Voimatonta painostusta

IAEA:n pomo totetaa, että pakotteet Irania vastaan ovat "huono ajatus". Fine. Sitä ne saattavat olla.

Kysymys kuuluukin nyt, että mitä vaiko mitään aseita tai keinoja niin sanotulla kansainvälisellä yhteisöllä on käytössään. Yhteisesti ollaan todettu, että Iranin ydinohjelmasta ollaan huolissaa. Toimiin haluttomat Venäjä ja Kiina ovat myös samaa mieltä, että uhka on olemassa.

Talouspakotteita ei voida käyttää, koska Iran voi käyttää omaansa eli vääntää öljyhanat kiinni. Se on helppoa maalle, jonka johdon ei tarvitse välittää kansan asemasta öljytulojen loppuessa väliaikaisesti. Pakotteilla lietsotaan myös lisää polttoainetta ääri-islamilaisuuden liekkeihin, jotka palavat kohtuullisen iloisesti Iranissa jo nykyisellään.

Iran-case kertookin karutonta kieltä kansainvälisen yhteisön kyvystä toimia. Sitä ei ole, ellei toimien kohteena ole maa, jolla a) ei ole hallussaan merkittäviä luonnonvaroja ja b) ei omaa sotilaallista tai terrorismiin liittyvää suurta/kohtuullista potentiaalia. Iranin tapauksessa painostus on voimatonta, jos maa kerran päättää vähät välittää diplomaattisesta painostuksesta, niin se vähät välittää. Kun maassa ei ole demokratiaa, myöskään oppositio ei saa tästä voimaa.

Samalla piirtyy esiin kansainvälisten organisaatioiden - YK etunenässä - toimimattomuus. Päätöksentekomenettely ei ole toimiva, eikä päätöksillä ole voimaa. Jos YK:ta ei saada uudistettua, tulee järjestö marginalisoitumaan entisestään. Ikävää, kyllä. Tosiasia, kyllä. Yk tarvitsee demokratisointia sekä toimintojen tehostamista, päätöksien taakse tarvitaan voimaa.

Iranin(kin) tapauksessa pitäisi kehitellä epäkonventionaalisia painostuksen keinoja. Allekirjoittaneella ovat tuoreet ideat vähissä, mutta niin ne ilmeisesti ovat kaikilla. Iranin demokraattisia voimia pitäisi vahvistaa koulutuksella ja rahallisella tuella. Maan ulkopuolella asuvia oppositiovoimia pitäisi tukea vahvemmin ja näiden toimintaa rohkaista. Iraniin pitäisi toimittaa radio/tv-vastaanottimia ja suunnata maahan lähetyksiä, ei niinkään synkkää propangandaa kuin maailman avaamista varten. Lisää ideoita saa keksiä, myös vähän minua päättävämmällä taholla.

Syvällinen pohdinta

Välillä tuntuu, että elämä vie ja mies vikisee... sanomaton ei saa sanotuksi, vaikka pitäisi. Siksipä aika syvällisen pohdinnan.

Ähäkutti, hämäsinpäs. Ei tule syvällistä ja raastavaa kolmekymppisen miehen tuskaa, ei. Pienen valituksen tv-ohjelmien käsittämättömyydestä saatte eteenne mielenkiintonne tai mielenkiinnottomuutenne kohteeksi.

Tämä maikkarin Tanssii tähtien kanssa. Oikeesti, siis ihan aikuisten oikeesti, kuka jaksaa a) katsoa ihmisten tanssimista ja b) katsoa, kun amatöörit tanssivat ammattilaisten kanssa?

Katsojaluvuista päätelle moni, mutta miksi? Ei ymmärrä, vaikka puoliskoki on pari kertaa pakottanut kääntämään kanavaa ohjelman ulostuloaikaan. No, hupinsa kaikille, kait.

--

Lisäsin blogilinkkeihin muutaman seuraamani toveriblogin. Loppujen osalta, demariblogien lisääntyessä hullun lailla, päätin linkittää demarinuorten ylläpitämän listan tuohon. Omaan listaani lisäilen/poistan satunnaisesti tovereita sen mukaan, keiden blogeja aktiivesti seuraan. Yksi hyvä meriitti mukaan pääsemiseksi on säännöllinen ja usein tapahtuva päivittäminen, vink vink.

Maatalouspolitiikkaa

Ei ollutkaan vielä maataloussopu paketissa eliniäksemme - tai edes nykyisen hallituksen eliniäksi. Suomalaisen maatalouden lobbausjärjestö MTK:n pomo käy sdp:n kimppuun sen maatalouspolitiikasta.

Tämä on ilmeisesti tulkittavissa varoitukseksi. Jos sdp yrittää jatkossa tehdä tukiaisille jotain, ei hallitus enää nauti mtk:n luottamusta. Pitääkö nyt ymmärtää myös niin, että silloin myös maalaisliitto ei enää anna tukeaan hallitukselle? Muutoinhan varoituksella ei ole mitään pohjaa, ei mtk:lla sinällään ole muuta sananvaltaa kuin lobbausvaltansa, kuten kaikilla muillakin etujärjestöillä.

Härmälän heitto siitä, että sdp ei enää ole "eurooppalaisen maatalouspolitiikan kannalla" on käsittämätön. Ilmeisesti Härmälä pitää eurooppalaisena politiikkana nykyistä epätervettä tilannetta, jossa unioni syytää käsittämättömät määrät rahaa kannattamattoman tuotannon ylläpitämiseen ja suojelee omaa tuotantoaan ja markkinoitaan köyhempien maiden tuotannolta. Hän ei ole ymmärtänyt, että unionallikin on tavoiteena maataloustuotannon tervehdyttäminen.

