tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Ylös, ei sivuille

Helsinki ilmoittaa olevansa jonkin sortin metropolialueen veturi. Jos jätetään omaan arvoonsa se, että tuskin kukaan voi olla hymyilemättä, vähintään sisäänpäin, kun puhutaan pk-seudusta metropolina, niin silti voidaan vähän ihmetellä.

Metropolista tulee mieleen vilkas suurkaupunki. Ainakin minulle enkä nyt jaksa tällä kertaa olevani jotenkin poikkeusyksilö. Ja kaupunki näyttää kaupungilta - tai sen ainakin pitäisi näyttää. Tämä sopii huonosti sen kanssa yhteeen, että vallalla on tämä "pientalomaisen kaupunkiasutuksen" ylivalta. Miksi ihmeessä kaupungissa pitäisi saada asua pientalomaisesti? Se onnistuu niissä kylissä, jotka kutsuvat itseään kaupungeiksi. Siis onnistuu ihan pientalossa eikä vain sen kaltaisesti.

Helsingin pitäisikin tähdätä kasvunsa ylöspäin, sen sijaan että lonkeroita levitellään tasaisena mattona pitkin naapurikuntia. Kerroksia lisää nykyisin suunnitelmiin ja torneja peliin! Tietysti tässähän aasi heittelee kiviä lasikaapissa, rivitalossa alueen reunamilla elävän on helppo huudella. Mutta minä asunkin Vantaalla, ja se taas on korkeintaan kaupunkimainen.

Kaupunki kasvakoon ylöspäin ja tiivistyköön.

5 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

"Miksi ihmeessä kaupungissa pitäisi saada asua pientalomaisesti"

No ei välttämättä miksikään, mutta käsittääkseni Helsinkiin halutaan pientalomaista(kin) asutusta sen vuoksi että siellä asuisi muitakin kuin opiskelijoita, sinkkuja ja eläkeläisiä. Se ei ole ristiriidassa sen kanssa että keskus-alueille tulee rakentaa myös tornitaloja. Siis pientaloja ja tornitaloja - vähemmän vaikka sitten niitä 4-kerroksisia taloja.

Kyllä pientalot kuuluvat huomattavasti Helsinkiä suurempienkin kaupunkien kuvaan: Tukholmaan ja Amsterdamiin nyt esimerkiksi. Varsinkin jälkimmäiseen.

Tällaisia mietteitä espoolaiselta pientaloasukkaalta

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Suomessa asutaan hajallaan ja silti kerrostaloissa. Suomi on näet yksi kerrostalovaltaisin maa Euroopassa. Ja sitä minä en ymmärrä.

Tiivistäminen ja pientalovaltaisuus on siis ihan hyvät tavoitteet ja yhdistettävissä. Jos moni haluaa oman pihan miksi emme sitä heille soisi. Meilläkin sellainen on ja se on kiva.

Eikä se sulje tosiaankaan tornitalojen rakentamista oikeille paikoille.

Petteri Oksa kirjoitti...

Niin, mutta meillä kun ei höpötetä mistään muusta kuin pientaloasumisesta - ja se näyttää meikäläisittäin valitettavasti tarkoittavan haja-asutuksen lisääntymistä.

Pilvenpiirtäjiä, perkele.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Eikä tarkoita. Pääkaupunkiseudun kunnat tiivistyvät sisäänpäin, vaikka ne osaksi kaavoittavat myös pientaloalueita. Et tainnut käydä Kauklahden asuntomessualueella, mikä oli pääasiassa pientaloaluetta, mutta ei sitä kukaan sano haja-asutusalueeksi.

Tiivis ja matala on tämän päivän sana ja sitä pääasiassa myös kaavoitetaan. Jo tonttien hinnat on sellaisia, että sekin ohjaa tiivimpään suuntaan.

Ne pilvenpiirtäjät tai vähän matalammatkin tornot sopivat asemien viereen tai muutoin aivan keskeisille alueille. Siihen sitten ympärille sitä tiivistä ja matalaa asumista sekä palveluita.

Petteri Oksa kirjoitti...

Asuntomessuilla...? Ei, en todellakaan. Ei ehkä pitäisi sanoa ei koskaan, mutta tässä tapauksessa se on hyvin lähellä.

Mieltymyksiä on paljon, mutta... äh, jos pitää asua kaupungissa niin se olkoon sitten kaupungin näköistä. Yhteen tungetut rivi/pari/erillis/pienkerros niin edespäin talot ei sitä ole. Jos asuu pientalossa, niin pitää olla ilmaa ympärillä. But hey, that's just me.