksiä. Ja kokoukseen jälkeen toivottavasti ärhäkkää, aloitteellista ja aktiivista oppositiopolitiikkaa.

Tupo on kuollut, eläköön tupo

Odotettu ulostulo asiassa tuli eilen. Keskitetty sopimustoiminta on historiaa. Kyllä, kuningas on kuollut, eläköön kuningas! Vaikka en ymmärrä perusteluja, niin tavallaan järjestäytynyttä työnantajaa tässä ymmärrän. Kun on pää saatu auki, niin yritetään siirtää valtaa entistä kauemmaksi vahvoista työntekijäpuolen järjestöistä. Vaikka sen järkevyydestä ja oikeudenmukaisuudesta olen jyrkästi eri mieltä, niin kyllähän se rationaalisuus on pakko nähdä, mikä työnantajalla liittyy toisen osapuolen neuvotteluvoiman murentamiseen.

Keskeinen johtopäätös on se, että isommat palkankorotukset kannattaa maksaa siitä, että palkkapöydistä putsataan pois muita asioita ja pystytään lisäämään paikallista sopimista ja prosenttikorotuksia. Keskiketty sopimustoiminta on tosin ollut - ja se voisi olla myös jatkossa - suomalaisen yhteiskunnan suuri ystävä. Välillä lienee pakko ratkoa myös alakohtaisia asioita, mutta en ymmärrä, miksi sen pitäisi johtaa tupojen kertakaikkiseen hylkäämiseen. Eihän se loogisesti johdakaan, siinä on tuo valtapoliitinen kysymys.

Paradoksaalisinta tässä ulotulossa on se, että samaan hengenvetoon edellytetään työntekijäpuolelta malttia ja vastuuta kohtuullisista palkankorotuksista. Se nyt vaan on niin, että pienemmät korotukset toteuituisivat keskitetyssä sopimusmallissa. Liittokohtaisuudesta pitää maksaa hinta, kun jätetään väliin muut toimet, joilla palkansaajien ostovoimaan voitaisiin samalla vaikuttaa.

Vaalirahoitus

Vaalirahoituksesta on viime päivinä vedelty komeita otsikoita. Ai, yrittäjät ovat antaneet edustajille rahaa, oho! Ai, saattaa olla mahdollista, että vaalirahoituksella halutaan ainakin edistää joitakin näkemyksiä, ennekuulumatonta! Mitä, vaalirahoituslaki on susi, ei voi olla totta!

Tässä on tyyppiesimerkkitapauksesta , jonka kaikki ovat tienneet olevan olemassa, mutta johon kukaan ei ole halunnut puuttua, kun käsissä ei ole ollut tarpeeksi herkullista casea. Politiikot eivät tietenkään tähän ole halunneet puuttua, koska se supistaa rahahanoja.

Lahjoittaja kun ei välttämättä halua lahjoitusta julkisuuteen vaikkapa vain sellaisen asian takia, että antaa tälle ehdokkaalle vähemmän kuin toiselle saman puolueen ehdokkaalle, eikä halua asiaa käsitellä julkisuudessa. "Hyväksyttäviä" syitä voi olla paljon muitakin. Ei tässä ole nyt kysymys ollenkaan niin hämäräperäisestä asiasta kuin siitä on haluttu tehdä.

En usko hetkeäkään, että eduskunnasta löytyisi yhtään edustajaa, joka olisi saanut rahoitusta sellaista lupausta vastaan, että edistän sitten teitin firman/tuotteen/palvelun/sen ja sen kaavan/tms toteutumista. Rahaa on annettu ehdokkaille, joiden on oletettu tietyissä tilanteissa toimivan tietyllä tavalla. Läpinäkyvyys tietysti poistaisi epäilyksiä, eli on parempi vaihtoehto.

Oikeampi ongelma on kuitenki se, miten vaalirahoitusta pitäisi kontrolloida. Vaalien käymiseen uppoaa yhä enemmän rahaa niin puolueilta kuin ehdokkailtakin - ja tarvittava rahoituksen määrä asettaa ehdokkaat - ja puolueet - hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.

Vaihtoehtojakin on toisaalta hankala keksiä, jos vaalirahoitukselle asetettaisiin kattoja, niin niitä sitten kierrettäisin erilaisilla tavoilla, parempi olisi sitten oikeastaan kieltää henkilökohtainen mainonta kokonaan niin mediassa kuin jakelutuotteissa. Paras ratkaisu olisi lopettaa yksilökeskeisten vaalien käyminen kokonaan.

Intellektuellismin juhlaa

Ensin pitää tietty ihmetellä sitä, että Lipposen mielestä maassamme ei ole alle viiskymppisiä intellektuelleja. Paavo on kuitenkin tavannut allekirjoittaneen. Pöh.

Tästä kirjailusta, tahi kirjallisesta provokaatiosta on siis kyse. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, mutta en ymmärrä miksi kansakunnan kaapin päälle päässyt ihminen haluaa itsensä sieltä alentaa vittuilemalla ns. älyköille. Voi hyvinkin olla, että Lipposen kirjassa on todellinenkin ajatus - tai pitäisi olla, jos Paavo edelleen on kunnossa.

Älykköjen ja älyllisyyden etsiminen on kuitenkin vähän turhaa hommaa. Ajattelijoita on jos heitä on - ja koulutusjärjestelmä sekä yhteiskunnallinen tilanne heitä tuottaa. Muitakin kuin jo seniilit Donner, Jakobson ja Klinge.

Tuskainen toukokuu

Tuskainen ja tuskainen, se nyt vaan rimmaa paremmin kuin helvetin kiireinen toukokuu. Tuntuu että kaikenmoiset säädöt osuvat nyt toukokuuhun ja vielä enemmän näihin pariin toukokuun viimeiseen viikkoon. Ajatella olen ehtinyt, mutta en juuri blogata.



Katsotaan josko tilanne muuttuisi lähitulevaisuudessa, mutta bloginpitäjä on siis edelleen kyllä hyvässä hapessa ja teroittaa sekä ajatuksiaan että toivottavasti edes joskus tekstejään :)

Aluepolitiikka 2.0.

Ensialkuun pakollisia huomautuksia: SDP:n puheenjohtajapelin on menossa tämän hetkisen gallupin mukaan täysin aikaisemman ennusteeni mukaisesti. Jääkiekko on aiheuttanut pakkovalvomista, vaikka Saksa peli oli tylsä kuin Fan, Norja pelissä pelattiin käsittämättömän surkeasti ja Slovakian kaato oli ilotonta puurtamista. Silti minä valvon, vaikka en erityisemmin pelistä pidä. Joskus inhoan nationalistia itsessäni.

Aluepolitiikka pulahti mieleen Golf-Lindenin laajakaistakommenteista. Taas pitäisi upottaa jostain syystä paljon rahaa syrjäseutujen teleyhteyksien turvaamiseksi. Varsinkin kun ne ovat ja tulevat olemaan langattomasti turvattu. Hassua, vielä hassumpaa sikäli, että kokoomus oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että laajakaistojen rakentaminen on täysin yritysten asia eikä valtiovallan siihen kuulu puuttua.

Mutta aluepolitiikka, tuo ryöstöviljelty ja väärinymmärretty politiikan sektori. Meillähän sillä tyypillesti tarkoitetaan, että pitää kaataa rahaa sellaisten seutujen elättämiseen, jotka eivät muuten enää pysyisi asuttuina ja niin edelleen. Suomi ei tule millään rahalla pysymään sillä tavalla asuttuna, kuin se on tällä hetkellä, pidän sitä väistämättömänä kehityksenä.

Pitäisikin käydä se kipeä keskustelu, mitä tarkoitetaan sillä, että kaikille kansalaisille pitää olla samat palvelut tarjolla. Mihin hintaan ja millä ehdoin? Ei se niinkään voi toimia, että päätän muuttaa johonkin korpeen, keskelle oravien temmellysmaita ja valtiovallan pitää sitten huolehtia, että siellä on päiväkotia penskoille ja terveyskeskusta kaikille.

Miten saadaan aikaan aluepolitiikka 2.0, joka ei enää keskity kuolevien ja taantuvien alueiden tekohengitykseen vaan vahvistamaan kasvutekijöitä. Hyvä kysymys, johon on vaikea antaa selkeää vastausta - mutta eihän sen pitäisi olla syy olla yrittämättä. Koskee myös allekirjoittanutta, mutta ei tapahdu nyt.

Malmin kentällä

Löysin sitten itseni vappuaattona Malmin lentokentältä. Hämmentävää? Ei loppujen lopuksi, pojat olivat aamupäivällä harjoittelemassa uudessa päiväkodissa Tapanilassa ja puolisko on tällä hetkellä duunissa kentän ravintolassa. Köpöttelin siis Tapanilasta kentälle.

Todettakoon, että kymmenen helsinkiläisvuoteni aikana (joo, joo, asun Vantaalla nyt) tämä oli eka kerta kentällä. Pakko tunnustaa, että ymmärrän kentän intohimoisia puolustajia hieman paremmin nyt. Onhan se hieno paikka, näin paisteisena päivänä jopa sikasiisti. Tosin kommentoin kahvinikin äärestä kentällä, että "saisi tuohon kyllä hienon lähiönkin".

Hyvä kysymys lienee se, että voittaako se, että paikka on siisti ja upea, sen että siellä voisi olla useamman tuhannen ihmisen koti. Ei välttämättä, mutta hieno paikka se on silti.

Ihan ikioma rasismikeskustelu

Siis ikärasismi. Ja Lipponen. Se Tuomiojaa kohti suunnattu lausunto siitä, minkä ikäinen puheenjohtajan pitää tai hän saa puolueessa olla.

J.Söderman tarttuu tähän itselleen harvinaisen epä-älyllisellä tavalla moittien Lipposta siitä, etteikö muita vaatimuksia sitten ole osaamisen, kielitaidon ja niin edelleen suhteen. Ja mainitsee tuon ikärasismi sanankin, hui. Onhan se itsestäänselvää, että muita vaatimuksia on.

Södermanin tuohtuminen on tietysti ymmärrettävää, hän kun on eläkepolitiikko. Eli siis kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeellä alkanut hoitaa taas kansan asioita. Tässä nyt on kaksi asiaa, jota en ymmärrä.

Kenelle politiikkaa ensisijaisesti tehdään? Minusta tämä on aina itsestäänselvästi ollut tulevaisuus, millaisen maailman me lapsillemme jätämme. Yhtään itsestäänselvänä olen pitänyt, että aktiivisessa elämänvaiheessa - lapset, työ - olevat tuntevat tämän hetken arjen parhaiten ja pystyvät siten tekemään työtä tulevaisuuden eteen. Tähän sopivat huonosti niin sanotusti vanhalta pohjalta työtään tekevät poliitikot.

Palkkatyöstäkin - siis politiikan ulkopuolella - tupataa jäämään eläkkeelle tietyn ikäisenä. Useasti niin, että vaikka jatkohaluja olisi niin eläkkeelle on jäätävä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tähän on joku syy. Onko yhteiskunnallinen työ esimerkiksi kansanedustajana muka niin paljon vähemmän kuluttavaa, että siinä ei tarvitse eläkeiästä piitata? Jos eläkkeelle pitää lähteä muista hommista, miksi ei myös politiikasta?

Eläkeläiset voivat olla viisaita ja ajattelevia, aikaansaavia ihmisiä. Silti olen sitä mieltä, että kansanedustajuudet nyt ainakin pitäisi jättää nuoremmille. Mielipiteen sanomispaikkoja löytyy kyllä ja myös tekemistä yhteiskunnallisten asioiden parista - esimerkiksi EKL:sta.

Aarteen etsintää ja kyynisen ääni korvessa

Joskus vain voi olla mukavaa, kun on mukavaa. Toin junioreilla tuliaissuklaat Berliinistä viikko sitten. Nämä pääsin luovuttamaan vasta kuluneena viikonloppuna.

Kun oli aikaa niin asiasta tuli mukava seikkailu. Tein kartan lähimetsästä, jonka asiaankuuluvasti vanhensin vedessä liottamalla, revin ja poltin reunat ja niin edelleen. Takapihalla sitten kerroin pojille, kuinka Nikinmäen muinaiset suklaaryövärit ovat piilottaneet aarteen lähimetsään ja kartta on jossain lähellä.

Kartta löytyi ja retki alkoi. Karttaan raapustettujen merkintöjen mukaisesti välillä piti varoa hirviöitä ja karkottaa niitä taikasanoin. Perilläkin piti huutaa maagiset sanat kolmeen kertaan, jolloin kätkö paljastui - haljeennesta kannosta löytyi muinainen Prisman muovikassi ja suklaalevyt.

Oli hauskaa, hyvin hauskaa. Ja pakko myöntää, että minulla oli vähintään yhtä kivaa kuin pojilla kun hommaa valmistelin ja toteutin. Aikuinen on terve, kun se osaa leikkiä, eikös?

Jotenki tuo tarina toimii hyvänä vastakohtana sille, että tajusin tänään todella muuttuneeni hyvin kyyniseksi puolueen - ja osin koko politiikan - suhteen. Olen toki suhtautumiseni aiemminkin tiedostanut, mutta jotenkin alleviivasin sitä henkisesti, kun luin Koopran blogia aamulla.

Tämä on sinällään kummallista, koska periaatteessa suhtaudun kaikkeen siten, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan vaan tarpeeksi yrittää ja viitsii keksiä keinoja. Näinhän sen pitäisi olla sitten politiikankin suhteen.

Sillä varauksella, että tämä kevätaurinkoisen aamun mielentilahäiriö menisi ohi, varaan itselleni edelleen oikeuden valittaa kyynisesti mistä tahansa (koska se on mukavaa ja terapeuttista). Mutta muuten pyrin kasvamaan taas paremmaksi ihmiseksi ja opetella uskomaan sekä suomalaiseen sosialidemokratiaan (puolueena) ja politiikkaan yleensä.

A shot in the Dark

Laukaus pimeässä harvoin osuu maaliinsa. Tuskin siis tämäkään, jokainen tehköön omat päätelmänsä siitä, onko taustalla aitoa ajattelua tai tietoa, vai hauskuutanko vain itseäni näin viikonlopun alla.

Puheenjohtajapeli. Hämeenlinnassa, joidenkin viikkojen kuluttua, vähän ennen äänestystä. Kuullaan puheenvuorot ehdokkailta Koskinen, Skinnari, Kiljunen ja Kantola. Ilmoittavat että kisa on ollut hyvä, mutta tässä vaihessa pitää kiittää ihmisiä ja todeta, etteivät ole äänestyksessä käytettävissä enää. Kantola valitaan sitten vähän myöhemmin varapuheenjohtajaksi.
Käydään jännittävä ensimmäinen äänestyskierros. Tuomioja saa eniten ääniä, sitten tulevat järjestyksessä Urpilainen, Filatov ja Kumpula-Natri. Toisella kierroksella valitaan Urpilainen.

No okei, olen minä tuota ajatellut, mutta tuskin sen osumatarkkuus kovin hyvä on. Jääköön nyt voimaan viralliseksi veikkaukseksi kuitenkin.

Huomasin muuten, että lienee syytä päivittää tuota oikean palkin esittelytekstiä. Enhän minä enää mikään helsinkiläinen ole. Todettakoon sivumennen sanoen, että olen toistaiseksi viihtynyt Vantaalla erinomaisen hyvin, tavallaan koti on nyt syrjässä - mutta juuri siksi se ehkä onkin mukava paikka asua.

Minkälainen puoluesihteeri?

Tuossa SAK:n 101 vuotis lastenjuhlissa tuli käytyä käytäväkeskustelu. Tai siis tottakai useampikin, mutta yksi josta tuli kimmoke merkintään.

Puheenjohtajakiertueen varjoon tuntuu pahasti jäävän se, että saamme valita myös uuden puoluesihteerin Hämeenlinnassa. Henkilöt ovat aina oma mielenkiintoinen lukunsa, mutta myös ne ominaisuudet ja se linja, jota etsitään.

Olen itse taipuvainen pitämään puoluesihteerivalintaa tällä kertaa puheenjohtajuutta tärkeämpänä. Jos järjestöllistä työtä ja koneistoa ei saada kuntoon, ei poliittisella johtajalla ole niinkään suurta merkitystä. Minusta politiikka nousee arvoista ja niiden eteen tehtävästä työstä, gallupdemokratialla, mielikuvapolitiikalla ja vaaliliikkeenä toimimisella sitä ei saavuteta. Sosialidemokratia tarvitsee toimivan järjestön edustaakseen itseään.

Puoluesihteeriksi tarvitaan siis ihminen joka a) on kiinnostunut järjestöllisestä kehittämisestä ennen poliittista omaa uraansa tai poliittista johtajuutta, b) omaa jonkinlaisen kokemuksen järjestötyöstä, c) on muodostanut itselleen vahvan vision siitä, mihin suuntaan järjestöllisen kehityksen pitää mennä ja miten. Tämä ei tarkoita, että puoluesihteeri olisi toimitusjohtaja, joka vain hallinnoi - hallintopäällikkö ei nyt etsitä.

Järjestöllinen johtaja on aina myös poliittisessa vastuussa, puoluesihteerin pitää esimerkiksi pystyä vahtimaan sitä, että järjestödemokratian muokkaamat kannat (esimerkiksi puoluekokouksesta) tulevat kuulluiksi varsinainen politiikan muotoilussa.

Olympialainen politiikka

Välillä on vaikea ymmärtää tätä loiskiehuntaa, joka olympialaisia kisoja nyt ympäröi. Kiina lahtasi väkeä Tiibetissä - ja nyt keskustellaan erilaisista "viestien antamisista", ja "boikoteista".

Älkää viitsikö, aikuiset poliitikot. Kaikille on varmaan selvää, että Kiina ei ole mikään ihmisoikeuksien mallimaa, ei demokratia, ei kansalaisilleen hyvä paikka. Poliittinen päätös tehtiin, kun kisat siitä huolimatta päätettiin sinne antaa. Päätöksentekijöiden lisäksi päätökseen osallistuivat kaikki ne, jotka jättivät päätöksen tuomitsematta tai kommentoivat sitä.