Ilmeisesti on niin, että Suomessa ei olisi sallittua käyttää kriittisiä puheenvuoroja maataloudesta. Realistisesti pitäisi kuitenkin olla selvää, että maatalouspolitiikalle pitää tehdä jotakin - nykymeno ei yksinkertaisesti voi jatkua. Tuotannon pitää tehostua ja tukiaisten vähentyä. Maataloustuotanto on yritystoimintaa siinä, missä muutkin tuotannon alat, eikä sen pitäisi tukien muodossa nauttia sen suurempia etuuksia kuin vaikkapa konepajateollisuuden.

On tervettä, että sdp on - hyvin varovasti - yrittänyt muuttaa Suomen maatalouspolitiikan suuntaa.

Ei ole todellista

Katsokaapa mitä kaikista tiedonvälittäjistä luotettavin, Keskustan verkolehti Apila tietää kertoa "tuuletuskokouksesta", jossa Heinäluoma kävi maalaisliiton eduskuntaryhmän kuultavana.

Sitaatti herroilta Heinäluoma ja Kalli on varmaan ihan oikea:
"Sekä Kalli että Heinäluoma totesivat, että käyty keskustelu vahvisti hallitusyhteistyötä. "

Juu, ihan varmasti näin on päivitelty. Mutta pitää olla kepulainen, jotta tästä vääntää uutisen. Samaan aikaan kun ne vähemmän luotettavat tiedotustahot vääntävät uutista siitä, että maalaisliitto harkitsi hallituksesta lähtöä.

Ei ole todellista! C'mon, heittäkää nyt voltti heinäkasaa kohden! Miten tämä nyt hallitusyhteistyötä vahvistaa, kun pidetään krisiikokous ja selvitään siitä? Ilman tällaisten kokousten tarvettako hallitus ei olisi ollut niin vahva kuin nyt. Jep jep.

Kriisi on kriisi. Ja vaikka siitä selvitään, niin samana tai seuraavana päivänä ei olla vahvempia kuin koskaan ennen.

Välirikko ?

Vanhanen varoittaa Heinäluomaa (sdp:tä) maatalouriidasta. Ui, kun pelottaa.

Noh, tämä on taas yksi merkki siitä, että hallitusyhteistyö vähintäänkin rakoilee. Käytännön kysymyksistä tulee (julkisia) riitoja, mikä ei ole toimivan yhteistyön merkki. Toinen viimeaikainen myrskynmerkki on ollut kiista virkanimityksistä.

Keskusta on edelleen kierroksilla presidentinvaalien vuoksi ja kierrosluku on edelleen nousussa viimeisten gallupien vuoksi. Eduskuntavaalit ovat ovella ja asemiin ajo niihin on alkanut. Kepu epäilee, että pelkästään hoitamalla hallitusvastuun asioita tulee turpiin. Mikä tietysti on virhetulkinta. Kysymys on siitä miten niitä hoidetaan.

Hallitusyhteistyö ei kaadu ennen vaaleja, mutta merkit siitä, että punamulta voisi jatkaa vaalien jälkeen ovat vähissä. Kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta ollaan jyrkästi eri mieltä, maataloustukiaisista vallitsee näkemyksellinen ristiriita, pienistä käytännön asioista ei pystytä ongelmitta sopimaan ja niin edelleen. Jos näillä askelmerkeillä mennään, tuloksena ovat suhteelliset repivät vaalit.

Hallitusneuvottelujen kannalta tilanne ei ole suotuisa. Vaalitulos kuitenkaan tuskin poikkeaa siinä määrin totutusta etteikö kolmesta suuresta kaksi istu kuitenkin hallituksessa. Nykyinen tilanne jättää todennäköisiksi vain sdp+kok ja kok+kepu liitot. Eli helposti ollaan tilanteessa, jossa vaaleissa on tosiasiallisesti kyse siitä tuleeko maahan porvarihallitus vai ei - eli käytännössä siitä, onko sdp vaalien jälkeen suurin puolue.

Kasvava ay-liike

Kaikkien kolmen suomalaisen ay-keskusjärjestön jäsenmäärät ovat kasvussa. Hyvä niin, kaikkien yhteisenä huolena tulee jatkossa olla vielä nykyistäkin voimakkaammin järjestäytymisasteen pitäminen korkeana.

Akava kasvaa edelleen kaikkein voimakkaimmin. Se selittyy koulutusrakenteen muutoksella ja sen pitkillä vaikutuksilla ehkä enemmän kuin heidän itse tarjoamallaan selityksellä:

"Ilmiön takana on järjestäytymistapa: akavalaiset järjestäytyvät tutkinnon ja ammattikunnan perusteella", Nurmio(Akavan johtaja) sanoo.

Tutkintopohjainen järjestäytyminen sopii täydentämään ammatti ja työpaikkakohtaista, mutta ei koskaan voi korvata sitä. Jos kaikki palkansaajat järjestäytyisivät tutkinnon ja siis käytännössä koulutusidentiteetin mukaan, tulisi laadukas edunvalvonta käytännössä mahdottomaksi.

Työehdot pitää kuitenkin sopia työn, ei koulutuksen mukaan. Erilaiset työpaikat tuovat työehdoille omia vaatimuksiaan, joten koulutuspohjainen järjestäytyminen ei laajamittaisesti toimi. Niiden työnantajien määrä joiden kanssa pitää neuvotella on akavan mallissa myös suurempi. Eli tarkoittaa vaikeammin hoidettavissa olevaa edunvalvontaa. Neuvottelut vaativat myös ja ehkä ennenkaikkea luottamusta, joka on vaikeasti luotavissa ilman jatkuvaa kontaktia.

Koulutuspohjaisessa edunvalvonnassa on toki myös oma järkensä. Sillekin on tilaa suomalaisella työmarkkinakentällä.

Ammattiyhdistysliike on kuitenkin edelleen liian hajaanut Suomessa. Samoilla aloilla voi olla useita eri ammattiliittoja jopa kaikista keskusjärjestöistä. Näillä on keskenään jopa ristiriitaisia neuvottelutavoitteita. Palkansaajan etua tämä ei palvele. Jatkossa liitto (ja keskujärjestörakennetta) pitää pystyä tiivistämään entisä järkevämmiksi kokonaisuuksiksi.

Yhteiskuntavastuu

UPM:n toimet puhalsivat uutta tuulta yhteiskuntavastuukeskusteluun. Jukalla on asiasta erittäin valistunut mielipide.

Osittain tämä liittyy siihen, mitä jo tovi sitten kirjoitin valtion omistajapolitiikasta. Kuten pätkä-ja silppytyössäkin, julkisen vallan pitäisi vähimmäisvaatimuksena saada oma pesä kuntoon ennen kuin kovin suureen ääneen huudellaan yksityiselle puolelle toimenpiteistä.

Tässä globaalissa markkinoiden ihmemaailmassa on selvää, että sellainen yhteiskuntavastuu, jota esimerkiksi vanhat paperipatruunat edustivat, on mennyttä maailmaa. Tuotantolaitokset ja niiden omistajat eivät enää ole yhteisöllisesti kiinni niissä paikoissa, joissa he toimivat. Kiinnittymiskohdat tulevat vain lainsäädännön ja omistajien kautta.

Yhteiskuntavastuuta toki esiintyy yhtiöidein arvo määrittelyissä. Nämä määrittelyt häviävät kuitenkin aina omistajein vallalla ja isompien voittojen tavoittelulle. Yritysten tulisikin tarkaan miettiä, mitä arvoikseen kirjaavat, jos arvoja ei kuitenkaan aiota noudattaa vaikeissa tilanteissa.

Todellinen yritysten yhteiskuntavastuun kehittäminen voikin tapahtua vain omistajien kautta. Jos omistajat eivät hyväksy yhtiön toimenpiteitä, niin sen pitää myös antaa näkyä. Joko omistuksesta luopumisena, jolloin tämän laajamittaisesti tapahtuessa seuraa yrityksen arvonlasku, mikä johtaa ainakin tulevien toimenpiteiden uudelleenarviointiin. Tai sitten iskuina yhtiökokouksissa, joissa voidaan vaihtaa toimiva johto, jos tämän tekemät toimet eivät ole olleet hyväksyttäviä.

Tälle vallankäytölle on ongelmallista, että omistus näyttää entistä suuremmissa määrin katoavan rahastoihin ja esimerkiksi eläkeinstituutioihin. Näillä on usein sekä teknisiä rajoituksia, että omistajuuteen liittyviä toiminnallisia rajoituksia. Omistajilla ei ole kuin arvonsäilyttämis -ja kasvattamisintressi, toisin kuin henkilösijoittajille, jotka ainakin osin ovat aina kiinni omassa arvomaailmassaan.

Julkinen valtakin voisi toimia asiassa kaikesta huolimatta. Yksi mahdollisuus olisi tehdä julkisen tuen saantiin liittyviä yhteiskuntavastuusopimuksia, joilla voitaisiin yrityksen kanssa sopia tietyistä pelisäännöistä määräajaksi. Tämä tekisi osasta toimia sopimusteknisiä, joilloin niihin olisi mahdollista myös puuttua. Yritykset eivät ole moraalisiaentiteettjä - ne ovat juridisia. Toimet on siis sijoitettava juridiselle puolelle sen sijaan että vaaditaan moraalia sieltä, missä sitä ei ole.

Yhdistyvä vasemmisto?

Vasemmistoliiton puheenjohtajan lähtö paikaltaan pois käynnisti (jälleen) puheet vasemmistopuolueiden yhdistämisestä/yhdistymisestä. Vauhtia ne saivat Siimeksen kommentista, että hän vuosi sitten tosissaan harkitsi siirtyvänsä SDP:n jäseneksi.

Minä en ymmärrä näitä asiassa intoilijoita. Joko meillä on erilaiset painotukset ja lähtökohdat niin pitkälle, että erilliset puolueet tarvitaan - tai sitten ei. Ihmiset ratkaisevat itse mihin puolueeseen liittyvät, kuuluvat tai siirtyvät. Jos perinne on suurin syy pysyä jossain puolueessa, niin se on lähes yksinomaan surullista.

Vasemmistopuolueet yhdistyvät, jos linjat ja toimintavat tavat leikkaavat toisiaan. Näin ei tällä hetkellä ole. Tottakai Vasemmistoliitossa on väkeä, joka voisi hyvin olla SDP:ssä - ja toisaalta meillä väkeä, joka voisi olla Vasemmistoliitossa. Molempien puolueiden yhteenlaskettu jäsen- ja kannattajakunta ei kuitenkaan sovi nykyisin samaan puolueeseen - ei minun kokemuksieni mukaan.

Sitäpaitsi on niin, että jos puolueet yhdistyisivät, eikä SDP:stä vasemmalle jäisi/syntyisi merkittävää poliittista voimaa, niin tietty dynamiikka ja muutosvoima vasemmistosta häviäisi. SDP:tä ankkuroi poliittisesti vasemmalle Vasemmistoliiton olemassaolo - ja keskutelu koko vasemmiston sisällä vaikuttaa poliittisiin tavoitteisiin. Toisaalta SDP vaikuttaa siihen ettei Vasemmistoliitto siirry ääripäähän poliittista kenttää. Puolueiden olemassaolo myös vahvistaa niitä molempia - ei pelkästään heikennä.

SDP:llä ei saisi olla mitään tarvetta ottaa kantaa Vasemmistoliiton jäsenten siirtymiseen meille. Siellä on kriisi käynnissä, eikä ole kovin kilttiä, kohteliasta eikä oikein käydä silloin asiaan kiinni. Vasemmistoliitolla on täysi oikeus puida asioitaan kuntoon omassa rauhassaan. Tilanteen normalisoiduttua voidaan sitten taas keskutella rauhassa yhteistyöstä ja sen muodoista.

Miksi tehdä turhaa työtä?

Pistin eilen julkisuuteen tiedotteen Eu:n perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin tarpeettomuudesta.

Oleellinen kysymys on se, miksi järjestelmän pitäisi jauhaa tyhjää ja tehdä tarpeetonta työtä? Itse olen vakuuttunut siitä, että nykyinen perustuslaillinen sopimus - jota myös perustuslaiksi kutsutaan (sitähän se ei ole, valtioilla on sellaisia) - ei koskaan tule voimaan.

Ratifiointi teettäisi siis yksinkertaisesti järjestelmän tyhjäkäyntiä - myös tarpeettoman poliittisen tyhjäkäynnin pitäisi ilmeisesti olla laitonta, jotta sellaiselta vältyttäisiin. Huomiota pitäisi kiinnittää enemmän siihen, miten tästä eteenpäin.

Unioni tarvitsee sopimukset yhteenkokoavan sopimuksen ja toimivamman päätöksentekojärjestelmän. Nykyinen perustuslaillinen sopimusehdotus sitä siis ei tule olemaan. Osa siitä saattaa hyvinkin olla mukana, kun aikanaan ollaan hyväksymässä uutta ehdotusta, mutta tämä ei ole se sopimus, joka tulee aikanaan voimaan.

Minusta olisi siis järkevintä todeta tilanne ja palata piirustuspöydän ääreen. Sopia menettelytavoista -ja keinoista, joilla uutta sopimusta aletaan tehdä.

Siimes teki temput

Vasemmistoliitto sai tänään vasten kasvojaan melkoisen paukun, kun puolueen puheenjohtaja ilmoitti eroavansa puolueen johdosta. Samalla Siimes ilmoitti jättävänsä politiikan ilmoittamalla ettei ole käytettävissä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Täytyy sanoa, että melkoinen temppu Siimekseltä. Osoittaa sekä melkoista henkistä tuskaa että itsenäisyyttä, ottaa ja erota vuosi ennen eduskuntavaaleja. Lähteä kävelemään ja sulkea ovi perässään. Moni puolueeseensa tympääntynyt ei näin uskaltaisi tehdä.

Osoittaa niiltä vasurikommentoijilta, jotka eivät vieläkään halua nähdä puolueen krisiiä, melkoista venkoilua. Minkä tahansa puolueen puheenjohtajan ero linjaerimielisyyksiin vedoten on melkoisen kriisin merkki.

Mitäs nyt? Vasemmistoliitto on viime vuodet operoinut Siimeksen profiilin varassa niin päivänpolitiikassa kuin vaalikamppailussaan. Vaihdos tulee olemaan tuskallinen ja on todennäköistä, että puolue tulee kärsimään tästä vielä seuraavissa vaaleissa.

Vasurit joutunevat pitämään ylimääräisen puoluekokouksen. Puolueen 1.varapuheenjohtaja on oululainen Risto Kalliomäki, joka ei ole kansanedustaja. Puolue siis tuskin menee vaaleihin varapuhiksen voimin elleivät varat sovi keskenään että 2. vpj, edusjaja Sirnö toimii vt. puheenjohtajana. Puolitoistavuotta on pitkä aika mennä tilapäisjärjestelyin eteenpäin.

Lisäksi puhdistus -ja tuuletuskokousta tarvitaan, jotta tuollaisesta tilanteesta voi selvitä. Tosin jos ylimääräiseen puoluekokoukseen mennään nopeasti niin puolueen vanhoilliset voivat tästä saada ylimääräistä voimaa. Siimeksen lähtö on veitsenisku hänen omilleen puolueen "edistyksellisille".

Mistä vasureille uusi puheenjohtaja? Siimes on ollut niin hallitseva vasurikasvo, että hänen takaansa on vaikea nähdä potentiaalisia ehdokkaita. Puolueen varapuheenjohtaja Sirnö voisi olla varteenotettava vaihtoehto, Siimeksen oloinen profiililtaan. Toisaalta mainittu 1. vpj Kalliomäki nousi asemaansa sen kuuluisan "kentän" tuella, sieltä voisi tulla kapinaehdokas. Sirnön lisäksi tuo kansanedustajapuoli näyttää vähän tyhjältä; Kari Uotila? Annika Lapintie?

Jään seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla.

Lapselle nimi

Nuorimmainen sai eilen nimen virallisestikin. Pieni aikataulutusongelma tuli, kun aikanaan ajasta päätettäessä ei tullut mieleen, että ko. aikana on olympialiset käynnissä ja kiekkofinaalipäivä. Ja vaikka olisi tullutkin, niin ei olisi tullut mieleen, että silloin on Suomi pelaamassa. Ristiäiset oli vielä pistetty alkamaan kello 15.00. Sanoinkin papille tämän tultua paikalle, että "eikös viisi minuuttia riitä ihan hyvin nimen antamiseen?". Menihän siinä toki vähän enemmän.

Tv kyllä meni päälle heti virallisten seremonioiden päätyttyä. Pappikin viihtyi paikalla koko pelin ajan, joten oli tämäkin tainnut kirota, kun oli päivän huomannut.

Tilaisuus oli muutoinkin ihan leppoisa. Kummeiksi pyydetyt ystävät ja lähimmät sukulaiset paikalla ja niin edelleen, kaffetta ja pullaa, kakkua ja piirakoita. Ja tässä tapauksessa siis lätkän katsomista niiden osalta joita kiinnosti.

Ja se nimi? Nuorimmainen tottelee (?) nyt virallisestikin etunimeä Niki ja toista nimeä Kristian.

Se iänikuinen nimikysymys

Ei, tämä ei liity nuoremman poikamme nimen antamisen ongelmiin, vaikka ristiäiset ovatkin ensi sunnuntaina. Nimi on päätetty jo hyvissä ajoin aiemmin.

Tämä liittyy vuoteen 1918. Uuden tutkimuksen mukaan kaatuneiden määrä -18 sodassa on luultua suurempi. Tuossa tiedotteessa kiinnitti kovasti huomiota se, että kerrottiin sisällisodan uhrien määrän nousseen luullusta.

Vuoden 1918 tapahtumien, mikä on se poliittisesti korrektein neutralointinimi, oikeasta nimestä on väännetty kättä enemmän kuin pari kertaa, niin kapakoissa kuin historiantutkijoidenkin välillä.

Tuo sisällisota nyt ei ainakaan ole se kaikkein osuvin nimitys. Yksinkertaisesti siksi, että sotaan oli aktiivisina osapuolina sekaantuneena kahden ulkovallan joukkoja. Eikä näiden sekaantumisella ollut kysymys vain halusta auttaa jompaa kumpaa osapuolta. Samaa pätee myös käsitteen "veljessota" käyttämiseen.

Nimityksestä "vapaussota" ripitin valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla sitä käyttänyttä kadettia, että kurssin johtajaakin. Mikä ***keleen vapaussota, itsenäisyys oli jo voitettu ja vapaudesta puhujat olivat vallassa, eivätkä edes aloittaneet varsinaista sotaa, vaikkakin sotatoimet toisaalta alkoivat juuri Vaasan venäläisen varuskunnan aseista riisumisesta.

Oma nimisuosikkinin on punakapina. Punaiset aloittivat kapinan Etelä-Suomesta tietämättä ja riippumatta Pohjanmaan tapauksesta. Punaisten tarkoituksena oli kumota sen hetkinen (laillinen) valtiovalta ja korjata maassa vallalla olleet vääryydet (torpparit, maanomistus ja niin edelleen) Taustalla oli vahvana katkeruus vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajoittamisesta voimatoimin. Ja samalla heräävän vasemistojoukkoliikkeen katkeruus ja epäonnistumisen tunne pelkkään poliittisen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen. Kapina, mikä kapina.

Ja seuraavaksi työväenpuolue...

Rauha on palannut presindentinvaalitaiston kentille, ruoho alkaa taas vihertää ja niin pois päin.

Vaalissa esiinnousseisiin teemoihin palataan vajaan vuoden sisällä. Ainakin jos tulkitsin lauantaina YLEn Lauantaiseura ohjelmassa esiintynyttä kokoomusjohtaja Kataista oikein. Riveiltä ja rivien väleistä oli tulkittavissa, että samoilla "työväen presidentti" teemoilla tullaan eduskuntavaaleihin. Eli "Työväen Presidentin" jälkeen oikeisto lanseraa "Työväen puolue" kampanjan"?

Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tuosta rakennetaan. Niinistön presidenttikampanjan suurin oivallus oli puhuminen työstä ei perinteisin kokoomuslaisin retoriikoin. Kampanjan retoriikka varasti niin paljon kuin kehtasi vasemmalta ja yhdisti niin paljon kuin pystyi sitä globaaliin markkinadynamiikka retoriikkaan. Käytetään iskusanoja "työ", "joustavuus" ja "dynamiikka" antamatta niille tarkkaa sisältöä tai keinopalettia niiden aikaansaamiseksi.

Niinistön kampanjan henkeähän ei kokoomus eduskuntavaaleihin pysty siirtämään. Kysymyksessä oli elämyksellinen kokemus siihen osallistuneille ilman syvempää ideologista pohjavirettä. Elämyksellisyydellä ei pitkään sitouteta ihmisiä projektiin mukaan. Kun juttu on jo koettu, on sen elämyksellisyydessä väljähtänyt maku - aletaan etsiä uusia elämyksiä.

Maksut/taksat ja tasa-arvo

Suomen Kiinteistöliitto julkisti selvityksen asuinkuluista eri kunnissa asuinkerrostaloissa eli ns. indeksitalovertailun.

Selvitys on aika karua kertomaa tasa-arvon näkökulmasta. Kunnalliset maksut ja taksat ovat hyvin eritasoiset eri osissa maata ja vaikuttavat asumisen hintaan hyvinkin paljon. Lähtökohdan olisi kuitenkin hyvä olla se, että kulut olisivat suhteellisesti samaa luokkaa eri osissa maata.

Mitä tehdä? Kunnilla on oikeus määrätä maksunsa ja taksansa omien tarpeidensa mukaan. Tottakai kustannusrakenteekin ovat erilaisia, mutta tiettyä yhdenmukaisuutta olisi minusta silti lupa odottaa.

Huolestuttavinta on se, että näistä maksuista ei yleisesti ottaen keskustella ollenkaan samalla tavalla kuin kunnallisveroprosentista, vaikka kyse on käytännössä ihan samanlaisista instrumenteista hankkia rahaa kunnan käyttöön. Jos vertailee kuntia pelkästään veroprosentin mukaan, saattaa todellisuudesta saada hyvinkin kieroutuneen kuvan.

Kunnallisten kustannustenmäärittelyn normit ovat tällä hetkellä selkeästi liian löysät. Ei ole kenenkään etu, että kunnat ovat jatkuvasti menossa eriytyneen kehityksen tietä ja kilpailevat keskenään kustannusten kautta suhteessa potentiaalisiin asukkaisiin. Terveempää kilpailua olisi hyvän asuin -ja elinympäristön tarjoaminen.

PS.
Niille jotka ovat kiinnostuneita työmarkkinajärjestelmästä ja siihen liittyvistä paineista kannattaa tsekata ruotsalaisen bloggerin Eric Sundströmin kokoava kirjoitus ns. Vaxholmin tapauksesta, joka antaa työmarkkina -ja poliittisille järjestelmille erittäin mielenkiintoisen ennakkotapauksen.

Case Tanska

Jokapäiväisiin uutisiin on tullut toistaiseksi pysyvä lisä näistä Tanskan vastaisista mielenosoituksista. Tuomiojan kommentti asiasta oli hyvä, kyse ei ole niinkään näistä kuvista, vaan kasvaneesta jännitteestä, joka löysi (purkautumis?)väylän näiden pilakuvien julkaisusta.

Asiaan liittyy useita tärkeitä kohtia. Ehkä tärkein liittyy kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja toisten ymmärtämiseen. Nk. läntinen kulttuurimme pyrkii ymmärtämään ja suvaitsemaan kaikkea. Ja samalla toimii oletuksen pohjalta, että muutkin niin tekevät. Pitkälle tämä - varsinkin tässä yhteydessä - johtuu siitä, että olemme erittäin pitkälle maallistuneita. Uskonnollisiin ja poliittisiin opinkappaleisiin ei suhtauduta kiihkomielisesti yleisellä tasolla, vaikka niinkin suhtautuvia yksilöitä tietysti löytyy.

Islamilainen maailma, uskonnon ja kulttuurin välinen liitto, suhtautuu hieman eri tavalla. Tai ainakin siinä maailmassa on enemmän ja enemmän vaikutusvaltaa omaavia tahoja, jotka uskovat asioihin tosissaan kiihkomielisesti. Ymmärtäminen ja suvaitsevaisuus eivät ole niin vallitsevia arvoja kuin meillä.

Tämä nostaa esiin vanhan kunnon relativismin kysymyksen. Koska meistä suvaitsevaisuus ja toisten ymmärtäminen ovat tärkeitä arvoja, voimmeko odottaa niitä muilta samalla tavalla?

Vastaus on, että emme voi. Universaalien arvojen soveltaminen kaikkiin on ongelmallista. Rinnakkainelon ja vuoropuhelun taas on pakko olla mahdollista, sillä vaihtoehdon katastrofaalisuus on yksinkertaisesti kestämätön.

Toinen asia on kysymys sananvapaudesta. Itsekin olen sitä mieltä, että mitä tahansa saa sanoa tai julkaista, kunhan ei pyri vahingoittamaan muita (vrt. kansanryhmää vastaan kiihottaminen). Jylland's Postenilla oli siis sananvapauden näkökulmasta täysi oikeus julkaista nämä kohutut kuvat.

Lehti ei kuitenkaan osoittanut hyvää makua tai kelvollista harkintaa. Toimituksen oli pakko tietää, että kaivavat vertan nenästään. Julkaiseminen oli kyseenalaista siinäkin mielessä, että aineisto ei varsinaisesti omaa mitään oleellista uutis, mielipide tai journalistista arvoa. Kyse oli viihteestä. Tuskin viihteen tarkoituksena tarvitsee olla loukkaaminen?

Hyvän maun kysymykseen en mene pidemmälle, vaikka se mielenkiintoinen filosofinen kysymys onkin.

"Hei, mä äänestän natoa!"

Eduskunta valitsi eilen puhemiehensä. Äänestys salissa on yleisesti ottaen muodollisuus, sillä paikkajako on aiemmin sovittu ryhmien kesken ja ryhmät ovat sitten päättäneet ketä valitsevat. Vaalissa kuitenkin sai äänen myös "Nato".

Voi kiesuksen kiesus, rakas vitsikäs anonyymi kansanedustaja! Kyllä minä ymmärrän, että joku protestoi yleisissä vaaleissa ja äänestää Aku Ankkaa tai uudempaa Conan O'Brian suosikkia. Mutta että valittu kansanedustaja viitsii eduskunnassa äänestää Natoa... Kannattaisi varmaan harkita työnteon aloittamista sen sijaan, että vääntää alakoululuokan vitsejä äänestyspaperille.

Eihän tämä nyt mikään ongelma ole, jonkun edustajayksilön tyhmyyttä vain.

Kokonaan eri asia ovat ne, jotka vaalissa antavat ääniä muille kuin ryhmiensä sopimille edustajille. Siinä on mahdollisuus hiljaa protestoida valintoja vastaan ja osoittaa, että joku ei nauti täyttä luottamusta. Äänestys on ihan kelpo tapa tehdä se. Varsinkin jos äänestäjät ovat myös ihan rohkeasti puhuneet ryhmissään valintoja vastaan...

Yli keskusjärjestörajan

STTK:lainen Kuntien Tekniset ja Akavalainen Insinööriliitto tiedottivat tänään aikeistaan fuusioitua. Tämä on fuusiokokoaan suurempi uutinen. Liitot kun siis kun kuuluvat eri keskusjärjestöihin. Suomalaisen työmarkkinakentän myllerys jatkuu, kuten aikaisemmin vähän ounastelinkin.

Ihan tätä en kyllä itsekseni ounastellut. Minulle tämä oli yllätys. Ensinnä tuosta keskusjärjestösyystä ja toisekseen siksi, että nimeomaan Insinööriliitto on toisena osapuolena mukana. Inssit kun liittona ovat vahvasti koulutusidentiteettiin nojaava porukka, jonka en kuvitellut olevan ensimmäisenä fuusioaallossa mukana.

Mielenkiintoinen fuusio on, teknisillä olisi ollut järjestämisalansa mukaisia mahdollisuuksia myös oman keskusjärjestönsä sisällä, ainakin nyt Jyty ja vastikään kunnalliselle puolelle sääntöjä muuttamalla tunkenut Toimihenkilöunioni. Kumppani olisi löytynyt myös SAK:sta, eli julkisen alan pääsopija JHL. (On se pääsopija, ilman JHL:ää ei millään julkisen puolen liitolla olisi sellaisia sopimuksia kuin nyt, käytännössä moni pienempi alan liitto nojaa siihen, että JHL neuvottelee sopimukset ja he voivat sitten julistaa ammatti-identiteettiä)

Liitot eivät tiedonantonsa mukaan ole vielä päättäneet mihin keskusjärjestöön todennäköinen uusi liitto järjestäytyy. Tuskin tuota paljon tarvitsee arvailla: Akavaan se menee. Siltä puolen tulee liitoista isompi ja tuskin insinöörit suostuvat siirtymään STTK:n.

Pistin myös merkille tiedottamisen ajankohdan. Liitot tuovat aiesopimuksensa esiin juuri STTK:n jäsenhankintakampanjan alkamisen alla. Kampanjassa on myös Kuntien Tekniset mukana. Ei kaikkein loogisin ajankohta ilmoittaa, että nyt tulee muutoksia.

Maalaisliitossa kuohuu

Jo vanha uutinen, eli kepun puoluesihteeri Lankia jättää tehtävänsä kesän puoluekokouksessa.

Ookei, kaveri on palvelut puoluettaan pitkään ja haluaa vähän vähemmille töille. Varsinkin kun puolusihteerien uudessa esiinmarssissa myös Lankiasta tuli kansanedustaja.

Uskottava tarina, ellei Lankia itsekin sitä tyrmäisi kertomalla eronsa syyksi sen, että hän haluaa kantaa vastuunsa huonoista vaalituloksista. Yllättävä ryhtiliike järjestöorganisaation pomolta? Not.

Kaikissa puolueissa on aina myös sisäisiä jännitteitä. On valtaapitävät ja näiden vastavoimat. Maalaisliitossa näitä jännitteitä ovat muun muassa maaseudun ja kaupunkikepulien välillä sekä "liberaali"siiven ja vanhakeskustalaisuuden välillä. Ajettaessa omia poliittisia tavoitteita joudutaan myös pelaamaan valtapeliä omien sisällä.

Maalaisliiton valtaapitävät tietävät, että pääministeri on liian arvokas mies uhrattavaksi ennen eduskuntavaaleja. Jäljellä olevassa ajassa eli vuodessa ei ehdittäisi rakentaa uskottavaa keulakuvaa puolueelle. Varsinkin kun kepulla ei hirvittävästi uskottavia henkilöitä takataskussa ole. Vaihtaminen olisi myös riski - ja taktisesti kepu kaihtaa riskejä kuin rakkikoira sitä kohti heitettyä kapulaa.

Sitä paitsi, oli Vanhasen epäonnistumiset nyt mitä tahansa, niin jos maalaisliitto voittaa eduskuntavaaleista, Vanhasesta johtuen tai hänestä riippumatta, on Matti taas hyvä jätkä. Maine pelastettu ja niin edelleen. Ja jos voittoa ei tule, niin Matti saa mennä sitten niiden vaalien jälkeen, pianhan sekin on vastassa.

