Pakkoliitokset. Nyt.

Vesilasissa nousi myrsky, kun Helsinki kertoi havittelevansa Länsi-Sipoota, ihan omaksi. Hui kamala. Kuka on yllättänyt? Kenenkään pk-seudulla politiikka seuraavan ei pitäisi olla, Helsingin halu (valtaosiin omiin maihinsa) on ollut tiedossa jo pitkään. Kysymys on ollut vain ajoituksesta, siitä koska todenteolla alkaa tapahtumaan. Nyt tapahtunut päätös oli vain looginen ja odotettavissa oleva seuraus. Tämä kuittaa myös ne höperehdinnät, joita julkisuudessa on esiintynyt salaisesta valmistelusta.

Toivottavasti Helsinki tietää mitä tekee, eli vihreä valo Sipoon oleellisten osien nappaamiselle on todella olemassa. Mielenkiintoisempaa on se, mitä tästä voi seurata. Pakkopäätöksiä kuntien liittämisestä, tai niiden osien liittämisestä toisiin kuntiin ei ole tehty ihan hetkeen. Tästä voisi parhaimmillaan syntyä oiva ennakkotapaus.

Se pakko -tai jumitilanne, johon kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS) on nyt jäänyt kuvastaa hyvin sitä, mikä on tilanne ja mitä pitäisi tehdä. Tarvitaan suunnitelma ja tahto sen toteuttamiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että piirretään kartta, johon merkitään kunnat ja sitten päätetään niiden muodostamisesta. Tämä tosin tarvinnee uuden hallituspohjan, josta maalaisliitto on ulkona.

Maalaisliiton on pakko vastustaa pakkoa, koska sen valta nojautuu lukuisiin kunnallisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Lisäksi sen virkamieskoulu muodostuu sen hallitsemista pienistä kunnista, joihin voidaan sijoittaa sopivia ihmisä kunnanjohtajan paikoille kasvamaan korkoa ja lähteä sitten valuttamaan näitä etelään, isompiin kuntiin ja ministeriöihin. Tätä sillä ei ole varaa menettää tai ainakin menetys sattuu paljon.

Kokoomus ja SDP taas ovat käytännössä pakkoliitoksiin valmiita. Tuskin kuitenkaan haikailemassani kunnat kartalle ja päätökset toteen mielessä, mutta osin joka tapauksessa. Vaikka äänestäjän pelko saakin - ikävä kyllä - molemmat olemaan julkisuudessa toista mieltä.

Kun poliittisesta tuli eettistä

"Testamentti" tilitys jatkuu.

Politiikka on ongelma. Sitä ei uskalleta tehdä. Siitä syystä esimerkiksi seksinoston kielto, hedeltmöityshoidot, tai samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti muodostuvat isoiksi asioiksi. Siis sellaisiksi, joita puidaan paljon ja joista otetaan yhteen.

Ne ovat eettisiä kysymyksiä, joissa kannat yleensä liittyvät kunkin omaan vakaumukseen. Ne eivät kuulu - tai niiden ei katsota kuuluvan - siihen joukkoon asioita, joita politiikka ohjaavat ideologiset rakenteet kuuluvat. Sekin on tavallaan virheellinen kuva, mutta kertoo paljon.

Kun ei uskalleta käydä keskustelua siitä, millaisilla arvopohjaisilla ratkaisuilla halutaan mennä eteenpäin, perusteellaan muita (kuin eettisiä) asioita, hyötyyn tai faktoihin perustuvilla ajatuksilla. Näin ollen politiikka katoaa, käydään muka-keskustelua, muka-tosiasioilla ja yritetään löytää kaikkia yhdistävää hyötyä päätöksistä.

Eettiset kysymykset ovat sinällään erittäin tärkeitä, mutta niiden asema ei ole politiikan pyramidin huipulla. Ne nousevat sinne, koska keskustelua yhteiskuntarakenteesta ei käydä. Ei uskalleta tai ei haluta. Jostain syystä esimerkiksi veronalennusten tai veropolitiikan osalta ylipäätään ei haluta käydä keskustelua niiden arvoihin perustuvista vaikutuksista mm. suhteessa tulonjakoon ja yhteiskuntarakenteesen. Niistä keskustellaan vain mainituin hyötyargumentein, eli parantavatko ne työllisyyttä tms. Huomionarvoisia näkökohtia, mutta entä se kokonaisuus, entä se ideologia - se mitä me haluamme sen sijaan mitä tapahtuu?

Juhannusta kaikille

...... juhannusta ! (täytä tuohon itsellesi mieluisin laatusana, keksi itse tai valitse listasta: aurinkoista, pullorikasta, kevyttä, poreilevaa, punaista, juovuttavaa, hyvää, erinomaista, suurenmoista, ekstaattista, hilpeää, jurrista, tömisevää, rauhallista, helevetin vesisateista)

Politiikasta ja juhannukset pätee edelleen se, mitä viime vuonna kirjoitin. Ugh. Mökille.

Perskärpäset ja karrieristit

Tämä on tavallaan julkipolitiikasta sivuun siirtymiseni jälkeisen "testamentin" ensimmäinen osa. Yksi asia, joka minua politiikassa ärsyttää, paljonkin.

Se on se, että politiikka - varsinkin silloin, kun siinä on jotain imua, kuten nyt - vetää puoleensa perskärpäsiä ja karrieristeja. Siis sellaisia henkilöitä, jotka ovat mukana edistämässä omaa uraansa ja omaa etuaan. Sellaisia ihmisiä, joille on mahdollista nähdä politiikka uravalintana.

Perskärpäsiä ja karrieristeja ei näe siellä, missä pitäisi tehdä lujaa duunia koko porukan eteen, pyörittämässä järjestökonetta, suunnittelemassa seminaareja, tekemässä talkoita ja niin edelleen. He ilmestyvät paikalle silloin, kun suunnitellaan heitä ja heidän etuaan koskevia asioita, kuten eduskuntavaaleja. Heidät tapaa myös silloin, kun paikalla on toimittajia, joiden viereen voi liimaantua. He valitsevat asiansa sen mukaan, mikä heistä näyttäisi kulloinkin olevan mediaseksikästä tai syystä tahi toisesta muuten ihmisiin vetoavaa.

Politiikka, vakavasti ymmärrettynä, siten kuin minä sen näen, ei voi olla uravalinta. Se on mahdollisuus olla mukana toimimassa sellaisten asioiden puolesta joihin todella uskoo ja joita yhteisesti halutaan edistää. Ei se silloin voi olla ura, aina toimitaan - toivottavasti - jonkinlaisen demokraattisen luottamuksen varassa. Jos siitä tekee itselleen uran, se tarkoittaa jatkuvaa kosiskelu, mielistelyä ja rektaaliaukon nuoleskelua. Näissä asioissa jotkut ovat uskomattoman hyviä ja onnistuvat saavuttamaan itselleen statuksen.

Politiikassa mukana olevien, niiden jotka työtä tekevät tosissaan, pitäisi olla paljon paljon suoraselkäisempiä näiden ihmisten edessä. Ei heitä pitäisi suorastaan kiljuen ottaa ehdokaslistoille tai buffata poliittisella virkamiesuralla eteenpäin, siksi että he sattuvat maksimoinaan oman etunsa. Pitäisi osata olla kriittisen allerginen. Kertoo ehkä sitten toimijapulasta koko poliittisessa kentässä, että näin ei ole. Tai sitten kysymyksessä on inhillinen ilmiö, josta ei pääse eroon. Syvältä se on silti.

Politiikka parhaimmillaan, aidoimmillaan ja ihanimmallaan on joukkuepeliä. Siinä porukka on tärkein ja yksilö tulee vasta sitten, tosin tietysti tärkeänä osana joukkuetta. Silloin voidaan vastata kuin Jutila muinoin vuoden -95 lätkäkullan jälkeen Tampereen keskutorilla, kun häneltä kelloa kysyttiin: "emmää vaa tierä, mut kunnia kuuluu kyl koko joukkueelle".

Jalkapallon voimaa

MM-kisat ovat pyörähteneet mukavasti käyntiin. Suuria yllätyksiä, muutamaa tasapeliä lukuunottamatta (Ruotsia ei käy sääli ja, ihan aikuisten oikeesti, odottiko joku muka Ranskalta jotain...). Pelejä on ehtinyt katsomaan jopa yllättävän paljon, vaikka kotona onkin asiaa haittaava tekijä.

