keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Muistiota pukkaa

Joku ystävällinen mediakontaktit omaava immeinen TUS:ista otti ja luovutti heidän vaalianalyysikeskustelumuistionsa toimittajille. Todennäköisesti juuri siksi, että siitä seuraa meteliä ja uutisointia. Pahoittelut todellisuudelle, jos olen väärässä, mutta tällaiset muistiot eivät yleensä ihan itsekseen hiippaile maikkarin toimitukseen.

Ensimmäinen oleellinen huomio on se, että nyt kustaan risukasaan suunnasta, josta sinne ei normaalisti kusta - ainakaan julkisesti. Kyseiseen puolueosastoon kun on keskittynyt kohtuullista merkittävämpi keskittymä kontakteja, lobbaustaitoa ja vaikuttamisen kykyä. Kannattaa tietysti pitää mielessä, että kyseisessä osastossa puheenjohtaja Heinäluoman kannatus puoluekokouksessa ei ollut kovin korkealla tasolla. Tuki puolueelle oli kuitenkin lojaliteetista johtuen olemassa, kunnes toisin todistettiin - mikä sitten vaaleissa tapahtui.

Voiko yhden puolueosaston muistiosta vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä? Tässä tapauksessa voi, vaikka liioitteluun ei parane sortua. Odottelinkin jo koska nämä tuuletukset alkavat, suunta tosin yllätti myös minut, vaikka suunta loppujen lopuksi onkin erittäin looginen.

Muistion luovuttajalla/luovuttajilla voi olla kaksi tavoitetta tai niiden yhdistelmä 1) Herättää sellainen myrsky ja keskustelun aalto, että jotain alkaa todella tapahtua nyt ja heti 2) Pohjustaa vastaehdokkaiden ilmaantumista Heinäluomalle ja Feldt-Rannalle seuraavaan puoluekokoukseen. Pitäisin näiden yhdistelmää todennäköisimpänä vaihtoehtona. Todettakoon nimittäin henkilökohtaisena mielipiteenä, että ko. osastossa on sellaista porukkaa, joka yleensä myös saa jotain aikaan, kun he jotain päättävät saada aikaan.

7 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Olen lukenut ko. muistion ja minusta sen analyysi on varsin terävää. Tässä tapauksessa sen "julkistamistakaan" en suurena kohunaiheena pidä - miten jollakin muistiolla haluttaisiin edistää muutosta, jos se pidetään salaisena???

Muutenkin olen huomannut että julkista kritiikin esittämistä ovat kritisoineet lähinnä ne, joilla ei ole koskaan ollut suurempaa halua uudistaa puoluetta. Missä sitä keskustelua sitten pitäisi käydä? Puolueosastojen johtokunnan kuukausikokouksissa, jonne vaivautuvat ne samat 5 miestä jotka ovat siellä käyneet viimeiset 30 vuotta?

Se onkin sitten vaikeampia juttu saavuttaako TUS muistiollaan noita mainitsemiasi tavoitteita. Pahoin pelkään että ei, vaan puoluepiirien junttaäijät keskittävät nyt kaiken tarmonsa - ei puolueen tulevaisuuden visioimiseen - vaan "oman pesän likaajien" sättimiseen.

Petteri Oksa kirjoitti...

Juuh, ei salaisilla muistioilla mitään muuteta... Aina. Tai riippu tietty vähän. Ei analyysimuistioilla ainakaan.

Julkista kritiikkiä saa ja nimenomaan pitää esittää. Vähän vierastan ajatusta, että pitää olla hissuksiin ja pestä pyykkiä kellarissa. Huonotkin hetket kuuluvat avoimuuteen - ja pitäähän ihmisten nähdä, että vaalitappio tuntuukin jossain.

Oma tarkoitus ei ollut esittää tuota kritiikkiä, vaan ajatella ääneen, miksi muistio tuli julkisuuteen juuri tuolta. Sen analyysistähän voi todella pitkälti olla samaa mieltä.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Juu, ja täsmennänpä minäkin sen verran etten kritisoinut sinua vaan kommentoin tästä muistiosta ja esitetystä kritiikistä käytyä keskustelua, kritiikin kritiikkiä jota nyt esim. Maija Anttila on esittänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestäni se ei ole hyvä tapa käydä keskustelua että kirjoitetaan porukalla muistio ja onnistutaan vuotamaan se uutislähetyksen kärkeen. Hyvä suoritushan se on, mutta ei edistä demokraattista keskustelua.

Sen verran haluan uskoa edelleen puolueen järjestörakenteeseen että osallistun HKI:n piirikokoukseen, kuuntelen Eeron alustuksen ja sitten käymme keskustelua kuten tähänkin asti. Olisi toivottavaa että näitä foorumeja vahvistettaisiin sekä funktionaalisesti että merkityksellisesti.

Koobra

Petri Mustakallio kirjoitti...

Helsingin piiri eroaakin sekä jäsenrakenteeltaan että keskustelun sallivuudeltaankin edukseen. Sen sijaan esim. Espoon kunnallisjärjestön vuosikokouksiin en vain viitsi osallistua, koska minusta minulla ei ole velvollisuutta käydä hakemassa sieltä pahaa mielta ja v...tusta.

Samat naamat kokoontuvat joka vuosi vuoden vanhempina tilittämään toisista tovereista ja julistamaan omaa puhdasoppisuuttaan. Oikea ongelma alkaa olla se, että tunnen useitakin ihmisiä joita voisin pyytää puolueen jäsenksi, mutta en oikein tiedä viitsinkö koska pelottaa minkälaisen kuvan he saavat jos joskus eksyvät puolueen tilaisuuteen?

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun tähän minäkin, kun kerran suuresti arvostamani osastoni TUS on muistiollaan päässyt - tai joutunut - tikun nokkaan.

Kiitos Petterille asiallisesta avauksesta. Muitakin netissä liikkuu, ja usempia TUSsin haukkujia yhdistää se, että he eivät ole muistiota lukeneet, vaikka se on laitettu jopa osaston kotisivuille, www.tolounga.net, kohdasta vaalit 2007. Samasta kohdasta löytyy muuten hauska kevennys, käykää katsomassa.

Muistio lähettiin ennen 3.4 kokousta spostitse koko jäsenkunnalle, eli reiluun 70 osoitteeseen. Sen jälkeen monet sen takuulla laittoi kavereilleen ja tutuilleen, minäkin. Mikäs oli laittaessa, muistio on perusteellinen, analyyttinen ja terävästi kirjoitettu. Jossain vaiheessa joku päätti kokeilla muistion mediaseksikkyyttä, ja loppu onkin historiaa.

Me otimme vaaleissa turpaan niin että tuntui. Hallitusovet sulkeutuivat ja tulevaisuuden visio on synkkä. SDP:n jäsenkunnan ikärakenne on järkyttävä ja puolueen henkinen vireystila matala. Jos tässä tilanteessa ei ole mahdollisuus reippaaseen keskusteluun, vuosi ennen puoluekokousta ja puolitoista vuotta ennen seuraavia vaaleja, niin koska sitten?

Minua ei huoleta jonkun paha mieli tai joidenkin paheksunta. Minua huolestuttaa puolueen ja sen edustamien arvojen tulevaisuus.

TUSsilla on jäseniä 72, keski-ikä n. 37 ja rästiläisiä 0. Yhdityksessä on runsaasti kokenutta jengiä, joka on ollut puolueen parissa pitkään. Ei tässä pienistä hätkähdetä - eikä isommistakaan.

Tage
TUSsin sihteeri

Jukka kirjoitti...

"If they're shooting at you, you know you're doing something right"

West Wing Season 2 Episode 3