(Ilmestynyt Insinööri-lehden verkkokolumina)
Toivottavasti moni muistaa Stanley Kubrickin loistavan elokuvan Tohtori Outolempi. Se on satiirinen kertomus kylmän sodan ajalta. Tuntemattoman pelko ja sen vainoharhoja aiheuttava vaikutus ovat elokuvan keskeisiä teemoja.
Itse asiassa elokuvan koko nimi kuului Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia.” Minä suunnittelin törkeää populaarikulttuurista varkautta elokuvan alaotsikosta, mutta otsikko ”Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan digitalisaatiota”, mutta tämä osoittautui turhan pitkäksi.
Viittausta Kubrickin elokuvaan ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. En minä ole ollut huolissani digitalisaatiosta, vaan sillä – elokuvan tapaan – viittaan laajempaan joukkoon ihmisiä. Moni on huolissaan, suorastaan pelkää digitalisaation vaikutuksia. Osa yrittää olla välittämättä ilmiöstä tai vähätellä sitä.
Ei se ole ihme. Sama on toistunut aiemminkin, edellisten teollisten vallankumousten yhteydessä. Sillä siitä todella on kysymys, vallankumouksesta. Se ravistelee yhteiskuntiamme, tulonjakoa, käsitystämme työstä ja tapaamme toimia ja elää. Digitalisaatiolla ei tarkoiteta pelkästään tiedon tallentamista digitaalisessa, tietokoneiden ymmärtämässä muodossa. Se on prosessi, joka muokkaa tapaamme toimia ja tehdä asioita.
Kaikki, mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan. Tahti on kiihtyvä. Jokainen voi ajatella omaa työtään ja olla varma, että kaikki osat, jotka siitä voi automatisoida tai muuten viedä digitaalisiksi prosesseiksi, muuttuvat. Kyse ei ole siitä tuhoutuuko työpaikkoja muutoksessa – niitä tuhoutuu aivan varmasti, todennäköisesti jopa paljon.
Digitaaliset ilmiöt kuten teollinen internet, massadata, robotiikka ja tekoäly tulevat muuttamaan maailmaa enemmän kuin voimme vielä edes kuvitella. Kyse ei ole vain siitä, että tehdään vanhoja asioita uusilla välineillä, vaan siitä, että löydetään täysin uusia tapoja tehdä asioita.
Muutoksia kohtaan syntyy aina vastustusta. Ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikaan työläiset tuhosivat kehruukoneita, koska ajattelivat niiden vievän työpaikat. Markkinatalous on ainakin tähän asti toiminut aina niin, että tuhoutuneen työn tilalle syntyy uutta. Työ muuttaa ehkä muotoaan, mutta ei katoa yhteiskunnasta, tälläkään kertaa.
Digitalisaatiota ei ole syytä kavahtaa tai pelätä. Yritykset hidastaa muutosta toimivat lopulta vain itseään vastaan. Muutokseen pitää lähteä mukaan, sillä pitää varmistaa, että digitalisaation tuoma tuottavuuden ja talouden kasvu jakaantuu palkkoina myös työntekijöille. On myös syytä varmistaa, että koulutus ja oppiminen takaavat ihmisille työtä, kun tuotanto ja palvelut muuttavat muotoaan ja työt kehittyvät.
Meillä ei ole aikaa olla huolissamme, vaan on aika rakastaa digitalisaatiota ja ottaa hyöty irti sen hedelmistä. Niin, tätä rakkaudentunnustustakaan ei ole syytä ottaa aivan kirjaimellisesti ja henkilökohtaisesti.