Olen viime päivinä ajatellut lähinnä henkilökohtaisia poliittisten sijasta. Enkä edes sillai modernisti henkilökohtainen on politiikkaa mielessä, vaan ihan henkilökohtaisia. Lähinnä se nyt on ollut itselleen jurnuttamista ja kaipaamista.
Ihmiset ovat - tai ainakin itse olen - sillä tavalla kummallisia, että meillä on vähintäänkin satunnaisesti esiintyvä ominaisuus ajatella ja kaivata sitä, mitä meillä ei ole. Sen sijaan, että keskittyisimme siihen mitä meillä on.
Nuoruudessa harrastin postimerkkeilyä, josta muistona on useampi kansiollinen postimerkkejä nurkissa. Ne on pitänyt jo vuosia käydä läpi ja järjestää, mutta ei ole ottanut tulta. Asiaan tämä liittyy siten, että filatelistin periaate on se, että keskity niihin postimerkkeihin ja siihen kokoelmaan, mitä sinulla on - äläkä niihin merkkeihin, mitä sinulla ei ole.
Tästä voisi itselleen oppia sen, että huolehtii niistä hyvistä asioista, joita omaa. Minulla on ihanat lapset, vähintäänkin kohtuullinen terveys, viihtyisä työ, talousasiat kohtuullisessa tilassa, hyviä ystäviä ja suuria suunnitelmia. Ainakin noin äkkiä mietittynä. Pitänee siis keskittyä huolehtimaan näistä ja odottaa, koska elämä heittää vastaan uusia mielenkiintoisia ja hyviä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti