Sanotaan nyt heti kärkeen, että pakkolaki sairaanhoitajien työhön määrämisestä on kotoisin sieltä, mihin aurinko ei paista - ja haiseekin samalta.
Mutta. Se kuuluisa mutta. Hallituksen oli oikeastaan pakko tuoda tämäntyyppinen lakiesitys pöytään. En käy ruotimaan yksityiskohtia, jotka olisi voinut tehdä esitykseen paremmin. Homman ja asian nimi on se, että Tehy saa juuri sitä mitä tilasikin.
Ai miksi? No siksi, että a) Tehy siirtyi suoraan irtisanoutumisten käyttämiseen työtaistelukeinona, yrittämättä taistella (epärealististen) vaatimustensa puolesta perinteisillä keinoilla, mikä tarkoittaa lakkoa. b) Tehy ei suostunut neuvottelemaan irtisanoutumisten rajaamisesta siten, että ihmisten turvallisuus olisi voitu taata ja c) Tehy päätti olla kunnioittamatta suomalaista työtaistelukäytäntöä, jossa yhdessä sovitaan niistä rajoista, joissa toimia tehdään ihmisten turvallisuuden takaamiseksi.
Suomalaisten työmarkkinoiden toimivia neuvotteluyhteyksiä ja nimenomaan neuvottelemiseen perustuvaa sopimusjärjestelmää ei ole järkevää käydä romuttamaan. Ammattiyhdistysliikkeellä eikä suomalaisella yhteiskunnalla ole varaa antaa muodostua ennakkotapausta, jossa yhteiskunta voidaan kiristää polvilleen uhkaamalla - ja mahdollisesti suorittamalla - työtaistelutoimilla, jotka suoraan uhkaavat kansalaisten henkeä. Kovat otteet johtavat koviin otteisiin jatkossakin ja kiristyviin asenteisiin. Syndikalismi ei kuulu toimiville työmarkkinoille, Tehy hyvä.
Pakkolakki on syvältä ja haisee, mutta sitä tarvitaan ihmisten hengen turvaamiseksi ja rationaalisuuden opettamiseksi eräälle ammattijärjestölle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti