torstaina, helmikuuta 26, 2009

Hallituksen teki temput, mutta miksi?

Lisää hintaa viinalle ja niin edelleen. Ennen kaikkea se eläkeiän nosto. Hallitus teki temput, mutta syyt ovat kovin hämärät. Vaikutuksiltaan tuo nosto tuskin on kovin dramaattinen, mutta toimintatavan seuraukset voivat olla, kuten jo ainakin Pete ja Esa ovat todenneet.

Tämä taas pistää ihmettelemään todellista motivaatiota entistä enemmän. Jos kerran tempulla ei ole kovin dramaattisia vaikutuksia, miksi ihmeessä se pitää tehdä tavalla, joka ärsyttää tiettyjä tahoja, kuten vaikkapa työntekijäjärjestöjä? Kun en oikein jaksa uskoa siihen mahdolliseen – mutta minusta siis epätodennäköiseen – vaihtoehtoon, että hallitus olisi niin tyhmä, että päätti juuri nyt ruveta lyttämään ay-liikettä siihen maanrakoon, johon se hallituksen mielestä varmasti kuuluu.

Tuskin tämä porvarihallitus on tietämättä sitä, että ay-liikkeellä on taipumusta vahvistua laman oloissa ja myös koventaa otteitaan. Tämän vahvistumisen vaikutukset ovat ehkä laman aikana ja nykyhallituksen oloissa kovin vaatimattomat, mutta kannattaisi ehkä kysyä sitä, mitä sen jälkeen. En siis jaksa uskoa määrätietoiseen lyttäykseen.

Parempi selitys voisi olla esimerkiksi se, että hallituksen välinen kitka on lisääntymässä ja lisääntyy ainakin toistaiseksi jatkuvasti – ainakin niin kauan kuin kokoomuksen gallupmenestys jatkuu ja maalaisliitto painii sisäisten ongelmiensa parissa. Toinen mahdollinen selitys on edellisessä postauksessani viittaama kokoomuksen sisäinen tila. Kun puolueen kova ydin inhoaa harjoitettua retoriikkaa ja osin politiikkaa, pyrkivät sen asiat pulpahtelemaan vastoin virallista yhteistyölinjaa ulos. Kokoomus sekoili asian näin.

Ja ehkä todennäköisimpänä vaihtoehtona: kokoonnuttiin tarkastelemaan tilannetta meillä ja muualla, oltiin omalla porukalla ja katsottiin mitkä kortit on kädessä ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja se oli sitten joku, kukaan ei muista että oliko se Mauri vai Jyrki, joka sanoi, ”ei saatana, pojat. Ei tästä mitään tule, pakko painaa paniikkinappula pohjaan.” Ja sitten me ruvettiin hoitamaan kriisiä niillä keinoin mitä ensin tuli mieleen.

maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Kokoomuksen kaksi tietä

Kokoomus nousi nykyiseen poliittiseen nousukiitoonsa strategialla, joka edellytti siltä vastustajan argumenttien varastamista ja asettumista (julki)poliittisesti mahdollisimman lähellä pahinta vastustajaa. Strategia edellyttää tämän toiminnan jatkamista. Eikä tässä mitään, kysymyshän on jo poliittisen vallantavoittelun klassikosta.

Nyt olisi mielenkiintoista tietää, mitä puolueen strategit yhdessä viestintäkonsulttiensa kanssa ovat keksineet väistämättömän varalle. Historian tuntemien esimerkkien valossa, samoin kuin käynnissä olevaa kehitystä tarkastelemalla, näyttää siltä, että kokoomuksella on nyt kaksi tietä.

Ensimmäinen on se, että ero todellisuuden – harjoitetun politiikan – ja käytetyn retoriikan välillä kasvaa liian suureksi. Yksinkertaisesti äänestäjät havaitsevat bluffin ja vetävät siitä omat johtopäätöksensä. Toinen vaihtoehto on se, että puolue todella muuttuu sen kohteen, jolta varasti retoriikkansa kaltaiseksi. Molemmat tapaukset johtavat luonnollisesti puolueen kannatukseen (jyrkkään) alamäkeen. Kusetuksesta ei pidetä, eikä toista demaripuoluetta tarvita.

Nuo kaksi tietä ovat väistämätön kehitys. Mutta ei tietenkään ole sanottua, että voitaisiin luoda jokin kolmas ura, jota pitkin edetä. Siksi olisikin niin mukavaa tietää, mitä tähän ongelmaan on keksitty. Tiedossa se pitää heidän puoluetoimistollaan olla.

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Pisteitä D-nuorille

Hyvä demarinuoret!

Jonkun pitää ravistella puoluetta asiasta sieltä Saariniemenkatu 6:n sisältäkin. Ex puheenjohtaja kiittää ja kumartaa.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Talouskasvun torjumisesta vihreään talouskasvuun

Joko minä kuvittelen, poliittinen nenäni on tukossa tai sitten ilmassa on kevään sijasta muutosta. Muutos toki taitaa olla yhtä vuodenaikaa pidempi prosessi.

En tiedä kuinka moni muu lisäkseni muistaa vihreiden poliittisen argumentoinnin vielä joitakin hetkiä sitten. ’Vihreä’ tarkoittaa tässä yhteydessä nyt tietyllä tavalla itsensä asemoivaa henkilöä, ei millään tavalla sen yhden puolueen porukkaa. Vaikka siinä porukassa toki moni asemoi itsensä juuri sillä tavalla.

Mutta se asia. Sehän oli se, että ”talouskasvu vaarantaa ympäristön” ja että ”kasvun ideologia on tuhon tie”. Ja tästä eteenpäin seuraavat variantit. Perusajatuksena se, että talouskasvun tilalle on saatava jotain muuta. Välittämättä seurauksista.

Se muutos siis. Sehän on se, että argumentit – ja ehkä tavoitteetkin – ovat vaihtumassa. Enää ei puhuta talouskasvun torjumisesta vaan tavoitellaan vihreää talouskasvua. Eihän siinä voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa talkoisiin. Siis oikeisiin talkoisiin, jossa kaikki vapaasta tahdostaan osallistuvat. Ei siis kokoomussellaisiin, joissa käydään puku päällä leikkimässä työntekoa.

Moni näitä vihreitä lukuun ottamatta, kun on puhunut ”aineettoman kasvun” tai ”luovan kasvun” ,or whatever rhetorics you would prefer,  mahdollisuudesta ja tärkeydestä jo pitkään. Jos vihreä talouskasvu on aito tavoite, niin politiikka on todella siellä suunnalla muuttunut. Ja tämä muutos on yksinomaan hyvä asia.

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Onhan niille kiva nauraa...

Se ruotsalainen automerkki, se, jolla ajaminen on sairautta. Juuri se uhkaa mennä nurin ja meneekin, jos Ruotsin hallituksella on selkärankaa seisoa sanojensa takana. Siis selkärankaa, viisaudesta en mene sanomaan mitään.

Meinaan, sen verran syvässä on minulla(kin) sellainen perussuomalainen  - ei puoluepoliittinen – asenoituminen noihin länsinaapureihin. On mukavaa, kun niille ei aina käy hyvin. Joo, joo. Tiedän, että nämä taloudelliset asiat ovat ikäviä, ja isojen yritysten konkurssit inhimillinen katastrofi. Siitä huolimatta, vasen suupieli nykii pieneen hymyyn.

Mutta onhan niille kiva nauraa, mutta entäpä kun sattuu omalle kohdalle. Mikään taloudellisten asioiden supertietäjä en ole. Siitä huolimatta, näin kaupunkilaisjärjellä, tuntuu siltä, että jos merkittävien yritysten konkursseja – tai lähes sellaisia – sattuu käytännössä joka puolella maailmaa, niin miksi sitten ei meillä. Eli jos uskomaton tuuri ei satu kohdalle, niin kohta rytisee täälläkin.

Se vakavampi kysymys on, että mitä sitten tehdään. Periaatteellisella tasolla juttu on harvinaisen selvä. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa osakkeenomistajille ja yhtiöille kuuluvaa vastuuta. Jos ette ymmärtänyt pistää pahana päivänä rahaa talteen, niin no, paha teille. Käytännöllisellä tasolla taas tämä ei ole yhtään selvää.

On veronmaksajien etu ja asiakin yrittää torjua ison yrityksen konkurssista, irtisanomisista ja niin edelleen aiheutuvaa inhimillistä hätää ja kärsimystä. Näin sosialidemokraattisesta näkökulmasta pitäisi sitten kai sanoa ”case closed”.

