Odotettu ulostulo asiassa tuli eilen. Keskitetty sopimustoiminta on historiaa. Kyllä, kuningas on kuollut, eläköön kuningas! Vaikka en ymmärrä perusteluja, niin tavallaan järjestäytynyttä työnantajaa tässä ymmärrän. Kun on pää saatu auki, niin yritetään siirtää valtaa entistä kauemmaksi vahvoista työntekijäpuolen järjestöistä. Vaikka sen järkevyydestä ja oikeudenmukaisuudesta olen jyrkästi eri mieltä, niin kyllähän se rationaalisuus on pakko nähdä, mikä työnantajalla liittyy toisen osapuolen neuvotteluvoiman murentamiseen.
Keskeinen johtopäätös on se, että isommat palkankorotukset kannattaa maksaa siitä, että palkkapöydistä putsataan pois muita asioita ja pystytään lisäämään paikallista sopimista ja prosenttikorotuksia. Keskiketty sopimustoiminta on tosin ollut - ja se voisi olla myös jatkossa - suomalaisen yhteiskunnan suuri ystävä. Välillä lienee pakko ratkoa myös alakohtaisia asioita, mutta en ymmärrä, miksi sen pitäisi johtaa tupojen kertakaikkiseen hylkäämiseen. Eihän se loogisesti johdakaan, siinä on tuo valtapoliitinen kysymys.
Paradoksaalisinta tässä ulotulossa on se, että samaan hengenvetoon edellytetään työntekijäpuolelta malttia ja vastuuta kohtuullisista palkankorotuksista. Se nyt vaan on niin, että pienemmät korotukset toteuituisivat keskitetyssä sopimusmallissa. Liittokohtaisuudesta pitää maksaa hinta, kun jätetään väliin muut toimet, joilla palkansaajien ostovoimaan voitaisiin samalla vaikuttaa.
torstaina, toukokuuta 22, 2008
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
Vaalirahoitus
Vaalirahoituksesta on viime päivinä vedelty komeita otsikoita. Ai, yrittäjät ovat antaneet edustajille rahaa, oho! Ai, saattaa olla mahdollista, että vaalirahoituksella halutaan ainakin edistää joitakin näkemyksiä, ennekuulumatonta! Mitä, vaalirahoituslaki on susi, ei voi olla totta!
Tässä on tyyppiesimerkkitapauksesta , jonka kaikki ovat tienneet olevan olemassa, mutta johon kukaan ei ole halunnut puuttua, kun käsissä ei ole ollut tarpeeksi herkullista casea. Politiikot eivät tietenkään tähän ole halunneet puuttua, koska se supistaa rahahanoja.
Lahjoittaja kun ei välttämättä halua lahjoitusta julkisuuteen vaikkapa vain sellaisen asian takia, että antaa tälle ehdokkaalle vähemmän kuin toiselle saman puolueen ehdokkaalle, eikä halua asiaa käsitellä julkisuudessa. "Hyväksyttäviä" syitä voi olla paljon muitakin. Ei tässä ole nyt kysymys ollenkaan niin hämäräperäisestä asiasta kuin siitä on haluttu tehdä.
En usko hetkeäkään, että eduskunnasta löytyisi yhtään edustajaa, joka olisi saanut rahoitusta sellaista lupausta vastaan, että edistän sitten teitin firman/tuotteen/palvelun/sen ja sen kaavan/tms toteutumista. Rahaa on annettu ehdokkaille, joiden on oletettu tietyissä tilanteissa toimivan tietyllä tavalla. Läpinäkyvyys tietysti poistaisi epäilyksiä, eli on parempi vaihtoehto.
Oikeampi ongelma on kuitenki se, miten vaalirahoitusta pitäisi kontrolloida. Vaalien käymiseen uppoaa yhä enemmän rahaa niin puolueilta kuin ehdokkailtakin - ja tarvittava rahoituksen määrä asettaa ehdokkaat - ja puolueet - hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.
Vaihtoehtojakin on toisaalta hankala keksiä, jos vaalirahoitukselle asetettaisiin kattoja, niin niitä sitten kierrettäisin erilaisilla tavoilla, parempi olisi sitten oikeastaan kieltää henkilökohtainen mainonta kokonaan niin mediassa kuin jakelutuotteissa. Paras ratkaisu olisi lopettaa yksilökeskeisten vaalien käyminen kokonaan.
Tässä on tyyppiesimerkkitapauksesta , jonka kaikki ovat tienneet olevan olemassa, mutta johon kukaan ei ole halunnut puuttua, kun käsissä ei ole ollut tarpeeksi herkullista casea. Politiikot eivät tietenkään tähän ole halunneet puuttua, koska se supistaa rahahanoja.
Lahjoittaja kun ei välttämättä halua lahjoitusta julkisuuteen vaikkapa vain sellaisen asian takia, että antaa tälle ehdokkaalle vähemmän kuin toiselle saman puolueen ehdokkaalle, eikä halua asiaa käsitellä julkisuudessa. "Hyväksyttäviä" syitä voi olla paljon muitakin. Ei tässä ole nyt kysymys ollenkaan niin hämäräperäisestä asiasta kuin siitä on haluttu tehdä.
En usko hetkeäkään, että eduskunnasta löytyisi yhtään edustajaa, joka olisi saanut rahoitusta sellaista lupausta vastaan, että edistän sitten teitin firman/tuotteen/palvelun/sen ja sen kaavan/tms toteutumista. Rahaa on annettu ehdokkaille, joiden on oletettu tietyissä tilanteissa toimivan tietyllä tavalla. Läpinäkyvyys tietysti poistaisi epäilyksiä, eli on parempi vaihtoehto.
Oikeampi ongelma on kuitenki se, miten vaalirahoitusta pitäisi kontrolloida. Vaalien käymiseen uppoaa yhä enemmän rahaa niin puolueilta kuin ehdokkailtakin - ja tarvittava rahoituksen määrä asettaa ehdokkaat - ja puolueet - hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.
Vaihtoehtojakin on toisaalta hankala keksiä, jos vaalirahoitukselle asetettaisiin kattoja, niin niitä sitten kierrettäisin erilaisilla tavoilla, parempi olisi sitten oikeastaan kieltää henkilökohtainen mainonta kokonaan niin mediassa kuin jakelutuotteissa. Paras ratkaisu olisi lopettaa yksilökeskeisten vaalien käyminen kokonaan.
perjantaina, toukokuuta 16, 2008
Intellektuellismin juhlaa
Ensin pitää tietty ihmetellä sitä, että Lipposen mielestä maassamme ei ole alle viiskymppisiä intellektuelleja. Paavo on kuitenkin tavannut allekirjoittaneen. Pöh.
Tästä kirjailusta, tahi kirjallisesta provokaatiosta on siis kyse. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, mutta en ymmärrä miksi kansakunnan kaapin päälle päässyt ihminen haluaa itsensä sieltä alentaa vittuilemalla ns. älyköille. Voi hyvinkin olla, että Lipposen kirjassa on todellinenkin ajatus - tai pitäisi olla, jos Paavo edelleen on kunnossa.
Älykköjen ja älyllisyyden etsiminen on kuitenkin vähän turhaa hommaa. Ajattelijoita on jos heitä on - ja koulutusjärjestelmä sekä yhteiskunnallinen tilanne heitä tuottaa. Muitakin kuin jo seniilit Donner, Jakobson ja Klinge.
Tästä kirjailusta, tahi kirjallisesta provokaatiosta on siis kyse. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, mutta en ymmärrä miksi kansakunnan kaapin päälle päässyt ihminen haluaa itsensä sieltä alentaa vittuilemalla ns. älyköille. Voi hyvinkin olla, että Lipposen kirjassa on todellinenkin ajatus - tai pitäisi olla, jos Paavo edelleen on kunnossa.
Älykköjen ja älyllisyyden etsiminen on kuitenkin vähän turhaa hommaa. Ajattelijoita on jos heitä on - ja koulutusjärjestelmä sekä yhteiskunnallinen tilanne heitä tuottaa. Muitakin kuin jo seniilit Donner, Jakobson ja Klinge.
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Tuskainen toukokuu
Tuskainen ja tuskainen, se nyt vaan rimmaa paremmin kuin helvetin kiireinen toukokuu. Tuntuu että kaikenmoiset säädöt osuvat nyt toukokuuhun ja vielä enemmän näihin pariin toukokuun viimeiseen viikkoon. Ajatella olen ehtinyt, mutta en juuri blogata.
Katsotaan josko tilanne muuttuisi lähitulevaisuudessa, mutta bloginpitäjä on siis edelleen kyllä hyvässä hapessa ja teroittaa sekä ajatuksiaan että toivottavasti edes joskus tekstejään :)
Katsotaan josko tilanne muuttuisi lähitulevaisuudessa, mutta bloginpitäjä on siis edelleen kyllä hyvässä hapessa ja teroittaa sekä ajatuksiaan että toivottavasti edes joskus tekstejään :)
torstaina, toukokuuta 08, 2008
Aluepolitiikka 2.0.
Ensialkuun pakollisia huomautuksia: SDP:n puheenjohtajapelin on menossa tämän hetkisen gallupin mukaan täysin aikaisemman ennusteeni mukaisesti. Jääkiekko on aiheuttanut pakkovalvomista, vaikka Saksa peli oli tylsä kuin Fan, Norja pelissä pelattiin käsittämättömän surkeasti ja Slovakian kaato oli ilotonta puurtamista. Silti minä valvon, vaikka en erityisemmin pelistä pidä. Joskus inhoan nationalistia itsessäni.
Aluepolitiikka pulahti mieleen Golf-Lindenin laajakaistakommenteista. Taas pitäisi upottaa jostain syystä paljon rahaa syrjäseutujen teleyhteyksien turvaamiseksi. Varsinkin kun ne ovat ja tulevat olemaan langattomasti turvattu. Hassua, vielä hassumpaa sikäli, että kokoomus oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että laajakaistojen rakentaminen on täysin yritysten asia eikä valtiovallan siihen kuulu puuttua.
Mutta aluepolitiikka, tuo ryöstöviljelty ja väärinymmärretty politiikan sektori. Meillähän sillä tyypillesti tarkoitetaan, että pitää kaataa rahaa sellaisten seutujen elättämiseen, jotka eivät muuten enää pysyisi asuttuina ja niin edelleen. Suomi ei tule millään rahalla pysymään sillä tavalla asuttuna, kuin se on tällä hetkellä, pidän sitä väistämättömänä kehityksenä.
Pitäisikin käydä se kipeä keskustelu, mitä tarkoitetaan sillä, että kaikille kansalaisille pitää olla samat palvelut tarjolla. Mihin hintaan ja millä ehdoin? Ei se niinkään voi toimia, että päätän muuttaa johonkin korpeen, keskelle oravien temmellysmaita ja valtiovallan pitää sitten huolehtia, että siellä on päiväkotia penskoille ja terveyskeskusta kaikille.
Miten saadaan aikaan aluepolitiikka 2.0, joka ei enää keskity kuolevien ja taantuvien alueiden tekohengitykseen vaan vahvistamaan kasvutekijöitä. Hyvä kysymys, johon on vaikea antaa selkeää vastausta - mutta eihän sen pitäisi olla syy olla yrittämättä. Koskee myös allekirjoittanutta, mutta ei tapahdu nyt.
Aluepolitiikka pulahti mieleen Golf-Lindenin laajakaistakommenteista. Taas pitäisi upottaa jostain syystä paljon rahaa syrjäseutujen teleyhteyksien turvaamiseksi. Varsinkin kun ne ovat ja tulevat olemaan langattomasti turvattu. Hassua, vielä hassumpaa sikäli, että kokoomus oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että laajakaistojen rakentaminen on täysin yritysten asia eikä valtiovallan siihen kuulu puuttua.
Mutta aluepolitiikka, tuo ryöstöviljelty ja väärinymmärretty politiikan sektori. Meillähän sillä tyypillesti tarkoitetaan, että pitää kaataa rahaa sellaisten seutujen elättämiseen, jotka eivät muuten enää pysyisi asuttuina ja niin edelleen. Suomi ei tule millään rahalla pysymään sillä tavalla asuttuna, kuin se on tällä hetkellä, pidän sitä väistämättömänä kehityksenä.
Pitäisikin käydä se kipeä keskustelu, mitä tarkoitetaan sillä, että kaikille kansalaisille pitää olla samat palvelut tarjolla. Mihin hintaan ja millä ehdoin? Ei se niinkään voi toimia, että päätän muuttaa johonkin korpeen, keskelle oravien temmellysmaita ja valtiovallan pitää sitten huolehtia, että siellä on päiväkotia penskoille ja terveyskeskusta kaikille.
Miten saadaan aikaan aluepolitiikka 2.0, joka ei enää keskity kuolevien ja taantuvien alueiden tekohengitykseen vaan vahvistamaan kasvutekijöitä. Hyvä kysymys, johon on vaikea antaa selkeää vastausta - mutta eihän sen pitäisi olla syy olla yrittämättä. Koskee myös allekirjoittanutta, mutta ei tapahdu nyt.
keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008
Malmin kentällä
Löysin sitten itseni vappuaattona Malmin lentokentältä. Hämmentävää? Ei loppujen lopuksi, pojat olivat aamupäivällä harjoittelemassa uudessa päiväkodissa Tapanilassa ja puolisko on tällä hetkellä duunissa kentän ravintolassa. Köpöttelin siis Tapanilasta kentälle.
Todettakoon, että kymmenen helsinkiläisvuoteni aikana (joo, joo, asun Vantaalla nyt) tämä oli eka kerta kentällä. Pakko tunnustaa, että ymmärrän kentän intohimoisia puolustajia hieman paremmin nyt. Onhan se hieno paikka, näin paisteisena päivänä jopa sikasiisti. Tosin kommentoin kahvinikin äärestä kentällä, että "saisi tuohon kyllä hienon lähiönkin".
Hyvä kysymys lienee se, että voittaako se, että paikka on siisti ja upea, sen että siellä voisi olla useamman tuhannen ihmisen koti. Ei välttämättä, mutta hieno paikka se on silti.
Todettakoon, että kymmenen helsinkiläisvuoteni aikana (joo, joo, asun Vantaalla nyt) tämä oli eka kerta kentällä. Pakko tunnustaa, että ymmärrän kentän intohimoisia puolustajia hieman paremmin nyt. Onhan se hieno paikka, näin paisteisena päivänä jopa sikasiisti. Tosin kommentoin kahvinikin äärestä kentällä, että "saisi tuohon kyllä hienon lähiönkin".
Hyvä kysymys lienee se, että voittaako se, että paikka on siisti ja upea, sen että siellä voisi olla useamman tuhannen ihmisen koti. Ei välttämättä, mutta hieno paikka se on silti.
tiistaina, huhtikuuta 29, 2008
Ihan ikioma rasismikeskustelu
Siis ikärasismi. Ja Lipponen. Se Tuomiojaa kohti suunnattu lausunto siitä, minkä ikäinen puheenjohtajan pitää tai hän saa puolueessa olla.
J.Söderman tarttuu tähän itselleen harvinaisen epä-älyllisellä tavalla moittien Lipposta siitä, etteikö muita vaatimuksia sitten ole osaamisen, kielitaidon ja niin edelleen suhteen. Ja mainitsee tuon ikärasismi sanankin, hui. Onhan se itsestäänselvää, että muita vaatimuksia on.
Södermanin tuohtuminen on tietysti ymmärrettävää, hän kun on eläkepolitiikko. Eli siis kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeellä alkanut hoitaa taas kansan asioita. Tässä nyt on kaksi asiaa, jota en ymmärrä.
Kenelle politiikkaa ensisijaisesti tehdään? Minusta tämä on aina itsestäänselvästi ollut tulevaisuus, millaisen maailman me lapsillemme jätämme. Yhtään itsestäänselvänä olen pitänyt, että aktiivisessa elämänvaiheessa - lapset, työ - olevat tuntevat tämän hetken arjen parhaiten ja pystyvät siten tekemään työtä tulevaisuuden eteen. Tähän sopivat huonosti niin sanotusti vanhalta pohjalta työtään tekevät poliitikot.
Palkkatyöstäkin - siis politiikan ulkopuolella - tupataa jäämään eläkkeelle tietyn ikäisenä. Useasti niin, että vaikka jatkohaluja olisi niin eläkkeelle on jäätävä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tähän on joku syy. Onko yhteiskunnallinen työ esimerkiksi kansanedustajana muka niin paljon vähemmän kuluttavaa, että siinä ei tarvitse eläkeiästä piitata? Jos eläkkeelle pitää lähteä muista hommista, miksi ei myös politiikasta?
Eläkeläiset voivat olla viisaita ja ajattelevia, aikaansaavia ihmisiä. Silti olen sitä mieltä, että kansanedustajuudet nyt ainakin pitäisi jättää nuoremmille. Mielipiteen sanomispaikkoja löytyy kyllä ja myös tekemistä yhteiskunnallisten asioiden parista - esimerkiksi EKL:sta.
J.Söderman tarttuu tähän itselleen harvinaisen epä-älyllisellä tavalla moittien Lipposta siitä, etteikö muita vaatimuksia sitten ole osaamisen, kielitaidon ja niin edelleen suhteen. Ja mainitsee tuon ikärasismi sanankin, hui. Onhan se itsestäänselvää, että muita vaatimuksia on.
Södermanin tuohtuminen on tietysti ymmärrettävää, hän kun on eläkepolitiikko. Eli siis kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeellä alkanut hoitaa taas kansan asioita. Tässä nyt on kaksi asiaa, jota en ymmärrä.
Kenelle politiikkaa ensisijaisesti tehdään? Minusta tämä on aina itsestäänselvästi ollut tulevaisuus, millaisen maailman me lapsillemme jätämme. Yhtään itsestäänselvänä olen pitänyt, että aktiivisessa elämänvaiheessa - lapset, työ - olevat tuntevat tämän hetken arjen parhaiten ja pystyvät siten tekemään työtä tulevaisuuden eteen. Tähän sopivat huonosti niin sanotusti vanhalta pohjalta työtään tekevät poliitikot.
Palkkatyöstäkin - siis politiikan ulkopuolella - tupataa jäämään eläkkeelle tietyn ikäisenä. Useasti niin, että vaikka jatkohaluja olisi niin eläkkeelle on jäätävä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tähän on joku syy. Onko yhteiskunnallinen työ esimerkiksi kansanedustajana muka niin paljon vähemmän kuluttavaa, että siinä ei tarvitse eläkeiästä piitata? Jos eläkkeelle pitää lähteä muista hommista, miksi ei myös politiikasta?
Eläkeläiset voivat olla viisaita ja ajattelevia, aikaansaavia ihmisiä. Silti olen sitä mieltä, että kansanedustajuudet nyt ainakin pitäisi jättää nuoremmille. Mielipiteen sanomispaikkoja löytyy kyllä ja myös tekemistä yhteiskunnallisten asioiden parista - esimerkiksi EKL:sta.
maanantaina, huhtikuuta 28, 2008
Aarteen etsintää ja kyynisen ääni korvessa
Joskus vain voi olla mukavaa, kun on mukavaa. Toin junioreilla tuliaissuklaat Berliinistä viikko sitten. Nämä pääsin luovuttamaan vasta kuluneena viikonloppuna.Kun oli aikaa niin asiasta tuli mukava seikkailu. Tein kartan lähimetsästä, jonka asiaankuuluvasti vanhensin vedessä liottamalla, revin ja poltin reunat ja niin edelleen. Takapihalla sitten kerroin pojille, kuinka Nikinmäen muinaiset suklaaryövärit ovat piilottaneet aarteen lähimetsään ja kartta on jossain lähellä.
Kartta löytyi ja retki alkoi. Karttaan raapustettujen merkintöjen mukaisesti välillä piti varoa hirviöitä ja karkottaa niitä taikasanoin. Perilläkin piti huutaa maagiset sanat kolmeen kertaan, jolloin kätkö paljastui - haljeennesta kannosta löytyi muinainen Prisman muovikassi ja suklaalevyt.
Oli hauskaa, hyvin hauskaa. Ja pakko myöntää, että minulla oli vähintään yhtä kivaa kuin pojilla kun hommaa valmistelin ja toteutin. Aikuinen on terve, kun se osaa leikkiä, eikös?
Jotenki tuo tarina toimii hyvänä vastakohtana sille, että tajusin tänään todella muuttuneeni hyvin kyyniseksi puolueen - ja osin koko politiikan - suhteen. Olen toki suhtautumiseni aiemminkin tiedostanut, mutta jotenkin alleviivasin sitä henkisesti, kun luin Koopran blogia aamulla.
Tämä on sinällään kummallista, koska periaatteessa suhtaudun kaikkeen siten, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan vaan tarpeeksi yrittää ja viitsii keksiä keinoja. Näinhän sen pitäisi olla sitten politiikankin suhteen.
Sillä varauksella, että tämä kevätaurinkoisen aamun mielentilahäiriö menisi ohi, varaan itselleni edelleen oikeuden valittaa kyynisesti mistä tahansa (koska se on mukavaa ja terapeuttista). Mutta muuten pyrin kasvamaan taas paremmaksi ihmiseksi ja opetella uskomaan sekä suomalaiseen sosialidemokratiaan (puolueena) ja politiikkaan yleensä.
perjantaina, huhtikuuta 25, 2008
A shot in the Dark
Laukaus pimeässä harvoin osuu maaliinsa. Tuskin siis tämäkään, jokainen tehköön omat päätelmänsä siitä, onko taustalla aitoa ajattelua tai tietoa, vai hauskuutanko vain itseäni näin viikonlopun alla.
Puheenjohtajapeli. Hämeenlinnassa, joidenkin viikkojen kuluttua, vähän ennen äänestystä. Kuullaan puheenvuorot ehdokkailta Koskinen, Skinnari, Kiljunen ja Kantola. Ilmoittavat että kisa on ollut hyvä, mutta tässä vaihessa pitää kiittää ihmisiä ja todeta, etteivät ole äänestyksessä käytettävissä enää. Kantola valitaan sitten vähän myöhemmin varapuheenjohtajaksi.
Käydään jännittävä ensimmäinen äänestyskierros. Tuomioja saa eniten ääniä, sitten tulevat järjestyksessä Urpilainen, Filatov ja Kumpula-Natri. Toisella kierroksella valitaan Urpilainen.
No okei, olen minä tuota ajatellut, mutta tuskin sen osumatarkkuus kovin hyvä on. Jääköön nyt voimaan viralliseksi veikkaukseksi kuitenkin.
Huomasin muuten, että lienee syytä päivittää tuota oikean palkin esittelytekstiä. Enhän minä enää mikään helsinkiläinen ole. Todettakoon sivumennen sanoen, että olen toistaiseksi viihtynyt Vantaalla erinomaisen hyvin, tavallaan koti on nyt syrjässä - mutta juuri siksi se ehkä onkin mukava paikka asua.
Puheenjohtajapeli. Hämeenlinnassa, joidenkin viikkojen kuluttua, vähän ennen äänestystä. Kuullaan puheenvuorot ehdokkailta Koskinen, Skinnari, Kiljunen ja Kantola. Ilmoittavat että kisa on ollut hyvä, mutta tässä vaihessa pitää kiittää ihmisiä ja todeta, etteivät ole äänestyksessä käytettävissä enää. Kantola valitaan sitten vähän myöhemmin varapuheenjohtajaksi.
Käydään jännittävä ensimmäinen äänestyskierros. Tuomioja saa eniten ääniä, sitten tulevat järjestyksessä Urpilainen, Filatov ja Kumpula-Natri. Toisella kierroksella valitaan Urpilainen.
No okei, olen minä tuota ajatellut, mutta tuskin sen osumatarkkuus kovin hyvä on. Jääköön nyt voimaan viralliseksi veikkaukseksi kuitenkin.
Huomasin muuten, että lienee syytä päivittää tuota oikean palkin esittelytekstiä. Enhän minä enää mikään helsinkiläinen ole. Todettakoon sivumennen sanoen, että olen toistaiseksi viihtynyt Vantaalla erinomaisen hyvin, tavallaan koti on nyt syrjässä - mutta juuri siksi se ehkä onkin mukava paikka asua.
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Minkälainen puoluesihteeri?
Tuossa SAK:n 101 vuotis lastenjuhlissa tuli käytyä käytäväkeskustelu. Tai siis tottakai useampikin, mutta yksi josta tuli kimmoke merkintään.
Puheenjohtajakiertueen varjoon tuntuu pahasti jäävän se, että saamme valita myös uuden puoluesihteerin Hämeenlinnassa. Henkilöt ovat aina oma mielenkiintoinen lukunsa, mutta myös ne ominaisuudet ja se linja, jota etsitään.
Olen itse taipuvainen pitämään puoluesihteerivalintaa tällä kertaa puheenjohtajuutta tärkeämpänä. Jos järjestöllistä työtä ja koneistoa ei saada kuntoon, ei poliittisella johtajalla ole niinkään suurta merkitystä. Minusta politiikka nousee arvoista ja niiden eteen tehtävästä työstä, gallupdemokratialla, mielikuvapolitiikalla ja vaaliliikkeenä toimimisella sitä ei saavuteta. Sosialidemokratia tarvitsee toimivan järjestön edustaakseen itseään.
Puoluesihteeriksi tarvitaan siis ihminen joka a) on kiinnostunut järjestöllisestä kehittämisestä ennen poliittista omaa uraansa tai poliittista johtajuutta, b) omaa jonkinlaisen kokemuksen järjestötyöstä, c) on muodostanut itselleen vahvan vision siitä, mihin suuntaan järjestöllisen kehityksen pitää mennä ja miten. Tämä ei tarkoita, että puoluesihteeri olisi toimitusjohtaja, joka vain hallinnoi - hallintopäällikkö ei nyt etsitä.
Järjestöllinen johtaja on aina myös poliittisessa vastuussa, puoluesihteerin pitää esimerkiksi pystyä vahtimaan sitä, että järjestödemokratian muokkaamat kannat (esimerkiksi puoluekokouksesta) tulevat kuulluiksi varsinainen politiikan muotoilussa.
Puheenjohtajakiertueen varjoon tuntuu pahasti jäävän se, että saamme valita myös uuden puoluesihteerin Hämeenlinnassa. Henkilöt ovat aina oma mielenkiintoinen lukunsa, mutta myös ne ominaisuudet ja se linja, jota etsitään.
Olen itse taipuvainen pitämään puoluesihteerivalintaa tällä kertaa puheenjohtajuutta tärkeämpänä. Jos järjestöllistä työtä ja koneistoa ei saada kuntoon, ei poliittisella johtajalla ole niinkään suurta merkitystä. Minusta politiikka nousee arvoista ja niiden eteen tehtävästä työstä, gallupdemokratialla, mielikuvapolitiikalla ja vaaliliikkeenä toimimisella sitä ei saavuteta. Sosialidemokratia tarvitsee toimivan järjestön edustaakseen itseään.
Puoluesihteeriksi tarvitaan siis ihminen joka a) on kiinnostunut järjestöllisestä kehittämisestä ennen poliittista omaa uraansa tai poliittista johtajuutta, b) omaa jonkinlaisen kokemuksen järjestötyöstä, c) on muodostanut itselleen vahvan vision siitä, mihin suuntaan järjestöllisen kehityksen pitää mennä ja miten. Tämä ei tarkoita, että puoluesihteeri olisi toimitusjohtaja, joka vain hallinnoi - hallintopäällikkö ei nyt etsitä.
Järjestöllinen johtaja on aina myös poliittisessa vastuussa, puoluesihteerin pitää esimerkiksi pystyä vahtimaan sitä, että järjestödemokratian muokkaamat kannat (esimerkiksi puoluekokouksesta) tulevat kuulluiksi varsinainen politiikan muotoilussa.
tiistaina, huhtikuuta 22, 2008
Olympialainen politiikka
Välillä on vaikea ymmärtää tätä loiskiehuntaa, joka olympialaisia kisoja nyt ympäröi. Kiina lahtasi väkeä Tiibetissä - ja nyt keskustellaan erilaisista "viestien antamisista", ja "boikoteista".
Älkää viitsikö, aikuiset poliitikot. Kaikille on varmaan selvää, että Kiina ei ole mikään ihmisoikeuksien mallimaa, ei demokratia, ei kansalaisilleen hyvä paikka. Poliittinen päätös tehtiin, kun kisat siitä huolimatta päätettiin sinne antaa. Päätöksentekijöiden lisäksi päätökseen osallistuivat kaikki ne, jotka jättivät päätöksen tuomitsematta tai kommentoivat sitä.
Se kanta, että ihmisiä lahtaava diktatuuri voi edetä edistyksen tiellä, jos sille annetaan välillä karkkeja, kuten kisat, voitti. Oli sitten lähinnä poliittisesta noppatuurista kiinni, että tapahtuuko jotain niin surullista kuin Tiibetin (allekirjoittanut muuten sivumennen sanoen edustaa kantaa, että Kiina on miehittäjävaltio ja Tiibetille kuuluu itsenäisyys, ei autonomiaa) tapaus nyt.
Kun nyt on kerran päätetty pelata tällä "kisat Kiinassa" -kortilla, niin pelatkaa sillä. Älkää leikkikö tekopyhää ja näytelkö, että nyt vasta pitäisi harkita kisojen edustuksia ja/tai osallistumista. Toinen kysymys on sitten, onko Olympialaiset muuta kuin kaupallinen tapahtuma, jolla politiikanteon laita ja mahdollisuudet ovat niin ja näin.
Älkää viitsikö, aikuiset poliitikot. Kaikille on varmaan selvää, että Kiina ei ole mikään ihmisoikeuksien mallimaa, ei demokratia, ei kansalaisilleen hyvä paikka. Poliittinen päätös tehtiin, kun kisat siitä huolimatta päätettiin sinne antaa. Päätöksentekijöiden lisäksi päätökseen osallistuivat kaikki ne, jotka jättivät päätöksen tuomitsematta tai kommentoivat sitä.
Se kanta, että ihmisiä lahtaava diktatuuri voi edetä edistyksen tiellä, jos sille annetaan välillä karkkeja, kuten kisat, voitti. Oli sitten lähinnä poliittisesta noppatuurista kiinni, että tapahtuuko jotain niin surullista kuin Tiibetin (allekirjoittanut muuten sivumennen sanoen edustaa kantaa, että Kiina on miehittäjävaltio ja Tiibetille kuuluu itsenäisyys, ei autonomiaa) tapaus nyt.
Kun nyt on kerran päätetty pelata tällä "kisat Kiinassa" -kortilla, niin pelatkaa sillä. Älkää leikkikö tekopyhää ja näytelkö, että nyt vasta pitäisi harkita kisojen edustuksia ja/tai osallistumista. Toinen kysymys on sitten, onko Olympialaiset muuta kuin kaupallinen tapahtuma, jolla politiikanteon laita ja mahdollisuudet ovat niin ja näin.
torstaina, huhtikuuta 17, 2008
Epäilen, siis olen
Kai sitä nyt jotain on, kun osaa epäillä. Tänään epäilen Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natoa. Eli kaivaan vanhan aiheen esiin. Yritän selventää omia ajatuksiani itselleni - ja mahdollisesti jollekulle muulle.
Selkäydinreaktioni on nato-vastainen, sen voin ihan avoimesti myöntää. Tunnetasolla ajatus tästä sotilasliitosta on negatiivinen. Mutta mitä oikeasti sitten ajattelee, tähän liittyvistä asioista, onkin jo vähän vaikeampaaa. Yritän vähän eritellä järjellä niitä tekijöitä, miksi epäilen Natoa ja Suomen liittymisen mielekkyyttä. Varsinaista jyrkkää kantaa en muuten ehkä nykyisin enää omaa.
Menneisyys. Kaikilla organisaatioilla on menneisyytensä - ei niistä koskaan pääse lopullisesti eroon. Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen ja Nato kylmänsodan jäänne - faktoja molemmat. Mutta vaikuttaako historia kovin paljon nykytilaan?
Minusta tuntuu, että vaikuttaa. Nato ei ole sellaisellat perustanvanlaatuisella tavalla määritellyt itseään uudelleen, että se olisi täysin voinut muutta toiseksi. Sen olemus rakentui kuitenkin vuosikymmeniä viholliskuvan varaan, ei omasta itsestä käsin. Historian kanssa olisi syytä tehdä välit selviksi, mutta ainakaan toiminnallisesti mistään kovin vakavasta asiasta ei ole kysymys.
Turvatakuut. Edelleen epäilen, että Nato ei varsinaisesti pysty tarjoamaan turvatakuita esimerkiksi Suomelle. Tai siis varmasti pystyy, jos Suomeen kohdistuisi kahdenkeskinen sota tai sen uhka. Mutta en reaalisesti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei samaan aikaa uhkaa kohdistuisi muihin Naton jäsenmaihin ja resurssien tuotannon kannalta tärkeisiin maihin.
Totuus on kuitenkin se, että Suomi ei ole millään tavalla strategisesti tärkeä alue. Tilanteessa, missä ns. yleinen hälytys on päällä, Suomeen ei yksinkertaisesti riitä apujoukkoja. Kyse ei ole auttamishalukkuudesta, vaan resurssien kohdentamisesta tiettyihin paikkoihin. Lähi-Idän öljy tai Lontoon pankit suojellaan monta kertaa ennen kuin Karjalan metsien suojelu kiinnostaa ketään.
Sotilasliittoisuus. Mikä sanahirviö, mutta siinä on se pointti, että selässäni valuu kylmää hikeä ja harvat hiukseni nousevat aina pystyyn, kun meillä "keskustellaan" siitä, että natoon kuuluminen on perusteltua, koska päästään päättämään erinäisistä asioista. Siis poliittista päätösvaltaa perustellaan saatavan sotilasliittoon liittymällä. Anteeksi, mutta minusta aina ja kaikkialla sotilaallisen vallan pitää seurata poliittista. Järjestelmässä joka perustuu sotilaisiin, mutta nähdään poliittisen vallan käyttäjänä, on jotain vikaa.
Naton laajentuminen on ollut kuiteknin ensisijaisesti poliitinen projekti, ei sotilaallinen. Sotilasliiton käyttäminen politiikkaan on minusta epäilyttävää, vaikka aseita ei olekaan käytetty.
Väärä vaihtoehto. Nykyinen kehityssuunta, jossa nato - ja jossain määrin eu - vahvistuvat kriisinhallinnan välinenä ja yk heikentyy, on minusta surullinen. Vioista ja puutteistaan huolimatta YK on kuitenkin ainoa "kaikkien kerho", jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus osallistua päätöksentekoon (no ei ihan, tiedetään...). En pidä siitä, että yhdestä sotilasliitosta pitää kehittää kriisinhallinan kansainvälistä johtotähteä. Miksi niin pitää tehdä? Eikö sen energian voisi suunnata yhteisten järjestelmien tukemiseen? Mutta parempi tietysti, että kriisejä yritetään jotenkin hallita, kuin olla tekemättä mitään.
Yhdysvallat. Vaikka usa onkin naton suurin jäsen, sen suurempaa varsinaista päätösvaltaa sillä ei ole kuin muillakaan mailla. Pakko on kuitenkin huomioida se, että naton aseistus ja järjestelmät perustuvat käytännössä sen aseteollisuuden (ja armeijan) käyttämiin ja luomiin standerdeihin. Ja vielä toistaiseksi täytyy muistaa se, että ilman Yhdysvaltain ilmakuljetuskalustoa Nato ei kuljeta joukkoja yhtään mihinkään (kalustoa kun muilla ei ole)- eli viime kädessä päätös tehdään siellä.
Nämä tulivat nyt mieleen.
Selkäydinreaktioni on nato-vastainen, sen voin ihan avoimesti myöntää. Tunnetasolla ajatus tästä sotilasliitosta on negatiivinen. Mutta mitä oikeasti sitten ajattelee, tähän liittyvistä asioista, onkin jo vähän vaikeampaaa. Yritän vähän eritellä järjellä niitä tekijöitä, miksi epäilen Natoa ja Suomen liittymisen mielekkyyttä. Varsinaista jyrkkää kantaa en muuten ehkä nykyisin enää omaa.
Menneisyys. Kaikilla organisaatioilla on menneisyytensä - ei niistä koskaan pääse lopullisesti eroon. Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen ja Nato kylmänsodan jäänne - faktoja molemmat. Mutta vaikuttaako historia kovin paljon nykytilaan?
Minusta tuntuu, että vaikuttaa. Nato ei ole sellaisellat perustanvanlaatuisella tavalla määritellyt itseään uudelleen, että se olisi täysin voinut muutta toiseksi. Sen olemus rakentui kuitenkin vuosikymmeniä viholliskuvan varaan, ei omasta itsestä käsin. Historian kanssa olisi syytä tehdä välit selviksi, mutta ainakaan toiminnallisesti mistään kovin vakavasta asiasta ei ole kysymys.
Turvatakuut. Edelleen epäilen, että Nato ei varsinaisesti pysty tarjoamaan turvatakuita esimerkiksi Suomelle. Tai siis varmasti pystyy, jos Suomeen kohdistuisi kahdenkeskinen sota tai sen uhka. Mutta en reaalisesti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei samaan aikaa uhkaa kohdistuisi muihin Naton jäsenmaihin ja resurssien tuotannon kannalta tärkeisiin maihin.
Totuus on kuitenkin se, että Suomi ei ole millään tavalla strategisesti tärkeä alue. Tilanteessa, missä ns. yleinen hälytys on päällä, Suomeen ei yksinkertaisesti riitä apujoukkoja. Kyse ei ole auttamishalukkuudesta, vaan resurssien kohdentamisesta tiettyihin paikkoihin. Lähi-Idän öljy tai Lontoon pankit suojellaan monta kertaa ennen kuin Karjalan metsien suojelu kiinnostaa ketään.
Sotilasliittoisuus. Mikä sanahirviö, mutta siinä on se pointti, että selässäni valuu kylmää hikeä ja harvat hiukseni nousevat aina pystyyn, kun meillä "keskustellaan" siitä, että natoon kuuluminen on perusteltua, koska päästään päättämään erinäisistä asioista. Siis poliittista päätösvaltaa perustellaan saatavan sotilasliittoon liittymällä. Anteeksi, mutta minusta aina ja kaikkialla sotilaallisen vallan pitää seurata poliittista. Järjestelmässä joka perustuu sotilaisiin, mutta nähdään poliittisen vallan käyttäjänä, on jotain vikaa.
Naton laajentuminen on ollut kuiteknin ensisijaisesti poliitinen projekti, ei sotilaallinen. Sotilasliiton käyttäminen politiikkaan on minusta epäilyttävää, vaikka aseita ei olekaan käytetty.
Väärä vaihtoehto. Nykyinen kehityssuunta, jossa nato - ja jossain määrin eu - vahvistuvat kriisinhallinnan välinenä ja yk heikentyy, on minusta surullinen. Vioista ja puutteistaan huolimatta YK on kuitenkin ainoa "kaikkien kerho", jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus osallistua päätöksentekoon (no ei ihan, tiedetään...). En pidä siitä, että yhdestä sotilasliitosta pitää kehittää kriisinhallinan kansainvälistä johtotähteä. Miksi niin pitää tehdä? Eikö sen energian voisi suunnata yhteisten järjestelmien tukemiseen? Mutta parempi tietysti, että kriisejä yritetään jotenkin hallita, kuin olla tekemättä mitään.
Yhdysvallat. Vaikka usa onkin naton suurin jäsen, sen suurempaa varsinaista päätösvaltaa sillä ei ole kuin muillakaan mailla. Pakko on kuitenkin huomioida se, että naton aseistus ja järjestelmät perustuvat käytännössä sen aseteollisuuden (ja armeijan) käyttämiin ja luomiin standerdeihin. Ja vielä toistaiseksi täytyy muistaa se, että ilman Yhdysvaltain ilmakuljetuskalustoa Nato ei kuljeta joukkoja yhtään mihinkään (kalustoa kun muilla ei ole)- eli viime kädessä päätös tehdään siellä.
Nämä tulivat nyt mieleen.
keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008
Miksi?
Miksi pitää valehdella, kun esitetään suora kysymys? Meinaan tällä nyt, sitä tutkimusta, joka oli tehty puolueen kokousedustajien keskuudessa. Väittäisin, että 99,9% heistä ihan taatusti tietää, ketä aikoo äänestää puheenjohtajavaalissa. Jos ei tiedä, niin pitäisin asiaa aika kummallisena, kokoukseen luulisi valikoituvan väkeä joka tuntee ja tietää ehdokkaat, tai joilla on missio jonkun ehdokkaan puolesta. Voi olla, että en taas ymmärrä, mutta odottaako joku muka ihan tosissaan saavansa jotain uutta tietoa puheenjohtajehdokkaista tai heidän kannoistaan kevään kuluessa?
Miksi pitää olla yllättänyt, kun väläytetään, että kepu on ollut jakelemassa äänestyskehotuksia, Antti "mitkä poliittiset teot?" Kaikkosen tanssikilpailu-uran edistämiseksi? Kai se nyt on ollut kaikille (myös ohjelman tekijöille!) alusta saakka selvää, että viralliset ja "viralliset" tekstiviestit ja sähköpostit leviävät ympäriinsä, jotta Kaikkonen pysyisi kisassa. Eikä tästä pidä kepulaisia syyttää, moni demari muistaa varmaan saaneensa erilaisia äänestykehotuksia, muiden tositeevee ohjelmien yhteydessä... Kaikkonen pysyy kepulaisten äänillä kisassa, ei se voi olla mikään yllätys.
Miksi kepun verkkoäänenkantaja kirjoittaa case kanervasta näin: "Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestien ympärillä pyörinyt jupakka herättää kysymyksiä kansanvallan ja median suhteista. Viikkoja kestänyt ajojahti johti lopulta siihen, että Kokoomus ei enää kestänyt mediapainetta. "
Tuo juttu kannattaa muutenkin tsekata, jos haluaa vähän erilaisen näkemyksen tapaukseeen. Apilan (maalaisliiton?) mielestä, Kanerva jouduttiin erottamaan vain mediapaineen takia. Sillä että hän valehtelee julkisesti ja jahtaa naisia sairaalloisesti (turvallisuusriski...) ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Näkemyshän tuokin.
Miksi on joskus pakko vaikka ei taho?
Miksi pitää olla yllättänyt, kun väläytetään, että kepu on ollut jakelemassa äänestyskehotuksia, Antti "mitkä poliittiset teot?" Kaikkosen tanssikilpailu-uran edistämiseksi? Kai se nyt on ollut kaikille (myös ohjelman tekijöille!) alusta saakka selvää, että viralliset ja "viralliset" tekstiviestit ja sähköpostit leviävät ympäriinsä, jotta Kaikkonen pysyisi kisassa. Eikä tästä pidä kepulaisia syyttää, moni demari muistaa varmaan saaneensa erilaisia äänestykehotuksia, muiden tositeevee ohjelmien yhteydessä... Kaikkonen pysyy kepulaisten äänillä kisassa, ei se voi olla mikään yllätys.
Miksi kepun verkkoäänenkantaja kirjoittaa case kanervasta näin: "Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestien ympärillä pyörinyt jupakka herättää kysymyksiä kansanvallan ja median suhteista. Viikkoja kestänyt ajojahti johti lopulta siihen, että Kokoomus ei enää kestänyt mediapainetta. "
Tuo juttu kannattaa muutenkin tsekata, jos haluaa vähän erilaisen näkemyksen tapaukseeen. Apilan (maalaisliiton?) mielestä, Kanerva jouduttiin erottamaan vain mediapaineen takia. Sillä että hän valehtelee julkisesti ja jahtaa naisia sairaalloisesti (turvallisuusriski...) ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Näkemyshän tuokin.
Miksi on joskus pakko vaikka ei taho?
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Stubbified
Vaikka tuo edellinen lastu nyt periaatteessa kertoo kaiken tarpeellisen, niin palataan tähän nyt kuitenkin.
Väite: Kokoomus teki puhtaasti imagopoliittisen ratkaisun, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tehtävä halutaan hoidettavaksi.
Kanerva vastaan Stubb. Menneisyys vastaan tulevaisuus, Neukkulan nöyristely vastaan dynaaminen Lännen palvonta, likaisuus vastaan puhtaus, vanhuus vastaan nuoruus ja niin edelleen. Voisiko paremmalla Vimillä räjäyttää likaa pois?
Mikäänhän tuskin Suomen ulkopolitiikassa muuttuu. Asiat esitetään vain suuremmalla hymyllä.
Stubb ei ole sellainen kansainvälisten - eikä edes eu-asioiden osaaja, joka hänestä tietoisesti on rakennettu. Pakkohan jätkän on asioista kokemuksensa perusteella tietää, mutta se kuuluisa huippuasiantuntija hän ei ole. Stubbilla on zero kokemusta suomalaisesta politiikasta - ja politiikasta muutenkin perin köykäiseltä sektorilta (sori vaan eu-parlamentti). Ei mikään huipputekijä siis lähtökohtaisesti - paitsi mediassa.
"Politics is nothing, image is everything". Ja minä kun ajattelin, että tämä kaveri pysyy pois Suomesta häiritsemästä asioiden hoitoa.
Väite: Kokoomus teki puhtaasti imagopoliittisen ratkaisun, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tehtävä halutaan hoidettavaksi.
Kanerva vastaan Stubb. Menneisyys vastaan tulevaisuus, Neukkulan nöyristely vastaan dynaaminen Lännen palvonta, likaisuus vastaan puhtaus, vanhuus vastaan nuoruus ja niin edelleen. Voisiko paremmalla Vimillä räjäyttää likaa pois?
Mikäänhän tuskin Suomen ulkopolitiikassa muuttuu. Asiat esitetään vain suuremmalla hymyllä.
Stubb ei ole sellainen kansainvälisten - eikä edes eu-asioiden osaaja, joka hänestä tietoisesti on rakennettu. Pakkohan jätkän on asioista kokemuksensa perusteella tietää, mutta se kuuluisa huippuasiantuntija hän ei ole. Stubbilla on zero kokemusta suomalaisesta politiikasta - ja politiikasta muutenkin perin köykäiseltä sektorilta (sori vaan eu-parlamentti). Ei mikään huipputekijä siis lähtökohtaisesti - paitsi mediassa.
"Politics is nothing, image is everything". Ja minä kun ajattelin, että tämä kaveri pysyy pois Suomesta häiritsemästä asioiden hoitoa.
tiistaina, huhtikuuta 01, 2008
Piti
Piti kertoa aprillipila. Se olisi liittynyt opettajien ja insinöörien väliseen ikuiseen taisteluun ja sen vaikutuksiin SDP:n puheenjohtajakilpaan.
En kerro. Kokoomus kertoi paremman. Joka taitaa valitettavasti olla totta. Mutta saahan sitä toivoa, että joku tulisi nurkan takaa sanomaan "aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle"?
En kerro. Kokoomus kertoi paremman. Joka taitaa valitettavasti olla totta. Mutta saahan sitä toivoa, että joku tulisi nurkan takaa sanomaan "aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle"?
perjantaina, maaliskuuta 28, 2008
Nopeaa toimintaa
Nyt joku suomalainen poliitikko jaksoi vielä kitistä "pettymystään" ruotsalaisten päätökseen olla lähtemättä Naton NRF joukkoihin vielä mukaan. Hohhoi. Asia kun nyt ei ole millään tavalla mielenkiintoinen, lähtikö Ruotsi nyt, menikö Suomi ja mihin meni. Siis tämä tekniikka tässä asiassa.
Se mistä ei puhuta, ja joka allekirjoittaaneesta tässä on tärkeää on se, että meillä syntyy kovaa vauhtia eri organisaatioiden rakenteita kriisinhallintaa varten. On perinteinen yk:n toiminta rauhanturvaajineen, Eu:n taistelujoukot ja Naton nopea toiminta. Minusta katsoen tämä on aika hälyttävää, kun rajallisien resurssien kanssa kamppailevat organisaatiot luovat kaikki omia toimintamallejaan.
Surullisinta on se, että virta vie poispäin YK johtoisesta toiminnasta. YK on käytännöllisistä puutteista huolimatta kuitenkin kansainvälisin ja vakiintunein toimija kansainvälisellä areenalla. On surullista, että kriisinhallinnan johtaminen vie Naton suuntaan, poispäin avoimesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Ei, en demonisoi Natoa, vaan suren sitä, että huudamme sotilasorganisaation perään, kun poliittiset yhteenliittymät näyttävät kriisinhallinnassa epäonnistuvan. Annetaan sotilaiden hoitaa, nehän ovat niin kovin tehokkaitakin.
Parempi että hoidetaan jotenkin, kun ei hoideta ollenkaan. Luonnollisesti. Mutta pitäisikö kehityksestä olla huolissaan? Pitäisikö meillä olla oikea "kansainvälisen yhteisön" yhteinen mahdollisuus ja toimintamalli kriisien ehkäisemiseksi ja niiden hallitsemiseksi? Pitäisi ja pitäisi, vastaa allekirjoittanut.
Se mistä ei puhuta, ja joka allekirjoittaaneesta tässä on tärkeää on se, että meillä syntyy kovaa vauhtia eri organisaatioiden rakenteita kriisinhallintaa varten. On perinteinen yk:n toiminta rauhanturvaajineen, Eu:n taistelujoukot ja Naton nopea toiminta. Minusta katsoen tämä on aika hälyttävää, kun rajallisien resurssien kanssa kamppailevat organisaatiot luovat kaikki omia toimintamallejaan.
Surullisinta on se, että virta vie poispäin YK johtoisesta toiminnasta. YK on käytännöllisistä puutteista huolimatta kuitenkin kansainvälisin ja vakiintunein toimija kansainvälisellä areenalla. On surullista, että kriisinhallinnan johtaminen vie Naton suuntaan, poispäin avoimesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Ei, en demonisoi Natoa, vaan suren sitä, että huudamme sotilasorganisaation perään, kun poliittiset yhteenliittymät näyttävät kriisinhallinnassa epäonnistuvan. Annetaan sotilaiden hoitaa, nehän ovat niin kovin tehokkaitakin.
Parempi että hoidetaan jotenkin, kun ei hoideta ollenkaan. Luonnollisesti. Mutta pitäisikö kehityksestä olla huolissaan? Pitäisikö meillä olla oikea "kansainvälisen yhteisön" yhteinen mahdollisuus ja toimintamalli kriisien ehkäisemiseksi ja niiden hallitsemiseksi? Pitäisi ja pitäisi, vastaa allekirjoittanut.
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
Kyllä ne osaavat!
Olen Kemijärven tapauksen aiemmin ohikiitäen maininnut. Kuvittelin että aiheeseen ei tarvitsisi enää palata, mutta toisinpa todellisuus todisti.
Ovat kertoneet, että Kemijärven kunta harkitsee nyt sekä tehtaan tontin, että tehtaan pakkolunastamista. Pakko antaa tunnustusta: kyllä ne osaavat! Siis ihan aikuisten oikeasti ja myönteisellä mielellä. Laki antaa hienoisen mahdollisuuden yrittää tuota, vaikka jos oikeuteen päädyttäisiinkin, niin on vaikea uskoa laintulkinnan kallistuvan lunastuksen puolelle.
Mutta tuo asenne. Ei tyydytä siihen, että vinguttaisiin kuinka meitä sorretaan ja huudettaisi valtiovaltaa apuun. Etsitään aktiivisesti itse keinoja ja (toivottavasti!) niitä yritetään myös käyttää.
Nähtäisiin sitten sekin, kuinka kepulaiset ovat jos eivät nyt johtamassa, niin ainakin reippaasti mukana operaatiossa, jota voidaan vallan hyvin kutsua kansallistamiseksi - tässä oikeastaan kunnallistamiseksi - tai sitten ihan rapsakkaasti sosialisoinniksi.
Ovat kertoneet, että Kemijärven kunta harkitsee nyt sekä tehtaan tontin, että tehtaan pakkolunastamista. Pakko antaa tunnustusta: kyllä ne osaavat! Siis ihan aikuisten oikeasti ja myönteisellä mielellä. Laki antaa hienoisen mahdollisuuden yrittää tuota, vaikka jos oikeuteen päädyttäisiinkin, niin on vaikea uskoa laintulkinnan kallistuvan lunastuksen puolelle.
Mutta tuo asenne. Ei tyydytä siihen, että vinguttaisiin kuinka meitä sorretaan ja huudettaisi valtiovaltaa apuun. Etsitään aktiivisesti itse keinoja ja (toivottavasti!) niitä yritetään myös käyttää.
Nähtäisiin sitten sekin, kuinka kepulaiset ovat jos eivät nyt johtamassa, niin ainakin reippaasti mukana operaatiossa, jota voidaan vallan hyvin kutsua kansallistamiseksi - tässä oikeastaan kunnallistamiseksi - tai sitten ihan rapsakkaasti sosialisoinniksi.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Takaisin todellisuuteen
On se vaan kumma kuinka arkielämän säätäminen ehkäisee aktiivista bloginpitämistä - ja ylipäätään tietyntyyppistä ajattelua. Mutta nyt on muuttaminen suurinpiirtein siinä kunnossa, että oma paluu todellisuuteen alkaa olla... todellisuutta.
Nyt on kaikkien asianosaisten tavarat siirtyneet Vantaan Nikinmäkeen, jossa suureen lapsimäärään yhdistyvät alimitoitetut palvelut. Mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan vauhtiin päästään.
Sen verran on pakko sanoa, että luulisi tällä puheenjohtajaehdokasmäärällä saatavan enemmän keskustelua aikaiseksi. Mutta saahan sitä toivoa. Toivon hartaasti - niin hartaasti kuin agnostikko vain voi - että yksikään ehdokkaista ei ala varmistella ja puhua ympäripyöreitä; yhtään enempää.
Hyvää pääsiäistä, jos joku pääsiäistä varsinaisesti juhlii.
Nyt on kaikkien asianosaisten tavarat siirtyneet Vantaan Nikinmäkeen, jossa suureen lapsimäärään yhdistyvät alimitoitetut palvelut. Mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan vauhtiin päästään.
Sen verran on pakko sanoa, että luulisi tällä puheenjohtajaehdokasmäärällä saatavan enemmän keskustelua aikaiseksi. Mutta saahan sitä toivoa. Toivon hartaasti - niin hartaasti kuin agnostikko vain voi - että yksikään ehdokkaista ei ala varmistella ja puhua ympäripyöreitä; yhtään enempää.
Hyvää pääsiäistä, jos joku pääsiäistä varsinaisesti juhlii.
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Onko tie todella tämä?
Talouspolitiikka on tärkeää, joskus jopa ratkaisevan tärkeää. Mutta onko se niin tärkeää, että keskeisen oppositiopuolueen kevätkauden keskeisen kokouksen kaksi pääpuhujaa moittivat hallitusta juuri siitä? Ahde ja Heinäluoma tekivät juuri näin.
Eikä siinä mitään, veroissa ja talouspolitiikassa on vikaa. Mutta pitäisikö myös sosiaalipolitiikan ja vaikkapa työllisyyspolitiikan saroilla esittää vaihtoehtoja. Semminkin kun näissä talouspolitiikan uutisissa ei ollut mitään uutta, viestit on kuultu jo syksyllä sekä hallituksen että sdp:n suunnalta. Kummallisen kokouksen pitivät, kaksi (vanhaa) puheenvuoroa taloudesta ja keskeinen päätös siitä, että jäseniä ei puolueessa ole tarvis kuunnella.
Ai niin. Jos kapitalismin kaatavat kapitalisit, niin mahtaako tilalle tulla jokin sosiaalinen talousjärjestelmä?
Eikä siinä mitään, veroissa ja talouspolitiikassa on vikaa. Mutta pitäisikö myös sosiaalipolitiikan ja vaikkapa työllisyyspolitiikan saroilla esittää vaihtoehtoja. Semminkin kun näissä talouspolitiikan uutisissa ei ollut mitään uutta, viestit on kuultu jo syksyllä sekä hallituksen että sdp:n suunnalta. Kummallisen kokouksen pitivät, kaksi (vanhaa) puheenvuoroa taloudesta ja keskeinen päätös siitä, että jäseniä ei puolueessa ole tarvis kuunnella.
Ai niin. Jos kapitalismin kaatavat kapitalisit, niin mahtaako tilalle tulla jokin sosiaalinen talousjärjestelmä?
perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
Yksityisyyden rajat
Maanis-depressiivinen bloggaajanne tässä terve. Ensin tulee merkintöjä lähes joka päivälle - ja sitten jätetään päivätolkulla väliin. Depressiivinen vaihe menossa. Tai sitten näppäimistö on jäänyt maalipensselin varjoon uutta asuntoa sutiessa.
Vanhanen ja Ruusunen. Melkein sadun nimi, mutta käynnissä oleva oikeusprosessi ei sitä ole - satua nimittäin. Mielipiteet pöytään: Vanhanen on lähinnä pikkumainen käydessään asiasta oikeutta. Käsiteltävä asia on kuitenkin kaikkea muuta.
Politiikko eroaa (toivottavasti ja periaatteessa) monesta muusta julkisuuden henkilöstä siinä, että hän ei keskimäärin ole julkisuudessa julkisuuden itsensä vuoksi. Toki on niitä poliitikoita, joiden elämän ja kuoleman kysymys on lööpeissä pysyminen. Ns. mediapersoonista voi kertoa melkein kaiken, mutta pitääkö saman päteä politiikkoon? Niinpä.
En kuitenkaan usko, että rajan piirtäminen on niin vaikeaa, kuin pääministeri siitä nyt on yrittänyt tehdä. Jos on johdonmukainen yksityisasioistaan raportoimisessa - jossain kohtaan on raja, josta ei koskaan kerrota, niin hyvin pitkälle tuota rajaa kunnioitetaan. Mutta jos julkisesti seurustelee jonkun kanssa ja tuo joku eron jälkeen kirjoittaa asiasta kirjan, niin onhan se kirja hiton vaikea kirjoittaa ilman, että toista osapuolta ei mainita.
Ja jos ei perhe-elämäänsä halua lehdissä tai muusa mediassa esiteltävän, niin sitä ei tarvitse kommentoida. Eikä varsinkaan valehdella tavanneensa Ikeassa neti sijaan. Yksityisyyden rajat ovat poliitikollekin olemassa - jos politiikko niin haluaa. Tähän pätee sama kuin valtion omaisuuteen: kerran myytyä on pirun vaikea saada takaisin.
Vanhanen ja Ruusunen. Melkein sadun nimi, mutta käynnissä oleva oikeusprosessi ei sitä ole - satua nimittäin. Mielipiteet pöytään: Vanhanen on lähinnä pikkumainen käydessään asiasta oikeutta. Käsiteltävä asia on kuitenkin kaikkea muuta.
Politiikko eroaa (toivottavasti ja periaatteessa) monesta muusta julkisuuden henkilöstä siinä, että hän ei keskimäärin ole julkisuudessa julkisuuden itsensä vuoksi. Toki on niitä poliitikoita, joiden elämän ja kuoleman kysymys on lööpeissä pysyminen. Ns. mediapersoonista voi kertoa melkein kaiken, mutta pitääkö saman päteä politiikkoon? Niinpä.
En kuitenkaan usko, että rajan piirtäminen on niin vaikeaa, kuin pääministeri siitä nyt on yrittänyt tehdä. Jos on johdonmukainen yksityisasioistaan raportoimisessa - jossain kohtaan on raja, josta ei koskaan kerrota, niin hyvin pitkälle tuota rajaa kunnioitetaan. Mutta jos julkisesti seurustelee jonkun kanssa ja tuo joku eron jälkeen kirjoittaa asiasta kirjan, niin onhan se kirja hiton vaikea kirjoittaa ilman, että toista osapuolta ei mainita.
Ja jos ei perhe-elämäänsä halua lehdissä tai muusa mediassa esiteltävän, niin sitä ei tarvitse kommentoida. Eikä varsinkaan valehdella tavanneensa Ikeassa neti sijaan. Yksityisyyden rajat ovat poliitikollekin olemassa - jos politiikko niin haluaa. Tähän pätee sama kuin valtion omaisuuteen: kerran myytyä on pirun vaikea saada takaisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)