torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Yhdistyvä vasemmisto?

Vasemmistoliiton puheenjohtajan lähtö paikaltaan pois käynnisti (jälleen) puheet vasemmistopuolueiden yhdistämisestä/yhdistymisestä. Vauhtia ne saivat Siimeksen kommentista, että hän vuosi sitten tosissaan harkitsi siirtyvänsä SDP:n jäseneksi.

Minä en ymmärrä näitä asiassa intoilijoita. Joko meillä on erilaiset painotukset ja lähtökohdat niin pitkälle, että erilliset puolueet tarvitaan - tai sitten ei. Ihmiset ratkaisevat itse mihin puolueeseen liittyvät, kuuluvat tai siirtyvät. Jos perinne on suurin syy pysyä jossain puolueessa, niin se on lähes yksinomaan surullista.

Vasemmistopuolueet yhdistyvät, jos linjat ja toimintavat tavat leikkaavat toisiaan. Näin ei tällä hetkellä ole. Tottakai Vasemmistoliitossa on väkeä, joka voisi hyvin olla SDP:ssä - ja toisaalta meillä väkeä, joka voisi olla Vasemmistoliitossa. Molempien puolueiden yhteenlaskettu jäsen- ja kannattajakunta ei kuitenkaan sovi nykyisin samaan puolueeseen - ei minun kokemuksieni mukaan.

Sitäpaitsi on niin, että jos puolueet yhdistyisivät, eikä SDP:stä vasemmalle jäisi/syntyisi merkittävää poliittista voimaa, niin tietty dynamiikka ja muutosvoima vasemmistosta häviäisi. SDP:tä ankkuroi poliittisesti vasemmalle Vasemmistoliiton olemassaolo - ja keskutelu koko vasemmiston sisällä vaikuttaa poliittisiin tavoitteisiin. Toisaalta SDP vaikuttaa siihen ettei Vasemmistoliitto siirry ääripäähän poliittista kenttää. Puolueiden olemassaolo myös vahvistaa niitä molempia - ei pelkästään heikennä.

SDP:llä ei saisi olla mitään tarvetta ottaa kantaa Vasemmistoliiton jäsenten siirtymiseen meille. Siellä on kriisi käynnissä, eikä ole kovin kilttiä, kohteliasta eikä oikein käydä silloin asiaan kiinni. Vasemmistoliitolla on täysi oikeus puida asioitaan kuntoon omassa rauhassaan. Tilanteen normalisoiduttua voidaan sitten taas keskutella rauhassa yhteistyöstä ja sen muodoista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi :-)

Minä olen nyt ehdottomasti Petterin linjoilla. Ensinnäkin,ehkä stilistinen mutta hyvin olennainen huomautus: SDP on aina ollut sosialidemokraattinen puolue, se ei ole mistään koskaan lähtenyt erilleen eikä sillä niin ollen ole myöskään syytä yhdistyä mihinkään "vasemmistopuolueeseen". Jos yksittäisiä vasureita haluaa demariksi ruveta niin siitä vaan, tervetuloa siinä missä muutkin.

Toiseksi: Suomi on monipuoluejärjestelmä ja hyvä niin. Kaikissa aidoissa monipuoluejärjestelmissä on vaihtoehtoja sekä oikealla että vasemmalla. Sitäpaitsi kyllä punavihreälle Vasemmistopuolueelle (samantapaiselle kuin Ruotsin vastaava) jota esim. Arhinmäen Paavo edustaa, on aidosti paikkansa meidän poliittisella kartalla. Nämä lähinnä ay-taustaiset Vasemmistoliittolaiset vaan, jotka sitä suuntausta Vasemmistoliitossa kritisoivat, eivät vain siihen formaattiin istu, koska heidän paikkansa on SDP:ssä.

Kolmanneksi: Vasemmisto ei kaipaa yhdistymistä vaan uudistumista. Mielestäni keskustelu siitä, pitäisiko vasemmistoliittolaisten tulla demareihin on omiaan luomaan SDP:hen liian itsetyytyväistä olotilaa, vaikka meillä on kosolti haasteita joihin vastaaminen vaatii aivan toisenlaisia keinoja kuin viime vuosisadan modernin yhteiskunnan hoitaminen vaati.