Remontoidaan koulujärjestelmä

Parin viime päivän valitusmerkintöjen jälkeen tehdän nyt jotain luovaa ja rakentavaa: remontoidaan suomalainen koulutusjärjestelmä. Ei tietenkään pidä korjata sellaista, mikä ei ole rikki, mutta niistä kuuluisista peruskoulun oppimistuloksista huolimatta koko ketju ei ole kunnossa.

Peruskoulu. Resurssipulasta huolimatta peruskoulujärjestelmä on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Suurimmat korjauskohdat löytyvätkin juuri resurssoin ja koulutuksen tasa-arvoisuuden puolelta. Lähinnä kyseeseen tulee sen varmistaminen, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja lähikouluperiaatteen (uudelleen)vahvistaminen.
Jos jotain muuta pitäisi tehdä niin se oli tietynlainen valinnaisuuden lisääminen. Miksi kiusata niitä, jotka eivät ole esimerkiksi musiikista tai liikunnasta kiinnostuneita näillä tunneilla? Allekirjoittanut olisi ainakin vaihtanut ne johonkin hyödylliseen tekemiseen. Tietysti löytyy niitä, joille nämä ovat hyödyllisiä, joten ei niitä valikoimasta kannata poistakaan. Mutta kukaan ei menettäisi mitään siinä, jos musiikkitunnin voisi vaihtaa atk-tuntiin.

II-aste. Ammatillisen ja yleissivistävän II-asteen koulutuksen raja-aitojen madaltamista pitää jatkaa. Tavoitteena nuorisokoulu, jossa opiskelijalla olisi mahdollisuus valita ammattillisten ja muiden aineiden väliltä itselleen sopiva linja. Siis myös niin, että koulun sisällä olisi täysin mahdollista suorittaa nykyisenkaltainen lukiotutkinto tai vain yhteen ammattiinvalmistava. Näidenkin kohdalla päästäisiin parempiin tuloksiin, kun yhteistyöaineissa saataisiin paremmat resurssit.
Ylioppilaskirjoitukset lakkautettaisiin samalla kertaa muinaishistoriallisena jäänteenä. Kysymyksessähän on lähinnä ahkeruuden ja ulkomuistin testaaminen luovuuden lisämausteella höystettynä. Paljon paremman kuvan oppimistuloksista antaa useamman vuoden aikana saavutettu numero päästötodistuksessa.

Korkea-aste. Koska ylioppilaskirjoituksia ei enää ole, ei niillä ole myöskään vaikutusta korkeakouluihin haettaessa. Sisäänpääsyn tuleekin olla kiinni lähinnä pääsykoetuloksista. Pääsykokeita kehitetään luovuutta ja asioiden hallintaa mittaavaan suuntaa ulkoluvun sijaan.
Ammattikorkean ja yliopiston välille tehdään selvä työnjako. Ammattikorkeasta valmistuu ammattilaisia suoraan liike-elämän tarpeisiin ja yliopistosta tutkijoita. Tämä edellyttää osan yliopistokoulutuksen siirtämistä ammattikorkeaan, koskien ainakin kaikkia niitä aloja, joista yliopistoista valmistutaan lähes suoraan ammattiin (esimerkiksi tietyt sosiaalialat, opettajat, juristit, informaatikot). Näidenkin kohdalta yliopistoissa toki pitäisi säilyttää tutkimukseen keskittyvää opetusta.
Ammattikorkeajärjestelmän hallinto selkeytetään ja koulujärjestelmä valtiollistetaan yliopistomallia mukaillen.
Yliopistoissa kaadetaan tiedekuntarajat ja mahdollistetaan opiskelijoille aineiden valinta haluamistaan paikoista, ilman selityksiä tai selvityksiä.
Ammattikorkeassa panostetaan ammatillisen jatko-opiskeluun työ-elämän tarpeiden mukaan. Yliopistoissa painotetaan (huippu)tutkimusta, innovaatioita ja keksintöjä.

Käsien pyyhintä. Valmista tuli.

Ryhmäkuritusta

Ryhmäkuri on näitä keskeisiä politiikassa toisteltuja mantroja, joilla vihriät usein pyrkivät lyömään vanhoja puolueita, etenkin demareita (voisiko joku muuten kertoa, mistä vihreiden demariviha oikein kumpuaa?) Alla oleva on napattu vihreän kansanedustajaehdokkaan Outi Alanko-Kahiluodon (krijtusvihreet alkuperäiset) blogista:

"Vihreillä ei ole ryhmkuria (toisin kuin esimerkiksi demareilla, joiden ryhmäkuri on kuin suoraan scienve fiction -romaanista) eikä uusia jäseniä valita haastattelun tai sissänpääsy testin perusteella. Kun nyt ymmärtääkseni kysyit puolueen kantaa, niin jäsenistöstä koostuvan puoluekokouksen viime toukokuussa hyväksymässä Vihreiden periaateohjelmassa otetaan ydinvoimaan seuraava kanta: "Ydinvoimaa ei tarvita, koska on parempia vaihtoehtoja turvata energiansaanti. Ydinvoima lisää turvattomuutta maailmassa ja hidastaa siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin. Olemassa olevasta ydinvoimasta on luovuttava asteittain."

Noin. Pam. Meillä ei ryhmäkuriteta, mutta nuo demarit ovat diktaattoreita keskenään. Ja se siitä.

Ryhmäkuri sattuu olemaan välttämätön väline parlamentaarisen demokratian toimimiselle poliittisessa järjestelmässä, joka perustuu poliittisten ryhmien toiminnalle. Tämän myös vihreät tietävät hyvin, jos katsoo heidän äänestyskäyttäytymistään eduskunnassa tai Helsingin valtuustossa; kovin samanmielistä sakkia.

Ketään ei ryhmäkurilla pakoteta vaihtamaan mielipidettään, eikä mistään ylhäältä tule käskyä, että näin teidän on toimittava. Kysymys on keskustelusta ja yhteisestä mielipiteen muodostuksesta. Kun vaaleilla valittu henkilö liittyy johonkin ryhmään hän samalla hyväksyy tietyt pelisäännöt. Niihin kuuluu se, että jotta ryhmällä olisi poliittista voimaa, on sen toimittava nimenomaan ryhmänä: Ei kukaan kuuntele tai ainakaan usko laumaa keskenään erimielisiä mielipidepingispalloina ympäriinsä pomppivia edustajia.

En ymmärrä, en käsitä. Mikä siinä yhteistyössä oman ryhmän kanssa ja yhteisen mielipiteen tavoittelussa on niin vastenmielistä, että sillä pitää meuhkata? Helppoja irtopisteitä individualistisena maailmanaikana?

Onko ajatuksille sijaa vaalien majatalossa?

Ajatus ajatuksettomuudesta. Onko ajatuksille, varsinkaan uusille ja (hui!) radikaaleille, sijaa vaalien majatalossa? V-liitto ja M-liitto availivat kampanjoitaan viikonvaihteessa.

Molemmat julkistivat vaaliohjelmansa, joilla ei ole mitään tekemistä kampanjasloganien kanssa.
Maalaisliitto sanoo "Melkein kuin itseään äänestäisi" (ylistyslaulu henkiselle masturbaatiolle, köh.) ja Vasurit heittävät "Oikeasti vasemmalla". Eläköön mielikuvamarkkinointi. Ei sen puoleen, mitään enempää en odota muiltakaan puolueilta, en omaltanikaan.

Puolueet ovat tuudittautuneet Suomessa(kin) siihen Ruususen uneen, että vaaleissa ei saa kumartaa kenellekään, jottei pyllistäisi muille. Puhutaan sellaisista asioista, jotka eivät ärsytä ja tehdään sellaisia lupauksia, jotka on mahdollisimman helppo pitää (tai helppo selittää, miksi ei pidetty), pyritään olemaan mahdollisimman suuren äänestäjämassan asialla. Mikään puolue ei kuitenkaan raa-assa todellisuudessa ole niin aateköyhä, etteikö sillä olisi ideologisia tavoitteita, mutta ne pidetään pimennossa, että saataisiin ääniä. No, hommahan ei toimi.

Uudet ajatukset jäävät sitten ehdokkaiden esitettäviksi. Valitettavasti vielä niin, että "kärki"ehdokkaat eli toisin sanoen ne tunnetut kasvot, pysyvät puolueen "älä sano mitään, mikä voisi karkoittaa äänestäjän" linjalla, eivät niitä esitä. Eli uudet ajatukset jäävät muille ehdokkaille, jotka niillä yrittävät saada itselleen poliittista elintilaa. Tässä kohtaa sen pitääkin olla niin, mutta valitettavasti tämä taas kokonaisuutena tarkoittaa, että monet ajatukset kuolevat kuulumattomina.

Mahdankohan minä olla pahalla päällä, sanoi ääni sisältäni, kun blogitekstin uudellenluki.

Hajanaisia

Muutama hajanainen merkintä. Lauantaina sain tuntea itseni ei-niin-hyväksi isäksi, kun ulkoilemasta palattua pienempi poika kitisi. Ajattelin sen olevan normaalia nälän ja väsymyksen yhdistelmää, eikä siinä mitään. Kun olin saanut ruuan tehtyä ja tarjoiltua junioreille, niin hetken päästä vanhempi poika huutaa pöydästä "Isi!Kato!Niki!". Pöydässä on pienempi poika nukahtanut poski pöytää vasten, peruna suussa. Olihan se toki myös liikuttavaa, mutta hieman paremmin olisi voinut tilannettakin tulkita...

Tuomioja osoittaa hyvin, miten kauniiltakin näyttävissä asioissa on toinen puoli, joka ei välttämättä näyttäydy heti, mutta on periaatteellisesti iso ja merkittävä. Ei tehdä rahoitusautomaatteja valtionomaisuuden myyntituloista, eli lyödä lukkoon myyntiä myös eteenpäin, kun on jo mietitty miten rahat käytetään. Onkin eri pohdinnan paikka miettikö Wallin tätä ehdotuksensa tehdessään, vai oliko kyseessä tyypillinen nyt on ehdotettava jotain kivaa näin tässä vaalien alla ajatelma.

HS:n blogitarjonta paranee taas Kaupungin valojen lopetettua. Presidentien vaalien alla erinomaista työtä tehnyt Perässähiihtäjä palaa asialle eduskuntavaalien merkeissä. Valot saa uuden (pk-seudun) kunnallispolitiittisen seuraajansa Suurkaupungin haista. Valot ehti jo muodostua netissä liikkuvien vaikuttajien ja asioiden seuraajien kohtaamis (yhteenottokin) paikaksi. Hyvä taas näin.

Olen myös tullut ajatelleeksi, että eipä sitä juuri huomaa, että tässä maassa ovat eduskuntavaalit hyvinkin nopeasti. Sen huomaa, jos asiaa seuraa, siitä että yksittäiset ehdokkaat heittelevät hyviä ja huonoja, usein julkisuushakuisia, ideoita kiihtyvällä tahdilla ilmaan. Varsinaiset keskustelijat antavat avauksilla, merkittävillä sellaisilla tai visioilla odottaa itseään. Ei ihme, että tämä on näin.

Rattijuopolle raippaa railakkaasti

Näyttelijä, jonka nimikirjaimet muodostavat itäisen naapurimme entisen valtionimen, tai siis näyttelijän kohtalo rattijuopon kanssa, on käynnistänyt (taas) aiheellisen keskustelun liikennekurista ja rangaistuksista.

IS kertoo tänään asiantuntijan sanoin, että lisää raippaa rattijuopoille. Kyllähän se rangaistus pitää tulla, mutta auttaisivatko pidemmät vankeustuomiot asiassa. Todennäköisesti eivät. Ne pahentaisivat montaa kiinniottotilannetta, koska poliisia pelättäisiin enemmän, karkuun mentäisiin lujempaa.

Ihmismieli kun on valitettavasti sellainen, että humalassa ei kauheasti ajatella mitään ikävää, kuten rangaistuksia tai humalassa ajelun mahdollisia seurauksia.

Rangaistuspuolella pitäisi mennä enemmän siihen omaisuus -ja henkilökohtaisuuspuoleen käsiksi. Auton menetys valtiolle, kokonaan - ei vain määräajaksi. Tai jos olet jonkun muun autolla liikkeellä, auton arvon maksaminen ja niin edelleen. Ajokortti lopullisesti pois (tiedetään, sitten ajetaan kortitta). Alkolukot ja niin edelleen. Eivät nämäkään toimi tai tee asiassa autuaaksi, mutta toimisivat tehokkaammin kuin vankeusrangaistukset.

Väittelyn 1. pääsääntö

Aiemmin viittaamani Annelin esittämän salaliittoteorian lisäksi saman poppoon Matin väläyttämät jatko-opintojen maksullisuudet toivat mieleeni väittelyn 1. pääsäännön.

Se sopisi tässä kohtaa noudatettavaksi, vaikka useimmiten ollaankin kaikki herttaisen yksimielisiä siitä, että keskustelu on hyvästä.

Ja väittelyn 1. pääsääntöhän kuuluu:

Älä koskaan ala inttämään idiootin kanssa. Väittelyä seuraavat ulkopuoliset eivät välttämättä erota kumpi on kumpi.

Miltä kaupunki maistuu?

Aiemmassani merkinnässäni, koskien Hanasaari A:tä ja vaaleja, herkesi tiukkaa (katkeraakin) kommentointia. Tästä mieleen jäi pyörimään ajatus siitä, että miltä se minun kaupunkini nyt sitten maistuu.

Olen edelleen voimakkaasti sitä mieltä, että oleellinen osa kaupunkia on muutos. Ensinnäkin siksi, että kaupungistuminen on yksi historian suuria prosesseja, joka on muuttanut tapaamme elää ja toimia vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Muutos on niin henkistä, kulttuurista kuin kaupunkiympäristöön liittyen fyysistäkin.

Mikään kaupunki ei voi sementoida kaupunkirakennettaan johonkin tiettyyn tilaan, vaan pitää olla mahdollisuus rakentaa uutta - ja myös purkaa vanhaa. Paikalleeen pysähtynyt kaupunki on kuoleva kaupunki - matkalla kohti ulkomuseotilaa.

Kaupunkiin kuuluu kerroksisuus, siellä on rakennetta ja rakennuksia eri aikakausilta. Omaan mielleyhtymään kuuluvat mieluummin kokonaisuudet kuin yksittäiset rakennukset. Se kuvaa eri aikakausia paremmin kuin yksi muistomerkki keskellä modernia.

Nykyisyys on keskeistä. Tällä hetkellä siihen kuuluvat lasipinnat ja sanotaanko nyt pilvepiirtäjämäisyys. Allekirjoittanut nyt esimerkiksi vain sattuu pitämään vaikkapa Ruoholahden uusia toimistokortteleita kivan näköisinä, tosin niin pidän myös puu-Käpylää.

Hyvä kaupunki olisi suunniteltu ihmisten ja heidän tarpeidensa, ei arkkitehtuurin ehdoilla.

Ja lopuksi: tämä on minun mielipiteeni, joka on ihan tasan tarkkaan oikea - yhtä oikea kuin kenen tahansa muunkin mielipide. Kaikessa estetiikassa on kysymys katsojasta ja kokijasta, "anything goes" - jos joku sitä miellyttävänä pitää. Lopputulos on kompromisseja.

Irakgate: osa salaliittoteoria

Iso-H kysyy - ihan oikeutetusti - Jäätteenmäen todisteiden perään tämän väitettyä, että hänen eroamisensa pääministerin paikalta johtui salaseura SDP:n salaliitosta hänen syrjäyttämisekseen.

Kaikki puolueet harhaantuvat likaisiin temppuihin aina joskus - siinä ei varmaan kenelläkään ole mitään epäselvää. Mutta että joku kuuluisa likaisten temppujen osasto olisi voinut suunnitella ja toteuttaa operaation, jossa jo kauan ennen vaaleja olisi jotenkin saatu TP:n kanslian kepulivirkamies faksaamaan pyytämättä ja yllätyksenä dataa Annelin faksinumeroon. Ihan vaan siitä syystä, että jos nyt maalaisliito sattuisi voittamaan vaalit ja jos nyt sitten vielä päädyttäisiin punamultahallitukseen. Ja sitten voitaisiin käräyttää pääministeri Ilta-Sanomien toimittajan tehokkaalla avustuksella, niin sitten voitaisiin kaataa se hallitus ja saada pääministerin paikka takaisin...

Jos Jäätteenmäki todella uskoo, että jollaikin sd tahoilla on tällaisen suunnittelun ja toteutuksen kyky, niin on vaikea kuvitella miten hän pystyy toimimaan politiikassa millään tavalla. Minusta tuntuisi erittäin musertavalta kamppailla tuollaista koneistoa vastaan. Todennäköisempi selitys on katkeruus, jossa on helppo löysin perustein syyttää toisia, kuin ajatella omia tekosia.

Niin, ja sekin lienee kaikille selvää, että siinä vaihessa kun Annelin countdown pikalähdölle valtioneuvostosta oli käynnissä, tuli useammalle kuin yhdelle demarivaikuttajalle mieleen, että voisiko tätä tilaisuutta käyttää hyväkseen pääministerin värin vaihtamiseksi. Siihen - toisin kuin tuohon yllä kuvattuun operaatioon - ei kovin vilkasta poliittista mielikuvitusta vaadita.

Uusi ajatus?

Joku (mahdollinen) uskollinen lukijani on saattanut huomata, että aika ajoin huvitan itseäni ja toivottavasti ainakin joskus muitakin nappaamalla paloja Suomalaisen Totuuden Äänenkantajasta, Keskustan verkkolehti Apilasta.

Ja tarjoillaan taas yksi, liittyen Vihriälän työryhmän globalisaatioraporttiin ja sen kommentointiin:
"Maan tulevaisuuden kannalta ei ole hyvä asia, jos poliitikot ja vaikutusvaltainen ay-liike tahtovat hiljentää uudet ajatukset herkkähipiäisellä "ei saa keskustella" -asenteella. Silloin yhteiskunta jämähtää paikoilleen, ikivanhoihin juoksuhautoihin. "

Ai, mikä tässä oli pielessä? Siitä olen samaa mieltä etteivät politiikot eikä ay-liike saa vaientaa keskustelua ja uusia ajatuksia.

Se nosti toista suupieltä hivenen ylöspäin, että Vihriälän poppoon paperin leikkaus, -kiristämis, työehtojen heikennys ja Tanskan mallin apinoimis ajatuksia tituleerataan uusina... Näitä nyt on meillä kohtuullisen usein jo ehditty esittää - ja niistä on jopa keskusteltukin. Joko verkkolehdellä on tynnyrissä kasvanut toimittaja - tai sitten Apollonkadulle ei kovin montaa lehteä tai uutispalvelua tilata tai vaihtoehtoisesti niitä ei lueta.

Fly Spanair

Otsikon mukaisen mainoksen oikeuttaa jo se, että olen tällä hetkellä Madridissa turvallisesti kyseisen yhtiön lennättämänä.

Vielä enemmän sen oikeuttaa se, että join yhden oluen koneessa, josta he veloittivat 3 euroa (0,25 cl tölkki: ryöstöä). Lentoemännällä ei kuitenkaan ollut heti antaa rahasta takaisin, vaan lupasi tuoda vaihtorahat myöhemmin, maksoin kahdenkympin setelillä.

Ensimmäisen kerran lentoemäntä toi 7 euroa, ja sanoi ettei toisessa päässä ollutkaan tarpeeksi vaihtorahaa, pahoitteli ja sanoi taas palaavansa myöhemmin asiaan. Palasi ja toi 2 kympin seteliä. Eli oluen juominen koneessa ryöstöhintaan tuotti minulle 24 euroa lopulta. Ihan kannattavaa kaljanjuontia, sanoisin.

Paluumatkaa ajatellen kyseessä ei valitettavasti varmaankaan ole yhtiön normaali käytäntö;)

Moraalinen ongelma

Pieni uutinen tämän rap artisti iso-isokirjain mielipiteestä siitä, että hänen mielipiteensä johti hänen vapautensa rajoittamiseen (vangitsemiseen), sai minut pohtimaan moraalia. Filosofisia ajatuksia pitkästä aikaa, ainakin täällä blogissa.

Perusajatus tuntuu aika simppeliltä. Mielipiteen vapauden kuvittelisi olevan yksi perustavinta laatua olevia arvoja – ja loukkaamaton. Eli kun joku kieltäytyy asevelvollisuuden suorittamisesta, missään muodossa, loukkaa valtio hänen mielipiteen vapauttaan sulkemalla hänet tämän mielipiteen vuoksi vankilaan.

Ja toisaalta, yhteiskunnalla – jonka ilmentymä valtio on – on oikeus odottaa joidenkin velvoitteiden täyttämistä vastineeksi yhteiskunnan jäsenyyden tarjoamista asioista. Eli mielipiteen vapaus ja yhteiskunnan jäsenyyden luoma velvollisuus menevät ristiin. Yhteiskunnan jäsenyydestähän voisi kieltäytyä hakeutumalla toisen yhteiskunnan jäseneksi. Pysymällä sen yhteiskunnan jäsenenä, missä tätä velvollisuutta (asevelvollisuus) pidetään yllä, hyväksyy sen velvollisuuden osana yhteiskuntaan kuulumista.

Ja tappamisesta kieltäytyminenhän (vahva moraalinen argumentti) ei enää ole riittävä peruste hylätä asevelvollisuus. Siviilipalvelusimmeisillä ei enää ole tekemistä sodan kanssa, kun heitä ei edes sotatilassa laiteta (virallisesti….) miinanpolkijoiksi pikakoulutuksella.

Poliittisesti olisin koska tahansa sitä mieltä, että aseistakieltäytyjien vangitseminen ei ole hyväksyttävää. Johtaako edellinen ajatuskulku nyt sitten siihen, että olen filosofisesti eri mieltä – ja joudun näin ollen vaihtamaan mielipidettäni? Onneksi ei.

Vasta-argumentti 1: Vaikka mielipiteen vapaus ja velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan menevät ristiin niin, että velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan on filosofisesti vahvemmilla, se ei ole hyväksyttävä syy rangaista ihmistä mielipiteestään henkilökohtaisen vapauden menettämisellä. Rangaistus suhteessa mielipiteen vapauden arvoon, on aivan liian suuri.

Vasta-argumentti 2: Koko suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä sotii tasa-arvoa vastaan sen koskiessa (pakollisena) vain toista sukupuolta. Ja koska se räikeästi loukkaa tärkeää tasa-arvon periaatetta, on se järjestelmä, jota ei tarvitse yhteiskunnan jäsenenä kunnioittaa. Näin ollen mielipiteen vapaus palaa vertailussa suvereeniin ykkösasemaan.

Yksi ei määritä kaikkia

Lauantai-iltana tai oikeampi olisi sanoa, että sunnuntaiyön varhaisina tunteina, juutuin pyytämättä ja yllätyksenä itseään vihreäksi arvomaailmaltaan tituleeranneen herran kanssa "keskustelemaan". Pyytämättä ja yllätyksenä siksi, että en koko tyyppiä tuntenut ennen kuin 6.Linjan soittojuottolassa tähän törmäsin. Yllätys oli sekin, että kaveri ei osannut pöydästä poistua edes kehotuksesta, lopulta, kaverin jankkaamisellaan onnistuttua karkottamaan naisseuran pöydästä, ei ollut enää muuta tekemistä kuin vängätä. (Samassa baarissa törmäsin myös erääseen naiseen, joka kivenkovaan väitti minulle, että kasvoni ovat kovin tutut radiosta...)

Suurin ongelma tässä vänkäämisessä nousi siitä, että demarit ovat aus anus, koska Lipponen sitä ja tätä. Yritin selittää, vääntää ja ymmärrystä edistää, kertomalla, että yhden ihmisen - oli tämä jollekin liikkeelle kuinka merkittävä tahansa - perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä kaikkien ajatus- ja arvomaailmasta. Ainakin allekirjoittanut, kun uskoo enemmän nimenomaan arvomaailmaan, ideologiaan ja ajatuksiin, kuin henkilöihin. Tämä nyt ei mennyt perille, ei sitten millään.

Tosin, minulle ja minusta, yksi vihreiden yleisesti esiintyviä virheitä, on juuri yltiöindividualismi. Tämän tajusin aikanaan, kun erästä paneelia puheenjohtajoidessani, tein panelisteille kysymyksen politiikan yksilöllistymisestä ja sen mahdollisesta ongelmallisuudesta. Vihreiden sittemmin varsin merkittäväkin edustaja totesi, että siinä ei ole mitään eikä minkäänlaista ongelmaa.

Yksi ei nyt vaan määritä kaikkia ja on tilanteita, joissa joukko voi olla tärkeämpi kuin yksilö. Saatan olla vanhanaikainen, mutta tässä asiassa sallin sen ilolla itselleni.

Vaalit ovat tulossa

Helsingissä tietää, että vaalit - kunnallis tai eduskunta - ovat tulossa, kun etsitään tai "löytyy" joku vanha rakennus, jota voi esittää säilytettäväksi tai suojeltavaksi uudisrakentamisen sijaan. Nyt tämän merkkipaikan on ottanut Hanasaaren A-voimala.

Jokapäivähän tuota katselen täältä Sörnaisten rantatien toisella puolen sijaitsevasta konttorista. Mikäs siinä, symppis vanha rakennushan tuo on. Pidän teollisuusromantiikasta, ei siinä mitään. Samaa mieltä, eri romantiikan sävyllä, olin myös Makasiineista.

Mutta on se nyt vaan kummallista, että aina vaalien alla herätään suojelemaan jotain rakennusta. Tarjotaan ihmisille "mikään muuttua ei saa" -asennetta, olisihan se nyt niiin kamalaa jos tämä tai tuo vanha pytinki purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kaupungin kipeästi kaipaamia asuntoja. Minulle nyt on periaatteessa rakennuksena ihan se ja sama säilyykö Hanasaari vai ei, samaa mieltä on periaatteessa varmaan kaupunkilaisten enemmistö.

Tämä periaatte vain nyppii. Vallalla on ajattelu, että säilyttäminen on hyvästä. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon taas: Kaupunkiin kuuluu keskeisenä osana muutos. Kuka suojelisi muutoksen ylitsevuotavan säilytyksen ja suojeluvimman tiellä?

Kouluverkkokäpistely

Jo jonkin aikaa sitten uutisoitiin, että Helsinki suunnittelee kouluverkkonsa supistamista. Nyt uutisissa on sama aihe sen johdosta, että on aloitettu keskustelutilaisuudet lakkauttamisista.

Menemättä pidemmälle siihen, miksi koko hanke on enempi vähempi sitä ihteään on pakko kommentoida mielestäni koko esityksen syntymisen kummallisinta asiaa.

Selvitys on teetetty konsulttifirmalla nimeltä Net Effect. En tunne firmaa, varmaan ihan päteviä. Ongelma nyt vain on siinä, että mokomaa selvitystä lähdetään teettämään ulkopuolisen konsultin kautta. Asialle on olemassa nimi: vastuunpakoilu.

Viraston valmistelevilla virkamiehillä, kaupungin tutkijoilla ja poliittisilla päätöksentekijöillä on käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto, millä näitä päätöksiä voidaan lähteä valmistelemaan ja sitten tekemään. Se että päädytään tällaiseen tilaukseen johtuu vain siitä, että yritetään 1) pitkittään sitä hetkeä, kun on pakko tehdä päätöksiä ja alkaa kantamaan vastuuta, ja 2) halutaan ulkopuolinen taho, jota on kiva alkaa osoitella sormella, kun luntaa alkaa tulla niskaan.

Helvetin surullista. Vastuunkantamisen alennustila.

Varsinainen sankari

Lähes kaikki ovat varmaan jo bonganneet uutisen nettivideon perusteella nostetusta poliisitutkinnasta koskien vartijoiden liiallista voimankäyttöä. On hyvä, että tällaiset asiat selviävät. On hyvä, että poliisi tutkii tämän. Yksityisten vartijaliikkeiden toiminnasta pitää olla huolissaan.

MUTTA: Toivottavasti kukaan ei ryhdy leipomaan tästä videonkuvaajasta mitään sankaria, joka paljastaa vartijoiden hirmuteot. Kysymyksessä on aikamoinen vähälatva kuitenkin, postaa videon youtubeen joitakin aikoja itse tapahtuman jälkeen. Todistaa pahoinpitelyn, onnistuu vieläpä kuvaamaan sen ja ainoa toiminnallinen ajatus, mikä syntyy: Hei, tästä saa kivat propsit, kun laittaa pahaa kamaa nettiin, hei.

Siis ihan tosissaan, kaverin olis pitäny tehdä heti rikosilmoitus asiasta, toimittaa video poliisille ja niin edelleen. Nyt asia selviää vähän niinkuin vahingossa. Mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu?

Mutta missä on Eero?

Sain eilen huomautuksen, tai en oikeastaan huomautusta, vaan toteamuksen siitä, että päivityksiä ei blogiin ole tippunut viikkoon. Normaalista tahdista katsoen se on pitkä tauko. Ei selityksiä. Blogiin merkitsemisen aktiivisuus korreloi hyvin pitkälle muun aktiivisuuden kanssa, nyt on ollut vähän semmoinen passiivisempi vaihe menossa.
--------- click----------asiaan----------click
Eero Heinäluoma totuttiin puoluesihteerinä näkemään jatkuvasti julkisuudessa kommentoimassa, esittämässä ja hyökkäämässä. Tähän ärhäkkyyteen ja tehokkuuteen moni hänet puheenjohtajaksi äänestänyt varmasti myös päätöksensä perusti. Puolue tarvitsee vetäjän, joka on jatkuvasti esillä - niin se vain nyt näinä päivinä on.

Siksi onkin pakko sylkäistä ilmaan kysymys: "Mutta missä on Eero?" Esiintyyhän ministeri tietysti julkisuudessa ja puolueen puheenjohtajakin. Mutta jos vertaa sitä Eeroa, joka mediassa heilui vielä pari vuotta sitten, tähän nykyiseen tilanteeseen, niin ero on - suuri. Toivottavasti tämä ei perustu mihinkään sellaiseen ajatteluun, että puoluesihteeri esiintyisi edelleen siten, kuten Eero teki. Se taktiikka tarvitsisi puoluesihteerin, joka pystyy siihen - ja sellaista sdp:llä ei tällä hetkellä ole.

Ehkä tässä on vain kyse syvemmästä taktiikasta. Don Eero, Silvio Heinäluoma, yrittää taustajoukkoineen korjata suhteellisen huona imagotilannetta pysymällä pois jatkuvasta mediakulutuksesta. Tuon imago-ongelman kyllä vaatimattoman mielipiteeni mukaan korjaisi paremmin syleilemällä sen kuoliaaksi.

Saattaa olla, että säästellään paukkuja vaalikampanjan kovimpia kierroksia varten. Sekin on vähän kummallista taktiikkaa. Saattaa olla, että kyse on ymmärryksestäni, mutta silti minusta on oikeutettua kysyä, että missä se Eero on oikein luuraa?

Maalaisliittolainen omistajapolitiikka

Keski-Suomen titaani, kauppa- ja teollisuusministeriön herra hidalgo, Mauri Pekkarinen on kertonut meille ilosanoman: valtion omistajapolitiikka on toiminut hyvin.

Pekkarisen mukaan omistajapolitiikka on toiminut hyvin, koska valtion osakesalkun arvo on vaalikauden aikana yli kaksinkertaistunut. Tämähän on osin totta. Hallitusohjelma sanoo:
"Omistajapolitiikan tavoitteena on yhtiöiden kehittäminen, hyvä henkilöstöpolitiikka ja valtion omistuksen arvon nostaminen."

Omistuksen arvon nostaminen ei ole perinteisesti ollut se keskeinen omistajapolitiikan mittari. Maalaisliittolaisesti selitettynä se johtuu siitä, että kun maajussi tekee strategisen sijoituksen uuteen lehmään, hän ei ensisijaisesti ole kiinnostunut siitä paljonko lehmän arvo omistuksen kestäessä nousee. Paljon kiinnostavampaa on lehmän antama panos tuotantoon ja sen asema maatilan kokonaisuudessa. Ja nyt siis Pekkarinen iloitsee siitä, että lehmän arvo on kasvanut eikä puhu muusta mitään.

Valtio voisi olla paljon tehokkaampi sijoittaja, jos omistajapolitiikan perimmäisenä tarkoituksena olisi osakesalkun arvon kasvattaminen. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksemukaista. Mitenköhän Pekkarinen tuon omistajapolitiikan kokonaisuuden näkee? Yksi vanha totuushan on se, että nostetaan vain se onnistunut asia esiin ja voimakkaasti, jos kokonaisuudessa on heikoimpia lenkkejä.

Käsiä saa nostaa ylös, jos pitää toteutettua omistajapolitiikkaa onnistuneena. Itse kysyisin enneminkin, että mikä omistajapolitiikka?

Pääseekö Jorma kahville?

Pitkästä aikaa oli osin vapaa-vapaa viikonloppu (ei töissä, ainakaan koko aikaa, eivätkä pojat mun luona). Kivaa oli enimmän osan aikaa, välillä tosi kivaa, vaikka koko viikonlopun odotinkin jotain tapahtuvaksi, mitä ei tapahtunut.

Välillä sitä sattuu kummallisia asioita. Lauantaina, hieman väsyneenä, heräilin joskus ennen puoltapäivää. Espresson keiton ja varovaisen uuteen päivään heräilyn aikana ovikello soi. Se on jo sinällään kummallista, sillä ei se yleensä, ei oikein kukaan tule oikeastaan ilmoittamatta, yhtäkkiä käymään. Ensimmäinen ajatus: "Jehovia tai tai jotain muita lahkolaisia..." Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen avasin kuitenkin oven.

Oven takana oli keski-ikäinen, minulle tuntematon nainen. Ilman sen kummempia selittelyitä hän ilmoitti: "Tuli hakemaan Jormaa kahville". Hämmennyin ja hetken hölmistyneenä tuijotettuani sain sanottua, että ei täällä ketään Jormaa ole, ei todellakaan asu, enkä tunne. Tilanne ei kuitenkaan päättynyt.

Nainen tuijotti minua tiukasti ja tiedusteli etteikö Jorma todellakaan ole täällä. Kerroin että, ei ei todellakaan, täällä asun minä, olen asunut muutaman kuukauden. Nain toteaa:"Jaaha, olen saanut sitten väärää tietoa", ja jatkaa kysyen: "Asutko todellakin yksin täällä?". Kerroin että kyllä todellakin asun yksin täällä ja tiedustelin varovasti, että josko nainen on saanut väärän osoitteen ja voisin sitten olla ehkä avuksi, jos on väärä rappu tai jotain. Ei muuta vastausta, kuin uusi tiukkaus siitä asunko siis todellakin yksin.

Pitäydyin edelleen totuudessa ja kerroin asuvani yksin. Nainen rupesi siinä vaiheessa lähtemään oveltani, poistuessaan vielä ilmoittaen "No, toivottavasti nyt sitten asut todella yksin!".

Siis, hei hetkinen ja haloo. Oli tavallisen epätavallinen tapaus. Kyllä minä sen ymmärrän, että joku erehtyy asunnosta tai muuta vastaavaa, mutta tuollainen tiukkaus ja kysely ilman selityksiä menee yli ymmärryksen. Meitä on moneen junaan - ja se elämä on todella kummallista välillä.

Kokoomusnuoret salatiedon lähteillä

Törmäsin vahingossa Kokoomusnuorten jo muutaman viikon takaiseen tiedotteeseen heidän peejiinsä puheesta. Tämä menee juuri ja täsmälleen siihen, mitä jokin aika sitten ylösmerkitsin Natosta ja epä-älyllisyydestä.

Nurmelta on todennut, also spracht Nurmela:
"Nykyisestä tilanteesta poiketen Suomi on tulevaisuudessa puolustusliitto Naton jäsen ja näin myös osa Euroopan unionin yhteistä puolustusta... ...Yleinen asevelvollisuus tai alueellinen puolustus ei taistelisi Naton intressejä vastaan, kuten joissakin yhteyksissä on väitetty. Asia on ennemminkin päinvastoin. Naton jäsenenä meiltä toivottaisiin, että säilytämme pääpiirteissään nykyisen tapamme järjestää sotilaallinen puolustus..."

Salatietoa, sitä esoteerista tietoainesta, joka meiltä muilta on pimennossa edustaa ensinnäkin se, että Nato on yhtäkuin Euroopan Unionin yhteinen puolustus. Voi tietysti olla, että en ole unionipolitiikkaa tarpeeksi tiiviisti seurannut ja huomaamatta on kokonaan jäänyt päätös, jossa todetaan Naton tai vain natoon kuuluvien jäsenmaiden vastaavan unionin puolustamisesta.

Ja se toinen juttu on tuo yleinen asevelvollisuus ja alueellinen maanpuolustus. Asiahan voi olla niin kuin Nurmela väittää - tai sitten ei. Oleellista on se, että tuota emme tiedä ja todisteita asiasta ei ole - tai pikemminkin niitä on molempiin suuntiin. Miksi pirussa siis pitää jankata tietävänsä asian olevan näin tai noin, kun ei nyt vaan voi tietää? Oma usko ja vakaumus ei taida olla tarpeeksi hip tai muodissa?

Tai sitten kokoomusnuorilla vain on joku sellainen ylivertainen tietolähde käytettävissään, mitä kellään muulla Suomessa ei ole.

Todellinen yllätys

Vantaalla ihmetellään. Ei ensimmäistä, eikä taatusti viimeistä kertaa, jos ajattelu on tällä tasolla:
Vantaa yllättyi säästöjen hupenemista kotihoidontuen leikkausten jälkeen.

Tämä nyt siis pitää ymmärtää niin, että ainakin jotkut virkamiehet/päättäjät Vantaalla uskoivat, että kotihoidontukea voidaan leikata ilman, että lapsia siirtyy kotoa päivähoitoon. Jossain on ollut joku ja jotkin, joilla ei ole mitään käsitystä ihmisten taloudesta ja sen pyörimisestä. Kotihoidontuella saatavat summat ovat joka tapauksessa pieniä ja ne, jotka ovat tehneet valinnan hoitaa lapsia kotona elävät useimmissa tapauksissa henkilökohtaisen talouden kipurajoilla.

Päivähoidossa olevien lasten määrän kasvu on siis luonnollinen ja täysin ennakoitavissa oleva seuraus Vantaalisän leikkaamisesta. On täysin käsittämätöntä, että tämä ajatus ei muka ole ollut selvää, kun asiasta on tehty päätöstä. Kuinka alas ihminen voikaan ajattelussaan vajota, huoh.

Unkari

Unkarin levottomuudet jatkuvat ja yltyvät. Maan politiikka on jo pitkään ollut sen verran sekaisin, että kipinä riitti sytyttämään levottomuudet.

Hyvin kummallista oli kuitenkin vuoden 1956 kansannousun muistojuhlista esitetyt kommentit oppositiopuolueen taholta. Heidän mukaansa valtapuolueella ei olisi oikeutta osallistua ja johtaa muistopäivää, koska puolue on kommunistien perillinen. Varsinaista tulkintaa ja leimakirveen heiluttamista. Vähän sama asia olisi väittää, että Vasemmistoliitolla ei Suomessa ole mitään asia kunnioittaa esimerkiksi Talvisodan muistopäiviä, kun ovat kommunistien perillisiä.

Satun tuntemaan tuota Unkarin päähallituspuolueen väkeä ja politiikkaa jonkun verran. Jonkun sortin sosialidemokraattejahan ne ovat, mutta ideologisesti sitä lähes oikeinta mahdollista laitaa. Ei sen puolueen nykyporukalla ole kyllä mitään ideologisia siteitä kommunismiin. Ehkä opposition tarkoitus, leimaamisen lisäksi, onkin provosoida mahdollisimman rankasti.

Unkarin pitäisi nyt keinolla millä hyvänsä saada vakautettua tilanteensa. Keinot ovat tietysti vähissä, pääoppositiopuolueen nousu valtaan saattaisi olla maalle tuhoisaa, mutta sitä on myös nyt hallitusvastuusta kynsin ja hampain kiinnipitäminenkin.

Fair play, please

Suomi näyttää seuraavan Ruotsia myös poliittisten skandaalien määrässä. Ruotsissa jo ministeritkin lähtevät, Suomessa käristetään lähinnä oppositiota tällä hetkellä. Hyvä kysymys, missä kulkee raja siinä, mistä median pitää kertoa, jotta kansalaiset tietävät ja mikä on jo likasankojournalismia?

Ihan jokaikikisestä poliitikosta saa varmasti jonkin likaisen jutun aikaiseksi, jos oikein tahtoo ja penkoo.Kaikilla on joku luuranko kaapissa, pieni tai iso. Pointti onkin siinä, että siitä pienemmästäkin saa ison ja ilkeän jutun aikaiseksi, jos tahtoo.

Valitettavasti kaikki puolueet (juu, myös demarit) ovat aina lyömässä bensaa liekkeihin, kun jokin juttu tulee esiin. Ei oo reilua peliä, mutta ehkä se aika jo on suomalaisestakin politiikasta - peruuttomattomasti? - ohitse, jolloin asioita tehtiin asioina? Ikävä kyllä aina välillä näyttää, että sisältö on yhdentekevää kunhan imago on kunnossa.

Fair play, please. Ehkä meillä voitaisiin vielä kinata reilusti. Toivottavasti.

Opintotuki.Nyt.

Käynnissä oleva keskustelu opintotuen korottamisesta on monellakin tapaa poliittisesti mielenkiintoinen ja vaikeakin.

Ensinnäkin korotuskampanjassa mukana olevat poliittiset järjestöt tietävät ihan varmasti, että opintotuki ei nouse ensi vuodeksi. Ja ovat tienneet asian koko vuoden ajan. Asia ei ollut kehyksissä mukana - ja tämän sektorin hankkeet eivät pääse kehyksen ulkopuolelta mukaan. Se ei tee kampanjoinnista turhaa, käytännössä kysymys on paineiden luomisesta seuraaviin kehyksiin, puolueiden hallitusohjelmatavoitteisiin ja hallitusohjelmaan.
Ongelma on vain siinä, että ymmärtävätkö kaikki muut mukana olevat tämän? Vastaus lienee, että ei. Politiikot näyttävät entistä enemmän asiaa ymmärtämättömiltä. Toisaalta poliittisilla järjestöillä ei ole muuta mahdollisuuttakaan kuin olla mukana.

Kokoomus on napannut opintotuen korottamisen oppositiopoliittikkansa (ja vaalikampanjansa...) teemaksi. Luonnollinen temppu tässä vaiheessa, asialla näyttää olevan kannatusta joten sillä pääsee lyömään hallitusta. Tosin itse uskon, että jos kokoomus pääsee hallitukseen se johtaa tulorajojen korottamiseen, mutta opintoraha ei tule nousemaan. Toivottavasti olen väärässä.
Hallituspuolueille tilanne on vaikea. Opintotuen korottamista ei voida lähteä kannattamaan enää tässä vaiheessa, kun esitys on ollut raameista ulkona. Hallituspolitiikkaa ei muutenkaan voi lähteä muotoilemaan kaduilla ja järjestöjen keskuudessa suosiota saavuttavien tavoitteiden mukaan lyhyellä aikajänteellä. Toimiva hallitus ei voi olla erilaisten kampanjoiden juoksupoika. Toisaalta paineet asiassa kasvavat. Paine pitää suunnata sinne hallitusohjelmatavoitteisiin.

Toivottavasti opiskelijajärjestöt ja muut kiinnostuneet tahot muistavat ja osaavat hoitaa kampanjoinnin sen oleellisen, eli hallitusohjelman ja seuraavien kehyksien osalta yhtä näyttävästi ja paineella kuin nyt. Tämä syksyinen harjoitushan on ollut järjestöjen osalta tietoista julkisuuspeliä, kaikki tiesivät ettei se nyt nouse.

Vesivoimaa ja uraania

Energiapolitiikka siihen liittyvä kaivostoiminta on ottanut vahvan siivunsa politiikan julkisuudesta muutamina viime aikoina. Vesivoimaa ja uraania, sano.

Maalaisliitto kannattaa yllättävänkin vahvasti vesivoiman lisärakentamista - ja myös puolueet ovat vähintään varovaisesti mukana. Lakien muuttamistakin on väläytelty vesivoiman lisärakentamisen mahdollistamiseksi.

Lakien muuttaminen on perusteltua, jos sillä todella tähdätään uusien vesivoimahankkeiden käynnistämiseen. Mutta jos muuttamisen taustalla on vain halu Vuotoksen rakentamisen mahdollistamiseksi, on peruste täysin väärä. Ja tämän sanon Vuotoksen allasta kannattaneena. Sellainen menettely, jossa oikeudessa hävittyä taistelua viritellään uudelleen lakien muuttamisen kautta, on täysin väärä ja moraalisesti kiero. Mutta jos muiden paineiden kautta lait muuttuvat niin paljon, että Vuotos voidaan ottaa uudelleenarviointiin, on tilanne toinen. Sanotaan mitä sanotaan. Se on niinkuin sitten vähän niin kuin voi-voi.

Uraanikeskutelusta ja kaivostoiminnasta voi perustellusti olla montaa mieltä. Sinällään tuntuu hullulta, jos koeporauksia ei sallittaisi ja näin estettäisiin sen tutkiminen, kuinka paljon ja kuinka rikkaita esiintymiä maaperästämme löytyy. Ne nyt vain ovat asioita, jotka ovat tulevaisuutta silmälläpitäen olla syytä kartoitettuna. Itse kaivostoiminnan salliminen on kokonaan toinen asia.

Vihriä liiton pj Tarja "kuka?" Cronbergilta tuli asiasta kaikki rimat alittava lausunto, joka tv-uutisissa kuului vapaasti lainaten siten, että koska valtaus-ja kaivoslainsäädäntö on niin vanhaa, on itseasiassa epäselvää tulisiko sitä noudattaa... Siis mitä helvettiä? Jos lainsäädäntöä syystä tai toisesta ei ole uusittu, niin parasta ennen päiväys menee umpeen ja lakeja ei tarvitse noudattaa.

Laki on laki. Ja sitä noudatetaan niin kauan kuin se on voimassa. Vain ja ainoastaan niin toimii oikeusvaltio. Tiedoksi vaan Cronbergillekin.

Kirjahaaste

Jaana heitti varsin mieluisan haasteen kehiin, saa puhua kirjoista. Rakkaampaa asiaahan on vaikea löytää, kirjojan en suostu heittämään pois tai hävittämään, vaikka ne olisivatkin sellaisia, etten niitä lue.

1. Kirja, joka muutti elämäni
Onkohan sellaista kenelläkään oikeasti ellei nyt sitten ole ykskaks hurahtunut uskoon tai jotain muuta vastaavaa...? Lähimmäksi oikeaa osuisi kuitenkin vastaus: John Rawls:"Oikeudenmukaisuusteoria".
Se on yhteiskuntafilosofian ehdoton perusteos tänä päivänä. Edelleen suurin osa yhteiskunnallisesta eettisestä keskustelusta nojaa siihen ja jopa Suomessa poliitikot tiputtelevat sitaatteja siitä.
En allekirjoita läheskään kaikkia Rawslin väitteitä, mutta kirjan lukeminen oli kyllä näkökantoja ravisteleva kokemus. "Oikeudenmukaisuusteorian" esittelemä teoria oikeudenmukaisuudesta reiluna pelinä on nerokas luomus.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
No hei, joo. Näitä on ihan hirvittävän paljon... Tolkienin tripla eli "Hobitti", "Silmarillion" ja "Taru Sormusten Herrasta" tulee luettua läpi aina muutaman vuoden välein. Viihdefantasian puolelta voisi mainita R.A. Salvatoren Musta Haltia sarjan, jonka senkin olen kahlannut muutamaan kertaan läpi (nyt siinä tosin on jo niin iso pino kirjoja, että uudelleenluku vie hetken).
Filosofian pääsykoekirjat tuli luettu aikanaan läpi n. 30 kertaa. Filosofian puolelta pitää vielä mainita Michael Walzer:"Spheres of Justice", Voi kuinka ihastuinkaan tuohon teoriaan, siihen olen palannut usein.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Pettit&Goodin:"A Companion to contemporary political philosophy" Autiolla saarella olisi todennäköisesti aikaa vähän ajatella, joten kirja joka tarjoa riittävästi stitumolointia ajatuksille olisi paikallaan. Tuo on sen verran kattava teos ja riittävän yksityiskohtainen, että siitä saisi ajatuksilleen sytykkeitä joksikin aikaa.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Voisi hakea tuota viihdefantasiapuolta, saattaa mennä tuonne hupakko-osastolle, kun mielikuvitus vieläkin tykkää seikkailla lohikäärmeiden ja haltiain kanssa... Silloin se teos olisi, koska se oli se, josta genren lukeminen (viimeistään) alkoi: Weiss&Hickman:"Syyshämärän lohikäärmeet"

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Mende Nazer: "Orja", henkilökohtainen kuvaus orjuudesta ja orjan elämästä tällä vuosituhannelle, tositarina. Tämän jos voi lukea liikuttumatta täytyy olla robotti tai tunne-elämältään lähinnä lahnan tasoa.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Narsisti minussa sanoo "Petteri Oksa, mies joka muutti maailman" ;) Idealisti sanoo "Kuinka sodat loppuivat". Pöytälaatikkokirjailijapuoleni sanoo, että sen pitäisi olla Petteri Oksa:"Lorenian tarut", eli pöytälaatikossa oleva keskeneräinen (ainahan se on...) romaanikäsikirjoitus.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Perusperiaatteessa kaikki kirjat ansaitsevat tulla kirjoitetuksi siitä huolimatta, mitä ne sisältävät tai miten hyvin/huonosti ne ovat kirjoitetut. Eettisesti paha sisältökin on periaatteessa oikeutettua, koska on keskustelun ja mielipiteiden vaihdon tehtävä tuomita ajatukset, eikä niin että niiden ajatusten olisi pitänyt jäädä kirjoittamatta ja esittämättä.
Vaihtoehtoisen historian näkökulmasta olisi tietysti mielenkiintoista, jos vaikkapa "Raamattu" tai "Koraani" olisivat jääneet kirjoittamatta.

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Yleensä niitä on useita, juuri tällä hetkellä kaksi eli Bergholmin Sak:n historian I osa ja R.A. Salvatore "Demoni herää".

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Äh, periaatteessa kaiken :) Aikanaan aloin kirjastosta lukea sci-fi hyllyä järjestelmällisesti alusta loppuun, koska kaikkihan ne olivat mielenkiintoisia...

10. Haastaan viisi bloggaajaa
Laiskottaa, joten tyydyn haastamaan kaikki bloggaajat, joiden mielestä lukeminen hyvin harvoin - oikeastaan koskaan - ei ole ajanhukkaa.

En selviä tästä yksin....

Ööö... Toimistoni edessä kulkee Sörnaisten rantatie. Vastapäätä yksikköämme on kaksi sellaista ulkomainostaulua. Juuri äsken todistin,
kuinka Postin kampanjamainokseen "ole rohkea näytä tunteesi" kävi mainosyhtiö JCDecaux:n autolla kulkenut ja firman haalareissa ollut kaveri spreijaamssa tekstin "En selviä tästä yksin", ei kai se mainokseen kuulu...? Mistä hitosta mahtaa olla kyse?

Intoilijasta kyynikoksi

Henkilökohtaisemman merkinnän paikka. Mutta pysytään kuitenkin politiikassa. Eräs käyty keskustelu laukaisi minut miettimään oman eu-suhteeni kehitystä, olen ehtinyt seisomaan eri puolilla useampaakin jakolinjaa asioissa.

Kun aktivoidun poliittisesti nuorena kloppina olin eu-intoilija, hard core federalisti aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä edes unionin jäsen. Ah, kuinka minä intoilinkaan yhteisen lipun (kansallisliput pois), yhteisen lätkämaajoukkueen ja muiden triviaalin yhden valtion tunnusmerkkien puolesta. Halusin uskoa ja uskoin Eurooppaan, josta tulisi yksi erittäin tiivis liittovaltio tai oikeammin taisin nähdä nykyiset kansallisvaltiot tulevina provinsseina tai maakuntina.

Myöhemmin, ratkaiseva käänne taitaa sijoittua sinne 1990-luvun loppuun, Kosovon sodan aikoihin, liuin antiunionistiksi. Tai en nyt miksikään ränkäksi vastustajaksi, mutta alkoi olla entistä vaikeampi nähdä mitään hyvää tai järkevää unionin toimissa. Osittain se johtui siitä, että kehitys ajoi omista visioistani huomattavan poikkeavaa latua, luotiin demokraattisen kontrollin ulottumattomissa oleva keskuspankki, keskityttiin puolustusyhteistyöhön, puhuttiin alueiden Euroopasta yhden Euroopan sijaan ja niin edelleen. Rupesin rasittavaksi eu:n suhteen, vastustin.

Uudelleen asemoin itseni taas kun muutama vuosi kolmatta vuosituhanta oli edetty. Huomasin transformoituneeni perusmyönteisestesti unioniin suhtautuvaksi kriitikoksi. Paljon turhaa, paljon sälää, hukattuja tilaisuuksia ja idioottimaisia kompromisseja, mutta kehitys ja unioni oikean suuntaisia ja tarpeellisia. Oikeastaan aika terve ja analyyttinen asenne. Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että vanhetessa viisastuu. Kritiikin kärki tosin helpoiten livahti sellaisten ihmisten ajatteluun, jotka suhtautuvat kuten minä josku ennen: intoillen. Toisaalta en tehnyt eroa sen suhteen tapahtuiko intoilu puolesta vai vastaan.

Nyt olen alkanut havoinnoimaan seuraavan vaiheen merkkejä. Ja tästä en kyllä pidä yhtään. En tippaakaan. On nimittäin alkanut tuntumaan siltä, että alan olla eu-kyynikko. Mikään ei kuitenkaan onnistu, eikä eu:n kehitystä tarvitse pitää juuri minään, koska sillä ei paikallaan polkevana koneena ole mitään merkitystä. Eurooppalainen sivistys on ihan jossain muualla kuin tässä unioni prosessissa... Näistä ajatusladuista en siis pidä yhtään ja yritän suhtautua asiaan toisin, mutta näiden parista yllättää itsensä unionin suhteen turhankin usein.

Poliittinen kehityskaari unionin suhteen. How wonferful.

Ay-liike ja pätkätyöläiset

Ammattiyhdistysliike saa aina välillä koviakin syytöksiä siitä, että se ei hoida pätkä/silpputyöläisten asioita, ei kykene hoitamaan niitä tai ei ole niistä edes kiinnostunut.

Kiinnostuksen puute ei tietenkään ole totta. Lisäksi asioita hoidetaan sen kyvyn mukaan, mikä kulloinkin on. Tämä on näkynyt mm. niissä tapauksissa, jossa laittomia pätkiä on viety oikeuteen (ja useimmiten voitettu).

Oleellista on kuitenkin se, että ay-liikkeen kyky on tällä hetkellä puutteellinen pätkätyöläisten asioiden (ongelmat, vakituisiin työsuhteisiin pääseminen) hoitamisen suhteen. Tämä johtuu kolmesta seikasta: järjestämisen ontumisesta, yhteiskunnallisesta haluttomuudesta ja käytännön välineiden puuttumisesta.

Järjestämisen ontuminen on sekä ay-liikkeen sisäsyntyinen ongelma, että olosuhteisiin liittyvä. Jäsenten rekrytointi perustuu valtaosiltaan liittojen aktiivien työhön. Näistä kaikki eivät oikein osaa tai halua lähestyä pätkissä töissä olevia. Lisäksi näihin työsuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä ei ole osattu ottaa osaksi liittojen toimintaa riittävällä tavalla. Toisaalta olosuhteet niissä työpaikoissa, joissa on paljon pätkätyöläisiä, ovat valitettavan usein sellaiset, että järjestäytymiseen ei ainakaan kannusteta.

Yhteiskunnallinen haluttomuus puuttua asiaa on turhankin läpinäkyvää. Julkinen valta on pahin pätkätöiden (väärin)käyttäjä. Jos poliitikoilla ei ole halua laittaa asiaa kuntoon "omalla" tontillaan, niin se on äärimmäisen vaikeaa saada kuntoon yksityisellä sektorilla. Poliitkot voisivat laittaa julkisen tontin kuntoon, jos haluaisivat. Ei ole niin vaikeaa antaa ohjeita, määräyksiä ja työtehtäviä näiden työsuhteiden saattamiseksi kuntoon. Rahoitus ei ole se oikea ongelma, itse asiassa olisi selvempää, kun palkkarahat olisivat vakiobudjetoituja sen sijaan, että niitä erikseen myönnetään joka vuodelle (tai muulle ajanjaksolle) erikseen.
Ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttaminen asiassa on tilanteesta johtuen vähintäänkin haastavaa. Lähes kaikki poliitikot periaatteessa ovat sitä mieltä, että asiassa on ongelmia, mutta käytännössä eivä tee/eivät halua tehdä asialle mitään. Se koetaan ilmeisesti liian työlääksi tai vaikeaksi. Tilanteen ollessa näin kummallisen lukkiutunut on se mitä ilmeisemmin johtanut myös siihen, että nämä asiat ovat valuneet yhteiskuntavaikuttamisen prioriteettilistalla alaspäin.

Käytännön välineiden puuttuminen tarkoittaa sitä, että määräaikaisten työsuhteiden ehdot määritellään laissa. Eli kun tilanteissa on ongelmia, ei luottamusmiehellä ole työpaikalla varsinaisia keinoja neuvotella asiasta, koska se ei kuulu sopimusten piiriin. Ainoat asiat mitä voidaan tehdä on keskustelu/neuvottelu työnantajan kanssa ja jos siitä ei päästä eteenpäin, pitää kyseessä olevan työntekijän mennä oikeuteen ja haluaa oikeutta.
Ylivoimaisesti tärkein tavoite pitäisikin olla määräaikaisten työsuhteiden määrittelyn saaminen työehtosopimuksiin, jolloin niihin syntyisi samanlainen normaali neuvotteluoikeus ja mahdollisuudet kuin muissakin työsuhteiden ehtoihin liittyvissä asioissa.

Epä-älyllisyys ja Nato

Mustakallion Peten Natopostaus nosti hienoisen innostuksen aiheesta taas tauon jälkeen päälle. Kommenteista ja niiden rivien välistä nousevat esiin ne vanhat aiheet ja teemat, jotka aiheen ympärillä pyörivät.

Kaikille tuttu ongelma on se, että keskustelu aiheesta meno helposti (lähes aina) täysin epä-älylliseksi. Joskus voisi olla kaikkien aiheesta puhuvien ja siitä mielipiteitään esittäen miettiä, miksi näin on.

Ensimmäinen asia ovat kustannukset ja vaatimukset Suomen puolustusjärjestelmälle. Kustannuksista ei tiedetä oikeastaan mitään varmaa, Natolla on se oma bkt osuussuosituksensa puolustusmenoille, mutta sitä eivät läheskään kaikki nykyiset jäsenmaatkaan noudata. Nato suhtautuu peruskriittiisesti myös aluepuolustukseen ja asevelvollisuusjärjestelmään. Tästä huolimatta jäsenmailla - esimerkiksi Virolla - on edelleen molemmat järjestelmät voimassa, vaikka liittyessään siltä periaatteessa edellytettiin niistä luopumista.
Ilmeinen tosiasia on siis se, että puolustuksen järjestämiseen ja siihen liittyviin kustannuksiin on täysin mahdotonta saada varmuutta ennen jäsenyysneuvotteluja, joissa varsinaiset ehdot nousisivat esiin. Ja kuten Viron esimerkki osoittaa, neuvotteluissa saavutetuilla ehdoillakaan ei välttämättä todellisuudessa ole niin kovasti merkitystä.

Toinen asia on Naton funktio ja rooli. Natolle uudet jäsenmaat eivät ole resurssi tai puolustusyhteistyön tehostamisen kysymys. Jäsenmaat hyväksytään puhtaasti poliittisin perustein ja sotilaallinen ulottuvuus on kaukainen sivuseikka. Natolla on tällä hetkellä puolustusyhteistyöhön sidottu poliittisen yhteistyön funktio. On puhtaasti arvotuskysymys, vierastaako sitä, että sotilaallinen toiminta on politiikka tai politiikka sotilastoimintaa.
Muutoinhan Naton toiminta on lähinnä puolustusteknologian standardisoimista ja yhteisiä sotaharjoituksia.

Turvatakuut. Nato antaa periaatteessa yhteiseen puolustukseen sitovat turvatakuunsa jäsenmailleen. Kuitenkin kriisitilanteessa jokainen jäsenmaa päättää itsenäisesti osallistuuko se jonkin toisen jäsenmaan puolustamiseen vai ei. Riippuu täysin valittavista muuttujista ja tarkastelunäkökulmasta millaisen riskianalyysin erilaisille tulevaisuusvaihtoehdoille laskee vai ei ja mihin olettaa aseiden ja niiden käyttäjien missäkin tilanteessa riittävän. Tai mitkä alueet näkee sellaisiksi, joita tositilanteessa oltaisiin valmiita puolustamaan.
Sama pätee turvallisuuteen liittyviin syihin liittyä tai olla liittymättä. On täysin arvotuskysymys millaisena turvallisuusympäristön kehityksen haluaa nähdä. Lienee selvää, että juuri tällä hetkellä nykytodellisuudessa Suomella ei ole turvallisuusvajetta, koska kukaan tai mikään ei meitä laajamittaisesti uhkaa. Tulevaisuuteen liittyen voi esittää uskottavia perusteluja sekä uhkan kasvamisen että vähenemisen puolesta.

Nato ja yhdysvallat. Nato on periaatteessa demokraattisesti toimiva järjestö, kaikilla jäsenillä on yhtäläinen äänivalta ja oikeus omaan päätöksentekoon. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki Nato-operaatiot toteutuvat vain ja vain jos Yhdysvallat on mukana. Se johtuu siitä käytännöllisestä syystä, että se on ainoa jäsenmaa, jolla on riittävästi kuljetuskalustoa siirtämään joukkoja edes minkäänlaisella aikataululla kohdepisteeseen.

Miten keskustella asiasta, josta faktoja on kovin vähän ja kannat riippuvat täysin valittavista arvotuksista, muuttujista ja näkökulmasta. Toisaalta: ei tosiasioista voi riidellä, mielipiteistä voi.

Helpolla?

Toissanumero Suomen Kuvalehteä tai tarkemmin sanottuna sen Jälkiruokanen palsta kommentoi, että media päästää Suomessa poliitikot luvattoman helpolla. Pysähdys. Liian helpolla?

Poliitikothan päinvastoin valittavat syynin olevan liiankin tarkka ja kaikken asioiden tulevan käsiteltyä vähän liiankin kanssa. Mutta mutta, sittenkin. Poliitikoistahan ruoditaan pohjamutia myöten yksityisasiat ja henkilökohtaisuudet, varsinkin jos poliitikko on tehnyt jossain vaiheessa sen ratkaisun, että asioitaan julkisuudessa ruotii. Ja se ratkaisu on monen helppo tehdä, se takaa palstatilaa, mitä asiat eivät takaa.

Asioita ei suomalainen media jahtaa. Niistä poliitikot ja politiikka pääsevät liian helpolla. Otetaan esimerkiksi tämä surullinen paras-hanke. Sen etenemisestä, tai etenemisen puutteesta raportoitiin kyllä, mutta tuloksista ei hiillostettu ketään - eikä hiillosteta. Yksikään media ei ainakaan kovin suureen ääneen ihmetellyt, sitä miten tällaiseen hankkeeseen lähdetään, kun hallituksella ei ole yhteisymmärrystä edes siitä, mitkä ovat uudistuksen tarpeet ja keskeiset tavoitteet.

Menemällä ohi puolueiden liturgiasta ja etsimällä tahoja, jotka tietävät, olisi voitu päästä tilanteeseen, jossa todelliset ongelmat ja asetelmat olisivat tulleet kuvatuiksi - esimerkiksi asiaan liittyvän valtapolitiikan osalta. Näin ei tapahtunut.

Median edustajat tietysti sanovat, että he kirjoittavat siitä, mistä kansa haluaa lukea. Se on surullista, jos viihteen ja viihtymisen nälkä (alkaa) ohjata kaikkea myös journalistista uutisointia.

Biobensaa

Hallitus kaikessa viisaudessaan otti ja päätti, että Suomessakin ruvetaan asteittain lantraamaan bensaa bioperäisen aineksen eli etanolin kanssa. Ympäristöliike taputtaa käsiään. Kaikki hyvin?

Ei, ei todellakaan. Ympäristöliikettä ymmärrän tässä asiassa yhtä vähän kuin heidän fuusioenergian vastustuksessaan. Ns. biopolttoaineet ovat häviäjän ratkaisu. Iloitaan siitä, että muutama prosentti bensasta saadaan korvattua etanolilla, kun parempaan ei pystytä. Reippaina käymme rekkain alle, sano.

Häviäjän ratkaisu se on myös siksi, että tämä ratkaisu tukee öljyntuottajia varmistamalla sitä, että öljyriippuvaisessa taloudessa eletään entistä pidempään, koska näin raaka-ainetta säästetään, kun osa siitä korvataan toisella tuotteella. Tämä on kehityssuunta, joka ei johda aitojen vaihtoehtojen rakentamiseen, vaan pyrkii säilyttämään vanhaa. Parempi suunta löytyisi esimerkiksi vetykäyttöisyyden tutkimisesta. Siinä ollaan kuitenkin jo hyvin pitkällä, julkaiseehan BMW ensi vuonna ensimmäisen sarjatuotantoisen vetyautonsa.

Lisäksi on suurelta osin epäilyksen alaista, kuinka ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta todella on kyse. Etanolin tuotanto vaatii pitkän tuotantoketjun, johon liittyy kuljetuksia, lannoittamista (jätevesiä) ja niin edelleen. Jotkut laskelmat ovat osoittaneet, tai käsittääkseni on melko mahdotonta tuottaa energiaa biomassasta niin, että energiatase olisi plussan puolella. Eli saattaa olla - ja ilmeisesti on - niin että etanolin tuottaminen biomassasta kuluttaa enemmän fossiilisia energianlähteitä kuin se säästää osana bensiiniä.

On kivaa olla mukavihreä, eikö rakas hallitus (ja ympäristöjärjestöt)?

Ei tartte neuvoo

Sarjassamme "Henkilökohtainen valitusvirsi" esitetään osa "Kun et kuitenkaan tiedä, niin ei tartte neuvoo".

Kyse on siis siitä, että Mirkan blogin merkinnässä, jossa tämä mainitsee eromme aiheuttamista tuntemuksista, alkoi varsin valopäinen kommentointi. Homman nimi on nyt aika yksinkertaisesti sellainen, että kenenkään - ei kenenkään - tarvitse tulla anonyymisti neuvomaan kumpaakaan siitä, mikä tämä tilanne on, mitä pitäisi - tai olisi pitänyt - tehdä. Ylipäätään kenelläkään ei ole tietoa, taitoa tai mahdollisuutta neuvoa (luetaan: viisastella) ketään heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan.

Ystävät auttavat parhaiten, kun ovat tarpeen hetkellä lähellä, kuuntelevat ja tukevat. Parhaassa tapauksessa he osaavat antaa esimerkkejä ja varovaisia neuvoja. Onneksi näitä ihmisiä on ollut, siitä erinomaisen suuri kiitos heille.

Mutta kukaan, joka blogiin aivottoman anonyymisti tulee viisastelemaan neuvoineen, ei omaa minkäänlaista asemaa edes yrittää neuvoa. Se nyt on suoraan sanottuna pahimman laatuista vettuilua. Iso piste. Ehkä sitä vain on niin paljon ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että voivat toisten vaikeinakin hetkinä korostaa itseään ja yrittä näyttää niin helevetin viisailta. Sorry, ei onnistu, keneltäkään.

Jokainen tilanne, jokainen ihmissuhde ja kaikki niiden käänteet ovat ainutlaatuisia. Vain niihin kuuluvat ihmiset omaavat sen tiedon, jolla niissä voi tehdä ratkaisuja. Jokainen joka yrittää tyrkyttää neuvojaan jonain mallina muille, tekee taatusti pelkkää vahinkoa.

Se siitä.

Syvä hämmennys

Ensimmäinen hämmennys. Sähläyksen jälkeen SAS sai meidät toimitettua onnellisesti yöllä Suomeen ja matkatavaratkin pääsivät paikalle, mitä hyvin syvästi epäilin.

Toinen hämmentävä asia, jonka kommentointia olen miettinyt, on Tampereen pormestarivalinta. Minusta on täysin käsittämätöntä että toverit tamperelaiset itkevät julkisuudessa sitä, että joku meni ja neuvotteli, pelasi ja järjesteli. Ei kukaan usko, että siellä olisi oltu niin tyhmiä, että olisi uskottu asian menevät ihan vaan silleen mukavasti kaikkien oman näkemyksen mukaan.
Neuvottelu ja poliittinen kaupankäynti kuuluvat politiikkaan. On turha yrittää leikkiä enkeliä asiassa, kun omat neuvottelut on mokattu ja turpaan tuli. Silloin pitää kerätä kamansa ja suunnata kohti seuraavaa taistoa. Kokoomus nyt vaan teki vihreille paremman tarjouksen, se on asia jonka kanssa pitää elää, eikä siinä ole sen enempää ihmettelemistä. Shit happens.

Kolmas hämmentävä asia on tämä poliisitoiminta siellä Kiasman kulmilla tuossa äskettäin. Juu, toteuneeseen uhkaan nähden poliisi käytti melko tavalla voimaa. Juu, emme voi tietää, mikä se uhka-analyysi oikeasti oli, kun kukaan ei sitä kerro. Sekin on vaan nyt sillä tavalla, että Suomen mellakoitsija/anarkisti/muu-höpö piirit ovat sen verran pienet ja marginaaliset, että jos jotain tietoa on niin sen kyllä voisi ihan julkisestikin kertoa. Eikä taatusti haittaisi tulevaa toimintaa.
Ja toisaalta juu, ei tästä nyt niin kauhean suurta meteliä kannata nostaa. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Ketään ei kuitenkaan virkavallan toimesta pahoinpidelty, ketään ei ole syyttä tuomittu ja niin edelleen. Yhdestä todellisuuteen nähden ylimitoitetusta operaatiosta on äärimmäisen turhaa ruveta tekemään, mitään poliisivaltiokehityksen suuntaan menemisen esimerkkiä. Poliisijohtoa taisi korveta nuo vapunseudun epäonnistumiset sen verran, että sitä mokaa ei haluttu tehdä uudestaan.

Tilanne ohi(?)

Nyt on tieto, että Oslosta olisi pääsy Kööpenhaminaan 20.35 paikallista aikaa ja sieltä sitten myöhemmin kotiin, eli Helsinkiin siinä 0200. Toivon parasta, mutta ihan vielä en nyt näillä merkeilä mene luottamaan tähän. Katotaan.

Jumissa

Henkilökohtainen pohjoismainen yhteistyö ei osoita laantumisen merkkejä. Koneen piti lähteä jo puoli tuntia sitten, mutta sehän olikin sitten rikki. Ja nyt SAS ei tiedä, että millä täältä pääsee pois tai koska. Asian hoito ei tapahdu kovinkaan ammattimaisesti.

Ensin kerrottiin, että korjaamme konetta kestää hetken. Viiden minuutin päästä tuli tieto, että emme tiedä kuinka kauan korjaus kestää. Ja sitten jo kerrottiinkin, että tämä lento ei lähde mihinkään. Ja valotaululla on jo merkitty seuraavakin lento peruutetuksi, vaikka siitä ei mitään ole kuulutettukaan.

Katsotaan nyt, että koska täältä pääsee pois...

Heja Nordiska samarbejde!

Tätä kirjoitetaan Oslossa. Sitä ei kylläkään huomaa varsinaisesti mistään, koska sijaintipaikka on Norjan LO:n opisto Sormarka. Lentokentät ja kurssikeskukset ovat kaikkialla samanlaisia, sitä voisi periaatteessa olla missä tahansa Pohjoismaassa.

Pohjoismaisen yhteistyön perusteet ovat muuttuneet. Enää ei ole Suomen erityistä syytä helliä pohjoismaista yhteyttään vastapainona Neuvostoliiton vaikutukselle, eikä poliittinen yhteistyö pohjolassa ole enää Eu:n myötä yhtä oleellista kuin ennen. Muutokset ymmärtävät ja tiedostavat kaikki, mutta kukaan - ainakaan merkittävä politiikko - ei sano sitä julkisesti.

Koko yhteistyökuviota ei kannata romuttaa, sen luonnetta ja ja suuntausta pitäisi muuttaa. Keskinäisestä ongelmien vertailusta ja ratkaisumallien hakemisesta pitäisi suuntautua entistä enemmän ulospäin ja katsoa sitä mitä tarjottavaa pohjoismaisella mallilla ja sen yhteistyöllä olisi ulospäin. Yhteinen näkyminen suhteessa unioniin sekä laajempiin ylikansallisiin elimiin voisi olla arvokasta. Kuitenkin näyttää olevan niin, että valtiot hoitavat nämä suhteensa mieluummin itse, asioista koetaan olevan enemmän erimieltä kuin todellisuudessa ollaankaan. Sääli. Pohjoismainen yhteistyö olisi syytä keksiä uudelleen ennen kuin siitä tulee kokonaan historiallinen ulkomuseo.

Niin, allekirjoittanut harjoittaa tätä yhteistyötä juuri nyt Kunta-alan pohjoismaisen unionin merkeissä, tarkemmin sanottuna maahanmuuttajien integraatioseminaarissa. Voisi olla niin, että Suomella olisi jotain opittavaa muista tällä sektorilla ettemme tekisi ainakaan kaikkia niitä virheitä, jotka naapurit ovat jo tehneet - tosin näyttää siltä että teemme niitä kovaa vauhtia.

Kaikkia ratkaisuja ei kuitenkaan tule kopioida. Varsinkin tanskalaiset ja norjalaiset puhuvat "positiivisen diskriminaation" ulottamisesta etnisyyteen eli siis etnisiä kiintiöitä. Herätys, myönteistä diskriminaatiota ei ole olemassakaan eikä tuollaisella ainakaan korjata syntyneitä ongelmatilanteita.

4 vuotta ja 2 miljardia

Valtiovarainministeriön Jukka Pekkarinen, siis mm. entinen Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja, sekä toteaa että esittää julkisen talouden tarvitsevan 2 miljardin euron tasapainoituksen seuraavalla hallituskaudella.

4 vuotta aikaa sijoittaa 2 miljardia euroa julkiseen talouteen? Menokohteita ei liene kenenkään vaikea keksiä, vaikka puhutaankin e r i t t ä i n isoista rahoista. Kannattaa kuitenkin huomata, että J.Pekkarinen ei ole tunnettu siitä, että tämä a) puhuisi lämpimikseen tai b) kannattaisi rahan jakamista vastikkeetta tai vastuuttomasti. Pekkarisella on mielessään jotain tasapainoista ja eteenpäinvievää. Eivätkä esitykset kaikilta osin varmasti ole niin lupaavan kuuloisia kuin otsikkotasoinen "2 miljardii egee julkisee taloutee".

Valistunut veikkaukseni on myös se, että kun eletään näin eduskuntavaalien alusaikaa, ja toisaalta J.Pekkarinen ei ole tyhjästä nykyiselle paikalleen ilmestynyt, hän puhuu muullakin kuin vain omalla suullaan. Tai ainakin muut tahot ovat tietoisia hänen ajatuksistaan, eivätkä ainakaan täysin tyrmää niitä. Ja jos historia todistaa jotain niin J.Pekkarinen on taas kerran ihan oleellisessa roolissa, kun eduskuntavaalien, hallitusohjelmatavoitteiden ja mahdollisten hallitusohjelmaneuvotteluiden taloudellisia linjauksia tehdään.

"olisin halunnut tehdä tämän omalla tavallani"

Brittiläisen, ah niin ihanan kieron ja vastakkainasetteluun perustuvan, politiikan ykkösuutinen pitkästä aikaa ja pitkäksi aikaa, on tietysti Tony Blairin ero tai sen ajankohta. Muusta siihen liittyvästä hutusta en ainakaan tässä yhteydessä ylösmerkitse, mutta pieni mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy tähän ilmoitukseen ja sen syntyyn.

Nyt tapahtunutta ilmoitusta erosta vuoden sisällä edelsi tunnettu avoin kapina apulaisministerien eroineen. Selvästi tuskastunut Blair kommentoi, että olisi halunnut tehdä tämän (eronsa) omalla tavallaan.

Joku voisi ajatella, että kaveri on vetänyt kärryjä sen verran pitkään, että kai hänellä on siihen oikeus. Mutta kun ei ole, eikä olisi ollut. Ihminen on toiminut maansa ja puolueensa johdossa liian pitkään, jos hän alkaa ajatella, että ratkaisevat päätökset kuuluvat vain ja yksin hänelle. Ratkaisujen pitäisi tapahtua yhteistyössä oman puolueen ja maan etua ajatellen. Ei siten kuin ne nyt itse haluaisi tehdä.

Jos ja kun tällainen perustavaa laatua oleva neuvotteluyhteys omien kanssa on menetetty, ei yhtää tarvitse ihmetellä sitä mylläkkää, joka ilmoituksen ympärillä on vellonut.

R did it again

Sisäministeri täräytti eilen, että "Suomea uhkaa huumetsunami". Huoli laittomista päihteistä on perusteltu, mutta (taas kerran) Rajamäen värikäs retoriikka olisi voinut olla paremmin valittu.

Tämä ei ollut kuitenkaan eilisen ykkönen. Kymmenen uutisissa kerrottiin Karjalan etnisistä levottomuuksista ja todettiin, että Suomi ei ainakaan vielä varaudu mitenkään ihmeellisesti. Valitettavasti en netistä löytänyt dokumentoitua tietoa, mutta Rajamäen lausunto meni uutisten mukaan suunnilleen näin:" Kontupohja ei kuulu minun vaalipiiriini, emmekä seuraa tilannetta mitenkään erityisesti. Käsitellään asiaa (mahdollisten turvapaikanhakijoiden tuloa) sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Lienee Rajamäen onni, että maassa on muutakin uutisoimisen aihetta, muuten tämän sarjan letkautuksessa olisi voinut päästä oikein kunnolla julkisuuden hampaisiin. Siis ihan was zum helvete? "Ei kuulu vaalipiirini..." Kun en löytänyt netistä sitä tilaisuuta, missä tämä oli kysytty, en voi varmaksi sanoa, mutta miten tuollainen voi päästä poliitikon, ministerin, suusta? Asiasta jossa on kyseessä todellinen ongelma.

Taidanpa pidättäytyä vanhassa kannassi Rajamäen kyvystä hoitaa tehtäviään.

Saako jäädä kiinni

Ruotsin tiukkoja vaaleja sävyttää nyt myös urkintaskandaali. Kansanpuolueen toimijat ovat saaneet pääsyn demarien sisäiseen verkkoon ja saaneet siten käyttöönsä myös sisäiset vaalisuunnitelmat ja jopa pääsyn muutamien kansanedustajien sähköposteihin.

Kukaan ei liene yllättänyt siitä, että puolueet tekevät kaikkensa hankkiakseen informaatiota toisistaan, kaikkea informaatiota. Sähköpostien lukeminen on asia sinällään, mutta tämä vaalisuunnitelmapuoli on mielenkiintoisempi. Toisten tarkkojen vaalityösuunnitelmien saaminen käsii on lottovoitto, jota tuskin kukaan jättäisi kuittaamatta. Eri asia on sitten miten se tehdään ja mihin tietoa käytetään. Ja tuskinpa Kansapuolue on jättänyt välittämättä tietoja oman blokkinsa muille puolueille, epäilen vahvasti. Nämä tuskin vain jäävät kiinni.

Mutta jos on niin kuin nyt näyttää, eli että käyttäjätunnukset on luovutettu heidän käyttöönsä, varsinaista rikosta tuskin on tapahtunut. Tai saattaa ollakin, juristeria ei ole vahva lajini. Kysymys on tietysti etiikasta. Poliittisilla toimijoilla pitäisi tietysti olla niin korkea moraali, että toisten tietoverkkoon ei mennä materiaalia hakemaan, vaikka tilaisuus on.

Mutta: Kuka tai mikä puolue tai sen toimija jättäisi tilaisuuden käyttämättä, jos sellainen tulisi. Ihmiset ovat loppujen lopuksi aika raadollisia ja varsinkin kun kilpailu on kovaa. Jos nyt vaikka eduskunnassa vieraillessani, joku olisi unohtanut maalaisliiton vaalisuunnitelmat saatavilleni, jättäisinkö ne ottamatta? Houkutus olisi ainakin kova...

Ikävä kyllä, oli asia sitten miten tahansa, tämä urkintaskandaali saattaa viedä päähuomion Ruotsin vaaleissa. Parempi olisi jos homma olisi voitu viedä edes jotenkin asiaperusteisesti loppuun - niin sen aina vaaleissa pitäisi olla.

From Be-pop to Alatalo

Nyt ei ole kysymys uudesta uraa uurtavasta suunnasta blogissani eli musiikkilajien analyysistä. Be-pop on yökerho Tampereella ja Alatalo on edelleen se maalaisliiton kansanedustaja niin ikään Tampereelta.

Tampereelle suuntauneen työmatkan yötunteita päädyttiin tähän Bepop soittolaan. Hassu paikka, sisustettu johonkin 1950 tyyliin. Kyllähän se meni, mutta joku olisi voinut tai voisi kertoa paikan deejiille, että sitä äänipöytää saa ja pitää käyttää. Menee vähän hukkaan, kun pitää musiikin soimassa niin kovaa, että kaiuttimet ei pysy mukana ja ylä-äänet särkee koko ajan.

Tampereen jälkeen työmatkailu jatkui Hämeenlinnaan, jossa edelleen tuntemattomista syistä päädyimme paikalliseen kansankuppilaan. Istuskelu oli mukavaa siihen asti, kunnes meille selvisi, että ko. paikassa esiintyy Mikko Alatalo. Kouluttaa päivä yhdistyslakia ja sääntöjä ja kuunnella illalla maalaisliittolaisen kansanedustajan musisointia...

Hiljaisilla kierroksilla

Eduskuntaavaaleihin ei ole enää kovinkaan pitkä aika. Politiikan tai julkisuuden kautta sitä ei välttämättä huomaa. Tai huomaa sen julkisuudesta, ensin taivasteltiin maalaisliiton puoluejyräsihteeri Korhosen ilmoitusta 1,5 miljoonan euron kampanjasta. Ja nyt puhutaan sitten kokoomuksen hintalapuista. Eli oleellista on se miten paljon rahaa vaaleihin aiotaan tai yritetään käyttää.

Sehän ei tietenkään ole millään tavalla kiinnostavaa, miten puolueet asiallisesti valmistautuvat vaaleihin. Mistä aiheista ne valmistelevat ohjelmiaan tai mihin pyrkivät suuntaaman kärkensä? Kaikkea tätä puolueet eivät tietysti halua kertoa, mutta toimittajat voisivat yrittää raaputtaa pintaa, mutta miksi vaivautua, kun se ei kiinnosta.

Toisaalta politiikan oma apparaatti reagoi perinteisellä tavalla eli hiljentää kierroksia, jotta ollaan valmiita tiukkaan loppukiriin. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, ja olen edelleen, että tämä on virhe. Tiukkaa järjestökoneen kampanjatahtia ei voida ylläpitää pitkään, mutta politiikasta pitäisi jo pidemmällä juoksulla alkaa rakentamaan niitä eroja esiin ja nostaa kiinnostusta. Aiheita olisi nytkin paljon tarjolla, mutta pyritään pikemminkin olemaan hiljaa, ettei yhtään potentiaalista äänestäjää vaan suuteta. Ylivarovaisuus on yksi politiikan suurimpia tauteja.

Ay-politiikkaa

STTK:laisella Jytyllä on suhteet työnantajiin kunnossa. Liiton puheenjohtaja, Markku Jalonen(kok.) siirtyi työmarkkinajohtajaksi kunnalliseen työmarkkinalaitokseen. Uudeksi puheenjohtajaksi ollaan valitsemassa edellä mainitusta puljusta liittoon siirtynyt Merja Ailus.

Jytyn järjestämisalahan on käytännössä identtinen sak:laisen JHL:n kanssa. Up-Demarin haastattelussa Ailus toteaa, että hyvä näin:

"Jyty ja JHL neuvottelevat yhdessä kunta-alan sopimuksista kunta-alan unionissa. Me olemme yhteistyössä, olemme pääsopijajärjestö yhdessä. Nykyinen muoto riittää meille. En usko liittofuusioihin ainakaan tässä tapauksessa Merja Ailus toteaa. "

Käytännössä siis Jyty nojaa JHL:n muskeleihin ja neuvotteluvoimaan. Ajatuksia on varmaan muitakin, mutta tuossahan ei tule esiin mitään syytä, miksi liittojen pitäisi olla toisistaan erillisiä. Ennestään asia oli niin, että Jyty on korostanut toimihenkilöstatusta järjestämisessään, mutta tämä ei enää ole niin vahva tekijä. Sitäpaitsi toimihenkilöllä ja muulla työntekijällä ei muutenkaan ole enää työmarkkinoilla kovinkaan suurta eroa eikä statuksesta kannata kovin suurta eroa tehdä.

Poliittiset voimasuhteet saattavat olla käytännössä se voimakkain erottava tekijä. Jytyn hallinnossa enemmistö on maalaisliitolla ja kokoomuksella (ja sitoutumattomilla), JHL:n hallinnon enemmistö on demareilla (ja sitoutumattomilla). Jytyssä sentään on myös demariryhmä, mutta JHL:n vaaleissa nyt syksyllä ei välttämättä edes nähdä kokoomuksen tai kepun vaaliliittoja, vaikka se olisikin erittäin tervettä ja tervetullutta.

Julkisen alan edunvalvonnan sirpaloituminen useaan liittoon on järjetöntä. Alahan on Suomen työmarkkinoiden kilpailluin järjestämiskenttä, sillä näiden kahden liiton lisäksi samoilla markkinoilla hääräävät STTK:sta Toimihenkilöunioni, valtion puolella Pardia, hoitajaliitot Super ja Tehy sekä vielä toistaiseksi Kuntien tekniset, Akavasta neuvottelujärjestö Juko (joka muodostuu useista ammatti - koulutuskohtaisista liitoista). Lisäksi on vielä joukko muita tekijöitä.

Tilanteen pitäisi kaiken järjen mukaan pakottaa liitot, jotka nojaavat samanlaiseen järjestämis -ja edunvalvontanäkemykseen (JHL ja Jyty, osin myös nyt TU) tiiviimpään yhteistyöhön - jopa yhteen. Siksi kovaa on jo nyt kilpailu näiden toimimattomaan (ainakin laajassa mitassa) järjestämisnäkemykseen perustuvien ammatti -tai koulutusalakohtaisten liittojen kanssa. Yhtenäisyyden kuvittelisi olevan sen tärkeimmän, jäsenen, etu.

Perheiden verotus

Edellisen postauksen kommenteissa alkoi keskustelu perheverotuksesta. Parempi olisi ehkä puhua perheiden verotuksesta ja siitä, mitä sillä rintamalla voi tehdä.

Aviopuolisoita tai perheitä ei pidä verottaa yhteisverotuksella. Verotus on jokaisen henkilökohtaisiin tuloihin kohdistuva instrumentti eikä puolisoiden tuloja voida laskea yhteisiksi tuloiksi. Puolisot ovat molemmat omia henkilöitään, joiden tulot ovat toisistaan erillisiä, vaikka niitä käytettäisiinkin/käytetään yhteisiin tarkoituksiin.

Perheessä puolisot käytännössä muodostavat yhden talousyksikön. Se on kuitenkin yksikkö, joka koostuu toisistaan erillisistä palasista, joilla on oikeus tulla kohdelluiksi omina yksilöinään myös verotuksen osalta.

On kokonaan eri asia miten taloudellista epäarvoisuutta pitää vähentää tilanteissa, joissa verotusjärjestelmä aiheuttaa sen, että samassa tilanteessa elävien ihmisten verotus ja sitä kautta käteenjäävä tulo on eri. Vastaus löytyy erilaisista vähennysmalleista eg. perhe tai lapsivähennyksen kautta.

Budjettia pukkaa

E olisi osannut ennakoida sitä kuinka miedolla keskustelussa ensi vuoden budjetista on selvitty ja tullaan selviämään. Poliittiset vastustajat varmasti odottivat, että Heinäluoma iskee tässä kohtaa jakobudjetin pöytään. Stereotyyppisesti ajatellen sitä olisi häneltä odotettu.

Tuloksena oli kuitenkin yllättävän - ehkä jopa liian - maltillinen vähän kaikkea budjetti, josta on todella vaikea kenenkään revitellä näyttävästi. Varsinkaan kun oppositiomme on täysin kyvytön esittämään vaihtoehtoja. Ihan keskustelun nimissä: iskekää nyt varjobudjetti pöytään!

En ymmärrä miksi oppositiolta ei tule varjobudjettia. Varsinkin vaalien alla se olisi helppo ja konkreettinen tapa hoitaa asioita. Vaihtoehtoja on periaatteessa muutama: A) oppositiolla ei ole esittää vaihtoehtoja, B) kyky ei riitä perustellun varjoesityksen tekoon tai C) uskallus ei riitä esittää omia vaihtoehtoja liian konkreettisesti, jotta niihin ei päästä kiinni. Valitettavasti kyse saattaa olla näiden kaikkien yhdistelmästä.

