Helsingissä tietää, että vaalit - kunnallis tai eduskunta - ovat tulossa, kun etsitään tai "löytyy" joku vanha rakennus, jota voi esittää säilytettäväksi tai suojeltavaksi uudisrakentamisen sijaan. Nyt tämän merkkipaikan on ottanut Hanasaaren A-voimala.
Jokapäivähän tuota katselen täältä Sörnaisten rantatien toisella puolen sijaitsevasta konttorista. Mikäs siinä, symppis vanha rakennushan tuo on. Pidän teollisuusromantiikasta, ei siinä mitään. Samaa mieltä, eri romantiikan sävyllä, olin myös Makasiineista.
Mutta on se nyt vaan kummallista, että aina vaalien alla herätään suojelemaan jotain rakennusta. Tarjotaan ihmisille "mikään muuttua ei saa" -asennetta, olisihan se nyt niiin kamalaa jos tämä tai tuo vanha pytinki purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kaupungin kipeästi kaipaamia asuntoja. Minulle nyt on periaatteessa rakennuksena ihan se ja sama säilyykö Hanasaari vai ei, samaa mieltä on periaatteessa varmaan kaupunkilaisten enemmistö.
Tämä periaatte vain nyppii. Vallalla on ajattelu, että säilyttäminen on hyvästä. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon taas: Kaupunkiin kuuluu keskeisenä osana muutos. Kuka suojelisi muutoksen ylitsevuotavan säilytyksen ja suojeluvimman tiellä?
torstaina, marraskuuta 23, 2006
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Kouluverkkokäpistely
Jo jonkin aikaa sitten uutisoitiin, että Helsinki suunnittelee kouluverkkonsa supistamista. Nyt uutisissa on sama aihe sen johdosta, että on aloitettu keskustelutilaisuudet lakkauttamisista.
Menemättä pidemmälle siihen, miksi koko hanke on enempi vähempi sitä ihteään on pakko kommentoida mielestäni koko esityksen syntymisen kummallisinta asiaa.
Selvitys on teetetty konsulttifirmalla nimeltä Net Effect. En tunne firmaa, varmaan ihan päteviä. Ongelma nyt vain on siinä, että mokomaa selvitystä lähdetään teettämään ulkopuolisen konsultin kautta. Asialle on olemassa nimi: vastuunpakoilu.
Viraston valmistelevilla virkamiehillä, kaupungin tutkijoilla ja poliittisilla päätöksentekijöillä on käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto, millä näitä päätöksiä voidaan lähteä valmistelemaan ja sitten tekemään. Se että päädytään tällaiseen tilaukseen johtuu vain siitä, että yritetään 1) pitkittään sitä hetkeä, kun on pakko tehdä päätöksiä ja alkaa kantamaan vastuuta, ja 2) halutaan ulkopuolinen taho, jota on kiva alkaa osoitella sormella, kun luntaa alkaa tulla niskaan.
Helvetin surullista. Vastuunkantamisen alennustila.
Menemättä pidemmälle siihen, miksi koko hanke on enempi vähempi sitä ihteään on pakko kommentoida mielestäni koko esityksen syntymisen kummallisinta asiaa.
Selvitys on teetetty konsulttifirmalla nimeltä Net Effect. En tunne firmaa, varmaan ihan päteviä. Ongelma nyt vain on siinä, että mokomaa selvitystä lähdetään teettämään ulkopuolisen konsultin kautta. Asialle on olemassa nimi: vastuunpakoilu.
Viraston valmistelevilla virkamiehillä, kaupungin tutkijoilla ja poliittisilla päätöksentekijöillä on käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto, millä näitä päätöksiä voidaan lähteä valmistelemaan ja sitten tekemään. Se että päädytään tällaiseen tilaukseen johtuu vain siitä, että yritetään 1) pitkittään sitä hetkeä, kun on pakko tehdä päätöksiä ja alkaa kantamaan vastuuta, ja 2) halutaan ulkopuolinen taho, jota on kiva alkaa osoitella sormella, kun luntaa alkaa tulla niskaan.
Helvetin surullista. Vastuunkantamisen alennustila.
keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006
Varsinainen sankari
Lähes kaikki ovat varmaan jo bonganneet uutisen nettivideon perusteella nostetusta poliisitutkinnasta koskien vartijoiden liiallista voimankäyttöä. On hyvä, että tällaiset asiat selviävät. On hyvä, että poliisi tutkii tämän. Yksityisten vartijaliikkeiden toiminnasta pitää olla huolissaan.
MUTTA: Toivottavasti kukaan ei ryhdy leipomaan tästä videonkuvaajasta mitään sankaria, joka paljastaa vartijoiden hirmuteot. Kysymyksessä on aikamoinen vähälatva kuitenkin, postaa videon youtubeen joitakin aikoja itse tapahtuman jälkeen. Todistaa pahoinpitelyn, onnistuu vieläpä kuvaamaan sen ja ainoa toiminnallinen ajatus, mikä syntyy: Hei, tästä saa kivat propsit, kun laittaa pahaa kamaa nettiin, hei.
Siis ihan tosissaan, kaverin olis pitäny tehdä heti rikosilmoitus asiasta, toimittaa video poliisille ja niin edelleen. Nyt asia selviää vähän niinkuin vahingossa. Mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu?
MUTTA: Toivottavasti kukaan ei ryhdy leipomaan tästä videonkuvaajasta mitään sankaria, joka paljastaa vartijoiden hirmuteot. Kysymyksessä on aikamoinen vähälatva kuitenkin, postaa videon youtubeen joitakin aikoja itse tapahtuman jälkeen. Todistaa pahoinpitelyn, onnistuu vieläpä kuvaamaan sen ja ainoa toiminnallinen ajatus, mikä syntyy: Hei, tästä saa kivat propsit, kun laittaa pahaa kamaa nettiin, hei.
Siis ihan tosissaan, kaverin olis pitäny tehdä heti rikosilmoitus asiasta, toimittaa video poliisille ja niin edelleen. Nyt asia selviää vähän niinkuin vahingossa. Mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu?
tiistaina, marraskuuta 14, 2006
Mutta missä on Eero?
Sain eilen huomautuksen, tai en oikeastaan huomautusta, vaan toteamuksen siitä, että päivityksiä ei blogiin ole tippunut viikkoon. Normaalista tahdista katsoen se on pitkä tauko. Ei selityksiä. Blogiin merkitsemisen aktiivisuus korreloi hyvin pitkälle muun aktiivisuuden kanssa, nyt on ollut vähän semmoinen passiivisempi vaihe menossa.
--------- click----------asiaan----------click
Eero Heinäluoma totuttiin puoluesihteerinä näkemään jatkuvasti julkisuudessa kommentoimassa, esittämässä ja hyökkäämässä. Tähän ärhäkkyyteen ja tehokkuuteen moni hänet puheenjohtajaksi äänestänyt varmasti myös päätöksensä perusti. Puolue tarvitsee vetäjän, joka on jatkuvasti esillä - niin se vain nyt näinä päivinä on.
Siksi onkin pakko sylkäistä ilmaan kysymys: "Mutta missä on Eero?" Esiintyyhän ministeri tietysti julkisuudessa ja puolueen puheenjohtajakin. Mutta jos vertaa sitä Eeroa, joka mediassa heilui vielä pari vuotta sitten, tähän nykyiseen tilanteeseen, niin ero on - suuri. Toivottavasti tämä ei perustu mihinkään sellaiseen ajatteluun, että puoluesihteeri esiintyisi edelleen siten, kuten Eero teki. Se taktiikka tarvitsisi puoluesihteerin, joka pystyy siihen - ja sellaista sdp:llä ei tällä hetkellä ole.
Ehkä tässä on vain kyse syvemmästä taktiikasta. Don Eero, Silvio Heinäluoma, yrittää taustajoukkoineen korjata suhteellisen huona imagotilannetta pysymällä pois jatkuvasta mediakulutuksesta. Tuon imago-ongelman kyllä vaatimattoman mielipiteeni mukaan korjaisi paremmin syleilemällä sen kuoliaaksi.
Saattaa olla, että säästellään paukkuja vaalikampanjan kovimpia kierroksia varten. Sekin on vähän kummallista taktiikkaa. Saattaa olla, että kyse on ymmärryksestäni, mutta silti minusta on oikeutettua kysyä, että missä se Eero on oikein luuraa?
--------- click----------asiaan----------click
Eero Heinäluoma totuttiin puoluesihteerinä näkemään jatkuvasti julkisuudessa kommentoimassa, esittämässä ja hyökkäämässä. Tähän ärhäkkyyteen ja tehokkuuteen moni hänet puheenjohtajaksi äänestänyt varmasti myös päätöksensä perusti. Puolue tarvitsee vetäjän, joka on jatkuvasti esillä - niin se vain nyt näinä päivinä on.
Siksi onkin pakko sylkäistä ilmaan kysymys: "Mutta missä on Eero?" Esiintyyhän ministeri tietysti julkisuudessa ja puolueen puheenjohtajakin. Mutta jos vertaa sitä Eeroa, joka mediassa heilui vielä pari vuotta sitten, tähän nykyiseen tilanteeseen, niin ero on - suuri. Toivottavasti tämä ei perustu mihinkään sellaiseen ajatteluun, että puoluesihteeri esiintyisi edelleen siten, kuten Eero teki. Se taktiikka tarvitsisi puoluesihteerin, joka pystyy siihen - ja sellaista sdp:llä ei tällä hetkellä ole.
Ehkä tässä on vain kyse syvemmästä taktiikasta. Don Eero, Silvio Heinäluoma, yrittää taustajoukkoineen korjata suhteellisen huona imagotilannetta pysymällä pois jatkuvasta mediakulutuksesta. Tuon imago-ongelman kyllä vaatimattoman mielipiteeni mukaan korjaisi paremmin syleilemällä sen kuoliaaksi.
Saattaa olla, että säästellään paukkuja vaalikampanjan kovimpia kierroksia varten. Sekin on vähän kummallista taktiikkaa. Saattaa olla, että kyse on ymmärryksestäni, mutta silti minusta on oikeutettua kysyä, että missä se Eero on oikein luuraa?
torstaina, marraskuuta 02, 2006
Maalaisliittolainen omistajapolitiikka
Keski-Suomen titaani, kauppa- ja teollisuusministeriön herra hidalgo, Mauri Pekkarinen on kertonut meille ilosanoman: valtion omistajapolitiikka on toiminut hyvin.
Pekkarisen mukaan omistajapolitiikka on toiminut hyvin, koska valtion osakesalkun arvo on vaalikauden aikana yli kaksinkertaistunut. Tämähän on osin totta. Hallitusohjelma sanoo:
"Omistajapolitiikan tavoitteena on yhtiöiden kehittäminen, hyvä henkilöstöpolitiikka ja valtion omistuksen arvon nostaminen."
Omistuksen arvon nostaminen ei ole perinteisesti ollut se keskeinen omistajapolitiikan mittari. Maalaisliittolaisesti selitettynä se johtuu siitä, että kun maajussi tekee strategisen sijoituksen uuteen lehmään, hän ei ensisijaisesti ole kiinnostunut siitä paljonko lehmän arvo omistuksen kestäessä nousee. Paljon kiinnostavampaa on lehmän antama panos tuotantoon ja sen asema maatilan kokonaisuudessa. Ja nyt siis Pekkarinen iloitsee siitä, että lehmän arvo on kasvanut eikä puhu muusta mitään.
Valtio voisi olla paljon tehokkaampi sijoittaja, jos omistajapolitiikan perimmäisenä tarkoituksena olisi osakesalkun arvon kasvattaminen. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksemukaista. Mitenköhän Pekkarinen tuon omistajapolitiikan kokonaisuuden näkee? Yksi vanha totuushan on se, että nostetaan vain se onnistunut asia esiin ja voimakkaasti, jos kokonaisuudessa on heikoimpia lenkkejä.
Käsiä saa nostaa ylös, jos pitää toteutettua omistajapolitiikkaa onnistuneena. Itse kysyisin enneminkin, että mikä omistajapolitiikka?
Pekkarisen mukaan omistajapolitiikka on toiminut hyvin, koska valtion osakesalkun arvo on vaalikauden aikana yli kaksinkertaistunut. Tämähän on osin totta. Hallitusohjelma sanoo:
"Omistajapolitiikan tavoitteena on yhtiöiden kehittäminen, hyvä henkilöstöpolitiikka ja valtion omistuksen arvon nostaminen."
Omistuksen arvon nostaminen ei ole perinteisesti ollut se keskeinen omistajapolitiikan mittari. Maalaisliittolaisesti selitettynä se johtuu siitä, että kun maajussi tekee strategisen sijoituksen uuteen lehmään, hän ei ensisijaisesti ole kiinnostunut siitä paljonko lehmän arvo omistuksen kestäessä nousee. Paljon kiinnostavampaa on lehmän antama panos tuotantoon ja sen asema maatilan kokonaisuudessa. Ja nyt siis Pekkarinen iloitsee siitä, että lehmän arvo on kasvanut eikä puhu muusta mitään.
Valtio voisi olla paljon tehokkaampi sijoittaja, jos omistajapolitiikan perimmäisenä tarkoituksena olisi osakesalkun arvon kasvattaminen. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksemukaista. Mitenköhän Pekkarinen tuon omistajapolitiikan kokonaisuuden näkee? Yksi vanha totuushan on se, että nostetaan vain se onnistunut asia esiin ja voimakkaasti, jos kokonaisuudessa on heikoimpia lenkkejä.
Käsiä saa nostaa ylös, jos pitää toteutettua omistajapolitiikkaa onnistuneena. Itse kysyisin enneminkin, että mikä omistajapolitiikka?
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
Pääseekö Jorma kahville?
Pitkästä aikaa oli osin vapaa-vapaa viikonloppu (ei töissä, ainakaan koko aikaa, eivätkä pojat mun luona). Kivaa oli enimmän osan aikaa, välillä tosi kivaa, vaikka koko viikonlopun odotinkin jotain tapahtuvaksi, mitä ei tapahtunut.
Välillä sitä sattuu kummallisia asioita. Lauantaina, hieman väsyneenä, heräilin joskus ennen puoltapäivää. Espresson keiton ja varovaisen uuteen päivään heräilyn aikana ovikello soi. Se on jo sinällään kummallista, sillä ei se yleensä, ei oikein kukaan tule oikeastaan ilmoittamatta, yhtäkkiä käymään. Ensimmäinen ajatus: "Jehovia tai tai jotain muita lahkolaisia..." Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen avasin kuitenkin oven.
Oven takana oli keski-ikäinen, minulle tuntematon nainen. Ilman sen kummempia selittelyitä hän ilmoitti: "Tuli hakemaan Jormaa kahville". Hämmennyin ja hetken hölmistyneenä tuijotettuani sain sanottua, että ei täällä ketään Jormaa ole, ei todellakaan asu, enkä tunne. Tilanne ei kuitenkaan päättynyt.
Nainen tuijotti minua tiukasti ja tiedusteli etteikö Jorma todellakaan ole täällä. Kerroin että, ei ei todellakaan, täällä asun minä, olen asunut muutaman kuukauden. Nain toteaa:"Jaaha, olen saanut sitten väärää tietoa", ja jatkaa kysyen: "Asutko todellakin yksin täällä?". Kerroin että kyllä todellakin asun yksin täällä ja tiedustelin varovasti, että josko nainen on saanut väärän osoitteen ja voisin sitten olla ehkä avuksi, jos on väärä rappu tai jotain. Ei muuta vastausta, kuin uusi tiukkaus siitä asunko siis todellakin yksin.
Pitäydyin edelleen totuudessa ja kerroin asuvani yksin. Nainen rupesi siinä vaiheessa lähtemään oveltani, poistuessaan vielä ilmoittaen "No, toivottavasti nyt sitten asut todella yksin!".
Siis, hei hetkinen ja haloo. Oli tavallisen epätavallinen tapaus. Kyllä minä sen ymmärrän, että joku erehtyy asunnosta tai muuta vastaavaa, mutta tuollainen tiukkaus ja kysely ilman selityksiä menee yli ymmärryksen. Meitä on moneen junaan - ja se elämä on todella kummallista välillä.
Välillä sitä sattuu kummallisia asioita. Lauantaina, hieman väsyneenä, heräilin joskus ennen puoltapäivää. Espresson keiton ja varovaisen uuteen päivään heräilyn aikana ovikello soi. Se on jo sinällään kummallista, sillä ei se yleensä, ei oikein kukaan tule oikeastaan ilmoittamatta, yhtäkkiä käymään. Ensimmäinen ajatus: "Jehovia tai tai jotain muita lahkolaisia..." Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen avasin kuitenkin oven.
Oven takana oli keski-ikäinen, minulle tuntematon nainen. Ilman sen kummempia selittelyitä hän ilmoitti: "Tuli hakemaan Jormaa kahville". Hämmennyin ja hetken hölmistyneenä tuijotettuani sain sanottua, että ei täällä ketään Jormaa ole, ei todellakaan asu, enkä tunne. Tilanne ei kuitenkaan päättynyt.
Nainen tuijotti minua tiukasti ja tiedusteli etteikö Jorma todellakaan ole täällä. Kerroin että, ei ei todellakaan, täällä asun minä, olen asunut muutaman kuukauden. Nain toteaa:"Jaaha, olen saanut sitten väärää tietoa", ja jatkaa kysyen: "Asutko todellakin yksin täällä?". Kerroin että kyllä todellakin asun yksin täällä ja tiedustelin varovasti, että josko nainen on saanut väärän osoitteen ja voisin sitten olla ehkä avuksi, jos on väärä rappu tai jotain. Ei muuta vastausta, kuin uusi tiukkaus siitä asunko siis todellakin yksin.
Pitäydyin edelleen totuudessa ja kerroin asuvani yksin. Nainen rupesi siinä vaiheessa lähtemään oveltani, poistuessaan vielä ilmoittaen "No, toivottavasti nyt sitten asut todella yksin!".
Siis, hei hetkinen ja haloo. Oli tavallisen epätavallinen tapaus. Kyllä minä sen ymmärrän, että joku erehtyy asunnosta tai muuta vastaavaa, mutta tuollainen tiukkaus ja kysely ilman selityksiä menee yli ymmärryksen. Meitä on moneen junaan - ja se elämä on todella kummallista välillä.
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Kokoomusnuoret salatiedon lähteillä
Törmäsin vahingossa Kokoomusnuorten jo muutaman viikon takaiseen tiedotteeseen heidän peejiinsä puheesta. Tämä menee juuri ja täsmälleen siihen, mitä jokin aika sitten ylösmerkitsin Natosta ja epä-älyllisyydestä.
Nurmelta on todennut, also spracht Nurmela:
"Nykyisestä tilanteesta poiketen Suomi on tulevaisuudessa puolustusliitto Naton jäsen ja näin myös osa Euroopan unionin yhteistä puolustusta... ...Yleinen asevelvollisuus tai alueellinen puolustus ei taistelisi Naton intressejä vastaan, kuten joissakin yhteyksissä on väitetty. Asia on ennemminkin päinvastoin. Naton jäsenenä meiltä toivottaisiin, että säilytämme pääpiirteissään nykyisen tapamme järjestää sotilaallinen puolustus..."
Salatietoa, sitä esoteerista tietoainesta, joka meiltä muilta on pimennossa edustaa ensinnäkin se, että Nato on yhtäkuin Euroopan Unionin yhteinen puolustus. Voi tietysti olla, että en ole unionipolitiikkaa tarpeeksi tiiviisti seurannut ja huomaamatta on kokonaan jäänyt päätös, jossa todetaan Naton tai vain natoon kuuluvien jäsenmaiden vastaavan unionin puolustamisesta.
Ja se toinen juttu on tuo yleinen asevelvollisuus ja alueellinen maanpuolustus. Asiahan voi olla niin kuin Nurmela väittää - tai sitten ei. Oleellista on se, että tuota emme tiedä ja todisteita asiasta ei ole - tai pikemminkin niitä on molempiin suuntiin. Miksi pirussa siis pitää jankata tietävänsä asian olevan näin tai noin, kun ei nyt vaan voi tietää? Oma usko ja vakaumus ei taida olla tarpeeksi hip tai muodissa?
Tai sitten kokoomusnuorilla vain on joku sellainen ylivertainen tietolähde käytettävissään, mitä kellään muulla Suomessa ei ole.
Nurmelta on todennut, also spracht Nurmela:
"Nykyisestä tilanteesta poiketen Suomi on tulevaisuudessa puolustusliitto Naton jäsen ja näin myös osa Euroopan unionin yhteistä puolustusta... ...Yleinen asevelvollisuus tai alueellinen puolustus ei taistelisi Naton intressejä vastaan, kuten joissakin yhteyksissä on väitetty. Asia on ennemminkin päinvastoin. Naton jäsenenä meiltä toivottaisiin, että säilytämme pääpiirteissään nykyisen tapamme järjestää sotilaallinen puolustus..."
Salatietoa, sitä esoteerista tietoainesta, joka meiltä muilta on pimennossa edustaa ensinnäkin se, että Nato on yhtäkuin Euroopan Unionin yhteinen puolustus. Voi tietysti olla, että en ole unionipolitiikkaa tarpeeksi tiiviisti seurannut ja huomaamatta on kokonaan jäänyt päätös, jossa todetaan Naton tai vain natoon kuuluvien jäsenmaiden vastaavan unionin puolustamisesta.
Ja se toinen juttu on tuo yleinen asevelvollisuus ja alueellinen maanpuolustus. Asiahan voi olla niin kuin Nurmela väittää - tai sitten ei. Oleellista on se, että tuota emme tiedä ja todisteita asiasta ei ole - tai pikemminkin niitä on molempiin suuntiin. Miksi pirussa siis pitää jankata tietävänsä asian olevan näin tai noin, kun ei nyt vaan voi tietää? Oma usko ja vakaumus ei taida olla tarpeeksi hip tai muodissa?
Tai sitten kokoomusnuorilla vain on joku sellainen ylivertainen tietolähde käytettävissään, mitä kellään muulla Suomessa ei ole.
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Todellinen yllätys
Vantaalla ihmetellään. Ei ensimmäistä, eikä taatusti viimeistä kertaa, jos ajattelu on tällä tasolla:
Vantaa yllättyi säästöjen hupenemista kotihoidontuen leikkausten jälkeen.
Tämä nyt siis pitää ymmärtää niin, että ainakin jotkut virkamiehet/päättäjät Vantaalla uskoivat, että kotihoidontukea voidaan leikata ilman, että lapsia siirtyy kotoa päivähoitoon. Jossain on ollut joku ja jotkin, joilla ei ole mitään käsitystä ihmisten taloudesta ja sen pyörimisestä. Kotihoidontuella saatavat summat ovat joka tapauksessa pieniä ja ne, jotka ovat tehneet valinnan hoitaa lapsia kotona elävät useimmissa tapauksissa henkilökohtaisen talouden kipurajoilla.
Päivähoidossa olevien lasten määrän kasvu on siis luonnollinen ja täysin ennakoitavissa oleva seuraus Vantaalisän leikkaamisesta. On täysin käsittämätöntä, että tämä ajatus ei muka ole ollut selvää, kun asiasta on tehty päätöstä. Kuinka alas ihminen voikaan ajattelussaan vajota, huoh.
Vantaa yllättyi säästöjen hupenemista kotihoidontuen leikkausten jälkeen.
Tämä nyt siis pitää ymmärtää niin, että ainakin jotkut virkamiehet/päättäjät Vantaalla uskoivat, että kotihoidontukea voidaan leikata ilman, että lapsia siirtyy kotoa päivähoitoon. Jossain on ollut joku ja jotkin, joilla ei ole mitään käsitystä ihmisten taloudesta ja sen pyörimisestä. Kotihoidontuella saatavat summat ovat joka tapauksessa pieniä ja ne, jotka ovat tehneet valinnan hoitaa lapsia kotona elävät useimmissa tapauksissa henkilökohtaisen talouden kipurajoilla.
Päivähoidossa olevien lasten määrän kasvu on siis luonnollinen ja täysin ennakoitavissa oleva seuraus Vantaalisän leikkaamisesta. On täysin käsittämätöntä, että tämä ajatus ei muka ole ollut selvää, kun asiasta on tehty päätöstä. Kuinka alas ihminen voikaan ajattelussaan vajota, huoh.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Unkari
Unkarin levottomuudet jatkuvat ja yltyvät. Maan politiikka on jo pitkään ollut sen verran sekaisin, että kipinä riitti sytyttämään levottomuudet.
Hyvin kummallista oli kuitenkin vuoden 1956 kansannousun muistojuhlista esitetyt kommentit oppositiopuolueen taholta. Heidän mukaansa valtapuolueella ei olisi oikeutta osallistua ja johtaa muistopäivää, koska puolue on kommunistien perillinen. Varsinaista tulkintaa ja leimakirveen heiluttamista. Vähän sama asia olisi väittää, että Vasemmistoliitolla ei Suomessa ole mitään asia kunnioittaa esimerkiksi Talvisodan muistopäiviä, kun ovat kommunistien perillisiä.
Satun tuntemaan tuota Unkarin päähallituspuolueen väkeä ja politiikkaa jonkun verran. Jonkun sortin sosialidemokraattejahan ne ovat, mutta ideologisesti sitä lähes oikeinta mahdollista laitaa. Ei sen puolueen nykyporukalla ole kyllä mitään ideologisia siteitä kommunismiin. Ehkä opposition tarkoitus, leimaamisen lisäksi, onkin provosoida mahdollisimman rankasti.
Unkarin pitäisi nyt keinolla millä hyvänsä saada vakautettua tilanteensa. Keinot ovat tietysti vähissä, pääoppositiopuolueen nousu valtaan saattaisi olla maalle tuhoisaa, mutta sitä on myös nyt hallitusvastuusta kynsin ja hampain kiinnipitäminenkin.
Hyvin kummallista oli kuitenkin vuoden 1956 kansannousun muistojuhlista esitetyt kommentit oppositiopuolueen taholta. Heidän mukaansa valtapuolueella ei olisi oikeutta osallistua ja johtaa muistopäivää, koska puolue on kommunistien perillinen. Varsinaista tulkintaa ja leimakirveen heiluttamista. Vähän sama asia olisi väittää, että Vasemmistoliitolla ei Suomessa ole mitään asia kunnioittaa esimerkiksi Talvisodan muistopäiviä, kun ovat kommunistien perillisiä.
Satun tuntemaan tuota Unkarin päähallituspuolueen väkeä ja politiikkaa jonkun verran. Jonkun sortin sosialidemokraattejahan ne ovat, mutta ideologisesti sitä lähes oikeinta mahdollista laitaa. Ei sen puolueen nykyporukalla ole kyllä mitään ideologisia siteitä kommunismiin. Ehkä opposition tarkoitus, leimaamisen lisäksi, onkin provosoida mahdollisimman rankasti.
Unkarin pitäisi nyt keinolla millä hyvänsä saada vakautettua tilanteensa. Keinot ovat tietysti vähissä, pääoppositiopuolueen nousu valtaan saattaisi olla maalle tuhoisaa, mutta sitä on myös nyt hallitusvastuusta kynsin ja hampain kiinnipitäminenkin.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Fair play, please
Suomi näyttää seuraavan Ruotsia myös poliittisten skandaalien määrässä. Ruotsissa jo ministeritkin lähtevät, Suomessa käristetään lähinnä oppositiota tällä hetkellä. Hyvä kysymys, missä kulkee raja siinä, mistä median pitää kertoa, jotta kansalaiset tietävät ja mikä on jo likasankojournalismia?
Ihan jokaikikisestä poliitikosta saa varmasti jonkin likaisen jutun aikaiseksi, jos oikein tahtoo ja penkoo.Kaikilla on joku luuranko kaapissa, pieni tai iso. Pointti onkin siinä, että siitä pienemmästäkin saa ison ja ilkeän jutun aikaiseksi, jos tahtoo.
Valitettavasti kaikki puolueet (juu, myös demarit) ovat aina lyömässä bensaa liekkeihin, kun jokin juttu tulee esiin. Ei oo reilua peliä, mutta ehkä se aika jo on suomalaisestakin politiikasta - peruuttomattomasti? - ohitse, jolloin asioita tehtiin asioina? Ikävä kyllä aina välillä näyttää, että sisältö on yhdentekevää kunhan imago on kunnossa.
Fair play, please. Ehkä meillä voitaisiin vielä kinata reilusti. Toivottavasti.
Ihan jokaikikisestä poliitikosta saa varmasti jonkin likaisen jutun aikaiseksi, jos oikein tahtoo ja penkoo.Kaikilla on joku luuranko kaapissa, pieni tai iso. Pointti onkin siinä, että siitä pienemmästäkin saa ison ja ilkeän jutun aikaiseksi, jos tahtoo.
Valitettavasti kaikki puolueet (juu, myös demarit) ovat aina lyömässä bensaa liekkeihin, kun jokin juttu tulee esiin. Ei oo reilua peliä, mutta ehkä se aika jo on suomalaisestakin politiikasta - peruuttomattomasti? - ohitse, jolloin asioita tehtiin asioina? Ikävä kyllä aina välillä näyttää, että sisältö on yhdentekevää kunhan imago on kunnossa.
Fair play, please. Ehkä meillä voitaisiin vielä kinata reilusti. Toivottavasti.
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
Opintotuki.Nyt.
Käynnissä oleva keskustelu opintotuen korottamisesta on monellakin tapaa poliittisesti mielenkiintoinen ja vaikeakin.
Ensinnäkin korotuskampanjassa mukana olevat poliittiset järjestöt tietävät ihan varmasti, että opintotuki ei nouse ensi vuodeksi. Ja ovat tienneet asian koko vuoden ajan. Asia ei ollut kehyksissä mukana - ja tämän sektorin hankkeet eivät pääse kehyksen ulkopuolelta mukaan. Se ei tee kampanjoinnista turhaa, käytännössä kysymys on paineiden luomisesta seuraaviin kehyksiin, puolueiden hallitusohjelmatavoitteisiin ja hallitusohjelmaan.
Ongelma on vain siinä, että ymmärtävätkö kaikki muut mukana olevat tämän? Vastaus lienee, että ei. Politiikot näyttävät entistä enemmän asiaa ymmärtämättömiltä. Toisaalta poliittisilla järjestöillä ei ole muuta mahdollisuuttakaan kuin olla mukana.
Kokoomus on napannut opintotuen korottamisen oppositiopoliittikkansa (ja vaalikampanjansa...) teemaksi. Luonnollinen temppu tässä vaiheessa, asialla näyttää olevan kannatusta joten sillä pääsee lyömään hallitusta. Tosin itse uskon, että jos kokoomus pääsee hallitukseen se johtaa tulorajojen korottamiseen, mutta opintoraha ei tule nousemaan. Toivottavasti olen väärässä.
Hallituspuolueille tilanne on vaikea. Opintotuen korottamista ei voida lähteä kannattamaan enää tässä vaiheessa, kun esitys on ollut raameista ulkona. Hallituspolitiikkaa ei muutenkaan voi lähteä muotoilemaan kaduilla ja järjestöjen keskuudessa suosiota saavuttavien tavoitteiden mukaan lyhyellä aikajänteellä. Toimiva hallitus ei voi olla erilaisten kampanjoiden juoksupoika. Toisaalta paineet asiassa kasvavat. Paine pitää suunnata sinne hallitusohjelmatavoitteisiin.
Toivottavasti opiskelijajärjestöt ja muut kiinnostuneet tahot muistavat ja osaavat hoitaa kampanjoinnin sen oleellisen, eli hallitusohjelman ja seuraavien kehyksien osalta yhtä näyttävästi ja paineella kuin nyt. Tämä syksyinen harjoitushan on ollut järjestöjen osalta tietoista julkisuuspeliä, kaikki tiesivät ettei se nyt nouse.
Ensinnäkin korotuskampanjassa mukana olevat poliittiset järjestöt tietävät ihan varmasti, että opintotuki ei nouse ensi vuodeksi. Ja ovat tienneet asian koko vuoden ajan. Asia ei ollut kehyksissä mukana - ja tämän sektorin hankkeet eivät pääse kehyksen ulkopuolelta mukaan. Se ei tee kampanjoinnista turhaa, käytännössä kysymys on paineiden luomisesta seuraaviin kehyksiin, puolueiden hallitusohjelmatavoitteisiin ja hallitusohjelmaan.
Ongelma on vain siinä, että ymmärtävätkö kaikki muut mukana olevat tämän? Vastaus lienee, että ei. Politiikot näyttävät entistä enemmän asiaa ymmärtämättömiltä. Toisaalta poliittisilla järjestöillä ei ole muuta mahdollisuuttakaan kuin olla mukana.
Kokoomus on napannut opintotuen korottamisen oppositiopoliittikkansa (ja vaalikampanjansa...) teemaksi. Luonnollinen temppu tässä vaiheessa, asialla näyttää olevan kannatusta joten sillä pääsee lyömään hallitusta. Tosin itse uskon, että jos kokoomus pääsee hallitukseen se johtaa tulorajojen korottamiseen, mutta opintoraha ei tule nousemaan. Toivottavasti olen väärässä.
Hallituspuolueille tilanne on vaikea. Opintotuen korottamista ei voida lähteä kannattamaan enää tässä vaiheessa, kun esitys on ollut raameista ulkona. Hallituspolitiikkaa ei muutenkaan voi lähteä muotoilemaan kaduilla ja järjestöjen keskuudessa suosiota saavuttavien tavoitteiden mukaan lyhyellä aikajänteellä. Toimiva hallitus ei voi olla erilaisten kampanjoiden juoksupoika. Toisaalta paineet asiassa kasvavat. Paine pitää suunnata sinne hallitusohjelmatavoitteisiin.
Toivottavasti opiskelijajärjestöt ja muut kiinnostuneet tahot muistavat ja osaavat hoitaa kampanjoinnin sen oleellisen, eli hallitusohjelman ja seuraavien kehyksien osalta yhtä näyttävästi ja paineella kuin nyt. Tämä syksyinen harjoitushan on ollut järjestöjen osalta tietoista julkisuuspeliä, kaikki tiesivät ettei se nyt nouse.
torstaina, lokakuuta 12, 2006
Vesivoimaa ja uraania
Energiapolitiikka siihen liittyvä kaivostoiminta on ottanut vahvan siivunsa politiikan julkisuudesta muutamina viime aikoina. Vesivoimaa ja uraania, sano.
Maalaisliitto kannattaa yllättävänkin vahvasti vesivoiman lisärakentamista - ja myös puolueet ovat vähintään varovaisesti mukana. Lakien muuttamistakin on väläytelty vesivoiman lisärakentamisen mahdollistamiseksi.
Lakien muuttaminen on perusteltua, jos sillä todella tähdätään uusien vesivoimahankkeiden käynnistämiseen. Mutta jos muuttamisen taustalla on vain halu Vuotoksen rakentamisen mahdollistamiseksi, on peruste täysin väärä. Ja tämän sanon Vuotoksen allasta kannattaneena. Sellainen menettely, jossa oikeudessa hävittyä taistelua viritellään uudelleen lakien muuttamisen kautta, on täysin väärä ja moraalisesti kiero. Mutta jos muiden paineiden kautta lait muuttuvat niin paljon, että Vuotos voidaan ottaa uudelleenarviointiin, on tilanne toinen. Sanotaan mitä sanotaan. Se on niinkuin sitten vähän niin kuin voi-voi.
Uraanikeskutelusta ja kaivostoiminnasta voi perustellusti olla montaa mieltä. Sinällään tuntuu hullulta, jos koeporauksia ei sallittaisi ja näin estettäisiin sen tutkiminen, kuinka paljon ja kuinka rikkaita esiintymiä maaperästämme löytyy. Ne nyt vain ovat asioita, jotka ovat tulevaisuutta silmälläpitäen olla syytä kartoitettuna. Itse kaivostoiminnan salliminen on kokonaan toinen asia.
Vihriä liiton pj Tarja "kuka?" Cronbergilta tuli asiasta kaikki rimat alittava lausunto, joka tv-uutisissa kuului vapaasti lainaten siten, että koska valtaus-ja kaivoslainsäädäntö on niin vanhaa, on itseasiassa epäselvää tulisiko sitä noudattaa... Siis mitä helvettiä? Jos lainsäädäntöä syystä tai toisesta ei ole uusittu, niin parasta ennen päiväys menee umpeen ja lakeja ei tarvitse noudattaa.
Laki on laki. Ja sitä noudatetaan niin kauan kuin se on voimassa. Vain ja ainoastaan niin toimii oikeusvaltio. Tiedoksi vaan Cronbergillekin.
Maalaisliitto kannattaa yllättävänkin vahvasti vesivoiman lisärakentamista - ja myös puolueet ovat vähintään varovaisesti mukana. Lakien muuttamistakin on väläytelty vesivoiman lisärakentamisen mahdollistamiseksi.
Lakien muuttaminen on perusteltua, jos sillä todella tähdätään uusien vesivoimahankkeiden käynnistämiseen. Mutta jos muuttamisen taustalla on vain halu Vuotoksen rakentamisen mahdollistamiseksi, on peruste täysin väärä. Ja tämän sanon Vuotoksen allasta kannattaneena. Sellainen menettely, jossa oikeudessa hävittyä taistelua viritellään uudelleen lakien muuttamisen kautta, on täysin väärä ja moraalisesti kiero. Mutta jos muiden paineiden kautta lait muuttuvat niin paljon, että Vuotos voidaan ottaa uudelleenarviointiin, on tilanne toinen. Sanotaan mitä sanotaan. Se on niinkuin sitten vähän niin kuin voi-voi.
Uraanikeskutelusta ja kaivostoiminnasta voi perustellusti olla montaa mieltä. Sinällään tuntuu hullulta, jos koeporauksia ei sallittaisi ja näin estettäisiin sen tutkiminen, kuinka paljon ja kuinka rikkaita esiintymiä maaperästämme löytyy. Ne nyt vain ovat asioita, jotka ovat tulevaisuutta silmälläpitäen olla syytä kartoitettuna. Itse kaivostoiminnan salliminen on kokonaan toinen asia.
Vihriä liiton pj Tarja "kuka?" Cronbergilta tuli asiasta kaikki rimat alittava lausunto, joka tv-uutisissa kuului vapaasti lainaten siten, että koska valtaus-ja kaivoslainsäädäntö on niin vanhaa, on itseasiassa epäselvää tulisiko sitä noudattaa... Siis mitä helvettiä? Jos lainsäädäntöä syystä tai toisesta ei ole uusittu, niin parasta ennen päiväys menee umpeen ja lakeja ei tarvitse noudattaa.
Laki on laki. Ja sitä noudatetaan niin kauan kuin se on voimassa. Vain ja ainoastaan niin toimii oikeusvaltio. Tiedoksi vaan Cronbergillekin.
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Kirjahaaste
Jaana heitti varsin mieluisan haasteen kehiin, saa puhua kirjoista. Rakkaampaa asiaahan on vaikea löytää, kirjojan en suostu heittämään pois tai hävittämään, vaikka ne olisivatkin sellaisia, etten niitä lue.
1. Kirja, joka muutti elämäni
Onkohan sellaista kenelläkään oikeasti ellei nyt sitten ole ykskaks hurahtunut uskoon tai jotain muuta vastaavaa...? Lähimmäksi oikeaa osuisi kuitenkin vastaus: John Rawls:"Oikeudenmukaisuusteoria".
Se on yhteiskuntafilosofian ehdoton perusteos tänä päivänä. Edelleen suurin osa yhteiskunnallisesta eettisestä keskustelusta nojaa siihen ja jopa Suomessa poliitikot tiputtelevat sitaatteja siitä.
En allekirjoita läheskään kaikkia Rawslin väitteitä, mutta kirjan lukeminen oli kyllä näkökantoja ravisteleva kokemus. "Oikeudenmukaisuusteorian" esittelemä teoria oikeudenmukaisuudesta reiluna pelinä on nerokas luomus.
2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
No hei, joo. Näitä on ihan hirvittävän paljon... Tolkienin tripla eli "Hobitti", "Silmarillion" ja "Taru Sormusten Herrasta" tulee luettua läpi aina muutaman vuoden välein. Viihdefantasian puolelta voisi mainita R.A. Salvatoren Musta Haltia sarjan, jonka senkin olen kahlannut muutamaan kertaan läpi (nyt siinä tosin on jo niin iso pino kirjoja, että uudelleenluku vie hetken).
Filosofian pääsykoekirjat tuli luettu aikanaan läpi n. 30 kertaa. Filosofian puolelta pitää vielä mainita Michael Walzer:"Spheres of Justice", Voi kuinka ihastuinkaan tuohon teoriaan, siihen olen palannut usein.
3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Pettit&Goodin:"A Companion to contemporary political philosophy" Autiolla saarella olisi todennäköisesti aikaa vähän ajatella, joten kirja joka tarjoa riittävästi stitumolointia ajatuksille olisi paikallaan. Tuo on sen verran kattava teos ja riittävän yksityiskohtainen, että siitä saisi ajatuksilleen sytykkeitä joksikin aikaa.
4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Voisi hakea tuota viihdefantasiapuolta, saattaa mennä tuonne hupakko-osastolle, kun mielikuvitus vieläkin tykkää seikkailla lohikäärmeiden ja haltiain kanssa... Silloin se teos olisi, koska se oli se, josta genren lukeminen (viimeistään) alkoi: Weiss&Hickman:"Syyshämärän lohikäärmeet"
5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Mende Nazer: "Orja", henkilökohtainen kuvaus orjuudesta ja orjan elämästä tällä vuosituhannelle, tositarina. Tämän jos voi lukea liikuttumatta täytyy olla robotti tai tunne-elämältään lähinnä lahnan tasoa.
6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Narsisti minussa sanoo "Petteri Oksa, mies joka muutti maailman" ;) Idealisti sanoo "Kuinka sodat loppuivat". Pöytälaatikkokirjailijapuoleni sanoo, että sen pitäisi olla Petteri Oksa:"Lorenian tarut", eli pöytälaatikossa oleva keskeneräinen (ainahan se on...) romaanikäsikirjoitus.
7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Perusperiaatteessa kaikki kirjat ansaitsevat tulla kirjoitetuksi siitä huolimatta, mitä ne sisältävät tai miten hyvin/huonosti ne ovat kirjoitetut. Eettisesti paha sisältökin on periaatteessa oikeutettua, koska on keskustelun ja mielipiteiden vaihdon tehtävä tuomita ajatukset, eikä niin että niiden ajatusten olisi pitänyt jäädä kirjoittamatta ja esittämättä.
Vaihtoehtoisen historian näkökulmasta olisi tietysti mielenkiintoista, jos vaikkapa "Raamattu" tai "Koraani" olisivat jääneet kirjoittamatta.
8. Kirja, jota luen parhaillaan
Yleensä niitä on useita, juuri tällä hetkellä kaksi eli Bergholmin Sak:n historian I osa ja R.A. Salvatore "Demoni herää".
9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Äh, periaatteessa kaiken :) Aikanaan aloin kirjastosta lukea sci-fi hyllyä järjestelmällisesti alusta loppuun, koska kaikkihan ne olivat mielenkiintoisia...
10. Haastaan viisi bloggaajaa
Laiskottaa, joten tyydyn haastamaan kaikki bloggaajat, joiden mielestä lukeminen hyvin harvoin - oikeastaan koskaan - ei ole ajanhukkaa.
1. Kirja, joka muutti elämäni
Onkohan sellaista kenelläkään oikeasti ellei nyt sitten ole ykskaks hurahtunut uskoon tai jotain muuta vastaavaa...? Lähimmäksi oikeaa osuisi kuitenkin vastaus: John Rawls:"Oikeudenmukaisuusteoria".
Se on yhteiskuntafilosofian ehdoton perusteos tänä päivänä. Edelleen suurin osa yhteiskunnallisesta eettisestä keskustelusta nojaa siihen ja jopa Suomessa poliitikot tiputtelevat sitaatteja siitä.
En allekirjoita läheskään kaikkia Rawslin väitteitä, mutta kirjan lukeminen oli kyllä näkökantoja ravisteleva kokemus. "Oikeudenmukaisuusteorian" esittelemä teoria oikeudenmukaisuudesta reiluna pelinä on nerokas luomus.
2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
No hei, joo. Näitä on ihan hirvittävän paljon... Tolkienin tripla eli "Hobitti", "Silmarillion" ja "Taru Sormusten Herrasta" tulee luettua läpi aina muutaman vuoden välein. Viihdefantasian puolelta voisi mainita R.A. Salvatoren Musta Haltia sarjan, jonka senkin olen kahlannut muutamaan kertaan läpi (nyt siinä tosin on jo niin iso pino kirjoja, että uudelleenluku vie hetken).
Filosofian pääsykoekirjat tuli luettu aikanaan läpi n. 30 kertaa. Filosofian puolelta pitää vielä mainita Michael Walzer:"Spheres of Justice", Voi kuinka ihastuinkaan tuohon teoriaan, siihen olen palannut usein.
3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Pettit&Goodin:"A Companion to contemporary political philosophy" Autiolla saarella olisi todennäköisesti aikaa vähän ajatella, joten kirja joka tarjoa riittävästi stitumolointia ajatuksille olisi paikallaan. Tuo on sen verran kattava teos ja riittävän yksityiskohtainen, että siitä saisi ajatuksilleen sytykkeitä joksikin aikaa.
4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Voisi hakea tuota viihdefantasiapuolta, saattaa mennä tuonne hupakko-osastolle, kun mielikuvitus vieläkin tykkää seikkailla lohikäärmeiden ja haltiain kanssa... Silloin se teos olisi, koska se oli se, josta genren lukeminen (viimeistään) alkoi: Weiss&Hickman:"Syyshämärän lohikäärmeet"
5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Mende Nazer: "Orja", henkilökohtainen kuvaus orjuudesta ja orjan elämästä tällä vuosituhannelle, tositarina. Tämän jos voi lukea liikuttumatta täytyy olla robotti tai tunne-elämältään lähinnä lahnan tasoa.
6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Narsisti minussa sanoo "Petteri Oksa, mies joka muutti maailman" ;) Idealisti sanoo "Kuinka sodat loppuivat". Pöytälaatikkokirjailijapuoleni sanoo, että sen pitäisi olla Petteri Oksa:"Lorenian tarut", eli pöytälaatikossa oleva keskeneräinen (ainahan se on...) romaanikäsikirjoitus.
7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Perusperiaatteessa kaikki kirjat ansaitsevat tulla kirjoitetuksi siitä huolimatta, mitä ne sisältävät tai miten hyvin/huonosti ne ovat kirjoitetut. Eettisesti paha sisältökin on periaatteessa oikeutettua, koska on keskustelun ja mielipiteiden vaihdon tehtävä tuomita ajatukset, eikä niin että niiden ajatusten olisi pitänyt jäädä kirjoittamatta ja esittämättä.
Vaihtoehtoisen historian näkökulmasta olisi tietysti mielenkiintoista, jos vaikkapa "Raamattu" tai "Koraani" olisivat jääneet kirjoittamatta.
8. Kirja, jota luen parhaillaan
Yleensä niitä on useita, juuri tällä hetkellä kaksi eli Bergholmin Sak:n historian I osa ja R.A. Salvatore "Demoni herää".
9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Äh, periaatteessa kaiken :) Aikanaan aloin kirjastosta lukea sci-fi hyllyä järjestelmällisesti alusta loppuun, koska kaikkihan ne olivat mielenkiintoisia...
10. Haastaan viisi bloggaajaa
Laiskottaa, joten tyydyn haastamaan kaikki bloggaajat, joiden mielestä lukeminen hyvin harvoin - oikeastaan koskaan - ei ole ajanhukkaa.
maanantaina, lokakuuta 02, 2006
En selviä tästä yksin....
.jpg)
Ööö... Toimistoni edessä kulkee Sörnaisten rantatie. Vastapäätä yksikköämme on kaksi sellaista
ulkomainostaulua. Juuri äsken todistin,kuinka Postin kampanjamainokseen "ole rohkea näytä tunteesi" kävi mainosyhtiö JCDecaux:n autolla kulkenut ja firman haalareissa ollut kaveri spreijaamssa tekstin "En selviä tästä yksin", ei kai se mainokseen kuulu...? Mistä hitosta mahtaa olla kyse?
tiistaina, syyskuuta 26, 2006
Intoilijasta kyynikoksi
Henkilökohtaisemman merkinnän paikka. Mutta pysytään kuitenkin politiikassa. Eräs käyty keskustelu laukaisi minut miettimään oman eu-suhteeni kehitystä, olen ehtinyt seisomaan eri puolilla useampaakin jakolinjaa asioissa.
Kun aktivoidun poliittisesti nuorena kloppina olin eu-intoilija, hard core federalisti aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä edes unionin jäsen. Ah, kuinka minä intoilinkaan yhteisen lipun (kansallisliput pois), yhteisen lätkämaajoukkueen ja muiden triviaalin yhden valtion tunnusmerkkien puolesta. Halusin uskoa ja uskoin Eurooppaan, josta tulisi yksi erittäin tiivis liittovaltio tai oikeammin taisin nähdä nykyiset kansallisvaltiot tulevina provinsseina tai maakuntina.
Myöhemmin, ratkaiseva käänne taitaa sijoittua sinne 1990-luvun loppuun, Kosovon sodan aikoihin, liuin antiunionistiksi. Tai en nyt miksikään ränkäksi vastustajaksi, mutta alkoi olla entistä vaikeampi nähdä mitään hyvää tai järkevää unionin toimissa. Osittain se johtui siitä, että kehitys ajoi omista visioistani huomattavan poikkeavaa latua, luotiin demokraattisen kontrollin ulottumattomissa oleva keskuspankki, keskityttiin puolustusyhteistyöhön, puhuttiin alueiden Euroopasta yhden Euroopan sijaan ja niin edelleen. Rupesin rasittavaksi eu:n suhteen, vastustin.
Uudelleen asemoin itseni taas kun muutama vuosi kolmatta vuosituhanta oli edetty. Huomasin transformoituneeni perusmyönteisestesti unioniin suhtautuvaksi kriitikoksi. Paljon turhaa, paljon sälää, hukattuja tilaisuuksia ja idioottimaisia kompromisseja, mutta kehitys ja unioni oikean suuntaisia ja tarpeellisia. Oikeastaan aika terve ja analyyttinen asenne. Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että vanhetessa viisastuu. Kritiikin kärki tosin helpoiten livahti sellaisten ihmisten ajatteluun, jotka suhtautuvat kuten minä josku ennen: intoillen. Toisaalta en tehnyt eroa sen suhteen tapahtuiko intoilu puolesta vai vastaan.
Nyt olen alkanut havoinnoimaan seuraavan vaiheen merkkejä. Ja tästä en kyllä pidä yhtään. En tippaakaan. On nimittäin alkanut tuntumaan siltä, että alan olla eu-kyynikko. Mikään ei kuitenkaan onnistu, eikä eu:n kehitystä tarvitse pitää juuri minään, koska sillä ei paikallaan polkevana koneena ole mitään merkitystä. Eurooppalainen sivistys on ihan jossain muualla kuin tässä unioni prosessissa... Näistä ajatusladuista en siis pidä yhtään ja yritän suhtautua asiaan toisin, mutta näiden parista yllättää itsensä unionin suhteen turhankin usein.
Poliittinen kehityskaari unionin suhteen. How wonferful.
Kun aktivoidun poliittisesti nuorena kloppina olin eu-intoilija, hard core federalisti aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä edes unionin jäsen. Ah, kuinka minä intoilinkaan yhteisen lipun (kansallisliput pois), yhteisen lätkämaajoukkueen ja muiden triviaalin yhden valtion tunnusmerkkien puolesta. Halusin uskoa ja uskoin Eurooppaan, josta tulisi yksi erittäin tiivis liittovaltio tai oikeammin taisin nähdä nykyiset kansallisvaltiot tulevina provinsseina tai maakuntina.
Myöhemmin, ratkaiseva käänne taitaa sijoittua sinne 1990-luvun loppuun, Kosovon sodan aikoihin, liuin antiunionistiksi. Tai en nyt miksikään ränkäksi vastustajaksi, mutta alkoi olla entistä vaikeampi nähdä mitään hyvää tai järkevää unionin toimissa. Osittain se johtui siitä, että kehitys ajoi omista visioistani huomattavan poikkeavaa latua, luotiin demokraattisen kontrollin ulottumattomissa oleva keskuspankki, keskityttiin puolustusyhteistyöhön, puhuttiin alueiden Euroopasta yhden Euroopan sijaan ja niin edelleen. Rupesin rasittavaksi eu:n suhteen, vastustin.
Uudelleen asemoin itseni taas kun muutama vuosi kolmatta vuosituhanta oli edetty. Huomasin transformoituneeni perusmyönteisestesti unioniin suhtautuvaksi kriitikoksi. Paljon turhaa, paljon sälää, hukattuja tilaisuuksia ja idioottimaisia kompromisseja, mutta kehitys ja unioni oikean suuntaisia ja tarpeellisia. Oikeastaan aika terve ja analyyttinen asenne. Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että vanhetessa viisastuu. Kritiikin kärki tosin helpoiten livahti sellaisten ihmisten ajatteluun, jotka suhtautuvat kuten minä josku ennen: intoillen. Toisaalta en tehnyt eroa sen suhteen tapahtuiko intoilu puolesta vai vastaan.
Nyt olen alkanut havoinnoimaan seuraavan vaiheen merkkejä. Ja tästä en kyllä pidä yhtään. En tippaakaan. On nimittäin alkanut tuntumaan siltä, että alan olla eu-kyynikko. Mikään ei kuitenkaan onnistu, eikä eu:n kehitystä tarvitse pitää juuri minään, koska sillä ei paikallaan polkevana koneena ole mitään merkitystä. Eurooppalainen sivistys on ihan jossain muualla kuin tässä unioni prosessissa... Näistä ajatusladuista en siis pidä yhtään ja yritän suhtautua asiaan toisin, mutta näiden parista yllättää itsensä unionin suhteen turhankin usein.
Poliittinen kehityskaari unionin suhteen. How wonferful.
perjantaina, syyskuuta 22, 2006
Ay-liike ja pätkätyöläiset
Ammattiyhdistysliike saa aina välillä koviakin syytöksiä siitä, että se ei hoida pätkä/silpputyöläisten asioita, ei kykene hoitamaan niitä tai ei ole niistä edes kiinnostunut.
Kiinnostuksen puute ei tietenkään ole totta. Lisäksi asioita hoidetaan sen kyvyn mukaan, mikä kulloinkin on. Tämä on näkynyt mm. niissä tapauksissa, jossa laittomia pätkiä on viety oikeuteen (ja useimmiten voitettu).
Oleellista on kuitenkin se, että ay-liikkeen kyky on tällä hetkellä puutteellinen pätkätyöläisten asioiden (ongelmat, vakituisiin työsuhteisiin pääseminen) hoitamisen suhteen. Tämä johtuu kolmesta seikasta: järjestämisen ontumisesta, yhteiskunnallisesta haluttomuudesta ja käytännön välineiden puuttumisesta.
Järjestämisen ontuminen on sekä ay-liikkeen sisäsyntyinen ongelma, että olosuhteisiin liittyvä. Jäsenten rekrytointi perustuu valtaosiltaan liittojen aktiivien työhön. Näistä kaikki eivät oikein osaa tai halua lähestyä pätkissä töissä olevia. Lisäksi näihin työsuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä ei ole osattu ottaa osaksi liittojen toimintaa riittävällä tavalla. Toisaalta olosuhteet niissä työpaikoissa, joissa on paljon pätkätyöläisiä, ovat valitettavan usein sellaiset, että järjestäytymiseen ei ainakaan kannusteta.
Yhteiskunnallinen haluttomuus puuttua asiaa on turhankin läpinäkyvää. Julkinen valta on pahin pätkätöiden (väärin)käyttäjä. Jos poliitikoilla ei ole halua laittaa asiaa kuntoon "omalla" tontillaan, niin se on äärimmäisen vaikeaa saada kuntoon yksityisellä sektorilla. Poliitkot voisivat laittaa julkisen tontin kuntoon, jos haluaisivat. Ei ole niin vaikeaa antaa ohjeita, määräyksiä ja työtehtäviä näiden työsuhteiden saattamiseksi kuntoon. Rahoitus ei ole se oikea ongelma, itse asiassa olisi selvempää, kun palkkarahat olisivat vakiobudjetoituja sen sijaan, että niitä erikseen myönnetään joka vuodelle (tai muulle ajanjaksolle) erikseen.
Ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttaminen asiassa on tilanteesta johtuen vähintäänkin haastavaa. Lähes kaikki poliitikot periaatteessa ovat sitä mieltä, että asiassa on ongelmia, mutta käytännössä eivä tee/eivät halua tehdä asialle mitään. Se koetaan ilmeisesti liian työlääksi tai vaikeaksi. Tilanteen ollessa näin kummallisen lukkiutunut on se mitä ilmeisemmin johtanut myös siihen, että nämä asiat ovat valuneet yhteiskuntavaikuttamisen prioriteettilistalla alaspäin.
Käytännön välineiden puuttuminen tarkoittaa sitä, että määräaikaisten työsuhteiden ehdot määritellään laissa. Eli kun tilanteissa on ongelmia, ei luottamusmiehellä ole työpaikalla varsinaisia keinoja neuvotella asiasta, koska se ei kuulu sopimusten piiriin. Ainoat asiat mitä voidaan tehdä on keskustelu/neuvottelu työnantajan kanssa ja jos siitä ei päästä eteenpäin, pitää kyseessä olevan työntekijän mennä oikeuteen ja haluaa oikeutta.
Ylivoimaisesti tärkein tavoite pitäisikin olla määräaikaisten työsuhteiden määrittelyn saaminen työehtosopimuksiin, jolloin niihin syntyisi samanlainen normaali neuvotteluoikeus ja mahdollisuudet kuin muissakin työsuhteiden ehtoihin liittyvissä asioissa.
Kiinnostuksen puute ei tietenkään ole totta. Lisäksi asioita hoidetaan sen kyvyn mukaan, mikä kulloinkin on. Tämä on näkynyt mm. niissä tapauksissa, jossa laittomia pätkiä on viety oikeuteen (ja useimmiten voitettu).
Oleellista on kuitenkin se, että ay-liikkeen kyky on tällä hetkellä puutteellinen pätkätyöläisten asioiden (ongelmat, vakituisiin työsuhteisiin pääseminen) hoitamisen suhteen. Tämä johtuu kolmesta seikasta: järjestämisen ontumisesta, yhteiskunnallisesta haluttomuudesta ja käytännön välineiden puuttumisesta.
Järjestämisen ontuminen on sekä ay-liikkeen sisäsyntyinen ongelma, että olosuhteisiin liittyvä. Jäsenten rekrytointi perustuu valtaosiltaan liittojen aktiivien työhön. Näistä kaikki eivät oikein osaa tai halua lähestyä pätkissä töissä olevia. Lisäksi näihin työsuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä ei ole osattu ottaa osaksi liittojen toimintaa riittävällä tavalla. Toisaalta olosuhteet niissä työpaikoissa, joissa on paljon pätkätyöläisiä, ovat valitettavan usein sellaiset, että järjestäytymiseen ei ainakaan kannusteta.
Yhteiskunnallinen haluttomuus puuttua asiaa on turhankin läpinäkyvää. Julkinen valta on pahin pätkätöiden (väärin)käyttäjä. Jos poliitikoilla ei ole halua laittaa asiaa kuntoon "omalla" tontillaan, niin se on äärimmäisen vaikeaa saada kuntoon yksityisellä sektorilla. Poliitkot voisivat laittaa julkisen tontin kuntoon, jos haluaisivat. Ei ole niin vaikeaa antaa ohjeita, määräyksiä ja työtehtäviä näiden työsuhteiden saattamiseksi kuntoon. Rahoitus ei ole se oikea ongelma, itse asiassa olisi selvempää, kun palkkarahat olisivat vakiobudjetoituja sen sijaan, että niitä erikseen myönnetään joka vuodelle (tai muulle ajanjaksolle) erikseen.
Ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttaminen asiassa on tilanteesta johtuen vähintäänkin haastavaa. Lähes kaikki poliitikot periaatteessa ovat sitä mieltä, että asiassa on ongelmia, mutta käytännössä eivä tee/eivät halua tehdä asialle mitään. Se koetaan ilmeisesti liian työlääksi tai vaikeaksi. Tilanteen ollessa näin kummallisen lukkiutunut on se mitä ilmeisemmin johtanut myös siihen, että nämä asiat ovat valuneet yhteiskuntavaikuttamisen prioriteettilistalla alaspäin.
Käytännön välineiden puuttuminen tarkoittaa sitä, että määräaikaisten työsuhteiden ehdot määritellään laissa. Eli kun tilanteissa on ongelmia, ei luottamusmiehellä ole työpaikalla varsinaisia keinoja neuvotella asiasta, koska se ei kuulu sopimusten piiriin. Ainoat asiat mitä voidaan tehdä on keskustelu/neuvottelu työnantajan kanssa ja jos siitä ei päästä eteenpäin, pitää kyseessä olevan työntekijän mennä oikeuteen ja haluaa oikeutta.
Ylivoimaisesti tärkein tavoite pitäisikin olla määräaikaisten työsuhteiden määrittelyn saaminen työehtosopimuksiin, jolloin niihin syntyisi samanlainen normaali neuvotteluoikeus ja mahdollisuudet kuin muissakin työsuhteiden ehtoihin liittyvissä asioissa.
torstaina, syyskuuta 21, 2006
Epä-älyllisyys ja Nato
Mustakallion Peten Natopostaus nosti hienoisen innostuksen aiheesta taas tauon jälkeen päälle. Kommenteista ja niiden rivien välistä nousevat esiin ne vanhat aiheet ja teemat, jotka aiheen ympärillä pyörivät.
Kaikille tuttu ongelma on se, että keskustelu aiheesta meno helposti (lähes aina) täysin epä-älylliseksi. Joskus voisi olla kaikkien aiheesta puhuvien ja siitä mielipiteitään esittäen miettiä, miksi näin on.
Ensimmäinen asia ovat kustannukset ja vaatimukset Suomen puolustusjärjestelmälle. Kustannuksista ei tiedetä oikeastaan mitään varmaa, Natolla on se oma bkt osuussuosituksensa puolustusmenoille, mutta sitä eivät läheskään kaikki nykyiset jäsenmaatkaan noudata. Nato suhtautuu peruskriittiisesti myös aluepuolustukseen ja asevelvollisuusjärjestelmään. Tästä huolimatta jäsenmailla - esimerkiksi Virolla - on edelleen molemmat järjestelmät voimassa, vaikka liittyessään siltä periaatteessa edellytettiin niistä luopumista.
Ilmeinen tosiasia on siis se, että puolustuksen järjestämiseen ja siihen liittyviin kustannuksiin on täysin mahdotonta saada varmuutta ennen jäsenyysneuvotteluja, joissa varsinaiset ehdot nousisivat esiin. Ja kuten Viron esimerkki osoittaa, neuvotteluissa saavutetuilla ehdoillakaan ei välttämättä todellisuudessa ole niin kovasti merkitystä.
Toinen asia on Naton funktio ja rooli. Natolle uudet jäsenmaat eivät ole resurssi tai puolustusyhteistyön tehostamisen kysymys. Jäsenmaat hyväksytään puhtaasti poliittisin perustein ja sotilaallinen ulottuvuus on kaukainen sivuseikka. Natolla on tällä hetkellä puolustusyhteistyöhön sidottu poliittisen yhteistyön funktio. On puhtaasti arvotuskysymys, vierastaako sitä, että sotilaallinen toiminta on politiikka tai politiikka sotilastoimintaa.
Muutoinhan Naton toiminta on lähinnä puolustusteknologian standardisoimista ja yhteisiä sotaharjoituksia.
Turvatakuut. Nato antaa periaatteessa yhteiseen puolustukseen sitovat turvatakuunsa jäsenmailleen. Kuitenkin kriisitilanteessa jokainen jäsenmaa päättää itsenäisesti osallistuuko se jonkin toisen jäsenmaan puolustamiseen vai ei. Riippuu täysin valittavista muuttujista ja tarkastelunäkökulmasta millaisen riskianalyysin erilaisille tulevaisuusvaihtoehdoille laskee vai ei ja mihin olettaa aseiden ja niiden käyttäjien missäkin tilanteessa riittävän. Tai mitkä alueet näkee sellaisiksi, joita tositilanteessa oltaisiin valmiita puolustamaan.
Sama pätee turvallisuuteen liittyviin syihin liittyä tai olla liittymättä. On täysin arvotuskysymys millaisena turvallisuusympäristön kehityksen haluaa nähdä. Lienee selvää, että juuri tällä hetkellä nykytodellisuudessa Suomella ei ole turvallisuusvajetta, koska kukaan tai mikään ei meitä laajamittaisesti uhkaa. Tulevaisuuteen liittyen voi esittää uskottavia perusteluja sekä uhkan kasvamisen että vähenemisen puolesta.
Nato ja yhdysvallat. Nato on periaatteessa demokraattisesti toimiva järjestö, kaikilla jäsenillä on yhtäläinen äänivalta ja oikeus omaan päätöksentekoon. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki Nato-operaatiot toteutuvat vain ja vain jos Yhdysvallat on mukana. Se johtuu siitä käytännöllisestä syystä, että se on ainoa jäsenmaa, jolla on riittävästi kuljetuskalustoa siirtämään joukkoja edes minkäänlaisella aikataululla kohdepisteeseen.
Miten keskustella asiasta, josta faktoja on kovin vähän ja kannat riippuvat täysin valittavista arvotuksista, muuttujista ja näkökulmasta. Toisaalta: ei tosiasioista voi riidellä, mielipiteistä voi.
Kaikille tuttu ongelma on se, että keskustelu aiheesta meno helposti (lähes aina) täysin epä-älylliseksi. Joskus voisi olla kaikkien aiheesta puhuvien ja siitä mielipiteitään esittäen miettiä, miksi näin on.
Ensimmäinen asia ovat kustannukset ja vaatimukset Suomen puolustusjärjestelmälle. Kustannuksista ei tiedetä oikeastaan mitään varmaa, Natolla on se oma bkt osuussuosituksensa puolustusmenoille, mutta sitä eivät läheskään kaikki nykyiset jäsenmaatkaan noudata. Nato suhtautuu peruskriittiisesti myös aluepuolustukseen ja asevelvollisuusjärjestelmään. Tästä huolimatta jäsenmailla - esimerkiksi Virolla - on edelleen molemmat järjestelmät voimassa, vaikka liittyessään siltä periaatteessa edellytettiin niistä luopumista.
Ilmeinen tosiasia on siis se, että puolustuksen järjestämiseen ja siihen liittyviin kustannuksiin on täysin mahdotonta saada varmuutta ennen jäsenyysneuvotteluja, joissa varsinaiset ehdot nousisivat esiin. Ja kuten Viron esimerkki osoittaa, neuvotteluissa saavutetuilla ehdoillakaan ei välttämättä todellisuudessa ole niin kovasti merkitystä.
Toinen asia on Naton funktio ja rooli. Natolle uudet jäsenmaat eivät ole resurssi tai puolustusyhteistyön tehostamisen kysymys. Jäsenmaat hyväksytään puhtaasti poliittisin perustein ja sotilaallinen ulottuvuus on kaukainen sivuseikka. Natolla on tällä hetkellä puolustusyhteistyöhön sidottu poliittisen yhteistyön funktio. On puhtaasti arvotuskysymys, vierastaako sitä, että sotilaallinen toiminta on politiikka tai politiikka sotilastoimintaa.
Muutoinhan Naton toiminta on lähinnä puolustusteknologian standardisoimista ja yhteisiä sotaharjoituksia.
Turvatakuut. Nato antaa periaatteessa yhteiseen puolustukseen sitovat turvatakuunsa jäsenmailleen. Kuitenkin kriisitilanteessa jokainen jäsenmaa päättää itsenäisesti osallistuuko se jonkin toisen jäsenmaan puolustamiseen vai ei. Riippuu täysin valittavista muuttujista ja tarkastelunäkökulmasta millaisen riskianalyysin erilaisille tulevaisuusvaihtoehdoille laskee vai ei ja mihin olettaa aseiden ja niiden käyttäjien missäkin tilanteessa riittävän. Tai mitkä alueet näkee sellaisiksi, joita tositilanteessa oltaisiin valmiita puolustamaan.
Sama pätee turvallisuuteen liittyviin syihin liittyä tai olla liittymättä. On täysin arvotuskysymys millaisena turvallisuusympäristön kehityksen haluaa nähdä. Lienee selvää, että juuri tällä hetkellä nykytodellisuudessa Suomella ei ole turvallisuusvajetta, koska kukaan tai mikään ei meitä laajamittaisesti uhkaa. Tulevaisuuteen liittyen voi esittää uskottavia perusteluja sekä uhkan kasvamisen että vähenemisen puolesta.
Nato ja yhdysvallat. Nato on periaatteessa demokraattisesti toimiva järjestö, kaikilla jäsenillä on yhtäläinen äänivalta ja oikeus omaan päätöksentekoon. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki Nato-operaatiot toteutuvat vain ja vain jos Yhdysvallat on mukana. Se johtuu siitä käytännöllisestä syystä, että se on ainoa jäsenmaa, jolla on riittävästi kuljetuskalustoa siirtämään joukkoja edes minkäänlaisella aikataululla kohdepisteeseen.
Miten keskustella asiasta, josta faktoja on kovin vähän ja kannat riippuvat täysin valittavista arvotuksista, muuttujista ja näkökulmasta. Toisaalta: ei tosiasioista voi riidellä, mielipiteistä voi.
maanantaina, syyskuuta 18, 2006
Helpolla?
Toissanumero Suomen Kuvalehteä tai tarkemmin sanottuna sen Jälkiruokanen palsta kommentoi, että media päästää Suomessa poliitikot luvattoman helpolla. Pysähdys. Liian helpolla?
Poliitikothan päinvastoin valittavat syynin olevan liiankin tarkka ja kaikken asioiden tulevan käsiteltyä vähän liiankin kanssa. Mutta mutta, sittenkin. Poliitikoistahan ruoditaan pohjamutia myöten yksityisasiat ja henkilökohtaisuudet, varsinkin jos poliitikko on tehnyt jossain vaiheessa sen ratkaisun, että asioitaan julkisuudessa ruotii. Ja se ratkaisu on monen helppo tehdä, se takaa palstatilaa, mitä asiat eivät takaa.
Asioita ei suomalainen media jahtaa. Niistä poliitikot ja politiikka pääsevät liian helpolla. Otetaan esimerkiksi tämä surullinen paras-hanke. Sen etenemisestä, tai etenemisen puutteesta raportoitiin kyllä, mutta tuloksista ei hiillostettu ketään - eikä hiillosteta. Yksikään media ei ainakaan kovin suureen ääneen ihmetellyt, sitä miten tällaiseen hankkeeseen lähdetään, kun hallituksella ei ole yhteisymmärrystä edes siitä, mitkä ovat uudistuksen tarpeet ja keskeiset tavoitteet.
Menemällä ohi puolueiden liturgiasta ja etsimällä tahoja, jotka tietävät, olisi voitu päästä tilanteeseen, jossa todelliset ongelmat ja asetelmat olisivat tulleet kuvatuiksi - esimerkiksi asiaan liittyvän valtapolitiikan osalta. Näin ei tapahtunut.
Median edustajat tietysti sanovat, että he kirjoittavat siitä, mistä kansa haluaa lukea. Se on surullista, jos viihteen ja viihtymisen nälkä (alkaa) ohjata kaikkea myös journalistista uutisointia.
Poliitikothan päinvastoin valittavat syynin olevan liiankin tarkka ja kaikken asioiden tulevan käsiteltyä vähän liiankin kanssa. Mutta mutta, sittenkin. Poliitikoistahan ruoditaan pohjamutia myöten yksityisasiat ja henkilökohtaisuudet, varsinkin jos poliitikko on tehnyt jossain vaiheessa sen ratkaisun, että asioitaan julkisuudessa ruotii. Ja se ratkaisu on monen helppo tehdä, se takaa palstatilaa, mitä asiat eivät takaa.
Asioita ei suomalainen media jahtaa. Niistä poliitikot ja politiikka pääsevät liian helpolla. Otetaan esimerkiksi tämä surullinen paras-hanke. Sen etenemisestä, tai etenemisen puutteesta raportoitiin kyllä, mutta tuloksista ei hiillostettu ketään - eikä hiillosteta. Yksikään media ei ainakaan kovin suureen ääneen ihmetellyt, sitä miten tällaiseen hankkeeseen lähdetään, kun hallituksella ei ole yhteisymmärrystä edes siitä, mitkä ovat uudistuksen tarpeet ja keskeiset tavoitteet.
Menemällä ohi puolueiden liturgiasta ja etsimällä tahoja, jotka tietävät, olisi voitu päästä tilanteeseen, jossa todelliset ongelmat ja asetelmat olisivat tulleet kuvatuiksi - esimerkiksi asiaan liittyvän valtapolitiikan osalta. Näin ei tapahtunut.
Median edustajat tietysti sanovat, että he kirjoittavat siitä, mistä kansa haluaa lukea. Se on surullista, jos viihteen ja viihtymisen nälkä (alkaa) ohjata kaikkea myös journalistista uutisointia.
perjantaina, syyskuuta 15, 2006
Biobensaa
Hallitus kaikessa viisaudessaan otti ja päätti, että Suomessakin ruvetaan asteittain lantraamaan bensaa bioperäisen aineksen eli etanolin kanssa. Ympäristöliike taputtaa käsiään. Kaikki hyvin?
Ei, ei todellakaan. Ympäristöliikettä ymmärrän tässä asiassa yhtä vähän kuin heidän fuusioenergian vastustuksessaan. Ns. biopolttoaineet ovat häviäjän ratkaisu. Iloitaan siitä, että muutama prosentti bensasta saadaan korvattua etanolilla, kun parempaan ei pystytä. Reippaina käymme rekkain alle, sano.
Häviäjän ratkaisu se on myös siksi, että tämä ratkaisu tukee öljyntuottajia varmistamalla sitä, että öljyriippuvaisessa taloudessa eletään entistä pidempään, koska näin raaka-ainetta säästetään, kun osa siitä korvataan toisella tuotteella. Tämä on kehityssuunta, joka ei johda aitojen vaihtoehtojen rakentamiseen, vaan pyrkii säilyttämään vanhaa. Parempi suunta löytyisi esimerkiksi vetykäyttöisyyden tutkimisesta. Siinä ollaan kuitenkin jo hyvin pitkällä, julkaiseehan BMW ensi vuonna ensimmäisen sarjatuotantoisen vetyautonsa.
Lisäksi on suurelta osin epäilyksen alaista, kuinka ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta todella on kyse. Etanolin tuotanto vaatii pitkän tuotantoketjun, johon liittyy kuljetuksia, lannoittamista (jätevesiä) ja niin edelleen. Jotkut laskelmat ovat osoittaneet, tai käsittääkseni on melko mahdotonta tuottaa energiaa biomassasta niin, että energiatase olisi plussan puolella. Eli saattaa olla - ja ilmeisesti on - niin että etanolin tuottaminen biomassasta kuluttaa enemmän fossiilisia energianlähteitä kuin se säästää osana bensiiniä.
On kivaa olla mukavihreä, eikö rakas hallitus (ja ympäristöjärjestöt)?
Ei, ei todellakaan. Ympäristöliikettä ymmärrän tässä asiassa yhtä vähän kuin heidän fuusioenergian vastustuksessaan. Ns. biopolttoaineet ovat häviäjän ratkaisu. Iloitaan siitä, että muutama prosentti bensasta saadaan korvattua etanolilla, kun parempaan ei pystytä. Reippaina käymme rekkain alle, sano.
Häviäjän ratkaisu se on myös siksi, että tämä ratkaisu tukee öljyntuottajia varmistamalla sitä, että öljyriippuvaisessa taloudessa eletään entistä pidempään, koska näin raaka-ainetta säästetään, kun osa siitä korvataan toisella tuotteella. Tämä on kehityssuunta, joka ei johda aitojen vaihtoehtojen rakentamiseen, vaan pyrkii säilyttämään vanhaa. Parempi suunta löytyisi esimerkiksi vetykäyttöisyyden tutkimisesta. Siinä ollaan kuitenkin jo hyvin pitkällä, julkaiseehan BMW ensi vuonna ensimmäisen sarjatuotantoisen vetyautonsa.
Lisäksi on suurelta osin epäilyksen alaista, kuinka ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta todella on kyse. Etanolin tuotanto vaatii pitkän tuotantoketjun, johon liittyy kuljetuksia, lannoittamista (jätevesiä) ja niin edelleen. Jotkut laskelmat ovat osoittaneet, tai käsittääkseni on melko mahdotonta tuottaa energiaa biomassasta niin, että energiatase olisi plussan puolella. Eli saattaa olla - ja ilmeisesti on - niin että etanolin tuottaminen biomassasta kuluttaa enemmän fossiilisia energianlähteitä kuin se säästää osana bensiiniä.
On kivaa olla mukavihreä, eikö rakas hallitus (ja ympäristöjärjestöt)?
torstaina, syyskuuta 14, 2006
Ei tartte neuvoo
Sarjassamme "Henkilökohtainen valitusvirsi" esitetään osa "Kun et kuitenkaan tiedä, niin ei tartte neuvoo".
Kyse on siis siitä, että Mirkan blogin merkinnässä, jossa tämä mainitsee eromme aiheuttamista tuntemuksista, alkoi varsin valopäinen kommentointi. Homman nimi on nyt aika yksinkertaisesti sellainen, että kenenkään - ei kenenkään - tarvitse tulla anonyymisti neuvomaan kumpaakaan siitä, mikä tämä tilanne on, mitä pitäisi - tai olisi pitänyt - tehdä. Ylipäätään kenelläkään ei ole tietoa, taitoa tai mahdollisuutta neuvoa (luetaan: viisastella) ketään heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan.
Ystävät auttavat parhaiten, kun ovat tarpeen hetkellä lähellä, kuuntelevat ja tukevat. Parhaassa tapauksessa he osaavat antaa esimerkkejä ja varovaisia neuvoja. Onneksi näitä ihmisiä on ollut, siitä erinomaisen suuri kiitos heille.
Mutta kukaan, joka blogiin aivottoman anonyymisti tulee viisastelemaan neuvoineen, ei omaa minkäänlaista asemaa edes yrittää neuvoa. Se nyt on suoraan sanottuna pahimman laatuista vettuilua. Iso piste. Ehkä sitä vain on niin paljon ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että voivat toisten vaikeinakin hetkinä korostaa itseään ja yrittä näyttää niin helevetin viisailta. Sorry, ei onnistu, keneltäkään.
Jokainen tilanne, jokainen ihmissuhde ja kaikki niiden käänteet ovat ainutlaatuisia. Vain niihin kuuluvat ihmiset omaavat sen tiedon, jolla niissä voi tehdä ratkaisuja. Jokainen joka yrittää tyrkyttää neuvojaan jonain mallina muille, tekee taatusti pelkkää vahinkoa.
Se siitä.
Kyse on siis siitä, että Mirkan blogin merkinnässä, jossa tämä mainitsee eromme aiheuttamista tuntemuksista, alkoi varsin valopäinen kommentointi. Homman nimi on nyt aika yksinkertaisesti sellainen, että kenenkään - ei kenenkään - tarvitse tulla anonyymisti neuvomaan kumpaakaan siitä, mikä tämä tilanne on, mitä pitäisi - tai olisi pitänyt - tehdä. Ylipäätään kenelläkään ei ole tietoa, taitoa tai mahdollisuutta neuvoa (luetaan: viisastella) ketään heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan.
Ystävät auttavat parhaiten, kun ovat tarpeen hetkellä lähellä, kuuntelevat ja tukevat. Parhaassa tapauksessa he osaavat antaa esimerkkejä ja varovaisia neuvoja. Onneksi näitä ihmisiä on ollut, siitä erinomaisen suuri kiitos heille.
Mutta kukaan, joka blogiin aivottoman anonyymisti tulee viisastelemaan neuvoineen, ei omaa minkäänlaista asemaa edes yrittää neuvoa. Se nyt on suoraan sanottuna pahimman laatuista vettuilua. Iso piste. Ehkä sitä vain on niin paljon ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että voivat toisten vaikeinakin hetkinä korostaa itseään ja yrittä näyttää niin helevetin viisailta. Sorry, ei onnistu, keneltäkään.
Jokainen tilanne, jokainen ihmissuhde ja kaikki niiden käänteet ovat ainutlaatuisia. Vain niihin kuuluvat ihmiset omaavat sen tiedon, jolla niissä voi tehdä ratkaisuja. Jokainen joka yrittää tyrkyttää neuvojaan jonain mallina muille, tekee taatusti pelkkää vahinkoa.
Se siitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)