sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Everest yliopisto

Yliopistohuippuja kaivataan, mt. yliopisto tai Everest yliopisto – ihan miten vaan. En ole oikein omannut mielipidettä tästä huippuyliopistohankkeesta. Selkäytimellä fiilistellen se on tuntunut mielekkäältä, mutta jotenkin jotain on tuntunut olevan vialla. Tiedättehän, sillä tavalla vialla, että asiaa ei osaa yksilöidä, mutta ikään kuin jossain näkö –ja ymmärryskentän reunamilla hyppii peikkoja, joita ei kuitenkaan näe, kun siirtää katseensa siihen suuntaan.

Uusimmassa Kuvalehdessä (SK 32/07) oleva Antti Hautamäen artikkeli avasi ymmärrystä osittain. Rakenteellinen yhdistäminen saattaa olla sinällään järkevää, mutta sillä ei periaatteessa vielä saavuteta mitään – se miksi muualla pärjätään (rankingeissa) paremmin, on monen muunkin asian summa.

Oleellisin on rahoitus. Edes uusi uljas huippuyliopisto ei tule mistään kerämään sellaisia omaisuusmassoja, joiden tuotoilla se voisi itse kilpailla kärkisarjassa. Jos katsoo kärkikympin kouluja, niin niiden pääoma huitelee siellä 30 miljardin ja 5 miljardin välissä. Tuotot käytettäväksi toimintaan toista luokkaa kuin täällä aiotusta 700 miljoonasta eurosta (helvetin paljon rahaa tietysti sekin). Ja se onkin sitten tosiviisas, joka kertoo miten meille vieras lahjoituskulttuuri saadaan tänne siirrettyä siten, että omaisuus alkaa kasvaa.

Toinen juttu on se, että hallintomallin muutoksella ei saada aikaan mitään. Kärkikympistä löytyy nimittäin nytkin julkisomisteisia yliopistoja (Berkeley, San Fransisco). Siksi toisekseen on vähintäänkin erikoista kertoa, että jotenkuten demokraattinen hallintomalli ei nyt kilpailussa pärjää. Eli demokratia muuten hyvä, mutta kun tosissaan kilpaillaan, niin sitä ei ole mihinkään. Jos lähdetään soveltamaan ulos akateemisesta maailmasta, saadaan vallan loistavia yhteiskuntarakennelmia, eikö?

Ja sitten vielä se, että toimiakseen huippuopisto tarvitsee huomattavasti nykyistä suuremman joukon hakijoita joista karsia. Samalla pitäisi kansainvälisiä opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia saada houkuteltua ihan toiseen malliin kuin nykyään. Sellaiseen puolet tasoon. Kai sekin mahdollista on, vaikka en ymmärräkään ihan että miten.

Eli ei odoteta nyt ainakaan ihan heti hankkeesta jättimenestystä. Laadukasta koulutusta meillä pitää toki parantaa ja tehostaa, mutta se nyt ei välttämättä ole rankingeissa pärjäämisestä kiinni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Nalle Wahlroos sanonut, että hän ei ole typerämmästä hankkeesta kuullut kuin tämä huippuyliopisto. Tärkein peruste tylylle tuomiolle oli se, että esim. Helsingin yliopisto ei nytkään ole mitenkään liian pieni ollakseeni potentiaalinen huippu - eli maailman huiput eivät ole suuria, vaan nimenomaan pieniä. Muut jutut - joista kirjoitat - ratkaisisivat asian. No, nämä on Nallen juttuja... Itse en tähän osaakaan oikein sanoa. -koobra