Epäilen, siis olen

Kai sitä nyt jotain on, kun osaa epäillä. Tänään epäilen Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natoa. Eli kaivaan vanhan aiheen esiin. Yritän selventää omia ajatuksiani itselleni - ja mahdollisesti jollekulle muulle.

Selkäydinreaktioni on nato-vastainen, sen voin ihan avoimesti myöntää. Tunnetasolla ajatus tästä sotilasliitosta on negatiivinen. Mutta mitä oikeasti sitten ajattelee, tähän liittyvistä asioista, onkin jo vähän vaikeampaaa. Yritän vähän eritellä järjellä niitä tekijöitä, miksi epäilen Natoa ja Suomen liittymisen mielekkyyttä. Varsinaista jyrkkää kantaa en muuten ehkä nykyisin enää omaa.

Menneisyys. Kaikilla organisaatioilla on menneisyytensä - ei niistä koskaan pääse lopullisesti eroon. Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen ja Nato kylmänsodan jäänne - faktoja molemmat. Mutta vaikuttaako historia kovin paljon nykytilaan?
Minusta tuntuu, että vaikuttaa. Nato ei ole sellaisellat perustanvanlaatuisella tavalla määritellyt itseään uudelleen, että se olisi täysin voinut muutta toiseksi. Sen olemus rakentui kuitenkin vuosikymmeniä viholliskuvan varaan, ei omasta itsestä käsin. Historian kanssa olisi syytä tehdä välit selviksi, mutta ainakaan toiminnallisesti mistään kovin vakavasta asiasta ei ole kysymys.

Turvatakuut. Edelleen epäilen, että Nato ei varsinaisesti pysty tarjoamaan turvatakuita esimerkiksi Suomelle. Tai siis varmasti pystyy, jos Suomeen kohdistuisi kahdenkeskinen sota tai sen uhka. Mutta en reaalisesti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei samaan aikaa uhkaa kohdistuisi muihin Naton jäsenmaihin ja resurssien tuotannon kannalta tärkeisiin maihin.
Totuus on kuitenkin se, että Suomi ei ole millään tavalla strategisesti tärkeä alue. Tilanteessa, missä ns. yleinen hälytys on päällä, Suomeen ei yksinkertaisesti riitä apujoukkoja. Kyse ei ole auttamishalukkuudesta, vaan resurssien kohdentamisesta tiettyihin paikkoihin. Lähi-Idän öljy tai Lontoon pankit suojellaan monta kertaa ennen kuin Karjalan metsien suojelu kiinnostaa ketään.

Sotilasliittoisuus. Mikä sanahirviö, mutta siinä on se pointti, että selässäni valuu kylmää hikeä ja harvat hiukseni nousevat aina pystyyn, kun meillä "keskustellaan" siitä, että natoon kuuluminen on perusteltua, koska päästään päättämään erinäisistä asioista. Siis poliittista päätösvaltaa perustellaan saatavan sotilasliittoon liittymällä. Anteeksi, mutta minusta aina ja kaikkialla sotilaallisen vallan pitää seurata poliittista. Järjestelmässä joka perustuu sotilaisiin, mutta nähdään poliittisen vallan käyttäjänä, on jotain vikaa.
Naton laajentuminen on ollut kuiteknin ensisijaisesti poliitinen projekti, ei sotilaallinen. Sotilasliiton käyttäminen politiikkaan on minusta epäilyttävää, vaikka aseita ei olekaan käytetty.

Väärä vaihtoehto. Nykyinen kehityssuunta, jossa nato - ja jossain määrin eu - vahvistuvat kriisinhallinnan välinenä ja yk heikentyy, on minusta surullinen. Vioista ja puutteistaan huolimatta YK on kuitenkin ainoa "kaikkien kerho", jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus osallistua päätöksentekoon (no ei ihan, tiedetään...). En pidä siitä, että yhdestä sotilasliitosta pitää kehittää kriisinhallinan kansainvälistä johtotähteä. Miksi niin pitää tehdä? Eikö sen energian voisi suunnata yhteisten järjestelmien tukemiseen? Mutta parempi tietysti, että kriisejä yritetään jotenkin hallita, kuin olla tekemättä mitään.

Yhdysvallat. Vaikka usa onkin naton suurin jäsen, sen suurempaa varsinaista päätösvaltaa sillä ei ole kuin muillakaan mailla. Pakko on kuitenkin huomioida se, että naton aseistus ja järjestelmät perustuvat käytännössä sen aseteollisuuden (ja armeijan) käyttämiin ja luomiin standerdeihin. Ja vielä toistaiseksi täytyy muistaa se, että ilman Yhdysvaltain ilmakuljetuskalustoa Nato ei kuljeta joukkoja yhtään mihinkään (kalustoa kun muilla ei ole)- eli viime kädessä päätös tehdään siellä.

Nämä tulivat nyt mieleen.

Miksi?

Miksi pitää valehdella, kun esitetään suora kysymys? Meinaan tällä nyt, sitä tutkimusta, joka oli tehty puolueen kokousedustajien keskuudessa. Väittäisin, että 99,9% heistä ihan taatusti tietää, ketä aikoo äänestää puheenjohtajavaalissa. Jos ei tiedä, niin pitäisin asiaa aika kummallisena, kokoukseen luulisi valikoituvan väkeä joka tuntee ja tietää ehdokkaat, tai joilla on missio jonkun ehdokkaan puolesta. Voi olla, että en taas ymmärrä, mutta odottaako joku muka ihan tosissaan saavansa jotain uutta tietoa puheenjohtajehdokkaista tai heidän kannoistaan kevään kuluessa?

Miksi pitää olla yllättänyt, kun väläytetään, että kepu on ollut jakelemassa äänestyskehotuksia, Antti "mitkä poliittiset teot?" Kaikkosen tanssikilpailu-uran edistämiseksi? Kai se nyt on ollut kaikille (myös ohjelman tekijöille!) alusta saakka selvää, että viralliset ja "viralliset" tekstiviestit ja sähköpostit leviävät ympäriinsä, jotta Kaikkonen pysyisi kisassa. Eikä tästä pidä kepulaisia syyttää, moni demari muistaa varmaan saaneensa erilaisia äänestykehotuksia, muiden tositeevee ohjelmien yhteydessä... Kaikkonen pysyy kepulaisten äänillä kisassa, ei se voi olla mikään yllätys.

Miksi kepun verkkoäänenkantaja kirjoittaa case kanervasta näin: "Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestien ympärillä pyörinyt jupakka herättää kysymyksiä kansanvallan ja median suhteista. Viikkoja kestänyt ajojahti johti lopulta siihen, että Kokoomus ei enää kestänyt mediapainetta. "
Tuo juttu kannattaa muutenkin tsekata, jos haluaa vähän erilaisen näkemyksen tapaukseeen. Apilan (maalaisliiton?) mielestä, Kanerva jouduttiin erottamaan vain mediapaineen takia. Sillä että hän valehtelee julkisesti ja jahtaa naisia sairaalloisesti (turvallisuusriski...) ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Näkemyshän tuokin.

Miksi on joskus pakko vaikka ei taho?

Stubbified

Vaikka tuo edellinen lastu nyt periaatteessa kertoo kaiken tarpeellisen, niin palataan tähän nyt kuitenkin.

Väite: Kokoomus teki puhtaasti imagopoliittisen ratkaisun, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tehtävä halutaan hoidettavaksi.

Kanerva vastaan Stubb. Menneisyys vastaan tulevaisuus, Neukkulan nöyristely vastaan dynaaminen Lännen palvonta, likaisuus vastaan puhtaus, vanhuus vastaan nuoruus ja niin edelleen. Voisiko paremmalla Vimillä räjäyttää likaa pois?

Mikäänhän tuskin Suomen ulkopolitiikassa muuttuu. Asiat esitetään vain suuremmalla hymyllä.

Stubb ei ole sellainen kansainvälisten - eikä edes eu-asioiden osaaja, joka hänestä tietoisesti on rakennettu. Pakkohan jätkän on asioista kokemuksensa perusteella tietää, mutta se kuuluisa huippuasiantuntija hän ei ole. Stubbilla on zero kokemusta suomalaisesta politiikasta - ja politiikasta muutenkin perin köykäiseltä sektorilta (sori vaan eu-parlamentti). Ei mikään huipputekijä siis lähtökohtaisesti - paitsi mediassa.

"Politics is nothing, image is everything". Ja minä kun ajattelin, että tämä kaveri pysyy pois Suomesta häiritsemästä asioiden hoitoa.

Piti

Piti kertoa aprillipila. Se olisi liittynyt opettajien ja insinöörien väliseen ikuiseen taisteluun ja sen vaikutuksiin SDP:n puheenjohtajakilpaan.

En kerro. Kokoomus kertoi paremman. Joka taitaa valitettavasti olla totta. Mutta saahan sitä toivoa, että joku tulisi nurkan takaa sanomaan "aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle"?

Nopeaa toimintaa

Nyt joku suomalainen poliitikko jaksoi vielä kitistä "pettymystään" ruotsalaisten päätökseen olla lähtemättä Naton NRF joukkoihin vielä mukaan. Hohhoi. Asia kun nyt ei ole millään tavalla mielenkiintoinen, lähtikö Ruotsi nyt, menikö Suomi ja mihin meni. Siis tämä tekniikka tässä asiassa.

Se mistä ei puhuta, ja joka allekirjoittaaneesta tässä on tärkeää on se, että meillä syntyy kovaa vauhtia eri organisaatioiden rakenteita kriisinhallintaa varten. On perinteinen yk:n toiminta rauhanturvaajineen, Eu:n taistelujoukot ja Naton nopea toiminta. Minusta katsoen tämä on aika hälyttävää, kun rajallisien resurssien kanssa kamppailevat organisaatiot luovat kaikki omia toimintamallejaan.

Surullisinta on se, että virta vie poispäin YK johtoisesta toiminnasta. YK on käytännöllisistä puutteista huolimatta kuitenkin kansainvälisin ja vakiintunein toimija kansainvälisellä areenalla. On surullista, että kriisinhallinnan johtaminen vie Naton suuntaan, poispäin avoimesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Ei, en demonisoi Natoa, vaan suren sitä, että huudamme sotilasorganisaation perään, kun poliittiset yhteenliittymät näyttävät kriisinhallinnassa epäonnistuvan. Annetaan sotilaiden hoitaa, nehän ovat niin kovin tehokkaitakin.

Parempi että hoidetaan jotenkin, kun ei hoideta ollenkaan. Luonnollisesti. Mutta pitäisikö kehityksestä olla huolissaan? Pitäisikö meillä olla oikea "kansainvälisen yhteisön" yhteinen mahdollisuus ja toimintamalli kriisien ehkäisemiseksi ja niiden hallitsemiseksi? Pitäisi ja pitäisi, vastaa allekirjoittanut.

Kyllä ne osaavat!

Olen Kemijärven tapauksen aiemmin ohikiitäen maininnut. Kuvittelin että aiheeseen ei tarvitsisi enää palata, mutta toisinpa todellisuus todisti.

Ovat kertoneet, että Kemijärven kunta harkitsee nyt sekä tehtaan tontin, että tehtaan pakkolunastamista. Pakko antaa tunnustusta: kyllä ne osaavat! Siis ihan aikuisten oikeasti ja myönteisellä mielellä. Laki antaa hienoisen mahdollisuuden yrittää tuota, vaikka jos oikeuteen päädyttäisiinkin, niin on vaikea uskoa laintulkinnan kallistuvan lunastuksen puolelle.

Mutta tuo asenne. Ei tyydytä siihen, että vinguttaisiin kuinka meitä sorretaan ja huudettaisi valtiovaltaa apuun. Etsitään aktiivisesti itse keinoja ja (toivottavasti!) niitä yritetään myös käyttää.

Nähtäisiin sitten sekin, kuinka kepulaiset ovat jos eivät nyt johtamassa, niin ainakin reippaasti mukana operaatiossa, jota voidaan vallan hyvin kutsua kansallistamiseksi - tässä oikeastaan kunnallistamiseksi - tai sitten ihan rapsakkaasti sosialisoinniksi.

Takaisin todellisuuteen

On se vaan kumma kuinka arkielämän säätäminen ehkäisee aktiivista bloginpitämistä - ja ylipäätään tietyntyyppistä ajattelua. Mutta nyt on muuttaminen suurinpiirtein siinä kunnossa, että oma paluu todellisuuteen alkaa olla... todellisuutta.

Nyt on kaikkien asianosaisten tavarat siirtyneet Vantaan Nikinmäkeen, jossa suureen lapsimäärään yhdistyvät alimitoitetut palvelut. Mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan vauhtiin päästään.

Sen verran on pakko sanoa, että luulisi tällä puheenjohtajaehdokasmäärällä saatavan enemmän keskustelua aikaiseksi. Mutta saahan sitä toivoa. Toivon hartaasti - niin hartaasti kuin agnostikko vain voi - että yksikään ehdokkaista ei ala varmistella ja puhua ympäripyöreitä; yhtään enempää.

Hyvää pääsiäistä, jos joku pääsiäistä varsinaisesti juhlii.

Onko tie todella tämä?

Talouspolitiikka on tärkeää, joskus jopa ratkaisevan tärkeää. Mutta onko se niin tärkeää, että keskeisen oppositiopuolueen kevätkauden keskeisen kokouksen kaksi pääpuhujaa moittivat hallitusta juuri siitä? Ahde ja Heinäluoma tekivät juuri näin.

Eikä siinä mitään, veroissa ja talouspolitiikassa on vikaa. Mutta pitäisikö myös sosiaalipolitiikan ja vaikkapa työllisyyspolitiikan saroilla esittää vaihtoehtoja. Semminkin kun näissä talouspolitiikan uutisissa ei ollut mitään uutta, viestit on kuultu jo syksyllä sekä hallituksen että sdp:n suunnalta. Kummallisen kokouksen pitivät, kaksi (vanhaa) puheenvuoroa taloudesta ja keskeinen päätös siitä, että jäseniä ei puolueessa ole tarvis kuunnella.

Ai niin. Jos kapitalismin kaatavat kapitalisit, niin mahtaako tilalle tulla jokin sosiaalinen talousjärjestelmä?

Yksityisyyden rajat

Maanis-depressiivinen bloggaajanne tässä terve. Ensin tulee merkintöjä lähes joka päivälle - ja sitten jätetään päivätolkulla väliin. Depressiivinen vaihe menossa. Tai sitten näppäimistö on jäänyt maalipensselin varjoon uutta asuntoa sutiessa.

Vanhanen ja Ruusunen. Melkein sadun nimi, mutta käynnissä oleva oikeusprosessi ei sitä ole - satua nimittäin. Mielipiteet pöytään: Vanhanen on lähinnä pikkumainen käydessään asiasta oikeutta. Käsiteltävä asia on kuitenkin kaikkea muuta.

Politiikko eroaa (toivottavasti ja periaatteessa) monesta muusta julkisuuden henkilöstä siinä, että hän ei keskimäärin ole julkisuudessa julkisuuden itsensä vuoksi. Toki on niitä poliitikoita, joiden elämän ja kuoleman kysymys on lööpeissä pysyminen. Ns. mediapersoonista voi kertoa melkein kaiken, mutta pitääkö saman päteä politiikkoon? Niinpä.

En kuitenkaan usko, että rajan piirtäminen on niin vaikeaa, kuin pääministeri siitä nyt on yrittänyt tehdä. Jos on johdonmukainen yksityisasioistaan raportoimisessa - jossain kohtaan on raja, josta ei koskaan kerrota, niin hyvin pitkälle tuota rajaa kunnioitetaan. Mutta jos julkisesti seurustelee jonkun kanssa ja tuo joku eron jälkeen kirjoittaa asiasta kirjan, niin onhan se kirja hiton vaikea kirjoittaa ilman, että toista osapuolta ei mainita.

Ja jos ei perhe-elämäänsä halua lehdissä tai muusa mediassa esiteltävän, niin sitä ei tarvitse kommentoida. Eikä varsinkaan valehdella tavanneensa Ikeassa neti sijaan. Yksityisyyden rajat ovat poliitikollekin olemassa - jos politiikko niin haluaa. Tähän pätee sama kuin valtion omaisuuteen: kerran myytyä on pirun vaikea saada takaisin.

Tiesinhän minä, mutta...

Tiesinhän minä, että työmatkaliikenne on Helsingin rajojen ulkopuolelta kovin kallista. Tai siis kallista se on sisäpuoleltakin. Mutta naurettavaltahan se tuntuu, kun matka pitenee muutamalla kilometrillä ja hinta kallistuu puolella.

Muistanko ihan väärin, vai ovatko kaikki matkat muuttumassa kilometriperusteisiksi? Ehkä joku joukkoliikenneasioista enemmän tietävä voisi valaista. Jos näin on niin hyvä, askel parempaan. Vaikka itseasiassa olisin taipuvainen pitämään samaa maksua kaikille parempana kuin kilometriperustetta.

Menköön tämä sitten osastoon valituksia vantaalta, mutta kunhan huomioin. Viikon vantaalaisuus ei ole vielä yhtään saanut muuttamaan mieltäni sen suhteen, että kaikki pääkaupunkiseudun kunnat pitäisi niputtaa yhteen ja mielellään kiiruusti. Vaikka sitten valtion päätöksellä (nämä kunnathan eivät siihen tule itse kykenemään).

Tuojasta viejäksi

Ilmastapolitiikka ja ilmastonmuutoksen vastustaminen (tai lähinnä siitä keskusteleminen) näyttävät vievän kaiken tilan esimerkiksi energiapolitiikkaa koskien. Eki onnistui bensakorttiheitoillaan vähän raivaamaan tilaa. Kaikilla autoilijoillahan on tosiasiallisesti säännöstelykortit autoissaan (se ruudukko rekisteriotteen takapuolella), joten eikun arvoja määrittämään :)

On sääli, että energiasta keskusteleminen alistetaan tai se jää ilmastokeskutelun alle. En yritä ala-arvottaa jälkimmäistä, mutta energia sattuu muutenkin olemaan iso - suorastaan kohtalokas - kysymys. Tai harvinaisissa muissa tapauksissa tyydytään puhumaan kokonaisvaltaisista energiaratkaiuista tai muuta puuta heinää.

Energiapolitiikalle pitää asettaa selvä tavoite: Suomen tulee muuttua energian tuojamaasta sen vientiä harjoittavaksi maaksi. Toiseksi, tämän pitää tapahtua mahdollisimman ympäristö/luonto/ilmastoystävällisellä tavalla.

Miksi? Koska nykyisenkaltainen yhteiskuntajärjestys vaatii talouskasvua - ja pidän sekä talouskasvua, että karkeasti ottaen nykyisenkaltaista järjestystä jos en hyvinä niin vähintäänkin kelvollisina asioina. Talouskasvu vaatii energiaa, lisääntyvissä määrin. Puheet energiankulutuksen vähentämiestä ovat haihattelua, sähköintensiivinen yhteiskunta tulee leviämään entistä laajemmalle. Entistä vähemmän kuluttavia sähkölaitteita tulee olemaan entistä enemmän. Ja talouskasvu, sekä energian kulutuksen kasvu ovat mahdollisia tuhoamatta lopullisesti tätä rakasta palloamme.

Ja vientiä siksi, että energiaan ei tehdä riittävästi investointeja tällä hetkellä. Maa, joka voi viedä energiaa, tulee kasvattamaan kansallista varallisuuttaan ja pärjäämään kilpailussa.

Miten se muutos tapahtuu? Isoja investointeja, lähitulevaisuudessa vähintään kahden uuden ydinreaktorin rakentaminen, tuulivoimakapasiteetiin moninkertaistaminen, hiilivoiman alasajo, hakkeen keräyksen ja hyödyntämisen tehostaminen, jätevoimaloiden voimakas rakentaminen. Isot panostukset energiantutkimukseen, fuusiovoiman kehittely. Noin karkeilla linjoilla näin. Ja ydinvoimaa ei ole ollenkaan pakko rakentaa, jos energiaa pystytään jollakin konstilla tuottamaan tarpeeksi lisää muutenkin, ei se ole mikään itseisarvo sekään - sattuu vain olemaan ilmaston kannalta kohtuullinen vaihtoehto.

Mikä suunta, mikä linja?

SDP:n puheenjohtajavaaliin on ainakin toverillisessa blogossfäärissä viitattu linjavaalina, jossa ratkaistaan jokin suunta/linja/vastaava, jonka mukaan edetään.

En ole ihan varma siitä, mikä se Linja on josta nyt puhutaan. Pidän suurta osaa puheesta linjavaalista valintaan liittyvänä kampanjaretoriikkana. Valittaisiin kuka tahansa nyt ehdolle asettuneista ehdokkaista, niin puolueen suuri poliittinen linja tuskin kovin paljoa muuttuisi, siksi samaa mieltä keskeisistä linjakysymyksistä he oman käsitykseni mukaan ovat.

Se missä erot ovat suurimmat ovat henkilökohtaiseen tapaan tehdä politiikkaa - ja toki myös poliittisetkin vivahteet ja painotukset eroavat.

Ajatellaanpa vaikka: monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö - kaikki ehdokkaat kannattavat, sosiaalisten oikeuksien sijoittaminen yli taloudellisten - kaikki varmaankin kannattavat, markkinatalouden arvottaminen välineenä eikä arvona - kaikki ovat yhtä mieltä. Ja niin edelleen. Saataisiinko näistä suuria linjaeroja aikaiseksi?

Käytännölliset kysymykset natosta ydinvoimaan ovat eri juttu. Mutta ne eivät olekaan linjakysymyksiä.

End of Days

Kavahtkaa sillä tuho on yllänne! Ja maailma loppuu... Eiku ähäkutti. En ala saarnaamaan tuomiota, tuhoa tai tuomiopäivää. Ei tullut pojasta pahaa profeettaa, ainakaan vielä.

Ne päivät jotka ovat loppumassa, ovat päiväni helsinkiläisenä. Tunnelma on osittain synkkä, joten siksi tuo profeetallinen alku ehkä syntyi. Huomenna, jos byrokratia ilmoittamaansa aikaan toimii, lakkaa helsinkiläisyyteni. Ja minusta siis tulee, niin no, siis.... äh, vantaalainen.

En ole syntyisin Helsingistä, ehdin asua täällä 9 vuoden ajan. Silti lähtö Vantaalle tuntuu tavallaan henkisesti vaikealta. Eikä se johdu vain kasvavista matkakustannuksista. Jokin siinä vain tökkii. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, tai vaakakupin toisella puolella olevat asiat painavat enemmän, joten vantaalaistun.

Uusi koti on tavallaan kaukana kaupungista. Mutta siinä on monta muuta hyvää puolta. Jatkossa minut siis tavoittaa Vantaalta, Nikinmäestä.

PS. Jos joku sattuisi tarvitsemaan antenniverkon digibokseja niin kannattaa ottaa yhteyttä. Olisi myynnissä kaksi kappaletta normikorttipaikkalaatikoita ja yksi tallentava boksi. Eihän uudessa kämpässä tietenkään sama järjestelmä toimi kuin nykyisin...

SDP:n puheenjohtajaksi

Kommenteissa tuolla alempana merkinnöissä lupasin, että kerron tässä joskus piakkoin ketä kannatan SDP:n puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä ehdokkaiksi ilmoittautuneissa on usea hyvä nimi. Eikös näin kuulu sanoa? Totta puhuen joukossa on 2 ehdokasta, joita äänestäisin mielelläni, 3 joita en äänestäisi kuin aseella uhaten ja 3 joiden suhteen olen meko välinpitämätön. Ei, en kerro tämän tarkemmin noista nimistä.

Jos valinnassa olisi kysymys pelkästään siitä kuuluisasta substanssista ja asioiden hallinnasta, valinnasta ei olisi mitään epäselvyyttä: se olisi Erkki Tuomioja. Lisäksi olen aina pitänyt Ekin epäsovinnaisesta tyylistä, ihminen joka kapinoi formaliteettaja vastaan vielä ministerinäkin, ei voi olla paha. Ekin imago ei enää post-Heinäluomatilanteessa ole se mitä kaivataan, kenttä kaipaa tuoreempaa verta.

Perinteinen valinta olisi kait tässä vaiheessa Tarja Filatov. Sopivasti kokemusta, sopivasti ikää - ei vielä vanha, mutta ei myöskään luettavissa juniorikastiin. Mutta: juuri se, että Tarjan valinta olisi SDP jatkumon perinteinen teko, tiputtaa hänet nyt pois. Jos nyt ei pystytä ravistelemaan rakenteita ja toimintatapoja kunnolla, voidaan seuraavaa tilaisuutta joutua odottamaan sukupolvi.

Ja koska jo nyt on nähtävissä mihin tämä menee, niin lopullisen valintani teinkin sitten tovereiden Kumpula-Natri ja Urpilainen välillä. Molemmat ovat karkeasti ottaen samaa ikäpolvea kuin minä ja molempien kanssa olen saanut toimia nuoriso -ja opiskelijaliiton piirissä. Molemmat tunnen siis enemmän tai vähemmän henkilökohtaisesti.

Pitäisi kai tässä taas sanoa, että painiskelin valinnan kanssa pitkään. Totta puhuakseni en: Kannatan SDP:n puheenjohtajaksi Jutta Urpilaista.

Selkein yksittäinen syy on intuito - se kuuluisa etiäinen, että tästä tulee vielä suuri tarina. Ihmisellä pitää luonnollisesti olla sopivat ominaisuudet, jotta tuollainen olisi mahdollista. Jutta on lisäksi sopivan järjestöllisesti orientoitunut ja poliittiset mielipiteet liippaavat samaan suuntaan itsensi kanssa. Siinä se lyhyesti.

Näin meillä

Näin meillä eli maalaisliitossa, jota muistaakseni myös Suomen Keskustaksi kutsutaan. Siteeraan Keskustanaisten pääsihteeriä:

"Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on erittäin vahva ennakkoasenne sukupuolten välistä tasa-arvoa kohtaan. Sitä ei pidetä vakavasti otettavana politiikan osa-alueena. Sitä vähätellään ja sen kustannuksella on lupa heittää herjaa käyttäen maakuntien miesten kieltä.
Uskottavuutta poliitikko hakee puhumalla yleisesti hyväksytyistä teemoista. Keskustassa on esimerkiksi ensisijaisen tärkeää puhua ja tietää alue-, maatalous- ja ulkopolitiikasta. Tasa-arvokysymyksiä pidetään yleisesti toisarvoisina ja osa jopa kieltää tasa-arvo-ongelmien olemassaolon. "

Saattaisiko tällaisen käsityksen syntymiseen vaikuttaa se poliittinen ympäristö, jossa toimii? Ihan näin surulliseen kuvaan tasa-arvosta ja sen edistämisestä politiikassa en muista itse törmänneeni. Saattaa johtua tietysti sukupuolestani etten näe ongelmaa yhtä kirkkaasti, mutta rohkenen epäillä, että tässä kohtaa on kyse poliittisesta viitekehyksestä.

Ja tämä puolue - näillä asenteilla - johtaa tasavaltaa. Surullista.

Ja samaan aikaan toisaalla: SDP:n puheenjohtajakisaan ilmoittautuu uusia halukkaita. Hienoa, että heitä nyt riittää, ei siinä mitään. Samalla voitaisiin sopia, että koko eduskuntaryhmä on ehdolla, niin kaikkien ei tarvitsisi tiedottaa asiasta erikseen...

"Erikoinen hyökkäys länsimaista demokratiaa vastaan"

Ei ole kysymys Venäjän ja Serbian suhtautumisesta Kosovo nimisen pläntin itsenäistymiseen. Eikä rumien otteiden käyttäminen SDP nimisen puolueen puheenjohtajapelissä.

Kyse on kaupunginjohtajan selkäydinreaktiosta oman valtansa menettämisen uhatessa, kun muutama ministeri iski puskista ja esitti kansanäänestystä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä.

Ei ole kysymys erikoisesta hyökkäyksestä. Kansanäänestyksen saisi järjestää, ei siinä mitään. Ja uskon siitä tulevan järjellisen tuloksenkin eli kannatuksen yhdistämiselle. Tosin yhdistämisen voisi vallan hyvin ilman mitään kansanäänestyksiäkin tehdä. Tuo juttu kuvaa tätä nykyistä "yhteistyötä" kovin hyvin.

Tyylipisteet tosin jäävät ministereiltäkin kovin alas. Olisiko asialle omien puoluetoverien kautta kaupunkien valtuustoissa kannattanut tehdä jotain, eikä kirjoitella lehtiin. Tai pukata vaikka lakialoitteen kautta yhdistymisen liikkeelle, tai jotain muuta. Ei tälläinen ammuskelu mitään auta. Varsinkaan kun tästä asiasta nyt keskustellaan muutenkin, ei sitä erikseen olisi tarvinnut framille nostaa.

Kosovo on itsenäinen

Otsikko on vähän ennankointia, mutta tänään se mitä ilmeisemmin tapahtuu - Kosovo ilmoittaa itsenäistyvänsä,

Jugoslavian hajoamissodat ja Kosovon sota olivat 1990 luvun lopulle leimaa antavia. Omaa ulkopoliittista ajatteluani tietyllä tavalla edelleen leimaa, varjostaa tai määrittää suhtautuminen Kosovon sotaan. Vaikka sillä miten siihen suhtautuu ei ole enää merkitystä minkään käytännön asian kannalta, on sillä varjonsa - esimerkiksi suhteessa USAn presidentinvaaleihin. Kosovon takia ei Clinton, ei edes H.Clinton voi tulla allekirjoittaneelle kyseeseen.

Onnea (itsenäiselle?) Kosovolle. Kaikilla alueilla on demokraattisesti niin päättäessään oikeus itsenäistyä (vaikka Ahvenanmaalla Suomesta). En näe mitään syytä vastutaa minkään alueen itsenäisyyttä. Vaikkakaan minusta itsenäistymisellä ei varsinaisesti myöskään mitään saavuteta.

Kemijärvi

Ei ole kivaa olla kemijärveläinen näinä päivinä. Koko paikkakunta typistetään yhteen paperitehtaaseen.

Olen jättänyt aiheen tahallaan väliin. Se on taloudellisesti alueellinen pienimuotoinen kriisi, jos ei katastrofi. Yleisesti ottaen se ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen. Nyt kuitenkin pitää päästä kommentoimaan.

Eilen: Pääministeri Vanhanen (HS:n mukaan): ”Väite, että yhtiö olisi voitollinen ja tahallaan irtisanoisi ihmisiä, on pöyristyttävä”, hän totesi.
Myös eilen (HS): Stora Enson operatiivinen tulos parani selvästi
Eikä Matti osaa lukea, vai enkö minä ymmärrä ?

Oppositio väitti eilen, että hallitus hyväksyi Kemijärven sellutehtaan lopettamisen. Se on tietysti totta. Hallitus väitti vastaan, että edelliset hallitukset eivät olisi toimineet toisin. Sekin on mitä todennäköisimmin totta.

Hallitus hyväksyi tehtaan lopettamisen, koska halutessaan se olisi voinut tilanteeseen puuttua esimerkiksi vaatimalla ylimääräisen yhtiökokouksen koolle. Siellä se mitä todennököisimmin olisi pystynyt toteuttaman operaation, jossa olisi nuijittu päätökset tehtaan jatkamisesta - ja samalla operatiivisen johdon vaihtamisesta.

Edelliset hallitukset - ja myös todennäköisesti nykyinen oppositio ollessaan vallassa - olisivat toimineet samalla tavalla. Kyse on omistajapolitiikan pitkästä linjasta, jota on johdonmukaisesti toteutettu samalla tavalla. Valtiovalta on päättänyt omistamisensa suhteen olla niin munaton, ettei se markkinoihin puutu, koska se voisi - hui kamala! - vaikuttaa yritysten pörssikursseihin.

Anteeksi kyynisyyteni, mutta melkoisen turhaa poliittisen energian haaskausta eduskunnassa. Hyvä näytelmä, mutta kehno käsikirjoitus.

******** Ja sitten maksettu mainos*****************
SDP:n puoluekokous on tässä keväällä, jos joku ei ole huomannut. Allekirjoittanut ehdolla kokousedustajaksi Helsingissä. Numerolla 75, saa äänestää.

Pitääkö SDP:n oppia yllättämään?

Kohta täytyy ehkä oman henkisen vireyden kannalta pitää tauko oman puolueen asioiden kehittymisen seuraamisesta tai ainakin ennekaikkea niiden kommentoimisesta. Tosin kevääseen saakka on hallituksella sekä kivaa että tuskaisaa. Kivaa siksi, että pääoppositiopuoluetta johtaa poistuva puheenjohtaja, jolla on aina merkityksensä. Sekä siksi, että saavat tehdä aika paljon, ennenkuin pääsevät sdp:tä ympäröivän mediakuohunnan ohi. Jälkimmäinen saattaa myös aiheuttaa sitä tuskastumista.

Mutta se yllättäminen. SDP on muutamatkin viime vaalit pyrkinyt esiintymään ennen kaikkea jatkuvuuden ja turvallisuuden puolueena. Tätä on käytetty myös sitä vastaan syyttämällä pysähtuneisyydestä ja menneisyyden puolustamisesta. Pitäisikö demareiden siis oppia yllättämään? Ei enää varma valinta, vaan tuore ja uudistava valinta?

Monen vastauksen voisin arvata. Mutta jos tätä peilaa tähän puheenjohtajakysymykseen, niin ainakin omat ajatelmani ovat ainakin itsestäni mieleenkiintoisia. Miktä valinnat ja ihmiset olisivat yllätyksellisiä - antaisivat sen kuvan, että sosialidemokraatit muuttavat kurssia ja asettuvat yllättävälle (samalla tietysti hyvälle!) linjalle.

Toverit Tuomioja, Filatov, Koskinen, Kiljunen ja Skinnari saisivat pelistä kenkää ja lopuille kenttä olisi avoin.

Tosin kaikilla tuossa mainituilla on mahdollisuus tulevien viikkojen ja kuukausien aikana osoittaa mielipiteillään ja toivottavasti runsailla näkemyksillään se, että he osaavat olla myös yllättäviä ja niin kutsutusti raikkaita. Mutta tämä vain siinä tapauksessa, että me haluamme oppia yllättämään.

Battlefield SDP

Sen piti olla pieni rajakahakka, mutta siitä tulikin täysimittainen sota. Anteeksi sotaisuuteni, mutta tästä tässä tavallaan on kymys. Siis SDP:n johtajapaikkojen jaosta - ja ennenkaikkea kamppailussa puolueen linjasta (ja tulevaisuudesta). Edelleen on tosin mahdollista, että ammutaan vain ensimmäiset laukaukset ja käydään sota kahden vuoden päästä seuraavassa puoluekokouksessa.

Nimipelit sikseen. Kaikki potentiaaliset nimet löytyvät SDP:n eduskuntaryhmästä, tässä tilanteessa ei ulkopuolelta saapastella taloon (vaikka M.Mäenpää voisikin pajatson tyhjentää, jos niin tekisi - politiikka on paradokseja). Kaikki potentiaaliset nimet on jo julkisuudessa mainittu.

Kukaan haastaja ei selvinnyt Heinäluoman giljotiinista eli kokeesta, jossa katsottiin kenellä on rohkeutta ja voimaa. Heinäluoman giljotiini on todennäköisesti vain minun kuvitteluani, mutta kyse on siis siitä, että viisasti ilmoitettiin vasta myöhään tästä yllätyksestä. Ne jotka omaavat todellista halua(ja kykyä!) puheenjohtajaksi lähtevät kisaan silloinkin, kun kuningas vielä istuu valtaistuimellaan - he eivät pelkää olla käytettävissä. Tässä giljotiinissa kaulansa katkaisi koko eduskuntaryhmä. (Ei, Ekiä ei lasketa. Aiempi kokemus ja niin edelleen.)

Erityisen raskaasti giljotiini sipaisee niden kauloja, jotka julkisuuspisteiden toivossa venkoilivat asialla jo ennen Eeron ilmoitusta ja vetivät itsensä pois kisasta (Urpilainen). Tai antoivat ymmärtää että ei nyt, ei tällä kertaa (Filatov). Ei tätä välttämättä kukaan muu pidä minään, mutta minulle tämä on melko merkittävä asia.

Näyttää siltä, että vallitseva tilanne asettelee puheenjohtajuutta naisen harteille. Ei siinä mitään, vaikka se, että sukupuolesta lähtevää valintaa pidetään varmana saa sormeni kutiamaan vastaliikkeiden toteuttamiseksi. Saatamme nähdä sen historiallisen tilanteen, että koko puheenjohtajisto naisistuu (aivan sama minulle, mutta onhan se historiallista). Miehiä kun ei vpj kisaan paljoa ole tarjolla (ei, KK, ei ole mies eikä häntä valita). Ellei löydy yllättäjää, esim. Kantola tai vanhaa perintöprinssiä, joka kaivaa testamenttinsa esiin (Koskinen).

Johtajan Peilikuva on testi, jolla voi testata puheenjohtajaehdokasta. Kun katsoo ehdokasta, pitää tässä pystyä näkemään Suomen Tasavallan Pääministeri. Tämä karsinee muutaman ehdokkaan kokonaan pois pj, joskaan ei vpj pelistä. Toki valmis ei pääministeriksi tarvitse olla ottaeessaan tehtävän vastaan, aina voi kasvaa ja oppia. Mutta testillä on silti käyttöä.

Respect

Respect, Eero. Respektiä kypällä Eero! En osaa arvioida Ison-H:n motiiveja tässä asiassa, enkä oikeastaan edes halua. Iso teko jokatapauksessa - ja erittäin yllättävä. Kaikkia kunnia, todellakin.

Yhtään kunniaa ei tipu siitä, että Urpilainen tämän ilmoituksen jälkeen harkitsee pyrkimistään uudelleen. Tehtäviin joko haetaan vastuksesta riippumatta - tai sitten ei. Jos arvioidaan omaa pyrkimistä vain läpipääsyn ja vastuksen kautta, asenne ei ole kohdallaan. Jos pelissä epäonnistuu, ei pidä pyrkiä takaisin peliin - tai pelata ollenkaan.

Jälkimmäinenkin vain kuvaa sitä kuinka Eero yllätti suurimman osa puoluetta housut kintussa. Tästä ei moni ole voinut tietää etukäteen, koska huhuja on ollut minimaalisesti liikkeellä.

Puoluetta pukkaa

Siis sitä kuuluisaa islamilaista - Muhammedin omaa suosikkipuoluetta. Tämä on taas merkintä sarjassa kummallisuuksien ihmettelemistä.

Jotkut kylähullut uskontoonsa hurahtaneet puuhaavat siitä puoluetta. Entäpä sitten ? Kannattajakortteja on kasassa vissiin noin tuhat vaikka niitä on joku kuukausi haalittu eikä Suomen armaan tasavallan islamilaisoituminen tunnu kovin uhkaavalta vieläkään.

Silti tämän porukan iloitteluista kirjoitetaan jatkuvasti. Kuten vaikkapa tässä heidän vinkeästä kannastaan seksivalistukseen. Onko islam meille oikeasti niin suuri peikko, että tästä pitää uutisoida. Vai saisinko minä yhtä helposti julkisuutta vaikkapa wiccalaiselle - tai jediuskontopuolueelle. Vaatisin jedikouluja joka pitäjään ja kaapuja kouluasuiksi.

Eihän näitä omia oikeisto -ja vasemmistohörhöjämme (sinivalkoiset, eri sortin komukat) oteta mediassa vakavasti. Ei oteta myöskään uskonnollisia hörhöjäkään. Sitäpaitsi uskonollinen hölmöys on yleensä vaarallisempaa kuin yhteiskunnallinen

Minä olen syyllinen!

Harmittaa, että Puolueen Lehti ei ole laittanut tämän perjantainsa "päätoimittajalta" palstaansa nettiin. Se kun olisi kauhean kiva linkittää tähän. Mutta ei kaikkea voi uudistuvalta ja edistyksen eturintamassa taistelevalta sanomalehdeltä odottaa. On kiire kehittää palveluja ja silleen.

Otetaanpa palstalta kuitenkin yksi kappale lainaan, otsikon "Demarinuorissa kuohuu" alta:

"Viime aikoina demarinuorten imagoa ei ole mitenkään parantanut Välimäkeä edeltäneen puheenjohtajan Petteri Oksan nyt julkisuuteen noussut ay-kytkös. Hän siirtyi puheenjohtajan paikalta sak:laisen JHL:n toimitsijaksi. Oksan ay-tulevaisuus ei ole demarinuorissa ollenkaan ainutkertainen tapaus. Joidenkin demarinuorten tiedetään kuuluvan ammattiliittoon ja olevan mukana ay-toiminnassa".

Minä olen syyllinen Demarinuorten imagon tuhoamiseen - sen oltava totta, kun kerran lehdessä lukee niin. (en kuitenkaan halua tunnustaa olevani syyllinen demarinuorten, pienellä kirjoitettuna, imagon tuhoamisen. Se kun vissiin tarkoittaisi sitten koko jäsenistöä ja sellaista taakkaa eivät edes minun leveät hartiani jaksa kantaa.)

Tavallaan ymmärrän sen huumorin mitä, koko tuossa jutussa haetaan. Siinä siis kiusataan Demarinuoria jäsenäänestyksen vaatimisesta ja niin edelleen, ohittaen kaikki asiaan kuuluvat mutkat - tai pikemminkin ajaen ne (järjestö)jyrällä suoriksi. En kuitenkaan oikein ymmärrä, että mitä allekirjoittanut jutussa tekee mukana, se ei oikein kuulu kokonaisuuteen.

Ei ole ainakaan allekirjoittaneen silmiin sattunut, että nuorisoliitto olisi ollut sitä mieltä, että puolueen yhteistyö ay-liikkeen kanssa olisi kannatuksen alenemisen syy. Enkä oikein jaksa uskoa että siellä sitä mieltä oltaisiin. Epäileekö UP siis liittoa tästä vai ovatko kenties itse sitä mieltä, kun tällä mausteella tätä soppaa piti maustaa? Ei ymmärrä.

Eikä minulla ole sitäpaitsi mitään syyllisyyttäni vastaan. Onhan se mukavaa, että joku muistaa vaikka sitten huonolla vitsillä. Nuorisoliitonkin kannattaa lohduttautua sillä, että tekevät jotain oikein, kun jotain ärsyttää heidän tekemisensä niin paljon, että tuollainen kirjoitus on lehteen pitänyt tilata.

Sosiaaliturvaa

Politiikan kevätmetsästyskausi käynnistyi taas tavanomaisin rituaalein, puhemiesvaalein ja teatterikäynnein. Agendan käynnistymistä saataaneenkin odotellaan yli lokakuun, vaikka yrityksiä varmaan alkaakin tuossa touko-kesäkuun vaihteessa näkyä.

Mutta sosiaaliturva. Olen lopen kyllästynyt, enkä koskaan ole ollut kovin kiinnostunut näistä kansalaispalkka-perustulo-ihan-mikä-tahansa-malli vääntämisiin. Malli kuin malli, kunhan sen on oikeudenmukainen ja ennenkaikkea kansalaisten kannalta mahdollisimman helppo, joustava ja tehokas.

Ja sitähän se ei nyt ole. Tarveharkinta ja olosuhteet pitää huomioida, kyllä. Mutta miten pääsisimme eroon siitä, että kun viet hakemuksen tiskille ja kysyt ovatko nämä kaikki tarvittavat liitteet, saat kyllä vastauksen. Soittelet perään parin viikon päästä ja kerrotaan että tästä nyt kyllä puuttuu sitä tai tätä. Ei sen nyt niin vaikeaa luulisi olevan katsoa ohjeista, että mitä pitää olla. Ja jos on, pitää ohjeita tarkentaa.

Ja kannustavuus. Miksi siitä on tehty niin vaikeaa, kun se voisi olla helppoa. Pistetään rekisterit toimimaan ristiin ja poistetaan erilaiset tasot tuista. Siis vapaa liukuma tukien tasossa suhteessa tuloihin. Siis kun tienaat euron se pienentää tukia tietyllä määrällä aina siihen saakka kunnes euroja on tarpeeksi tukien tipahtamiseksi nollaan. So simple - ja pelkkää tekniikkaa. Erilaiset "loukku"ongelmat kun johtuvat tasan tarkkaan siitä, että tuet on jaettu näin tasoihin eivät rekisterit keskustele keskenään.

Samaa liukumaa pitäisi soveltaa verotukseen, naturlich. Väitän että näin yksinkertaisilla (onhan siinä monimutkaisiakin juttuja, myönnä) toimenpiteillä nykyjärjestelmä olisi perushuollettu ja käyttöikää tulisi kummasti lisää.

Ensimmäinen voitto

Ei tarvinnut mennä lähellekään puoluekokousta, kun ensimmäinen voitto saavutettiin. MFR ei lähde edes ehdolle, joten tätä ei tarvitse puolukokouksessa kaataa.

Olen tähän aiheeseen ja niihin syihin, miksi en missää tapauksessa MFR:ää kannattanut jatkoon, puuttunut jo (useasti) aiemmin, joten olkoon siitä. Eihän tällä suoraan mitään vaikutuksia mihinkään ole, mutta kai sitä saa välillä olla tyytyväinen ihan lähes tyhjästäkin.

Vielä kun puolueen kansanedustajista löytyisi myös siviilirohkeutta. Ymmärtäisivät tavoitella puheenjohtajan paikkaa, eikä varmistella paikkojaan vpj pelissä. Pah.

Kuka tarvitsee Varista ja Karalahtea?

Vaikeaan kysymykseen on helppo vastaus: me kaikki. Huippu-urheilua on olemassa tasan yhdestä syystä, joka on viihde. Ihmisten valinta on salkkarien tai urheilun väliltä. Se että mieluiten valitsisimme molemmat, on toisen tarinan paikka.

Kaksi median kautta peilattua urheilijaa, jotka esitellään kansalle tyhminä. Varis, joka ei ymmärtänyt, että tälläkin kertaa siinä vitaamiiniruiskeessa on jotain muuta. Karalahti, josta on kivempi dokata/imeä aivonsa pihalle kuin keskittyä pelkästään pelaamiseen ja viihteen tuottamiseen. Ja loppujen lopuksi molemmat ovat vain rationaalisia. Kun kerran tässä viihteen lajissa pärjää paremmin, kun käyttää tiettyjä aineita(KV) tai esiintyy tietyllä tavalla(JK) niin näin kannattaa toimia.

Urheilussa on paljon hyvää. Mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää tukea yhtä viihteen muotoa? Huippu-urheilun tuet harratamiseen ja heti. Varsinkin porvarihallituksen luulisi helposti siirtävän ison bisneksen pelkästään bisnekseksi ja siirtävän nämä kilpailua vääristävät valtioiden tukiaiset pois. Tule apuun WTO!

Julkinen valta pois pelistä ja sitten voidaan sallia doping. Sillä miksi ihmeessä meidän pitää vielä rahoittaa dopingin vastaista työtä, kun jo rahoitamme viihteen tuotantoa muutenkin. Sillä dopingkäryt kuuluvat osana tähän viihteeseen, ilman niitä viihteessä ei ole tarpeeksi draamaa. Dopingin salliminen voisi itse asiassa tehdä urheilusta taas terveempää.

Satu Vanhasta Matista

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Blogin hiljaisuuden katkaisi vain väsynyt sadun narina.

Kerran, kauan sitten, oli kaukaisessa - hyvin pienessä ja hyvin pohjoisessa - maassa klaanipäällikkö Vanha Matti. Hän ei oikeastaan ollut kovin vanha, eikä kovin Mattikaan. Kukaan ei vain ollut keksinyt hänelle mitään sen parempaa nimitystä. Klaanipäälliköksikin hän pääsi ikäänkuin sattumalta, kun edellinen klaanijohtaja lähti Ryssänkaalien maalle nauttimaan Ryssänkaalista ja muista kaukaisiin toimiin kuuluvista hyvistä eduista. Ai niin, edellinen ei lähtenyt ihan täysin omasta halustaan; hänella oli pyytämättä ja yllätyksenä käynyt flaksi.

Klaanipäällikkö Vanha Matti oli kerran matkoilla Suurten ja Mahtavien heimon parissa. Siellä hän tapasi johtajan nimeltä Portit, joka julisti ilosanomaa siitä, kuinka Ikkunat ovat erittäin hieno keksintö. Kuulostaan kummalliselta, mutta tässä tapauksessa se ei ole sadunkertojan vika. Ei kaikkia tositapahtumia nyt vaan voi muuttaa fiktiivisesti.

Koska Vanha Matin pieni ja pohjoinen heimo oli kovin edistynyt tekniikassa, lahjoitti johtaja Portit hänen heimolleen hienon lahjan. Erityisesti pikkuneandertaalien koulimiseen, hyvä tulevaisuudelle, yuuuu knov. Ja kyllä pari päivää hakattiinkin kiveen viestejä kaiken tämän erinomaisuudesta.

Mutta sitten koulukivillä tämä kaikki kätkettiin sydämiin ja sitä tutkiskeltiin. Ja kas huomattiin, että juu hieno lahja, mutta sen jälkeen graniitista gneissiin päivittämisen pitäisi tapahtua vain ja ainoastaan johtaja Portit masinoiman Ikkunat organisaation kautta. Eli ei niin kiva ja hyvä juttu ollenkaan.

Ja kas, Vanha Matin henkinen oppipoika, Alkueläimen Mikael, oli aikaisemmin töissä Ikkunat organisaation klaaninvanhimpien voiteluvastaavana. Tiedättehän siinä hommassa, missä käytettyä sokerihiivalientä kuluu. Ja kas toiseen kertaan, Vanha Matin valtaannousun takana oleva salaseura: Maanviljeliäin Tukiaiskilta (sivumennen sanoen, ei niin kovin hyvä porukka nimien keksimisessä) oli kovassa rahapulassa, koska uusi kakkospomo - Kova K - oli vähän innostunut yhteisten pikkukivivarantojen kanssa.

Ja eihän toki tällä täysin sattumanvaraisella Ikkunat yhteisön ah niin avuliaalla ja vilpittömällä lahjalla ollut mitään tekemistä minkään muun yhteisön kassa. Ei sellaista tapahdu edes saduissa.
---

Jatkunee normaaleissa merkeissä.

Kiirus

Bloggausvuosi pääsi jo kunnolla käyntiin, lopahtaaksen tällä viikolla hiljaisuuteen ja pimeyteen.

Kerrankin voi rehellisesti sanoa, että syy on ihan todellinen: kiire. Töissä on menossa tämän vuoden kiireisin viikko. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla, viikonloppuna on usean sadan hengen tapahtuma Aulangolla, jonka suunnittelu -ja järjestelyvastuu ovat olleet minulla. Siis tapahtuman - ei Aulangon.

Pörssiromahduksesta ja taloudesta voisi ehkä mainita, samaten kuin tuon tapahtumamme teemoista eli ay-liikkeestä, jäsenkehityksestä ja jäsenhankinnasta.

Sittenkin

Ajattelin - niin epätyypillistä, voisi sanopa jopa lajiepätyypillistä - se onkin, että tämä valtava ja ihan kauhia nettipokerikohu saisi jäädä kommentoimatta. Mutta onhan tämä niin käsittämätön asia, että en malta. Vaikka tuskin tästä kukaan pystyy olemaan kovin erimieltä.

Tästä siis oli/on kyse: Ministeriö nettipokerin kimppuun tappiot nollaavalla lailla. Koska tuollaista lakia ei taatusti tule, niin ei nyt kommentoida sitä kuinka järjettömästä ajatuksesta on kyse.

Vaikka kuinka sormet syyhyäisi mätkäistä oikein kunnolla porvarihallitusta, sillä että miten tällaista voi tapahtua TEIDÄN vahtivuorollanne, niin en viitsi. Niin paljoa ei huvita tänään valehdellaa. Tässähän ei siis ollut edes ministeriö asialla, vaan kyse oli tilatusta tutkimuksesta.

Veikkaan (saanko tappiotakuun?) että tässä on nyt semmoinen juttu, että satunnaisella Joensuun yliopiston tutkijalla on mennyt tutkittaessa nettipokerin pelaaminen niin sanotusti överiksi. Siihenhän sitten piti keksiä lääkkeet.

Pyykinpesun aika

Se soppa silloin syksyllä... Se, no... just se. Kyllä te tiedätte... Alkaa T:llä ja liittyy yhdistelmään ammattitaidottomuutta ja röyhkeyttä.

Jälkipyykin pesu alkaa nyt pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Kun koneessa olivat kierrokset korkealla, vetivät hoitoalan järjestöt ensin pääsopimuksen pytystä alas (Super+Tehy=TNJ tai siis oli). Ja tunnettujen vaiheiden jälkeen se jälkimmäinen irtaantui vielä neuvottelujärjestöstä.

Niin, pääsopimus on siis se, missä määritellään ketkä kuuluvat kunta-alalla mihinkin sopimukseen ja kuka niistä neuvottelee ja millä ehdoin neuvottelu tapahtuvat. Osa järjestöistä on aiemminkin moittinut koko sopimusta ja järjestelmää vaikeaksi ja kankeaksi. Sitähän se ei ole, väite on pelkkää propagandaa.

Tai onhan se vaikeaa, kun ei saa itse olla kukkona tunkiolla, vaan pitää ihan yhdessä - muiden saman alan järjestöjen kanssa - sopia ja neuvotella siitä, millaisillaa ehdoilla mennään. Onhan se paljon kivempaa järjestää näyttäviä operaatiota ja paistatella median valokeilassa - kuten syksyllä. Vähät siitä, ettei sillä saavuteta tuloksia - kuten syksyllä.

Pahimmillaan siis kunta-alan neuvottelujärjestelmä purkautuu ja kaikki tahot neuvottelevat itsenäisesti. Tämä ei ole työntekijöiden eikä työnantajankaan etu, vaikka se saattaa muutaman järjestön intressissä ollakin. Riskinä on myös se, että osa kunta-alan sopimukseen kuuluvasta väestä irtaantuu omiin (hoito-ala) tai jo olemassaoleviin sopimuksiin (lastentarhanopettajat).

Toivottavasti järki pysyy matkassa mukana ja muistetaan, että suurempi joukko on parempi neuvotteluvoima kuin pieni. Ja jos tämä ei muuten ketään kiinnosta työmarkkinasektorin ulkopuolella, niin kannattaa ajatella sitä, mitkä seuraukset ovat siitä, jos eri julkisen sektorin ryhmät aloittavat kilvoittelun siitä, kuka onnistuu saamaan parhaat korotukset omalla ammattiryhmälleen/jäsenilleen. Tulee rumaa jälkeä kunnissa.

Kunta-alan neuvottelujärjestelmä on pelastettava.

Tahtotila vastaan raha

Oletko joskus kuullut lauseen: "Meillä on vahva tahtotila pysäyttää/hidastaa asuntojen hintojen kehitys Helsingissä. Jatkossa tulemme myös voimakkaasti panostamaan asuntotuotantoon, jotta tarjonta jarruttaa hintaoja..." Lauseesta esiintyy myös lukuisia variantteja joita kuitenkin yhdistää poliittinen tahtotila yhdistyneenä lupaukseen tehdä asuntotilanteelle jotain - siis positiivista.

Jos nyt otetaan lähtökohdaksi se, että tahtotila on aito eli että poliitikot eivät tässä(kään) asiassa valehtele suita ja silmiä täyteen, niin sitten muut asiat ovat nousseet esiin vastustamaan tahtotilaa. Toteutunut reaalikehitys ei kuitenkaan ole ollut ihan tahtotilan suuntainen.

Tässäpä tahtotilalle koetinkiveä: HS kertoo, että kaupungin vuokratonttien vuokria korotetaan reippaasti.

Nih, ja mitäs sitten? Tokihan kaupungilla on 50 vuoden vuokra-ajan jälkeen korottaa vuokria nykytasolleen. Pitäähän tontista saada sellainen raha, mikä siitä on saatavissa. Kai jokaiselle puusilmälle on selvää, ettei kaupunki mikään hyväntekeväisyyslaitos ole. Ja vaikka se nykyasukkia ei yhtään lämmitäkkään, niin seuraavan 50 vuoden päästä vuokrat ovat taas jäljessä markkinatasoa.

No sitä sitten. Kaupungien tonttien vuokrat ovat instrumentti vaikuttaa asuntojen hintatasoon ja sitä kautta myös muiden asuntojen hintatasoon. Jos tietyssä osassa - kaupungissa on aika paljon kaupungin omistamaa maata - asuntoja tontin vuokra jarruttaa hintojen nousua, ei se voi olla vaikuttamatta kehitykseen muutoinkin. Poliitikoilla onkin nyt tahtotilan näyttämisen paikka ottaessaan virkamiesten esityksen käsittelyynsä.

It's happening again...

Se tapahtuu taas. Tuomioja lähtee kamppailemaan SDP:n puheenjohtajuudesta - ennakko-odotusten mukaisesti. Henkilökohtaisesti tilanne on eri kuin kahdella edellisellä kerralla, en ole mitenkään asiassa mukana. Siitä en sano mitään, tuoko etäisyys perspektiiviä.

Tuomiojan lähtö kisaan on tietenkin hyvä asia. Ei sellaista ehdokasta löydykään, ettei tämän asettuminen käytettäväksi puoluejohtoon, olisi prosessin ja lopputuloksen kannalta hyvä asia. Kiinnostuneet saisivat muutkin asettua ehdolle - ja olla myös vetäytymättä siitä pois juuri ennen äänestystä. Ei siitä mitään ratkaisevaa poliittista vammaa saa itselleen, jos käy puoluekokouksesta poimissa vain muutaman äänen. On eri juttu, jos oma pää ei kestä - silloin ei olisi tietysti ensinkään olla edes kiinnostunut toimesta.

Jos neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta ei toteuteta, saa Tuomioja puoluekokouksessa korkeintaan sen n. kolmanneksen kannatuksen. Ja vaikka neuvoa-antava äänestys toteutettaisiinkin ja vaikka Tuomioja sen voittaisi (mitä ei sitäkään voi missään tapauksessa pitää itsestään selvänä), ei valinta puoluekokouksessa silti olisi varmaa - ei välttämättä edes todennäköistä.

Heinäluoman ja Tuomiojan välillä on aitoja eroja, niin asennoitumisessa kuin ennenkaikkea menettelytavoissa ja politiikan tekemisen muodoissa. Asetelma kuitenkin suorastaan huutaa todellista uuden sukupolven haastajaa - ja minusta on sääli, että ulostulot siltäkin osin on jätetty näin myöhäiseksi. Allekirjoittaneesta se vaikuttaa lähinnä siltä, että kisaan lähdetään vain keräämään kannuksia - ei voittamaan. Tuntemattomampi ehdokas ei voi kuin hävitä myöhäisellä mukaanlähdöllä.

Toivottavasti asiaan voitaisiin muutenkin suhtautua sillä tavalla, että tässä ei nyt kukaan ole haastamassa ketään. Heinäluoman kausi päättyy puoluekokoukseen, eikä istuvalla puheenjohtalla saa eikä voi olla mitään - edes henkistä - mandaattia paikkansa jatkamiseen. Kyse on kilvoittelusta puolueen johdosta ja siihen tarjottavista eväistä.

Mutta olisiko kellään kannattamisen arvoista puoluesihteeriehdokasta tiedossa?

Valtaa ja oikeuksia

Vuodenvaihteen molemmin puolin on ollut lievää viriämistä - taas vaihteeksi - presidentin valtaoikeuksista. Samalla on palattu väläyttelemään sinänsä vanhaa vaatimusta presidentin valitsemisesta eduskunnassa. Jälkimmäistä lähinnä siinä tapauksessa, että valtaoikeuksia (tuntuvasti) kavennettaisiin.

