tiistaina, toukokuuta 10, 2005

Mikä Eurooppa?

Vietin eilen vajaa pari tuntia Eurooppalaisen Suomen Nuorten järjestemässä Eurooppa päivän paneelissa Eduskunnan kansalaisinfon seminaaritilassa. Samalla avattiin heidän eurooppakone.net sivustonsa, jossa voi esimerkiksi vaikuttaa vuoden nuoren eurooppalaisen valintaan.

Panelistit kinasivat Euroopan perustulaista ja muusta Eurooppa-asiasta. Tai oikeastaan kina oli muut vastaan Vasemmistonuorten edustaja, joka ainoana vastusti sopimusta perustuslaista ja piti unionia muutenkin ei-niin-hyvänä rakennelmana. Perustuslain osalta olen itse sitä mieltä, että oleellista on sen olemassaolo - kaikkine puutteineenkin. Unioni tarvitsee tehokkaamman, selkeämmän ja toimivamman perussopimuksen ja sitä tämä sopimus on. Se on uusi kansainvälisoikeudellinen sopimus jäsenvaltioiden välillä, missä määritellään yhteistyön valtasuhteet ja tavat.

Ehkä mielenkiintoisin keskustelu käytiin siitä, mikä Eurooppa oikeastaan on ja missä sen rajat menevät. Aika moni panelisti oli sitä mieltä, että tulevaisuudessa myös Turkki ja Venäjä voidaan nähdä unionin jäseninä. Kokoomusnuorten Tuomas Nurmela tosin sanoi, että "laajentumisen rajat on syytä vetään kaiken maailman staneihin", viitaten siis noihin Euroopan itäpuolella sijaitseviin maihin.

Jo nyt Eurooppa sen unionistisessa merkityksessä on levinnyt yli maantieteellisen määrittelynsä. Ajatellaan esimerkiksi niitä saarialueita, joita osaaan jäsenvaltioista kuuluu ihan pallon toisella puolella. Turkin jäsenyyden harkinta osoittaa myös, että maantieteelliset rajat eivät paljoa enää paina. Eurooppa on mielentila, poliittisen tahdon ja jaettujen arvojen ja tavoitteiden kysymys.

En näe ollenkaan mahdottomana, että tulevaisuudessa myös Venäjä ja Pohjois-Afrikan maat voisivat olla unionin jäseniä. Maantiede ei ole niin oleellista. Oleellista on se, että maat sitoutuvat ihmisoikeuksiin, kansanvaltaan ja kestävään kehitykseen yhdessä määritellyllä tavalla. Ei kukaan enää juuri myöskään kyseenalaista sitä, miksi ihmeessä esimerkiksi Pohjois-Atlantin puolustusliittoon (so. Nato) kuuluu maita, jotka ovat melkoisen kaukana tästä maantieteellisestä alueesta.

Ei kommentteja: