tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Blog is Back

Muutto on onnellisesti (?) takana. Demarinuorten puheenjohtajuus jätetty 100-vuotisjuhlien yhteydessä taakse ja arki alkaa taas pikkuhiljaa rullaamaan. Aika palata myös rakkaan kirjoittamisharrastuksen pariin.

Toimistotyöntekijälle on muuten varsin raskasta tehdä yhtäkkiä 16-17 tuntisia remonttipäiviä ja muuttaa siihen päälle. Tuli oltua kohtuu poikki. Jälki on onneksi sen mukaista ja punaiset sekä vaaleanruskeat seinämme muodostavat oikein mukavan kontrastin. Tekemistä on vielä jäljellä, uudet liukuovikaapit tulevat vasta juhannusviikolla, mutta varsinainen muuttostressi alkaa olla taakse jäänyttä elämää.

Demarinuorten puheenjohtajuuden jättäminen oli haikeaa, hyvin haikeaa. Puhuin itseni lähes kyyneliin jättäessäni jäähyväisi liittokokoukselle. Elettyä elämää ja tehtyä työtä on järjestön parissa takana aikamoinen rupeama, 12 vuotta siitä alkaen kun kahdeksantoistakesäisenä aloitin nuorisojärjestöaktiivina. Nyt on toinen aika ja toiset johtajat, oma sukupolveni olikin jo minua lukuunottamatta käytännössä kokonaan eläköitynyt nuorisoliitosta. Suunnittelun alla on poliittinen "testamentti", joka saattaa tänne blogiin jossain vaiheessa ilmestyä. Siis tunnot ja ajatukset julkipolitiikan ainakin toistaiseksi jäätyä taakse - taustalla puuhaan toki jatkossakin.

The story is to be continued...

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Onnea muutosta ja siirtymästä "aikuisten" (?) maailmaan ;-)
Meillä tuo muutto on edessä tänä viikonloppuna.

Varo vaan, poliittinen lähihistoriamme tuntee varoittavia esimerkkejä johtajista jotka ovat liikuttuneet omista puheistaan...

Petteri Oksa kirjoitti...

Niinpä. Onneksi en enää ole minkään sortin johtaja ;)