lauantaina, elokuuta 20, 2005

Ja yksi nousi vastustamaan

Pienimuotoisen poliittisen farssin piirteitä lähennellyt kiista tiemäärärahoista jatkuu sittenkin. Joku voisi todeta, lakonisella äänensävyllä, että kuinka yllätyksellistä.

RKP:n Wideroos irtautui jo aiemmin Kalliomäen ja Vanhasen sovusta. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ruotsalaiset eivät saaneet läpi itselleen tärkää tienpätkää ja irtautuja oli kuitenkin neuvottolujen kolmas osapuoli.

Nyt kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen ilmoittaa, ettei hän tällaista sopua hyväksy. Sopii vaan kysyä, että millä lihaksilla Pekkarinen pullistelee. Eikö puolueen puheenjohtajan ja pääministerin tekemä sopimus olekaan koko keskustan hallitusryhmää sitova. Vai pitääkö kaivaa kaapista pölyttämästä "kepu pettää aina" paperit (ihan kuin niiden päälle olisi kovinkaan paljon pölyä päässyt kertymään)

Oma arvioni on, että koska Pekkarinen on tempoillut jo aiemminkin niin kysymys on enemmänkin henkilökohtainen kuin poliittinen. Pekkarinen oli ja on loistava poliittinen taktikko ja oppositiopoliitikko, joka ei ole oikein sopeutunut hallituksessa oloon enää tällä kierroksella.

Ei kommentteja: