torstaina, lokakuuta 26, 2006

Kokoomusnuoret salatiedon lähteillä

Törmäsin vahingossa Kokoomusnuorten jo muutaman viikon takaiseen tiedotteeseen heidän peejiinsä puheesta. Tämä menee juuri ja täsmälleen siihen, mitä jokin aika sitten ylösmerkitsin Natosta ja epä-älyllisyydestä.

Nurmelta on todennut, also spracht Nurmela:
"Nykyisestä tilanteesta poiketen Suomi on tulevaisuudessa puolustusliitto Naton jäsen ja näin myös osa Euroopan unionin yhteistä puolustusta... ...Yleinen asevelvollisuus tai alueellinen puolustus ei taistelisi Naton intressejä vastaan, kuten joissakin yhteyksissä on väitetty. Asia on ennemminkin päinvastoin. Naton jäsenenä meiltä toivottaisiin, että säilytämme pääpiirteissään nykyisen tapamme järjestää sotilaallinen puolustus..."

Salatietoa, sitä esoteerista tietoainesta, joka meiltä muilta on pimennossa edustaa ensinnäkin se, että Nato on yhtäkuin Euroopan Unionin yhteinen puolustus. Voi tietysti olla, että en ole unionipolitiikkaa tarpeeksi tiiviisti seurannut ja huomaamatta on kokonaan jäänyt päätös, jossa todetaan Naton tai vain natoon kuuluvien jäsenmaiden vastaavan unionin puolustamisesta.

Ja se toinen juttu on tuo yleinen asevelvollisuus ja alueellinen maanpuolustus. Asiahan voi olla niin kuin Nurmela väittää - tai sitten ei. Oleellista on se, että tuota emme tiedä ja todisteita asiasta ei ole - tai pikemminkin niitä on molempiin suuntiin. Miksi pirussa siis pitää jankata tietävänsä asian olevan näin tai noin, kun ei nyt vaan voi tietää? Oma usko ja vakaumus ei taida olla tarpeeksi hip tai muodissa?

Tai sitten kokoomusnuorilla vain on joku sellainen ylivertainen tietolähde käytettävissään, mitä kellään muulla Suomessa ei ole.

7 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Heh, kun nyt blogisi parissa aloin viihtymään niin kommentoinpa tätäkin. Riippumatta siitä mitä Naton suhteen tehdään, on minusta voitava keskustella nykyisenkaltaisen asevelvollisuusarmeijan mielekyydestä. Tässä mielessä olen täysin samaa mieltä toveri Jaakonsaaren - ja muistaakseni myös toveri Oksan - kanssa.

Petteri Oksa kirjoitti...

On kivaa, kun on kivaa ja viihdytään ;)

Samoilla linjoillahan tässä ollaan.
Tosiasiahan on siis, että Suomessa ei enää nykyisinkään ole yleistä asevelvollisuutta, vaan selektiivinen. Sitä vain kieltäydytään kutsumasta siksi.

Yleinen asevelvollisuus on tullut tiensä päähän - ja vaihtoehdosta pitäisi keskustella avoimesti, eikä aina odottaa mitä rajauksia puolustusvoimat milloinkin ilmoittaa.

Ville Kopra kirjoitti...

Koobrakin tulee tähän änkyröimään...

Omasta mielestäni yleisestä asevelvollisuudesta olisi pidettävä kiinni, ja se ei saisi olla tulevaisuudessa selektiivinen. Palvelusta pitää lyhentää ja kehittää kansalaispalveluksen tyyppiseksi.

Arno Kotro sanoi pari viikkoa sitten seminaarissa yhden asian mutta sanoi sen erittäin painokkaasti: asevelvollisuus ei kerta kaikkiaan saisi koskea vain miehiä. Tämän asian ratkaisu on Kotron mielestä aikamme tärkein tasa-arvokysymys.

Kepu selitti tähän, että tasa-arvosta ei tarvitse välittää koska asevelvollisuudella tähdätään selviämiseen poikkeusolosuhteissa. Heidän mielestään siis myös tasa-arvoon voidaan tehdä näin poikkeus.

Petteri Oksa kirjoitti...

Mutta kun meillä EI enää ole yleistä asevelvollisuutta. Ikäluokasta sisäänotettavien määrää on pienennetty jo niin paljon, että ei se kauhean yleistä ole (sen lisäksi että se koskee vain miehiä).

Varsinkin tämä viimeinen rajaus siitä, että ylipainoisten ei tarvitse vaivautua, löi - mielestäni - viimeisen naulan arkkuun.

Ruotsikin väittää, että niillä on yleinen asevelvollisuus, sisäänotetaan ikäluokan miehistä n. 20%...

Petri Mustakallio kirjoitti...

Itse asiassa minä olen vähän ruvennut epäilemään tuon Puolustusvoimien jokavuotisen valituksen aitoutta siitä, että armeijaikäiset miehet ovat niin huonokuntoisia eikä heitä voi ottaa sisään.

Onkohan oikeana syynä sittenkin se, että puolustusvoimat ei vain tarvitse eikä siis halua ottaa kuin tietyn määrän varusmiehiä? Mutta kun sitä ei voi ääneen sanoa niin pitää voivotella porukan lihavuutta, huonokuntoisuutta ja mitä milloinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Musta-Pete sanoi:

"Onkohan oikeana syynä sittenkin se, että puolustusvoimat ei vain tarvitse eikä siis halua ottaa kuin tietyn määrän varusmiehiä? Mutta kun sitä ei voi ääneen sanoa niin pitää voivotella porukan lihavuutta, huonokuntoisuutta ja mitä milloinkin."

Samaa olenkin itsekin pähkäillyt. Paras esimerkki tämän puolesta oli mielestäni amiraali Kaskealan toteamus muutama viikko sitten sen puolesta, että ainakin hänelle kelpaisi lyhyempi sivarin palvelusaika.

Perinteisestihän puolustusvoimat ovat halunneet pitää siviilipalveluksessa rangaistuksenomaisia elementtejä, jota nykypituus eittämättä on, jotta sivarius ei olisi turhan haluttava.

Nyt on ääni muuttunut kellossa.

Ja eiköhön puolustusvoimissakin ole laskettu, että lyhyempi palvelusaika tekee siviilipalveluksesta haluttavamman vaihtoehdon ... Enää se ei tunnu haittaavan.

MikkoMy

Anonyymi kirjoitti...

No mutta...
Ottamatta kantaa kokoomusnuorten argumentoinnin oikeellisuuteen, heidän kannanotostaan toki selviää se, mitä mieltä kokoomusnuoret Nato-jäsennyydestä ovat.

Jos tavis puolestaan yrittää saada selvää, mitä mieltä demarit asiasta ovat, niin asian kanssa joutuu vaikeuksiin: ei mitään ymmärrettävää mieltä?

Täällä Paavo Lipponen haluaa turvallisuus- ja puoluepoliittisen selonteon:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Lipponen:+Nato-kysymys+vaatii+perusselvityksen/1254537

Ja samassa yhteydessä Lipponen varottaa puolueita ottamasta asiaan mitään kantaa ennen selvitystä (koskapa ei voida tietää, mitä selvitys loppujen lopuksi tuo).

Kuitenkin Lipposen mielestä Nato-jäsennyys on päätettävä seuraavan vaalikauden aikana. Vai olenko ymmärtänyt väärin? Käytännössä siis: seuraavien kansanedustajien on asia pätettävä, mutta vaalikeskusteluissa kukaan ei saisi asiaan ottaa kantaa. Ilman ymmärrystä keskustelua ei ole syytä käydä, äänestäkää vain meitä ja luottakaa siihen että päätämme sitten oikein vaikkette vieä tiedäkään miten aiomme päättää.

Edelleen IS:n artikkelissa sanotaan näin:
"Lipposen mukaan poliittisesti läheisempi Nato-suhde on tarpeen Suomen kansainvälisen uskottavuuden ja rauhanturvaperinteen ylläpitämiseksi."
Mitä muuta tuo edes voi tarkoittaa kuin Nato-jäsennyyttä? Kuitenkin muistaakseni Tarja Halosen näkemys oli se, että hänen presidenttikaudellaan Natoon ei mennä.

Yritäpä siitä sitten ottaa selvää, mikä on SDP:n kanta jos sitä edes on saati että siitä kansalaisille kerrottaisiin. Pressavaalien aikaanhan johtavat SDP-politiikot pelottelivat sillä että Niinistö veisi Suomen Natoon. Sitäkin olen ihmetellyt, miten presidentti sen edes voisi tehdä, vaikka niin haluaisi?