Jalkapallo on (joukkue)urheilun kuningaslaji - siitä ei pääse mihinkään. Hassu ilmiö on sinällään se, että laji on luonteeltaan erittäin kansainvälinen, pelaajat ja joukkueet operoivat lähes globaalissa mittakaavassa, mutta arvokisat vetoavat mahdollisimman primitiivisiin kansallistunteisiin. Toisaalta pienelle nationalismille joukkueen kannatuksen muodossa voi olla paikkansa, jos ja kun se ei vaikuta laajemmalla tasolla.

Minulla on suuria vaikeuksia kannattaa mitään "isoista" maista. En tiedä onko se luonteessa vai aatteessa, että tuppaan olemaan peleissä pienemmän puolella. Voi kuinka toivoinkaan eilen Kroatian voittoa Brasiliasta, miten kannustinkaan Sveitsiä Ranskaa vastaan ja niin edelleen. Ja se oma suosikki on edelleen Norsunluurannikko, joka on korvike sille Kamerunille. Jos Norsunluurannikko ei mene jatkoon, niin sitten kannata sitä afrikan maata, joka pääsee jatkoon. Ja jos mikään ei mene, onkin mietinnän paikka.

Jalkapallo on enemmän ihmisiä liikuttava asia kuin politiikka. Monessakin mielessä. Sitä ja sen sankareita voisi hyödyntää valistus -ja opetusmielessä paljonkin.

Hallituspohja ja poliittinen keskusta

Vanhanen kertoi maalaisliiton puoluekokouksessa, että kaikki muut hallituspohjat käyvät, paitsi ylileveä. SDP:n puoluesihteeri ehti tuota hämmästelemään, koska hänen mukaansa maall. kuitenkin korostaa, että kaikki vaihtoehdot ovat auki. Pikkunäppärää kritiikkiä, jota ei kannattaisi esittää.

Itsestäänselvää pitäisi olla, että hallitus ei saa olla parlamentaarisesti "ylileveä" kuin poikkeuksillisissa tilanteissa. Tätä oli tilanne 1995 Lipponen I muodostuessa, Lipponen II taas ei enää vastannut tarvetta ja pohja näkyikin jähmeytenä aika ajoin. "Ylileveä" hallituspohja sopii ja toimii, kun on yhteinen missio - akuutti tarve - jota pitää hoitaa ja ajaa. Yhtään normaalimmassa tilanteessa se estää kompromissien tarpeellaan ja opposition voimattomuudella politiikantekoa.

Vanhanen tuskin näin syvällisiä ajatteli kuitenkaan. Hänella ja maalaisliitolla vain on selkäydinpelko siitä, mitä on olla oppositiossa, kun hallitus on niin vahva, että sille ja sen esityksille ei mahda yhtään mitään. Kahdeksan vuotta opettaa.

Viikonlopun kokoukset toivat antia myös siitä, että kaikki kolme suurta puoluetta olisivat pyrkimässä kohti poliittista keskustaa (maalaisliittohan ei siellä ole, ei ole koskaan ollut). Kokoomuksen osalta tästä saatiin eksaktia ohjelmanäyttöä, ja SDP:n osalta suoritettiin mediassa implisiittistä päättelyä.

Trendi ei ole uusi. Schröderhän nousi Saksassa valtaan sloganilla "Neue Mitte" ja samansuuntaisia olivat Blairin New Labourin teemat. Poliittiseen keskustaan pyrkiminen on tyhmää, yksiselitteisen tyhmää. Keskustassa ei ole jäljellä kuin pragmatismi ja lyhyen tähtäimen politiikka. Siellä unohdetaan, että ei kaikkia voi miellyttää yhtä aikaa. Siinä unohdetaan se, että kompromisseja ei pidä tehdä valmiiksi, vaan parasta politiikka syntyy, kun eri näkö- ja aatekannat kohtaavat politiikan teon arkipäivässä.

Kolmikanta

Jyrki-boy ei tykkää kolmikannasta. Siinä ei sinällään ole mitään hämmästyttävää, kannassa siis.

Se on vähän hämmentävää, että kolmikantaan ei haluta Jyrkin sanojen mukaan sitoutua tietämättä sisältöä. Ursäkta mig? Kolmikannassa on kysymys neuvotteluista työntekijäin -ja antajain sekä julkisen vallan välillä. Ei kait ole mitää keinoa tietää neuvottelujen saati niitä mahdollisesti seuraavien sopimusten sisältöä etukäteen.

Sitoutumisessa kolmikantaan on kyse siitä, halutaanko sitoutua neuvottelujärjestelmään, jossa työmarkkinoiden eri osapuolet istuvat samassa pöydässä. Ei siinä ole kysymys sitoutumisesta etukäteen tiettyihin sopimuksiin. Historia todistaa, että kolmikanta on saavuttanut tuloksia ja että eri osapuolet ovat eri aikoina taipuneet kompromisseihin - esimerkiksi työntekijäpuoli laman aikana nollakorotuslinjaan.

Miksi siis ei haluta sitoutua neuvotteluihin? Se on kummallista - tai olisi kummallista ellei näkisi, että kysymys on siitä, että neuvotteluja ei pidetä haluttavina, vaan politiikan tarkoituksena on päästää yksi osapuoli asemaan, jossa ehtoja voidaan sanella. Mikä sinällään on pelottavaa. Yhteistyö ja neuvotteleminen ovat olleet - ja ovat - suomalaisen politiikan ja työmarkkinajärjestelmän voima.

Äärioikeiston vaara

Päivän uutiset kertovat, että äärioikeiston kannatus on nuorten keskuudessa nousussa Ruotsissa. Kysymyksessä on jo Tanskasta ja Norjasta tuttu ilmiö, muukalaisvastaisuus -ja vihamielisyys keräävät kannatusta, ja ainakin oikeistopopulistit voittavat näillä teemoilla vaaleja.

Ilmiö olisi syytä Suomessakin ottaa vakavasti, ennen kuin se kaatuu käsiin. Tällä hetkellä näyttää, että syytä huoleen ei ole. Mutta niin ruotsalaisetkin vielä vuosi kaksi sitten uskoivat. On syytä toimia, ennen kuin pitää reagoida.

Suomessa olisi varmasti tilaa melko radikaalillekin oikeistopopulistiselle puolueelle, jos sellaista vedettäisiin kasaan riittävällä suunnittelulla ja karismaattisen johtajan voimin. Timo Soinista ei siihen ole, mutta ei ole sanottua, etteikö tällainen johtaja ja liike voi ilmaantua.

Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, että asiassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Vaikeista asioista maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyen ei haluta puhua. Eikä niitä yritetä edes piilossa hoitaa kuntoon, vaan pistetään sormet ristiin ja toivotaan parasta. Toivotaan, että Suomessa tilanne ei pahene. Kyllä se pahenee, jos mitään ei tehdä.

Blog is Back

Muutto on onnellisesti (?) takana. Demarinuorten puheenjohtajuus jätetty 100-vuotisjuhlien yhteydessä taakse ja arki alkaa taas pikkuhiljaa rullaamaan. Aika palata myös rakkaan kirjoittamisharrastuksen pariin.

Toimistotyöntekijälle on muuten varsin raskasta tehdä yhtäkkiä 16-17 tuntisia remonttipäiviä ja muuttaa siihen päälle. Tuli oltua kohtuu poikki. Jälki on onneksi sen mukaista ja punaiset sekä vaaleanruskeat seinämme muodostavat oikein mukavan kontrastin. Tekemistä on vielä jäljellä, uudet liukuovikaapit tulevat vasta juhannusviikolla, mutta varsinainen muuttostressi alkaa olla taakse jäänyttä elämää.

Demarinuorten puheenjohtajuuden jättäminen oli haikeaa, hyvin haikeaa. Puhuin itseni lähes kyyneliin jättäessäni jäähyväisi liittokokoukselle. Elettyä elämää ja tehtyä työtä on järjestön parissa takana aikamoinen rupeama, 12 vuotta siitä alkaen kun kahdeksantoistakesäisenä aloitin nuorisojärjestöaktiivina. Nyt on toinen aika ja toiset johtajat, oma sukupolveni olikin jo minua lukuunottamatta käytännössä kokonaan eläköitynyt nuorisoliitosta. Suunnittelun alla on poliittinen "testamentti", joka saattaa tänne blogiin jossain vaiheessa ilmestyä. Siis tunnot ja ajatukset julkipolitiikan ainakin toistaiseksi jäätyä taakse - taustalla puuhaan toki jatkossakin.

The story is to be continued...

Toimiva oppositio

Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa tällä viikolla, että pitääkö seuraavan hallituspohjan olla nykyistä laajempi. Hämmenyin. Miksi tätä pitää edes kysyä?

Erittäin laaja hallituspohja on perusteltu vain poikkeusoloissa - Suomessa viimeksi laman selvittämisen yhteydessä. Parlamentaarinen demokratia tarvitsee toimiakseen vahvan opposition. Sillä pitää olla sekä poliittista voimaa että ideaalitapauksessa myös rohkeutta ja kykyä haastaa hallitus. Opposition päätavoitteenahan pitää olla hallituksen kaataminen, sen linjan päätösten osoittaminen virheellisiksi ja oman linjan esiin tuominen.

Poliittisesti meillä on nyt riittävän vahva oppositio. Kykyä ja rohkeutta siltä tosin puuttuu. En voi olla kuin hämmästelemättä sitä, että Kokoomus ei ole missään vaiheessa tuonut esimerkiksi kunnollista varjobudjettia julkisuuteen. Se olisi kuitenkin erittäin vahva ase oman vaihtoehdon esittelyyn.

Ja niin puhui Halonen

Olen yllättynyt, erittäin yllättynyt. Halosen puhe Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa eilen oli sisällöltään osin kyllä hämmästyttävä.

Tämän suoremmin ei tp voi viestiä hallitukselle, että hänestä unionin perussopimuksen ratifioinnilla ei ole ainakaan kiire, älkää hätäilkö. Yllättävää, että Halonen otti asian esille. Ja hienoa, että joku korkeakin taho huomaa kuinka yksisilmäistä uskontunnustusta ratifiointikeskustelu on ollut. Siis sitä, että on pakko ratifioida, kun on pakko ja meistä tule niiiin paljon uskottavampia ja niin edelleen...

En suoraan sanoen olisi edes uskonut, että tp on tuota mieltä. Mutta hyvä näin. Voisikohan asiasta nyt keskustellakin, julistamisen sijaan?

---
Blogin viimeaikainen hiljaisuus ei ole johtunut viime viikon syntymäpäivistäni tai siitä, että täytin kolmekymmentä ja kriisi olisi estänyt kirjoittamisen. Tai pitkiksi venähtäneestä juhlimisesta. En ainakaan tunnusta.

Suojelun kirot

Helsingin Pihlajamäki suojellaan ensimmäisenä 1960-luvun lähiönä. Ihan kiva. Siis, että uudempaakin ympäristöä, rakennettua ja rakentamatonta suojellaan.

Niin kivaa ei ole se, että suojelu hankaloittaa ihmisten elämään. Tämähän tarkoittaa, että Pihliksen vanhoihin "torneihin" ei saa rakentaa hissejä. Ne kun eivät mahdu sisään rakennuksiin, vaan pitäisi tehdä ulkoseinälle pullistumiksi. Onko suojelu niin tärkeää, että nykyaikaisia asumisen helpottamisen välineitä ei voi käyttä? Minusta ei.

Suojelulinja menee muutoinkin liian pitkälle. Tällä menolla suojellaan kaupunki hengiltä. Tästä aiheesta olen maininnut aiemmin esimerkiksi Makkaratalon ja Stora Enson yhteydessä.

Suojelulla on paikkansa, mutta sillä ei saa pilata mahdollisuuksia elämän laadun parantamiseen ja järjen käyttöön.

Maalaisliittoa lainaten

Hallituksen ja eduskunnan piiristä on viime kuukausina kuulunut vahvoja epäilyjä siitä, että maalaisliitto/kepu on lyönyt jarrut päälle kunta-ja palvelurakenneuudistuksessa. On siitä saatu kohtuullisen selväsanaisia viestejä, myös kepujohdosta. Onpa maalaisliiton suunnalta väläytelty jopa päätösten siirtämistä seuraavalle hallitukselle.

Tuossahan olisi kyse vaalien alla raskaaksi käyvän vastuun siirtämisestä seuraavalle vetoporukalle. Uudistus on maalaisliitolle raskas, heillä ei valtapoliittisesti ole kuin hävittävää.

Lainataanpas vähän vanhaa suosikkiani, totuuden Kemijokea, Maalaisliiton verkkolehti Apilaa:
"...Keskustalle ihmiset ovat tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta. Tästä periaatteesta puolue ei tingi – toisin kuin esimerkiksi Sdp ja Kokoomus, joita ei kauniista puheista huolimatta tunnu juurikaan kiinnostavan kasvukeskusten ulkopuolinen Suomi."

Suojalauseke. Me ihan oikeesti puolustetaan syrjäkyliä edelleen. Syyttävä sormi kohti muita isoja puolueita, että ne ajattelevat vain kansan enemmistön etua, toisin kuin me. Maalaisliitto näyttää edelleen uskovan, että Suomi voi pysä sillä tavoin kokonaan asuttuna, kuin nyt. Me muut tiedämme ettei se voi. Kasvukeskuksista ei riitä rahaa perunasäkeillä kannettavaksi niin, että kaikki syrjäkylät tekohengitettäisiin eläviksi.

"Kunta- ja palvelurakenneuudistus on historiallinen. On erinomaisen tärkeää, että sitä valmistellaan juuri Keskustan johdolla. Puolue on satavuotisen historiansa aikana ollut turvallinen uudistaja ja on sitä edelleen. Keskusta kantaa vastuunsa jälleen kerran. "

Historiallinen, vai historiaa? Olisi kiva tietää, että mistä puolue kantaa vastuunsa, uudistuksen koko valtakunnan eduksi koituvasta läpiviemisestä vai kannattajiensa etujen turvaamisesta. Turvallinen uudistajahan tarkoittaa tuossa, että ei uudisteta liikaa. Uudistetaan silleen ihan vähän vaan ettei kenestäkään vahingossa tunnu pahalta. Siitä huolimatta, että uudistuksen tarve on enemmän kuin selkeä.

Lainarahalla saa ja...

HS:n kaupunkiblogissa, josta on tullut kunnallispolitiikan pelikenttä, väännetään taas/edelleen keskustatunnelista

Keskustatunnelista ei sen enempää. Se on mahdollinen ja oikein toteutettuna järkevä liikenneinvestointi. Piste.

Kommenteissa on mielenkiintoinen vihriän valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon kommentti:
"Mitä tulee tunnelin kustannuksiin, tunnelin kannattajat eivät ole toistaiseksi kyenneet ratkaisemaan sen rahoitusta millään tavalla. 350 miljoonaa on paljon. Se on väistämättä pois myös peruspalveluista. Maija Anttilan mukaan tosin tunneli voitaisiin rahoittaa lainarahalla. Itse ottaisin lainarahaa mieluummin vaikkapa vanhus- ja muiden sosiaalipalveluiden asianmukaista hoitamista varten. "

Niin. On aika yleistä, että millään kunnalle ei ole ylimääräistä 350 miljoonaa mihinkään yksittäiseen investointiin sijoitettavaksi. Ja vaikka olisikin, ei siltikään välttämättä olisi järkevää rahoittaa investointia omalla rahalla. Investoinnit tavataan, niin liike- kuin kunnalliselämässäkin, rahoittaa lainarahalla. Miten sitten on ratkaisematta se, miten rahoitus hoidetaan - ei ole vielä keksitty miltä rahoitustaholta lainaa haetaan? Ja miten niin se on pois peruspalveluista. Äly taitaa sittenkin olla rajallinen luonnonvara.

Peruspalveluiden rahoittaminen ei yksinkertaisesti ole vertailukohta - investointi ja juoksevat kulut eivät ole samalla viivalla. Jos vihreissä sellainen talouspoliittinen (ei-)ajattelu on yleisempääkin, että lainarahalla kannattaa rahoittaa juoksevia kuluja, niin pelottaa.

Tottakai, jos jokavuosi kuluisi tuo summa tunneliin, niin silloin minäkin kannattaisi rahan satsaamista kohdettuihin palveluparannuksiin/korjauksiin. Mutta näinhän ei ole. Investointi maksetaan kerran ja kuoletetaan sitten pois lukuunottammatta ylläpitokuluja, joita tulee kaikesta toiminnasta muutoinkin.

Lainarahalla saa ja erikseen pitää miettiä, mikä on järkevää.

Tasaveroa pukkaa taas

Tasavero keskutelu tulee taas! Tällä kertaa kaikkien työnantajien sankari(tar) Eva iskee raportin pöytään, jonka esityksiä se ei kuitenkaan kannata, vaan omien sanojensa mukaan vain herättelee keskustelua ;)

Tasaverosta olen edelleen samaa mieltä kuin aiemminkin molemmissa postauksíssani. Se nyt ei vaan käy.

Mielenkiinoista tämän vakautta ja yhteiskunnan tasa-arvoisuutta vähättelevän raportin kohdalla onkin keskustelun jatkumisen lisäksi käytetyt perustelut. Mistä pirusta Eeva löytääkin tuollaisia kiiluvasilmäisiä tutkijamiehiä, jotka ihan tosissaan selittävät, että mallista hyötyvät kaikki, eikä se millään tavalla vaaranna suomalaista hyvinvointipolitiikkaa, kun kerran julkisen sektoriin kokoon ei puututa. Ikään kuin tutkija ei olisi ikinä kuullut siitä, että tulojen tasaus on myös osa hyvinvointipolitiikka - tai ehkä kyse on ymmärryksestä.

Mielenkiintoista on myös se, että tutkija itse sanoo, että puoluepolitiikka tähän ei kannata sotkea. Esitykset ovat niin hyviä, että politiikka ei kuulu tähän. Suurin piirtein näin hän radiossa sanoi. Samaan aikaan raportin otsikossakin jo puhutaan oikeudenmukaisuudesta, joka on mitä suuremmissa määrin ideologinen kysymys ja sitä kautta puoluepolitiikkaa. Ja, rakas tutkija, ekonomisti Nyberg, jotkut meistä pitävät tulonjakopolitiikkaa edelleen politiikkana - jopa erittäin tärkeänä ja keskeisenä osana suomalaista hyvinvointipolitiikkaa.

Don't cry, Argentina

Argentiinan presidentti on nyt julkisesti vedonnut Suomen hallitukseen kiistassa Botnian sellutehtaasta.

Tämä vertautuu tietyssä mielessä Muhammed pilakuvakiistaan. Maa, jossa on toisenlainen poliittinen kulttuuri ja perinne, huutaa toisen maan hallintoa apuun asiassa, johon tällä ei ole mitään toimivaltaa. Ei Suomen hallituksella ole mitään valtaa sanoa Botnialle, että keskeyttäkää rakennustyöt. Ei meillä puututa yritysten toimintaan sillä tavoin.

Vertaus menee kuitenkin pidemmällekin. Samalla tavoin kuin Tanskan hallitus ei olisi menettänyt yhtää mitään sanoessaan, että se on pahoillaan, ei Suomen hallituksellakaan olisi mitään menetettävää sanoessaan, että se suosittelee aikalisän ottamista. On sitten ihan Botnian oma asia miten se suosituksen kanssa menettelisi.

Voisihan hallituksemme myös sanoa senkin, että kiitos, oikein mielellämme ottaisimme sen uuden tehtaan tänne Suomeen, mutta minkäs teet...

Mikä D&D hahmo olet?

Törmäsin tähän testiin "Mikä D&D hahmo olet?" Iljan blogin kautta. Ensimmäinen testi, joka nyt vaan oli pakko tehdä. Te jotka ymmärrätte miksi, ymmärrätte. Te muut, asiaa tuskin pystyy kovin helposti selittämään ilman tuntien, päivien ja vuosien viettoa papereiden ja hassumuotoisten noppien parissa...

I Am A: Chaotic Good Half-Elf Ranger Fighter

Alignment:
Chaotic Good characters are independent types with a strong belief in the value of goodness. They have little use for governments and other forces of order, and will generally do their own things, without heed to such groups.

Race:
Half-Elves are a cross between a human and an elf. They are smaller, like their elven ancestors, but have a much shorter lifespan. They are sometimes looked down upon as half-breeds, but this is rare. They have both the curious drive of humans and the patience of elves.

Primary Class:
Rangers are the defenders of nature and the elements. They are in tune with the Earth, and work to keep it safe and healthy.

Secondary Class:
Fighters are the warriors. They use weapons to accomplish their goals. This isn't to say that they aren't intelligent, but that they do, in fact, believe that violence is frequently the answer.

Deity:
Solonor Thelandria is the Chaotic Good elven god of archery and the hunt. He is also known as the Keen Eye, the Great Archer, and the Forest Hunter. His followers respect nature, and only hunt when needed, but are quick to defend the forest from intruders. Their favorite weapon is the bow, and they tend to be extremely talented with it. Solonor Thelandria's symbol is an arrow with green fletchings.

Find out What D&D Character Are You?, courtesy ofNeppyMan (e-mail)

Sekalaista

Julkaisemissa näyttää olevan menossa kuiva kausi. Se ei niinkään johdu siitä, etteikö mielenkiinoista tapahtuisi niin politiikassa kuin omassakin elämässä - mistä esimerkkinä puoliskon diagnosoima kolmenkympin kriisi.

Politiikan puolella taas tapahtuu nyt jo vanhalla kunnon kunta-ja palvelurakenneuudistuksen sektorilla. Tai siis ei, tapahdu, mutta puhutaan paljon: sdp nokittaa kokoomusta ja kokoomus reagoi odotetulla tavalla...
Euroopassa tapahtuu muuallakin kuin Ranskassa. Olette varmaan kuulleet, siitä hassusta saappaan muotoisesta valtiosta - jossa aiemman merkintäni, jonka takana edelleen seison, mukaan pelataan tylsää jalkapalloa - nimeltä Italia. Sen politiikasta en paljoa uskalla kommentoida, on se sen verran sekaista. Viimeksi tänään löytyi äänestyslippuja kaatopaikalta... Suomesta ei montaa italiaisen järjestelmän tuntijaa edes löydy, jotka todella osaisivat asiaa analysoida. Prodille pisteet kotiin kuitenkin, toivottavasti hänen osin mahdottoman tuntuinen koalitionsa saadaan pystyyn, pysyy kasassa ja saa myös jotakin aikaan.

Ja vielä kevennys pääsiäisvapaille, nettikyselyitä on maailma täynnä, mutta up-demarin tämän viikkoinen sai hymyn väreet kareilemaan suupielissä ihan tosissaan: Kuka tai mikä oli/on pahin petturi? Ei se kysymys, mutta ne vaihtoehdot.

Taipui se sittenkin

Ranskan hallitus antoi periksi mielenosoittajille pitkään kestäneiden mielenilmausten jälkeen. Virallisesti siis tässä vaiheessa presidentti puuttui peliin, mutta tiedotteessahan korostetaan neuvottelua hallituksen kanssa.

On hienoa, että tuo lakiesitys vedetään pois. Varsinkin kun EK viime viikonloppuna antoi signaalia, että he haluaisivat edetä mainittuun suuntaan myös Suomessa. Onkin ollut haihattelua uskoa etteivät eurooppalaisilla työmarkkinoilla yrityksessä olevat työajanpidennykset, koeajan venyttäminen ja muut työntekijöiden asemaan puuttuvat kehitelmät valuisi myös meille. Otetaan Euroopasta esimerkkiä, myös kaikessa huonossa.

Mielenosoitusten paine on ollut Ranskassa valtava, mutta lain poisvetäminen on silti äärimmäisen kova juttu. Osittainhan se merkitsee hallituksen toimintakyvyn menettämistä, kun jo tehty päätös perutaan mielenosoitusten johdosta. Annetaan signaali, että jo tehdy päätökset voidaan perua kaduilla, kunhan väkeä saadaan tarpeeksi liikkeelle. Asetelmat muuttuvat Ranskassa siis vähintäänkin mielenkiintoisiksi.

Rikollinen julkinen valta

Kunta-alan ammattijärjestöt haluavat laittomat määräaikaisuudet pois. Tämähän on jo vanha viesti, julkisen alan olisi alettava itse noudattamaan lakeja määräaikaisuuksien käytössä.

Nythän tilanne on se, että kunnat ja valtio sekä julkinen valta muutoinkin on pahimpiä määräaikaisuuksien ketjuttajia ja muuten väärinkäyttäjiä. Poliitikoille pitäisi olla kestämätöntä se, että se sektori työmarkkinoita, joka edes jotenkin on suorassa kontrollissa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nähden, rikkoo eniten tästä säädettyjä lakeja.

Jostain kohtaa päätöksentekoketjua puuttuu joko tahtoa hoitaa asia kuntoon - tai sitten puuttuu osaamista. Itse väittäisin, että molempia. Monelta päättäjältä loppuu rohkeus kesken, kun pitäisi rahapulaa tai muuta teknistä perustetta käyttävä virkamies komentaa päätöksellä kuriin ja esimerkiksi vakinaistaa työsuhteita. Tällaiset päättäjät eivät ole luottamustoimensa arvoisia.

Julkisen vallan on pikkaisen paha mennä vaatimaan kovaan ääneen toimia yksityiseltä sektorilta kun omaakaan pesää ei saada kuntoon.