Se kanta, että ihmisiä lahtaava diktatuuri voi edetä edistyksen tiellä, jos sille annetaan välillä karkkeja, kuten kisat, voitti. Oli sitten lähinnä poliittisesta noppatuurista kiinni, että tapahtuuko jotain niin surullista kuin Tiibetin (allekirjoittanut muuten sivumennen sanoen edustaa kantaa, että Kiina on miehittäjävaltio ja Tiibetille kuuluu itsenäisyys, ei autonomiaa) tapaus nyt.

Kun nyt on kerran päätetty pelata tällä "kisat Kiinassa" -kortilla, niin pelatkaa sillä. Älkää leikkikö tekopyhää ja näytelkö, että nyt vasta pitäisi harkita kisojen edustuksia ja/tai osallistumista. Toinen kysymys on sitten, onko Olympialaiset muuta kuin kaupallinen tapahtuma, jolla politiikanteon laita ja mahdollisuudet ovat niin ja näin.

Epäilen, siis olen

Kai sitä nyt jotain on, kun osaa epäillä. Tänään epäilen Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natoa. Eli kaivaan vanhan aiheen esiin. Yritän selventää omia ajatuksiani itselleni - ja mahdollisesti jollekulle muulle.

Selkäydinreaktioni on nato-vastainen, sen voin ihan avoimesti myöntää. Tunnetasolla ajatus tästä sotilasliitosta on negatiivinen. Mutta mitä oikeasti sitten ajattelee, tähän liittyvistä asioista, onkin jo vähän vaikeampaaa. Yritän vähän eritellä järjellä niitä tekijöitä, miksi epäilen Natoa ja Suomen liittymisen mielekkyyttä. Varsinaista jyrkkää kantaa en muuten ehkä nykyisin enää omaa.

Menneisyys. Kaikilla organisaatioilla on menneisyytensä - ei niistä koskaan pääse lopullisesti eroon. Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen ja Nato kylmänsodan jäänne - faktoja molemmat. Mutta vaikuttaako historia kovin paljon nykytilaan?
Minusta tuntuu, että vaikuttaa. Nato ei ole sellaisellat perustanvanlaatuisella tavalla määritellyt itseään uudelleen, että se olisi täysin voinut muutta toiseksi. Sen olemus rakentui kuitenkin vuosikymmeniä viholliskuvan varaan, ei omasta itsestä käsin. Historian kanssa olisi syytä tehdä välit selviksi, mutta ainakaan toiminnallisesti mistään kovin vakavasta asiasta ei ole kysymys.

Turvatakuut. Edelleen epäilen, että Nato ei varsinaisesti pysty tarjoamaan turvatakuita esimerkiksi Suomelle. Tai siis varmasti pystyy, jos Suomeen kohdistuisi kahdenkeskinen sota tai sen uhka. Mutta en reaalisesti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei samaan aikaa uhkaa kohdistuisi muihin Naton jäsenmaihin ja resurssien tuotannon kannalta tärkeisiin maihin.
Totuus on kuitenkin se, että Suomi ei ole millään tavalla strategisesti tärkeä alue. Tilanteessa, missä ns. yleinen hälytys on päällä, Suomeen ei yksinkertaisesti riitä apujoukkoja. Kyse ei ole auttamishalukkuudesta, vaan resurssien kohdentamisesta tiettyihin paikkoihin. Lähi-Idän öljy tai Lontoon pankit suojellaan monta kertaa ennen kuin Karjalan metsien suojelu kiinnostaa ketään.

Sotilasliittoisuus. Mikä sanahirviö, mutta siinä on se pointti, että selässäni valuu kylmää hikeä ja harvat hiukseni nousevat aina pystyyn, kun meillä "keskustellaan" siitä, että natoon kuuluminen on perusteltua, koska päästään päättämään erinäisistä asioista. Siis poliittista päätösvaltaa perustellaan saatavan sotilasliittoon liittymällä. Anteeksi, mutta minusta aina ja kaikkialla sotilaallisen vallan pitää seurata poliittista. Järjestelmässä joka perustuu sotilaisiin, mutta nähdään poliittisen vallan käyttäjänä, on jotain vikaa.
Naton laajentuminen on ollut kuiteknin ensisijaisesti poliitinen projekti, ei sotilaallinen. Sotilasliiton käyttäminen politiikkaan on minusta epäilyttävää, vaikka aseita ei olekaan käytetty.

Väärä vaihtoehto. Nykyinen kehityssuunta, jossa nato - ja jossain määrin eu - vahvistuvat kriisinhallinnan välinenä ja yk heikentyy, on minusta surullinen. Vioista ja puutteistaan huolimatta YK on kuitenkin ainoa "kaikkien kerho", jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus osallistua päätöksentekoon (no ei ihan, tiedetään...). En pidä siitä, että yhdestä sotilasliitosta pitää kehittää kriisinhallinan kansainvälistä johtotähteä. Miksi niin pitää tehdä? Eikö sen energian voisi suunnata yhteisten järjestelmien tukemiseen? Mutta parempi tietysti, että kriisejä yritetään jotenkin hallita, kuin olla tekemättä mitään.

Yhdysvallat. Vaikka usa onkin naton suurin jäsen, sen suurempaa varsinaista päätösvaltaa sillä ei ole kuin muillakaan mailla. Pakko on kuitenkin huomioida se, että naton aseistus ja järjestelmät perustuvat käytännössä sen aseteollisuuden (ja armeijan) käyttämiin ja luomiin standerdeihin. Ja vielä toistaiseksi täytyy muistaa se, että ilman Yhdysvaltain ilmakuljetuskalustoa Nato ei kuljeta joukkoja yhtään mihinkään (kalustoa kun muilla ei ole)- eli viime kädessä päätös tehdään siellä.

Nämä tulivat nyt mieleen.

Miksi?

Miksi pitää valehdella, kun esitetään suora kysymys? Meinaan tällä nyt, sitä tutkimusta, joka oli tehty puolueen kokousedustajien keskuudessa. Väittäisin, että 99,9% heistä ihan taatusti tietää, ketä aikoo äänestää puheenjohtajavaalissa. Jos ei tiedä, niin pitäisin asiaa aika kummallisena, kokoukseen luulisi valikoituvan väkeä joka tuntee ja tietää ehdokkaat, tai joilla on missio jonkun ehdokkaan puolesta. Voi olla, että en taas ymmärrä, mutta odottaako joku muka ihan tosissaan saavansa jotain uutta tietoa puheenjohtajehdokkaista tai heidän kannoistaan kevään kuluessa?

Miksi pitää olla yllättänyt, kun väläytetään, että kepu on ollut jakelemassa äänestyskehotuksia, Antti "mitkä poliittiset teot?" Kaikkosen tanssikilpailu-uran edistämiseksi? Kai se nyt on ollut kaikille (myös ohjelman tekijöille!) alusta saakka selvää, että viralliset ja "viralliset" tekstiviestit ja sähköpostit leviävät ympäriinsä, jotta Kaikkonen pysyisi kisassa. Eikä tästä pidä kepulaisia syyttää, moni demari muistaa varmaan saaneensa erilaisia äänestykehotuksia, muiden tositeevee ohjelmien yhteydessä... Kaikkonen pysyy kepulaisten äänillä kisassa, ei se voi olla mikään yllätys.

Miksi kepun verkkoäänenkantaja kirjoittaa case kanervasta näin: "Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestien ympärillä pyörinyt jupakka herättää kysymyksiä kansanvallan ja median suhteista. Viikkoja kestänyt ajojahti johti lopulta siihen, että Kokoomus ei enää kestänyt mediapainetta. "
Tuo juttu kannattaa muutenkin tsekata, jos haluaa vähän erilaisen näkemyksen tapaukseeen. Apilan (maalaisliiton?) mielestä, Kanerva jouduttiin erottamaan vain mediapaineen takia. Sillä että hän valehtelee julkisesti ja jahtaa naisia sairaalloisesti (turvallisuusriski...) ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Näkemyshän tuokin.

Miksi on joskus pakko vaikka ei taho?

Stubbified

Vaikka tuo edellinen lastu nyt periaatteessa kertoo kaiken tarpeellisen, niin palataan tähän nyt kuitenkin.

Väite: Kokoomus teki puhtaasti imagopoliittisen ratkaisun, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tehtävä halutaan hoidettavaksi.

Kanerva vastaan Stubb. Menneisyys vastaan tulevaisuus, Neukkulan nöyristely vastaan dynaaminen Lännen palvonta, likaisuus vastaan puhtaus, vanhuus vastaan nuoruus ja niin edelleen. Voisiko paremmalla Vimillä räjäyttää likaa pois?

Mikäänhän tuskin Suomen ulkopolitiikassa muuttuu. Asiat esitetään vain suuremmalla hymyllä.

Stubb ei ole sellainen kansainvälisten - eikä edes eu-asioiden osaaja, joka hänestä tietoisesti on rakennettu. Pakkohan jätkän on asioista kokemuksensa perusteella tietää, mutta se kuuluisa huippuasiantuntija hän ei ole. Stubbilla on zero kokemusta suomalaisesta politiikasta - ja politiikasta muutenkin perin köykäiseltä sektorilta (sori vaan eu-parlamentti). Ei mikään huipputekijä siis lähtökohtaisesti - paitsi mediassa.

"Politics is nothing, image is everything". Ja minä kun ajattelin, että tämä kaveri pysyy pois Suomesta häiritsemästä asioiden hoitoa.

Piti

Piti kertoa aprillipila. Se olisi liittynyt opettajien ja insinöörien väliseen ikuiseen taisteluun ja sen vaikutuksiin SDP:n puheenjohtajakilpaan.

En kerro. Kokoomus kertoi paremman. Joka taitaa valitettavasti olla totta. Mutta saahan sitä toivoa, että joku tulisi nurkan takaa sanomaan "aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle"?

Nopeaa toimintaa

Nyt joku suomalainen poliitikko jaksoi vielä kitistä "pettymystään" ruotsalaisten päätökseen olla lähtemättä Naton NRF joukkoihin vielä mukaan. Hohhoi. Asia kun nyt ei ole millään tavalla mielenkiintoinen, lähtikö Ruotsi nyt, menikö Suomi ja mihin meni. Siis tämä tekniikka tässä asiassa.

Se mistä ei puhuta, ja joka allekirjoittaaneesta tässä on tärkeää on se, että meillä syntyy kovaa vauhtia eri organisaatioiden rakenteita kriisinhallintaa varten. On perinteinen yk:n toiminta rauhanturvaajineen, Eu:n taistelujoukot ja Naton nopea toiminta. Minusta katsoen tämä on aika hälyttävää, kun rajallisien resurssien kanssa kamppailevat organisaatiot luovat kaikki omia toimintamallejaan.

Surullisinta on se, että virta vie poispäin YK johtoisesta toiminnasta. YK on käytännöllisistä puutteista huolimatta kuitenkin kansainvälisin ja vakiintunein toimija kansainvälisellä areenalla. On surullista, että kriisinhallinnan johtaminen vie Naton suuntaan, poispäin avoimesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Ei, en demonisoi Natoa, vaan suren sitä, että huudamme sotilasorganisaation perään, kun poliittiset yhteenliittymät näyttävät kriisinhallinnassa epäonnistuvan. Annetaan sotilaiden hoitaa, nehän ovat niin kovin tehokkaitakin.

Parempi että hoidetaan jotenkin, kun ei hoideta ollenkaan. Luonnollisesti. Mutta pitäisikö kehityksestä olla huolissaan? Pitäisikö meillä olla oikea "kansainvälisen yhteisön" yhteinen mahdollisuus ja toimintamalli kriisien ehkäisemiseksi ja niiden hallitsemiseksi? Pitäisi ja pitäisi, vastaa allekirjoittanut.

Kyllä ne osaavat!

Olen Kemijärven tapauksen aiemmin ohikiitäen maininnut. Kuvittelin että aiheeseen ei tarvitsisi enää palata, mutta toisinpa todellisuus todisti.

Ovat kertoneet, että Kemijärven kunta harkitsee nyt sekä tehtaan tontin, että tehtaan pakkolunastamista. Pakko antaa tunnustusta: kyllä ne osaavat! Siis ihan aikuisten oikeasti ja myönteisellä mielellä. Laki antaa hienoisen mahdollisuuden yrittää tuota, vaikka jos oikeuteen päädyttäisiinkin, niin on vaikea uskoa laintulkinnan kallistuvan lunastuksen puolelle.

Mutta tuo asenne. Ei tyydytä siihen, että vinguttaisiin kuinka meitä sorretaan ja huudettaisi valtiovaltaa apuun. Etsitään aktiivisesti itse keinoja ja (toivottavasti!) niitä yritetään myös käyttää.

Nähtäisiin sitten sekin, kuinka kepulaiset ovat jos eivät nyt johtamassa, niin ainakin reippaasti mukana operaatiossa, jota voidaan vallan hyvin kutsua kansallistamiseksi - tässä oikeastaan kunnallistamiseksi - tai sitten ihan rapsakkaasti sosialisoinniksi.

Takaisin todellisuuteen

On se vaan kumma kuinka arkielämän säätäminen ehkäisee aktiivista bloginpitämistä - ja ylipäätään tietyntyyppistä ajattelua. Mutta nyt on muuttaminen suurinpiirtein siinä kunnossa, että oma paluu todellisuuteen alkaa olla... todellisuutta.

Nyt on kaikkien asianosaisten tavarat siirtyneet Vantaan Nikinmäkeen, jossa suureen lapsimäärään yhdistyvät alimitoitetut palvelut. Mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan vauhtiin päästään.

Sen verran on pakko sanoa, että luulisi tällä puheenjohtajaehdokasmäärällä saatavan enemmän keskustelua aikaiseksi. Mutta saahan sitä toivoa. Toivon hartaasti - niin hartaasti kuin agnostikko vain voi - että yksikään ehdokkaista ei ala varmistella ja puhua ympäripyöreitä; yhtään enempää.

Hyvää pääsiäistä, jos joku pääsiäistä varsinaisesti juhlii.

Onko tie todella tämä?

Talouspolitiikka on tärkeää, joskus jopa ratkaisevan tärkeää. Mutta onko se niin tärkeää, että keskeisen oppositiopuolueen kevätkauden keskeisen kokouksen kaksi pääpuhujaa moittivat hallitusta juuri siitä? Ahde ja Heinäluoma tekivät juuri näin.

Eikä siinä mitään, veroissa ja talouspolitiikassa on vikaa. Mutta pitäisikö myös sosiaalipolitiikan ja vaikkapa työllisyyspolitiikan saroilla esittää vaihtoehtoja. Semminkin kun näissä talouspolitiikan uutisissa ei ollut mitään uutta, viestit on kuultu jo syksyllä sekä hallituksen että sdp:n suunnalta. Kummallisen kokouksen pitivät, kaksi (vanhaa) puheenvuoroa taloudesta ja keskeinen päätös siitä, että jäseniä ei puolueessa ole tarvis kuunnella.

Ai niin. Jos kapitalismin kaatavat kapitalisit, niin mahtaako tilalle tulla jokin sosiaalinen talousjärjestelmä?

Yksityisyyden rajat

Maanis-depressiivinen bloggaajanne tässä terve. Ensin tulee merkintöjä lähes joka päivälle - ja sitten jätetään päivätolkulla väliin. Depressiivinen vaihe menossa. Tai sitten näppäimistö on jäänyt maalipensselin varjoon uutta asuntoa sutiessa.

Vanhanen ja Ruusunen. Melkein sadun nimi, mutta käynnissä oleva oikeusprosessi ei sitä ole - satua nimittäin. Mielipiteet pöytään: Vanhanen on lähinnä pikkumainen käydessään asiasta oikeutta. Käsiteltävä asia on kuitenkin kaikkea muuta.

Politiikko eroaa (toivottavasti ja periaatteessa) monesta muusta julkisuuden henkilöstä siinä, että hän ei keskimäärin ole julkisuudessa julkisuuden itsensä vuoksi. Toki on niitä poliitikoita, joiden elämän ja kuoleman kysymys on lööpeissä pysyminen. Ns. mediapersoonista voi kertoa melkein kaiken, mutta pitääkö saman päteä politiikkoon? Niinpä.

En kuitenkaan usko, että rajan piirtäminen on niin vaikeaa, kuin pääministeri siitä nyt on yrittänyt tehdä. Jos on johdonmukainen yksityisasioistaan raportoimisessa - jossain kohtaan on raja, josta ei koskaan kerrota, niin hyvin pitkälle tuota rajaa kunnioitetaan. Mutta jos julkisesti seurustelee jonkun kanssa ja tuo joku eron jälkeen kirjoittaa asiasta kirjan, niin onhan se kirja hiton vaikea kirjoittaa ilman, että toista osapuolta ei mainita.

Ja jos ei perhe-elämäänsä halua lehdissä tai muusa mediassa esiteltävän, niin sitä ei tarvitse kommentoida. Eikä varsinkaan valehdella tavanneensa Ikeassa neti sijaan. Yksityisyyden rajat ovat poliitikollekin olemassa - jos politiikko niin haluaa. Tähän pätee sama kuin valtion omaisuuteen: kerran myytyä on pirun vaikea saada takaisin.

Tiesinhän minä, mutta...

Tiesinhän minä, että työmatkaliikenne on Helsingin rajojen ulkopuolelta kovin kallista. Tai siis kallista se on sisäpuoleltakin. Mutta naurettavaltahan se tuntuu, kun matka pitenee muutamalla kilometrillä ja hinta kallistuu puolella.

Muistanko ihan väärin, vai ovatko kaikki matkat muuttumassa kilometriperusteisiksi? Ehkä joku joukkoliikenneasioista enemmän tietävä voisi valaista. Jos näin on niin hyvä, askel parempaan. Vaikka itseasiassa olisin taipuvainen pitämään samaa maksua kaikille parempana kuin kilometriperustetta.