Mutta ei nyt ihan kuitenkaan. Joku ajatus on syytä uhrata sille, mitä tämän jälkeen. Yrityksissä – ainakin siinä mädässä osassa – on vallalla käsitys, että vastuun voi ulkoistaa kansanvallalle ja veronmaksajien rahoille. Jatketaanko talousjärjestyksen palattua maailmaan niin kuin ennenkin, kunnes tulee seuraava kriisi. Vai muutetaanko talousjärjestyksessä jotain? Ja jos, niin kenen ehdoilla ja johdolla? Onko se edes mahdollista?

Kysyn, kun en tiedä vastausta. Mutta sehän onkin filosofian paras puoli.

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Sairauskertomusta

Kun tulin viime syksynä mainineeksi, että jalat olivat kipeä, mutta vika keuhkoissa, niin päivitetään sairauskertomusta. Siis minä mitään sairas ole, olo on ihan hyvä ja terveeltä tuntuu. Ja jos ei tuntuisi, niin tuskin viitsisi asiasta valittaa.

Se on vain tämä allekirjoittaneen sairaus niin mystinen. Tai tiedä häntä onko se mystinen lääketiedettä ymmärtäville. Sairauden nimi on siis keuhkosarkoidoosi. Se on joko bakteeri tai virus - eli lähtökohta on kauhean selvä. Se saattaa oireilla jaloissa, silmissä, sydämessä niiden keuhkojen lisäksi siis. 

Minullahan se ei enää oireile missään, mutta pari vuotta tarkkailuluokkaa on päällä. Kävin tänään keuhkolääkärillä ihastelemassa keuhkofotoja ja kuulemassa sanaa. Ja siis rauhaset siellä keuhkoissa ovat (edelleen) turvokissa ja (jotkutmitälienee) entsyymiarvot kohollaan. Tahtoo sanoa, että sairaus on edelleen olemassa, vaikka siitä ei oireita aiheudu. Mukavampaa tietysti näin, kuin toisinpäin. 

Sairas mies, vaikka terve onkin.

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Varttisadan tauti

Kokoomus taitaa nyt olla virallisestikin ottaen sairastanut varttisadan tautiin. Siis tautiin, joka alkaa vaivata puolueita ja etenkin puoluejohtajia, kun kannatus ylittää 25%. Kataisen maanpetturihallituspuheet oppositiosta, opetusministerin katkerien ihmisten puolueet ja sen yhden blondin riisuuntumiset. Oireita alkaa olemaan aika paljon. Tunnettuja varttisadan sairastaneita on lähihistoriasta ainakin Esko A ja Paavo L. Kummankin kohdalla sopii lisäksi epäillä, että onkohan tauti edes mennyt kokonaan ohi.

Valitettavasti kokoomuksen kannatus ei tästä ainakaan välittömään syöksyyn lähde. Historian todisteet ovat vähän ristiriitaisia. Toiset puoluejohtajat ovat päätyneet inhotuiksi ja toiset enimmäkseen rakastetuiksi (Lipponen). Puolueille on sairastumisen jälkeen käynyt kuitenkin huonosti (so long, maalaisliitto, parane pian SDP).

Kokoomuksen kannatus siis kasvanee vielä hetken, edessä on yksi eurovaalivoitto, yksi eduskuntavaalien torjuntavoitto ja kannatuksen mureneminen sen jälkeen. Paitsi jos tautiiin tietysti keksitään lääke. Oleellisen lääke olisi ymmärtää sairastuneensa, mutta tästä ei valtakunnan onneksi mitään oireita ole ilmaantunut.

Varttisadan tauti on tauti, joka tarttuu poliittisesta kannatuksesta ja johtaa puolueen kannatuksen romahdukseen.

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Henkilökohtaisesti, TEAM

Äitini on viisas ihminen, jota arvostan suuresti. Hän on tehnyt pitkän työrupeaman ammattiyhdistysliikkeessä ja olen jo pienenä poikana kuunnellut ja kuullut siihen liittyviä asioita. Ja tähän liittyy henkilökohtainen suhteeni teollisuusliittojen TEAM –hankkeeseen.

Äitini ehdotti ja ajoi teollisuusliittoajatusta silloin, kun se ei ollut niin muodikasta kuin nyt. Itse asiassa silloin ehdotukselle jopa naureskeltiin ja epäiltiin, että tuollaista ei nyt ainakaan ikinä tule tapahtumaan. Aina on ihmisiä, jotka esittävät viisaita ajatuksia ennen aikojaan. Vaikka historia on niin kuin se kirjoitetaan ja asiat etenevät aikanaan, niin olen ylpeä siitä, että tässä asiassa ja tällä kertaa ainakin yksi visionääreistä oli äitini.

