sunnuntai, marraskuuta 24, 2013

Puskutraktorille töitä (52 kuvaa Korsosta)

Kaksi viikkoa on jäänyt väliin ilman kuvapostauksia. Muut harrasteet ajoivat ohi. Taidan tehdä niin, että joillakin tulevilla viikoilla tulee sitten tuplapostauksia, niin vuoden aikaikkuna pysyy paikallaan.

Korson keskusta on kehittämisen tarpeessa. Siellä on paljon hyvää ja hienoja yrityksiä, mutta kokonaisuutena se on päässyt - päästetty - rapistumaan ja ränsistymään. Näkee, että Vantaa on laittanut kehitysinvestointinsa muutamaan kohteeseen ja antanut muiden olla.

Kuva 6/52. Korson keskustaan jää tyhjää tilaa, kun alueen kehittäminen odottaa päätöksiä.

Ongelma on myös siinä, että maanomistus on hajaantunut eri puolille. On vaikea tehdä kehitystyötä, kun maanomistajia on paljon ja nämä eivät ilmeisesti ole yhtä mieltä asioista. Tähän minulla on vain yksi kommentti: pakkolunastus. Nyt.



sunnuntai, marraskuuta 03, 2013

Posti on sivistystä (52 kuvaa Korsosta)

Olen vahvasti sitämieltä, että postilaitos on sivistyksen keskeisiä merkkejä. Se, että on järjestelmä, joka toimittaa viestit ja paketit perille, on loistava juttu. Se, onko nykyisenkaltainen, valtion kokonaan omistama, mutta yrityksen kaltaisesti haihatteleva laitos, hyvä juttu, on ihan toinen kysymys. Hyvä, että on edes se.

Kuva 5/52. Mikkolan Shell, jossa toimii paikallinen Postin palvelupiste.
Harvinaista kyllä, edusta on tyhjä ihmisistä.
Korsossa on kaksi postin palvelupistettä. Mikkolan Shellillä ja Korson K-kaupalla. Uudelta S-marketilta löytyy lisäksi mainio keksintö eli pakettiautomaatti. Ja sitten, Itella  hoi! Shell on auki 24/7, mutta menepä käymään postia hakemassa kello 21 jälkeen, niin vastaus on "ei Postin koneet ole enää auki". Mikseivät, aika hölmöä?

Posti on sivistystä. Ja Korsossakin siis sitä on.