Menköön tämä sitten osastoon valituksia vantaalta, mutta kunhan huomioin. Viikon vantaalaisuus ei ole vielä yhtään saanut muuttamaan mieltäni sen suhteen, että kaikki pääkaupunkiseudun kunnat pitäisi niputtaa yhteen ja mielellään kiiruusti. Vaikka sitten valtion päätöksellä (nämä kunnathan eivät siihen tule itse kykenemään).

Tuojasta viejäksi

Ilmastapolitiikka ja ilmastonmuutoksen vastustaminen (tai lähinnä siitä keskusteleminen) näyttävät vievän kaiken tilan esimerkiksi energiapolitiikkaa koskien. Eki onnistui bensakorttiheitoillaan vähän raivaamaan tilaa. Kaikilla autoilijoillahan on tosiasiallisesti säännöstelykortit autoissaan (se ruudukko rekisteriotteen takapuolella), joten eikun arvoja määrittämään :)

On sääli, että energiasta keskusteleminen alistetaan tai se jää ilmastokeskutelun alle. En yritä ala-arvottaa jälkimmäistä, mutta energia sattuu muutenkin olemaan iso - suorastaan kohtalokas - kysymys. Tai harvinaisissa muissa tapauksissa tyydytään puhumaan kokonaisvaltaisista energiaratkaiuista tai muuta puuta heinää.

Energiapolitiikalle pitää asettaa selvä tavoite: Suomen tulee muuttua energian tuojamaasta sen vientiä harjoittavaksi maaksi. Toiseksi, tämän pitää tapahtua mahdollisimman ympäristö/luonto/ilmastoystävällisellä tavalla.

Miksi? Koska nykyisenkaltainen yhteiskuntajärjestys vaatii talouskasvua - ja pidän sekä talouskasvua, että karkeasti ottaen nykyisenkaltaista järjestystä jos en hyvinä niin vähintäänkin kelvollisina asioina. Talouskasvu vaatii energiaa, lisääntyvissä määrin. Puheet energiankulutuksen vähentämiestä ovat haihattelua, sähköintensiivinen yhteiskunta tulee leviämään entistä laajemmalle. Entistä vähemmän kuluttavia sähkölaitteita tulee olemaan entistä enemmän. Ja talouskasvu, sekä energian kulutuksen kasvu ovat mahdollisia tuhoamatta lopullisesti tätä rakasta palloamme.

Ja vientiä siksi, että energiaan ei tehdä riittävästi investointeja tällä hetkellä. Maa, joka voi viedä energiaa, tulee kasvattamaan kansallista varallisuuttaan ja pärjäämään kilpailussa.

Miten se muutos tapahtuu? Isoja investointeja, lähitulevaisuudessa vähintään kahden uuden ydinreaktorin rakentaminen, tuulivoimakapasiteetiin moninkertaistaminen, hiilivoiman alasajo, hakkeen keräyksen ja hyödyntämisen tehostaminen, jätevoimaloiden voimakas rakentaminen. Isot panostukset energiantutkimukseen, fuusiovoiman kehittely. Noin karkeilla linjoilla näin. Ja ydinvoimaa ei ole ollenkaan pakko rakentaa, jos energiaa pystytään jollakin konstilla tuottamaan tarpeeksi lisää muutenkin, ei se ole mikään itseisarvo sekään - sattuu vain olemaan ilmaston kannalta kohtuullinen vaihtoehto.

Mikä suunta, mikä linja?

SDP:n puheenjohtajavaaliin on ainakin toverillisessa blogossfäärissä viitattu linjavaalina, jossa ratkaistaan jokin suunta/linja/vastaava, jonka mukaan edetään.

En ole ihan varma siitä, mikä se Linja on josta nyt puhutaan. Pidän suurta osaa puheesta linjavaalista valintaan liittyvänä kampanjaretoriikkana. Valittaisiin kuka tahansa nyt ehdolle asettuneista ehdokkaista, niin puolueen suuri poliittinen linja tuskin kovin paljoa muuttuisi, siksi samaa mieltä keskeisistä linjakysymyksistä he oman käsitykseni mukaan ovat.

Se missä erot ovat suurimmat ovat henkilökohtaiseen tapaan tehdä politiikkaa - ja toki myös poliittisetkin vivahteet ja painotukset eroavat.

Ajatellaanpa vaikka: monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö - kaikki ehdokkaat kannattavat, sosiaalisten oikeuksien sijoittaminen yli taloudellisten - kaikki varmaankin kannattavat, markkinatalouden arvottaminen välineenä eikä arvona - kaikki ovat yhtä mieltä. Ja niin edelleen. Saataisiinko näistä suuria linjaeroja aikaiseksi?

Käytännölliset kysymykset natosta ydinvoimaan ovat eri juttu. Mutta ne eivät olekaan linjakysymyksiä.

End of Days

Kavahtkaa sillä tuho on yllänne! Ja maailma loppuu... Eiku ähäkutti. En ala saarnaamaan tuomiota, tuhoa tai tuomiopäivää. Ei tullut pojasta pahaa profeettaa, ainakaan vielä.

Ne päivät jotka ovat loppumassa, ovat päiväni helsinkiläisenä. Tunnelma on osittain synkkä, joten siksi tuo profeetallinen alku ehkä syntyi. Huomenna, jos byrokratia ilmoittamaansa aikaan toimii, lakkaa helsinkiläisyyteni. Ja minusta siis tulee, niin no, siis.... äh, vantaalainen.

En ole syntyisin Helsingistä, ehdin asua täällä 9 vuoden ajan. Silti lähtö Vantaalle tuntuu tavallaan henkisesti vaikealta. Eikä se johdu vain kasvavista matkakustannuksista. Jokin siinä vain tökkii. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, tai vaakakupin toisella puolella olevat asiat painavat enemmän, joten vantaalaistun.

Uusi koti on tavallaan kaukana kaupungista. Mutta siinä on monta muuta hyvää puolta. Jatkossa minut siis tavoittaa Vantaalta, Nikinmäestä.

PS. Jos joku sattuisi tarvitsemaan antenniverkon digibokseja niin kannattaa ottaa yhteyttä. Olisi myynnissä kaksi kappaletta normikorttipaikkalaatikoita ja yksi tallentava boksi. Eihän uudessa kämpässä tietenkään sama järjestelmä toimi kuin nykyisin...

SDP:n puheenjohtajaksi

Kommenteissa tuolla alempana merkinnöissä lupasin, että kerron tässä joskus piakkoin ketä kannatan SDP:n puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä ehdokkaiksi ilmoittautuneissa on usea hyvä nimi. Eikös näin kuulu sanoa? Totta puhuen joukossa on 2 ehdokasta, joita äänestäisin mielelläni, 3 joita en äänestäisi kuin aseella uhaten ja 3 joiden suhteen olen meko välinpitämätön. Ei, en kerro tämän tarkemmin noista nimistä.

Jos valinnassa olisi kysymys pelkästään siitä kuuluisasta substanssista ja asioiden hallinnasta, valinnasta ei olisi mitään epäselvyyttä: se olisi Erkki Tuomioja. Lisäksi olen aina pitänyt Ekin epäsovinnaisesta tyylistä, ihminen joka kapinoi formaliteettaja vastaan vielä ministerinäkin, ei voi olla paha. Ekin imago ei enää post-Heinäluomatilanteessa ole se mitä kaivataan, kenttä kaipaa tuoreempaa verta.

Perinteinen valinta olisi kait tässä vaiheessa Tarja Filatov. Sopivasti kokemusta, sopivasti ikää - ei vielä vanha, mutta ei myöskään luettavissa juniorikastiin. Mutta: juuri se, että Tarjan valinta olisi SDP jatkumon perinteinen teko, tiputtaa hänet nyt pois. Jos nyt ei pystytä ravistelemaan rakenteita ja toimintatapoja kunnolla, voidaan seuraavaa tilaisuutta joutua odottamaan sukupolvi.

Ja koska jo nyt on nähtävissä mihin tämä menee, niin lopullisen valintani teinkin sitten tovereiden Kumpula-Natri ja Urpilainen välillä. Molemmat ovat karkeasti ottaen samaa ikäpolvea kuin minä ja molempien kanssa olen saanut toimia nuoriso -ja opiskelijaliiton piirissä. Molemmat tunnen siis enemmän tai vähemmän henkilökohtaisesti.

Pitäisi kai tässä taas sanoa, että painiskelin valinnan kanssa pitkään. Totta puhuakseni en: Kannatan SDP:n puheenjohtajaksi Jutta Urpilaista.

Selkein yksittäinen syy on intuito - se kuuluisa etiäinen, että tästä tulee vielä suuri tarina. Ihmisellä pitää luonnollisesti olla sopivat ominaisuudet, jotta tuollainen olisi mahdollista. Jutta on lisäksi sopivan järjestöllisesti orientoitunut ja poliittiset mielipiteet liippaavat samaan suuntaan itsensi kanssa. Siinä se lyhyesti.