Toisaalta Heinäluoma täytti budjetin kohdalla häneen osuvat stereotyyppiset odotukset. Se ei ilmennyt rahanjaossa, vaan budjettijulkisuuden hallinnassa. Käynnissä on yhden miehen show, jota EH esikuntiin orkestroi melkoisella ammattitaidolla. Harvoin näkee sekä hallituskumppanien että opposition joutuvan niin kahville tällaisessa asiassa kuin nyt. On kokonaan toinen juttu, onko tämä pelkästään myönteinen asia.

Jakomäki

Eroprosessimme etenee, tänään on tarkoitus kantaa kamojani uuteen osoitteeseen, joka löytyy Jakomäestä. Kävi tuuri, Mirkan kaverin kautta(!) löytyi as oy:n vuokraama kämppä, joka on tähän tilanteeseen vähintäänkin miellyttävä: maantasainen kaksio, pieni takapiha ja leikkipaikat lähellä.

Taas voi lisätä yhden Helsingin kaupunginosan omaan asumislistaansa. Kuvittelin että tämä urbaanin asuntonomadin elämä olisi takana, mutta toisin kävi. Lista kuuluu nyt: Kallio, Suurmetsä, Pitäjänmäki, Pasila, Heikinlaakso, Tapulinkaupunki ja tästä päivästä eteenpäin Jakomäki.

Helsingissä olen asunut vuodesta 1998, joten hirvittävän pitkää keskimääräistä aikaa per asunto ei saa aikaiseksi. Tulee se kaupunki tietysti näinkin pikkuhiljaa tutuksi. Nyt olisi kyllä mukava, jos vaihteeksi voisi vaikka asettua paikoilleen ja opetella elämään tätä uutta elämää.

Onneksi Jakomäen seutu on jo entuudestaan tuttu. Ja ennen kaikkea tietää entuudestaan sen, että se on itse asiassa varsin kiva paikka asua: maine on suurelta osin perua vanhoilta ajoilta, joista ei enää näy kuin jälkiä.

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt etsin uutta kotia. Tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Mirkan kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

PS. Asuntotarjouksia otetaan mielellään vastaan ;)

Pikaruokaa

Kesä on hyvää aikaa ajatella vakavia - ja vähemmän vakavia. Perheellinen kun matkustaa, niin sattuneesta syystä tulee käytyä useamminkin pikaruokapaikoissa, etenkin nk. perheravintoloissa. Sitä ei aiemmin uskonutkaan, kuinka arvokas se hetki voi olla kun touhuikäinen keskittyy leikkipaikkaan ja saa syödä oman purilaisensa rauhassa.

Tuo nyt oli kuitenkin sivujuonne. Se vähemmän vakava ajattelu liittyy siihen, että mikä tätä pikaruokaa nykyään vaivaa. Lähes poikkeuksetta joku tilatuista tuotteista kuuluu sarjaan "tuodaan pöytään myöhemmin". Oletusarvona kun pitää, että pikaruuan saa siis pikana eli heti. Joitakin tuotteita saa odottaa siihen, asti kun muut on jo syöty ja juotu.

En tiedä kuuluuko tämä sarjaan aika kultaa muistot, mutta oma muistikuva on sellainen ettei tämä ennen ollut näin. Kun purilaispaikassa tilasi purilaisen lisukkeineen, niin sen myös sai heti. Joko terveysmääräykset ovat koventuneet tuotteiden seisottamisesta tiskillä tai sitten tuotantoketju on optimoitu entistä tarkemmin niin ettei hukkaa synny. Veikkaan jälkimmäistä.

Ei tätä ongelmaksi voi kutsua, mutta joskus ja toisinaan tämä pikaruokatuotteiden odottelu on hyvin ärsyttävää.

Oh, Israel

Konflikti jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Vastakkain ovat terroristijärjestöksi luokiteltu taho ja terrosteiksi luokittelematon valtio.

Oliko tämä sota suunniteltu. Hizbollahin tai Israelin, tai molempien erikseen. Todennäköisesti molemmat ovat tähän valmistautuneet. Epäselvää on se, oliko ajankohta kuitenkaan kummankaan osapuolen vapaaehtoisesti valitsema.

Jos Hizbollah todella halusi tätä, niin lienee selvää, että Israelin yritykset tuhota sen asearsenaali ja toimintakyky ovat kohtuullisen vaikeita tai turhia. Jos nimittäin provokaatio oli tarkoituksellisesti johtamassa tähän, ei Hizbollahin johto taatusti ollut niin tyhmä, että olisi jättänyt aseistustaan ja muuta arsenaaliaan Etelä-Libanonin alueelle kokonaisuudessaan. Tai melkoinen osa on piilotettu johonkin muualle kuin kyliin ja kaupunkeihin, joita Israel katsoo joutuvansa moukaroimaan, koska näyttää että aseistus on siellä epäinhimillisen ihmiskilpitaktiikan takana.

Länsimaiden on pakko jotenkin yrittää hoitaa asiaa, vaikka se mahdottomalta joskus tuntuukin. Kaikki tietävät, vaikka kukaan ei sitä myönnä, että koko konfliktin olemassaolo on syyllisyyttään potevien länsimaiden vika. Oli maailmanhistoriallinen virhe sallia Israelin (uudellen)synty sen kulttuuristen ja ideologisten vihollisten keskelle. Tällä virheellä yritettiin paikata sitä virhettä, että ei nähty tai haluttu nähdä Saksan tekoja ja juutalaisvainoja ajoissa. Se, että Israelin synnyn salliminen oli virhe ei tietenkään oikeuta seuraavaa virhettä eli sen olemassaolon lopettamista. Kaikkia vakauden sirpaleitakin pitää nyt yrittää vaalia.

Yksi keskeinen tekijä olisi muuttaa suhtautumista nk. terroristijärjestöihin. Esimerkiksi Hizbollahin kanssa olisi pakko neuvotella. Sillä logiikalla millä sen kanssa ei neuvotella, ei myöskään Israelin valtion kanssa pitäisi neuvotella. Molemmat käyttävät epäinhimillisiä taktiikoita ja kohdistavat iskujaan siviileihin. Mutta se, mikä on sallittua valtiolle, ei näytä olevan kapinaliikkeelle/vapausliikkeelle/sisseile/terroristeille. Terrorismi on köyhän tapa käydä sotaa. Legimiteetti puuttuu molemmilta (kaikilta?) osapuolilta.

Kasaan

Kisat kasaan. Väkinäiset onnittelut Italialle. Ranska oli finaalissa huono.

Englanti. En kirjoittaisi tästä, ellei Jukka olisi kehottanut minua muualla esittämäni kommentin jälkeen palamaan helvetin tulessa. Lyhyesti sanottuna kommentoin niin, että Englannin tippuminen oli oikein ja että he tarvitsisivat oman Basteninsa.

Sillä pelillä oli ihan oikein, että Englantti tippui. Resursseja ja kykyjä on paljon parempaan. Iltalehdessä olleessa sarjakuvassa tiivistettiin Englannin ongelma aika hyvin:
- "Englanti tippui. Se on Wayne Rooneyn vika"
- "Totta. Mitähän se ajatteli kun teki niin kuin teki?"
- "Mitä sä oikein meinaat? Ettäkö meidän Wayne olisi oikein ajatellut?"

Yksilölliset kyvyt eivät riitä. Tekniikan lisäksi tarvitaan peliälyä, ja taktiikka jota joukkue pystyy noudattamaan ( tai suostuu). Joko Englannin "tähdet" pitäisi laittaa kuriin, tai tehdä Bastenit ja tiputtaa heidät pois joukkueesta tai tarvittaessa istuttaa penkillä. Sitten Englanti voisi pärjätäkin ja 1966 voisi olla taas. Nih.

Yllätykset. Ei ollut. paitsi Italian mestaruus.

Afrikka. Ei ollut vieläkään Afrikan aika, kyllä se sieltä tulee. Ensi kerralla sitten (mielellään Kamerun kiitos)

Taso. Riittävä. Vähäisestä maalimäärästä ei kannata valittaa. Jos jalkapalloa katsoo maalien takia, on jonkun sorti pervo, pelin kokonaisuudesta pitää pystyä nauttimaan, ilman että odottaa vähintään 90 minuuttia maalia.
Ei mitkään huippukisat kumminkaan.

Se siitä.

Pronssiottelun konnuus

Olen juuri tällä hetkellä katsomassa mm-jalkapallon pronssiottelua. Konnuus on siinä, että olen samalla vaimon serkun häissä. Ilmoitin jo hyvissä ajoin - vaimon aavistamatta - että voin sitten viedä pojat nukkumaan, saat olla juhlimassa. Eli pääsin katsomaan peliä rauhassa kylmän oluen kera.

Konnuus on vielä siinä, että vaimo on vähintään yhtä innokas jalkapallon katsoja kuin minäkin. Hän ei vain osannut ennakoida tätä ottelua. Saksa-portugali on sitäpaitsi henkisesti tärkeämpi ottelu minulle kuin finaali, jossa on pakko kannattaa Ranskaa, jottei Italia vahingossakaan voita. Eikä varmaan voitakaan, kun ottelua ei ole voinut sopia ennalta. Sitäpaitsi maailmanhistorian paras palloilija Zidane ansaitsee mestaruuden, kun hänen joukkueensa on vahingossa finaaliin päässyt.

Muutoin kesäloma menee hyvin ja jatkuu vielä tovin. Merkintöjä ilmaantuu jos on ilmaantuakseen, onneksi kannettavassa on nykyisn tietoliikennekortti (hdspa).

Much ado about nothing

Siellä se nyt sitten on, kunta-ja palvelurakenneuudistuksen puitelakiesitys

Sanottua

SDP:n puoluesihteeri Feldt-Ranta:
"SDP on tyytyväinen siihen, että uudistuksen tärkeimmät tavoitteet on nyt saavutettu. Esitys vahvistaa kansanvaltaa ja turvaa kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet"

Maalaisliiton Manninen:
"Pidän puitelakia kansalaisten palvelujen tasavertaisen turvaamisen ja koko kuntakentän kannalta erittäin tärkeänä askeleena. Uudistusprosessi saa nyt vahvan sysäyksen eteenpäin."

Paljon melua tyhjästä, kuten nuo sitaatkin kertovat, ei kai sen ihan näin pitänyt mennä.

Esitys mahdollistaa kaikkea pientä kivaa säätämistä kunnille, velvoittaa minimaalisen vähän ja antaa keskusvallalle hyvin vähän uusia työkaluja. Ihan oikeesti, tämänkö takia on vouhkattu jo hyvän aikaa ja järjestetty ties millaiset kuulemiset ja kuntakierrokset? Tämän takia, että voidaan tehdä laki, jolla kunnille sanotaan, että "olisihan se hirveen kiva ja teiltä kauheen kilttiä, jos nyt alkaisitten tehdä yhteistyötä ja järjestää palveluita, silleen tiettähän, niinku yhdessä, mut ei oo ihan pakko, jos ette haluu. Paitsi jos teet konkurssin, sit saattaa olla pakko, ehkä".

Ei parantunut Suomen kuntakenttä tällä ei. Jäi vähän töitä vielä jäljelle seuraavallekin hallitukselle (sille).

Onneksi on myös optimisteja.

Sipoo strikes back

Sipoo iskee takaisin, kun Helsinki yrittää saada sen maita (omia maitaan) käyttöönsä. Voisipa sanoa samoin kuin eräskin diktaattori aikanaan uusista leluista (Mersun suihkuhävittäjät vai oliko se V2 raketit?) "Liian vähän, liian myöhään".

Ensinnäkin, on kummallista, että kunta päättää heittää yhtäkkiä, yhdellä kokouksella, heittää kaavoitussuunnitelmansa uusiksi. Ei kovin uskottavaa. Kaavoitusuunnitelma on lisäksi kaavoitussuunnitelma, sillä ei ole vielä lainvoimaa. Eli pelkkä suunnitelma ei oikein riitä ja Sipoolla tuskin on valmiita kaavoja takataskussaan? Vedätystä ja ajanpeluuta.

Toinen juttu on sitten tuo pakkolunastusvitsi. Sipoon ajatelmat Helsingin omistamien maiden pakkolunastamisesta eivät taida oikein täyttää lain vaatimuksia. Ensinnäkin, maan omistajalla eli Helsingillä on tahto nimenomaan saada nuo maat rakennetuksi eli kunnan ja omistajan tahdon pitäisi suhteessa tuohon uuteen kaavoitussuunnitelmaan olla yhtenäinen. Näin pakkolunastustarvetta ei synny. Perusteluksi ei järkeni mukaan riitä se, että siten Sipoolla riittäisivät uusiin suunnitelmiin rahat. Jos riittäisivät niin kunnat voisivat sitten laajemminkin pakkolunastella maita, "koska sitten kunnan voimavarat riittävät".

Sipoon esittämä korvaus noista pakkolunastettavista maista ei taida sekään täyttää kohtuullisen korvauksen määritelmää. Korvausesitys taisi olla 3 miljoonaa euroa ja kaavoitetun Helsingin omistaman maan arvo taitaisi olla lähempänä 100 miljoonaa...

Ja vielä, uutisissa ei ole ainakaan mainittu, että Sipoo olisi lisännyt kaavoitussuunnitelmaansa metron. Metron jatkaminen on keskeinen näkökohta Helsingin toimissa tonttimaan ohella. Eli halutaan myös sellaista asutusta, joka kuuluu kaupunkirakenteeseen liikenteellisesti, ei vain taloja. Jos kaavoitustaito ei riitä metron piirtämiseen, niin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto voinee lainata kohtuuhinnalla valmiit metrokaavansa kopioimista varten.

Pakkoliitokset. Nyt.

Vesilasissa nousi myrsky, kun Helsinki kertoi havittelevansa Länsi-Sipoota, ihan omaksi. Hui kamala. Kuka on yllättänyt? Kenenkään pk-seudulla politiikka seuraavan ei pitäisi olla, Helsingin halu (valtaosiin omiin maihinsa) on ollut tiedossa jo pitkään. Kysymys on ollut vain ajoituksesta, siitä koska todenteolla alkaa tapahtumaan. Nyt tapahtunut päätös oli vain looginen ja odotettavissa oleva seuraus. Tämä kuittaa myös ne höperehdinnät, joita julkisuudessa on esiintynyt salaisesta valmistelusta.

Toivottavasti Helsinki tietää mitä tekee, eli vihreä valo Sipoon oleellisten osien nappaamiselle on todella olemassa. Mielenkiintoisempaa on se, mitä tästä voi seurata. Pakkopäätöksiä kuntien liittämisestä, tai niiden osien liittämisestä toisiin kuntiin ei ole tehty ihan hetkeen. Tästä voisi parhaimmillaan syntyä oiva ennakkotapaus.

Se pakko -tai jumitilanne, johon kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS) on nyt jäänyt kuvastaa hyvin sitä, mikä on tilanne ja mitä pitäisi tehdä. Tarvitaan suunnitelma ja tahto sen toteuttamiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että piirretään kartta, johon merkitään kunnat ja sitten päätetään niiden muodostamisesta. Tämä tosin tarvinnee uuden hallituspohjan, josta maalaisliitto on ulkona.

Maalaisliiton on pakko vastustaa pakkoa, koska sen valta nojautuu lukuisiin kunnallisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Lisäksi sen virkamieskoulu muodostuu sen hallitsemista pienistä kunnista, joihin voidaan sijoittaa sopivia ihmisä kunnanjohtajan paikoille kasvamaan korkoa ja lähteä sitten valuttamaan näitä etelään, isompiin kuntiin ja ministeriöihin. Tätä sillä ei ole varaa menettää tai ainakin menetys sattuu paljon.

Kokoomus ja SDP taas ovat käytännössä pakkoliitoksiin valmiita. Tuskin kuitenkaan haikailemassani kunnat kartalle ja päätökset toteen mielessä, mutta osin joka tapauksessa. Vaikka äänestäjän pelko saakin - ikävä kyllä - molemmat olemaan julkisuudessa toista mieltä.

Kun poliittisesta tuli eettistä

"Testamentti" tilitys jatkuu.

Politiikka on ongelma. Sitä ei uskalleta tehdä. Siitä syystä esimerkiksi seksinoston kielto, hedeltmöityshoidot, tai samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti muodostuvat isoiksi asioiksi. Siis sellaisiksi, joita puidaan paljon ja joista otetaan yhteen.

Ne ovat eettisiä kysymyksiä, joissa kannat yleensä liittyvät kunkin omaan vakaumukseen. Ne eivät kuulu - tai niiden ei katsota kuuluvan - siihen joukkoon asioita, joita politiikka ohjaavat ideologiset rakenteet kuuluvat. Sekin on tavallaan virheellinen kuva, mutta kertoo paljon.

Kun ei uskalleta käydä keskustelua siitä, millaisilla arvopohjaisilla ratkaisuilla halutaan mennä eteenpäin, perusteellaan muita (kuin eettisiä) asioita, hyötyyn tai faktoihin perustuvilla ajatuksilla. Näin ollen politiikka katoaa, käydään muka-keskustelua, muka-tosiasioilla ja yritetään löytää kaikkia yhdistävää hyötyä päätöksistä.

Eettiset kysymykset ovat sinällään erittäin tärkeitä, mutta niiden asema ei ole politiikan pyramidin huipulla. Ne nousevat sinne, koska keskustelua yhteiskuntarakenteesta ei käydä. Ei uskalleta tai ei haluta. Jostain syystä esimerkiksi veronalennusten tai veropolitiikan osalta ylipäätään ei haluta käydä keskustelua niiden arvoihin perustuvista vaikutuksista mm. suhteessa tulonjakoon ja yhteiskuntarakenteesen. Niistä keskustellaan vain mainituin hyötyargumentein, eli parantavatko ne työllisyyttä tms. Huomionarvoisia näkökohtia, mutta entä se kokonaisuus, entä se ideologia - se mitä me haluamme sen sijaan mitä tapahtuu?

Juhannusta kaikille

...... juhannusta ! (täytä tuohon itsellesi mieluisin laatusana, keksi itse tai valitse listasta: aurinkoista, pullorikasta, kevyttä, poreilevaa, punaista, juovuttavaa, hyvää, erinomaista, suurenmoista, ekstaattista, hilpeää, jurrista, tömisevää, rauhallista, helevetin vesisateista)

Politiikasta ja juhannukset pätee edelleen se, mitä viime vuonna kirjoitin. Ugh. Mökille.

Perskärpäset ja karrieristit

Tämä on tavallaan julkipolitiikasta sivuun siirtymiseni jälkeisen "testamentin" ensimmäinen osa. Yksi asia, joka minua politiikassa ärsyttää, paljonkin.

Se on se, että politiikka - varsinkin silloin, kun siinä on jotain imua, kuten nyt - vetää puoleensa perskärpäsiä ja karrieristeja. Siis sellaisia henkilöitä, jotka ovat mukana edistämässä omaa uraansa ja omaa etuaan. Sellaisia ihmisiä, joille on mahdollista nähdä politiikka uravalintana.

Perskärpäsiä ja karrieristeja ei näe siellä, missä pitäisi tehdä lujaa duunia koko porukan eteen, pyörittämässä järjestökonetta, suunnittelemassa seminaareja, tekemässä talkoita ja niin edelleen. He ilmestyvät paikalle silloin, kun suunnitellaan heitä ja heidän etuaan koskevia asioita, kuten eduskuntavaaleja. Heidät tapaa myös silloin, kun paikalla on toimittajia, joiden viereen voi liimaantua. He valitsevat asiansa sen mukaan, mikä heistä näyttäisi kulloinkin olevan mediaseksikästä tai syystä tahi toisesta muuten ihmisiin vetoavaa.

Politiikka, vakavasti ymmärrettynä, siten kuin minä sen näen, ei voi olla uravalinta. Se on mahdollisuus olla mukana toimimassa sellaisten asioiden puolesta joihin todella uskoo ja joita yhteisesti halutaan edistää. Ei se silloin voi olla ura, aina toimitaan - toivottavasti - jonkinlaisen demokraattisen luottamuksen varassa. Jos siitä tekee itselleen uran, se tarkoittaa jatkuvaa kosiskelu, mielistelyä ja rektaaliaukon nuoleskelua. Näissä asioissa jotkut ovat uskomattoman hyviä ja onnistuvat saavuttamaan itselleen statuksen.

Politiikassa mukana olevien, niiden jotka työtä tekevät tosissaan, pitäisi olla paljon paljon suoraselkäisempiä näiden ihmisten edessä. Ei heitä pitäisi suorastaan kiljuen ottaa ehdokaslistoille tai buffata poliittisella virkamiesuralla eteenpäin, siksi että he sattuvat maksimoinaan oman etunsa. Pitäisi osata olla kriittisen allerginen. Kertoo ehkä sitten toimijapulasta koko poliittisessa kentässä, että näin ei ole. Tai sitten kysymyksessä on inhillinen ilmiö, josta ei pääse eroon. Syvältä se on silti.

Politiikka parhaimmillaan, aidoimmillaan ja ihanimmallaan on joukkuepeliä. Siinä porukka on tärkein ja yksilö tulee vasta sitten, tosin tietysti tärkeänä osana joukkuetta. Silloin voidaan vastata kuin Jutila muinoin vuoden -95 lätkäkullan jälkeen Tampereen keskutorilla, kun häneltä kelloa kysyttiin: "emmää vaa tierä, mut kunnia kuuluu kyl koko joukkueelle".

Jalkapallon voimaa

MM-kisat ovat pyörähteneet mukavasti käyntiin. Suuria yllätyksiä, muutamaa tasapeliä lukuunottamatta (Ruotsia ei käy sääli ja, ihan aikuisten oikeesti, odottiko joku muka Ranskalta jotain...). Pelejä on ehtinyt katsomaan jopa yllättävän paljon, vaikka kotona onkin asiaa haittaava tekijä.

Jalkapallo on (joukkue)urheilun kuningaslaji - siitä ei pääse mihinkään. Hassu ilmiö on sinällään se, että laji on luonteeltaan erittäin kansainvälinen, pelaajat ja joukkueet operoivat lähes globaalissa mittakaavassa, mutta arvokisat vetoavat mahdollisimman primitiivisiin kansallistunteisiin. Toisaalta pienelle nationalismille joukkueen kannatuksen muodossa voi olla paikkansa, jos ja kun se ei vaikuta laajemmalla tasolla.

Minulla on suuria vaikeuksia kannattaa mitään "isoista" maista. En tiedä onko se luonteessa vai aatteessa, että tuppaan olemaan peleissä pienemmän puolella. Voi kuinka toivoinkaan eilen Kroatian voittoa Brasiliasta, miten kannustinkaan Sveitsiä Ranskaa vastaan ja niin edelleen. Ja se oma suosikki on edelleen Norsunluurannikko, joka on korvike sille Kamerunille. Jos Norsunluurannikko ei mene jatkoon, niin sitten kannata sitä afrikan maata, joka pääsee jatkoon. Ja jos mikään ei mene, onkin mietinnän paikka.

Jalkapallo on enemmän ihmisiä liikuttava asia kuin politiikka. Monessakin mielessä. Sitä ja sen sankareita voisi hyödyntää valistus -ja opetusmielessä paljonkin.

Hallituspohja ja poliittinen keskusta

Vanhanen kertoi maalaisliiton puoluekokouksessa, että kaikki muut hallituspohjat käyvät, paitsi ylileveä. SDP:n puoluesihteeri ehti tuota hämmästelemään, koska hänen mukaansa maall. kuitenkin korostaa, että kaikki vaihtoehdot ovat auki. Pikkunäppärää kritiikkiä, jota ei kannattaisi esittää.

Itsestäänselvää pitäisi olla, että hallitus ei saa olla parlamentaarisesti "ylileveä" kuin poikkeuksillisissa tilanteissa. Tätä oli tilanne 1995 Lipponen I muodostuessa, Lipponen II taas ei enää vastannut tarvetta ja pohja näkyikin jähmeytenä aika ajoin. "Ylileveä" hallituspohja sopii ja toimii, kun on yhteinen missio - akuutti tarve - jota pitää hoitaa ja ajaa. Yhtään normaalimmassa tilanteessa se estää kompromissien tarpeellaan ja opposition voimattomuudella politiikantekoa.

Vanhanen tuskin näin syvällisiä ajatteli kuitenkaan. Hänella ja maalaisliitolla vain on selkäydinpelko siitä, mitä on olla oppositiossa, kun hallitus on niin vahva, että sille ja sen esityksille ei mahda yhtään mitään. Kahdeksan vuotta opettaa.

Viikonlopun kokoukset toivat antia myös siitä, että kaikki kolme suurta puoluetta olisivat pyrkimässä kohti poliittista keskustaa (maalaisliittohan ei siellä ole, ei ole koskaan ollut). Kokoomuksen osalta tästä saatiin eksaktia ohjelmanäyttöä, ja SDP:n osalta suoritettiin mediassa implisiittistä päättelyä.

Trendi ei ole uusi. Schröderhän nousi Saksassa valtaan sloganilla "Neue Mitte" ja samansuuntaisia olivat Blairin New Labourin teemat. Poliittiseen keskustaan pyrkiminen on tyhmää, yksiselitteisen tyhmää. Keskustassa ei ole jäljellä kuin pragmatismi ja lyhyen tähtäimen politiikka. Siellä unohdetaan, että ei kaikkia voi miellyttää yhtä aikaa. Siinä unohdetaan se, että kompromisseja ei pidä tehdä valmiiksi, vaan parasta politiikka syntyy, kun eri näkö- ja aatekannat kohtaavat politiikan teon arkipäivässä.

Kolmikanta

Jyrki-boy ei tykkää kolmikannasta. Siinä ei sinällään ole mitään hämmästyttävää, kannassa siis.

Se on vähän hämmentävää, että kolmikantaan ei haluta Jyrkin sanojen mukaan sitoutua tietämättä sisältöä. Ursäkta mig? Kolmikannassa on kysymys neuvotteluista työntekijäin -ja antajain sekä julkisen vallan välillä. Ei kait ole mitää keinoa tietää neuvottelujen saati niitä mahdollisesti seuraavien sopimusten sisältöä etukäteen.

Sitoutumisessa kolmikantaan on kyse siitä, halutaanko sitoutua neuvottelujärjestelmään, jossa työmarkkinoiden eri osapuolet istuvat samassa pöydässä. Ei siinä ole kysymys sitoutumisesta etukäteen tiettyihin sopimuksiin. Historia todistaa, että kolmikanta on saavuttanut tuloksia ja että eri osapuolet ovat eri aikoina taipuneet kompromisseihin - esimerkiksi työntekijäpuoli laman aikana nollakorotuslinjaan.

Miksi siis ei haluta sitoutua neuvotteluihin? Se on kummallista - tai olisi kummallista ellei näkisi, että kysymys on siitä, että neuvotteluja ei pidetä haluttavina, vaan politiikan tarkoituksena on päästää yksi osapuoli asemaan, jossa ehtoja voidaan sanella. Mikä sinällään on pelottavaa. Yhteistyö ja neuvotteleminen ovat olleet - ja ovat - suomalaisen politiikan ja työmarkkinajärjestelmän voima.

Äärioikeiston vaara

Päivän uutiset kertovat, että äärioikeiston kannatus on nuorten keskuudessa nousussa Ruotsissa. Kysymyksessä on jo Tanskasta ja Norjasta tuttu ilmiö, muukalaisvastaisuus -ja vihamielisyys keräävät kannatusta, ja ainakin oikeistopopulistit voittavat näillä teemoilla vaaleja.

Ilmiö olisi syytä Suomessakin ottaa vakavasti, ennen kuin se kaatuu käsiin. Tällä hetkellä näyttää, että syytä huoleen ei ole. Mutta niin ruotsalaisetkin vielä vuosi kaksi sitten uskoivat. On syytä toimia, ennen kuin pitää reagoida.

Suomessa olisi varmasti tilaa melko radikaalillekin oikeistopopulistiselle puolueelle, jos sellaista vedettäisiin kasaan riittävällä suunnittelulla ja karismaattisen johtajan voimin. Timo Soinista ei siihen ole, mutta ei ole sanottua, etteikö tällainen johtaja ja liike voi ilmaantua.

Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, että asiassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Vaikeista asioista maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyen ei haluta puhua. Eikä niitä yritetä edes piilossa hoitaa kuntoon, vaan pistetään sormet ristiin ja toivotaan parasta. Toivotaan, että Suomessa tilanne ei pahene. Kyllä se pahenee, jos mitään ei tehdä.

Blog is Back

Muutto on onnellisesti (?) takana. Demarinuorten puheenjohtajuus jätetty 100-vuotisjuhlien yhteydessä taakse ja arki alkaa taas pikkuhiljaa rullaamaan. Aika palata myös rakkaan kirjoittamisharrastuksen pariin.

Toimistotyöntekijälle on muuten varsin raskasta tehdä yhtäkkiä 16-17 tuntisia remonttipäiviä ja muuttaa siihen päälle. Tuli oltua kohtuu poikki. Jälki on onneksi sen mukaista ja punaiset sekä vaaleanruskeat seinämme muodostavat oikein mukavan kontrastin. Tekemistä on vielä jäljellä, uudet liukuovikaapit tulevat vasta juhannusviikolla, mutta varsinainen muuttostressi alkaa olla taakse jäänyttä elämää.

Demarinuorten puheenjohtajuuden jättäminen oli haikeaa, hyvin haikeaa. Puhuin itseni lähes kyyneliin jättäessäni jäähyväisi liittokokoukselle. Elettyä elämää ja tehtyä työtä on järjestön parissa takana aikamoinen rupeama, 12 vuotta siitä alkaen kun kahdeksantoistakesäisenä aloitin nuorisojärjestöaktiivina. Nyt on toinen aika ja toiset johtajat, oma sukupolveni olikin jo minua lukuunottamatta käytännössä kokonaan eläköitynyt nuorisoliitosta. Suunnittelun alla on poliittinen "testamentti", joka saattaa tänne blogiin jossain vaiheessa ilmestyä. Siis tunnot ja ajatukset julkipolitiikan ainakin toistaiseksi jäätyä taakse - taustalla puuhaan toki jatkossakin.

The story is to be continued...