Vaikka pidän äitiäni siksi suuressa arvossa, että hänen kantansa olisi lähes yksinomaan riittävä syy kannattaa tätä(kin) liittofuusiohanketta, kannatan sitä myös muista syistä. Riittävästi syitä voi käydä lukemassa osoitteesta http://www.kyllateam.com/

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Muutamia pieniä asioita

On mukavaa aloittaa päivä, kun avaa sanomalehden ja näkee hyviä uutisia. Ei niitä liikaa tässä lamaantuneen taloudellisen toimeliaisuuden tilassa näe. Mutta, se että kepu-maalaisliiton kannatus on laskussa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

**

Asiaa olen sivunnut, mutta en jaksa lopettaa ihmettelyäni. Kun valtiopäivät tänään avataan, niin ohjelmassa on myös jumalanpalvelus. Miksi?

Suomalainen kansanvalta alkaa taas toimia, kun eduskunta kokoontuu säätämään lakeja. Ei ole mitään syytä sotkea tähän maallisen vallan toimintaan yliluonnollisia palvelusmenoja. Ne eivät siihen yhteyteen kuulu, ihan yhtä vähän kuin uskonnopetus kuuluu kouluihin. Ja sitten joku vielä jaksaa väittää, että kirkko ja valtio on meillä erotettu toisistaan. Ero voi ehkä olla vireillä, mutta asumuserovaiheeseen ei ole vielä päästy.

***

Valtio velkaantunee tänä vuonna 8 miljardia euroa. Kiva. Ehkä on pakko, ehkä ei. Sitä tässä vain mietin, että meinaavatkohan kokoomusnuoret nytkin kömpiä eduskunnan portailla vaatimaan velan nopeampaa takaisinmaksua ja muistuttamaan, siitä että se on maksettava.

Näin ne toimivat tuossa viime vuosituhannen loppupuolellakin. Eihän sillä nyt voi olla mitään tekemistä asian kanssa, että jokin tietty puolue on hallituksessa jotkut muut ei? Eihän? Tai sitten valtion velka on parempaa, jos sen nostajana toimii poliittisesti eri värinen valtiovarainministeri.

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Syntinen, saatana ja kurja

Se oli yksi niistä veljeksistä, joka oli otsikon mukainen. Tai tunsi itsensä sellaiseksi. Mielleyhtymä on kaukaa haettu, mutta siltä oma olo on tuntunut, kun pääasiallinen julkisen liikenteen työmatkakäyttö on muuttunut autoiluksi. Niin tehokkaasti allekirjoittaneeseen on purrut tieto ympäristöllisistä seikoista. Omatunto soimaa, kun auton nokka osoittaa kohti toimistoa ja päivän päätteeksi kotiin.

Mutta. Se on lompakko, joka puhuu kovempaa kuin omatunto. Lienen siis lompakko-omatuntoinen, mutta onneksi en varmaan ole tässä maailmassa yksin. Puolisko kun aloitti työmatkojen kulkemisen samaan suuntaan ja kuljemme nyt pääsääntöisesti aamuin illoin yhdessä. Kahden seutukuukausilipun hinnalla autoon tankkaa useamman tankillisen, nykyhinnoilla vähintään neljä, dieseliä. Ja työmatkoihin kuluu vajaa kaksi tankillista. Just do the math.

Yksi keskeisistä miinuspuolista on se, että lukuaika aamuisin ja iltaisin on mennyttä. Plussapuolella löytyy näitä henkilökohtaiseen liikkuvuuteen ja joustavuuteen liittyviä asioita, jotka lienevät kaikille työmatkaajille tuttuja.

Jos tässä on joku viesti niin se on se, että julkinen liikenne häviää yksityisautoilulle, koska kustannukset ovat niin nopeasti suuremmat. Halvemmilla lipun hinnoilla olisimme molemmat bussilla kulkijoita. Olisimme varmaan sitä toki siinäkin tapauksessa, että joutuisimme maksamaan jonkin tietullin tuossa matkalla. Siinä olisi vain se keskeinen ero, että sitten myös vituttaisi, eikä julkinen valta tuntuisi ollenkaan mukavalta.

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Sota läskiä vastaan

Herra yksin tietää.... äää. Eihän se pidä yhtään paikkaansa, kukaan ei yksin tiedä ja pikemminkin kaikki minut tuntevat tietävät, että sodalla läskiä vastaan olisi myös henkilökohtaista käyttöä. Pitäisi aloittaa personaalisota. Se on kuitenkin varsin mieleenkiinnoton aihe ja kohtuullisten toteutumaton tulevaisuudenkuva.

Mutta tämä armeijan aloittama - kuinkahan mones lienee jo? - sota läskiä vastaan. Alokkaat eli Suomen nuoret miehet lihovat ja laiskistuvat. Eivät poikaparat enää jaksa juosta pitkin metsiä ja leikkiä sotaa huutelemalla "Sarrrrja! ja "laukaus! laukaus!". Pahukset vielä keskeyttelevätkin terveydellisistä syistä palvelusta. Voi kyynel.

Puolustusvoimat voi olla ihan oikessa. Ei läski jaksa sotia. Se että onko asia tälle laitokselle kuuluva asia ja voiko se sille mitään tehdä, on kokonaan toinen juttu. Ja vaikka eivät kysy, niin vastaan nopeasti, asia ei sotalaitoksellemme kuulu ja laajassa mitassa ne eivät voi asialle mitään tehdä.

Elämäntapa ja elinpiiri, yhteiskunnallinen ilmasto ja niin edelleen ne syyt, jotka johtavat läskistymiseen ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kuuluvat yhteiskunnallisen keskustelun piiriin. Puolustusvoimien osallistuminen mielipidevaikuttajana mihinkään heidän alansa ulkopuoliseen ei ole hyvästä. Kysymyksessä on kuitenkin instituutio, jonka pitäisi ymmärtää vaieta. Mitä enemmän sinne valuu valtaa, mitä valtaa tahansa, sen huonompi on kehityssuunta. Asiasta keskustelu siis ei kuulu sen enempää Puheloiselle kuin muillekaan upseereille - herrasmiehet ovat sitten kokonaan toinen asia.

Vaikka suuri osa niistä mielenterveydellisistä ja terveydellisista ongelmista, joilla varusmiespalvelu keskeytetään onkin silmänlumetta, niin palveluksen sisälle voitaisiin tehdä paljonkin, jotta läskistymisestä huolimatta siellä jaksettaisiin paremmin. Siinä kohtaa onkin kyse enemmän siitä, onko halua kehittää asepalvelusta nykyaikaisemmaksi ja joustavammaksi vaiko eikö.

torstaina, tammikuuta 29, 2009

Ei automaattista jatkoa Rehnille!

Suomen nk. pääministeri Vanhanen käväisi eilen kylässä Brysselissä. Juttelivat komission ylikomissaari Barroson kanssa mukavia. Kiva.

Kaksi asiaa. Vanhanen (toisti) kannatuksen Barrosolle jatkokaudelle komission johdossa. Eikö nyt kuitenkin voisi odottaa eurovaalien tulosta ja kunnioittaa sitä. Jos vaalit (edelleen) antavat sellaisen koalition jatkaa, joka pitää nykyisen ylikomissaarin vallassa, niin siitä vaan. Mutta jos vaalit päätyvät toisenlaiseen lopputulokseen, niin veturia pitää vaihtaa. On järjetöntä hirttäytyä jo etukäteen kannatamaan nykyistä toimen hoitajaa hoitamaan toimea jatkossakin.

Toisaltaa maalaisliitolla on ollut vakaan hallinnon kannattajan asenne jo aina Kekkosen ajoista saakka. Se hoitakoon, jolla toimi on, kunnes kuolee. Sama pätee myös "omaan" komissaariimme Olli Rehniin. Vissiin ihan pätevä kaveri, mutta olisi kyllä mukavaa, jos Suomenkin komissaari nimettäisiin eurovaalien tuloksen mukaan. Ei ole perusteltua antaa automaattista jatkokautta Rehnille.

Jos sattuisi käymään niin, että sosialidemokraatit voittavat vaaleissa, niin kyllä minä sinne demarin Rehnin sijasta haluaisin. Ihan sama, vaikka Ollilla komissaarikokemusta onkin. Kyllä sosialidemokraatti aina maalaisliittolaista pätevämpi on - arvomaailman vuoksi. Tietty jos kokoomus voittaa, niin pysyköön Rehn paikallaan - mieluummin hän kuin Stubb.

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Yksi ay-liike, yksi keskusjärjestö

JHL:n puheenhoitaja Tuire Santamäki-Vuori ehdotti ja PAM:n nokkanainen Ann Selin kannatti. Yhdelle ammattiyhdistysliikkeelle yksi keskusjärjestö. Loistava ehdotus, jota kannatan lämpimästi.

Yhdellä keskusjärjestöllä päästäisiin purkamaan työntekijöiden ja liittojen jäsenien kannalta huonoa tilannetta eli toisten yli meneviä järjestämisaloja ja kovaa kilpailua sekä edunvalvonnan, että järjestäytymisen alalla. Jos kerran ollaan kaikki edistämässä palkansaajan etua, niin voitaisiin koota voimavarat yhteen ja olla samassa rintamassa.

Tavoite on kannatettava, joskin sen muuttumista todellisuudeksi voidaan valitettavasti joutua odottamaan. Esityksen takana olevien tahojen oletus on, että koulutukseen tai myyttiseen ’toimihenkilöstatukseen’ perustuva järjestäytyminen olisi historiaa.

Historiaa sen pitäisikin ehkä olla, mutta ay-liikkeen akateemisessa kentässä elää vahvana halu jakaa työntekijöitä eri kasteihin koulutustaustan tai työstatuksen mukaan. Yhteistä keskusjärjestöä tuskin pystytään synnyttämään, ellei järjestäytymisideologista saada edes jonkinlaista yhteistä näkemystä.

Mutta mahdottoman tuntuisistakin tavoitteista on ennenkin päästy todellisiin lopputuloksiin.

maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Nina Mikkonen

Nina Mikkonen
(Nina Autio, Klamydia)

Sä vaan morkkaat päivähoitoo,
etkä mieti ollenkaan
missä maailmas ihmiset elää
Syytät mediaa
järjettömyyttä todistat
maailmalle tyhmyydet kailotat

Omaat sellaiset järjen ja mielipiteet
ettei riitä asteikko Mensan
Siitä kun kokonaan puuttuu lukema negatiivinen
Tyhmyyksiä laukoo
järettömyydestä kertoo Nina Mikkonen
Mikkonen, jee jee jee
Nina Mikkonen, Mikkonen, jee jee jee.

Köyttä mä jo vauhdilla rasvasin
päivähoitoo kun Natsi-saksaan vertasit
Todellisuuden kokonaan unohdit,
työssäkäyviä mollasit
No saatana, tietenkin ihmiset suuttuvat
kotiäiti, raukkapaska, ajattelematon
Mitä ihmettä sä oikein odotit
kuin tuomiota ihmisten

Mee pois Nina Mikkonen, Mikkonen, jee jee jee.
Nina Mikkonen, Mikonen, jee jee jee
Mikkonen, Nina, jee jee jee.
Nina Mikkonen, Nina Mikkonen, jee jee jee.

Tästä on kyse. Tuo tuli ihan hetken inspiraationa.

perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Epätodellista

Tämä on kuin pahaa unta. Puolustusmenoihin tehdään 2% vuosittainen, reaalinen, tasokorotus . Tiesin että maanpuolustuskurssiveli, puolustusministerimme on rautamiehiä, mutta että tavoitteet menevät näin hyvin läpi, se ei ole todellista.

Kai armeijaankin voidaan tuhlata lisää rahaa, jos niin halutaan. Kaikki kuitenkin varmaan ymmärtänevät, että Suomen puolustuskyky ei ole kiinni siitä onko 100 miljoonaa per vuosi lisää rahaa tai ei. Tällä rahalla ei kuitenkaan ole mitään talouspoliittisia perusteita, kunhan heitetään sotaleluihin euroja, koska lelut ovat sotilaista kivoja.

Jos mikään maa ei jäädytä puolustusmenojensa kasvua, voidaanko ikinä edetä todellisen aseistariisunnan tiellä? Vastaus lienee yksiselitteisen kielteinen. Eikä hirvittävän montaa yhtä rauhallista kolkkaa tältä palloltamme löydy kuin tämä armas Suomi. Jos täällä ei uskalleta tinkiä sotilasmenoista, niin missä se mahdollisuus sitten on olemassa?