Näin meillä

Näin meillä eli maalaisliitossa, jota muistaakseni myös Suomen Keskustaksi kutsutaan. Siteeraan Keskustanaisten pääsihteeriä:

"Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on erittäin vahva ennakkoasenne sukupuolten välistä tasa-arvoa kohtaan. Sitä ei pidetä vakavasti otettavana politiikan osa-alueena. Sitä vähätellään ja sen kustannuksella on lupa heittää herjaa käyttäen maakuntien miesten kieltä.
Uskottavuutta poliitikko hakee puhumalla yleisesti hyväksytyistä teemoista. Keskustassa on esimerkiksi ensisijaisen tärkeää puhua ja tietää alue-, maatalous- ja ulkopolitiikasta. Tasa-arvokysymyksiä pidetään yleisesti toisarvoisina ja osa jopa kieltää tasa-arvo-ongelmien olemassaolon. "

Saattaisiko tällaisen käsityksen syntymiseen vaikuttaa se poliittinen ympäristö, jossa toimii? Ihan näin surulliseen kuvaan tasa-arvosta ja sen edistämisestä politiikassa en muista itse törmänneeni. Saattaa johtua tietysti sukupuolestani etten näe ongelmaa yhtä kirkkaasti, mutta rohkenen epäillä, että tässä kohtaa on kyse poliittisesta viitekehyksestä.

Ja tämä puolue - näillä asenteilla - johtaa tasavaltaa. Surullista.

Ja samaan aikaan toisaalla: SDP:n puheenjohtajakisaan ilmoittautuu uusia halukkaita. Hienoa, että heitä nyt riittää, ei siinä mitään. Samalla voitaisiin sopia, että koko eduskuntaryhmä on ehdolla, niin kaikkien ei tarvitsisi tiedottaa asiasta erikseen...

"Erikoinen hyökkäys länsimaista demokratiaa vastaan"

Ei ole kysymys Venäjän ja Serbian suhtautumisesta Kosovo nimisen pläntin itsenäistymiseen. Eikä rumien otteiden käyttäminen SDP nimisen puolueen puheenjohtajapelissä.

Kyse on kaupunginjohtajan selkäydinreaktiosta oman valtansa menettämisen uhatessa, kun muutama ministeri iski puskista ja esitti kansanäänestystä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä.

Ei ole kysymys erikoisesta hyökkäyksestä. Kansanäänestyksen saisi järjestää, ei siinä mitään. Ja uskon siitä tulevan järjellisen tuloksenkin eli kannatuksen yhdistämiselle. Tosin yhdistämisen voisi vallan hyvin ilman mitään kansanäänestyksiäkin tehdä. Tuo juttu kuvaa tätä nykyistä "yhteistyötä" kovin hyvin.

Tyylipisteet tosin jäävät ministereiltäkin kovin alas. Olisiko asialle omien puoluetoverien kautta kaupunkien valtuustoissa kannattanut tehdä jotain, eikä kirjoitella lehtiin. Tai pukata vaikka lakialoitteen kautta yhdistymisen liikkeelle, tai jotain muuta. Ei tälläinen ammuskelu mitään auta. Varsinkaan kun tästä asiasta nyt keskustellaan muutenkin, ei sitä erikseen olisi tarvinnut framille nostaa.

Kosovo on itsenäinen

Otsikko on vähän ennankointia, mutta tänään se mitä ilmeisemmin tapahtuu - Kosovo ilmoittaa itsenäistyvänsä,

Jugoslavian hajoamissodat ja Kosovon sota olivat 1990 luvun lopulle leimaa antavia. Omaa ulkopoliittista ajatteluani tietyllä tavalla edelleen leimaa, varjostaa tai määrittää suhtautuminen Kosovon sotaan. Vaikka sillä miten siihen suhtautuu ei ole enää merkitystä minkään käytännön asian kannalta, on sillä varjonsa - esimerkiksi suhteessa USAn presidentinvaaleihin. Kosovon takia ei Clinton, ei edes H.Clinton voi tulla allekirjoittaneelle kyseeseen.

Onnea (itsenäiselle?) Kosovolle. Kaikilla alueilla on demokraattisesti niin päättäessään oikeus itsenäistyä (vaikka Ahvenanmaalla Suomesta). En näe mitään syytä vastutaa minkään alueen itsenäisyyttä. Vaikkakaan minusta itsenäistymisellä ei varsinaisesti myöskään mitään saavuteta.

Kemijärvi

Ei ole kivaa olla kemijärveläinen näinä päivinä. Koko paikkakunta typistetään yhteen paperitehtaaseen.

Olen jättänyt aiheen tahallaan väliin. Se on taloudellisesti alueellinen pienimuotoinen kriisi, jos ei katastrofi. Yleisesti ottaen se ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen. Nyt kuitenkin pitää päästä kommentoimaan.

Eilen: Pääministeri Vanhanen (HS:n mukaan): ”Väite, että yhtiö olisi voitollinen ja tahallaan irtisanoisi ihmisiä, on pöyristyttävä”, hän totesi.
Myös eilen (HS): Stora Enson operatiivinen tulos parani selvästi
Eikä Matti osaa lukea, vai enkö minä ymmärrä ?

Oppositio väitti eilen, että hallitus hyväksyi Kemijärven sellutehtaan lopettamisen. Se on tietysti totta. Hallitus väitti vastaan, että edelliset hallitukset eivät olisi toimineet toisin. Sekin on mitä todennäköisimmin totta.

Hallitus hyväksyi tehtaan lopettamisen, koska halutessaan se olisi voinut tilanteeseen puuttua esimerkiksi vaatimalla ylimääräisen yhtiökokouksen koolle. Siellä se mitä todennököisimmin olisi pystynyt toteuttaman operaation, jossa olisi nuijittu päätökset tehtaan jatkamisesta - ja samalla operatiivisen johdon vaihtamisesta.

Edelliset hallitukset - ja myös todennäköisesti nykyinen oppositio ollessaan vallassa - olisivat toimineet samalla tavalla. Kyse on omistajapolitiikan pitkästä linjasta, jota on johdonmukaisesti toteutettu samalla tavalla. Valtiovalta on päättänyt omistamisensa suhteen olla niin munaton, ettei se markkinoihin puutu, koska se voisi - hui kamala! - vaikuttaa yritysten pörssikursseihin.

Anteeksi kyynisyyteni, mutta melkoisen turhaa poliittisen energian haaskausta eduskunnassa. Hyvä näytelmä, mutta kehno käsikirjoitus.

******** Ja sitten maksettu mainos*****************
SDP:n puoluekokous on tässä keväällä, jos joku ei ole huomannut. Allekirjoittanut ehdolla kokousedustajaksi Helsingissä. Numerolla 75, saa äänestää.

Pitääkö SDP:n oppia yllättämään?

Kohta täytyy ehkä oman henkisen vireyden kannalta pitää tauko oman puolueen asioiden kehittymisen seuraamisesta tai ainakin ennekaikkea niiden kommentoimisesta. Tosin kevääseen saakka on hallituksella sekä kivaa että tuskaisaa. Kivaa siksi, että pääoppositiopuoluetta johtaa poistuva puheenjohtaja, jolla on aina merkityksensä. Sekä siksi, että saavat tehdä aika paljon, ennenkuin pääsevät sdp:tä ympäröivän mediakuohunnan ohi. Jälkimmäinen saattaa myös aiheuttaa sitä tuskastumista.

Mutta se yllättäminen. SDP on muutamatkin viime vaalit pyrkinyt esiintymään ennen kaikkea jatkuvuuden ja turvallisuuden puolueena. Tätä on käytetty myös sitä vastaan syyttämällä pysähtuneisyydestä ja menneisyyden puolustamisesta. Pitäisikö demareiden siis oppia yllättämään? Ei enää varma valinta, vaan tuore ja uudistava valinta?

Monen vastauksen voisin arvata. Mutta jos tätä peilaa tähän puheenjohtajakysymykseen, niin ainakin omat ajatelmani ovat ainakin itsestäni mieleenkiintoisia. Miktä valinnat ja ihmiset olisivat yllätyksellisiä - antaisivat sen kuvan, että sosialidemokraatit muuttavat kurssia ja asettuvat yllättävälle (samalla tietysti hyvälle!) linjalle.

Toverit Tuomioja, Filatov, Koskinen, Kiljunen ja Skinnari saisivat pelistä kenkää ja lopuille kenttä olisi avoin.

Tosin kaikilla tuossa mainituilla on mahdollisuus tulevien viikkojen ja kuukausien aikana osoittaa mielipiteillään ja toivottavasti runsailla näkemyksillään se, että he osaavat olla myös yllättäviä ja niin kutsutusti raikkaita. Mutta tämä vain siinä tapauksessa, että me haluamme oppia yllättämään.

Battlefield SDP

Sen piti olla pieni rajakahakka, mutta siitä tulikin täysimittainen sota. Anteeksi sotaisuuteni, mutta tästä tässä tavallaan on kymys. Siis SDP:n johtajapaikkojen jaosta - ja ennenkaikkea kamppailussa puolueen linjasta (ja tulevaisuudesta). Edelleen on tosin mahdollista, että ammutaan vain ensimmäiset laukaukset ja käydään sota kahden vuoden päästä seuraavassa puoluekokouksessa.

Nimipelit sikseen. Kaikki potentiaaliset nimet löytyvät SDP:n eduskuntaryhmästä, tässä tilanteessa ei ulkopuolelta saapastella taloon (vaikka M.Mäenpää voisikin pajatson tyhjentää, jos niin tekisi - politiikka on paradokseja). Kaikki potentiaaliset nimet on jo julkisuudessa mainittu.

Kukaan haastaja ei selvinnyt Heinäluoman giljotiinista eli kokeesta, jossa katsottiin kenellä on rohkeutta ja voimaa. Heinäluoman giljotiini on todennäköisesti vain minun kuvitteluani, mutta kyse on siis siitä, että viisasti ilmoitettiin vasta myöhään tästä yllätyksestä. Ne jotka omaavat todellista halua(ja kykyä!) puheenjohtajaksi lähtevät kisaan silloinkin, kun kuningas vielä istuu valtaistuimellaan - he eivät pelkää olla käytettävissä. Tässä giljotiinissa kaulansa katkaisi koko eduskuntaryhmä. (Ei, Ekiä ei lasketa. Aiempi kokemus ja niin edelleen.)

Erityisen raskaasti giljotiini sipaisee niden kauloja, jotka julkisuuspisteiden toivossa venkoilivat asialla jo ennen Eeron ilmoitusta ja vetivät itsensä pois kisasta (Urpilainen). Tai antoivat ymmärtää että ei nyt, ei tällä kertaa (Filatov). Ei tätä välttämättä kukaan muu pidä minään, mutta minulle tämä on melko merkittävä asia.

Näyttää siltä, että vallitseva tilanne asettelee puheenjohtajuutta naisen harteille. Ei siinä mitään, vaikka se, että sukupuolesta lähtevää valintaa pidetään varmana saa sormeni kutiamaan vastaliikkeiden toteuttamiseksi. Saatamme nähdä sen historiallisen tilanteen, että koko puheenjohtajisto naisistuu (aivan sama minulle, mutta onhan se historiallista). Miehiä kun ei vpj kisaan paljoa ole tarjolla (ei, KK, ei ole mies eikä häntä valita). Ellei löydy yllättäjää, esim. Kantola tai vanhaa perintöprinssiä, joka kaivaa testamenttinsa esiin (Koskinen).

Johtajan Peilikuva on testi, jolla voi testata puheenjohtajaehdokasta. Kun katsoo ehdokasta, pitää tässä pystyä näkemään Suomen Tasavallan Pääministeri. Tämä karsinee muutaman ehdokkaan kokonaan pois pj, joskaan ei vpj pelistä. Toki valmis ei pääministeriksi tarvitse olla ottaeessaan tehtävän vastaan, aina voi kasvaa ja oppia. Mutta testillä on silti käyttöä.

Respect

Respect, Eero. Respektiä kypällä Eero! En osaa arvioida Ison-H:n motiiveja tässä asiassa, enkä oikeastaan edes halua. Iso teko jokatapauksessa - ja erittäin yllättävä. Kaikkia kunnia, todellakin.

Yhtään kunniaa ei tipu siitä, että Urpilainen tämän ilmoituksen jälkeen harkitsee pyrkimistään uudelleen. Tehtäviin joko haetaan vastuksesta riippumatta - tai sitten ei. Jos arvioidaan omaa pyrkimistä vain läpipääsyn ja vastuksen kautta, asenne ei ole kohdallaan. Jos pelissä epäonnistuu, ei pidä pyrkiä takaisin peliin - tai pelata ollenkaan.

Jälkimmäinenkin vain kuvaa sitä kuinka Eero yllätti suurimman osa puoluetta housut kintussa. Tästä ei moni ole voinut tietää etukäteen, koska huhuja on ollut minimaalisesti liikkeellä.

Puoluetta pukkaa

Siis sitä kuuluisaa islamilaista - Muhammedin omaa suosikkipuoluetta. Tämä on taas merkintä sarjassa kummallisuuksien ihmettelemistä.

Jotkut kylähullut uskontoonsa hurahtaneet puuhaavat siitä puoluetta. Entäpä sitten ? Kannattajakortteja on kasassa vissiin noin tuhat vaikka niitä on joku kuukausi haalittu eikä Suomen armaan tasavallan islamilaisoituminen tunnu kovin uhkaavalta vieläkään.

Silti tämän porukan iloitteluista kirjoitetaan jatkuvasti. Kuten vaikkapa tässä heidän vinkeästä kannastaan seksivalistukseen. Onko islam meille oikeasti niin suuri peikko, että tästä pitää uutisoida. Vai saisinko minä yhtä helposti julkisuutta vaikkapa wiccalaiselle - tai jediuskontopuolueelle. Vaatisin jedikouluja joka pitäjään ja kaapuja kouluasuiksi.

Eihän näitä omia oikeisto -ja vasemmistohörhöjämme (sinivalkoiset, eri sortin komukat) oteta mediassa vakavasti. Ei oteta myöskään uskonnollisia hörhöjäkään. Sitäpaitsi uskonollinen hölmöys on yleensä vaarallisempaa kuin yhteiskunnallinen

Minä olen syyllinen!

Harmittaa, että Puolueen Lehti ei ole laittanut tämän perjantainsa "päätoimittajalta" palstaansa nettiin. Se kun olisi kauhean kiva linkittää tähän. Mutta ei kaikkea voi uudistuvalta ja edistyksen eturintamassa taistelevalta sanomalehdeltä odottaa. On kiire kehittää palveluja ja silleen.

Otetaanpa palstalta kuitenkin yksi kappale lainaan, otsikon "Demarinuorissa kuohuu" alta:

"Viime aikoina demarinuorten imagoa ei ole mitenkään parantanut Välimäkeä edeltäneen puheenjohtajan Petteri Oksan nyt julkisuuteen noussut ay-kytkös. Hän siirtyi puheenjohtajan paikalta sak:laisen JHL:n toimitsijaksi. Oksan ay-tulevaisuus ei ole demarinuorissa ollenkaan ainutkertainen tapaus. Joidenkin demarinuorten tiedetään kuuluvan ammattiliittoon ja olevan mukana ay-toiminnassa".

Minä olen syyllinen Demarinuorten imagon tuhoamiseen - sen oltava totta, kun kerran lehdessä lukee niin. (en kuitenkaan halua tunnustaa olevani syyllinen demarinuorten, pienellä kirjoitettuna, imagon tuhoamisen. Se kun vissiin tarkoittaisi sitten koko jäsenistöä ja sellaista taakkaa eivät edes minun leveät hartiani jaksa kantaa.)

Tavallaan ymmärrän sen huumorin mitä, koko tuossa jutussa haetaan. Siinä siis kiusataan Demarinuoria jäsenäänestyksen vaatimisesta ja niin edelleen, ohittaen kaikki asiaan kuuluvat mutkat - tai pikemminkin ajaen ne (järjestö)jyrällä suoriksi. En kuitenkaan oikein ymmärrä, että mitä allekirjoittanut jutussa tekee mukana, se ei oikein kuulu kokonaisuuteen.

Ei ole ainakaan allekirjoittaneen silmiin sattunut, että nuorisoliitto olisi ollut sitä mieltä, että puolueen yhteistyö ay-liikkeen kanssa olisi kannatuksen alenemisen syy. Enkä oikein jaksa uskoa että siellä sitä mieltä oltaisiin. Epäileekö UP siis liittoa tästä vai ovatko kenties itse sitä mieltä, kun tällä mausteella tätä soppaa piti maustaa? Ei ymmärrä.

Eikä minulla ole sitäpaitsi mitään syyllisyyttäni vastaan. Onhan se mukavaa, että joku muistaa vaikka sitten huonolla vitsillä. Nuorisoliitonkin kannattaa lohduttautua sillä, että tekevät jotain oikein, kun jotain ärsyttää heidän tekemisensä niin paljon, että tuollainen kirjoitus on lehteen pitänyt tilata.

Sosiaaliturvaa

Politiikan kevätmetsästyskausi käynnistyi taas tavanomaisin rituaalein, puhemiesvaalein ja teatterikäynnein. Agendan käynnistymistä saataaneenkin odotellaan yli lokakuun, vaikka yrityksiä varmaan alkaakin tuossa touko-kesäkuun vaihteessa näkyä.

Mutta sosiaaliturva. Olen lopen kyllästynyt, enkä koskaan ole ollut kovin kiinnostunut näistä kansalaispalkka-perustulo-ihan-mikä-tahansa-malli vääntämisiin. Malli kuin malli, kunhan sen on oikeudenmukainen ja ennenkaikkea kansalaisten kannalta mahdollisimman helppo, joustava ja tehokas.

