torstaina, maaliskuuta 02, 2006

Miksi tehdä turhaa työtä?

Pistin eilen julkisuuteen tiedotteen Eu:n perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin tarpeettomuudesta.

Oleellinen kysymys on se, miksi järjestelmän pitäisi jauhaa tyhjää ja tehdä tarpeetonta työtä? Itse olen vakuuttunut siitä, että nykyinen perustuslaillinen sopimus - jota myös perustuslaiksi kutsutaan (sitähän se ei ole, valtioilla on sellaisia) - ei koskaan tule voimaan.

Ratifiointi teettäisi siis yksinkertaisesti järjestelmän tyhjäkäyntiä - myös tarpeettoman poliittisen tyhjäkäynnin pitäisi ilmeisesti olla laitonta, jotta sellaiselta vältyttäisiin. Huomiota pitäisi kiinnittää enemmän siihen, miten tästä eteenpäin.

Unioni tarvitsee sopimukset yhteenkokoavan sopimuksen ja toimivamman päätöksentekojärjestelmän. Nykyinen perustuslaillinen sopimusehdotus sitä siis ei tule olemaan. Osa siitä saattaa hyvinkin olla mukana, kun aikanaan ollaan hyväksymässä uutta ehdotusta, mutta tämä ei ole se sopimus, joka tulee aikanaan voimaan.

Minusta olisi siis järkevintä todeta tilanne ja palata piirustuspöydän ääreen. Sopia menettelytavoista -ja keinoista, joilla uutta sopimusta aletaan tehdä.

3 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Olen kommentoinut asiaa asiana pitkästi omassa blogissani, mutta halusin vielä sanoa, että älä ota turhan henkilökohtaisesti kritiikkiäni. Puhun asioista.

Petteri Oksa kirjoitti...

Ei, en ota henkilökohtaisesti. Mehän olemme samaa mieltä siitä, että unionin sopimukset on yhdistettävä.

Ero on vain siinä uskommeko a) nykyisen luonnoksen olevan lähtökohtaisesti kelvollinen kompromissi ja b) tuleeko se koskaan voimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Entä uusi nimi?
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2006/03/sopimus-euroopan-unionista-ii/