maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Poliittisen retoriikan taito

Mieli tekisi kirjoittaa spekulaatioita Tehyn sopissovusta, koska tihkuneissa tiedoissa on jo jonkin verran mielenkiintoista infoa, kuten sopimuspituus. Mutta odotetaan nyt, kun sopimustarjouksen sisältö on oikeasti tiedossa ja sitä voi ihan oikiasti kommentoida. Tämän päivän hallinnon kokous on Tehyssä myös testi siitä, onko liitto puheenjohtajansa näpeissä vai ei - kuten on huhuttu.

Mutta retoriikka, se retoriikka. Yksi keskeisiä syitä sosialidemokraattien kehnolle menestykselle viime vaaleissa oli se, että asioista ei osattu kommunikoida. Oikeita sanoja kertomaan asioista ei löydetty. Kai kaikki tunnustavat kuitenkin sen, että se miltä asiat kuulostavat ovat tämän päivän politiikan markkinoilla vähintään yhtä tärkeitä kuin se miten asiat ovat. Pidettiin siitä tai ei.

Onneksi oppositio opettaa, eikö niin? Uudistuvasta kielenkäytöstä pari helmeä puoluevaltuuston kannanotosta:
"Sen [hallituksen] olisi tunnustettava harjoittamansa politiikan kestämättömyys ja estettävä yhteiskuntaa uhkaava katastrofi. Tämä on ainut tie ratkaista kriisi, johon hallitus ja erityisesti kokoomuksen politiikka on maan ajanut."

Voin todella kuvitella Jyrkin nousemassa tiedotusvälineiden eteen, ottavan hörpyn Jaffaa, rykäisevän ja sanovan: "Tunnustan puolueeni toimien johtaneen siihen, että hallituksen politiikka on ollut kestämätöntä. Itseasiassa maata uhkaa nyt katastrofi". Katastrofihan on muutenkin juuri se sana ja tila, mitä tässä riskinä oli tapahtumassa.

"Sosialidemokraattien mielestä valtionomistajapolitiikkaa on tiukennettava. Omistajaohjaukseen kuuluu myös inhimillinen ja reilu työnantajapolitiikka."

Sen lisäksi, että tämä on retorisesti erittäin vetoavaa, tämä on myös niin loogisen linjakasta, että vertailukohtaa saa maailmanhistoriasta turhaan hakea. Kaikkihan muistavat, kuinka sosialidemokraatit ovat edellisissä hallituksissa ohjastaneet yhtiökokousten ja suorien kontaktien kautta valtion omistamia yhtiöitä yhä reilumpiin suorituksiin.

Ja sokeri pohjalta:
"Sosialidemokraatit haluavat uudistaa koulua ja nuorisokulttuuria niin, että lasten ja nuorten hyvinvointi lisääntyisi"

Ihanaa! Hur härligt! Varsinkin nuorisokulttuurin uudistaminen on myönteinen tavoite ja kaikkihan tuntevat ne varsin yksinkertaiset keinot, joilla näin yhteiskunnan hallittavissa olevaa asiaa uudistetaan määrätietoisesti ja tehokkaasti laajaa kokonaispakettia käyttäen.

Onneksi puoluevaltuuston julkilausumat kirjoitetaan lähinnä puoluevaltuuston jäseniä varten. Tarjosi tämä silti eräälle blogistille hupia näin maanantaiaamun ratoksi.

6 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Minun täytyy kyllä myöntää etten niitä kannareita kovin tarkkaan lukenut silloinkaan kun itse olin puoluevaltuuston jäsen...

Petteri Oksa kirjoitti...

Niiden tarkoitus onkin antaa x määrälle puoluevaltuuston jäseniä mielikuva, että ovat saaneet vaikuttaa, kun joku itselle tärkeä asia on tullut mainittua. Sama homma kuin puoluvaltuuston "keskustelu"

Petri Mustakallio kirjoitti...

Oli kyseessä sitten piirikokous tai puoluevaltuusto, kun näkee että esityslistan kohtana lukee "Poliittinen tilanne"....

Hanna Isbom kirjoitti...

Vähän myöhässä, mutta kumminkin: olin jäsenenä kannanottovaliokunnassa ja käytin ensimmäisen puheenvuoron siellä. Esitin, että emme tekisi mitään näistä kannanotoista, sillä niissä ei ole mitään uutta ja kaikki tuo on lausuttu ja lukuisia kertoja. Olisi saatava edes yksi kannanotto, jossa on jokin uusi avaus. Sain murskaavan vastaanoton, olin kuin pahimman luokan luokkapetturi, joka ei välitä sairaanhoitajista, metsäteollisuudesta, Jokelan koulun uhreista ja ennen kaikkea porvarihallituksen haukkumisesta. Valiokunnasta poistuessani muistin taas mitä sakkia meillä on. Minua ei kannattanut 15:sta ihmisestä yksikään! Tulee liikuttua kai vähän turhan homogeenisessä porukassa, kun kuvittelee, että joskus voitaisiin kokeilla jotain uutta.

Petteri Oksa kirjoitti...

Hanna, noin siinä turhan usein käy. Mutta onneksi edes joku(jotkut) jaksavat yrittää

Petteri Oksa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.