Ja sitähän se ei nyt ole. Tarveharkinta ja olosuhteet pitää huomioida, kyllä. Mutta miten pääsisimme eroon siitä, että kun viet hakemuksen tiskille ja kysyt ovatko nämä kaikki tarvittavat liitteet, saat kyllä vastauksen. Soittelet perään parin viikon päästä ja kerrotaan että tästä nyt kyllä puuttuu sitä tai tätä. Ei sen nyt niin vaikeaa luulisi olevan katsoa ohjeista, että mitä pitää olla. Ja jos on, pitää ohjeita tarkentaa.

Ja kannustavuus. Miksi siitä on tehty niin vaikeaa, kun se voisi olla helppoa. Pistetään rekisterit toimimaan ristiin ja poistetaan erilaiset tasot tuista. Siis vapaa liukuma tukien tasossa suhteessa tuloihin. Siis kun tienaat euron se pienentää tukia tietyllä määrällä aina siihen saakka kunnes euroja on tarpeeksi tukien tipahtamiseksi nollaan. So simple - ja pelkkää tekniikkaa. Erilaiset "loukku"ongelmat kun johtuvat tasan tarkkaan siitä, että tuet on jaettu näin tasoihin eivät rekisterit keskustele keskenään.

Samaa liukumaa pitäisi soveltaa verotukseen, naturlich. Väitän että näin yksinkertaisilla (onhan siinä monimutkaisiakin juttuja, myönnä) toimenpiteillä nykyjärjestelmä olisi perushuollettu ja käyttöikää tulisi kummasti lisää.

Ensimmäinen voitto

Ei tarvinnut mennä lähellekään puoluekokousta, kun ensimmäinen voitto saavutettiin. MFR ei lähde edes ehdolle, joten tätä ei tarvitse puolukokouksessa kaataa.

Olen tähän aiheeseen ja niihin syihin, miksi en missää tapauksessa MFR:ää kannattanut jatkoon, puuttunut jo (useasti) aiemmin, joten olkoon siitä. Eihän tällä suoraan mitään vaikutuksia mihinkään ole, mutta kai sitä saa välillä olla tyytyväinen ihan lähes tyhjästäkin.

Vielä kun puolueen kansanedustajista löytyisi myös siviilirohkeutta. Ymmärtäisivät tavoitella puheenjohtajan paikkaa, eikä varmistella paikkojaan vpj pelissä. Pah.

Kuka tarvitsee Varista ja Karalahtea?

Vaikeaan kysymykseen on helppo vastaus: me kaikki. Huippu-urheilua on olemassa tasan yhdestä syystä, joka on viihde. Ihmisten valinta on salkkarien tai urheilun väliltä. Se että mieluiten valitsisimme molemmat, on toisen tarinan paikka.

Kaksi median kautta peilattua urheilijaa, jotka esitellään kansalle tyhminä. Varis, joka ei ymmärtänyt, että tälläkin kertaa siinä vitaamiiniruiskeessa on jotain muuta. Karalahti, josta on kivempi dokata/imeä aivonsa pihalle kuin keskittyä pelkästään pelaamiseen ja viihteen tuottamiseen. Ja loppujen lopuksi molemmat ovat vain rationaalisia. Kun kerran tässä viihteen lajissa pärjää paremmin, kun käyttää tiettyjä aineita(KV) tai esiintyy tietyllä tavalla(JK) niin näin kannattaa toimia.

Urheilussa on paljon hyvää. Mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää tukea yhtä viihteen muotoa? Huippu-urheilun tuet harratamiseen ja heti. Varsinkin porvarihallituksen luulisi helposti siirtävän ison bisneksen pelkästään bisnekseksi ja siirtävän nämä kilpailua vääristävät valtioiden tukiaiset pois. Tule apuun WTO!

Julkinen valta pois pelistä ja sitten voidaan sallia doping. Sillä miksi ihmeessä meidän pitää vielä rahoittaa dopingin vastaista työtä, kun jo rahoitamme viihteen tuotantoa muutenkin. Sillä dopingkäryt kuuluvat osana tähän viihteeseen, ilman niitä viihteessä ei ole tarpeeksi draamaa. Dopingin salliminen voisi itse asiassa tehdä urheilusta taas terveempää.

Satu Vanhasta Matista

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Blogin hiljaisuuden katkaisi vain väsynyt sadun narina.

Kerran, kauan sitten, oli kaukaisessa - hyvin pienessä ja hyvin pohjoisessa - maassa klaanipäällikkö Vanha Matti. Hän ei oikeastaan ollut kovin vanha, eikä kovin Mattikaan. Kukaan ei vain ollut keksinyt hänelle mitään sen parempaa nimitystä. Klaanipäälliköksikin hän pääsi ikäänkuin sattumalta, kun edellinen klaanijohtaja lähti Ryssänkaalien maalle nauttimaan Ryssänkaalista ja muista kaukaisiin toimiin kuuluvista hyvistä eduista. Ai niin, edellinen ei lähtenyt ihan täysin omasta halustaan; hänella oli pyytämättä ja yllätyksenä käynyt flaksi.

Klaanipäällikkö Vanha Matti oli kerran matkoilla Suurten ja Mahtavien heimon parissa. Siellä hän tapasi johtajan nimeltä Portit, joka julisti ilosanomaa siitä, kuinka Ikkunat ovat erittäin hieno keksintö. Kuulostaan kummalliselta, mutta tässä tapauksessa se ei ole sadunkertojan vika. Ei kaikkia tositapahtumia nyt vaan voi muuttaa fiktiivisesti.

Koska Vanha Matin pieni ja pohjoinen heimo oli kovin edistynyt tekniikassa, lahjoitti johtaja Portit hänen heimolleen hienon lahjan. Erityisesti pikkuneandertaalien koulimiseen, hyvä tulevaisuudelle, yuuuu knov. Ja kyllä pari päivää hakattiinkin kiveen viestejä kaiken tämän erinomaisuudesta.

Mutta sitten koulukivillä tämä kaikki kätkettiin sydämiin ja sitä tutkiskeltiin. Ja kas huomattiin, että juu hieno lahja, mutta sen jälkeen graniitista gneissiin päivittämisen pitäisi tapahtua vain ja ainoastaan johtaja Portit masinoiman Ikkunat organisaation kautta. Eli ei niin kiva ja hyvä juttu ollenkaan.

Ja kas, Vanha Matin henkinen oppipoika, Alkueläimen Mikael, oli aikaisemmin töissä Ikkunat organisaation klaaninvanhimpien voiteluvastaavana. Tiedättehän siinä hommassa, missä käytettyä sokerihiivalientä kuluu. Ja kas toiseen kertaan, Vanha Matin valtaannousun takana oleva salaseura: Maanviljeliäin Tukiaiskilta (sivumennen sanoen, ei niin kovin hyvä porukka nimien keksimisessä) oli kovassa rahapulassa, koska uusi kakkospomo - Kova K - oli vähän innostunut yhteisten pikkukivivarantojen kanssa.

Ja eihän toki tällä täysin sattumanvaraisella Ikkunat yhteisön ah niin avuliaalla ja vilpittömällä lahjalla ollut mitään tekemistä minkään muun yhteisön kassa. Ei sellaista tapahdu edes saduissa.
---

Jatkunee normaaleissa merkeissä.

Kiirus

Bloggausvuosi pääsi jo kunnolla käyntiin, lopahtaaksen tällä viikolla hiljaisuuteen ja pimeyteen.

Kerrankin voi rehellisesti sanoa, että syy on ihan todellinen: kiire. Töissä on menossa tämän vuoden kiireisin viikko. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla, viikonloppuna on usean sadan hengen tapahtuma Aulangolla, jonka suunnittelu -ja järjestelyvastuu ovat olleet minulla. Siis tapahtuman - ei Aulangon.

Pörssiromahduksesta ja taloudesta voisi ehkä mainita, samaten kuin tuon tapahtumamme teemoista eli ay-liikkeestä, jäsenkehityksestä ja jäsenhankinnasta.

Sittenkin

Ajattelin - niin epätyypillistä, voisi sanopa jopa lajiepätyypillistä - se onkin, että tämä valtava ja ihan kauhia nettipokerikohu saisi jäädä kommentoimatta. Mutta onhan tämä niin käsittämätön asia, että en malta. Vaikka tuskin tästä kukaan pystyy olemaan kovin erimieltä.

Tästä siis oli/on kyse: Ministeriö nettipokerin kimppuun tappiot nollaavalla lailla. Koska tuollaista lakia ei taatusti tule, niin ei nyt kommentoida sitä kuinka järjettömästä ajatuksesta on kyse.

Vaikka kuinka sormet syyhyäisi mätkäistä oikein kunnolla porvarihallitusta, sillä että miten tällaista voi tapahtua TEIDÄN vahtivuorollanne, niin en viitsi. Niin paljoa ei huvita tänään valehdellaa. Tässähän ei siis ollut edes ministeriö asialla, vaan kyse oli tilatusta tutkimuksesta.

Veikkaan (saanko tappiotakuun?) että tässä on nyt semmoinen juttu, että satunnaisella Joensuun yliopiston tutkijalla on mennyt tutkittaessa nettipokerin pelaaminen niin sanotusti överiksi. Siihenhän sitten piti keksiä lääkkeet.