Ja siksi toisekseen: miksi juuri puolustusmenoihin voidaan tehdä tällaisia lisäyksiä selityksellä, että kustannukset ovat nousseet. Jos esittää samaa periaatetta sosiaalimenoihin niin nopea vastaus on, että ”ei se noin toimi”. Jos kerran kustannustason nousu katetaan ei-niin-oleellisissa puolustusmenoissa, niin se pitää voida kattaa tärkeissäkin palveluissa.

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Helsinki kosioretkellä

Soittakaa fanfaari, tilatkaa kuulutukset ja kutsukaa sukulaiset kahville, Helsinki on kosinut Vantaata. Ai niin, morsian ei ole kuitenkaan vielä vastannut mitään, eikä nyt ehkä heti pystykään vastaamaan.

Kysymys on siis siitä, että Helsinki ehdottaa Vantaalle yhdistymisen selvittämistä, yhdessä. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että Helsinki kannattaa liitosta ja kosiskelee Vantaata olemaan samaa mieltä. Helsingissä liitosta kannatetaan läpi poliittisten rajalinjojen, Vantaalla kannatus on porvareiden hommia, noin niinkuin valtuustomielessä.

Koska molemmat kaupungit sattuvat tällä hetkellä olemaan porvarisjohtoisia, saattaa asia jopa nytkähtää eteenpäin. Vantaan demarit ovat jostain tuntemattomasta syystä linnoittautuneet kunnan itsenäisyyden taakse. Allekirjoittanut kannattaa tätä(kin) liitosta omasta puolestaan lämpimästi.

Voidaan perustellusti kysyä, että mitä hyötyä liitoksesta olisi. Yhtä perustellusti voidaan kysyä, että mitä hyötyä on kuntien pitämisestä erillään. Asian pihvi on se, että kun hallinnolliset rajat kaadetaan, mahdollistetaan alueen kehittäminen ja kehittyminen yhdeksi ja yhtenäiseksi kaupunkialueeksi tulevaisuudessa. Sitä taas ei taata millään yhteistyösopimuksilla.

Ja Espoo voidaan jättää liitoksesta ulos aivan mainiosti, kaksoimetropoli olisi haluttavampi(kin) lopputulos kuin kaikkien pääkaupunkiseudun kuntien yhdistyminen. Tosin molemmat lopputuloset ovat allekirjoittaneesta katsoen haluttavampia kuin nykytila.

Oi, Vantaa, vastaa kosijallesi "kyllä", niin saadaan kivat häät.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Taantuman keisari

Kun taloudellinen turbulenssi edellisen kerran koetteli Suomea, toimi hallitus typerästi. Tämä yhdistettynä muusyntyiseen shokkihoitoon antoi myös oppositioon ajautuneelle Sdp:lle kannatusboostin, joka kantoi vielä tälle vuosikymmenelle.

Hallitus ei taaskaan surffaa onnistuneiden päätösten laineilla. Sdp ei ainakaan vielä kuitenkaan kailota keisarina taantuman tunkiolla. Saattaa olla ettei niin käy tällä kertaa, kannatus ei rakennu pelkästään olemalla oppositiossa.

Aiemmista menestystekijöistä puuttuu kaksi keskeistä tekijää: määrätietoinen ja taitava politiikka. Yksittäisten asioiden rääpimisellä ei pitkälle päästä, eikä katkaista kokoomussorsan lentoa.

Urpilaisella on vielä aikaa ottaa paikkansa ja nousta tämän taantuman keisariksi. Asioiden vain pitää alkaa tapahtua, muutoin isot numerot alkavat juosta kohti nollaa

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Jo riittää: Alueellistaminen

Jaaha. Asia jolle voisi laittaa pisteen ja lopettaa turhanaikaisen jankkaamisen. Siis alueellistaminen. Sillä tarkoitetaan yleisesti ottaen julkishallinnon työpaikkojen siirtämistä pääkaupunkiseudulta johonkin muualle.

Josko nyt sovittaisiin, että pidetään ne virastot, laitokset ja taikka tahi muut konttorit ihan siellä missä ne ovat nytkin. Suomesta ei löydy sellaista seutua, jonka elinvoima ja alueellinen kehitys kääntyisi nousuun, kun sinne jokin virasto siirretään. Tarpeeksi suuria virastoja, kun ei kumminkaan siirretä mihinkään.

Eikä ehkä pitäisi olla ottamatta huomioon sitä aikaa ja rahaa, joka menee siirtojen valmisteluun, niistä tehtyjen valitusten kaatamiseen ja niin edelleen. Lopputulos ei mitenkään voi olla vaivan arvoista.

Suomi tarvitsee muitakin kasvukeskuksia kuin Suur-Helsingin, mutta niitä ei saada aikaan siirtelemällä julkisia työpaikkoja. Lopetetaan näpertely ja keskitytään luomaan kasvua ja työpaikkoja, jookos hallitus ja oppositio?

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Tulisiko siihen naarmuja, jos oikein yrittäisi?

Kokoomus on siitä nykyaikainen puolue, että se on taitavasti onnistunut rakentamaan ympärilleen suojakentän – kilvet kuuluvat keskiajalle – joka varjelee todellista sisältöä paljastumasta. Vähän niin kuin kirja, johon on kirjoitettu uusi sisällysluettelo, mutta sisältö on entinen. Mutta lukijoille näytetään vain tuo sisällysluettelo.

Hyvä kysymys, vaikka tulevalle viikonlopulle, on se, että mahtaisikohan tuohon kenttään saada naarmuja aikaan, jos oikein yrittäisi? Oppositiolla pitäisi olla ainakin motivaatio olemassa tähän raaputusurakkaan. Oletuksena siis se, että sosiaaliliberaalin modernin oikeistolaisen ympäristöpuolueen sisällä asuu edelleen jotain ihan muuta. Nimittäin se arvokonservatiivinen, suurten yritysten etuja ajava koti-uskonto-isänmaa puolue.

Tokihan kokoomuksesta löytyy varmaan noita mielikuvankin mukaisia politiikkoja, mutta veikkaus olisi, että enemmistö ei heitä ole. Ei siis ole kovin vaikea kuvitella sellaisia aiheita ja esityksiä, joilla voisi ruveta tuota kuorta naputtelemaan säröille ja kun särö on saatu aikaan, niin siihen napauttamalla sitten rikki.

Sitä voisi lämmitellä vaikka kysymyksillä samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta adoptioon ja jatkaa puolustusmäärärahojen sorkkimisella, maustaa progressiivisella pääomaverolla ja pistää jälkiruuaksi vaikka oikeus polttaa Suomen lippu rangaistuksetta. Voi sitä kiemurtelun seuraamisen riemua. Paljon järkevämpiäkin esityksiä – samansuuntaisesti – toki olisi lupa käyttää.

Jaa, mutta oppostion pitäisi yrittää olla aggressiivinen ja olla yhtä mieltä edes yhden puolueen sisällä. Olkoon sitten niin, että hallituspuolue(et) saavat antaa itsensä vaikuttaa miltä hyvänsä.

torstaina, tammikuuta 08, 2009

Itke Israel, itke

Itke Israel, itke, sillä taistelu, sota, tuho ja kärsimys on osasi vielä pitkään. Itse toimillasi varmistit, että loppua ei (taas) näy.

Mielipiteitä: Israelin valtion perustaminen oli virhe. Sitä ei kuitenkaan enää voi perua, se olisi saman virheen toistamista. Hamas on terroristijärjestö. Israel on terroristivaltio. Israel toimii typerästi, mutta niin toimivat palestiinalaisekin. Muu maailma ei osaa kuin sympata ja tuomita eri osapuolia peukku anuksessa.

Väkisinkin tulee mieleen, että juutalaisten olisi joskus vastenmielisyydestään huolimatta lukea myös uutta testamenttia. Niitä kohtia jossa puhutaan armosta ja posken kääntämisestä. Ei mikään ihme, että silloin joskus historian hämärissä koettiin tarvetta tehdä juutalaisuus 2.0, joka sitten kristinuskona myöhemmin alettiin tuntea. Jahve on sen verran kostonhimoinen ja ankara jumala, että pehmennys oli paikoillaan.

Tilanteen minkäänasteinen ratkaiseminen näyttäisi vaativan vahvaa kansainvälistä väliintuloa. Ongelmapaikkojen, erityisesti Jerusalemin suhteen pitäisi tehdä luovia ratkaisuaja. Jerusalemista kansainvälisen yhteisön hallitsema vapaakaupunki, joka ei olisi kummankaan omasta parastaan ymmärtämättömän osapuolen hallinnassa. Palestiinalle yhtenäinen valtio ja Israelille takeet (joidenkin) rajojen turvaamisesta.

Tai voisiko ne vain sulkea molemmat ison kuplan sisään ja katsoa vaikka sadan vuoden päästä, että joko ne ovat tulleet järkiinsä?