Yksi juttu tässä häiritsee. Presidentti-instituutiosta ja sen vallasta keskustellaan jotenkin annettuna asiana. Uhraamatta toisin sanoen ainakaan julkilausuttua ajatusta sille, mikä presidentti-instituutio on ja tästä johtuen minkälainen valta sillä pitäisi olla. Todennäköisesti siksi, että ajatellaan parlamentarismin olevan vallankäytön hyväksytyin muoto - noin niinkuin demokratian mielessä.

Oman rajallisen käsitykseni ja hyvin subjektiivisen näkemykseni mukaan presidentti-instituutio on edustukselliselle demokratialle vieras. Jos siis ajatellaan sitä jonkinlaisena "puhtaaana" tapana hallita. Presidentti-instituutio kuitenkin periaatteessa antaa valtaa yhdelle yksittäiselle ihmiselle eli kääntäen valta on parlamentarismin oloissa pois joukolta.

Presidentin tarvetta perustellaan useimmiten vakauden tarpeella. Eli yli eduskuntauden istuva instituutio tuo vakautta siihen, jos valtasuhteet parlamentissa äänestäjien toimien johdosta radikaalisti muuttuvat, pystyy presidentti pitämään tietyn linjan tästä huolimatta. Onkohan tämä kuitenkaan tarpeellista tai haluttavaa?

Kuitenkin, jos presidentti-instituutiosta ei luovuta - mikä olisi oma suosikkivaihtoehtoni - pidetään mieluummin nykyiset valtaoikeudet. Mitään symboleja ja edustuksellisia johtajia ei tarvita.

Progession puolustaminen

Allekirjoittanut pitää progressiivista verotusta yhtenä hienoimmista keksinnöistä, mitä on verotuksen saralla saatu aikaan. Oikeudenmukaisuuskäsitykseni mukaan sen käyttäminen on parasta mitä verotuksessa voidaan tehdä.

Siksi onkin surullista, että Suomen(kin) progessiivinen verotus pienenee koko ajan verotuksen siirtyessä entistä enemmän erilaisten maksujen ja välillisten verojen suuntaan. Kunnallisveron ongelma tässä on onneksi osittain poistettu, koska ansiotulovähennys tekee siitä ainakin keski -ja pienituloisten kohdalla progressiivisen.

Ei liene olemassa mitään tapaa saada välillisiä veroja ja erilaisia maksuja toimimaan joustavan progressiivisesti. Se merkitsee sitä, että muuta verotusta ja muita tulonjaonmekanismeja pitäisi säätää vastaavasti poistamaan näiden korotusten progressiota vähentävää vaikutusta. Siinä olisi sosialidemokraateilla tehtävää. Isoa ja tärkeää tehtävää.



Aivan toinen asia: Onneksi olkoon Niki Kristian Oksa 2 vee! Juuri tänään ja tällä päivämäärällä. Synttärisankarista pari kuvaa onnitteluiden oheen:

Rajoitetaan, helpotetaan: tehdään se kunnolla!

HS on tutkinut, että valtaosa pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa rajoittaa yksityisautoilua kaupungin keskustassa. Hyvä, jos on samaa mieltä. Paha, jos eri mieltä.

Mutta pähkinä tässä jutussa on kuitenkin siinä, että päätökset siitä miten autoiluun alueella suhtaudutaan pitäisi tehdä kerralla ja kunnolla. Minusta vaihtoehtoja on tasan kaksi: lyödään koko Helsinginniemi autottamaksi alueeksi tai panostetaan parkkipaikkoihin ja liikennejärjestelyihin riittävästi. Kaikki muu on päättämättömyyttä ja sekoilua.

Joko tehdään yksityisautoihin nojaava järjestely tai nojaudutaan julkiseen liikenteeseen. Ei kun päätöksiä pöytään ja toteuttamaan. Välillä horjuminen tarkoittaa sitä, että riittävä määrä kaupungin päättäjiä haluaa miellyttää sekä autoheimoa, että bussiheimoa. Piste.

S'oon jouluaika ny

Poistun kohtsillään jouluajan viettoon, joka kohdallani päättyy todennäköisesti loppiaiseen. Blogi päivittynee jonkun kerran, kai.

Ja jokainen viettäkään joulun juuri niin kuin haluaa. Ne jotka ovat kristillisessä uskossaan vahvoja, voivat rauhassa juhlia synttäreitä. Ne jotka uskovat Euroon Kaikkivaltiaaseen pitäkööt kulutusjuhlansa. Talvipäivän pakanallinen juhlahan tässä meillä on taustalla, jokainen vapautukoot arjen kahleista niissä merkeissä kuin haluaa.

Itse haluan viettää aikaa läheisten kanssa ja pitää kristillisen orjamoraalin kaukana. Jokaiselle mieleistä jouluaikaa!

Puolueellinen valitusvirsi

Historiallisen kovan sosialidemokraattien vaalitappion alla moni blogikikin nytkähti liikkeelle ja pohti puolueen tilaa ja kehityssuuntia. Hyvä niin, nähtäväksi jää mitä toteutuu ja miten. Harvinaisen vähän olen itse osallistunut, enkä osallistu nytkään – keskityn nalkuttamiseen.

Eniten tilaa blogossfäärissä sekä puolueen äänenkannattajassa ovat saaneet keskustelut ja mielipiteet järjestörakenteellisista kysymyksistä. Niissäkin on toki paljon kehitettävää, mutta niillä ei politiikan tai järjestäytyneen sosialidemokratian ongelmia ratkaista. Hyvä kuitenkin, että pohditaan.

Mutta kuitenkin, sillä onko puoluekokouskausi kaksi, kolme tai nelivuotinen ei ole mitään merkitystä sen kannalta, miten puoluetta voidaan kehittää tai miten se voi kerätä kannatusta vaaleissa. Kysymys puoluekokousedustajien määrästä on järjestödemokratian kannalta oleellinen, mutta sen vaikutus edellä mainittuihin asioihin ei ole kovin suuri sekään.

Vaatimukset puolueen puheenjohtajan valinnasta jäsenäänestyksellä juontavat juurensa juuri puoluekokousedustajien pienestä määrästä. Puheenjohtajaksi tulee valittua se, joka nauttii muutaman tärkeimmän piirijärjestön ja harmaan eminenssin tukea, ei välttämättä se, joka nauttii puolueen kannattajien enemmistön tukea. Järjestödemokratian nimissä: jäsenäänestykseen vaan. Puolueen kannatuksen ja kehityksen kannalta: melkein se ja sama.

Oleellista on se, että mikään puolueen järjestöllisistä rakenteista ei ole sellainen, että se estäisi järkevää ja eteenpäin vievää toimintaa, jos sellaiseen on halua ja tahtoa. Suurin ongelma onkin siis halun ja tahdon puuttumisessa. Miten sosialidemokraatit voisivat vakuuttaa passiiviset kansalaiset äänestämisen mielekkyydestä ylipäänsä, kun omakaan into, halu ja vakaumus eivät ole kovin korkealla tasolla?

Näiden tunnepuolen asioiden ontuminen taas johtuu ainakin merkittävältään osaltaan politiikanteon ontumisesta. Ei ole keskitytty tuottamaan omia ajatuksia ja ideoita, vaan kommentoimaan ympärillä tapahtuvaa ja reagoimaan (vrt. nykyinen oppositiopolitiikka). Liian usein hallitusvastuun aikana kuultiin näkemyksiä ”tälle politiikalle ei ole vaihtoehtoa”, ”tässä tilanteessa on pakko toimia näin” ja niin edelleen.

Puoluekokouspäätösten valtaenemmistöllä ei ole minkäänlaista merkitystä puolueen harjoittamalle politiikalle, mikä saattaa aiheuttaa jonkinlaista passiivisuutta. Päätökset ovat tyhjiä kirjaimia, käytännön politiikka muotoillaan jossain muualla. Vain tietyn tyyppisillä kannoilla – esim. nato-jäsenyys – on jonkinlaista ohjaavaa vaikutusta. Joko päätöksentekotapa tai niiden soveltaminen ovat vääriä.

Puolueen jäsenyydellä ei rivijäsenelle ole mitään muuta merkitystä, kuin henkilökohtainen tuen osoittaminen. Et saa sen enempää tietoa asioista, eikä sinulla käytännössä ole mahdollisuutta juuri enempää osallistua mihinkään yhteiskunnallisesti rakentavaan toimintaan. Miksi liittyä tai miksi aktivoitua toimimaan, jos siitä ei saa mitään irti? Pääsyy aktiivisuudelle onkin se, että tuntee henkilökohtaista kutsumusta erilaisiin julkisiin luottamustehtäviin.

Valta on luisunut käytännössä kokonaan puolueorganisaatiolta eduskuntaryhmälle – ja sielläkin hyvin pienen sisäpiirin käsiin. Mahdollisuus järjestössä toimimalla vaikuttaa asioihin on marginaalisen pieni, koska valta yksinkertaisesti on muualla. Samalla aktiivinen toiminta on valunut eduskuntaryhmän ympärille ja kansanedustajien tukiryhmiin. Politiikkaakin siis tehdään järjestöllisten kanavien ulkopuolella.

Politiikan muotoilun muuttuneet suhteet pitäisi tunnustaa ja määritellä toiminta sen mukaan. Tai ottaa asioista todella kiinni ja palauttaa sosialidemokraattisen politiikan muotoilu takaisin sosialidemokraattiselle puolueorgaanille. Jälkimmäinen taas vaatisi sellaista järjestöjohtoa, joka olisi asiasta kiinnostunut henkilökohtaisen vallan ja vaikuttamisen sijaan.

Silence of the Blog

Hiljaista on pidellyt. Ajatuksia kyllä on, on ollut ja toivottavati tulee olemaan. Mutta niiden muotoutuminen teksteiksi tai sinnepäin, on ollut takkuista. Ei ole vaan tullut tartuttua toimeen. Mutta mitäs sitä harrastuksestaan stressiä ottamaan.

Nokian vesikriisi on ikävä tapaus, mutta toisaalta sen jälkihoito herättää tiettyjä kysymyksiä. Ihmisten tunteet ja niiden projisoituminen tiettyihin johtaviin henkilöihin, ovat ymmärrettäviä. Mutta onko tässä tilanteessa todellista vastuunkantoa erota tai erottaa joku, vaan alkaa laittamaan asioita kuntoon itse tai nykyisellä miehityksellä. Toisaalta tunteiden selvittämiseksi jonkun syyllisen vertauskuvallinen lahtaaminen voi olla paikallaan.

Joku hetki sitten tuli kirjoitettua suomalaisista luokista. Ajatus pyörii niissä edelleen, pitäisi kirjata oikeastaan tiettyjä ehtoja millä luokka-asema nykyisin määräytyy. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin joskus sata vuotta sitten, mutta totta kuitenkin. Täytyy antaa ajatuksen muhia.

Hallituksen ja opposition voisi taas haukkua ihan yhtäläisesti, mutta olen niin rakentavalla ja iloisella tuulella, että jääköön nyt. Turhaa leukojen tai tekstin louskutusta lienen syksyn mittaan harrastanut aivan tarpeeksi.

Yhden sortin instituutio

Ymmärrän että iltapäivätabloidit käyttävät paljon tilaa esitelläkseen Linnan juhlien pukuja ja mahdollisia sattumuksia. Mutta että sitä tekee myös valtamedia Hesari. Ei ymmärrä ei.

Pakko se on tunnustaa, Linnan itsenäisyyspäivän juhlat ovat ehkä vahvin suomalainen instituutio. Ainakin paljon vahvempi kuin tasavallan presidentti itse ja paljon, hyvin paljon, vahvempi kuin kansanedustuslaitos. Jälkimmäisen huomaa äkkiä verkkokeskusteluista tyyppiä "hittojako ne kansanedustajat pitää sinne joka vuosi kutsua".

Kai nyt kaikki saavat niitä juhlia katsoa ja ihmetellä, jos haluavat. Ei minulla sitä vastaan tietenkään mitään ole. Mutta pitää silti, ihmetellä miksi niin halutaan tehdä. Kai se haave oikein hienoihin juhliin pääsemisestä on sitten sillä kuuluisalla tavallisella ihmisellä niin vahva, että näyteikkunan kautta unelmaa on mukava elää.

Itsenäisyys

Tänään ja huomenna pitäisi kai toivotella hyvää itsenäisyyspäivää. Ja voihan niin toki tehdä, ihan samalla tavalla kuin toivottelee "hyvää huomenta" muina aamuina. Ei se sen kummempaa ole.

Ei, en halua pilkata sotaveteraaneja tai muita meille pyhiä ja kalliita asioita. En vain ole koskaan historian oikuista piirretyistä rajoista ja kansojen itsemääräämisoikeudesta jaksanut innostua. Tai valtioiden koossapysymisesta sen puoleen, itsenäistykööt kaikki ken haluavat, mutta mitä vähemmän rajoja niin yleisesti ottaen sen parempi.

Eivät suomalaisetkaan itsenäisyyspäivänä välttämättä varsinaisesti juhli sitä, että olemme itsenäisiä, vaan sitä, että Suomi on vähintäänkin kohtuullisen hyvä paikka olla ja elää. Suuri syyt tälle toki on se, että lunastimme itsenäisyytemme siltä valtiolta miltä julistimme. Tilanne saattaisi olla eri, jos Ruotsi ei koskaan olisi jättänyt osaa valtakunnastaan puolustamatta ja maantieteellinen alueemme päätynyt itäisempään valtapiiriin.

Poliitikkoja vedätetään

Moni on varmaan jo nähnyt, mutta norjalaisten tekemä vedätys on oikeasti hauska...

http://www.youtube.com/watch?v=xZQKoIGxnHM

Luokkajako

Suomessakin on nyt julkaistu "luokkaretki" kirjallisuutta. Inhoan tätä luokkaretki termeilyä, se kuvaa vain entisestään sitä, kuinka sanaa/kategoriaa/termiä "luokka" yritetään pehmentää ja saada kuulostamaan jotenkin paremmalta.

Hyvä puoli on se, että yhteiskunnan jakautumisesta luokkiin, niiden välisistä eroista ja ristiriidoista - ja ennenkaikkea käynnissä olevasta näiden kärjistymisestä puhutaan.

Henkilökohtaisesti en oikein suostu ymmärtämään sellaisia, jotka väittävät, että Suomessa ei ole luokkia. Ei tarvitse tarkastella sitä, kuinka erilaisia asuinalueita luonnehditaan hyviksi/huonoiksi, mihin muutetaan tietyn tulotason vallitessa, minkälaiseen harrastustoimintaan ja elinympäristöön kussakin tilanteessa on varaa ja niin edelleen, kun nähdään, että Suomessa on hyvin eri tilanteissa olevia luokkia.

Ei kaikkien tarvitse olla pakotettuja samaan elämänmuottiin, mutta kaikilla pitäisi olla samankaltaiset mahdollisuudet rikkoa elämäpiirinsä ja luokkansa rajat. Jälkimmäinen on taas se asia, joka näyttää käyvän entistä vaikeammaksi työttömyyden ja huono-osaisuuden muuttuessa entistä enemmän perinnölliseksi, keskiluokankin entistä suljetummaksi yms.

Toivottavasti yhteiskuntatiede - ja myös politiikka - tarttuisivat kiinni. Luokkia meillä on, mutta luokkayhteiskuntaa emme tarvitse

Jos sulla on trauma, ni ei tartte mulle alkaa!

It's happening again... Mr. Katainen aka Jyrki boy on ottanut vuorostaan käteensä jo loville kuluneen kirveen, jossa lukee "ulkopolitiikka on tabu". Kirves heilahtaa Imagessa ja HS katsoo sen uutisoinnin arvoiseksi.

Niih... Olen tullut kyllä hyvin ymmärtäneeksi sen, että arvon kokoomuslaisilla on tässä asiassa joku trauma. Mutta hei ihan oikeesti, ei se ole muiden vika, jos oma osaaminen on jossain vaiheessa kovaa kyytiä lähentynyt nollaa eikä sanottavaa ole ollut. Nythän niitä suhteita on taas visiin luotu ja ollaan kovasti kavereita muiden osaajien kuten länsinaapurin johdon kanssa.

On jotenkin - tai edes jotenkin vaan käsittämättömän - vaikeaa ymmärtää, miksi muka ulkopolitiikasta ei saisi puhua tai olla erimielinen. Jos nyt asia vain sattuu olemaan niin, että jostain asiasta vallitsee enemmistö, ja jos sen kanssa on erimieltä, niin kai se enemmistö yrittää väittää, että olet väärässä. Olit sitä sitten tai ei.

Siis älkää enää avautuko tästä poliittisesta lapsuudentraumastanne, vaan pistäkää tekin niitä aitoja ulkopoliittisia avauksia kehiin. Jooko?

Tai sitten on olemassa kollektiivimuisti, joka demareilla ilmenee siten, että kaikki paha mitä Suomessa vieläkin on jäljellä on Kekkosen vika ja kokoomuslaisilla siten, että ulkopolitiikka on aina vaan tabu.

Hyvää toivoen

SDP:n eduskuntaryhmän pitäisi tänään julkistaa vaihtoehtoiset budjettilinjauksensa. Sopii toivoa, että saadaan ensimmäinen hyvä oppositiopolitiikan avaus. Hyvää saa aina toivoa. Vähän pelottaa se, että puhutaan vaihtoehtoisista budjettilinjauksista, eikä esimerkiksi varjobudjetista.

Demareilla, niin eduskuntaryhmällä kuin puoluekoneistolla pitäisi olla aivan riittävästi muotoilla todellinen vaihtoehtobudjetti - vaaleanpunainen kirja kilpailemaan keltaisen kanssa. On laiskuuden ja saamattoman politiikan osoitusta, jos vaihtoehtomme kutistuu vain hieman eri painotuksilla menevien linjausten esittelyyn. Mutta tästähän me olemme tänään vielä viisaampia, toivottavasti myös hyvällä mielellä.

Valmistelu ei onneksi tapahdu niissä eduskuntaryhmän kokouksissa, joissa budjettilinjauksia aikanaan aletaan miettiä. Silloin esitellään melkoinen Toiveiden Tynnyri, esitellään kaikki ne kohteet joihin olisi kiva ja tärkeä saada lisää rahaa. Enkä usko minkään eduskuntaryhmän yleisen kokouksen siinä vaiheessa olevan yhtään sen parempi - tuskin kokoomuksenkaan ryhmä keskittyy esittelemään vain leikkauksia...

Hyvää toivoen, niin esitykseltä kuin sen muodoltakin.

No more, please!

Erinomainen kommentti Hesarissa, "Tämä kuultiin jo" Eduskunta on sanonut kaikki tarvittavan Tehysekoilusta. Niin on toivottavasti tämä blogikin, vaikka itselleni sokeasti olenkin sitä mieltä, että eduskunnan keskustelusta poiketen postaukseni sisälsivät asiasta jotain uutta - vaikka postauksia paljon kertyikin.

Keskustelulle on nyt aikaa pistää piste. Ei enää idioottimaisia avauksia Vanhaselta, jossa haukutaan jo moneen kertaan haukutut työtaistelutoimet. Ei vielä idioottimaisempia vastauksia toveri puolusihteeriltä. Oppositio teki työmarkkinaselkkaukselle ihan yhtä paljon politiikkaa kuin hallituskin. Back off, both of you!

Voisi olla aika keskittyä taas politiikkaan ulkopuolisten tahojen toimien kommentoinnin sijaan. Tämä siis koskee eduskuntaa, ei minua :).

Blogi palanneen asiaan siinä vaiheessa, kun kunta-alan neuvottelujärjestelmää eli nk. pääsopimusta ruvetaan uusimaan - tai siinä vaiheessa, kun jälkimainingeissa tapahtuu jotain tarpeeksi mielenkiintoista.

Ai niin, se vielä, että Tehy voisi nyt yrittää todistaa muiden laskelmat palkankorotusten tasosta vääriksi, kun kerran näin väittävät. Ai eivät aio lähteä tällaisesta väittelemään? Kumma juttu.

Ilmoitus ovessa

Jätin oheisen ilmoituksen, kirjoitusvirheineen kaikkineen, työhuoneen oveen. Etteivät ihmettele, jos ei huomenna heti aamusta töissä näy.

Mistähän nyt oikein sovittiin?

Menin eileen pikakommenteissani samaan retkuun kuin lähes koko eilisen illan myös muukin media. Eli esittelin Tehyn näkemystä heidän sovinnostaan kuntatyönantajan kanssa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen käsitys asioista on "hivenen" eri.

Ehkä vaikein asia on tämä korotusten koskeminen vain Tehyn jäseniä. Siitä on muiden liittojen puheejohtajillakin hivenen ristiriitaisia näkemyksiä. Tämä on käytännössä täysin mahdotonta toteuttaa. Olen ihan varma, että käräjillä tavataan, jos tätä käytännössä yritetään toteuttaa. Allekirjoittanutkin on valmis asiasta esimerkiksi oikesasiamiehelle valittamaan. Tätä tietä ei saa missään nimessä avata.

Sitäpaitsi, eikö Tehy melskannut olevansa koulutettujen naisten asialla? Niin siis julkisuudessa, mutta käytännössä ylimpänä ohjenuorana oli järjestöpoliittinen taistelu, jolla haluttaisiin vain omille jäsenille etuja. Kokoomuslaisilla ay-johtajille ei todistettavasti ole yhtää solidaarisuutta painolastinaan.

Palkankorotukset ovat itseasiassa tuo työnantajan ilmoittama 15,7 – 17,7 %. Tehyn isommat luvut selittyvät sillä, että he ilmoittavat lukuun mukaan yleiskorotusten määrän vuosille 2010 ja 2011, jolloin voimassa on jo uusi kvtes. Aika turha kuvitella, että silloin ei tehtäisi kohdennettuja korotuksia muille kunta-aloille. Tehy ei saanut taisteltua käytännössä juuri ollenkaan rahaa toimillaan. Kvtesssin sopimuskaudella ero tehyn sovintoratkaisun hyväksi on vain 0,2%. Edit: Ero on siis 0,8%, tarkan eron syntymisen näkee täältä.

Periaatteellisesti merkittävin ero on se mistä sovittiin - ja tästä työnantaja ja Tehy ovat kovin erimieltä. Tehy kertoo tehneensä erillisen työ-ja virkaehtosopimuksen. Työnantaja kertoo tehneensä lisäpöytäkirjan kvtessiin. Mitä ilmeisintä on, että Tehy valehtelee tässä asiassa saadakseen - ja sai - sopimuksensa myytyä paremmin. Erillissopimus olisi paljon vahvempi asia kuin pöytäkirja. Eli Tehy yritttää käyttäytyä ikäänkuin olisi saanut aihion omasta sopimuksesta, vaikka siitä ei sovintoratkaisussa missään tapauksessa ole kysymys.

Tarvitaanko tässä vielä uusi sovintolautakunta, jotta päästään yhteisymmärrykseen siitä mitä sovittiin ? Tehy pelaa julkisuuspelinsä tarkkaan ja huolella vielä sovinnon jälkeen, pisteet siitä. Mutta lopputulema: Tehy ei onnistunut palkankorotustavoitteessaan eikä tavoitteessaan saada oma sopimus.

Tekisi mieli sanoa, että mitä minä sanoin.

Onnistuiko Tehy?

Tehyn valtuusto on juuri äsken ilmoittanut hyväksyneensä sopimuslautakunnan esityksen. Rahaa tulee 22-28 % prosenttia korotuksina. Tehyläiset saavat myös saman joulurahan, joka jo tuli muulle kuntakentälle. Sopimus on nelivuotinen.

Sopimus on niin pitkä, että muu kuntakenttä tulee pääsemään käytänössä hyvin lähelle samoja lukuja. KVTES solmittiin 2,4 vuodeksi. Varsinkin koska Tehy veti välistä, on kuntatyönantajan aika turha kuvitella pääsevänsä halvalla. Rahaa ei ainakaan ratkaisevasti siis Tehy kiristyksellään saavuttanut.

Kummallista on tietysti se, että Tehy ei siis saanut omaa sopimusoikeutta, mutta ei myöskään tullut kuntatessiin mukaan. Nyt solmitaan erillinen Tehyn ja KT:n välinen virka- ja työehtosopimus. Eli jatkossa Tehyllä ei automaattisesti omaa sopimusta ole.

Kummalliselta kuulostaa myös se, että uutiset kertovat sopimuksen koskevan vain tehyläisiä. Eihän Suomessa ole tavattu maksaa korotuksia vain (tietyn) ammattiliiton jäsenille. Tahtooko tämä todella tarkoittaa sitä, että sairaanhoitaja, joka ei kuulu liittoon tai kuuluu johonkin muuhun liittoon ei näitä korotuksia saa? (Entä jos ensi kuussa liittyy Tehyyn? Tai eroaa sieltä?)Jos näin, tämä on ennenkuulumatonta - ja avaa mielenkiintoisen joskin äärimmäisen vaarallisen tien.

Analysoidaan huomenna ehkä vielä tarkemmin, mutta ensituntumat vaikuttavat siltä, Tehy epäonnitui kuoppakorotuksessa, mutta saattoi osittua osittain omassa sopimustavoitteessaan.

Poliittisen retoriikan taito

Mieli tekisi kirjoittaa spekulaatioita Tehyn sopissovusta, koska tihkuneissa tiedoissa on jo jonkin verran mielenkiintoista infoa, kuten sopimuspituus. Mutta odotetaan nyt, kun sopimustarjouksen sisältö on oikeasti tiedossa ja sitä voi ihan oikiasti kommentoida. Tämän päivän hallinnon kokous on Tehyssä myös testi siitä, onko liitto puheenjohtajansa näpeissä vai ei - kuten on huhuttu.

Mutta retoriikka, se retoriikka. Yksi keskeisiä syitä sosialidemokraattien kehnolle menestykselle viime vaaleissa oli se, että asioista ei osattu kommunikoida. Oikeita sanoja kertomaan asioista ei löydetty. Kai kaikki tunnustavat kuitenkin sen, että se miltä asiat kuulostavat ovat tämän päivän politiikan markkinoilla vähintään yhtä tärkeitä kuin se miten asiat ovat. Pidettiin siitä tai ei.

Onneksi oppositio opettaa, eikö niin? Uudistuvasta kielenkäytöstä pari helmeä puoluevaltuuston kannanotosta:
"Sen [hallituksen] olisi tunnustettava harjoittamansa politiikan kestämättömyys ja estettävä yhteiskuntaa uhkaava katastrofi. Tämä on ainut tie ratkaista kriisi, johon hallitus ja erityisesti kokoomuksen politiikka on maan ajanut."

Voin todella kuvitella Jyrkin nousemassa tiedotusvälineiden eteen, ottavan hörpyn Jaffaa, rykäisevän ja sanovan: "Tunnustan puolueeni toimien johtaneen siihen, että hallituksen politiikka on ollut kestämätöntä. Itseasiassa maata uhkaa nyt katastrofi". Katastrofihan on muutenkin juuri se sana ja tila, mitä tässä riskinä oli tapahtumassa.

"Sosialidemokraattien mielestä valtionomistajapolitiikkaa on tiukennettava. Omistajaohjaukseen kuuluu myös inhimillinen ja reilu työnantajapolitiikka."

Sen lisäksi, että tämä on retorisesti erittäin vetoavaa, tämä on myös niin loogisen linjakasta, että vertailukohtaa saa maailmanhistoriasta turhaan hakea. Kaikkihan muistavat, kuinka sosialidemokraatit ovat edellisissä hallituksissa ohjastaneet yhtiökokousten ja suorien kontaktien kautta valtion omistamia yhtiöitä yhä reilumpiin suorituksiin.

Ja sokeri pohjalta:
"Sosialidemokraatit haluavat uudistaa koulua ja nuorisokulttuuria niin, että lasten ja nuorten hyvinvointi lisääntyisi"

Ihanaa! Hur härligt! Varsinkin nuorisokulttuurin uudistaminen on myönteinen tavoite ja kaikkihan tuntevat ne varsin yksinkertaiset keinot, joilla näin yhteiskunnan hallittavissa olevaa asiaa uudistetaan määrätietoisesti ja tehokkaasti laajaa kokonaispakettia käyttäen.

Onneksi puoluevaltuuston julkilausumat kirjoitetaan lähinnä puoluevaltuuston jäseniä varten. Tarjosi tämä silti eräälle blogistille hupia näin maanantaiaamun ratoksi.

Logiikan riemuvoitto

Niin monta kertaa olen jo ajatellut, että jätän tämän katkeranhappaman Tehysopan rauhaan ja keskityn muihin - ja monta kertaa mielenkiintoisempiin asioihin. Sivuhuomatuksena kysymys pohdittavaksi: mistä Suomen politiikassa puhuttaisiin, jos tätä ei olisi? Eli toisin sanoen, mistä tähän aikaan vuodesta ja muutenkin pitäisi puhua... Niinpä.

Mutta se logiikka, siteeraan HS:n kautta JLP:tä:
"Me ajamme pelkästään Tehyn asioita. KT soveltaa tehtyä sopimusta muihin, mutta ei tehyläisiin, joten Tehykin voi tehdä sopimuksen, jota ei sovelleta muihin."

Pitääkö nauraa? Saako itkeä?

Tiedän toki, että retoriikka on käypää valuttaa myös työmarkkinapolitiikan markkinoilla. Mutta silti, kyllähän Tehyn pj tietää, ettei suomalainen työmarkkinamekanismi noin toimi (tietäähän!?). Ja onhan se nyt itsestään selvää, että tehtyä sopimusta sovelletaan muihin, kun nämä ovat sopimuksen piirissä, mutta yksi liitto ei.

Mutta Suomessa nyt ei vaan solmita jonkin ammattiliiton jäseniä koskevia sopimuksia, joten toisinpäin tämä ei toimi. Eli vaikka Tehy kuinka kohdentaisi niin pelkille omille ei rahaa tule. Jaossa ovat aina mukana muiden liittojen jäsenet, niitä on myös sairaanhoitajapuolella. Ja tietty rahat kuittaavat myös vapaamatkustajat eli järjestäytymättömät ja loimaalaiset.

Pakkolaki vielä kerran

Sanotaan nyt heti kärkeen, että pakkolaki sairaanhoitajien työhön määrämisestä on kotoisin sieltä, mihin aurinko ei paista - ja haiseekin samalta.

Mutta. Se kuuluisa mutta. Hallituksen oli oikeastaan pakko tuoda tämäntyyppinen lakiesitys pöytään. En käy ruotimaan yksityiskohtia, jotka olisi voinut tehdä esitykseen paremmin. Homman ja asian nimi on se, että Tehy saa juuri sitä mitä tilasikin.

Ai miksi? No siksi, että a) Tehy siirtyi suoraan irtisanoutumisten käyttämiseen työtaistelukeinona, yrittämättä taistella (epärealististen) vaatimustensa puolesta perinteisillä keinoilla, mikä tarkoittaa lakkoa. b) Tehy ei suostunut neuvottelemaan irtisanoutumisten rajaamisesta siten, että ihmisten turvallisuus olisi voitu taata ja c) Tehy päätti olla kunnioittamatta suomalaista työtaistelukäytäntöä, jossa yhdessä sovitaan niistä rajoista, joissa toimia tehdään ihmisten turvallisuuden takaamiseksi.

Suomalaisten työmarkkinoiden toimivia neuvotteluyhteyksiä ja nimenomaan neuvottelemiseen perustuvaa sopimusjärjestelmää ei ole järkevää käydä romuttamaan. Ammattiyhdistysliikkeellä eikä suomalaisella yhteiskunnalla ole varaa antaa muodostua ennakkotapausta, jossa yhteiskunta voidaan kiristää polvilleen uhkaamalla - ja mahdollisesti suorittamalla - työtaistelutoimilla, jotka suoraan uhkaavat kansalaisten henkeä. Kovat otteet johtavat koviin otteisiin jatkossakin ja kiristyviin asenteisiin. Syndikalismi ei kuulu toimiville työmarkkinoille, Tehy hyvä.

Pakkolakki on syvältä ja haisee, mutta sitä tarvitaan ihmisten hengen turvaamiseksi ja rationaalisuuden opettamiseksi eräälle ammattijärjestölle.

Pakko err.. potilasturvalaki

Ennen asiaan käymistä human interest tavaraa. On elämän pieni hauskoja hetkiä, kun aamulla vie pojat päiväkotiin ja sitten pitäisikin päättää, että nauttiiko isänpäiväaamiaisen pienten vai isojen ryhmässä. Hauskaa siitä teki erityisesti se, että Niki oli sitä mieltä, että isoissa ja juoksi sinne. Ja isoveli Neo taas sitä mieltä, että pienissä ja juoksi sinne. Mihinkäs sitä oli itse pitänyt revetä... Selvisihän siitä toki.

Asiaan, asiaan, asiaan. Toivottavasti tämä kuulostaa vakuttavammallta kun käyttää tätä Häkämiehen tehokeinoa. Hallitus teki odotetun tai yllättävän siirron näkökannasta riippuen ja toi eduskuntaan pakko err... potilasturvalain käsittelyyn. Hallituksen mahdollisuudesta ratkaista asia rahalla ja sen suhteesta pakkokeinojen käyttöön, siitä kuka sopan keitti ja pohjaan poltti tai menettelyn kummallisuudesta voisi kirjoittaa paljonkin. On aika kummallista lainsäädäntöä pakottaa irisanoutuneita ihmisiä töihin - edelleen.

HS kertoo, että Matti "mikä pääministeri?" Vanhanen lausui näin: "valtion velvollisuus suojella kansalaisiaan painaa vaakakupissa enemmän kuin kansalaisten oikeus työtaisteluun".

Entä sitten valtion oikeus puuttua työtaisteluun? Ja jos oikeus sinänsä perustellusti on olemassa, niin pitäisikö käyttää ensisijaisesti pehmeitä keinoja - esimerkiksi rahaa - kuin puuttua kansalaisten perusvapauksiin laittamalla heitä pakkotyöhön? Kunniasta on tullut hallitukselle logiikkaa tärkeämpää. Vaikka en Tehyn toimintaa koko asiassa arvosta tippaakaan niin ei hallituskaan nyt kyllä pisteitä tästä saa.

Pakkolaki

Hallitus pohtii oman soppansa pohjaan polttamista kaavailemalla pakkolakia, jolla osa Tehyn irtisanoutuvista jäsenistä pakotettaisiin töihin. Eli koska Tehy katsoo, että irtisanoutumiset ovat lakkoon rinnastettava työtaistelutoimi, katsoo hallitus, että se voi pakottaa töistään irtisanoutuvia ihmisiä töihin lailla. Lakossahan olisi syntynyt suojatyövelvoite, mitä tässä Tehyn painostustoimessa ei synny.

Pakkolaki on äärimmäisen kova ase, mutta niin ovat Tehyn toimetkin. Periaatteellisesti mielenkiintoinen kysymys tässä on syntymässä. Ovatko hallituksen mahdolliset toimet työtaisteluoikeuden rajaamista? Jos näin tulkitaan, pitää koko ay-liikkeen nousta takajaloilleen ja potkaista kovaa. Mutta toisaalta pitää muistaa, että harva on sitä mieltä, että Tehyn toimia voidaan kutsua lakoksi. Loppujen lopuksi kysymyksessä on painostus -ja kiristyskeino, tässä tuskin on syntymässä muita koskevaa periaatteellista käytäntöä.

Ja vaikka hallituksella on vankat näytöt sopan keittämisessä, on Tehy vastuussa keiton maustamisesta turhan tuliseksi. Saavat sitä mitä tilaavat. Täytyy muistaa sekin, että Tehy on perustellut palkankorotuksiaan sillä, että alalla ollaan vastuussa ihmisten hengistä. Paitsi kun mennään painostustoimiin, irtisanoudutaan, niin silloin ei haluta olla niistä samoista hengistä missään vastuussa.

Herkutellaan verotiedoilla

Lehdet ovat tänään täynnä tunnettujen - syystä ja syyttä - ihmisten verotietoja ja niistä johdettuja ansioita. Viikonloppuna varmasti jatkuu sama linja. Sen jälkeen seuraa vaihe, jossa ihmetellään mistä tämä kiinnostus johtuu. Kuullaan selityksiä perisuomalaisesta kateudesta ja niin edelleen.

On hyvä, että verotiedot ovat kaikkien kohdalta julkisia. Tietojen julkaiseminen ja niiden tutkiminen on sitten jokaisen oma asia, eikä siitä nyt sen enempää. Mielenkiintoisempaa on tästä tehtävät muut johtopäätökset.

Verotiedoilla voidaan johtaa ainakin osittain totuudemukaisesti tietojen ihmisten palkoista, jotka periaatteessa eivät ole julkisia. Siinä en näe mitään väärää, vaan pikemminkin päinvastoin.

Olisi hyvä, jos ihmisten palkkatiedot olisivat periaatteessa julkisia. Silloin samassa tehtävissä toimivien ihmisten olisi helpompi verrata palkkaustaan keskenään. Näin voitaisiin ehkä pystyä puuttumaan paremmin erilaisiin palkkasyrjintätapauksiin, joissa esimerkiksi eri sukupuolta edustava on saanut vähemmän palkkaa kuin toinen samassa tehtävässä toimiva.

En oikeastaan näe mitää syytä sille miksi palkat eivät voisi olla julkista tietoa samalla tavalla kuin verotiedot. Hyötyä tästä avoimuudesta kyllä olisi. Ehkä tässä iskee enemmän se suomalainen kateus, ei haluta että työkaverit yms. tietävät mitä tienaa, jotta ei voida vertailla.

Kun kyynikko on idealisti

Kirjoitin auki toista vuotta takaperin henkilökohtaisen kehityskaareni suhteessa Eu:n. Ei, asia ei ole todellakaan miksikään muuttunut. Siihen ei ole mitään syytä, Euroopan johtava aate on edelleen kansallinen itsekkyys.

Eurokyynikko Suomessa on kuitenkin väistämättä tänä päivänä EU idealisti. Tämä tulee väistämättä mieleen, kun tarkastelee nykyistä Eurooppapolitiikkaamme ja sen tekemistä. Eihän tämä nyt tästä maailmasta ole, kun pääministeripuolueen puoluesihteeri vaatii joidenkin halavatun tukirahojen kytkemistä systeemin perussopimukseen. Korhonen is an alien, you know.

Pienellä maalla ei kansallisen itsekkyyden liitossa ole yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa, kuin olla mahdollisimman innokkaasti edistämässä kaikkea syvempään integraatioon vievää, vaikka sitten julkisestikin huutaen, että "Federaatio, nyt!". Kas, kun suuremmat jäsenmaat kuitenkin ampuvat alas, torpedoivat ja kaikilla muilla militanteilla kielikuvilla sanoen pahoinpitelevät integraatiotavoitteet. Siis jos ja kun ne eivät satu sopimaan yhteen sen hetkisen kansallisen edun ja päivänpoliittisen tilanteen kanssa.

Tämä näkökanta siis pätee pienille maille, jos uskoo siihen, että lisääntyvä yhteistyö ja integraatio on hyvästä. Ja siihen minä, Eu-kyynisyydestäni huolimatta uskon. Eli kyynisyydestäni seuraa se, että suomalaisessa politiikassa pitää kannattaa mahdollisimman Eu-myönteistä ja yhteistyötä syventävää politiikkaa. Ilmottaudunkin nyt sitten saman tien liittovaltion kannattajaksi.

Valitettavasti tämän pienen pohjoisen maan hallitus etenee poispäin eu-suuntautuneesta politiikasta. No, yhteistyö ei koskaan ole kuulunut oikeiston keskeisiin arvoihin tai toimintatapoihin.

The Äijä way

Jotkut jossain puuhaavat kuulemma sosialidemokraattisen miesliiton - äijäliiton - perustamista. Heinäluomakin asiaan taannoin viittasi. Up-Demari innostui asiasta vääntämään juttuakin kasaan. Allekirjoittanutkin pääsi kommentoimaan menneiden syntien perusteella.

Onneksi oleellisin oli päässyt lehteenkin. Sukupuolittuneesti jaetulle poliittiselle järjestötoiminnalle ei ole järkevää tilaa maailmassa. Naisliitotkin ovat lähinnä menneisyyden jäänteitä, joita ylläpidetään, koska ne ovat olemassa. Mitä lisäarvoa politiikalle tuo se, että toimitaan järjestössä, joka ottaa jäsenensä vain yhdestä sukupuolesta? Ei kai kukaan tosiaan usko, että sukupuoli on jotenki sillä tavalla poliittisesti määrittävä suure, että sen pohjalle voidaan rakentaa uutta tuottavaa toimintaa.

Jos ne jotkut jossain tekevät totta miesliitosta, niin siitä tulee loppujen lopuksi vain jonkinlainen marginaalissa oleva vitsi. Muuta tehtävää tämänkaltaiselle puuhastelulle on vaikea nähdä. Suurimmaksi osaksi oli vitsi yhdistys, jota minä ja muutama muu pyöritimme aikanaan pari vuotta eli Nuorten Miesten Sosialidemokraattinen Yhdistys - NMSY.

Politiikan niin sanottua miesvajetta ei omalla järjestötoiminnalla paikata. Sitäpaitsi sellainen vaje tulee aikanaan ihan itsestäänkin paikattua, vaikka ymmärrän kyllä hyvin edelleen, miksi välillä sieppaa, kun valinnat usein osuvat vain toiseen sukupuoleen. Se ei kuitenkaan ole toisen sukupuolen vika.

Merkityksettömyyden näyttämö

Tehyn surullisenkuuluisa työtaistelu ja 141-tuki keskustelut unionin kanssa. Kaksi esimerkkiä, jotka rikkovat hyvän kirjoittamisen sääntöjä vastaan vetämällä tupla-alleviivauksen määritelmän merkityksettömyyden näyttämö alle. Näyttämä on tietysti suomalainen politiikka ja sen seisovat vedet.

Nämä kaksi asiaa ovat tietysti kumpikin omalta osaltaan tärkeitä ja merkityksellisiä. Kummallekin on yhteistä kuitenkin se, etteivät ne ole hallitus tai eduskuntajohtoisia, eivätkä ainakaan suurimmalta osaltaan niiden johdossa. Kummatkin tapahtuvat ja etenevät hyvin pitkälle ilman politiikan toimijoiden panosta (kotimaassa). Tämä koskee myös 141 tukea, sillä loppujen lopuksi hallituksen neuvottelutoimilla on asiassa vähän merkitystä.

Media tietysti kiinnostuu näistä - ja aiheet täyttävät lehtien poliittikkasivut. Pitkälti kysymys on kuitenkin siitä, että näin käy vielä tulevienkin viikkojen ajan, koska muuta merkityksellistä ei tapahdu. Nyt ei ole kysymys porvarihallituksen synnistä, vaan siitä, että merkityksettömyys vaivaa koko suomalaista politiikkaa. Tilkitsemiset ja viilaukset erilaisissa järjestelmissä eivät lopulta ole kovin kiinnostavia tai merkityksellisiä.

Merkityksellisyys ei välttämättä tarkoita radikaaleja muutoksia, vaikka voikin myös sitä tarkoittaa. Kysymys on ideoiden ja niiden toteuttamiseen tarvittavan tahdon puutteesta. Keskitytään käsittelemään muualta nousevia kysymyksiä, kun itse asetettuja kysymyksiä ei ole.

On se vaan kova paikka

Kyllä on pääministeripuolueella kovaa. Joutuvat kantamaan vastuuta hallituskumppanin aiheuttamasta työmarkkinakriisistä (unohtaen tietysti sen, että yhdessä asiasta ovat jotain sattuneet hallitusohjelmaansa kirjaamaan). Nyt vielä omissa porukoissa käydään kovasanaista keskustelua, johtuen maatalouden 141 tuesta - tai siis neuvotteluista sen jatkamisesta.

On pakko tunnustaa olevansa vahingoniloinen citypuolue Keskustalle, joka onnistuu kehittämään sisäisen kriisinpoikasen maalaisliittolaisesta tukiasiasta. Tulikohan tässä todistettua jotain. Hurjimmat talonpoikaiset kansanedustajat ovat väläytelleet aiheesta jopa hallituskysymyksen tasoista. Hohjoijaa!

Suomi voisi mieluummin kääntää takin ympäri ja lähteä vetämään linjaa, joka tähtäisi koko unionin maksamien maataloustukien vähentämiseen. Se olisi järkevää politiikkaa. Tosin kyynikko minussa sanoo, että vetämällä sitä linjaa varmistettaisiin parhaalla mahdollisella tavalla se, että lupa maksaa omasta pussista lisää tukea omalle maataloudelle heltiäisi.

On se kovaa olla pääministeripuolue, jossa heitellään villavanttuilla pikkurahoista (141 taitaa olla jotain 100 miljoonan euron vuosiluokkaa). Toki tuon rahan voisi käyttää järkevästi, mutta varsinkaan eu-kokonaisuuteen nähden se ei ole mitään.

Hyvät perustelut, tosin tahtomattaan, vastustaa 141 tuen jatkoa tarjoaa maalaisliiton oma Apila:
"141-tuen leikkaaminen tai lopettaminen johtaisi todennäköisesti maatalouden rakennemuutoksen kiihtymiseen, keskittymiseen isoihin yksiköihin ja elinkeinon yksipuolistumiseen Etelä-Suomen alueella. Kotimaisen perheviljelmäpohjaisen maatalouden tilalle tulisi eurooppalainen agribisnes-ajattelu."

Kun paras ei ole tarpeeksi (TEHY vol 2.)

Jossain vaiheessa ajattelin jo jättää Tehyn työtaistelun rauhaan ja odotella mitä mielenkiintoista siitä seuraa. Mutta koska aiemman jyrkän arvioni johtopäätöstä on pakko muuttaa niin katsotaan nyt.

Ensin muutama asiaa liippaava fakta: Tehy siis hylkäsi historiansa parhaan neuvottelutuloksen - paras ei ollut heille tarpeeksi. Hoitajien palkat ovat saman verran OECD:n keskiarvojen alapuolella kuin suomalaisten palkat ylipäätään - käytettyä kv. suurempaa palkkakuoppa ei ole olemassa (palkkakuoppa toki). Stakesin mukaan hieman yli 90% terveydenhoitoalan koulutuksen saaneista on koulutustaan vastaavissa töissä - pako alalta ei siis ainakaan vielä ole totta. Hoitajien muutto Suomesta ja Suomeen on tällä hetkellä lähes tasapainossa - pakoa ulkomaille ei ainakaan juuri nyt tapahdu. Kunnalliselle terveydenhuoltoalalle on tullu viime vuosina lisää työntekijöitä samaan aikaan, kun kuntasektorin kokonaistyöntekijämäärä on kasvanut.

Aiemmin arvioin, että Tehyn lakko ei tule onnistumaan. Nyt arviota on pakko tarkistaa siten, että heidän työtaistelutoimensa tulee onnistumaan osittain. Siksi, että:
- Valittu työtaistelukeino, joukkoirtisanoutuminen, on äärimmäisen tehokas
- Tehy on luopunut kaikista vastuullisen työmarkkinapolitiikan tekemisen aiheuttamista rajoituksista toiminnalleen
- Järjestö on pokeritermein pistänyt All-In

Tehy tulee saamaan ehkä n. 15-19% korotukset. Siksi, että:
- Pakko kummankin osapuolen on liikkua tavoitteissaan, muutenhan ei neuvotella ollenkaan, vaan kiristetään "otetaan yhteiskunta panttivangiksi"
- Nykyisestä tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä kuin maksaa Tehylle paremmat sopimusehdot (hieman epäselvää on se, että kenelle ne korotukset tulevat, koska pelkästään tehyn jäsenille niitä ei voida ohjata, kohdentamisista tulee vielä iso itku ja poru Tehyn jäsenistössäkin - kaikki eivät niitä tule saamaan)

Mitään ei tule tapahtumaan vielä muutamaan viikkoon toki, mennään hyvin lähelle irtisanoutumispäivämäärää ennen kuin neuvotteluissa liikahdetaan. Nythän on kysymyksessä tilanne, jossa Tehy pelaa "Chickeniä" työnantajatahon kanssa. Toistaiseksi autot ovat vielä kovin kaukana toisistaan. Vasta viime hetkellä nähdään kumman kantti pettää ja tekee väistöliikkeen. Valitettavasti on mahdollista sellainenkin tilanne, että kummankaan kantti ei petä ja rysähdetään, silloin seuraukset ovat vakavat sekä Tehylle, että yhteiskunnalle.

Tehy ei kuitenkaan pidämmälle tähtäimellä tule voittamaan mitään, koska:
- Liiton toiminta on ärsyttänyt muut alan liiton melkoiselle vihnutusasteelle. Häirikköjä ei kovin paljoa rakasteta, vaikka heidän toimintasa on näyttävää
- Siksi seuraavalla sopimuskierroksella voi olla vaikeaa saada uusia kohdennuksia hoitajille, jotka muutoin olisi sinne 2,5 vuoden päästä taas suunnattu - ja saatu se kuuluisa 500 eur/kk toteutettua n. vaalikauden kuluessa
- Tehy väittää, että hyväksytyn kuntasopimuksen taso johtuu heidän toimistaan. Tämä on silkka vale, sillä korkea taso johtuu siitä, että muutkin alan järjestöt olivat liikkeellä asenteella "hyvä tulos tai taisteluun". Mikä on poikkeuksellista, sillä vanhan vitsin mukaan (ajalta ennen JHL:ää), maailmassa oli kaksi liittoa jotka eivät koskaan mene lakkoon: kunta-alan ammattiliitto ja Neuvostoliitto.
- Ei ole kovin vakavasti otettavaa olla liikkeellä siten, että lakkoon mennään anyway
- Kaikesta vastuusta irtisanoutuminen. Onhan se tietysti juridisesti niin, että ei ammattijärjestöllä ole mitään vastuuta potilasturvallisuudesta, mutta moraalinen ja eettinen vastuu kyllä.

Meni vähän pitkäksi, mutta tässäkään ei ole vielä kaikki. Päivitetään tilannetta jossain vaiheessa, jos ja kun tarvetta ilmenee.

Filatelistin periaate

Olen viime päivinä ajatellut lähinnä henkilökohtaisia poliittisten sijasta. Enkä edes sillai modernisti henkilökohtainen on politiikkaa mielessä, vaan ihan henkilökohtaisia. Lähinnä se nyt on ollut itselleen jurnuttamista ja kaipaamista.

Ihmiset ovat - tai ainakin itse olen - sillä tavalla kummallisia, että meillä on vähintäänkin satunnaisesti esiintyvä ominaisuus ajatella ja kaivata sitä, mitä meillä ei ole. Sen sijaan, että keskittyisimme siihen mitä meillä on.

Nuoruudessa harrastin postimerkkeilyä, josta muistona on useampi kansiollinen postimerkkejä nurkissa. Ne on pitänyt jo vuosia käydä läpi ja järjestää, mutta ei ole ottanut tulta. Asiaan tämä liittyy siten, että filatelistin periaate on se, että keskity niihin postimerkkeihin ja siihen kokoelmaan, mitä sinulla on - äläkä niihin merkkeihin, mitä sinulla ei ole.

Tästä voisi itselleen oppia sen, että huolehtii niistä hyvistä asioista, joita omaa. Minulla on ihanat lapset, vähintäänkin kohtuullinen terveys, viihtyisä työ, talousasiat kohtuullisessa tilassa, hyviä ystäviä ja suuria suunnitelmia. Ainakin noin äkkiä mietittynä. Pitänee siis keskittyä huolehtimaan näistä ja odottaa, koska elämä heittää vastaan uusia mielenkiintoisia ja hyviä asioita.

141 - Heja Sverige!

Uutiset tietävät kertoa, että rakas naapurimme kiukuttelee oikeudestamme maksaa omilla rahoillamme tukea maataloudellemme. Väärinkäsitysten välttämiseksi on todettava, että henkilökohtainen näkemykseni on se, että oikein toimivat.

Vaikka syyt ovat naapurilla itsekkäät ja liittyvät oman tuotannon suojelemiseen, toimivat silti oikein. Maatalouden pitäisi olla samanlaista yritystoimintaa kuin mikä tahansa muukin. 

Tukien vähentäminen on siis aina hyvä. Se on loppujen lopuksi maataloudenkin etu - vaikka he eivät sitä nyt uskokaan.

Yhteistyöajatuksia

Pohjoismainen yhteistyö voi olla aika väsyttävää. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä hyvin valvotun yön jälkeen. Tosin Uppsalassa ei keskiviikkoiltaisin paljon menoa tunnu olevan, vaikka opiskelijakaupunki onkin kyseessä. Koko kylässä oli yksi yökerho/disko auki - se paikallinen teinihelvetti - how wonderful.

En viitsi vaivata seminaarin annilla ihmisiä, pohjoismaisten ammattiliittojen jäsenhankinnan kehittäminen ei ole ihan kaikkein populaareimpia aiheita, tror jag.

Aasinsilta tässä on se, että tätä meidän ay-yhteistyötä vaivaa sama kuin koko muuta pohjoismaista yhteistyötä. Sitä tehdään, ollaan sitä mieltä, että jaettavaa ja yhteisiä tavoitteita on, mutta ei oikein tiedetä mitä ne ovat tai miten yhteistyötä tehdään.

Pohjoismainen yhteistyö sellaisena kuin se on ollut, on menettänyt lähes kokonaan merkityksensä. Suomen, Ruotsin ja Tanskan intressit ovat enemmän Eu:ssa - ja näin pitää ollakin. Lisäksi pohjoismaiden poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys on kovaa vauhtia eriytymässä, maat eivät enää nojaa samalla tavalla yhteisiin järjestelmiin kuin ennen.

Tämä(kin) on turhan läpättämistä, koska vastauksia ei minulla ainakaan juuri nyt ole. Pohjoismainen yhteistyö pitäisi keksiä uudelleen - tai vähentää valtioiden tasolla panostuksia siihen.

Älä ihmettele enää

Hälsningar från Uppsala. Täällä ollaan kunta-alan ammattilliittojen pohjoismaisen yhteistyön merkeissä. Yllättävänkin hyvä seminaari tähän asti, vanhoihin kokemuksiin nähden.

Mutta, mutta. Jos ihmettelit, että miksi Tehy ei koskaan sopimusneuvottelujen kuluessa kertonut tavoitteitaan, älä ihmettele enää.

Jos olet joskus puolella ajatuksella ihmetellyt, mitä Tehy tarkoittaa puhuessaan jäsenistään 'ihmeidentekijöinä', älä ihmettele enää.

Molemmat asiat selittyvät taivaita hipovalla palkankorotusvaatimuksella, 24 % !. Eihän tuollaista voinut aikaisemmin sanoa ääneen, nyt olisi jo monta viikkoa ryöpytetty heitä. Ja vaatiihan se pienen ihmeen, että tuollaisiin päästäisiin.

Sanotaan, että se ei ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Pakkoa sanoa toivovansa, että maksaja ei ole kovin hullu.

Ajatus viikonlopuksi

Päätetään tämä merkintäviikko hiemaan teemaan sopivasti ajatelmalla poliittisista kannanotoista:

Lausunnon totuudenmukaisuudella ei ole mitään tekemistä sen uskottavuuden kanssa ja kääntäen.

Tällä saattaa olla jotain yhteyttä käynnissä olevaan työmarkkinsoppaan.

Heikoilla jäillä

Oppositio ryöpytti hallitusta eilen kunta-alan/hoitajien palkoista. Kauttaviiva tarpeellinen, koska osa oppositiosta ymmärsi oikein, mistä on kysymys. Eli siis koko julkisen sektorin palkkauksen jälkeenjääneisyydestä, ei nyt akuutisti julkisuudessa olevasta hoitajien palkkakysymyksestä.

Se mitä tältä sopimuskierrokselta jäi edelliseen verrattuna puuttumaan, oli varsinainen palkkaohjelma korotusten päälle. Samapalkkaisuusohjelmalla on viime vuosina tehty hidasta, mutta määrätietoista työtä palkkojen korjaamiseksi. Ohjelma on tässä selkeästi parempi ratkaisu kuin suorien korotusten hakeminen ns. yleisen linjan päälle.

Osin eduskunnan keskusteluissa tuli esiin tarpeeton solidarisoituminen hoitajien palkkakysymyksen kanssa. Se on niin surullisen helppoa yriittää kerätä pisteitä sieltä missä niitä on saatavissa.

Työmarkkinaselkkauksia ei kuitenkaan pidä yrittää ratkoa eduskunnassa. Osa oppositiota on nyt tekemässä käänteiset kokoomukset. Uudelleenpolitisoimassa hoitajien palkkakysymyksen niin, että levitetään mielikuvaa, että eduskunta hoitaa tämän asian. Politoisimen tämän kautta on tismalleen yhtä paha asia kuin oli ennen vaaleja nähty palkkakysymyksen politisoiminen. Heikoilla jäillä liikutaan siinä suhteessa.

Yritetään

Olen ikäänkuin pannut merkille, että olen viime aikoina kirjoittanut aika paljon työmarkkinapolitiikkaa. Aika hyvä tietysti, että asian pistää merkille, kun itse on ainakin jollain tavalla vastuullinen siitä, miten sormet seikkailevat näppäimistöllä. Käsittääkseni ainakin.

Pitänee yrittää kirjoittaa jostakin muustakin. Vaikeaa toki, kun työmarkkinapolitiikassa sattuu ja tapahtuu - valtakunnan politiikassa ei niinkään. Toki sopimuskierros on käynnissä, mutta kai nyt politiikan eväitä voisi repiä jostain muualtakin. Ei ole kovin vaikea keksiä sellaisia välikysymysaiheita, joilla voisi iskeä kiilaa hallituspuolueiden väliin. Sehän kai tarkoitus kuitenkin on. Olen toistanut tätä usein ja toistan edelleen: Opposition tärkein tehtävä on hallituksen kaataminen.

Työmarkkinapolitiikan ajankohtainen kysymys on tietysti sekin, että mitä saadaan, kun kepulainen (super) ja kokoomuslainen (tehy) johtavat liittoja, joille samat puolueet lupasivat vaaleissa ja hallitusohjelmassa jotain. Tuloksia voitte ihmetellä uutisista joka päivä.

Tarkemmasta datasta kiinnostuneet voisivat myös ihmetellä sitä, millä eväillä Super allekirjoitti sopimuksen. Sopimusosapuolihan on neuvottelujärjestö TNJ, jonka säännöt periaatteessa edellyttävät yksimielisyyttä. Siis periaatteessa Super ei ole sopimusosapuoli. Mielenkiintoinen jälkipyykki tulossa, mutta erinomaista siis, että Super irtosi kumppaninsa holhouksesta.

Ja yritetään nyt siis sitä muutakin. Tehdään se taas vaihteeksi siteeraaamalla maalaisliiton verkkojulkaisu Apilaa. Mielenkiintoisen suoraa ottaa toisen puolueen äänenkannattaja kantaa:
"Hämeenlinnalainen Koskinen ei kuulu Helsingissä asuvan puoluejohtaja Heinäluoman lähipiiriin. Juristikoulutuksen saanut ex-oikeusministeri on ulkoiselta olemukseltaan ja käytökseltään toista maata kuin ammattiyhdistysliikkeen kaaderikoulun käynyt puoluejohtaja. Siis puheenjohtaja-ainesta?

Varapuhemies sopisi hyvin Sdp:n seuraavaksi johtajaksi, sillä häntä ei tunneta politiikan pelurina. Myös pitkä ura kansanedustajana ja ministerinä, koulutus, herrasmieskäytös ja ulkopoliittinen harrastuneisuus takaisivat hyvät eväät puolueen kannatuksen kasvattamiseen ja uudistavan puolueimagon luomiseen."