Kun kerran kuningasta ei voinut mestata, piti mestata sotamies, kun joukot huutavat päitä vadille tappion johdosta. Sotamies Lankia oli sitten ilmeinen uhri. Siinä ei juuri riskiä ole. Järjestöosaajia kepulta luulisi löytyvän ja vapaehtoisella luopumisella saadaan vallassa olevalle joukolle tarpeeksi pelimerkkejä käteen valita oma ehdokkaansa tehtävään.

Onnellisesti pihalla ja hassuja tapoja

Tänään olen kolmen viikon isyysloman jälkeen ensimmäistä päivää töissä. Kyllä sitä on onnellisesti pihalla, kun muut ovat ottaneet juoksevat asiat hoitaakseen, ovat juuri kokouksissa ja tiedostoja ei näy missään yhteisissä kansioissa. Sitä tietää, että tekemistä olisi paljonkin, mutta ei osaa käydä tekemisen kimppuun, kun ei ihan tarkkaa tiedä, että mitä juuri nyt pitäisi alkaa tehdä. Hyvä hetki blogata, toisin sanoen ;)

Vastailen nyt sitten Meten esittämään meemihaasteeseen: Säännöt ovat seuraavat: Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Viisi omituista tapaani:
Tämä oli yllättävän vaikeaa, vaikka kuinka mietin niin mitkään tapani eivät vaikuta erityisen omituisilta.
1. Hoitotuotteet. Onko se nyt niin omituista, vaikka ei yleistä olekaan, että mies käyttää ihonhoitotuotteita. Sain kyllä kummastelevia katseita, kun viimeksi risteilyllä ollessani ostin silmänympärysvoidetta. Tuttavat väittivät etteivät tiedä muita miehiä, joka sellaista käyttäisi. Mene ja tiedä, ehkä miehet eivät vain paljoa huutele käyttämistään tuotteista.

2. Kahvi. Kahvinjuonnissa ei Suomessa sinällään ole mitään omituista, kaikkihan sitä kittaavat. Homma vain menee omalta kohdalta niin, että kotona pitää saada juoda tupla/tripla lattea tai au lait'ia (siis kaksin tai kolminkertainen määrä espressoa/ranskalaista paahtoa kahviin) ja töissä ja muuten juon oikeastaan pelkästään sitä 'tavallista' kahvia. Kotona normaali kahvinkeitin on ollut kohta vuoden käyttämättömänä kaapissa.

3. Nettipelit. Tämäkin on omituista vain oman tuttavapiirini puitteissa. Kovin moni ei ymmärrä, kun työpäivän aikana käyn säätämässä jalkapallomanageroinnin tai muutaman muun nettipelini säätöjä. Nämä ovat minun ajatusbreikkejäni kesken työpäivän ja kuuluvat normaalin rytmitykseen, ei niihin kauheasti aikaa kuitenkaan mene.

4. Sinappi ja hernekeitto. Hernenkeittoon kuuluu tietysti sinappi monen mielestä, mutta minusta hernekeitto ei ole mitään ellei siihen saa laittaa sinappia sen verran, että keitto muuttuu väriltään vaaleanvihreäksi. Hernekeiton pitää maistua puoliksi sinapilta ja puoliksi herneiltä.

5. Mustamakkara. Omituisuudet sikseen, mustamakkara on suomalaista pyhää perinneruokaa, sitä on saatava vähintään parin viikon välein. Tampereella vielä asuessani se ei ollut outoa, tosin sielläkin perustin opiskelijayhdistykseeni mustamakkarajaoston. Onneksi Helsingissäkin on nykyään valistuneita kauppoja, joista saa tuoretta mustaa ainakin kerran viikossa.

Voi kiesus, kun minä olen tylsä.

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville henkilöille: Mirka, Esa, Arto, Mirva ja Antton.

Hamasin vaalivoitto on mahdollisuus

Radikaali-islamilaisen Hamasin saavuttama (yllätys)voitto palestiinalaisten parlamenttivaaleissa on mahdollisuus Palestiinalle ja Lähi-Idälle. Hamasin ainakin toistaiseksi harjoittama väkivalta on edelleen tuomittavaa ja siis ihan yhtä tuomittavaa kuin Israelin väkivalta.

Mutta, mutta. Vanhasta PLO valtapuolueesta Fatahista on jo jonkin aikaa näyttänyt tulleen kyvytön hoitamaan alueen ongelmia. Hamas on saanut paljon kannatusta kahta reittiä, harjoittamansa sosiaalityön (koulut, sairaalat) ja toisaalta radikalismin ja väkivallan kautta.

Parlamenttivallan kautta Hamasille avautuu valta ja mahdollisuus luopua väkivallasta ja muuttua poliittiseksi liikkeeksi. Jos se pystyy muuttumaan, niin tässä olisi (taas) yksi mahdollisuus saada Lähi-Idän ongelmien ratkaisua vähän lähemmäksi. Paljon on myös kiinni Israelin reaktioista, joka näyttää toistaiseksi olevan ikävän vihamielinen - se ei rohkaise Hamasia muutokseen.

Tilanne on ollut sen verran lukkiintunut, että Hamasin vaalivoittoa voi tervehtiä mahdollisuutena parempaan. Toisaalta vaalitulos saattaa vaarantaa koko hennon kehityksen kohti rauhaa alueella, jos Hamas osoittautuu kyvyttömäksi muuttumaan.